Mitäs sitten kun oma lapsi on aivan p*rseestä?

Kuulostaa ennemminkin siltä, että lapsi oirehtii jostain. Onko ollut jotain isoja muutoksia elämässä?

Apua ainakin kannattaa nyt hakea.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki ne lapsia tekeekin, huoh. KASVATA sitä lastas! Luulitko että ne vaan isompina oppii/tietää kaiken ihan itsestään?

Samaa mieltä. Vanhemmalla peiliin katsomisen paikka, kuinka olet lapsesi kasvattanut?

Vierailija kirjoitti:

Kannattaisiko viedä lapsipsykitrille?Lapsi hyötyy siitä, mitä aikaisemmin saa apua.Voimia teidän perheelle!

Käyty on...

Ei kai sitä voi kiistää ettei tämä kaikki olisi minun syytäni. Vaikea vain korjata väärää kasvatusta kun en tiedä mitä teen väärin.

Olen tänään hänen takiaan mm. Itkenyt ja minusta on tuntunut todella että tuo lapsi on perseestä.

Joku siitä pahastuu koska se on rumasti sanottu pienestä lapsesta, mutta oli pakko saada edes vähän purkautua johonkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki ne lapsia tekeekin, huoh. KASVATA sitä lastas! Luulitko että ne vaan isompina oppii/tietää kaiken ihan itsestään?

Samaa mieltä. Vanhemmalla peiliin katsomisen paikka, kuinka olet lapsesi kasvattanut?

Eiköhän ap ole sitä ehtinyt sanomattakin miettiä. Todennäköisesti jopa niin, että huono omatunto ja itsesyytökset entisestään vaikeuttavat kiintymyssuhdetta omaan lapseen. Se on ikävä kierre, johon pitäisi voida vaikuttaa, mutta syyllistämien vain pahentaa tilannetta.

Tiesittekös: lapset ovat ympäristön ja kasvatuksen SEKÄ geeniensä summa. Kaikki ei johdu kasvatuksesta. Ympäristötekijöissäkin on asioita, joihin ei ei kauheasti kasvatuksella pysy vaikuttamaan.

Kommenttinne on oikeasti todella häijy. Joku valittaa uupumusta ja teillä on heittää peliin

vain iänikuinen "se on sun oma vika, senkin sika!"

20

Missäs lapsen isä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki ne lapsia tekeekin, huoh. KASVATA sitä lastas! Luulitko että ne vaan isompina oppii/tietää kaiken ihan itsestään?

Samaa mieltä. Vanhemmalla peiliin katsomisen paikka, kuinka olet lapsesi kasvattanut?

Eiköhän ap ole sitä ehtinyt sanomattakin miettiä. Todennäköisesti jopa niin, että huono omatunto ja itsesyytökset entisestään vaikeuttavat kiintymyssuhdetta omaan lapseen. Se on ikävä kierre, johon pitäisi voida vaikuttaa, mutta syyllistämien vain pahentaa tilannetta.

Tiesittekös: lapset ovat ympäristön ja kasvatuksen SEKÄ geeniensä summa. Kaikki ei johdu kasvatuksesta. Ympäristötekijöissäkin on asioita, joihin ei ei kauheasti kasvatuksella pysy vaikuttamaan.

Kommenttinne on oikeasti todella häijy. Joku valittaa uupumusta ja teillä on heittää peliin

vain iänikuinen "se on sun oma vika, senkin sika!"

20

Kaikki ei johdu kasvatuksesta. Silti todella moni asia johtuu asioista joita vanhemmat kantavat itse mukanaan tiedostamattaan niitä ja heijastavat lapsiinsa. Ikävää, mutta niin se vain on. 

Vierailija kirjoitti:

Hei, olkaa nyt te muut ihmisiksi. Täällä pitäisi itse kunkin voida rehellisesti kertoa ongelmistaan ja tunteistaan ilman tuollaista lynkkausta.

Jos teillä ei ole ollut haastavaa lasta, ette ymmärrä asiaa. Silloin voi poistua ketjusta kommentoimatta. Ilkeilystä ei ole ap:lle tai kenellekään muulle hyötyä.

