Lue keskustelun säännöt.
Kristitty mystikko, huhuu?!? Kysymyksiä.
11.08.2016 |
Olen jäänyt miettimään joitain kirjoituksiasi. Kysymys on irrallisista asioista, joten aloitan oman.
Olet joskus sanonut, että hauskuus alkaa, kun tajuaa koko maailman olevan illuusiota. Voisitko tarkentaa?
Oletko lukenut Neile Donald Walschia? Oletko samaa vai eri mieltä hänen kanssaan?
Olen viime aikoina pohtinut seuraavaa ristiriitaa: saat mitä pyydät + todellisuutta ei pidä vastustaa vaan hyväksyä. Logiikkani mukaan jos hyväksyn todellisuuden, niin en ole pyytämässä mitään... Jos pyydän, niin olen tyytymätön todellisuuteen... Miten tämä dilemma olisi ratkaistavissa!
Kommentit (6995)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä102 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä102 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt ymmärrän... Kiitos.
Minun spirituaaliselle tasolle nousemista hankaloittaa lapsuuteni. Elin fundamentalistiuskovaisessa perheessä, jossa isä tiesi mm. mm. mm. absoluuttisen totuuden ja puhui aina Jumalan tahdon noudattamisesta.
Sitten kun kuuntelin tarinoita lähetyssaarnaajista, jotka matkustavat uskon voimalla ilman pennin hyrrää, tai tulevat vainotuiksi, tai jotain muuta vastenmielistä...niin ei kiitos... Jumalan tahto on todellakin kyseenalainen, eli jotkut piuhat pitää pitää itsellä...Ap
Ongelma fundamentalisteilla on usein se, että he uskovat että Jumala on ihmiselle ulkoinen, joku ulkopuolelta määräilevä tahto, silti vaikka itse Raamatusta lukevat että "Minä ja Isäni olemme yhtä" tai "nyt en elä enää minä, vaan Kristus elää minussa". Silti he käsittävät, ja syöttävät muillekin käsityksenä, että tuolla jossain on vaativainen olento, joka saattaa pakottaa vaikka lähetystyöhön ja kidutuksia kestämään, vaikka ihmistä pelottaa ja hän ei halua. Sama arvaamaton tyyppi näyttää arpovan rukousvastauksia, ja valitettavan usein jättävän ihmisen pulaan, ilman oikeutta selityksiin. Ihmisen osa on alistua, ja silti kiittää, koska niin kuuluu tehdä. Aivopestä itseään "Jumala on rakkaus, Jumala on hyvä", vaikka se Jumala jonka tuntee vaikuttaisi olevan, jos sen uskaltaisi edes itselle myöntää, kaikkea muuta. Ei sitä tosin helposti uskalla myöntää, koska helvettituomio uhkaa vääristä uskomuksista.
Kaikkein vapauttavin oivallus ihmiselle on ymmärtää konkreettisesti, että minä ja Jumalaksi kutsuttu on yhtä. Jumalan nimi on "Minä olen", ja jokainen meistä tietää olensa "minä". Me viittaamme itseemme sillä sanalla, mutta useimmat eivät ymmärrä kuinka perustavanlaatuinen on yhteys Jumalan nimen ja minän välillä. Näin siksi, että ihmiset on ehdollistettu uskomaan olevansa ajallinen ruumis ja mieli, ja kaikki tietävät ettei katoavainen ruumis ja mieli voi olla Jumala. Egon tyhjyyden oivalluksesta syntyy oivallus, että minä en olekaan ruumis ja mieli, vaan tietoisuus jolla on ruumis ja mieli. Tietoisuus, joka luo ja ylläpitää muotoa. Ja se, että on vain yksi tällainen Tietoisuus, minun "Minä" ja sinun "Minä" on ihan samat...
Minun on joskus itseni vaikea muistaa että ihmiset eivät tiedä tätä. Joskus olen sanonut rukousta pyytänellle, että ole rauhassa, minä olen heti sinun kanssasi. Koska henkilö oli fyysisesti kaukana, hän oli ajatellut että minulla on joku erityiskyky, että voin jotenkin astraaliruumiina tulla leijumaan sinne ja rukoilla siten hänen puolestaan. Mutta en minä sitä tarkoittanut ollenkaan! Minä tarkoitin että MINÄ on siellä. "Hänen oma" minänsä. Kaikkien yhteinen minä. Ei i
hmismuoto vaan Oleminen, Tietoisuus, Kristus jonka ruumiin osia kaikki muodot ovat. Ei kukaan tarvitse minun tai kenenkään muun ihmismuotoa luokseen rukoilemaan, kun hänen oma Minänsä on koko ajan itse Jumala! Se täytyy vain huomata, eikä samaistua ajalliseen muotoon pelkästään ja luulla, että Jumala on jokin erillinen olento jossain kaukana, tai syvällä (osahan sanoo että Jumala on syvällä sisimmässä, ja syvälle voi olla yhtä vaikea ulottua kuin kauas). Jos ihminen voi sanoa ilman ajatuksia kehosta ja mielestä "Minä olen", tiedostaa olemisensa, niin siinä on Jumala läsnä.
Pidän lihan mausta.
Eikö Jumala ole antanut eläimet meille syötäväksi?Perimmäisessä todellisuudessa kukaan ei syö eläimiä, eikä kasvejakaan, sillä kaikki ovat spirituaalisia olentoja jotka eivät tarvitse aineellista ravintoa.
Mutta tässä Aatamin unessa, tässä illuusiossa, elämänmuotojen pitää syödä toisiaan voidakseen itse elää. Tämä illuusio on oma luomuksemme, ei se maailma jonka Jumala loi ja sanoi sitä katsottuaan että se oli hyvä. Me olemme itse tämän illuusion jumalat ja luojat, eikä siksi lopulta ole ketään muuta säätäjää sille mitä täällä tehdään. Jos joku tavoittelee hengellistä, on toki erilaisia lakeja ja sääntöjä, joilla tämän harhan vaikutusta voi yrittää keventää elämässään, ja niitä sellaisia sanotaan Jumalan laeiksi, mutta pohjimmiltaan Jumalan laki ei koske aineellista ja ajallista olemassaoloa vaan ikuista.
