Lue keskustelun säännöt.
Kristitty mystikko, huhuu?!? Kysymyksiä.
11.08.2016 |
Olen jäänyt miettimään joitain kirjoituksiasi. Kysymys on irrallisista asioista, joten aloitan oman.
Olet joskus sanonut, että hauskuus alkaa, kun tajuaa koko maailman olevan illuusiota. Voisitko tarkentaa?
Oletko lukenut Neile Donald Walschia? Oletko samaa vai eri mieltä hänen kanssaan?
Olen viime aikoina pohtinut seuraavaa ristiriitaa: saat mitä pyydät + todellisuutta ei pidä vastustaa vaan hyväksyä. Logiikkani mukaan jos hyväksyn todellisuuden, niin en ole pyytämässä mitään... Jos pyydän, niin olen tyytymätön todellisuuteen... Miten tämä dilemma olisi ratkaistavissa!
Kommentit (6995)
Vierailija kirjoitti:
Uskotko että liskoihmiset tms alienit hallitsevat maapalloa kulisseissa?
En. Tämä ihmisten maailma on ihmisten joukkoilluusio, ja riittävä määrä ihmisiä ei usko sellaiseen skenaarioon, joten se ei käytännössä manifestoidu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi olen ajautunut tällaiseen erikoiseen tilanteeseen että tavallaan elämäni on aika turvattua läheisten ja sosiaaliavun turvin mutta mitään ylimääräistä ei minulle nyt suoda ja valitsemiinsa toki itsekin käyttää kaiken mitä lähinnä lapseeni. Omat opiskelut takkuaa ja tuntuu ettei maailmassa ole minulle siis yhtään mitään koska epäonnistun aina kaikessa ja olen aina se vihattu ja siksi en kai jaksakaan yrittää tehdä tutkintoni lopputyötä kun tiedän ettei mitään omasta urasta tulisi yhtään mitään.
Olen monesti yrittänyt muuttua ja olla ns. positiivisempi mutta se ei koskaan onnistu kun maailma vastaa aina negatiivisesti eikä mitään kodin ulkopuolista kutsumista tai elämäntehvää oikein voi löytyä kun en tunnu pärjäävän oikein missään.
Itse en koskaan kokenut mitään iloa siitä että olisin yrittänyt väkisin olla positiivisempi jos kerran otti päähän. Minun oli parempi vaan avoimesti sanoa että ottaa aivoon ja mistään ei tule mitään ja koko elämä on paskaa, ja jatkaa silti eteenpäin tallustamista kun ei kerran tunnu sisua itsemurhaankaan olevan eli vaihtoehtoja ei ole.
Mutta kaikki voi muuttua myös tuon käytännön suhteen. Esim. itse olin työssäni toivottoman huono hengelliseen heräämiskokemukseeni asti. Pärjäsin juuri ja juuri, rimaa hipoen, jos tein todella paljon ilmaisia ylitöitä salaa kotona, ja koko ajan oli päällä pelko että nyt voi tulla niin vaikea tehtävä että äly ei vaan riitä. Epäonnistuinkin monta kertaa pahasti mutta selittelin ne ainakin osin muiden syyksi pelastaakseni nahkani.
Sitten tuli oivallus siitä että "minä ja Isäni olemme yhtä", että olen yhtä maailmankaikkeuden luoneen älyn kanssa, itse asiassa yhtä kaikkien ihmistenkin kanssa, älykkäimpienkin. Ja yhtäkkiä muut ympärillä saivat hämmästyä, kun se toivoton hidas tunari alkoi saada aikaan ja olla aika äkkiä huippuna pidetty.
Käyttäjä102 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi olen ajautunut tällaiseen erikoiseen tilanteeseen että tavallaan elämäni on aika turvattua läheisten ja sosiaaliavun turvin mutta mitään ylimääräistä ei minulle nyt suoda ja valitsemiinsa toki itsekin käyttää kaiken mitä lähinnä lapseeni. Omat opiskelut takkuaa ja tuntuu ettei maailmassa ole minulle siis yhtään mitään koska epäonnistun aina kaikessa ja olen aina se vihattu ja siksi en kai jaksakaan yrittää tehdä tutkintoni lopputyötä kun tiedän ettei mitään omasta urasta tulisi yhtään mitään.
Olen monesti yrittänyt muuttua ja olla ns. positiivisempi mutta se ei koskaan onnistu kun maailma vastaa aina negatiivisesti eikä mitään kodin ulkopuolista kutsumista tai elämäntehvää oikein voi löytyä kun en tunnu pärjäävän oikein missään.Itse en koskaan kokenut mitään iloa siitä että olisin yrittänyt väkisin olla positiivisempi jos kerran otti päähän. Minun oli parempi vaan avoimesti sanoa että ottaa aivoon ja mistään ei tule mitään ja koko elämä on paskaa, ja jatkaa silti eteenpäin tallustamista kun ei kerran tunnu sisua itsemurhaankaan olevan eli vaihtoehtoja ei ole.
