Lue keskustelun säännöt.
Mitä ystävän käytös tarkoittaa? Otanko etäisyyttä?
Liina
16.08.2016 |
Emme ehdi nähdä ystäväni kanssa kovin usein, mutta tekstittelemme melko tiheään. Yleensä minä olen se aktiivisempi osapuoli. Olemme puhuneet jo vähän aikaa, että olisi kiva vaihtaa kuulumisia ihan puhelimessa. Muutama päivä sitten kysyin (viestillä työpäivän aikana), että sopisiiko hänelle tänään jutella, Sinä päivänä hänelle ei käynyt ja kertoi, että seuraavana päivänä olisi aikaa jutella melkein koko päivän. No, yritin sitten seuraavana päivänä soittaa, eikä hän vastannut ja lopulta illalla laitoin viestin, että "Hei, soitin sinulle?" Hän vaikutti hyvin yllättyneeltä puhelustani ja totesi olleensa liikkeellä koko päivän ja saaneensa muutaman vastaamattoman puhelun, eikä ollut päivän aikana huomannut (!) soittoani. Minusta tuo tuntui niin paksulta, etten oikein osannut sanoa mitään. Hän kysyi, että sopisiko seuraavana päivänä jutella, johon vastasin, että "mitä tähän nyt voisin sanoa, ehkä sopii" (koska vitutti). Hän ei soittanut takaisin koko päivänä.
Mitä teen nyt? Onko parasta vaan pitää etäisyyttä, säilyttää itsekunnioitus ja odottaa, että hän ottaa yhteyttä. Vai suutuinko turhasta ja kuvittelen turhia. Ehkä hän oli vain kiireinen?
Kommentit (28)
Liina2 kirjoitti:
Juu, taidan olla vähän herkkänahkainen. Mutta ihan samoin hän kysyi, että sopiiko puhelu seuraavana päivänä. Olisi soittanut vain! Ja miten tästä eteenpäin, eikö olisi hänen vuoronsa olla yhteydessä? Oikeasti en halua tungetella, jos hän haluaa tilaa...
Mulle tästä tulee mieleen, että ap:llä on muuten aika tapahtumaköyhä elämä, kun taas kaverillaan ei. Onko näin, vai miksi käytät niin kovasti aikaa näiden juttujen mikro-analysointiin? Ei kannata tehdä elämästä itselleem kohtuutoman monimutkaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos mä oon kaupungilla niin en kuule puhelinta enkä tykkää puhua julkisilla paikoilla. Saatan huomata puhelun ja aion kyllä soittaa takaisin kunhan olen paikassa missä saa rauhassa puhua. Puhelut ystävien kanssa vaatii rauhaa ja keskittymistä.
Ehkä mun kaverit on tottuneet jo että vastaan 1min-vuorokauden viiveellä eivätkä suutu etten ole 24/7 tavoitettavissa.
Hei ei hän välttämättä tarkoita ettei kaipaisi juttuseuraasi. On ihmisiä, joille puhelimessa puhuminen on vaikeaa. Heille tekstimuotoinen kommunikaatio on toimiva keino, sillä se ei vaadi samanlaista sosiaalisuutta kuin puhelu. Puhelinkeskustelu saattaa tuntua vaivalloiselta tai vaivaannuttavalta. Puhelukammo on käsittääkseni aika yleistä.
Lisäksi on paljon ihmisiä, jotka eivät esim. kotikasvatuksestaan johtuen omaa sosiaalista aloitteellisuutta, ja vaikka ovatkin kiitollisia ystävistä jotka ovat aloitteellisia ja lähestyvät, eivät itse ehkä kykene siihen samoin. Mulla ei oo tähän tutkimustuloksia perusteeksi, muuta kuin omat kokemukset.
Liina2 kirjoitti:
Ok, taidan olla hänen suhteensa herkkänahkainen, sillä hän on ennenkin tehnyt vastaavaa. Ensin sanonut soittavansa tai ollut tavoittamaton, vaikka olimme sopineet jostain. Kysyin juuri sen takia häneltä ennakkoon viestillä, että sopiiko hänelle jutella, etten soittele turhaan. Hän ei myöskään vastannut viestiini samalla viikolla. Ajattelen tässä sitä, että jospa hän oikeasti kaipaa tilaa. En halua myöskään väkisin seuraani tarjota....Mutta asia harmittaa kovasti. Toivoisin, että hän olisi minuun nyt yhteydessä.