Tällä ajan ja materian tasolla lihan syönti on omantunnon kysymys itse kullekin, eikä siitä pidä tehdä henkistä tai hengellistä kysymystä. En syö itse lihaa, mutta en toisaalta mitenkään paheksu niitä jotka syövät enkä kehota ketään kasvissyöntiin ellei oma sisin sitä halua. Lopulta myös kasvien syöminen on tässä illuusiossa elämän tuhoamista, sillä kasvit ovat Jumala ilmenemässä yhtä lailla kuin eläimet ja ihmisetkin. Monet pitävät kasvien syöntiä parempana kuin lihan siksi että kasvit eivät vaikuta niin korkeasti tietoisilta kuin eläimet ja siksi kykeneviltä kärsimään esim. tehokasvatuksen oloista, pelkäämään kuolemaansa tms. Moni myös kokee että esim. mieli rauhoittuu rukousta tai meditaatiota varten paremmin jos syö kasviravintoa.
Kuitenkaan sitä mitä ihmisten jumalat ovat sanoneet usein vuosisatoja tai jopa tuhansia sitten ei voi pitää suoraan ohjenuorana nykyaikaan. Silloin ihmisillä huonosti oli edes mahdollisuuksia elää ilman lihansyöntiä. Väestö ei ollut vielä niin suuri kuin nyt eikä lihan tehotuotantoa oltu keksitty (useimmathan pitävät pahempana sitä miten tuotantoeläin elämänsä elää kuin sitä nopeaa loppua teurastuksen yhteydessä), ilmastonmuutos ei uhannut. Eikä ihmisen tietoisuus ollut vielä niin kehittynyt että empatiaa olisi tunnettu eläimiä kohtaan, kun ei sitä usein tunnettu edes naisia tai toisten etnisten ryhmien edustajia kohtaan. Maailma ja ihminen on muuttuneet, eikä vanhat säännöt enää sellaisenaan toimi.
Sulla ei taida olla naista?
Perimmäisessä todellisuudessa kukaan ei ole miehiä , naisia , eikä kasvejakaan, sillä kaikki ovat spirituaalisia olentoja jotka eivät tarvitse yhdyntää.
Mutta tässä Aatamin unessa, tässä illuusiossa, elämänmuotojen pitää panna toisiaan voidakseen itse elää. Tämä illuusio on oma luomuksemme, ei se maailma jonka Jumala loi ja sanoi sitä katsottuaan että se oli hyvä. Me olemme itse tämän illuusion jumalat ja luojat, eikä siksi lopulta ole ketään muuta säätäjää sille mitä täällä tehdään. Jos joku tavoittelee hengellistä, on toki erilaisia lakeja ja sääntöjä, joilla tämän harhan vaikutusta voi yrittää keventää elämässään, ja niitä sellaisia sanotaan Jumalan laeiksi, mutta pohjimmiltaan Jumalan laki ei koske aineellista ja ajallista olemassaoloa vaan ikuista.
Tällä ajan ja materian tasolla seksi on omantunnon kysymys itse kullekin, eikä siitä pidä tehdä henkistä tai hengellistä kysymystä. En itse harrasta seksiä, mutta en toisaalta mitenkään paheksu niitä jotka nussivat enkä kehota ketään panemaan ellei oma sisin sitä halua. Lopulta myös paneminen on tässä illuusiossa elämän tuhoamista, sillä kasvit ovat Jumala ilmenemässä yhtä lailla kuin eläimet ja ihmisetkin. Monet pitävät naisten snussimista parempana kuin miesten siksi että naiset eivät vaikuta niin korkeasti tietoisilta kuin miehet ja siksi kykeneviltä kärsimään esim. , pelkäämään kuolemaansa tms. Moni myös kokee että esim. mieli rauhoittuu rukousta tai meditaatiota varten paremmin jos ei nussi.
Kuitenkaan sitä mitä ihmisten jumalat ovat sanoneet usein vuosisatoja tai jopa tuhansia sitten ei voi pitää suoraan ohjenuorana nykyaikaan. Silloin ihmisillä huonosti oli edes mahdollisuuksia elää ilman nussimista. Väestö ei ollut vielä niin suuri kuin nyt eikä ilmastonmuutos uhannut. Eikä ihmisen tietoisuus ollut vielä niin kehittynyt että empatiaa olisi tunnettu naisia kohtaan, kun ei sitä usein tunnettu edes toisten etnisten ryhmien edustajia kohtaan. Maailma ja ihminen on muuttuneet, eikä vanhat säännöt enää sellaisenaan toimi.
Tämähän on ihan hauska väännös ja pitkälti tottakin. Ikuisina hengellisinä olentoja emme ole "miehiä tai naisia, kreikkalaisia tai juutalaisia, orjia tai vapaita" kuten Raamattu asian ilmaisee, tai "taivaassa ei oteta vaimoa eikä mennä miehelle".
Toisaalta tässä illuusiossa monimuotoisuus ja Jumalan loputon luovuus ilmentyy lisääntymisen kaltaisten prosessien kautta, kun syntyy aivan uudenlaisia yksilöitä erilaisten perimäainesten yhdistyessä, eikä ole syytä demonisoida seksiä maan päällä siksi, että hengellisessä todellisuudessa sitä ei ole.