Mutta kaikki voi muuttua myös tuon käytännön suhteen. Esim. itse olin työssäni toivottoman huono hengelliseen heräämiskokemukseeni asti. Pärjäsin juuri ja juuri, rimaa hipoen, jos tein todella paljon ilmaisia ylitöitä salaa kotona, ja koko ajan oli päällä pelko että nyt voi tulla niin vaikea tehtävä että äly ei vaan riitä. Epäonnistuinkin monta kertaa pahasti mutta selittelin ne ainakin osin muiden syyksi pelastaakseni nahkani.
Sitten tuli oivallus siitä että "minä ja Isäni olemme yhtä", että olen yhtä maailmankaikkeuden luoneen älyn kanssa, itse asiassa yhtä kaikkien ihmistenkin kanssa, älykkäimpienkin. Ja yhtäkkiä muut ympärillä saivat hämmästyä, kun se toivoton hidas tunari alkoi saada aikaan ja olla aika äkkiä huippuna pidetty.
Mutta onko mitään neuvoja tilanteeseen jossa elämä on jumissa tai tuntee olevansa hukassa? Miten toimia? Itse olen tilanteessa jossa pitäisi löytää joku uusi suunta elämään. Nyt olen keskittynyt omiin harrastuksiin, käytännössä lukemiseen ja liikuntaan. Mutta pelkään etten koskaan osaa tarttua mihinkään ja jään ajelehtimaan.
Käyttäjä102 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osaako joku neuvoa miten pääsen ahdistuksesta ja masennuksesta tai saan niitä kevennettyä? Välillä on jo hyviä vaiheita mutta tää palaa aina ja viime aikoina mennyt toisinaan niin pahaksi että tähän pelkää hukkuvansa. Tietynlainen todellisuuden hyväksymisen vaikeushan tässä on taas varmaan ytimenä, tässä todellisuus siis yhtä kuin tämän maailman ilmeneminen. Tää non-dualismi ei ole mulla ihan hallussa...
Siksi olisi hyvä jos voisi oppia asenteen, jossa ei niin kauheasti kiinnity kaikkeen siihen katoavaiseen ja vaihtelevaiseen, mitä ajallisen elämän tasolla liikkuu. Sitä voi katsoa kuin absurdia näytelmää, jolla ei lopulta ole niin kovin suurta merkitystä, ja siksi sen "näytellyistä" draamoista ei jaksa tehdä kovin isoa numeroa. Itse kunkin uskomusmaailmasta ja maailmankatsomuksesta riippuu, millainen ajattelutapa toimii siinä, että toisaalta pääsisi eroon tämän maailman mukaan tempoilemisesta, mutta voisi silti taustalla säilyttää jonkin sellaisen vaiston, joka sanoisi, että mutta kuitenkin on jotain muutakin, ja haluan löytää sen.
Itselleni ajan myötä kävi niin että tämän maailman tapahtumat näyttivät siltä kuin katsoisin elokuvaa, hyvin dramaattista elokuvaa, mutta jotenkin syvempi minä sanoi siitä kaikesta vain "turhuuksien turhuus, kaikki on turhuutta". Se sanoi niin myös omista oloistani, esim. ahdistuksistani ja masennuksistani. Nekään eivät enää kauheasti liikuttaneet. Tämä tapahtui jo ennen kuin olin nähnyt vilaustakaan perimmäisestä todellisuudesta, ja niin elin aikani tilassa, jossa en oikein pitänyt tätä maailmaa merkityksellisenä enkä oikein edes todellisena, mutta en kokemusperäisesti tiennyt että mitään muutakaan oikeasti on, vaikka kovin toivoin että olisi.
Itse asiassa taidan olla vähän tuollaisessa tilanteessa, silloin kun ei ahdistus tai masennus vedä mukaansa on hyvin irrallinen ja vähän epätodellinen olo usein. Mutta en osaa irtautua tästä sillä tavalla että en esimerkiksi toivoisi tiettyjä asioita elämääni. Mulla on haaveita, haluaisin että elämä olisi erilaista kuin se tällä hetkellä on ja samalla pelkään etten koskaan osaa valita tai luoda itselleni mitään muuta kuin tällaisen hyvin irrallisen ja yksinäisen elämän. Tosin ymmärrän kyllä että oloni voisi olla samanlainen epämääräisen onneton ja luultavasti olisikin sitä, myös jos elämäni olisi ihan erilaista kuin se nyt on ja että onni tai hyvä olo löytyy sisältä, ei ulkoisista asioista. Silti haluaisin kokea vielä joskus erilaista elämää.
Käyttäjä102 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt ymmärrän... Kiitos.
Minun spirituaaliselle tasolle nousemista hankaloittaa lapsuuteni. Elin fundamentalistiuskovaisessa perheessä, jossa isä tiesi mm. mm. mm. absoluuttisen totuuden ja puhui aina Jumalan tahdon noudattamisesta.
