Kristitty mystikko, huhuu?!? Kysymyksiä.

Vierailija kirjoitti:

Kristitty mystikko, kysymyksiä. Olen käymässä läpi hyvin raskasta elämänvaihetta ja tullut jatkuvasti tietoisemmaksi itsestäni. En ennen kyennyt näkemään, kuinka ihmiset toimivat ainoastaan kivuistaan käsin, ja kuinka tämä kipu on kasvattanut kuorta ympärillemme. Olen ennen kaikkea herännyt omaan kipuuni. Olen myös rukoillut valtavasti. Koen, että rakkaus on se kaikki, mikä elämää ylläpitää ja mikä meissä on. 

Ongelmani on kuitenkin pelko. Olen elänyt koko elämäni peläten ja tätä pelkoa olisi tarkoitus lähteä terapiatyössä purkamaan. Huomaan kuitenkin jatkuvasti ylitarkkailevani itseäni ja mieleni liikkeitä. Pelästyn ajatuksiani, jotka eivät tunnu omiltani. Pelkään, jos tämä prosessi koituukin tuhokseni ja nämä pelottavat ja epäluuloisetkin ajatukset ottavat vallan. Tällä järjellä kuitenkin ymmärrän, että kyse on aina pohjimmiltaan pelosta. Pelkään kuitenkin, että pelko minussa ottaa vallan ja seurauksena on hulluus. Mieleni tässä tovissa on hyvin hajanainen (kärsin ptsd:stä).

Kysynkin nyt, kuinka tulit itse tietoiseksi omista ns. pimeistä puolistasi ennen varsinaista valoon astumista? Kuinka kivuliasta se omalla kohdallasi oli, kun omaa prosessiasi kävit läpi? 

Pohjimmiltaan ongelmasi on väärä samaistuminen. Samaistuminen johonkin näennäisen erilliseen psykofyysiseen kuolevaiseen kokonaisuuteen, jonka koet persoonaksesi. Egoon. Se, mitä valaistuminen näyttää on, ettei sellaista sinua ole. On vain Jumala esittämässä äärettömiä rooleja joista yksi olet "sinä". Ja Sinä olet se Jumala. 

Mutta kyllä minä tiedän miltä se tuntuu ja näyttää samaistumisen näkökulmasta käsin ja tunnen empatiaa sitä kohtaan. Erillisen persoonan kokemisen näkökulmasta koin paljon tuskaa ja ahdistusta jo lapsesta asti. Olin jo nelivuotiaana syvästi pettynyt siihen millainen maailma ja kuolevaisten elämä on. Kärsimys ja kuolevaisuus itsessään näyttivät tekevän koko elämästä merkityksetöntä, sellaista johon koskaan olisi parempi olla syntymättä. Tenttasin vanhempiani siitä, miksi he olivat tieten tahtoen tehneet minut tähän maailmaan, tietäen että syntymätön ei kärsi, mutta syntynyt kärsii ja kuolee. Kouluiässä olin kiusattu, sekä toisten lasten toimesta että oman eksistentiaalisen tuskani piinaama. Murrosiässä kärsin näin jälkeenpäin ajatellen paniikkihäiriöstä ja yleisestä ahdistuneisuudesta, mutta en halunnut "apua". Halusin kuolla. 

Se kaikki kuitenkin hiipui jonkinlaiseksi alistumiseksi ihmisen osaan, kuitenkin halulla etsiä jotain yliluonnollista tai hengellistä. Etsin hyvin monista perinteistä, koin hienoja hetkiä, mutta en löytänyt vastausta perimmäiseen tuskaani. Pääosin aikuinen elämäni oli tylsää ja tavanomaista, lukuunottamatta lyhyttä ahdistuksen jaksoa ennen valaistumiskokemusta, jossa pelkäsin persoonani hajoamista ja hulluutta, mutta silti päätin heittäytyä koska olin kyllästynyt kaikkeen. En siis erityisemmin käynyt läpi mitään prosessia jossa minusta olisi tullut eheämpi tai parempi ihminen. Minä olin mikä olin, tuskineni, ja sitten oivalsin että Minä en ole ollenkaan se joka olin luullut olevani. Olin ollut unessa, painajaisessa, ja minä olin unennäkijä enkä unihahmo. 

Sellaista on valaistuminen - koet olevasi kammottavassa taistelussa, viholliset piirittävät sinut, ei ole enää mitään toivoa, se on loppu: ja sitten: heräät omasta sängystäsi ja tiedät että se oli vain uni. Jännittävä seikkailu-uni, mutta uni kuitenkin. Ja venyttelet tyytyväisenä ja aloitat uuden päivän, uusien unien näkemisen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiintoinen ketju ja kiitokset mystikolle hyvin kirjoitetuista vastauksista. En luokittele itseäni etsijäksi siinä mielessä kun ketjussa puhutaan, ehkä olen tänä päivänä lähinnä agnostikko. Teiltä henkisen tien kulkijoilta haluan kysyä muutamaa asiaa, joihin ainakaan tässä ketjussa ei ole taidettu viitata.

Jos kuolema on eräänlainen illuusio ja lukuisat jälleensyntymät seuraavat ihmistä, niin kuinka monta sielua maapallon vaikutuspiirissä elää ja miksi maapallon väkilukua aina vain kasvaa?

Siitä pääsemmekin luontevasti maan ulkopuolisen elämään ja siihen noudattavatko "vaeltavat sielut" tuntemiamme luonnonlakeja. Onko siis jossain maapallon ulkopuolista elämää siinä muodossa kuin täällä, vai voidaanko sekin selittää mielen illuusiolla? Miksi esimerkisi Jeesus tuli juuri maapallolle vai onko tullut lihaksi jossain muuallakin maailmankaikkeudessa?

Tiedehän ei kaikkea selitä, mutta sulkee pois paljon pyhissä kertomuksissa esitettyjä väitteitä, jotka tosin aina voidaan kumota selittämällä kertomuksen uudella tapaa vertauskuvallisiksi.

Kirjoitan tähän ensimmäisen kerran ja vastaan vain omalta osaltani, koska olen osittain samoja asioita pohtinut. Näkemykseni mukaan olemme kaikki yhtä hengessä, siis me olemme samalla sekä äiti Teresa että Hitler. Me olemme Kleopatra ja se nimetön orja, josta historiaa ei kirjoitettu.  Psyykemme elää yhden elämän ja kuolee pois, sen kerran elävän persoonan kokemukset ovat meidän kaikkien kokemus henkenä.

Olen usein miettinyt, että olisiko se sittenkin noin, kuten lainatussa tekstissä lukee, vai olisiko niin, että elämme monta elämää.

