Elän mielikuvitusmaailmassa. Onko normaalia?

Mulla on jatkunut jo 25 vuotta (olen 34). Ei ole vaarallista jos ei kontrolloi elämää kokonaisvaltaisesti.

Minulla on kai ollut ihan normaali elämä traumoitta, mutta joskus 12-14v elin mielikuvitusmaailmassa. Olin palavasti rakastunut yhteen äijään, vaikka tiesin ettei minulla ole mitään mahdollisuuksia. Kuvittelin päässäni tulevisuuttamme. Kaikennäköisiä keskusteluja, uraa ja muuta sellaista. Joka kerta tuntui pahalta, kun tajusin, että tuo kaikki ei olisi minulle mitelkään mahdollista.

Minä tein näin myös teininä. Jossain vaiheessa se vähentyi sellaiseksi ennen nukahtamista haaveiluksi ja myöhemmin loppui kokonaan. Aika tylsää oikeastaan, että loppui. Kyllä mä sitä haaveilua harrastin pitkälle parikymppiseksi.

N41

Ihana keskustelu täällä. Olen 40-v nainen ja vietän kohtuullisen paljon aikaa mielikuvitusmaailmassa. Piirre on ollut minussa muistaakseni 30 vuotta ja on tuottanut elämääni valtavasti onnea. Erittäin pahoina aikoina se on suorastaan pelastanut. Päässäni on hahmoja, joita ihailen ja joista olen kirjoittanut runsaasti tarinoita.

Tällä hetkellä minulla on mielikuvitusmiesystävä, joka toimii ikään kuin henkisenä selkämuurina vaikeina päivinä ja muutoin ihan vain yleisenä ilonani. ;-) Koska lapsuuteni oli rankka kokemus, kirjoitan sitä uudestaan toiveitteni mukaisesti ja olen tähän tarinaan yhdistänyt ko. miehen. 

On ihanaa, että voin täysin muiden tietämättä rakentaa päässäni juuri niitä tarinoita, joita haluan seurata. Ja nyt tiedän, etten ole ainut. Lokoisia hetkiä teille mielikuvituksen matkassa!

P. S. Äidilläni on kuulemma myös hyvin eläväinen mielikuvitus. 

Mielikuvitusta on myös sellainen asia, kun alkaa keskustelu mennä sellaiseksi, että aletaan kertoa täysiä satuja toisista ihmisistä ja jotka ei pidä edes paikkaansa. Omassa mielikuvitusmaailmassa elää jotku ja pitää ihmetellä kun sellaisessa itsekin eläytyy.