Lue keskustelun säännöt.
Vauvavuosi, onko poikkeuksetta rankka?
16.08.2016 |
Kyselee vajaa viikon ikäisen esikoisen äiti. Eilen kotiuduttiin synnytyssairaalasta ja olen tietysti jo väsynyt yösyötöistä, vaikka vasta kourallinen valvottuja öitä takana. Vauva itkeskelee ja on hereillä melko paljon ja nukahtaa mieluiten syliin. Onneksi on mies joka hoitaa liukuvia asioita. Kertokaa kokemuksianne :)
Kommentit (51)
Rankimmat oli mielestäni ekat 4-5 kuukautta. Vauva karjui pääosin illat ja yöt ekat 3,5 kuukautta eikä sen lisäksi nukkunut juurikaan päiväunia - muistan yhä (ikävä kyllä :D) pari päivää n. 2 kk ikäisen vauvan kanssa, joka valvoi 13 h putkeen ilman yksiäkään päikkäreitä.
Olin siis yh (tai siis kyllä isä kävi tapaamassa säännöllisesti, mutta asuin vauvan kanssa kaksin) ja vähän turhankin neuroottinen kiintymyssuhteista yms. enkä höllännyt tai ottanut juurikaan omaa aikaa. Olin siis 24/7 sidottu vauvaan, taatusti olisin saanut apua jos olisin viitsinyt pyytää.
Toki kuukausien kuluessa helpotti. Rääkyvästä, alati tyytymättömästä vauvasta kuoriutui alati hymyilevä vauva, ja sylinkaipuu helpotti (siis siitä 24/7 sylissäolosta...) kun vauva oppi liikkumaan n. 5 kk ikäisenä.
Olin varma, että menetän mielenterveyteni, mutta en menettänyt. Fyysistä väsymystä en juurikaan kokenut, itse menen väsymyksestä niin kierroksille etten enää tunne väsymystä vaan pärjään pienilläkin unilla (toki tämä kostautuu pidemmällä tähtäimellä burn outtina), ja vauva nukkui yönsä hyvin heräillen vain pari-kolme kertaa, eli sain kyllä levättyä. Ehkä yksinäisyys oli se pahin piikki, ja se kun KAIKKI pyöri vauvan ympärillä - ruuanlaittoa vauva kantorepussa, suihkussakäymistä vauva sylissä, lukuisia vaunulenkkejä kun ei tuo nukkunut kuin liikkuvissa vaunuissa (ei todella riittänyt parvekeheijaus) jne...
Rankkaa oli, en sitä uudelleen halua (eli ei lisää lapsia kiitos), mutta siitä vauvasta on tullut SUPERhelppo, 24/7 hyväntuulinen, reipas ja mielettömän upea 2,5-vuotias (joojoo, on uhmaa ja tulee lisääkin, mutta on tämä sadasti helpompaa kuin pikkuvauvan kanssa mielestäni).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Rankimmat oli mielestäni ekat 4-5 kuukautta. Vauva karjui pääosin illat ja yöt ekat 3,5 kuukautta eikä sen lisäksi nukkunut juurikaan päiväunia - muistan yhä (ikävä kyllä :D) pari päivää n. 2 kk ikäisen vauvan kanssa, joka valvoi 13 h putkeen ilman yksiäkään päikkäreitä.
Olin siis yh (tai siis kyllä isä kävi tapaamassa säännöllisesti, mutta asuin vauvan kanssa kaksin) ja vähän turhankin neuroottinen kiintymyssuhteista yms. enkä höllännyt tai ottanut juurikaan omaa aikaa. Olin siis 24/7 sidottu vauvaan, taatusti olisin saanut apua jos olisin viitsinyt pyytää.
Toki kuukausien kuluessa helpotti. Rääkyvästä, alati tyytymättömästä vauvasta kuoriutui alati hymyilevä vauva, ja sylinkaipuu helpotti (siis siitä 24/7 sylissäolosta...) kun vauva oppi liikkumaan n. 5 kk ikäisenä.