Monet, kuten minäkin, muistavat omia entisiä elämiään, jotkut toistenkin entisiä elämiä, ja jos esim. Shanti Devin - jälleensyntymiskertomuksen tai Ian Stevensonin laajoja tutkimuksia lukee ja joitain dokumentteja  aiheesta katsoo niin kyllä jälleensyntyminen tuntuu hyvinkin mahdolliselta.

 http://www.kuudennenauringonaika.fi/199955750 

Käyttäjä102 kirjoitti:

Etsivä löytää kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mahtava vertaistukiketju! Kiitos kaikille tähän osallistuneille, varsinkin Mystikolle:) itse pohdin näitä samoja asioita ja on mahtavaa lukea toisten ihan tavallisten ihmisten kokemuksia ja ajatuksia. En pahemmin kirjoittele nettiin tai muualle, mutta tänne tuntui oikealta osallistua.

Törmäsin Tollen "arvosteluun" Ihmeiden oppikurssista ja koska molemmat on Täällä mainittu niin ajattelin, että Tämä voisi kiinnostaa:

YouTubessa

Eckhart Tolle 2016 teaching- It's all in your mind August 15th 2016.

Mielenkiintoinen, itse en IOK:sta kiinnostunut aikanaan, mutta tuossa tuli pari pointtia joiden takia voisin harkita uudelleen...

Kiitos tästä vinkistä! En ole tutustunut Tolleen aiemmin, vaikka hänen kirjansa lienee jo jonkinlainen klassikko. Noilla videoilla hän sanoo IOK:sta kaiken sen, mitä itse en siinä ole edes ymmärtänyt, mutta mistä minulla on kuitenkin ollut joku harmaa aavistus. Hyvin miellyttävän oloinen ihminen tämä Tolle, noita videoitahan voisi katsella vaikka kuinka kauan! :)

Tolle on muuten hauska esimerkki siitä, miten valaistunut ihminen tosiaan on oma itsensä, silti vaikka se oma itse ei olisi ehkä nykymaailman 'muodin' mukainen. Moni katsoessaan Tollea ehkä ajattelisi, että outo hidaspuheinen hissukka, mutta se on hänen persoonansa ja Jumalan ilmentymä sellaisenaan, siksi sitä ei ole mitään syytä yrittää muuksi muuttaa.

Jotkut muut taas ovat hyvin erilaisia persoonia, ja siinä ehkä tuleekin enemmän haastetta, koska perinteinen käsitys valaistuneesta ihmisestä on hyvin rauhallinen, hiljainen ja hidas ihminen. Mutta persoonat ovat erilaisia, valaistumisen jälkeenkin. Itse olin tulinen ja vilkas ennen valaistumista, ja vielä tulisempi ja vilkkaampi sen jälkeen, koska enää en häpeä sitä millaiseksi minut on luotu. Kuten ei kukaan enää häpeä koettuaan sen, että on Jumalan yksilöllistymä, joka on Jumalan tahdosta juuri sellainen ilmentymä kuin on.

Hei Käyttäjä102. Minä vähän hämääännyin tuosta, kun kerroit olleeksi tulinen ja vilkas ennen valaistumista, ja vielä tulisempi ja vilkkaampi sen jälkeen. Ai miksi hämäännyin? Kerroit aiemmin suunnilleen niin, että olet ollut hyvin rauhallinen ja tasainen etkä mm. siksi esim. helluntailaisten kokouksessa kokenut niin vahvasti kuin monet muut olivat hurmoksessa. 

Lienee siis mahdollista olla rauhallinen ja tasainen sekä tulinen ja vilkas samassa ihmispersoonassa. En tietenkään epäile, mitä kerroit, mutta kiinnostaisi olenko ymmärtänyt jotain väärin?

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä102 kirjoitti:

Etsivä löytää kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mahtava vertaistukiketju! Kiitos kaikille tähän osallistuneille, varsinkin Mystikolle:) itse pohdin näitä samoja asioita ja on mahtavaa lukea toisten ihan tavallisten ihmisten kokemuksia ja ajatuksia. En pahemmin kirjoittele nettiin tai muualle, mutta tänne tuntui oikealta osallistua.

Törmäsin Tollen "arvosteluun" Ihmeiden oppikurssista ja koska molemmat on Täällä mainittu niin ajattelin, että Tämä voisi kiinnostaa:

YouTubessa

Eckhart Tolle 2016 teaching- It's all in your mind August 15th 2016.

Mielenkiintoinen, itse en IOK:sta kiinnostunut aikanaan, mutta tuossa tuli pari pointtia joiden takia voisin harkita uudelleen...

Kiitos tästä vinkistä! En ole tutustunut Tolleen aiemmin, vaikka hänen kirjansa lienee jo jonkinlainen klassikko. Noilla videoilla hän sanoo IOK:sta kaiken sen, mitä itse en siinä ole edes ymmärtänyt, mutta mistä minulla on kuitenkin ollut joku harmaa aavistus. Hyvin miellyttävän oloinen ihminen tämä Tolle, noita videoitahan voisi katsella vaikka kuinka kauan! :)

Tolle on muuten hauska esimerkki siitä, miten valaistunut ihminen tosiaan on oma itsensä, silti vaikka se oma itse ei olisi ehkä nykymaailman 'muodin' mukainen. Moni katsoessaan Tollea ehkä ajattelisi, että outo hidaspuheinen hissukka, mutta se on hänen persoonansa ja Jumalan ilmentymä sellaisenaan, siksi sitä ei ole mitään syytä yrittää muuksi muuttaa.

Jotkut muut taas ovat hyvin erilaisia persoonia, ja siinä ehkä tuleekin enemmän haastetta, koska perinteinen käsitys valaistuneesta ihmisestä on hyvin rauhallinen, hiljainen ja hidas ihminen. Mutta persoonat ovat erilaisia, valaistumisen jälkeenkin. Itse olin tulinen ja vilkas ennen valaistumista, ja vielä tulisempi ja vilkkaampi sen jälkeen, koska enää en häpeä sitä millaiseksi minut on luotu. Kuten ei kukaan enää häpeä koettuaan sen, että on Jumalan yksilöllistymä, joka on Jumalan tahdosta juuri sellainen ilmentymä kuin on.

Hei Käyttäjä102. Minä vähän hämääännyin tuosta, kun kerroit olleeksi tulinen ja vilkas ennen valaistumista, ja vielä tulisempi ja vilkkaampi sen jälkeen. Ai miksi hämäännyin? Kerroit aiemmin suunnilleen niin, että olet ollut hyvin rauhallinen ja tasainen etkä mm. siksi esim. helluntailaisten kokouksessa kokenut niin vahvasti kuin monet muut olivat hurmoksessa. 