Ap:lle liuta kysymyksiä, vastaa jos jaksat.

- onko lapsesi ollut aina tuollainen, vai onko tuo uutta, ja jos niin koska muutos tapahtui ja tapahtuiko siihen aikaan mitään elämässänne? Mitään, mikä voisi aiheuttaa traumoja ja häiriökäytöstä?

- miten itse voit ja tulet toimeen, siis poissulkien sen, että olet totaalisen uupunut lapseesi? Oletko ollut mielenterveysongelmien takia hoidossa tai tuntuuko, että tarvitsisit sellaista apua? Onko lapsen isä kuvioissa?

- onko lapsellasi ollut muuten normaali kehitys, oppiko hän puhumaan ja kävelemään yms. tavanomaiseen aikaan? Onko hänellä ystäviä, onko hän normaalisti koulussa? Miten koulun aloitus on sujunut?

- onko lapsella koskaan tutkittu mitään neurologista ongelmaa, kuten adhd tai autismikirjon häiriöt? Aistiyliherkkyyttä?

Tuossa joku jo linkkasi ikäkauteen liittyvään Mll:n infosivuun. Kuusi-seitsenvuotiaalla on uudelleen uhmakausi, mutta kieltämättä lapsesi ei kuulosta ihan tavanomaiselta siltikään, vaikka olisikin uusi uhma päällä.

Koitan näihin jotain vastailla.

Hän on aina ollut todella vilkas, mutta en nyt sanoisi että varsinaisesti tuhma olisi ollut, kunnes 5-vuotiaana aloitti päiväkodin. Siellä harrasti mm. Kiusaamista ja uhmaamista.

Minulla ei ole mt ongelmia todettu. Isä löytyy mutta hän on vielä enemmän hukassa kapsen kanssa. Puhe ja kävely tuli ihan ajoissa. Kavereita ei tällä hetkellä ole. Koulun aloitti normi koulussa ja luokassa, siitäkin huolimatta että lääkäri suositteli jotakin aivan muuta. Tähän kouluasiaan liittyikin tämänpäiväiset itkut. Autisminkirjon testeissä on pisteitä ropissut, mutta tutkimuksia ei ole sen enempää tehty.

Näissä ap:n tapauksissa 95% tapauksissa korjattavaa löytyy vanhemmuudesta jonka vuoksi lapsi on oppinut käyttäytymään ja reagoimaan noin. Lasten psykan sh

Ja pahoittelut kirjoitusvirheistä. 28

Poika?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei, olkaa nyt te muut ihmisiksi. Täällä pitäisi itse kunkin voida rehellisesti kertoa ongelmistaan ja tunteistaan ilman tuollaista lynkkausta.

Jos teillä ei ole ollut haastavaa lasta, ette ymmärrä asiaa. Silloin voi poistua ketjusta kommentoimatta. Ilkeilystä ei ole ap:lle tai kenellekään muulle hyötyä.

Ap:lle liuta kysymyksiä, vastaa jos jaksat.

- onko lapsesi ollut aina tuollainen, vai onko tuo uutta, ja jos niin koska muutos tapahtui ja tapahtuiko siihen aikaan mitään elämässänne? Mitään, mikä voisi aiheuttaa traumoja ja häiriökäytöstä?

- miten itse voit ja tulet toimeen, siis poissulkien sen, että olet totaalisen uupunut lapseesi? Oletko ollut mielenterveysongelmien takia hoidossa tai tuntuuko, että tarvitsisit sellaista apua? Onko lapsen isä kuvioissa?

- onko lapsellasi ollut muuten normaali kehitys, oppiko hän puhumaan ja kävelemään yms. tavanomaiseen aikaan? Onko hänellä ystäviä, onko hän normaalisti koulussa? Miten koulun aloitus on sujunut?

- onko lapsella koskaan tutkittu mitään neurologista ongelmaa, kuten adhd tai autismikirjon häiriöt? Aistiyliherkkyyttä?