Olin varma, että menetän mielenterveyteni, mutta en menettänyt. Fyysistä väsymystä en juurikaan kokenut, itse menen väsymyksestä niin kierroksille etten enää tunne väsymystä vaan pärjään pienilläkin unilla (toki tämä kostautuu pidemmällä tähtäimellä burn outtina), ja vauva nukkui yönsä hyvin heräillen vain pari-kolme kertaa, eli sain kyllä levättyä. Ehkä yksinäisyys oli se pahin piikki, ja se kun KAIKKI pyöri vauvan ympärillä - ruuanlaittoa vauva kantorepussa, suihkussakäymistä vauva sylissä, lukuisia vaunulenkkejä kun ei tuo nukkunut kuin liikkuvissa vaunuissa (ei todella riittänyt parvekeheijaus) jne...
Rankkaa oli, en sitä uudelleen halua (eli ei lisää lapsia kiitos), mutta siitä vauvasta on tullut SUPERhelppo, 24/7 hyväntuulinen, reipas ja mielettömän upea 2,5-vuotias (joojoo, on uhmaa ja tulee lisääkin, mutta on tämä sadasti helpompaa kuin pikkuvauvan kanssa mielestäni).
Ja ai niin, lisäänpä vielä imetyksen... Vauva oli tissitakiainen, "väkisin" opetin tutille n. 4 kk ikäisenä koska en jaksanut olla jatkuva tutti, ja vauva söi rinnalta vähän kerrallaan mutta todella usein. Tämä(kin) helpotti kyllä, kun kiinteät tulivat kuvioon enenevissä määrin, sillä ei koko ajan tarvinnut olla tissit tyrkyllä :D Ja vauva sai kyllä tarpeeksi maitoa vaikka söi vähän väliä, kasvoi tasaisesti käyrillään koko ajan.
Esikoisen saadessani olin parikymppinen enkä ollenkaan väsynyt vauvan kanssa. Imetys sujui tyyliin "tissi suuhun ja menoksi", sitä ei tarvinnut sen kummemmin miettiä. Mutta vähän aikaa sitten toisen lapsen saadessani olin jo nelikymppinen ja täytyy sanoa, että ikä näkyy jaksamisessa :/ Lisäksi imetys lähti huonosti käyntiin ja kun vauva sai maitoa pullosta jo synnärillä, hän ei rintaa enää hyväksynyt lainkaan ja nyt olen useamman kuukauden lypsänyt maitoa. On se lisärasite. Onneksi nämä molemmat ovat nukkuneet täydet vähintään kahdeksan tunnin yöunet jo parikuisesta, joten yöheräämisistä en tiedä juuri mitään. Molemmat lapset ovat myös tosi pienestä olleet hyvin vuorovaikutteisia, joten heidän kanssaan on ollut mukava seurustella, lukea lastenkirjoja ja vaikka aikakauslehtiäkin, laulella, puuhailla lelujen kanssa, hullutella muuten jne :)
Kiva kun laitatte kokemuksianne! Tuo voimaa ja tahtoa selviytyä tästä vuodesta kunnialla.
Ap
Meillä on 3,5 kuukautinen tyttövauva. Helpolla ollaan päästy tähän asti, yöt nukutaan ihan kohtalaisesti ja imettäminen sujuu tässä vaiheessa jo omalla painollaan. Tottakai vauvoja on niin erilaisia, meillä onneksi kaikki on mennyt helposti enkä koe olevani mitenkään väsynyt. Ihan normaali olo kuten ennen vauvaakin. Imettäminen on mulle aiheuttanut eniten stressiä tässä matkan varrella, en uskonut sen olevan niin hankalaa. Mutta onneksi en luovuttanut!
Ei voi kun tsemppiä toivottaa niiden vauvojen vanhemmille, jotka valvovat yöt kuunnellen esim. koliikki-itkua.
Mutta vauvoillahan tulee ja menee kaikenlaisia vaiheita ja kasvuspurtteja, jotka vaikuttavat esim. yöuniin ja siksi meilläkin on alettu nukkumaan viime aikoina vähän sekalaisemmin. Ikinä ei tiedä kuinka yö menee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaksi lasta ja kummankin vauvavuosi oli ihanaa ja lepposaa. Ei kiirettä, sai tehdä asiat omaan tahtiin ja oman rytmin mukaisesti. Olen aina ollut yökyöpeli, joten mulle sopi oikein hyvin venyttää nukkumaan menoa pitkälle yöhön ja sitten nukkua muutama tunti ja päikkäreitä.