Ehkä olette jonkin verran erilaisia temperamenteiltanne ja energiatasoiltanne? Itse olen introvertti ja tarvitsen paljon ns. lautumisaikaa itsekseni. Jos en jaksa puhua, en vastaa ja otan yhteyttä myöhemmin (joskus viikonkin päästä). Ystäväni ovat samanlaisia, joten ei tule ongelmia. Kerran minulla oli kyllä hyvin ekstrovertti kaveri, joka aloitti hirveän puhelinkampanjan, kun ei ollut kuullut minusta vähään aikaan. Se oli tosi ahdistavaa.
Vierailija kirjoitti:
Hei ei hän välttämättä tarkoita ettei kaipaisi juttuseuraasi. On ihmisiä, joille puhelimessa puhuminen on vaikeaa. Heille tekstimuotoinen kommunikaatio on toimiva keino, sillä se ei vaadi samanlaista sosiaalisuutta kuin puhelu. Puhelinkeskustelu saattaa tuntua vaivalloiselta tai vaivaannuttavalta. Puhelukammo on käsittääkseni aika yleistä.
Lisäksi on paljon ihmisiä, jotka eivät esim. kotikasvatuksestaan johtuen omaa sosiaalista aloitteellisuutta, ja vaikka ovatkin kiitollisia ystävistä jotka ovat aloitteellisia ja lähestyvät, eivät itse ehkä kykene siihen samoin. Mulla ei oo tähän tutkimustuloksia perusteeksi, muuta kuin omat kokemukset.
Jep, itse inhoan puhelimessa puhumista, koska kumpikaan ei näe toisen tilannetta, ilmeitä ja eleitä ei ja luuri on mielestäni jotenkin kokonaistilanteesta ulkopuolella ja kuitenkin pakottava. Myös puhelimessa olen elämäni aikana kuullut pahimmat valitukset ja solvaukset ja muutenkin negatiivista jaarittelua, jota kasvotusten ei niin paljon tapahdu kenties koska puhelimen takana on jotenkin piilossa ja ehkä siksi joskus liiankin avoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joku mainitsikin puhelinkammon, ja itselläni on juuri sellainen. Inhoan puhelimessa puhumista, kaikista kamalampia viralliset puhelut, mutta en tykkää tuttujenkaan kanssa puhua puhelimessa. Pari kaveria tykkää jaaritella puhelimessa, joten heidän kanssaan juttelen joskus - mieluummin näen aina heitä livenä. Mutta joskus en vastaa puhelimeen, kun en ole "valmistautunut" henkisesti siihen puhelinkeskusteluun - soitan yleensä itse takaisin jossain vaiheessa. En tiedä onko ap:n kaverilla kyse tuosta, mutta olen itsekin kuullut, että puhelinkammo on suhteellisen yleistä.
Tässä on jo tullut monta näkökulmaa. Itse sanoisin, että mitä noita miettimään. Siirry seuraavaan naiseen, niinhän miehetkin tekee. Ikinä et siis voi tietää, mikä on hyvä. Jos et pidä yhteyttä, sua ei niinku kiinnosta. Jos pidät, sä niinku vainoot. Kumman vuoro blaablaablaa.
Millaisessa ystävyyssuhteessa lasketaan sitä, kenen vuoro on ottaa yhteyttä?
Saattaa hyvin olla, että ap:n ja ystävän käsitykset esim. tarpeellisesta yhteydenpitovälistä on kovin poikkeavat eikä homma siksi toimi. Itselläni on näitä joiden mielestä viestitellä pitää päivittäin, kolmesti viikossa puhua vähintään parin tunnin puhelu ja lisäksi käydä vielä ainakin kerran viikossa kahvilla jossain. Itselleni riittäis viesti, jos on oikeaa asiaa, kuulumispuhelu kerran parissa viikossa ja kahvilla käynti kerran parissa kuussa (jos kohta meille saa tulla koska vain useamminkin, jos on ok, että hoidan muutakin elämää siinä jutustellessa).