Totta on sekin että kuten lihan syönnin, myös seksin suhteen asiat on muuttuneet paljon siitä mitä ne joskus aikanaan olivat. Suurin muutos on ehkä ollut ehkäisyn keksiminen, niin että ei-aviollinen seksi ei todennäköisesti johda lapsiin joilla ei ole elättäjää ja huolenpitäjää. Ja onhan tuo elättäjäpuolikin kehittynyt yhteiskunnan kehityksen myötä - yhteiskunta viimeistään huolehtii niistä lapsista joista vanhempi tai vanhemmat ei itse pysty. Siksi on ihan luontaista kehitystä ettei seksuaalisuuden sääntely ole nykyään niin tiukkaa kuin se on joskus aikoinaan ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nainen on lusiferiaanisessa mielessä astia, eli malja. Mies taas on käärme eli sauva. Raamatussa asia ilmaistaan vertauskuvin, eli kun Adam antaa Eevalle ensi kertaa kunnolla kyrp.ää eli käärmettä, Eeva täyttyy siemenestä ja synnyttää omenan eli ihmisen pojan. Tähän on olemassa luonnonjärjestyksen mukainen syy. Filosofi ja valtionmies Benit.o Musso.lini on todennut:” Sota on miehelle mitä äitiys naiselle”, eli kummallekin sukupuolelle määräytyy tämän mukaan tehtävä, nainen synnyttää valtiolle lisää sotilaita ja äitejä, mies hedelmöittää naisia ja käy heimoso..tia. Tämä on ihmisen perusluonteen mukaista Lusif,erille otollista käytöstä ja juuri perusluonteen vastainen toiminta aiheuttaa lesbolaisuuden kaltaisia sielullisia häiriöitä. Lesbolaisu.us on perimmältään demoni..nen ilmiö.
On todella harmi ja jopa pelottavaa,, että sinunkaltaisesi saavat kulkea vapaana.
J! SJR NK SJ(a) K kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
J!-SJR-NK-SJA-K! kirjoitti:
Jos jokin aiheuttaa surua, ja surun syy on synti ja pahuus. Suurin Vale ja Valehtelija, mita kaikkeudessa on.
Onko oikein etta surun syy havitetaan olemattomuuteen? Yksilon tai muidenkin ihmisten elamasta.
Kysyy viattoman kunnioittaja.
J! SJR NK SJ(a) K
Kaannettyna:
Elakoon osiris, olen sinun poikasi.
Lisaan kysymykseen selvennysta: Opin (Egyptilainen teksti) mukaan maailmassa vaikuttaa pahuus, ellei sita haviteta. Absoluuttinen pahuus on opin mukaan kaarme: Suurin Valehtelija, alkuperaisella tekstilla, JaPP ts. kirjaimellisesti "suuri vale" kreikaksi kaannettyna kaarmeen nimi on"apophis". Alkuperaisen opin mukaan puhdas hyvyys ja oikeus ja taydelliseen totuuteen kantynyt voi tuhota kaarmeen. ts. Itse aurinko; siihen liittyva jumaluus kaiken alusta ja mm. pahan taakseen jattanyt, ja isansa (aitinsa) puoleen kaantynyt todelliseksi jumaluudeksi noussut jumaluus pystyy. Eivat muut eika kukaan ihminen ellei muutu ja hyvaksy tata totuutta ja jumaluuksia itseensa.
Kerroppa lisää oi amorphis
Kummallista etta jatkotekstini sensuroitiin, no laitetaanpa uudelleen:
Egyptilaisen tekstin mukaan Set tuhoaa pahuuden. S(e)T: Osiriksen SJR murhaaja tuhoaa pahuuden. S(e)T on syntinen jumaluus, han katuu isansa auringon R(a) edessa ja muuttuu todelliseksi jumaluudeksi.
Tuhotakseen pahan ihmisten sydamista.
Rakkaus on hanen puolellaan.
Rakkaus joka on Osirikselta (SJR) ja Isikselta (ST), eli hanelta, jonka surmasi ja hanen vaimoltaan. Seka R(a):lta, jumalalta jonka alku on kaiken alussa ja kasittamattomyydessa. Heidan rakkautensa on niin suuri.
PAHAN TAPPAVA RAKKAUS, mutta vahempi ei riita kaarmeen tuhoon.
Isiksen, Osiriksen, R(a):n, Setin, Horuksen jne. jne. jne rakkaus on SUUREMPI KUIN KRISTIITTYJEN JUMALAN JA JEESUKSEN, koska se -todellinen oikeus ja rakkaus- havittaa pahan olemattomuuteen, niin etta siita ei jaa mitaan jaljelle. Jaljelle jaa sydamen ilo, rakkaus ja onni. Ei ikuista helvettia.
J! ST
J! SJR
J! R(a)
J! S(e)T
J! H(o)
J! M^A^AT-JJ
J! M TCHT (Elakoon! Ikuisesti)
Perustaisin mielellani taman uskonnon uudelleen. Minulla on sen perusteet, nuo perusteet, joita harva tuntee, ja joita toiset vihaavat, ja jotka jo aikanaan pahasti vaaristeltiin, jo Kreikkalaisen Plutrachin toimesta. Tekstit ja oppi jotka ovat aitoja, ovat ajalta noin 4266- 600 ennen a.a. Siten naen sen niin etta Egypti tuhoutui koska he myontyivat sille mika ei ole oikein, ja Persialaiset tulivat, Makedonialaiset ja Kreikkalaiset tulivat ja kaikki tuhoutui. Kannattaa huomata etta siten Kleopatran Egypti ei ole oikea Egypti, eivatka Makedonialaisen ajan temppelit ole puhdasta totuutta. Todelliset aidot ovat mm. Karnak ja Seti I sen temppeli. Olkoot kuinka pahasti havaistyt ja tuhotut, siella on totuuden siemen.
Rakastavien RAKKAUS ULOTTUU TUONPUOLEISEEN toisin kuin kristinuskossa. Ja se on luvassa jokaiselle:
Teksti sanoo, MINUSTA ON TULLUT ISIS, JA HANEN HIUKSENSA OVAT LEVINNEET MINUN PAALLENI. Teksti on omistettu miehelle, ja se kuvaa sita etta han jolle teksti on omistettu on YHTA VIATON KUIN OSIRIS, JA OSIRIS TULEE SAMAKSI ISIKSEN KANSSA. Viaton rakkaus, kahden viattoman, jotka tulevat yhdeksi. Sita voi toki peilata myos naisen nakokulmasta. Miehille ja naisille kirjoitetut tekstit poikkeavat hiukan toisistaan. Mutta molemmat ovat viattomia kuin SJR (osiris) ja viattoman rakastavia kuten ST (isis)
Pelastus tulee kun surmattu viaton heraa henkiin sydamessa. Silloin kaarmeella ei enaa ole valtaa.