Lienee siis mahdollista olla rauhallinen ja tasainen sekä tulinen ja vilkas samassa ihmispersoonassa. En tietenkään epäile, mitä kerroit, mutta kiinnostaisi olenko ymmärtänyt jotain väärin?

Muistankohan Käyttäjä102 väärin senkin, että kerroit olevasi työkavereiden mielestä luultavasti aika tylsä tyyppi? 

Tämä ei ole mikään provo, mutta kun olet selvästi hyvin rehellinen ja aito, niin hämmentää, että olen saanut sinusta niin eri kuvan. Eipä silti, että sillä olisi niin paljon merkitystä, mutta kun itsekin olen sellainen vilkas tapaus, joskaan en tulinen, niin ehdin aikaisemmin muodostaa käsitystä, että sinulle rauhallisena ja tasaisena, "vähätunteisena" henkilönä olisi helpompi jotenkin valaistua, kun osaat suhtautua tilanteisiin vakaasti ja rauhallisesti jo luonteesi puolesta.

1908 tässä vielä selventää K102:lle.

Siis koen, että kun olen vilkas sekä liikkeiltäni että ajatuksiltani ja myös ns. tunneihminen. Ajatuksia riittää ja ne pomppivat sinne tänne - usein on vaikea saada niitä rauhoittumaan. Siksi olen ajatellut, että jos olisin luonteeltani rauhallisempi, tasaisempi ja vähemmän tunteikas - sellainen, jollainen kuvittelin sinun olevan - niin olisin jo pitemmällä tässä Jumalan (Minän/itseni) löytämisessä. Kiitos mahdollisesta vastauksesta etukäteen. 

Käyttäjä102 kirjoitti:

250:lle. Ei tarvitse kiinnittää kipuihin huomiota, eikä yrittää kieltää niitä. Niiden voi vaan antaa olla, kuten kaikkien muidenkin kohteiden joita tietoisuudessa kulkee: jääkaapin hurina huoneessa, olemassaolon tuntemus, koiran haukku jossain kaukana, ja yhtenä ruumiillinen tuntemus, se kipu. Mikään, ei edes ajatukset, ei häiritse jos niihin ei samaistu ja keskity, vaan tiedostaa olevansa tietoisuuden tila jossa vaan on kaikenlaisia ajassa muuttuvia kohteita. Sitä voi keskittyä tietoisuuteen ikään kuin aistimusten ja ajatusten taustalla tai välissä, tilaan jossa ne esiintyvät. Kuin tietoisuus, minä, olisi taivas ja kaikki aistittu tai ajateltu pilviä joita sillä kulkee. Pilvet eivät voi rikkoa taivaan rauhaa, sillä ne ovat sen alapuolella, aivan eri tasolla.

Mihinkään ei ole hyvä erityisesti keskittyä siksi, että tietoisuuden kohteisiin kiinnittyminen on ihmiselle niin ominaista ja tietoisuuden tilaan itseensä niin vierasta, että jos antaa huomionsa alkaa seurata erityisesti esim. ajatusvirtaa tai tiettyä kehon tuntemusta, niin tietoisuus itse tietoisuudesta helposti katoaa. Meditaation idea taas on keskittyä siihen aina läsnä olevaan hiljaisuuteen, joka on taustalla myös silloin kun tietoisuudessa esiintyy meteliä. Jotkut tekniikat tosin käyttävät ajatuksiin samaistumisen katkaisemiseksi keskittymistä johonkin yksinkertaiseen asiaan kuten hengitykseen, koska juuri ajatuksiin samaistuminen on yleensä ihmisillä pääongelma - he saavat koko egoistisen minuuden tunteensa siitä mitä ajatuksissa kulkee, kokevat olevansa ajattelija eikä tietoisuus sen takana.

Kokeneen meditoijan ei tarvitse edes mitenkään erityisesti yrittää olla ajattelematta, sillä ajatusvirta ei enää ime seuraamaan vain itseään, vaan se pysyy vain yhtenä neutraalina kohteena tietoisuudessa, siihen ei enää liity minuuden ja samaistumisen tuntemusta. Toisaalta tässä vaihessa kun ajattelu ei enää häiritse, ajattelua voi myös hallita niin, että automaattista ajatushöpötystä ei tapahdu, vaan ihminen pääosin ajattelee kun on käytännön tarve.

Moni valaistunut on sanonut samaa, ettei tarvitse/kannata kiinnittää huomiota kipuun. Olen sellaista luettuani miettinyt, onko kyseinen valaistunut oikeasti kärsinyt kovista kivusta lähes 24/7/365 tai vaikka 24/7/200 (h/pv/vuosi) tai juuri koskaan.

Entä jos kipu ja esim. huimaus tai tasapainohäiriöt ovat loukkaantumisen tai sairauden vuoksi niin vaikeat, että niitä kokeva ei koskaan tiedä, pääseekö kauppaan tällä viikolla vai ei. Kun jääkaappi alkaa näyttää tyhjältä ja pitäisi ehdottomasti sinne kauppaan päästä, niin pitäisikö vain olla välittämättä kivusta. Pitäisi vain havaita se, mutta ei antaa sen häiritä. Kykeneekö valaistunut olemaan välittämättä?

Entä jos jollakulla valaistuneella ei olisi apujoukkoja, vaan hän olisi kipujen kanssa yksin kotona, kun ei töihinkään pystyisi, (vaikka olisikin se vuosikausien koulutus ammattiin hankittuna), niin hyväksyisikö hän ihan helposti sen, että nälkä tulee ja asiat jäävät hoitamatta, kun ei vain uskalla lähteä kauppaan, kun saattaisi pyörtyä matkan varrelle. Vai lähtisikö valaistunut kauppareissulle, vaikka kuinka heikottaisi, huimaisi ja oksettaisi, silläkin riskillä, että ehkä tuupertuu pakkaseen? 

Wau, on tämä ihana ketju. En tiedä, onko sana ihana oikea adjektiivi kuvaamaan tätä, mutta ajdektiiveja olisi niin paljon. Tässä ketjussa on todella paljon niitä asioita, joita olen haaveillut löytäväni, asioita, joita en ole löytänyt kirjoista ja videoista.

Kiitos todella paljon Ap, kun tämän ketjun avasit, ja kiitos Käyttäjälle 102 sekä kaikille muillekin tänne kirjoittaneille. Olen vasta aloitetellut lukemaan tätä ketjua, mutta tietenkin aion lukea kaikki sivut.