Sitten kun kuuntelin tarinoita lähetyssaarnaajista, jotka matkustavat uskon voimalla ilman pennin hyrrää, tai tulevat vainotuiksi, tai jotain muuta vastenmielistä...niin ei kiitos... Jumalan tahto on todellakin kyseenalainen, eli jotkut piuhat pitää pitää itsellä...Ap
Ongelma fundamentalisteilla on usein se, että he uskovat että Jumala on ihmiselle ulkoinen, joku ulkopuolelta määräilevä tahto, silti vaikka itse Raamatusta lukevat että "Minä ja Isäni olemme yhtä" tai "nyt en elä enää minä, vaan Kristus elää minussa". Silti he käsittävät, ja syöttävät muillekin käsityksenä, että tuolla jossain on vaativainen olento, joka saattaa pakottaa vaikka lähetystyöhön ja kidutuksia kestämään, vaikka ihmistä pelottaa ja hän ei halua. Sama arvaamaton tyyppi näyttää arpovan rukousvastauksia, ja valitettavan usein jättävän ihmisen pulaan, ilman oikeutta selityksiin. Ihmisen osa on alistua, ja silti kiittää, koska niin kuuluu tehdä. Aivopestä itseään "Jumala on rakkaus, Jumala on hyvä", vaikka se Jumala jonka tuntee vaikuttaisi olevan, jos sen uskaltaisi edes itselle myöntää, kaikkea muuta. Ei sitä tosin helposti uskalla myöntää, koska helvettituomio uhkaa vääristä uskomuksista.
Kaikkein vapauttavin oivallus ihmiselle on ymmärtää konkreettisesti, että minä ja Jumalaksi kutsuttu on yhtä. Jumalan nimi on "Minä olen", ja jokainen meistä tietää olensa "minä". Me viittaamme itseemme sillä sanalla, mutta useimmat eivät ymmärrä kuinka perustavanlaatuinen on yhteys Jumalan nimen ja minän välillä. Näin siksi, että ihmiset on ehdollistettu uskomaan olevansa ajallinen ruumis ja mieli, ja kaikki tietävät ettei katoavainen ruumis ja mieli voi olla Jumala. Egon tyhjyyden oivalluksesta syntyy oivallus, että minä en olekaan ruumis ja mieli, vaan tietoisuus jolla on ruumis ja mieli. Tietoisuus, joka luo ja ylläpitää muotoa. Ja se, että on vain yksi tällainen Tietoisuus, minun "Minä" ja sinun "Minä" on ihan samat...
Minun on joskus itseni vaikea muistaa että ihmiset eivät tiedä tätä. Joskus olen sanonut rukousta pyytänellle, että ole rauhassa, minä olen heti sinun kanssasi. Koska henkilö oli fyysisesti kaukana, hän oli ajatellut että minulla on joku erityiskyky, että voin jotenkin astraaliruumiina tulla leijumaan sinne ja rukoilla siten hänen puolestaan. Mutta en minä sitä tarkoittanut ollenkaan! Minä tarkoitin että MINÄ on siellä. "Hänen oma" minänsä. Kaikkien yhteinen minä. Ei ihmismuoto vaan Oleminen, Tietoisuus, Kristus jonka ruumiin osia kaikki muodot ovat. Ei kukaan tarvitse minun tai kenenkään muun ihmismuotoa luokseen rukoilemaan, kun hänen oma Minänsä on koko ajan itse Jumala! Se täytyy vain huomata, eikä samaistua ajalliseen muotoon pelkästään ja luulla, että Jumala on jokin erillinen olento jossain kaukana, tai syvällä (osahan sanoo että Jumala on syvällä sisimmässä, ja syvälle voi olla yhtä vaikea ulottua kuin kauas). Jos ihminen voi sanoa ilman ajatuksia kehosta ja mielestä "Minä olen", tiedostaa olemisensa, niin siinä on Jumala läsnä.
Pidän lihan mausta.
Eikö Jumala ole antanut eläimet meille syötäväksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä102 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi olen ajautunut tällaiseen erikoiseen tilanteeseen että tavallaan elämäni on aika turvattua läheisten ja sosiaaliavun turvin mutta mitään ylimääräistä ei minulle nyt suoda ja valitsemiinsa toki itsekin käyttää kaiken mitä lähinnä lapseeni. Omat opiskelut takkuaa ja tuntuu ettei maailmassa ole minulle siis yhtään mitään koska epäonnistun aina kaikessa ja olen aina se vihattu ja siksi en kai jaksakaan yrittää tehdä tutkintoni lopputyötä kun tiedän ettei mitään omasta urasta tulisi yhtään mitään.
Olen monesti yrittänyt muuttua ja olla ns. positiivisempi mutta se ei koskaan onnistu kun maailma vastaa aina negatiivisesti eikä mitään kodin ulkopuolista kutsumista tai elämäntehvää oikein voi löytyä kun en tunnu pärjäävän oikein missään.Itse en koskaan kokenut mitään iloa siitä että olisin yrittänyt väkisin olla positiivisempi jos kerran otti päähän. Minun oli parempi vaan avoimesti sanoa että ottaa aivoon ja mistään ei tule mitään ja koko elämä on paskaa, ja jatkaa silti eteenpäin tallustamista kun ei kerran tunnu sisua itsemurhaankaan olevan eli vaihtoehtoja ei ole.