Anteeksi, jos nyt ''pilaan ketjunne'' ja heittelen ohiksen, mutta saisinko maalikolle kyhätyn tiivistelmän, että mistä oikein puhutte? Uskotte siis jonkinlaiseen tasoteoriaan ja voimaan? Henkeen sekä jumalalliseen tietoisuuteen, mutta vain itsenne kautta, niinkö? Onko nämä niitä juttuja, joita ymmärtää paremmin poppaamalla sieniä? Kysyn siis, koska yritän ymmärtää ja päästä keskusteluunne jotenkin sisään. Olen itse kristitty ja seuraan Jeesus Kristusta.
^Nämä mystikot elelevät harhassa ja valheellisessa totuudessa. He ovat demonien maailmassa. Jeesus Kristus on ainoa tie Ikuiseen Elämään. On asioita, joita meidän ei kuulu vielä nähdä tai kokea. Herra näyttäköön ne meille, jos niin on tarkoitus ja jos Hän haluaa. Siunausta kaikille. <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Laitan tiedoksi niille jotka kaipaa henkilökohtaista opastusta jutun jonka itse löysin hiljattain: hollantilainen Wim Havercamp on Joel Goldsmithin oppilaan oppilas, ollut kauan Infinite Way Practitioner ja tarjoaa nykyään Skypen tms kautta apua niille joilla on ongelmia päästä eteenpäin hengellisellä tiellään. Ei maksa mitään, mutta toki jos saa apua niin hyvä on antaa lahjoitus Donate painikkeen kautta, koska käsittääkseni kaveri tekee ihmisten auttamista täyspäiväisesti ja elää noilla lahjoituksilla https://iwihub.com/about/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Laitan tiedoksi niille jotka kaipaa henkilökohtaista opastusta jutun jonka itse löysin hiljattain: hollantilainen Wim Havercamp on Joel Goldsmithin oppilaan oppilas, ollut kauan Infinite Way Practitioner ja tarjoaa nykyään Skypen tms kautta apua niille joilla on ongelmia päästä eteenpäin hengellisellä tiellään. Ei maksa mitään, mutta toki jos saa apua niin hyvä on antaa lahjoitus Donate painikkeen kautta, koska käsittääkseni kaveri tekee ihmisten auttamista täyspäiväisesti ja elää noilla lahjoituksilla https://iwihub.com/about/
Tän kirjoittaja jatkaa, mulla oli eilen Skype puhelu tämän Wimin kanssa ja koin saavani paljon apua. Minusta on hyvä merkki aina jos sanomiset ja neuvot osuu kohdalleen huolimatta siitä ettei ole edes vielä selittänyt ongelmaansa, olen aina pitänyt merkkinä että Pyhä Henki silloin välittää tietoa.
No, kun aloitettiin skypeä niin sain kommentin että Jumalan suunnitelma minun herättämisekseni toimii parhaillaankin, se on vain erilainen kuin useimmilla. Minä olin juurikin pähkäillyt sen kanssa, että en enää ole varma onko mitään sellaista suunnitelmaa tai koko Jumalaakaan sen puolesta. Hän myös tiesi ilman että kerroin että ongelmani on liiallinen passiivisuus työn ulkopuolisessa elämässä ja suuri osa turhautumisestani johtuu siitä. Myönsin että joo en juuri tee muuta kuin istun sohvalla katsomassa epäkiinnostavia ohjelmia, tissuttelen olutta, ja kiukuttelen elämäni (sekä ulkoisen että henkisen) tilaa sisäisesti. En saanut tästä moitteita, mutta neuvon että minua auttaisi paremmin jos tekisin aktiivisesti jotain syvästi rentouttavaa tuon itseni turruttamisen sijaan.
Lisäksi sain neuvoja alkaa kysyä arjessani säännöllisesti ikään kuin sisältäni: "Kuka on minun kanssani nyt"? Tämän pitäisi avata mahdollisuus Pyhän Hengen läsnäolon aistimiselle. Samoin pitäisi aloittaa ykseyden kokemisen virtaus ulospäin silti vaikkei sitä oikein vielä tunne, esimerkiksi ajattelemalla ihmisistä joita näkee missä vaan, että "on hienoa saada kohdata sinut, jonka kanssa olen yhtä". Vietimme myös hiljaisen meditaatiohetken yhdessä ja hän vakuutti olevansa jatkossakin tukenani aina kun kaipaan.
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi, jos nyt ''pilaan ketjunne'' ja heittelen ohiksen, mutta saisinko maalikolle kyhätyn tiivistelmän, että mistä oikein puhutte? Uskotte siis jonkinlaiseen tasoteoriaan ja voimaan? Henkeen sekä jumalalliseen tietoisuuteen, mutta vain itsenne kautta, niinkö? Onko nämä niitä juttuja, joita ymmärtää paremmin poppaamalla sieniä? Kysyn siis, koska yritän ymmärtää ja päästä keskusteluunne jotenkin sisään. Olen itse kristitty ja seuraan Jeesus Kristusta.
Lue alusta lähtien niin vähitellen pääset kärryille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö ihmisiä hallitse kaikki se mistä he eivät ole tietoisia, eli alitajunta? Eikö joukkoilluusio muodostu tällöin ennen kaikkea siitä, mihin ihmiset alitajuisesti uskovat?
On toisaalta yksilön alitajunta ja toisaalta kollektiivinen alitajunta. Nämä vuorovaikuttavat toisiinsa, ja ovat luomassa tätä illuusiota missä elämme. Eikä vain ihmisten tietoisuudet ja alitajunnat vaan kaikkien riittävän samanlaisten olentojen, sellaisten jotka kokevat ajan ja paikan todellisuuden.
Jos ulkoinen todellisuus on kollektiivisen mielen projektio, niin liskoihmisten kullissien takainen hallinta voisi olla teoriassa täysin mahdollinen alitajuinen projektio ihmisten kyvyttömyydestä hallita elämäänsä ohjelmointiensa yli.
Teoriassa, mutta käytännössä riittävä määrä ihmisiä ei projisoi tuollaista asiaa juuri liskoihmisten kautta. Muunlaiset uskomukset voimista, joiden kourissa ihmiset ovat avuttomina ovat tavallisempia.
