Lue keskustelun säännöt.
Oon edelleen pettynyt mieheen
11.08.2016 |
Mies väitti suuttuneensa minulle, kun en toiminut niin kuin hän halusi kesälomalla miehen sukulaisiinmenon suhteen. Ei lähtenyt minun sukulaisiini kahdesti. Se ei edes haitannut, meillä olikin paljon mukavampaa ilman miestä vain lasten kanssa. Sitten sannoi, että saattaisi leppyä jos mä ostaisin tytöllemme tabletin. Eli nyt sitä ei voi ainakaan ostaa tai mies luulee mun ostavan hänen leppymistään. Olkoot leppymättä aivan rauhassa, jos en hänelle kelpaa. Aivan kuin olisi mikään saalis itsekään. Nyt mies koittaa taas jotain hivelyä, miksi ihmeessä, jos on kerran edelleen vihainen mulle. Ei kiinnosta mikään kiva tai tylsäkään koko ihmisen kanssa. Minä se tässä pettynyt olen, ja hänen pitäisi korjata asia. Tosin ehkä hän ei vain nähnyt minkälaista miestä mä etsin, vaikka olen hänelle sitä ääneen sanonut ja luulin, että kun ei kerro, ettei ole sellainen, niin että on.
Kommentit (71)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli siis SÄ et alkanut herättää sitä lasta ajoissa ja teille tuli kiire?
Miks mun ois pitänyt jos mieskään ei sitä tee?
Ap"´Miks mun pitää aina, miks mun, miks, yhyyy..." Huomaatko, ajatusmaailmasi on neljävuotiaan tasolla. Voihan nyt vittu, aikuinen ihminen.
No mitä väliä sillä on? Tajuatko, että lapsi pitää kasvattaa siitä pois? Ehkäpä mun äiti ei ole siinä oikein onnistunut, tai ei siis ole. Se on hänen vikansa, ei minun. Kasvan sitten kun saan ne asiat, jotka hänen epäonnistui mulle antaa. En ole kasvamisessa sen ihmeellisempi kuin te muutkaan. Jos muut tästä kärsivät, niin myötätunto on heidän puolellaan, mutta valittakaa äidilleni.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sulla ei nyt kuule taida olla lääkitys ihan kohdillaan.
Jos voisit edes perustella väitteesi, mutta ethän sä voi, koska tulisit silloin kannattaneeksi ihmisen alistamista ja toisen oman identiteetin häpäisyä.
ApNo, onko se lääkitys kohdillaan? Sun kirjotusten perusteella ei ole. Heität niin sekopäistä stooria ja juttelet itsekses.
Ei tällaisiin traumoihin mitään lääkityksiä ole. Eli ei ole lääkkeitä, enkä tiedä mitä olemassaolevaa lääkettä tarttisin?
ApAsennemuutos voisi olla se lääke. Sanon tämän kaikella lämmöllä ja vittuilematta.
Mikä asennemuutos? En enää alistu äitini käsityksiin minusta. Sehän on hyvä asenne.
ApSe on hyvä alku. Kokeile miettiä, mitä itse voisit tehdä toisin sen sijaan, että syytät miestäsi, äitiäsi, tms. Keskity mukaviin asioihin ja tee sellaisia. Opettele nauttimaan ja näkemään hyvät puolet. Jos jokin asia kaipaa mielestäsi tulla tehdyksi (esim. lapset herättää kouluun), tee se, älä istu odottamassa, että miehesi tekisi sen. Yritä nähdä hyvät puolet miehessäsi, mitä kaikkea hyvää hän elämäänne tuo. Iloitse onnestasi, sinulla on ihanat lapset ja turvallinen elämä. Monelta nämäkin asiat puuttuvat.
Koita löytää mielekkäitä asioita, joista itse pidät ja joiden koet tuovan sisältöä elämääsi. Pyri suhtautumaan asioihin positiivisesti. Tällä hetkellä asenteesi kuulostaa todella negatiiviselta ja muita syyttelevältä. Tätä asennetta kannattaisi muuttaa niin, että suhtaudut asioihin positiivisemmin ja otat itse enemmän vastuuta ja olet se tarvittava muutosvoima asioissa, jotka mielestäsi muutosta kaipaavat.
