Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Elän mielikuvitusmaailmassa. Onko normaalia?
16.08.2016 |
Olen siis luonut mielessäni itselleni täysin uuden elämän. Vähän niin kuin tarina/elokuva, jonka päähenkilö itse olen. Päähenkilöllä on parisuhde, ystäviä ja perhe joiden kanssa hän tekee asioita. Todellisuudessa istun vain kotona ja kuvittelen asioita, mitä muka teen.
Havahduin vähän aikaa sitten ja tajusin, että tätä on jatkunut jo yli puoli vuotta. Elämäni on niin tylsää, että olen luonut itselleni "toisen" elämän. Onko tämä enää normaalia? Onko muilla samankaltaista mielikuvitusmaailmaa?
Kirjoitin aika lyhyesti, mutta jos haluat kysyä jotain selventäviä kysymyksiä, vastaan mielelläni.
Kommentit (65)
Vierailija kirjoitti:
Kysymys kuuluu, mitä muuta teet arkipäivisin? Opiskeletko, käytkö töissä vai kuvitteletko kokoakaisesti?
Opiskelen lukiossa. Tunneillakin monesti huomaan yhtäkkiä, että keskustelen mielessäni "kavereideni" kanssa. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla oli teininä noin. Haaveilin millaista elämäni on tulevaisuudessa ja elin sitä jo valmiiksi pääni sisällä. Kovinkaan moni haaveistani ei toteutunut enkä uneksi enää. :/
En tiedä onko kuinka normaalia. Varmaan juurikin sellaiselle joka on oikeassa elämässä pettynyt...
Mulla on yksi tuollanen tuttava joka päivittää facebookiinkin kuvitteellisia keskusteluja ja hänellä oli valtavasti haaveita meidänkin suhteemme (on siis mies) eikä oikein kestä normiarkea ja ihmisiä vikoineen. Ala harrastamaan jotakin ennen kuin tuo lipsahtaa ns. liialliseksi. Tuo tuttavani on ollut lääkitykselläkin (antipsykoottinen),
N25N kirjoitti:
Mulla oli teininä noin. Haaveilin millaista elämäni on tulevaisuudessa ja elin sitä jo valmiiksi pääni sisällä. Kovinkaan moni haaveistani ei toteutunut enkä uneksi enää. :/
En tiedä onko kuinka normaalia. Varmaan juurikin sellaiselle joka on oikeassa elämässä pettynyt...
Tämä siis luultavasti menee teini-iän jälkeen ohi? ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nuorempana tein tuota paljon. Se alkoi jo lapsena ja kesti siihen asti kun täytin 18. Nykyään en enää pysty noin syvälle mielikuvitukseen uppoutumaan, mutta pystyn kyllä helposti kuvittelemaan että olen joku muu. Näen myös kaiken erilailla silloin kun kuvittelen. Jos esimerkiksi kuvittelen, että asumme ulkomailla, niin oma kotitiekin muuttuu erilaiseksi koska kuvittelen sen olevan jotain erilaista.
Kuvitteletko vain asioita vai puhutko myös ääneen tai kuvitteletko, että joku toinen istuu vieressäsi tai on mukanasi vaikka lenkillä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä elin lapsuuteni (n. 7-12v. samanlaisessa mielikuvitusmaailmassa. Nyt aikuisena olen ajatellut sen johtuvan siitä, että olin todella kiusattu ja yksinäinen, kotonakin oli vanhemmilla alkoholi- ja mielenterveysongelmia. Mielikuvitusmaailmassani minulla oli jos jonkinmoista kaveria, lemmikkiä, sisarusta ja vanhempaa. Ehkä selvisin oman pienen maailmani avulla näinkin hyvin; nyt olen ainakin olen ainakin päällisin puolin ihan normaali ihminen.
Minä olen parin kaverin kanssa ihan jutellutkin aiheesta, ja nuorena tuo on oikeasti aika yleistäkin. Muistan itsekin, kuinka saatoin elää keksimässäni tarinassa esim. automatkoilla, tunnilla jne. Se on se mielikuvitus, ja varmaan teininä sekin että ne tosiasialliset mahdollisuudet vaikuttaa omaan elämään on vielä pienet. Kaikki on mielestäni hyvin kohdallasi, niin kauan kuin koulu ja ystävyyssuhteet eivät kärsi. Jos kärsivät, niin se voi olla merkki masennuksestakin.