Mutta kaikki voi muuttua myös tuon käytännön suhteen. Esim. itse olin työssäni toivottoman huono hengelliseen heräämiskokemukseeni asti. Pärjäsin juuri ja juuri, rimaa hipoen, jos tein todella paljon ilmaisia ylitöitä salaa kotona, ja koko ajan oli päällä pelko että nyt voi tulla niin vaikea tehtävä että äly ei vaan riitä. Epäonnistuinkin monta kertaa pahasti mutta selittelin ne ainakin osin muiden syyksi pelastaakseni nahkani.
Sitten tuli oivallus siitä että "minä ja Isäni olemme yhtä", että olen yhtä maailmankaikkeuden luoneen älyn kanssa, itse asiassa yhtä kaikkien ihmistenkin kanssa, älykkäimpienkin. Ja yhtäkkiä muut ympärillä saivat hämmästyä, kun se toivoton hidas tunari alkoi saada aikaan ja olla aika äkkiä huippuna pidetty.
Mutta onko mitään neuvoja tilanteeseen jossa elämä on jumissa tai tuntee olevansa hukassa? Miten toimia? Itse olen tilanteessa jossa pitäisi löytää joku uusi suunta elämään. Nyt olen keskittynyt omiin harrastuksiin, käytännössä lukemiseen ja liikuntaan. Mutta pelkään etten koskaan osaa tarttua mihinkään ja jään ajelehtimaan.
Mene kokeneelle tarot kortti lukijalle
Vierailija kirjoitti:
Nyt ymmärrän... Kiitos.
Minun spirituaaliselle tasolle nousemista hankaloittaa lapsuuteni. Elin fundamentalistiuskovaisessa perheessä, jossa isä tiesi mm. mm. mm. absoluuttisen totuuden ja puhui aina Jumalan tahdon noudattamisesta.
Sitten kun kuuntelin tarinoita lähetyssaarnaajista, jotka matkustavat uskon voimalla ilman pennin hyrrää, tai tulevat vainotuiksi, tai jotain muuta vastenmielistä...niin ei kiitos... Jumalan tahto on todellakin kyseenalainen, eli jotkut piuhat pitää pitää itsellä...Ap
No eihän se nyt Jumalan tahto ole, että lähetyssaarjaaja tulee vainotuksi. Se on sen vainoajan vika.
Jumalan tahto selviää usein pikku hiljaa pala palalta, kun luet rukoillen Raamattua ja käyt hyvässä seurakunnassa saamassa hyvää opetusta.'
Toivon että löydät totuuden ja saat rauhan, ap <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt ymmärrän... Kiitos.
Minun spirituaaliselle tasolle nousemista hankaloittaa lapsuuteni. Elin fundamentalistiuskovaisessa perheessä, jossa isä tiesi mm. mm. mm. absoluuttisen totuuden ja puhui aina Jumalan tahdon noudattamisesta.
Sitten kun kuuntelin tarinoita lähetyssaarnaajista, jotka matkustavat uskon voimalla ilman pennin hyrrää, tai tulevat vainotuiksi, tai jotain muuta vastenmielistä...niin ei kiitos... Jumalan tahto on todellakin kyseenalainen, eli jotkut piuhat pitää pitää itsellä...Ap
No eihän se nyt Jumalan tahto ole, että lähetyssaarjaaja tulee vainotuksi. Se on sen vainoajan vika.
Jumalan tahto selviää usein pikku hiljaa pala palalta, kun luet rukoillen Raamattua ja käyt hyvässä seurakunnassa saamassa hyvää opetusta.'
Toivon että löydät totuuden ja saat rauhan, ap <3
Voisitko mainita nimeltä pari hyvää seurakuntaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt ymmärrän... Kiitos.
Minun spirituaaliselle tasolle nousemista hankaloittaa lapsuuteni. Elin fundamentalistiuskovaisessa perheessä, jossa isä tiesi mm. mm. mm. absoluuttisen totuuden ja puhui aina Jumalan tahdon noudattamisesta.
Sitten kun kuuntelin tarinoita lähetyssaarnaajista, jotka matkustavat uskon voimalla ilman pennin hyrrää, tai tulevat vainotuiksi, tai jotain muuta vastenmielistä...niin ei kiitos... Jumalan tahto on todellakin kyseenalainen, eli jotkut piuhat pitää pitää itsellä...Ap
No eihän se nyt Jumalan tahto ole, että lähetyssaarjaaja tulee vainotuksi. Se on sen vainoajan vika.
Jumalan tahto selviää usein pikku hiljaa pala palalta, kun luet rukoillen Raamattua ja käyt hyvässä seurakunnassa saamassa hyvää opetusta.'
Toivon että löydät totuuden ja saat rauhan, ap <3
Voisitko mainita nimeltä pari hyvää seurakuntaa?
Helluntailaiset ovat melko hyvin tietoisia Jumalasta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos jokin aiheuttaa surua, ja surun syy on synti ja pahuus. Suurin Vale ja Valehtelija, mita kaikkeudessa on.
Onko oikein etta surun syy havitetaan olemattomuuteen? Yksilon tai muidenkin ihmisten elamasta.
Kysyy viattoman kunnioittaja.
J! SJR NK SJ(a) K
Kaannettyna:
Elakoon osiris, olen sinun poikasi.