Tuossa joku jo linkkasi ikäkauteen liittyvään Mll:n infosivuun. Kuusi-seitsenvuotiaalla on uudelleen uhmakausi, mutta kieltämättä lapsesi ei kuulosta ihan tavanomaiselta siltikään, vaikka olisikin uusi uhma päällä.

Koitan näihin jotain vastailla.

Hän on aina ollut todella vilkas, mutta en nyt sanoisi että varsinaisesti tuhma olisi ollut, kunnes 5-vuotiaana aloitti päiväkodin. Siellä harrasti mm. Kiusaamista ja uhmaamista.

Minulla ei ole mt ongelmia todettu. Isä löytyy mutta hän on vielä enemmän hukassa kapsen kanssa. Puhe ja kävely tuli ihan ajoissa. Kavereita ei tällä hetkellä ole. Koulun aloitti normi koulussa ja luokassa, siitäkin huolimatta että lääkäri suositteli jotakin aivan muuta. Tähän kouluasiaan liittyikin tämänpäiväiset itkut. Autisminkirjon testeissä on pisteitä ropissut, mutta tutkimuksia ei ole sen enempää tehty.

Kyllä se siitä paranee. Ajan kanssa ja rauhassa. Keksitte keinot.

Pitäiskö hänellä olla jokin harrastus, jossa voisi purkaa energiaa ja tavata muita? Saisit sinäkin omaa aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Pitäiskö hänellä olla jokin harrastus, jossa voisi purkaa energiaa ja tavata muita? Saisit sinäkin omaa aikaa.

No on sitäkin yritetty, huonolla menestyksellä. hän tarvitsee vahvasti aikuisen ohjausta tai ryhtyy sooloilemaan omiaan.

ihmiset on haastavia, sekä aikuiset että lapset. Ei ole olemassa oppikirjan mukaan käyttäytyviä lapsia/aikuisia. Ei myöskään aina iloisia, aina reippaita tyyppejä. Joitain voimme luulla sellaisiksi, mutta heilläkin on kaikki puolensa.

Eniten ongelmia mielestäni on keskimäärin vanhemmilla jotka kuvittelevat, että elämä edes yhden päivän voisi sujua jonkun "Sinkkosen lapsioppaan" mukaan. Eihän niiden terapeuttien omakaan elämä suju yleensä ollenkaan mallikkaasti, jopa päinvastoin. Lasta olisi tärkeintä vain rakastaa, joka päivä. Ja rakastaa eniten silloin, kun lapsi sitä vähiten ansaitsee. Vastalahjaksi yleensä saa lapsen, joka rakastaa vanhempaansa myös juuri niin paskana ja epätäydellisenä kuin tämä on. 

Kaikki muu kuin edellä mainittu on toissijaista. On ihan se ja sama onko aamupalaksi huomenna luomupuuro vai sokerijugurtti. On se ja sama nukahtaako piltti tänään kello 21 vai 22. On se ja sama tuoko se matikankokeesta 7 vai 10. On ihan samantekevää jaksaako se pedata aamulla sängyn siististi tai sanooko se joskus "vittu" (kukapa ei sanoisi). Jollei se lapsi jaksa huomenna urheiluharkkareihin tai jos se haluaa lopettaa konservatorion. Jos se 15-v maistaa keskikaljan tai 5-v juoksi vähän villinä kesällä isomummon 80-v synttäreillä ja sukulaiset katto pahasti. Nämä asiat eivät määritä lasta eikä niiden takia pidä suuttua, huutaa, raivota tai tuntea epäonnistumista vanhempana. Kannattaa ottaa vaan se lapsi syliin ja sanoa että sä oot ihan jees ja äitikin on ihan jees. Armoa itselle ja lapselle. Rakastettu lapsi joka kotona saa rentoutua, käyttäytyy yleensä sitten koulussa ihan hyvin eikä koe tarvetta potkia toisia päähän. Jos teillä ollaan potkimisasteella, hakisin apua heti ja vakavissani. Muussa tapauksessa koittaisin rentoutua ja löytää sitä hyvää (ja repisin vaikka yhden huoneen tapetit lapsen kanssa yhdessä ja kiroilisin yhdessä parit "perkeleet" ja sen jälkeen tapetoisin sen hänen kanssaan uudelleen yhdessä hänen valitsemallaan tapetilla --> ja sanon tämän tosissani!)   