Raskainta on ollut lasten ollessa 2-3v kun omaa tahtoa rupee löytymään ja on pitäny palata töihin ja pyörittää normaalia arkea sen ohessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei välttämättä ole rankkaa, mutta voi olla monesta syystä. Mun neuvo on, että yritän unohtaa kaikki, mitä pitäisi olla ja tehdä, ja toimi vauvan ja itsesi tahdissa. Ja muista, että vauvavuosi on poikkeusaikaa elämässä, ja myös lyhyt aika. Vauva on koko ajan vähemmän kiinni äidissä ja ei aikaakaan kun hän on jo iso lapsi ja sinulla on taas vapautta mennä ja tulla.
Kai se on hyvin tapaus- ja henkilökohtaista. Persoonakysymyskin, vaikka niin ei tietysti ole suotavaa ääneen sanoa. Kovasti jo raskausaikana erinäisiä opuksia lukeneet ja herkästi stressaantuvat ja syyllistyvät tunnolliset suorittajat ovat varmasti kovilla. Ystäväpiiristä monet ovat muuttuneet merkillisiksi varmistelijoiksi ja ovat yhtäkkiä joka asiasta huolissaan ja epävarmoja. Siis ennen hyvin järkevät, maalaisjärkiset naiset. Hermoilevat mitä muut snaovat, mitä neuvola tästä ajattelee, meneekö kaikki nyt kirjojen/sääntöjen ja neuvolan ohjeiden mukaan varmasti jne.
Meillä vauvavuodet (3x) eivät ole olleet lainkaan rankkoja,päinvastoin koin ne hyvinkin leppoisina. Teimme asiat meille sopivalla tavalla ja rytmillä. Esikoisen kanssa jo jotenkin kaikki tuntui hyvin luontevalta ja vauva olikin varsin tyytyväinen. Kaksi nuorempaa ovat vain sujahtaneet perheemme elämään mukaan. Meillä on käynyt myös sikäli tuuri, että kaikki kolme ovat olleet pääsääntöisesti hyväunisia ja terveitä.
Raskas aika on taaperovaihe. Meillä lapset ovat siinä kohtaa olleet hyvin vilkkaita, uteliaita ja lähteneet varhain liikkeelle. Päätöntä menoa, jatkuvaa sinkoilua ja säntäilyä joka paikkaan, uhmaa jne. Siinä kohtaa on tuntunut rankalta päivittäin. Nyt helpottaa, nuorin 3v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei ole rankkaa kun sen osaa.
Meillä vauva oli lähellä kuolla synnytykseen ja joutui tehohoitoon. Vauva syntyi vaikean syntymäasfyksian kanssa. Pelkäsin vauvan kuolevan ja itkin sairaalassa - hoitaja teki lasun ja päästiin kuukausien selvitykseen ja seurantaan (älkää koskaan olko masennuksen takia yhteydessä terveydenhuoltoon ja myöntäkö ikinä käyttäneenne alkoholia ennen äitiyttä).
Kun se loppui ja vauva on toipunut jo kaikesta lähes täysin olen itse aivan loppu henkisesti. Vauva jo ryömii ja pitäisi jaksaa kaikkea, no haluaisin vain maata ja tuijottaa seinää.
Olen katkera tuosta kyttäyksestä kun perusturvallisuus vietiin ja oltiin kyttäyksen alla kuukausitolkulla. Vauvan vaikean alun takia oltiin myös pitkään sairaalassa ja usein lääkärissä. Joka viikko oli sekä käyntejä sairaalassa, neuvolassa että perhetyötä sekä psykologin tapaamista.
Oma vointi on mennyt alaspäin ja olen ollut jo kuukauden flunssassa. Selässä ja jalassa on kipuja ja usein kaikesta itsehoidosta huolimatta huimaa ja on huono olo.
Olen katkera ja tuntuu etten voi edes puhua siitä missään. Kaikki kirjoitetaan kuitenkin ylös. Tunnen itseni loppuunkulutetuksi.
Ei ollut rankkaa yhdenkään kanssa ja lapsia kolme. Nukuin vauvan kanssa ja imetin, eli ei tarvinnut herätä öisin ruokkimaan vauvaa, eikä lapsen herätä nälkäänsä, koska ruoka oli heti saatavilla.