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä102 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kristitty mystikko on käsitteellinen ristiriita. Toisin sanoen, jos olet kristitty et voi olla mystikko ja kääntäen. Tietysti on ihmisiä, jotka eivät käsitetä tätä ristiriitaa ja pitävät itseään sekä kristittyinä että mystikoina. He palvovat tietämättään Saatanaa.
Minä olen se mikä olen, leimojen tuolla puolen, vain Oleminen. Keskustelun vuoksi on käytettävä leimoja, vaikka sellaisia kuin kristitty mystikko, mutta ei niillä ole lopulta kauheasti merkitystä. Eikä mikään leima voi kuvata ketään ihmistä, hänen tosiolemustaan, tyhjentävästi. Jos joku sanoo että olen saatananpalvoja, silti koen olevani vain Oleminen, tai jos joku sanoo minun olevan guru, en sittenkään koe itseäni sisäisesti erilaiseksi.
Minun käsitykseni itsestäni ei ole riippuvainen siitä, mitä muut minusta ajattelevat, sillä se käsitys perustuu vain siihen, että tiedän mitä olen, ja se mitä olen ei ole kuvattavissa millään leimoilla, se ei mahdu uskontojen muotteihin. Uskontojen nimillä voi kuvata vain ajatusrakennelmia, verrata mihin käsitteelliseen laariin esitettyjen ajatusten kokoelmat parhaiten sopivat. Mutta ajatukset tulevat ja menevät, ne ei ole Minä.
Mystikko täällä taas
Anteeksi joudun pitämään pienen tauon ja käymään paskalla.
Katson samalla viimeisimmän Love Island päivityksen aplikaatiollaHerran siunausta
Minulle on käynyt viime aikoina niin, että oikeastaan koko henkinen tie ja etsintä on "typistynyt" pelkkään olLove Islandin katselemiseenja kokemiseen ilman mitään tietoista päämäärää. Koin sisäisenä näkynä sen, miten aplikaatio on oikeastaan koko ajan ollut puhelimessani, mutta ajatteleva mieleni on vetänyt minut kerta toisensa jälkeen subille: Etsimään ja yrittämään, pyrkimään ja tavoittelemaan, vaikka olisin koska tahansa voinut vain istua alas ja katsoa ohjelman kännykästä. Tämä sisäinen näky sai minut nauramaan ääneen, niin hauskaa se on, miten totaalisen väärältä alueelta ratkaisua olen hakenut. Toisaalta tämä toistuva sohvalle ajautuminen on kyllä palvellut tarkoitusta siinä mielessä, että näiden kokemusten avulla olen pystynyt luopumaan pikkuhiljaa mielen kontrollista ja luottamaan intuitioon oppaanani. Ilman mahdollisuutta äänestää pareja ja tietämättömänä en siihen olisi pystynyt, vaan se on vaatinut tosiaan hidasta kypsyttelyä ja valmistelua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä102 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kristitty mystikko on käsitteellinen ristiriita. Toisin sanoen, jos olet kristitty et voi olla mystikko ja kääntäen. Tietysti on ihmisiä, jotka eivät käsitetä tätä ristiriitaa ja pitävät itseään sekä kristittyinä että mystikoina. He palvovat tietämättään Saatanaa.
Minä olen se mikä olen, leimojen tuolla puolen, vain Oleminen. Keskustelun vuoksi on käytettävä leimoja, vaikka sellaisia kuin kristitty mystikko, mutta ei niillä ole lopulta kauheasti merkitystä. Eikä mikään leima voi kuvata ketään ihmistä, hänen tosiolemustaan, tyhjentävästi. Jos joku sanoo että olen saatananpalvoja, silti koen olevani vain Oleminen, tai jos joku sanoo minun olevan guru, en sittenkään koe itseäni sisäisesti erilaiseksi.
Minun käsitykseni itsestäni ei ole riippuvainen siitä, mitä muut minusta ajattelevat, sillä se käsitys perustuu vain siihen, että tiedän mitä olen, ja se mitä olen ei ole kuvattavissa millään leimoilla, se ei mahdu uskontojen muotteihin. Uskontojen nimillä voi kuvata vain ajatusrakennelmia, verrata mihin käsitteelliseen laariin esitettyjen ajatusten kokoelmat parhaiten sopivat. Mutta ajatukset tulevat ja menevät, ne ei ole Minä.
Mystikko täällä taas
Anteeksi joudun pitämään pienen tauon ja käymään paskalla.
Katson samalla viimeisimmän Love Island päivityksen aplikaatiollaHerran siunausta
Minulle on käynyt viime aikoina niin, että oikeastaan koko henkinen tie ja etsintä on "typistynyt" pelkkään olLove Islandin katselemiseenja kokemiseen ilman mitään tietoista päämäärää. Koin sisäisenä näkynä sen, miten aplikaatio on oikeastaan koko ajan ollut puhelimessani, mutta ajatteleva mieleni on vetänyt minut kerta toisensa jälkeen subille: Etsimään ja yrittämään, pyrkimään ja tavoittelemaan, vaikka olisin koska tahansa voinut vain istua alas ja katsoa ohjelman kännykästä. Tämä sisäinen näky sai minut nauramaan ääneen, niin hauskaa se on, miten totaalisen väärältä alueelta ratkaisua olen hakenut. Toisaalta tämä toistuva sohvalle ajautuminen on kyllä palvellut tarkoitusta siinä mielessä, että näiden kokemusten avulla olen pystynyt luopumaan pikkuhiljaa mielen kontrollista ja luottamaan intuitioon oppaanani. Ilman mahdollisuutta äänestää pareja ja tietämättömänä en siihen olisi pystynyt, vaan se on vaatinut tosiaan hidasta kypsyttelyä ja valmistelua.