Hei sinä lasten psykan sh, kerro minkätakia jotkut lapset kiljuu kovempaa mitä desibelimittari pystyy mittaamaan, miksi protestoi jokaista vaipanvaihtoa, pukemista, rattaisiin laittoa (vain pihalla), miksei suostu vastaanottamaan hellyyttä ja miksi ei pysy paikallaan hetkeäkään? Mitä teen väärin? Kyse 1,5v

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitäiskö hänellä olla jokin harrastus, jossa voisi purkaa energiaa ja tavata muita? Saisit sinäkin omaa aikaa.

No on sitäkin yritetty, huonolla menestyksellä. hän tarvitsee vahvasti aikuisen ohjausta tai ryhtyy sooloilemaan omiaan.

No tämähän kertoo selkeästi että erityiskoulu yms. olisi ollut oikeampi koulu kuin tavisluokka. Edelleenkin sitä mieltä että peiliin katsomisen paikka: asetatko lapsellesi liian suuria odotuksia etkä kohtaa häntä omana itsenään? Tarvinnee erityistä tukea jota vanhempi ei halua tunnustaa vaan väkisin "normi"lasten sekaan missä ei pärjää ja sitten ongelmat kotona. No sinun valinta mutta itse ottaisin kiireesti yhteyttä koulupsykologiin jotta siirto ja muut tuki toimet käynnistyy heti.

T. 15v. Erityislapsen äiti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei, olkaa nyt te muut ihmisiksi. Täällä pitäisi itse kunkin voida rehellisesti kertoa ongelmistaan ja tunteistaan ilman tuollaista lynkkausta.

Jos teillä ei ole ollut haastavaa lasta, ette ymmärrä asiaa. Silloin voi poistua ketjusta kommentoimatta. Ilkeilystä ei ole ap:lle tai kenellekään muulle hyötyä.

Ap:lle liuta kysymyksiä, vastaa jos jaksat.

- onko lapsesi ollut aina tuollainen, vai onko tuo uutta, ja jos niin koska muutos tapahtui ja tapahtuiko siihen aikaan mitään elämässänne? Mitään, mikä voisi aiheuttaa traumoja ja häiriökäytöstä?

- miten itse voit ja tulet toimeen, siis poissulkien sen, että olet totaalisen uupunut lapseesi? Oletko ollut mielenterveysongelmien takia hoidossa tai tuntuuko, että tarvitsisit sellaista apua? Onko lapsen isä kuvioissa?

- onko lapsellasi ollut muuten normaali kehitys, oppiko hän puhumaan ja kävelemään yms. tavanomaiseen aikaan? Onko hänellä ystäviä, onko hän normaalisti koulussa? Miten koulun aloitus on sujunut?

- onko lapsella koskaan tutkittu mitään neurologista ongelmaa, kuten adhd tai autismikirjon häiriöt? Aistiyliherkkyyttä?

Tuossa joku jo linkkasi ikäkauteen liittyvään Mll:n infosivuun. Kuusi-seitsenvuotiaalla on uudelleen uhmakausi, mutta kieltämättä lapsesi ei kuulosta ihan tavanomaiselta siltikään, vaikka olisikin uusi uhma päällä.

Koitan näihin jotain vastailla.

Hän on aina ollut todella vilkas, mutta en nyt sanoisi että varsinaisesti tuhma olisi ollut, kunnes 5-vuotiaana aloitti päiväkodin. Siellä harrasti mm. Kiusaamista ja uhmaamista.

Minulla ei ole mt ongelmia todettu. Isä löytyy mutta hän on vielä enemmän hukassa kapsen kanssa. Puhe ja kävely tuli ihan ajoissa. Kavereita ei tällä hetkellä ole. Koulun aloitti normi koulussa ja luokassa, siitäkin huolimatta että lääkäri suositteli jotakin aivan muuta. Tähän kouluasiaan liittyikin tämänpäiväiset itkut. Autisminkirjon testeissä on pisteitä ropissut, mutta tutkimuksia ei ole sen enempää tehty.