Toivottavasti te, jotka olette tänne säännöllisesti kirjoittaneet, tulisitte kirjoittamaan lisää. Minulla olisi myös kysymyksiä valaistumiseen liittyen, ja toki toivon, että Käyttäjä 102 tai joku muu valaistunut, voisi minulle vastata sitten myöhemmin, viimeistään, kun olen ketjun kokonaan lukenut. Oli aivan huikeata löytää sellainen valaistunut henkilö, jonka teksteistä olen niin samalla kannalla, ja joka kirjoittaa niin ymmärrettävästi. 

Olen lukenut valaistumiseen liittyviä kirjoja jo yli 10 vuoden ajan. On ollut vaikea löytää enää mitään muuta aihealuetta, joka kiinnostaisi enemmän. Henkisyyteen/hengellisyyteen/uskontoihin/psykologiaan liittyviä kirjoja olen lukenut 80-luvulta alkaen - aloitin nuorena, sillä jo lapsena koin kaipuuta Jumalaan tai johonkin, mitä en osannut vielä edes sanoittaa. Koin olevani väärässä paikassa ja kehossa, jota en kokenut todelliseksi itsekseni.

Aloitin valaistumista eri tavoin koskevien kirjojen lukemisen aikoinaan Gary Renardin kirjasta, sitten luin Nisargadatta Maharaj:n näkemyksiä. Sen jälkeen olen yrittänyt löytää mahdollisimman paljon kirjoituksia ja videoita aiheesta (esim. Mooji ja Tolle). G.Renard ei tehnyt minuun sitä vaikutusta, mitä hän on moniin tehnyt. Hyllystänikin löytyy aika paljoon valaistumisesta kertovia kirjoja, joista osan olen lukenut useampaan kertaan. Osan lukemistani kirjoista olen lainannut kirjastosta.

Olen myös kokenut erilaisia erikoisia kokemuksia, esim. sen, miltä tuntuu katsoa toista ihmistä ja kokea olevansa hän. Teoriassa moni asia on selvää, silti valaistuminen sekä houkuttaa että pelottaa.

Mutta nyt jatkan taas lukemista. Kaikkea sitä hyvää teille kaikille, mitä nyt tarvitsette. :) 

Heips.

"Mieli haluaa ihmisen uskovan että se on Minä."

Millainen on mielen valta ja "kokoonpano"? Onko mieli joku olentoon verrattava?

Kiitos hänelle, joka vastauksen tähän kertoo. 

Ja onko mieli sama kuin ego, egomieli?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiintoinen ketju ja kiitokset mystikolle hyvin kirjoitetuista vastauksista. En luokittele itseäni etsijäksi siinä mielessä kun ketjussa puhutaan, ehkä olen tänä päivänä lähinnä agnostikko. Teiltä henkisen tien kulkijoilta haluan kysyä muutamaa asiaa, joihin ainakaan tässä ketjussa ei ole taidettu viitata.

Jos kuolema on eräänlainen illuusio ja lukuisat jälleensyntymät seuraavat ihmistä, niin kuinka monta sielua maapallon vaikutuspiirissä elää ja miksi maapallon väkilukua aina vain kasvaa?

Siitä pääsemmekin luontevasti maan ulkopuolisen elämään ja siihen noudattavatko "vaeltavat sielut" tuntemiamme luonnonlakeja. Onko siis jossain maapallon ulkopuolista elämää siinä muodossa kuin täällä, vai voidaanko sekin selittää mielen illuusiolla? Miksi esimerkisi Jeesus tuli juuri maapallolle vai onko tullut lihaksi jossain muuallakin maailmankaikkeudessa?

Tiedehän ei kaikkea selitä, mutta sulkee pois paljon pyhissä kertomuksissa esitettyjä väitteitä, jotka tosin aina voidaan kumota selittämällä kertomuksen uudella tapaa vertauskuvallisiksi.

Kirjoitan tähän ensimmäisen kerran ja vastaan vain omalta osaltani, koska olen osittain samoja asioita pohtinut. Näkemykseni mukaan olemme kaikki yhtä hengessä, siis me olemme samalla sekä äiti Teresa että Hitler. Me olemme Kleopatra ja se nimetön orja, josta historiaa ei kirjoitettu.  Psyykemme elää yhden elämän ja kuolee pois, sen kerran elävän persoonan kokemukset ovat meidän kaikkien kokemus henkenä.

Olen usein miettinyt, että olisiko se sittenkin noin, kuten lainatussa tekstissä lukee, vai olisiko niin, että elämme monta elämää.

Monet, kuten minäkin, muistavat omia entisiä elämiään, jotkut toistenkin entisiä elämiä, ja jos esim. Shanti Devin - jälleensyntymiskertomuksen tai Ian Stevensonin laajoja tutkimuksia lukee ja joitain dokumentteja  aiheesta katsoo niin kyllä jälleensyntyminen tuntuu hyvinkin mahdolliselta.

 http://www.kuudennenauringonaika.fi/199955750 

Kaikki elämät ovat Minän elämiä, sen joka on Yksi. Joten se joka tuntee ykseytensä tämän tason kanssa, voi halutessaan "muistaa" tai pikemminkin tiedostaa ajan ja avaruuden illuusioiden tuolla puolen minkä tahansa muodon minkä Olemassaolo on koskaan ottanut. 

Tiedostaminen kuitenkin tapahtuu Olemisen ottamissa yksittäisissä muodoissa eri tasoisesti. Moni ei tiedosta yhteyttään muihin olevaisiin ollenkaan. Jotkut tiedostavat osittain, ja se voidaan kokea ikään kuin ihmisyksilön jälleensyntymishistoriana. Mutta kun käsitys siitä mikä on ihmisyksilö muuttuu heräämisen myötä, sulaa myös ajatus siitä miten jälleensyntyminen usein käsitetään ja kaikki olevaiset on Minän inkarnaatioita.

Silti perinteinenkin näkemys jälleeensyntymisestä on monelle eteenpäin menemistä henkisessä mielessä, koska siinä käsitetään että on jotain materiaalisen ruumiin ja siihen liittyvän mielen ylittävää, jotain mikä voi muistaa sittenkin kun keho aivoineen on ajassa tuhoutunut kauan sitten.

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä102 kirjoitti:

Etsivä löytää kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mahtava vertaistukiketju! Kiitos kaikille tähän osallistuneille, varsinkin Mystikolle:) itse pohdin näitä samoja asioita ja on mahtavaa lukea toisten ihan tavallisten ihmisten kokemuksia ja ajatuksia. En pahemmin kirjoittele nettiin tai muualle, mutta tänne tuntui oikealta osallistua.