Toisaalta ymmärrän mitä kirjoitat, mutta noin pitkällä en todellakaan ole. Suurin ongelma on tunteet. Jos ei olisi rakkautta ja siitä johdannaisia tunteita, niin elämä olisi helppoa... Tiedän kyllä, että pelkoa ei rakkaudessa ole, mutta miksi sitten pelko onnistuu niin usein syrjäyttämään rakkauden? Mistä sen voima kumpuaa, jos se on vain illuusio? Ja tärkein kysymys: miten sen Patrickin saa ulos villasta - lopullisesti siis?
Nainen on lusiferiaanisessa mielessä astia, eli malja. Mies taas on käärme eli sauva. Raamatussa asia ilmaistaan vertauskuvin, eli kun Adam antaa Eevalle ensi kertaa kunnolla kyrp.ää eli käärmettä, Eeva täyttyy siemenestä ja synnyttää omenan eli ihmisen pojan. Tähän on olemassa luonnonjärjestyksen mukainen syy. Filosofi ja valtionmies Benit.o Musso.lini on todennut:” Sota on miehelle mitä äitiys naiselle”, eli kummallekin sukupuolelle määräytyy tämän mukaan tehtävä, nainen synnyttää valtiolle lisää sotilaita ja äitejä, mies hedelmöittää naisia ja käy heimoso..tia. Tämä on ihmisen perusluonteen mukaista Lusif,erille otollista käytöstä ja juuri perusluonteen vastainen toiminta aiheuttaa lesbolaisuuden kaltaisia sielullisia häiriöitä. Lesbolaisu.us on perimmältään demoni..nen ilmiö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä102 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi olen ajautunut tällaiseen erikoiseen tilanteeseen että tavallaan elämäni on aika turvattua läheisten ja sosiaaliavun turvin mutta mitään ylimääräistä ei minulle nyt suoda ja valitsemiinsa toki itsekin käyttää kaiken mitä lähinnä lapseeni. Omat opiskelut takkuaa ja tuntuu ettei maailmassa ole minulle siis yhtään mitään koska epäonnistun aina kaikessa ja olen aina se vihattu ja siksi en kai jaksakaan yrittää tehdä tutkintoni lopputyötä kun tiedän ettei mitään omasta urasta tulisi yhtään mitään.
Olen monesti yrittänyt muuttua ja olla ns. positiivisempi mutta se ei koskaan onnistu kun maailma vastaa aina negatiivisesti eikä mitään kodin ulkopuolista kutsumista tai elämäntehvää oikein voi löytyä kun en tunnu pärjäävän oikein missään.Itse en koskaan kokenut mitään iloa siitä että olisin yrittänyt väkisin olla positiivisempi jos kerran otti päähän. Minun oli parempi vaan avoimesti sanoa että ottaa aivoon ja mistään ei tule mitään ja koko elämä on paskaa, ja jatkaa silti eteenpäin tallustamista kun ei kerran tunnu sisua itsemurhaankaan olevan eli vaihtoehtoja ei ole.
Mutta kaikki voi muuttua myös tuon käytännön suhteen. Esim. itse olin työssäni toivottoman huono hengelliseen heräämiskokemukseeni asti. Pärjäsin juuri ja juuri, rimaa hipoen, jos tein todella paljon ilmaisia ylitöitä salaa kotona, ja koko ajan oli päällä pelko että nyt voi tulla niin vaikea tehtävä että äly ei vaan riitä. Epäonnistuinkin monta kertaa pahasti mutta selittelin ne ainakin osin muiden syyksi pelastaakseni nahkani.
Sitten tuli oivallus siitä että "minä ja Isäni olemme yhtä", että olen yhtä maailmankaikkeuden luoneen älyn kanssa, itse asiassa yhtä kaikkien ihmistenkin kanssa, älykkäimpienkin. Ja yhtäkkiä muut ympärillä saivat hämmästyä, kun se toivoton hidas tunari alkoi saada aikaan ja olla aika äkkiä huippuna pidetty.
Mutta onko mitään neuvoja tilanteeseen jossa elämä on jumissa tai tuntee olevansa hukassa? Miten toimia? Itse olen tilanteessa jossa pitäisi löytää joku uusi suunta elämään. Nyt olen keskittynyt omiin harrastuksiin, käytännössä lukemiseen ja liikuntaan. Mutta pelkään etten koskaan osaa tarttua mihinkään ja jään ajelehtimaan.