Hei, anteeksi, että vastaan vasta nyt.

Kiitos kun kerroit noita. Kuulostaa vankasti siltä, että kannattaisi ajatella lisätutkimuksia ja sitä pienluokkapaikkaa.

Jos lapsellasi on autismikirjon piirteitä (asperger tai piirteitä aspergerista, jälkimmäinen on sellainen välidiagnoosi, ihmisellä ei välttämättä ole jokotai autismikirjon häiriötä, vaan viitteitä siitä), hän voi stressaantua ylenpalttisesti äänistä ja ryhmätilanteista.

Mieti itse. Miten lapsesi haluaa viettää aikaa kotona? Omassa huoneessa yksin? Huomaatko hänen välttelevän väentungoksia ja kaikuvia tiloja? Jos kovat kaikuvat äänet käyvät korviin, lapsi saattaa reagoida niihin joko riehumalla tai vetäytymällä.

Voi olla, ettei kyse ole ollenkaan autismikirjon häiriöstä. Sittenkin se pienluokkapaikka voisi olla loistava ratkaisu, jos teillä on siitä suositus. Erityisluokalla on vähemmän oppilaita ja yleensä 1-2 avustajaa.

Miksi ette ole lääkärin suosutusta noudattaneet vai oliko se koulun/kunnan säästöpäätös, että lapsi pantiin normiluokalle? Nyt kannattaisi pyytää oppilashuoltopalaveria koulusta, yhdessä opettajan, rehtorin, kuraattorin ja koulupsykologin kanssa, niin voisitte miettiä jatkoa.

Minä ymmärrän OIKEIN hyvin, miten paljon ahdistaa ja masentaa saada huonoa palautetta omasta lapsestaan. On pahaa mieltä lapsen takia, on itsesyytöksiä, on avuttomuuden tunnetta ja epätietoisuutta. Mutta niin inhimillistä kuin itkeminen onkin, sen lisäksi pitäisi nyt jaksaa vaatia tukea ja ratkaisuja.

Soita heti tänään sinne kouluun opettajalle ja kuraattorille/koulupsykologille, kumman vain ensin kiinni saat.

Ja voimia. Haastavan lapsen kanssa taisto ei jää yhteen, mutta homma helpottaa kyllä joka taistelun myötä.

20, as-lapsen äiti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaisiko viedä lapsipsykitrille?Lapsi hyötyy siitä, mitä aikaisemmin saa apua.Voimia teidän perheelle!

Käyty on...

Ei kai sitä voi kiistää ettei tämä kaikki olisi minun syytäni. Vaikea vain korjata väärää kasvatusta kun en tiedä mitä teen väärin.

Olen tänään hänen takiaan mm. Itkenyt ja minusta on tuntunut todella että tuo lapsi on perseestä.

Joku siitä pahastuu koska se on rumasti sanottu pienestä lapsesta, mutta oli pakko saada edes vähän purkautua johonkin.

Ja lapsellako ei ole paha olla? Sä olet aikuinen, jolla on keinoja mennä vaikka terapiaan, mitä keinoja sun lapsella on auttaa itseään? Jos sä suhteudut noin, että lapsi on perseestä, niin kyllä mä ainakin huolestun. Olen itse lapsi, jonka äiti varmaankin koki noin. Tosin hän esitti niin hyveellistä, ettei ikinä tunnustanut tätä itselleen, mutta sain sen tuntea hänen käytöksestään.

Se ei nyt riitä, että "kiltisti" sanot vain täällä höyryt ulos, toki paljon parempi kuin purkaa ne lapseen, mutta siis tee jotain tuolle sun taipumuksellesi nähdä vika lapsessasi, HAE SIIHEN APUA. Lapsi paranee siinä sivussa, kun aistii sinun ajattelevan hänestä kuten hän ansaitsee eli tuet yms.