Voiko tällaista asiaa selvittää mitenkääm luotettavasti, vai onko kyse uskon asiasta? Mystikkokin sanoo uskovansa, ettei näin ole, mutta hänkään ei sano tietävänsä.
Objektiivisesti ei voi tietää, sillä tavalla että olisi todistetta länsimaiselle materialistiselle mielelle. Subjektiivisesti on mahdollista tulla tuntemaan paitsi oma alitajuntansa, myös kollektiivinen alitajunta. Monen on jopa pakko kulkea sitä kautta, jos haluaa jumaluuden tuntemiseen ja sen tuntemiseen mitä on sen tuolla puolen - tyhjyyteen joka on kohtu jossa ei ole olemista eikä ei-olemista, ja josta silti syntyy kaikki oleminen .
Idässä tämä on pitkälle metodologisoitukin. Puhutaan ihmisen seitsemästä kehosta, jotka ovat fyysinen, eteerinen, astraalinen, mentaalinen, spirituaalinen, kosminen ja nirvaaninen, ja on erilaisia menetelmiä - joogan muotoja, meditaation muotoja, jotka on tarkoitettu nimen omaan tiedostamaan yhä "korkeampia" kehoja. Kollektiivinen alitajunta on aika lailla yhtä astraalisen tason kanssa. Mutta ilmankin tiettyjä metodologioita ihminen voi oppia tiedostamaan nuo, mutta tie saattaa olla ahdistavampi ja pelottavampi, kun ei ole mitään oppia tai opettajaa joka sanoisi, että ei, et ole sekoamassa, näin pitää olla. Kollektiivisen alitajunnan tiedostamiseen pääseminen ei ole vielä kovin valtava ponnistus, eikä sisällä sellaisia haasteita kuin jotkut myöhemmät "loikat".
Jos koko "ulkopuolinen todellisuus" ja ylipäätään erillisyys on kollektiivisen mielen luomus, niin kuinka se kykenee esim. luomaan ihmisen kehon ja kaikki lainalaisuudet, jotka pitävät sitä hengissä? Ihmisen kehon toiminta on sarja erittäin monimutkaisia prosesseja, joita tietoinen mieli ei nykypäivänäkään ymmärrä kuin pintapuolisesti. Kuinka tämä mieli kykenee tämän lisäksi pitämään yllä koko maailmankaikkeutta rinnakkaistodellisuuksineen ja kaikkia yksityiskohtia siinä? Ihmiset löytävät jatkuvasti uusia eliölajeja, joista eivät ole tietoisia, mutta jotka he itse ovat luoneet. Tämä menee vain ymmärrykseni yli. Käyttävätkö näennäisesti erilliset mielet / egot jumalallista luomisvoimaansa tähän, mutta tekevät sen kaiken egon suodattimien läpi uskoessaan erillisyyteen, syyllisyyteen ym. harhoihin?
Tässä on kaksi asiaa jotka tulee muistaa. Ensinnäkin, kaikki mitä on, on Jumala ilmenemässä. Myös ihminen. Useimmat rajoittavat itseään jatkuvasti rankasti perityillä ja opituilla uskomuksillaan, mutta todellisuudessa heillä on käytettävissään Jumalallinen voima. "Minä olen aina sinun kanssasi", "Minä ja Isäni olemme yhtä". Ihmisen kyvyt siis eivät olekaan alitajuisella tasolla niin rajoittuneita kuin mitä tietoinen mieli uskoo.
Toinen juttu on, että todellinen todellisuus ON olemassa, ja jotain siitä aina heijastuu ihmisten illuusioihinkin. Illuusio on hyvin rankka vääristymä, mutta ei yleensä totaalinen harhanäky jossa nähtäisiin olevainen siellä missä ei ole mitään. Se on enemmänkin vääristymä, jossa siellä missä on ikuinen nähdään kuolevainen, missä on rakkautta nähdään rakkauden ja vihan sekasotku, missä on pelkkää kauneutta nähdään ruman ja kauniin vaihtelua, ainetta siellä missä on henkeä. Mutta illuusio ei pysty useimmilta ihmisiltä, ei ainakaan koko aikaan, täysin peittämään todellisesta säteilevää olemusta. Kollektiivisesti vielä jopa tänä äärimmäisen materialismin aikana, jona pyhän kokemus ei ole sellainen mistä useimmat haluaisivat puhua julkisesti, voidaan jonkin ihmistä suuremman läsnäoloa kuvata ihailemalla esim. maailmankaikkeuden tai luonnon monimutkaisuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vai oliko maailma alunperin Jumalan / rakkauden ilmentymä, jossa Jumala halusi leikkiä itsensä kanssa luomalla illuusion itsensä jakamisesta näennäisesti erillisiin osiin ajan illuusioon antaen kaikille vapaan tahdon, jonka puitteissa osat alkoivat ajan kuluessa pitää kaiken järjen vastaisesti illuusiota totena unohtaen alkuperänsä Jumalassa, jolloin heidän uskonsa vääristi Jumalan puhtaan luomistyön erillisyyden näyttämöksi hyvän ja pahan draamalle? Ja nyt leikki on mennyt niin pitkälle, että ihmiset samaistuvat luomaansa draamaan ja roolihahmojensa kärsimykseen, vaikka kärsimys ei Jumalan Pojalle ole mahdollista. Vain ego voi kärsiä ja ihmiset ovat ajautuneet jo niin kauaksi tosiasioista, että uskovat olevansa egoja. Jotkut ovat saaneet tästä kaikesta tarpeekseen kaipaamalla takaisin Jumalan yhteyteen omaksi itsekseen. Alkuperänsä muistaminen on mahdollista, kuten kristitty mystikko on osoittanut. Tarvitsee karistaa vain erillisyyden suomut silmistään ja nähdä viattomuutensa Jumalan Poikana.