Törmäsin Tollen "arvosteluun" Ihmeiden oppikurssista ja koska molemmat on Täällä mainittu niin ajattelin, että Tämä voisi kiinnostaa:

YouTubessa

Eckhart Tolle 2016 teaching- It's all in your mind August 15th 2016.

Mielenkiintoinen, itse en IOK:sta kiinnostunut aikanaan, mutta tuossa tuli pari pointtia joiden takia voisin harkita uudelleen...

Kiitos tästä vinkistä! En ole tutustunut Tolleen aiemmin, vaikka hänen kirjansa lienee jo jonkinlainen klassikko. Noilla videoilla hän sanoo IOK:sta kaiken sen, mitä itse en siinä ole edes ymmärtänyt, mutta mistä minulla on kuitenkin ollut joku harmaa aavistus. Hyvin miellyttävän oloinen ihminen tämä Tolle, noita videoitahan voisi katsella vaikka kuinka kauan! :)

Tolle on muuten hauska esimerkki siitä, miten valaistunut ihminen tosiaan on oma itsensä, silti vaikka se oma itse ei olisi ehkä nykymaailman 'muodin' mukainen. Moni katsoessaan Tollea ehkä ajattelisi, että outo hidaspuheinen hissukka, mutta se on hänen persoonansa ja Jumalan ilmentymä sellaisenaan, siksi sitä ei ole mitään syytä yrittää muuksi muuttaa.

Jotkut muut taas ovat hyvin erilaisia persoonia, ja siinä ehkä tuleekin enemmän haastetta, koska perinteinen käsitys valaistuneesta ihmisestä on hyvin rauhallinen, hiljainen ja hidas ihminen. Mutta persoonat ovat erilaisia, valaistumisen jälkeenkin. Itse olin tulinen ja vilkas ennen valaistumista, ja vielä tulisempi ja vilkkaampi sen jälkeen, koska enää en häpeä sitä millaiseksi minut on luotu. Kuten ei kukaan enää häpeä koettuaan sen, että on Jumalan yksilöllistymä, joka on Jumalan tahdosta juuri sellainen ilmentymä kuin on.

Hei Käyttäjä102. Minä vähän hämääännyin tuosta, kun kerroit olleeksi tulinen ja vilkas ennen valaistumista, ja vielä tulisempi ja vilkkaampi sen jälkeen. Ai miksi hämäännyin? Kerroit aiemmin suunnilleen niin, että olet ollut hyvin rauhallinen ja tasainen etkä mm. siksi esim. helluntailaisten kokouksessa kokenut niin vahvasti kuin monet muut olivat hurmoksessa. 

Lienee siis mahdollista olla rauhallinen ja tasainen sekä tulinen ja vilkas samassa ihmispersoonassa. En tietenkään epäile, mitä kerroit, mutta kiinnostaisi olenko ymmärtänyt jotain väärin?

Kyllä se on erittäin mahdollista. Olen aina ollut tunnemaailmaltani varsin tasainen tyyppi, joidenkin mielestä tylsämielisyyteen asti. Eräskin nuoruuden poikaystävä diagnosoi minulla kaiken aleksitymiasta aspergeriin, ja vertasi minua Star Trekin ylirationaaliseen Spockiin, koska häntä turhautti koska en ollut samalla tapaa vahvasti vaihtelevissa tunteissa eläjä kuin hän itse oli.

Ja myös noissa hurmostilanteissa tosiaan jäin aina vähän ulkopuoliseksi tarkkailijaksi silti, vaikka olisin halunnut itse kokea saman koska uskoin sen olevan Pyhästä Hengestä. Silloin koin sen johtuvan joko siitä, että Jumala ei jotenkin ollut minua kelpuuttanut ja siunannut samoin kuin niitä muita, tai sitten että minussa on joku perustavanlaatuinen joko fyysinen tai psyykkinen vika, joka estää pääsemästä tunnelmaan ja kokemasta. Nykyään ajattelen ettei se ole vika, kuten ei ole sekään että ne muut kokivat mitä he kokivat - molemmat ovat yksilöllisiä ominaisuuksia joilla on omat tarkoituksensa.

Tuo tulisuus ei ole itselläni niinkään tunnetason ilmiö vaan puhtaan energian ja kehon tason ilmiö. Äitini oli aina samanlainen, ihan liikehdinnältään supernopea, samoin ajattelultaan. Olen aina ollut samaa maata, sellainen jolla reaktiot ei ohjaudu ajattelun ja sisäisen puheen kautta vaan elämänenergian liikkeet muuntuvat suoraan toiminnaksi. Sellaisen mielestä helposti näyttää, että muut ihmiset toimivat kuin hidastetussa filmissä. Aikanaan tätä osin blokkasi ego, joka koki tarvetta vähän valvoa mitä teen ja mitä suustani päästän, ja kritisoida toimiani jälkeenpäin. Mitä pienemmäksi se osa itseä taas tuli, sitä enemmän pystyin olemaan oma vilkas ja nopea itseni, ilman filttereitä. 

Vierailija kirjoitti:

1908 tässä vielä selventää K102:lle.

Siis koen, että kun olen vilkas sekä liikkeiltäni että ajatuksiltani ja myös ns. tunneihminen. Ajatuksia riittää ja ne pomppivat sinne tänne - usein on vaikea saada niitä rauhoittumaan. Siksi olen ajatellut, että jos olisin luonteeltani rauhallisempi, tasaisempi ja vähemmän tunteikas - sellainen, jollainen kuvittelin sinun olevan - niin olisin jo pitemmällä tässä Jumalan (Minän/itseni) löytämisessä. Kiitos mahdollisesta vastauksesta etukäteen. 

Tavallaan on totta, että itse Tietoisuus on helpompi tiedostaa, jos se on edes välillä melko tyhjä sisällöstä ja siinä mielessä rauhallinen mieli auttaa. Varsinkin voimakas tunneperäinen tietoisuuden sisältö on monella sellaista, joka vetää kaiken huomion itseensä automaattisesti, ja sen takia se voi tosiaan häiritä ainakin tietynlaisia henkisen tien menetelmiä. 