Lohdutuksen sana ap lle! Mun poika oli tosi haastava ujouden ja herkkyyden takia 7-8 vuotiaana. Koulu oli yhtä tuskaa, kun sai opettajan joka ei halunnut kertoa etukäteen kokeita, aikatauluja jne. Lukujärjestyksen oli vain rasteja täynnä. Teki mitä milloinkin huvitti. Poikani reagoi tähän kirjoittamalla kokeisiin joka viivalle kakka tms. Ei suostunut osallistumaan liikuntaan, jos ei tiennyt etukäteen asioista. Olin aivan helisemässä pojan kanssa, kun koulusta tuli vain negatiivista asiaa. Päiväkodissa ei ollut ongelmia, koska siellä oli etukäteen tarkka ohjelma tiedossa. Kävimme sitten psykologilla ja luojan kiitos ope vaihtui 3. luokalle mennessä. Nyt reipas 10v ja elämä sujuu. Kerroin uudelle opelle herkkyydestä ja painotin et poikani tarvitsee etukäteen lukujärjestykset ja liikuntatuntien aiheet. Ope laittoi mulle esim viikko etukäteen viestin kirjastovierailusta jne. Ihana opettaja! Ymmärtää et poikani ei tarvitse muuta kuin aikaa ajatella ja sopeutua asioihin. Käytös koulussa parani huomattavasti ja poika on iloinen ja tyytyväinen.

Neuvoksi herkän lapsen kasvattamiseen annan vain rutiinit ja turvallinen ympäristö. Kotielämä rauhallisesti. Matkat ja menot hetkeksi pois. Säännöllinen elämä. Asioista puhuminen. Pojallasi on paha olla jostain syystä ja purkaa olonsa tapettiin. 7v ei osaa vielä sanottaa ahdistusta, siksi sinun pitää sanottaa. "Sulla on paha olo koska...." Nyt 10v poikani tunnistaa jo itsekin stressaavia asioita. Esim kymppi uutisia meillä ei katsota, koska poika on juuri nukahtamassa ja ahdistuu sodasta jne. Eilen mieheni mesosi, että miksi tuo sähkönsiirtomaksu on niin kallista. Poikani kertoi, että oli joutunut menemään omaan huoneeseen kun ajatteli et rahasta tulee riitaa. Selitin, että isää harmitti vain yleensä korkea sähkönsiirtomaksu ei sähkölaskun suuruus. Meidän muut lapset eivät ole noin herkkiä, joten olen välillä ollut hyvin ihmeissäni pojan kanssa. Mutta poikani on oppinut puhumaan ja kertomaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä hetki hakeutua itse terapiaan.  NOin ei käy jos vanhemmuus on kunnossa. Lapsi on sun armoillasi, eli mieti millaisen ihmisen kanssa, millaisessa tunneilmapiirissä hän elää. Kuvio menee tasan niinpäin et vanhempi on vastuussa, lapsi ottaa elämän eväänsä siitä mitä ympäröivät aikuiset hänelle tarjoavat.... Jos olet uupunut hake sillekin asialle apua, älä kuormita jo pahoinvoivaa lasta. Jos lapsella on jokun neurologinen ongelma hän tarvitsee apua siihen. Mut yleensä tuollaiset ongelmat johtuu vanhempien omista ongelmista jotka he siirtävät lapsen kannettavaksi. 

En muista oliko tällä ihan kotosuomessa vai missä- tehtiin pienimuotoinen tutkimus. Perheissä oli adhd-tyyppisiä lapsia. Lapsia ei tavattu ollenkaan, vaan vanhemmat laitettiin terapiaan selivttämään omat ongelmansa. Adhd-lapset paranivat ilman että teraputit tapasivat heitä kertaakaan. Tämä on tietysti ikävän haastava ajatus vanhemmalle itselleen. Että vika oliskin hänessä itsessään. Ja vastuukin pitäisi ottaa itse sen sijaan et hoidetaan lasta.

Ihan täällä kotosuomessa tiedän tällaisen tapauksen.