Tsemppiä, ap! :)
t. 46
En tiedä mitä voisin tehdä toisin ja olla samalla onnellinen. Haluaisin saada ainakin enemmän omaa rauhaa. Lapset ei siihen oikein hyvin sovi, mutta ehkä kun saan jätettyä moittimisen välimme paranevat ja jaksan joskus tehdä lasten kanssa jotain ja sanoa heille lopun aikaa, että kysykää isiä. Olenhan mä lapsista iloinen kunhan saisin itsekin rauhaa sen verran kuin tarvitsen. Ilman, että kukaan siitä moittii.
Ap
Nytkin kun haluaisin kirjoittaa tässä ketjussa lapsi kinuaa kokoajan hihassa. Vaikka onhan tää keskustelu minulle tärkeä. Aivan kuin ryhtymällä vanhemmaksi kaikki itselle tärkeät asiat pitäisi unohtaa. Tämä tuntui olevan äitini väite minulle. Äitini väitti kun olin lapsi tietävänsä mitkä asiat olivat minulle tärkeitä ja suuttui, jos sanoin, etteivät ne ole. Olin huonokäytöksinen sitten. Nyt hassusti lasten itku ja parkuna muistuttavat minua siitä, kun äiti sanoi minulle, etteivät ne asiat joita minä pidin tärkeinä olleet mitään ja väitti tietävänsä mikä on minulle tärkeää. Lapselleni eri asiat ovat tärkeitä kuin minulle, se muistuttaa äidin vaatimusta taas katsoa muiden tärkeitä asioita ja unohtaa itsensä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sulla ei nyt kuule taida olla lääkitys ihan kohdillaan.
Jos voisit edes perustella väitteesi, mutta ethän sä voi, koska tulisit silloin kannattaneeksi ihmisen alistamista ja toisen oman identiteetin häpäisyä.
ApNo, onko se lääkitys kohdillaan? Sun kirjotusten perusteella ei ole. Heität niin sekopäistä stooria ja juttelet itsekses.
Ei tällaisiin traumoihin mitään lääkityksiä ole. Eli ei ole lääkkeitä, enkä tiedä mitä olemassaolevaa lääkettä tarttisin?
ApAsennemuutos voisi olla se lääke. Sanon tämän kaikella lämmöllä ja vittuilematta.
Mikä asennemuutos? En enää alistu äitini käsityksiin minusta. Sehän on hyvä asenne.
ApSe on hyvä alku. Kokeile miettiä, mitä itse voisit tehdä toisin sen sijaan, että syytät miestäsi, äitiäsi, tms. Keskity mukaviin asioihin ja tee sellaisia. Opettele nauttimaan ja näkemään hyvät puolet. Jos jokin asia kaipaa mielestäsi tulla tehdyksi (esim. lapset herättää kouluun), tee se, älä istu odottamassa, että miehesi tekisi sen. Yritä nähdä hyvät puolet miehessäsi, mitä kaikkea hyvää hän elämäänne tuo. Iloitse onnestasi, sinulla on ihanat lapset ja turvallinen elämä. Monelta nämäkin asiat puuttuvat.
Koita löytää mielekkäitä asioita, joista itse pidät ja joiden koet tuovan sisältöä elämääsi. Pyri suhtautumaan asioihin positiivisesti. Tällä hetkellä asenteesi kuulostaa todella negatiiviselta ja muita syyttelevältä. Tätä asennetta kannattaisi muuttaa niin, että suhtaudut asioihin positiivisemmin ja otat itse enemmän vastuuta ja olet se tarvittava muutosvoima asioissa, jotka mielestäsi muutosta kaipaavat.
Tsemppiä, ap! :)
t. 46
En tiedä mitä voisin tehdä toisin ja olla samalla onnellinen. Haluaisin saada ainakin enemmän omaa rauhaa. Lapset ei siihen oikein hyvin sovi, mutta ehkä kun saan jätettyä moittimisen välimme paranevat ja jaksan joskus tehdä lasten kanssa jotain ja sanoa heille lopun aikaa, että kysykää isiä. Olenhan mä lapsista iloinen kunhan saisin itsekin rauhaa sen verran kuin tarvitsen. Ilman, että kukaan siitä moittii.
Ap
Lapset hoitoon ja miehen kanssa kahdestaan jonnekin illanviettoon tms.? :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli siis SÄ et alkanut herättää sitä lasta ajoissa ja teille tuli kiire?
Miks mun ois pitänyt jos mieskään ei sitä tee?
Ap"´Miks mun pitää aina, miks mun, miks, yhyyy..." Huomaatko, ajatusmaailmasi on neljävuotiaan tasolla. Voihan nyt vittu, aikuinen ihminen.