Toisaalta menetelmiä on monenlaisia, eikä kaikki niistä vaadi tietoisuuden sisällön hiljentämistä ja tyhjentämistä. Meditaatiossakin on omat perinteensä, jossa kaiken mitä tietoisuudessa kulkee annetaan vain vapaasti tulla ja mennä, ja katsellaan kaikkea sitä ikään kuin sivustakatsojana. Tällöin vähitellen samaistuminen tähän sisältöön heikkenee, ja lopulta pystyy tiedostamaan itsensä tiedostavana tilana itsenään, ja näkemään kaikki ohimenevät ilmiöt minän olemuksen kannalta merkityksettöminä. Sen sijaan että olisi "minä olen nyt ahdistunut", "nyt minä olen iloinen", on "minä olen avara tietoisuuden tila jossa tällä hetkellä esiintyy iloisuuden tunnetta, tietokoneen hurinan kuulemista, vilun tunnetta". 

Ja jotkut menetelmät perustuvat tietoisuuden sijaan enemmänkin elämänenergian itsensä kokemiseen ja aistimiseen, koska se on silta aineellisen ja aineettoman välillä. Sellainen sopii niille, joille on helppoa aistia energia kehossaan ja joidenkin jopa muissa olevaisissa. Ja onpa niitä melko puhtaasti älyllisyyteenkin perustuvia teitä, joita pitkin jotkut niin suuntautuneet ovat etsineet ja löytäneet.

mietityttää kirjoitti:

Käyttäjä102 kirjoitti:

250:lle. Ei tarvitse kiinnittää kipuihin huomiota, eikä yrittää kieltää niitä. Niiden voi vaan antaa olla, kuten kaikkien muidenkin kohteiden joita tietoisuudessa kulkee: jääkaapin hurina huoneessa, olemassaolon tuntemus, koiran haukku jossain kaukana, ja yhtenä ruumiillinen tuntemus, se kipu. Mikään, ei edes ajatukset, ei häiritse jos niihin ei samaistu ja keskity, vaan tiedostaa olevansa tietoisuuden tila jossa vaan on kaikenlaisia ajassa muuttuvia kohteita. Sitä voi keskittyä tietoisuuteen ikään kuin aistimusten ja ajatusten taustalla tai välissä, tilaan jossa ne esiintyvät. Kuin tietoisuus, minä, olisi taivas ja kaikki aistittu tai ajateltu pilviä joita sillä kulkee. Pilvet eivät voi rikkoa taivaan rauhaa, sillä ne ovat sen alapuolella, aivan eri tasolla.

Mihinkään ei ole hyvä erityisesti keskittyä siksi, että tietoisuuden kohteisiin kiinnittyminen on ihmiselle niin ominaista ja tietoisuuden tilaan itseensä niin vierasta, että jos antaa huomionsa alkaa seurata erityisesti esim. ajatusvirtaa tai tiettyä kehon tuntemusta, niin tietoisuus itse tietoisuudesta helposti katoaa. Meditaation idea taas on keskittyä siihen aina läsnä olevaan hiljaisuuteen, joka on taustalla myös silloin kun tietoisuudessa esiintyy meteliä. Jotkut tekniikat tosin käyttävät ajatuksiin samaistumisen katkaisemiseksi keskittymistä johonkin yksinkertaiseen asiaan kuten hengitykseen, koska juuri ajatuksiin samaistuminen on yleensä ihmisillä pääongelma - he saavat koko egoistisen minuuden tunteensa siitä mitä ajatuksissa kulkee, kokevat olevansa ajattelija eikä tietoisuus sen takana.

Kokeneen meditoijan ei tarvitse edes mitenkään erityisesti yrittää olla ajattelematta, sillä ajatusvirta ei enää ime seuraamaan vain itseään, vaan se pysyy vain yhtenä neutraalina kohteena tietoisuudessa, siihen ei enää liity minuuden ja samaistumisen tuntemusta. Toisaalta tässä vaihessa kun ajattelu ei enää häiritse, ajattelua voi myös hallita niin, että automaattista ajatushöpötystä ei tapahdu, vaan ihminen pääosin ajattelee kun on käytännön tarve.

Moni valaistunut on sanonut samaa, ettei tarvitse/kannata kiinnittää huomiota kipuun. Olen sellaista luettuani miettinyt, onko kyseinen valaistunut oikeasti kärsinyt kovista kivusta lähes 24/7/365 tai vaikka 24/7/200 (h/pv/vuosi) tai juuri koskaan.

Entä jos kipu ja esim. huimaus tai tasapainohäiriöt ovat loukkaantumisen tai sairauden vuoksi niin vaikeat, että niitä kokeva ei koskaan tiedä, pääseekö kauppaan tällä viikolla vai ei. Kun jääkaappi alkaa näyttää tyhjältä ja pitäisi ehdottomasti sinne kauppaan päästä, niin pitäisikö vain olla välittämättä kivusta. Pitäisi vain havaita se, mutta ei antaa sen häiritä. Kykeneekö valaistunut olemaan välittämättä?

Entä jos jollakulla valaistuneella ei olisi apujoukkoja, vaan hän olisi kipujen kanssa yksin kotona, kun ei töihinkään pystyisi, (vaikka olisikin se vuosikausien koulutus ammattiin hankittuna), niin hyväksyisikö hän ihan helposti sen, että nälkä tulee ja asiat jäävät hoitamatta, kun ei vain uskalla lähteä kauppaan, kun saattaisi pyörtyä matkan varrelle. Vai lähtisikö valaistunut kauppareissulle, vaikka kuinka heikottaisi, huimaisi ja oksettaisi, silläkin riskillä, että ehkä tuupertuu pakkaseen? 

Ensin tuohon viiimeiseen kysymykseen: sitä ei voi etukäteen tietää. Hän tekisi sillä hetkellä sen, mitä Energia tai Henki hänen kehonsa kautta haluaisi tehdä. Sitä ei voisi ennustaa välttämättä hänen ihmispersoonansa taipumusten perusteella: valaistuneet eivät sovi oikein mihinkään laatikoihin, he voivat olla mitä tahansa, koska tahansa. Siinä missä ehdollistuneessa mielen tilassa olevista voidaan jonkin verran ennustaa heidän toimintaansa, esimerkiksi "hän on aina semmoinen varovainen ja arka, joten ei hän kyllä riskillä lähde pakkaseen" tai toisinpäin "hän on sellainen omatahtoinen sisupussi joka ei anna periksi edes vaarojen edessä joten kyllä hän lähtee, järkevää tai ei", valaistuneen kohdalla tällaisten historian perusteella tehtyjen ennustusten paikkansa pitävyys nykyhetkessä on poikkeuksellisen heikko.