Raamatussa Jumala sanoo kaiken luotuaan, että katsoi luomakuntaa ja näki että se oli kaikki hyvää. Spirituaalinen todellisuus, Jumalan valtakunta, on se todellinen luomakunta, josta vääristymiä ovat kaikenlaiset illuusiot, toiset lähempänä alkuperäistä luomusta, toiset kauempana siitä. Ihmiskunnan tämänhetkinen ei ole mitenkään erityisen lähellä, on paljon hienovaraisempiakin illuusion muotoja.
Toisaalta ihminen on kehitysmuoto, jolla on mahdollisuus sitä kaivatessaan nousta täyteen tietoisuuteen asti. Silloin kun samaistumme ihmismuotoon, me olemme aina "Jumalan Poika", Jumala virtaamassa muotoon, Jumala lihassa. Toisaalta voimme tiedostaa myös sen, että olemme myös itse Lähde, joka vain esittää välillä ihmisen roolia.
Itselleni siihen asti tie oli pääosin iloa, kun kuljettiin kohti Jumalan tiedostamista. Nuoresta asti olin kaivannut Jumalaa, pitänyt tieni päämääränä Jumalaa. Sitä joka on Oleminen, Elämä, Kaikki-Mitä-On - Minä olen. Mutta edes se ei ollut tarpeeksi, ja se mitä on sen jälkeen herätti minussa sanoin kuvaamatonta kauhua. Absoluuttinen tyhjyys, liekin sammuminen, jotain jossa olemisella ja olemattomuudella ei ole enää mitään eroa. Se, mitä oli ennen maailman luomista, ja joka säilyy kun kaikki illuusiot katoavat. Parabrahman joka synnyttää Brahmanin, olemattomuus josta syntyy oleminen. Sen kaiken tiedostaminen on ihmiselle mahdollista, ja kukin kulkee siihen asti mihin tahtoo. Tai mihin tietoisuus vie - itse jos olisin ihmismielelläni valinnut, olisin jäänyt jumaluuden kokonaisuuden tuntemiseen, jossa Olemassaolo, Tietoisuus ja Autuus hallitsee, tietämiseen, mutta minun oli pakko kulkea siitäkin läpi Tyhjyyteen.
Miten käsität ns. "ohjelmoinnin", tai onko sellaista mielestäsi olemassa? Siis siinä mielessä, että itse olen kokenut että olen niin kauan kuin pystyn muistamaan, siis hyvin pienestä asti, että minuun on jotenkin "ohjelmoitu" pelko. Ei kirjaimellisesti. Tuossa voisi olla jokin muukin sana, mutta ohjelmointi kuvaa ajatusta.
Minun kotini ei ollut uskovainen tai muutenkaan ankara. Vanhemmat tosin käyttivät alkoholia ja vuosien mittaan tilanteet heidän kanssaan vaikeutuivat, mutta ei pienenä vielä ollut niin pahaa kuin myöhemmin.
Silti minulla oli jo muutaman vuoden ikäisenä painajaisia, joissa toistuvasti kohtasin sellaisen äärimmäisen pahuuden olemuksen, josta minulla ei mitenkään voinut olla mitään kokemusta eikä käsitystä. Samat painajaiset jatkuivat niin kauan kunnes muutin täysi-ikäisenä pois kotoa ja ne ovat iso ja merkittävä osa muistojani ja minäkuvaani. Olihan minulla normaalia voimakkaampia pelkoja myös päivämaailmassa. Pelkäsin yliluonnollista monin tavoin hallusinointiin asti ja samalla se veti minua puoleensa.
Aikuistuminen ja uskon löytäminen pikku hiljaa hävitti ne lapsuuden ja nuoruuden pelot. Löysin hengellisyyden kristinuskon kautta, mutta se oli minulle vain alku. Olin jo lapsena tutkinut paljon uskontoja ja henkisiä ilmiöitä ja erityisesti ihailin silloin fakiireja :D.
En silti voi sanoa, että olen sen henkisyyden minkä tunnustan todeksi kuitenkaan elänyt vielä todeksi. En ole pelosta vapaa vieläkään kokonaan. Pelkään esimerkiksi köyhyyttä. Jopa kuoleman hetkeä, jos se onkin tuskallinen. Pelkään, että joudun avuttomaan asemaan jonkin sairauden tai vanhuuden vaivojen vuoksi. Kieltäydyn uskomasta siihen että kuolen. Tai koen, ettei kuolemaa ole, vaikka se onkin.
Pelko on mielestäni kuin robotti, joka havahtuu aika ajoin toimimaan ja jylläämään riippumatta omasta tiedostani ja halustani. Olen miettinyt, onko se sittenkin vain biologinen eloonjäämismekanismi joka latailee ja päivittää itseään kaiken varalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mua ei kiinnosta tämä elämä yhtään. Joo, varmaan periaatteessa voisin "valaistua", vaikka vielä tämän elämän aikana mutta ei mua kiinnosta pahemmin sekään. Mä sain tälle elämänkierrokselle yksinäisen ja ankean elämän jota en jostain syystä osaa toisenlaiseksi muuttaa ja aivot joilla elämä ei ole nautittavaa (en osaa nauttia ja kokea mielihyvää asioista). Miksi en vain siirtyisi seuraavaan elämään kun nykyinen ei miellytä?
1345.
Tavallaan se on biologinen eloonjäämismekanismi, mutta siitä ei pidä ajatella niin että se olisi väistämätön osa jolle ei voi mitään. Kyse on ilmiöstä, jota esim. Eckhart Tolle kutsui kärsimyskehoksi, jota joissain joogaperinteissä kutsutaan vasanoiksi, joita itse joskus kutsun dramatisoivasti psyykkiseksi riivaukseksi ravistaakseni ihmisiä irti siitä uskomuksesta että koska lähes kaikki ihmiset kokevat selittämätöntä ahdistusta ja pelkoa, se on osa ihmisyyttä johon pitää vain alistua.