Kuten aina, tässä on kaksi tietä, luonnollinen ja hengellinen. On ihmisen valinnan vapautta voida valita kumpi tahansa, tai aloittaa toisella ja päätyä toiseen.
Luonnollinen tie on se mitä ihmisten maailma suosittelee: pyrkiä kaikin omin resurssein ja tarvittaessa toisten ihmisen (asiantuntijoiden ja maallikoiden) avoin kohti tavoitteitaan. Esimerkiksi jos on kielteisiä uskomuksia omasta pärjäämisestä ja ne estävät tavoitteiden ottamista ja niiden tosissaan tavoittelemista, näitä voi aktiivisesti joko itse yrittää muutta, tai jos se ei tunnu onnistuvan, vaikka terapian avulla. Sama koskee sitä että jos ei oikein tiedä mitä haluaa elämässään, niin sellaiseenkin on olemassa apuja, esim. jos ongelma on ensisijaisesti ammatillinen, ammatinvalintapsykologeja löytyy, yleisempiin elämän ongelmiin moni hakee apua terapiasta tai life coacheilta.
Sitten on se toinen tie, joka on ihmisluonnolle järjen vastainen, ja siksi sitä kannattaakin käyttää jos siihen oikeasti tuntee vetoa. Se tie on "etsikää ensin Jumalan valtakuntaa, niin myös kaikki tämä annetaan teille". Käytännössä se tarkoittaa ulkoisessa elämässä ajelehtimisen hyväksymistä siksi, että haluaa kaikkein eniten löytää elävän hengellisen elämän, koetun eikä vain uskotun yhteyden Jumalaan, ja on valmis sen takia ottamaan senkin riskin, että ulkoinen elämä tosiaan jää ajelehtimiseksi. Luonnollinen mieli myös muistuttaa mielellään siitä vaihtoehdosta, että sekin on mahdollista ettei tässä elämässä hengellisesti löydä vaikka kuinka etsii, joskaan itse en usko että se on totta - kyllä jokainen etsivä löytää, ainakin jollain tasolla.
Tällä hengellisellä tiellä elävä koettu yhteys Lähteeseen ilmenee automaattisesti, ilman ponnisteluja, miellyttävänä ja merkitykselliseltä tuntuvana elämänä. Tiet joita kulkee voivat olla erilaisia kuin ihmismieli olisi valinnut, esim. itse pidin selvänä että kunhan löydän yhteyden Henkeen, minut vapautetaan inhoamastani ja pelkäämästäni työstä ja alan tekemään jotain ihan erilaista, mutta minusta tulikin hyvä siinä työssä jossa ennen olin huono eikä se ole enää vastenmielistä. Mutta aina on tunne, että on juuri siinä paikalla missä pitääkin, ja että kun muutoksen aika tulee, sisältä tulee impulssi siihen, niin ettei tarvitse ihmismielellään yrittää miettiä mikä suunta valita, mitä tehdä ja minne mennä. Sitä ei kuitenkaan voi kieltää että useimmilla etsijöillä on sellainen tuskallinen ja ahdistava välitila, jossa ei vielä koe ihmeempää johdatusta tai merkityksen tunnetta, ja ihmismieli valittaa, että siinä sinä vaan ajelehdit etsien jotain mitä ehkä ei edes ole, tai jota sinun kaltaisesi eivät löydä vaikka olisikin, hukkaat elämäsi.
Vierailija kirjoitti:
Osaako joku neuvoa miten pääsen ahdistuksesta ja masennuksesta tai saan niitä kevennettyä? Välillä on jo hyviä vaiheita mutta tää palaa aina ja viime aikoina mennyt toisinaan niin pahaksi että tähän pelkää hukkuvansa. Tietynlainen todellisuuden hyväksymisen vaikeushan tässä on taas varmaan ytimenä, tässä todellisuus siis yhtä kuin tämän maailman ilmeneminen. Tää non-dualismi ei ole mulla ihan hallussa...
Lue psalmeja (23 auttaa aina ahdistuksen hetkenä) ja muuta Raamattua, rukoile, käy seurakunnassa. Voi olla että masennus ei helpota tässä maailmanajassa, mutta taivaassa viimeistään <3
J!-SJR-NK-SJA-K! kirjoitti:
Jos jokin aiheuttaa surua, ja surun syy on synti ja pahuus. Suurin Vale ja Valehtelija, mita kaikkeudessa on.
Onko oikein etta surun syy havitetaan olemattomuuteen? Yksilon tai muidenkin ihmisten elamasta.
Kysyy viattoman kunnioittaja.
J! SJR NK SJ(a) K
Kaannettyna:
Elakoon osiris, olen sinun poikasi.