No mitä väliä sillä on? Tajuatko, että lapsi pitää kasvattaa siitä pois? Ehkäpä mun äiti ei ole siinä oikein onnistunut, tai ei siis ole. Se on hänen vikansa, ei minun. Kasvan sitten kun saan ne asiat, jotka hänen epäonnistui mulle antaa. En ole kasvamisessa sen ihmeellisempi kuin te muutkaan. Jos muut tästä kärsivät, niin myötätunto on heidän puolellaan, mutta valittakaa äidilleni.
Ap
Jep jep. Mikäänhän ei ole koskaan sun vika. Uliuli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä uskoin etten ollut äidille tärkeä kun hän mä
Ritteli asiatkin joista kuuluu pitää ja näin se varmasti olikin. Ei kukaan joka oikeasti rakastaa toista ole niin sokea tämän tarpeille kuin äitini oli. Sitten äitini syytti minua siitä etten rakasta äitiä. Järkyttävää. Tietenkin rakastin, mutta miten voi rakastaa ihmistä, joka ilkeilee niin häijysti kuin hän, eli raivoaa siitä, etten ole sellainen kuin hän luulee minun olevan?
No, lähden nyt lapsen kanssa vähän jonnekin, kun onhan tänään sentään koulunalkamispäivä.
t.katkera ap
Vierailija kirjoitti:
Nytkin kun haluaisin kirjoittaa tässä ketjussa lapsi kinuaa kokoajan hihassa. Vaikka onhan tää keskustelu minulle tärkeä. Aivan kuin ryhtymällä vanhemmaksi kaikki itselle tärkeät asiat pitäisi unohtaa. Tämä tuntui olevan äitini väite minulle. Äitini väitti kun olin lapsi tietävänsä mitkä asiat olivat minulle tärkeitä ja suuttui, jos sanoin, etteivät ne ole. Olin huonokäytöksinen sitten. Nyt hassusti lasten itku ja parkuna muistuttavat minua siitä, kun äiti sanoi minulle, etteivät ne asiat joita minä pidin tärkeinä olleet mitään ja väitti tietävänsä mikä on minulle tärkeää. Lapselleni eri asiat ovat tärkeitä kuin minulle, se muistuttaa äidin vaatimusta taas katsoa muiden tärkeitä asioita ja unohtaa itsensä.
Ap
Uskoisin, että tähänkin asiaan on joku tasapaino löydettävissä? Tietty määrä aikaa lapselle, tietty määrä itselle. Minkä ikäisiä lapsesi ovat? Kouluiässä varmasti puuhailevat mielellään itsekin, mutta kaipaavat toki välillä vanhemmankin huomiota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sulla ei nyt kuule taida olla lääkitys ihan kohdillaan.
Jos voisit edes perustella väitteesi, mutta ethän sä voi, koska tulisit silloin kannattaneeksi ihmisen alistamista ja toisen oman identiteetin häpäisyä.
ApNo, onko se lääkitys kohdillaan? Sun kirjotusten perusteella ei ole. Heität niin sekopäistä stooria ja juttelet itsekses.
Ei tällaisiin traumoihin mitään lääkityksiä ole. Eli ei ole lääkkeitä, enkä tiedä mitä olemassaolevaa lääkettä tarttisin?
ApAsennemuutos voisi olla se lääke. Sanon tämän kaikella lämmöllä ja vittuilematta.
Mikä asennemuutos? En enää alistu äitini käsityksiin minusta. Sehän on hyvä asenne.
ApSe on hyvä alku. Kokeile miettiä, mitä itse voisit tehdä toisin sen sijaan, että syytät miestäsi, äitiäsi, tms. Keskity mukaviin asioihin ja tee sellaisia. Opettele nauttimaan ja näkemään hyvät puolet. Jos jokin asia kaipaa mielestäsi tulla tehdyksi (esim. lapset herättää kouluun), tee se, älä istu odottamassa, että miehesi tekisi sen. Yritä nähdä hyvät puolet miehessäsi, mitä kaikkea hyvää hän elämäänne tuo. Iloitse onnestasi, sinulla on ihanat lapset ja turvallinen elämä. Monelta nämäkin asiat puuttuvat.
Koita löytää mielekkäitä asioita, joista itse pidät ja joiden koet tuovan sisältöä elämääsi. Pyri suhtautumaan asioihin positiivisesti. Tällä hetkellä asenteesi kuulostaa todella negatiiviselta ja muita syyttelevältä. Tätä asennetta kannattaisi muuttaa niin, että suhtaudut asioihin positiivisemmin ja otat itse enemmän vastuuta ja olet se tarvittava muutosvoima asioissa, jotka mielestäsi muutosta kaipaavat.