Ihmisellä on, normaali tietoisuudentilassaan, poiketen eläimistä sellainen taipumus, että jossain hetkessä syntynyt negatiivinen tunne ei pala puhtaasti pois tietoisuuden liekissä, vaan siitä painuu aina alitajuntaan ja energiakehoon kielteinen jäännös. Näitä jäännöksiä voi olla jopa aiemmista elämistä tai kollektiivisesta tietoisuudesta - esim. itse synnyin tähän olemassaoloon syvästi kärsivänä ja ahdistuneena ja omassa elämässäni koettu tuska sitten vaan vahvisti sitä tuskaa joka oli jo syntymän hetkellä läsnä. Monet muut syntyvät vapaampina kärsimyskehosta, mutta kehittävät sellaisen melko nopeasti tässä ihmisten maailmassa, kärsimyskehot omaavien ihmisten kasvattamana.
Kärsimyskeho voi mielellä ajatellen vaikuttaa hankalalta ongelmalta, koska siihen liittyvät ajatukset on alitajunnassa, joten niitä ei tiedosta, ja harva tiedostaa myöskään energeettisellä tasolla sitä paitsi niinä hetkinä kun se aktivoituu oikein kunnolla - ja silloin taas ei ole paikalla ketään tiedostajaa, koska ihminen on samaistunut kärsimyskehoon. (Jotkut tiedostavat esim. meditaatiossa uinuvankin kärsimyskehon vatsan seudulla jonkinlaisena elottomana, kovana ja raskaana tai solmussa olevana energiana, paikkana jossa normaalia elinvoiman virtauksen tunnetta ei tunnu, ja jos sen tiedostaa näin, siihen huomiota kiinnittämällä voi purkaa sitä vähitellen).
Mutta vaikka ei tiedostaisikaan kärsimyskehoaan uinuvana, ja taas sen oikein kunnolla lyödessä päälle tarkkaileva tietoisuus katoaa, niin silti ongelman kanssa on mahdollista työskennellä, eikä se ole edes erityisen hankala a. Täytyy vaan tarkkailla itsessään jo pieniäkin tyytymättömyyden, levottomuuden, pelon, ahdistuksen jne merkkejä, ja kun niitä huomaa, toimia seuraavasti:
- ei pidä leimata itseään sillä asialla, tyyliin "minä olen ahdistunut", tai ajatella että minässä olisi jotain vikaa, vaan todeta että kärsimyskeho tai menneisyydestä periytyvä psyykkinen riivaustila on selvästikin aktivoitumassa
- asiaa ei pidä sen enempää ajatella eikä tuntemuksesta tai kärsimyskehosta pidä pyrkiä eroon - vastustus vain lisää sen voimaa
- on syytä tarkkailla kaikkia tuntemuksia ilman mitään tuomioita: millaisia tunteita liikkuu, millaisia fyysisiä tuntemuksia energia aiheuttaa, mitä ajatuksia syntyy. Antaa niiden tulla ja mennä, yrittämättä niistä mitenkään eroon tai ajattelematta että ne ongelma. Tarkkaillen vain ikään kuin sivusta mitä tapahtuu.
- jossain vaiheessa sitä tiedostaa että tosiaan itse on tarkkailija, tai tila jossa kaikki se kuohunta ilmenee, ja silloin samaistuminen kärsimyskehoon on katkennut. Ilman samaistumista se alkaa menettää voimiaan ja hävitä tarkkailevan tietoisuuden tulessa.
Eli on totta, että pelkosi on kuin robotti joka heräilee tahdostasi riippumatta, mutta se ei tarkoita että sinun täytyy lopun ikääsi olla sen piinattavana.
Edellinen viesti siis minulta, vaikka sisäänkirjaus unohtui.
Ap tässä. Voisin lisätä edelliseen mystikon viestiin vielä näistä peloista: olen itse kärsinyt tunnevyöryistä, ja koko tämän ketjun olemassaolon ajan - ja pidempäänkin - pyrkinyt etenkin pelon yläpuolelle.
Olen myös tullut siihen tulokseen, että minä kannan mukanani perimän pelkoa. Se on helpottanut niitä kauhujani, joista olen muutamaan otteeseen ketjussa kertonut, kun olen tajunnut, että loppupeleissä nämä eivät olekaan minun pelkojani.
Valaistus on ollut sama kuin katsot kauhuleffaa telkkarista: mitä minäkin tässä pelkään, kun minähän olen turvallisesti tässä kotisohvalla? Se on ollut hyvä tapa ulkoistaa itsensä peloista. Ja sitten, kun olen tajunnut sen, että nämä eivät olekaan minun pelkojani, vaan esim sodan aiheuttamia tuhoutumisen pelkoja menneisyydestä, niin olen päässyt pelkojeni yli nopeammin.
Ylläolevat ohjeet ovat aika lailla ainoat toimivat, mutta niihin lisään vielä seuraavat keinot:
- korostan tuota ranskalaista viivaa, että älä ajattele. Tunne pelko, fokusoidu tunteeseen, mutta älä ala ajatella sitä asiaa, mikä pelon herättää.
- jos olet jo löytänyt läsnäolosi/presenssin/Minän, niin keskity pelon vyöryessä löytämään se sisältäsi. Kun saat kosketuksen Minään, niin kysy, miltä Minästä tuntuu? Huomaat, ettei miltään.
- tiedosta, että sinulla on sisälläsi kaikki, aivan kaikki. Millään ulkopuolisella ei ole valtaa horjuttaa sitä.
- jos pelko vyöryy, ettei ylläolevaan pysty, niin muista, että tämäKIN menee ohi.
Vierailija kirjoitti:
Mua ei kiinnosta tämä elämä yhtään. Joo, varmaan periaatteessa voisin "valaistua", vaikka vielä tämän elämän aikana mutta ei mua kiinnosta pahemmin sekään. Mä sain tälle elämänkierrokselle yksinäisen ja ankean elämän jota en jostain syystä osaa toisenlaiseksi muuttaa ja aivot joilla elämä ei ole nautittavaa (en osaa nauttia ja kokea mielihyvää asioista). Miksi en vain siirtyisi seuraavaan elämään kun nykyinen ei miellytä?