Minä vieläkin saatan elellä jossain mielikuvitusmaailmassa hetken ennen nukkumaanlaittoa. Ero nuoruuteen siis on se, että nuorena sitä saattoi tehdä tylsyyttäänkin, nyt vain harvoin. Kyllä se hyvä mielikuvitus on iso rikkauskin, sen avulla on helpompaa käsitellä pettymyksiä jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
N25N kirjoitti:
Mulla oli teininä noin. Haaveilin millaista elämäni on tulevaisuudessa ja elin sitä jo valmiiksi pääni sisällä. Kovinkaan moni haaveistani ei toteutunut enkä uneksi enää. :/
En tiedä onko kuinka normaalia. Varmaan juurikin sellaiselle joka on oikeassa elämässä pettynyt...
Tämä siis luultavasti menee teini-iän jälkeen ohi? ap
Kuinka vanha olet? Jos olet nuori niin uskon että menee muutamassa vuodessa ohi.
Vierailija kirjoitti:
Kuvitteletko vain asioita vai puhutko myös ääneen tai kuvitteletko, että joku toinen istuu vieressäsi tai on mukanasi vaikka lenkillä?
En ole ap, mutta veikkaan että tässä tarkoitetaan ihan mielen sisällä tapahtuvaa leikkiä. Vertaa vaikka siihen, kun 15-vuotiaana haaveilit/kuvittelit ihastuksesi tulevan tunnustamaan sinulle rakkauttensa. Englanniksi termi lienee "daydreaming".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsellä ei ihan noin extremee mutta olen aina ollut haaveilija ja nautin etenkin kirjojen lukemisesta erittäin paljon koska pystyn täysillä kuvittelemaan itseni kirjoissa kerrottuihin maailmoihin. Nykyään aikuisiällä käytän mielikuvitusta avuksi nukahtamiseen. Kärsin välillä stressistä ja jään helposti valvomaan ja vatvomaan asioita enkä saa nukuttua, joten alan kuvittelemaan itseäni johonkin muualle ihan toiseen paikkaan ja aikaan ja kas kummaa nukahdan kuvitelmiini. Joskus kuvitelmat jatkuvat unena ja välillä aamuisin jotkut unet tuntuvat niin todelta että menee hetki että tajuan missä maailmassa olen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on aina ollut mielikuvitusmaailma. Syynä olettaisin olevan se, että olen melko vetäytyvä ja käsittelen ongelmia ja stressiä jne pääni sisällä. Jotenkin tän mielikuvitusmaailmani avulla saan lohtua ja apua vaikeiden asioiden käsittelyyn. Mulle se on siis eräänlainen pakokeino. Toki käsittelen hyvätkin asiat tätä kautta. Mulla on erittäin mielenkiintoinen mielikuvituselämä! :D
Olen kolmekymppinem työssä käyvä, perheellinen ja jotakuinkin täysjärkinen nainen.
Oon tehnyt tuota koko elämäni. Ei siitä mulle haittaakaan oo ollu, hyvä päästä reaalimaailman stressiä välillä karkuun oman päänsä sisälle.
N26
Minulla tainnut jatkua n. 10 vuotta. Olen nyt 23-vuotias...meneehän se elämä näinkin. Käyn kyllä koulussa, mutta vapaa-ajalla ei ole sosiaalista elämää ja koulussakin usein ajatukset herpaantuu noihin kuvitelmiin...
Tuollainen minäkin aina olen ollut. Päänsisäinen maailmani on kyllä paljon parempi kuin oikea.
Mullakin on mielikuvitusmaailma, mutta siinä olevat henkilöt ovat todellisia ja olen itse pääosassa. Käyn lähinnä kuvitteellisia keskusteluja näiden henkilöiden kanssa tai oikeammin monologeja.
En osaa kuvitella kokonaisia maailmoja tai se on ainakin hankalaa. Mielikuvitukseni vaatii enemmän ns. todellisuuspohjaa. Tämä on mielenkiintoinen keskustelu ja olen jopa kateellinen teille, joilla on kokonaisia mielen sisäisiä maailmoja.
Googleen maladaptive daydreaming disorder! Suomeksi ei löydy paljoa, mutta ainakin ihan jo wikipedia-artikkelista tunnistin itseni.
"Often maladaptive daydreamers will have 'triggers' that set off their daydreams. Common triggers are books, movies, music, and even riding in a car. Maladaptive daydreamers also may have trouble getting out of bed or going to sleep, due to the want to continue daydreaming. Often times while maladaptive daydreamers are daydreaming they will whisper, talk, make facial expressions, or do some sort of repetitive movement.
Maladaptive daydreamers can spend hours simply daydreaming. They often have elaborate fantasies within their minds, often comparable to a complete novel or movie. Many have more than one fantasy in their mind, each with its own characters, setting, plots, etc. Maladaptive daydreamers may become emotionally attached to their characters as well, though they know the characters are not real."
Alue: Aihe vapaa
Kysymys kuuluu, mitä muuta teet arkipäivisin? Opiskeletko, käytkö töissä vai kuvitteletko kokoakaisesti?