Ja kyllä historiassa on valaistuneita henkilöitä, jotka ovat valinneet itselleen varsin haastavia olemassaoloja ruumiillisten kipujen, vammojen ja rajoitusten kanssa. Valaistumisen jälkeen se nimittäin on juuri sitä: valinta. Joskus Elämä haluaa näyttää sellaisen olemassaolon kautta, miten edes kärsimys tai kuolema, jotka siinä vaiheessa kokija kokee illusorisiksi, eivät lannista sitä joka kokee ykseytensä Elämän alkulähteen kanssa. Mutta aika usein valaistumiskokemuksen myötä monet vaivat ja rajoitteet katoavat. Itsenikin olisi pitänyt lääketieteellisen viisauden mukaan syödä erästä lääkettä loppuikäni, lisäksi oli krooninen kipua ja väsymystä aiheuttava sairaus, mutta nämä hävisivät kuin tuhka tuuleen siinä vaiheessa kun oivalsin kuka Minä olen. Mutta tämä on vain yksi rooli jota Minä esitän - myös kaikki maailmojen kärsimys on osa Minua, niin kauan kuin unet ja illuusiot maailmoista jatkuvat.

Vierailija kirjoitti:

Ja onko mieli sama kuin ego, egomieli?

Tuossa merkityksessä kun sitä lainauksessa käytettiin, kyllä. Se tarkoittaa sellaista ajattelun ja tunnesisällön virtaa, johon henkilö on jollain tapaa samaistunut, jonka hän kokee itsekseen tai hyvin olennaiseksi osaksi itseään.

Jos ihmismieltä itsessän ajattelee, se ei ole este. Se on tähän ajalliseen kehomekanismiin liittyvä asia, joka muodostuu hermosoluista, aivokemiasta jne jonka kehitystä geenit ja kokemukset säätelee. Myös valaistuneilla on luonnollisesti tämänkaltainen mieli, joka on instrumentti jonka kautta he tekevät monia asioita maailmassa. Mutta valaistuneet eivät koe olevansa yhtä kuin sisäinen ääni tai ajatteluprosessi tai mielipiteiden ja arvojen kokonaisuus, he eivät ole samaistuneita tällaisiin "mielen sisältöihin".  Samoin kuin ei kehoon yleensä, se on enemmänkin kuin kulkuneuvo jota käytetään aikansa ja sitten se laitetaan pois.

Mitä eroa on egolla ja persoonalla? Miten on muka joku persoona, jos se on vaan se joku hiljaisuus siellä ajatusten takana?

Käyttäjä102 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja onko mieli sama kuin ego, egomieli?

Tuossa merkityksessä kun sitä lainauksessa käytettiin, kyllä. Se tarkoittaa sellaista ajattelun ja tunnesisällön virtaa, johon henkilö on jollain tapaa samaistunut, jonka hän kokee itsekseen tai hyvin olennaiseksi osaksi itseään.

Jos ihmismieltä itsessän ajattelee, se ei ole este. Se on tähän ajalliseen kehomekanismiin liittyvä asia, joka muodostuu hermosoluista, aivokemiasta jne jonka kehitystä geenit ja kokemukset säätelee. Myös valaistuneilla on luonnollisesti tämänkaltainen mieli, joka on instrumentti jonka kautta he tekevät monia asioita maailmassa. Mutta valaistuneet eivät koe olevansa yhtä kuin sisäinen ääni tai ajatteluprosessi tai mielipiteiden ja arvojen kokonaisuus, he eivät ole samaistuneita tällaisiin "mielen sisältöihin".  Samoin kuin ei kehoon yleensä, se on enemmänkin kuin kulkuneuvo jota käytetään aikansa ja sitten se laitetaan pois.

Miten mä voin kertoa maailmankaikkeudelle, etten mä tahdo olla enää sen tahdoton marionetti? Laittaisi mut sitten pois, koska mua ei kiinnosta katsoa tätä maailmaa. Ja en halua olla osa mitään universumia tai miksi tätä paskaa taas kutsutkaan, vaan ihan kokonaan pois olemassa olosta.

Hei Käyttäjä102.

Hienoa, kun tulit taas kirjoittamaan. Vastasit todella hyvin noihin 30.1. - 1.2. kysyttyihin kysymyksiin. Kiitos paljon!

Olen nyt lukenut tätä ketjua noin puolet. Moneen kysymykseen olen saanut vastauksen. Varsinkin omakohtaiset kokemukset ja tiedot niin Käyttäjä102:lla kuin muillakin kirjoittajilla ovat olleet sitä parasta antia. 

Vuosien ajan olen välillä ollut ilahtunut kaikista niistä kirjoista, jotka valottavat valaistumista, mutta samalla olen ollut jotenkin surullinen siksi, etten voinut elää tätä elämää ihan tavallisesti, kuten näistä asioista tietämätön ihminen. Olenkin tarkoituksella hidastanut matkaani kohti kaiken sen kokemista, mikä on joskus edessä, ja jonka kokemiseen esim. Käyttäjä102:lla on ollut selvästi enemmän rohkeutta.

Ehkä minullakin olisi ollut enemmän rohkeutta, voimia ja mielenkiintoa siihen, ellei minulla olisi lapsiani, jotka ovat yksi syy, miksi olisin halunnut elää ns. normielämän. Lapseni ovat jo aikuisia, mutta en uskalla kertoa näistä asioista, koska omasta kokemuksestani tiedän, että kun tälle tielle lähtee, tai on lähdettävä, kun ei muuta vaihtoehtoa ole, niin paluutakaan ei oikein ole, muuta kuin väliaikaisesti. Heillä on vasta elämä edessään, enkä koe, että minulla olisi oikeutta kertoa sitä, mitä tiedän. Joku voi ajatella, että minulla olisi velvollisuus kertoa, mitä tiedän, mutta luotan siihen, että kaikella on aikansa, ja lapseni tulevat näiden asioiden eteen, jos niin on tarkoitus.

Kun lapsillani on joskus elämässään kriisejä (onneksi kriisit ovat olleet vielä pieniä), niin olisin halunnut kertoa heille jotain viisasta tästäkin aiheesta, mutta olen pelännyt, että kerron liikaa. Olenkin kertonut Tollen joitain viisauksia, läsnäolemisesta ja itsensä tarkkailusta tms.

Miten te muut, jo isompien tai aikuisten lasten vanhemmat olette ratkaisseet tämän asian? Käyttäjä102:lla ei ole lapsia, mutta varmasti osaat vastata tähän hyvin, jos haluat/sen viisaaksi koet. 

Vierailija kirjoitti:

Mitä eroa on egolla ja persoonalla? Miten on muka joku persoona, jos se on vaan se joku hiljaisuus siellä ajatusten takana?

Tietoisuus on sekä Ilmentymätön (ihmisnäkökulmasta katsoen hiljaisuus tai tyhjä aika/tila jossa kaikki ilmentyy) että Ilmennyt (Kaikki-Mitä-On). 