Tsemppiä, ap! :)
t. 46
En tiedä mitä voisin tehdä toisin ja olla samalla onnellinen. Haluaisin saada ainakin enemmän omaa rauhaa. Lapset ei siihen oikein hyvin sovi, mutta ehkä kun saan jätettyä moittimisen välimme paranevat ja jaksan joskus tehdä lasten kanssa jotain ja sanoa heille lopun aikaa, että kysykää isiä. Olenhan mä lapsista iloinen kunhan saisin itsekin rauhaa sen verran kuin tarvitsen. Ilman, että kukaan siitä moittii.
ApLapset hoitoon ja miehen kanssa kahdestaan jonnekin illanviettoon tms.? :)
Mä olisinkin sen henkinen, mutta mies ei itse ole sitä vailla, eikä se tärkeää ole hänelle.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli siis SÄ et alkanut herättää sitä lasta ajoissa ja teille tuli kiire?
Miks mun ois pitänyt jos mieskään ei sitä tee?
Ap"´Miks mun pitää aina, miks mun, miks, yhyyy..." Huomaatko, ajatusmaailmasi on neljävuotiaan tasolla. Voihan nyt vittu, aikuinen ihminen.
No mitä väliä sillä on? Tajuatko, että lapsi pitää kasvattaa siitä pois? Ehkäpä mun äiti ei ole siinä oikein onnistunut, tai ei siis ole. Se on hänen vikansa, ei minun. Kasvan sitten kun saan ne asiat, jotka hänen epäonnistui mulle antaa. En ole kasvamisessa sen ihmeellisempi kuin te muutkaan. Jos muut tästä kärsivät, niin myötätunto on heidän puolellaan, mutta valittakaa äidilleni.
ApJep jep. Mikäänhän ei ole koskaan sun vika. Uliuli.
No ei tuollaiset perustavaa laatua olevat asiat todellakaan ole mun vika. Jos vanhemmalle mitkään lapsen ajatukset ei ole tärkeitä vaan määrää lapselle tämän puolesta mikä on niin jos ei osaa sitten elämässä pitää puoliaan ja mennä elämässä sinne mihin haluaa niin ei se tosiaankaan ole mun vika.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nytkin kun haluaisin kirjoittaa tässä ketjussa lapsi kinuaa kokoajan hihassa. Vaikka onhan tää keskustelu minulle tärkeä. Aivan kuin ryhtymällä vanhemmaksi kaikki itselle tärkeät asiat pitäisi unohtaa. Tämä tuntui olevan äitini väite minulle. Äitini väitti kun olin lapsi tietävänsä mitkä asiat olivat minulle tärkeitä ja suuttui, jos sanoin, etteivät ne ole. Olin huonokäytöksinen sitten. Nyt hassusti lasten itku ja parkuna muistuttavat minua siitä, kun äiti sanoi minulle, etteivät ne asiat joita minä pidin tärkeinä olleet mitään ja väitti tietävänsä mikä on minulle tärkeää. Lapselleni eri asiat ovat tärkeitä kuin minulle, se muistuttaa äidin vaatimusta taas katsoa muiden tärkeitä asioita ja unohtaa itsensä.
ApUskoisin, että tähänkin asiaan on joku tasapaino löydettävissä? Tietty määrä aikaa lapselle, tietty määrä itselle. Minkä ikäisiä lapsesi ovat? Kouluiässä varmasti puuhailevat mielellään itsekin, mutta kaipaavat toki välillä vanhemmankin huomiota.
Niin ehkä tähän on. Päätin nyt että sanon kaikkeen mitä mies ehdottaa ja joka ei minulle käy että en halua tai en jaksa. Koska se vaan on niin. Mutta sitten voin hyvillä mielin ehkä antaa voimavarojani lapselle. Sen mitä jaksan. Mä en tee enää mitään koska pitää. Koska mitään riskiä ei ole, jos mies jättää niin pääsen sitten rauhaan. Jos mies alkaa moittia pääsen käsittelemään moittimistraumaani, jonka äiti taas aiheutti. Jos mies sopeutuu saan kasattua voimia koska en enää tee asioita velvollisuudesta kun äiti joskus kauan sitten vaati niin. Vaan teen vain jos alkaa huvittaa.
Ap
Ap mitä ihmettä sää höpiset???????????