Lisaan kysymykseen selvennysta: Opin (Egyptilainen teksti) mukaan maailmassa vaikuttaa pahuus, ellei sita haviteta. Absoluuttinen pahuus on opin mukaan kaarme: Suurin Valehtelija, alkuperaisella tekstilla, JaPP ts. kirjaimellisesti "suuri vale" kreikaksi kaannettyna kaarmeen nimi on"apophis". Alkuperaisen opin mukaan puhdas hyvyys ja oikeus ja taydelliseen totuuteen kantynyt voi tuhota kaarmeen. ts. Itse aurinko; siihen liittyva jumaluus kaiken alusta ja mm. pahan taakseen jattanyt, ja isansa (aitinsa) puoleen kaantynyt todelliseksi jumaluudeksi noussut jumaluus pystyy. Eivat muut eika kukaan ihminen ellei muutu ja hyvaksy tata totuutta ja jumaluuksia itseensa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osaako joku neuvoa miten pääsen ahdistuksesta ja masennuksesta tai saan niitä kevennettyä? Välillä on jo hyviä vaiheita mutta tää palaa aina ja viime aikoina mennyt toisinaan niin pahaksi että tähän pelkää hukkuvansa. Tietynlainen todellisuuden hyväksymisen vaikeushan tässä on taas varmaan ytimenä, tässä todellisuus siis yhtä kuin tämän maailman ilmeneminen. Tää non-dualismi ei ole mulla ihan hallussa...
Lue psalmeja (23 auttaa aina ahdistuksen hetkenä) ja muuta Raamattua, rukoile, käy seurakunnassa. Voi olla että masennus ei helpota tässä maailmanajassa, mutta taivaassa viimeistään <3
Lataa Love Island applikaatio puhelimeesi.
Äänestämällä voit vaikuttaa ja häätää Patrickin ulos paratiisista
Toimi heti
T: mystikko
Vierailija kirjoitti:
J!-SJR-NK-SJA-K! kirjoitti:
Jos jokin aiheuttaa surua, ja surun syy on synti ja pahuus. Suurin Vale ja Valehtelija, mita kaikkeudessa on.
Onko oikein etta surun syy havitetaan olemattomuuteen? Yksilon tai muidenkin ihmisten elamasta.
Kysyy viattoman kunnioittaja.
J! SJR NK SJ(a) K
Kaannettyna:
Elakoon osiris, olen sinun poikasi.
Lisaan kysymykseen selvennysta: Opin (Egyptilainen teksti) mukaan maailmassa vaikuttaa pahuus, ellei sita haviteta. Absoluuttinen pahuus on opin mukaan kaarme: Suurin Valehtelija, alkuperaisella tekstilla, JaPP ts. kirjaimellisesti "suuri vale" kreikaksi kaannettyna kaarmeen nimi on"apophis". Alkuperaisen opin mukaan puhdas hyvyys ja oikeus ja taydelliseen totuuteen kantynyt voi tuhota kaarmeen. ts. Itse aurinko; siihen liittyva jumaluus kaiken alusta ja mm. pahan taakseen jattanyt, ja isansa (aitinsa) puoleen kaantynyt todelliseksi jumaluudeksi noussut jumaluus pystyy. Eivat muut eika kukaan ihminen ellei muutu ja hyvaksy tata totuutta ja jumaluuksia itseensa.
Kerroppa lisää oi amorphis
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
J!-SJR-NK-SJA-K! kirjoitti:
Jos jokin aiheuttaa surua, ja surun syy on synti ja pahuus. Suurin Vale ja Valehtelija, mita kaikkeudessa on.
Onko oikein etta surun syy havitetaan olemattomuuteen? Yksilon tai muidenkin ihmisten elamasta.
Kysyy viattoman kunnioittaja.
J! SJR NK SJ(a) K
Kaannettyna:
Elakoon osiris, olen sinun poikasi.
Lisaan kysymykseen selvennysta: Opin (Egyptilainen teksti) mukaan maailmassa vaikuttaa pahuus, ellei sita haviteta. Absoluuttinen pahuus on opin mukaan kaarme: Suurin Valehtelija, alkuperaisella tekstilla, JaPP ts. kirjaimellisesti "suuri vale" kreikaksi kaannettyna kaarmeen nimi on"apophis". Alkuperaisen opin mukaan puhdas hyvyys ja oikeus ja taydelliseen totuuteen kantynyt voi tuhota kaarmeen. ts. Itse aurinko; siihen liittyva jumaluus kaiken alusta ja mm. pahan taakseen jattanyt, ja isansa (aitinsa) puoleen kaantynyt todelliseksi jumaluudeksi noussut jumaluus pystyy. Eivat muut eika kukaan ihminen ellei muutu ja hyvaksy tata totuutta ja jumaluuksia itseensa.
Kerroppa lisää oi amorphis
Apopaase oli ensimmäinen kaarmeen isa joka loi apohpisen maailmaan. Niin suuri oli pahuus että Amorphis loi ison pitkan ameeban joka katsoi yli avaruuden äärettömän apocalyptisen ymma rryksen sissaan
Affirmaatioita ja mantroja voi hyvin käyttää samaan tapaan kuin käyttäisi aineellista lääkettä. Ne eivät ole lopullinen vastaus, mutta se ei tarkoita että niiden käytössä olisi jotain vikaa silloin kun tarve niille tuntuu olevan. Jos jossain vaiheessa oma tie on mielen tason tuolle puolen, niin sitten ihan luontaisesti halu käyttää affirmaatioita ja mantroja tai usko niihin loppuu, siihen ei tarvitse mitenkään itse pyrkiä, eikä pyrkiä aikaistamaan sen tapahtumista.