Ego ja persoona - riippuu siitä, miten sana ego ymmärretään. Henkisissä piireissä sillä usein tarkoitetaan lähnnä ihmislajille tavallista ominaisuutta muodostaa mielessään käsitteellinen minäkuva, johon kiinnytään ja jonka jatkuvuutta toivotaan ja loppumista tai vähenemistä pelätään. Se on kokoelma ajatuksia, mielipiteitä, samaistumisia, reaktiomalleja, kaikkea sellaista josta voi sanoa "tämä olen minä, tällainen minä olen". 

Useimmilla eläimillä ei ole tämänkaltaista egoa, koska se vaatii tietynlaista itsereflektiota. Silti nekin ovat yksilöitä: eri yksilöillä on erilaisia luonteenpiirteitä ja ominaisuuksia ja tapoja. Ne ovat itsejään "vaistomaisesti", miettimättä mielessään että tässäpä menen minä, kissa nimeltä Pörri, joka olenkin komea kolli ja kulmakunnan naaraiden unelma, peloton ja ovela - se voi olla kaikkea tuota, mutta se ei ole mielessään muodostanut näistä minäkuvaa, joka sitten olisi uhattuna jos tapahtumat kyseenalaistavat noita mielikuvia. Tai kuten Tolle jossain kirjassaan vertasi, että jos sorsilla olisi ihmisten egot, niiden elämä olisi sietämätöntä. Toinen sorsa tulisi jostain hermostuneena pörhistelemään ja uhkailemaan, ja sen jälkeen ensimmäinen kantaisi vihoja miettien "miten se kehtasi loukata Minua, siis MINUA, onpa todella törkeä tyyppi ja samalle lammelle emme enää koskaan mahdu, hyvästi" - ei, ne vaan selvittelevät välinsä ja jatkavat elämäänsä miettimättä sitä enää.

On hyvin mahdollista elää ilman tuontapaista samaistumista käsitteelliseen minäkuvaan ja olla silti yksilöllinen itsensä. Mutta toisinaan toki termiä ego käytetään tavalla, joka on jotain mistä ei pysty eikä ole hyväksi edes pyrkiä luopumaan niin kauan kuin ajan ja avaruuden ulottuvuudessa oleilee, esim. psyyken toimeenpanevan osan merkityksessä.

Hei!

Olen nyt lukenut tätä ketjua noin puolet. Moneen kysymykseen olen saanut vastauksen. Varsinkin omakohtaiset kokemukset ja tiedot niin Käyttäjä102:lla kuin muillakin kirjoittajilla ovat olleet isoksi avuksi. Voinko kutsua sinua Mystikoksi, vai haluatko mieluummin käyttää nimimerkkiäsi Käyttäjä102 tai jotain muuta? Tuli mieleen, että 102 = 3 - Pyhä kolmiyhteys, Isä, Poika ja Pyhä Henki - meniköhän oikein? :)

Vuosien aikana olen usein ilahtunut kaikista niistä kirjoista ja videoista, jotka valottavat valaistumista, mutta välillä olen ollut jotenkin surullinen siksi, etten ole saanut elää tätä elämää ihan tavallisesti, kuten näistä asioista tietämätön ihminen. Olenkin tarkoituksella hidastanut matkaani kohti kaiken sen kokemista, mikä on joskus edessä.

Olisin kai halunnut elää siinä uskossa, että olen aika ajoin maan päälle tai muihin sivilisaatiohin syntynyt sielu, joka elämä elämältä, toivon mukaan, kehittyy ja polttaa karmaa pois ja lopulta saa lopettaa kehollistumien kierron ja elää joko henkimaailman puolella tai liueta takaisin Jumalaan.

Uskoin myös, että kun pyydän apua enkeleiltä, niin he auttavat. Joskus he ehkä ovat auttaneetkin - ainakin joitakin ihmisiä. Mutta välillä käy mielessä -  enkeleitä, onko heitä. Onko niin, että enkelit meitä auttavat, jos apua pyydämme? Näin moni vakuuttaa, mm. Lorna Byrne.

Luulen, että minulla olisi ollut enemmän rohkeutta, voimia ja mielenkiintoa kulkea kohti valaistumista, ellei minulla olisi lapsiani (jo täysi-ikäisiä), jotka ovat yksi syy, miksi olisin halunnut elää ns. normielämän.

Mietin myös, millaisen äidin lapseni haluaisivat. Olisivatko he huolissaan ja luulisivat minun jopa seonneen, jos alkaisin näistä asioista puhua. Toki he tietävät, että olen ns. huuhaa-nainen, jolla on kokemuksia selvänäöstä, energiahoidoista ja mediumismista yms., mutta sehän ei ole vielä ollenkaan niin vakava juttu verrattuna siihen, että väittäisin meidän luotujen olevan Jumala, ja nyt täällä pallolla esim. ihmiseksi ilmenneessä muodossa ja myös monissa rinnakkaistodellisuuksissa samaan aikaan, kun muuta aikaa ei olekaan kuin ikuinen nykyhetki. :)

En uskalla kertoa näistä asioista lapsilleni, koska kokemuksestani tiedän, että kun tälle tielle lähtee, (tai on lähdettävä, kun ei muuta vaihtoehtoa ole), niin paluutakaan ei oikein ole. Minulla on myös uskomus, omista kokemuksistani johtuen, että tämä polku voi olla aika raskas, jopa lähes kestämätön. Lapsillani on vasta elämä edessään, enkä koe, että minulla olisi oikeutta kertoa sitä, mitä tiedän. Joku voi ajatella, että minulla olisi velvollisuus kertoa, mitä tiedän, mutta luotan siihen, että kaikella on aikansa, ja lapseni tulevat näiden asioiden eteen tämän elämän aikana, jos niin on tarkoitus.

Kun lapsillani on ollut joskus elämässään kriisejä (onneksi kriisit ovat olleet vielä suht siedettäviä), niin olen halunnut kertoa heille jotain viisasta tästäkin aiheesta, mutta olen pelännyt, että kerron liikaa. Olen kertonut heille silloin esim. joitain Tollen viisauksia, läsnäolemisesta ja itsensä tarkkailusta mieltään rauhoittaakseen tms.

Miten te muut, jo isompien tai aikuisten lasten vanhemmat olette ratkaisseet tämän asian? Käyttäjä102:lla ei ole lapsia, mutta varmasti osaat vastata tähän hyvin, jos sen hyväksi koet.

Ja miten koette sen, jos teillä ei ole ketään tai on vain harvoja, joille voitte näistä kertoa/jutella?

Kiittäen, Kria