Sellainen ratkaisu ei ole aivan tavaton eikä omastakaan historiastani vieras... Siis sellaisesta olemassaolosta itse poistuminen, jossa on tullut valittua niin haastava kehityshaaste, ettei sitä sitten lopulta kestäkään, varsinkaan jos siinä ajassa ei ole saatavilla apua ja opetusta sen selvittämiseksi. En siis mitenkään pysty moralisoimaan ketään joka siihen päättyy, sillä on varsin vaikeaa voittaa ihmisruumiin ja psyyken vaistomainen elämisen halu, siihen ei käytännössä edes pysty kuin vakavimmista syistä, kun ei enää koe mitään mieltä tai toivoa missään.
Suurin ongelma tuollaisessa ratkaisussa on, että sielu ei yleensä luovuta sen kehityshaasteen kanssa, vaan se tulee vastaan sitten uudessa olemassaolossa kumminkin. Ehkä vähän eri muodossa, erilaisessa kulttuurissa, erilaisena persoonana, mutta kumminkin. Esim. oman aiemman luovuttamiseni syy oli olla stigmatisoitu ja hyljeksitty ihmisten joukossa, pakotettu siksi etsimään onneani hengellisestä, mutta en ikinä löytänyt sitä ja luovuin lopulta toivosta. Ja mitä tapahtui taas tässä olemassaolossa? Synnyin syvästi onnettomana, olin erikoinen niin että minua pidettiin omituisena ja kiusattiin, päädyin etsimään lohtua uskosta - sama painajainen toistumassa taas. Tosin tällä kertaa selvitin sen haasteen mitä varten sielu oli valinnut yksinäisen ja maallisesti tyhjänoloisen olemassaolon, osin koska minulla oli tuskaisimpina hetkinä ainakin aavistus siitä, että tämä malja ei mene minun ohitseni vaikka lopettaisin elämäni.
Näin jälkeenpäin kun on löytänyt sen mitä etsi, on helppo nähdä miten yksinäinen elämä ja se ettei erityisesti pysty nauttimaan maallisesta on suuri siunaus, jotka helpottavat tietä ajallisen tuolle puolen. Ihmiset taistelevat mm. sen kanssa, että ovat kiintyneitä kaikenlaiseen tässä maailmassa, ja se on iso este heräämiselle, mutta jos elämä on jo vienyt kyvyn välittää siitä juurikaan, asia on yksinkertaisempi. Mutta ei siitä juurikaan ole toki hyötyä sillä hetkellä kun aktiivisesti kärsii tilanteestaan eikä ehkä enää edes jaksa kaivata mitään ratkaisua. Sinussakin kuitenkin tälläkin hetkellä on se Sielu, joka valitsi tämän nykyisen olemassaolon jotain syytä varten, ja en voi kuin rukoilla, että se näyttäisi sinulle miksi ja mikä on tie eteenpäin.
Minun tieni on vienyt vähän toiseen suuntaan kuin siihen Tyhjyyden kohtaamiseen, mistä Mystikko puhuu, vaikka vaistoankin, että lopullinen Totuus on vielä tämänhetkisen tietoisen kokemusmaailmani ulkopuolella. Kirjoitin täällä muutama kuukausi sitten siitä, miten luovuin etsimisestä, yrittämisestä ja kontrolloinnista ja "asetuin Hengessä paikalleni" niin, että itse Elämä voi alkaa kulkea minun lävitseni. En siis ole passiivinen tai lamaantunut, vaan soljun elämän luontaista virtaa pitkin yrittämättä pakottaa sitä mihinkään tiettyyn suuntaan. Mitä enemmän tätä harjoitan, sitä paremmin olen oppinut tunnistamaan, missä kohti pakottamista tapahtuu ja päästämään siitä aina vain uudelleen irti.
Minulle asiat eivät nykyään tunnu vähemmän vaan päinvastoin, ne tuntuvat enemmän, toisinaan ihan fyysisinä kipuina tai hyvän olon värinöinä asti. Nyt, kun luen tuota Mystikon aiempaa viestiä, ymmärrän, että olen vaistomaisesti löytänyt tavan antaa "negatiivisuuden palaa pois tietoisuuden liekissä". Kun lakkasin vastustamasta noita tunteita ja kohtasin ne sellaisina, kuin ne tulivat, niistä ei ole jäänyt samanlaisia katkeroittavia tai syyllistäviä muistoja kuin aiemmin. Minun on todella helppo unohtaa nuo kokemukset nopeasti ja päästä takaisin tyyneyden tilaan. Sama pätee tosin myös positiivisiin kokemuksiin: Myöskään niihin ei kannata jäädä roikkumaan väkisin, jos niiden aika tietyssä muodossa on jo mennyt ohitse. Olen tullut siihen tulokseen, että lapset tekevät tätä luontaisesti ja meidän olisi hyvä ottaa heiltä mallia asiasta: Eivät he jää pyörittelemään asioita mielessään tai kantamaan kaunaa, vaan kohtaavat jokaisen uuden hetken puhtaasti sellaisena, kuin se on. Ilman näitä kiinnikkeitä menneeseen tai tulevaan olotila kohoaa ihan automaattisesti, ilman, että minun tarvitsee siihen edes tietoisesti pyrkiä. Elämä on todella vaivatonta siitäkin huolimatta, että siihen liittyy edelleen ihan normaaleja ihmiselämään kuuluvia vastoinkäymisiä.
Mitä tulee kiinnittymättömyyteen, koen tässä suurta paradoksia: Olen oikeasti avautunut fyysiselle maailmalle enemmän, en vähemmän, mihin luulin tämän tieni vievän. Koen pienenpienet asiat merkityksellisinä, mutta en jää niihin roikkumaan, vaan vapautan ne Kaikkeuteen aina, kun sen aika on. Toki mieli vastustaa tätä irtipäästämistä edelleen aika ajoin, mutta ei sitä tarvitse kuunnella. Kun oppii luottamaan itse Elämään täydellisesti, nämä mielen jupinatkin on helppo sivuuttaa vain merkityksettömänä taustapuheena.
Koen vahvasti, että juuri tämä on tällä hetkellä minun sieluni valitsema polku ja että minulla on jokin "tehtävä" täällä. Ei siis välttämättä mitään suurta tai näkyvää, vaan se tehtävä voi olla ihan vain sitä, että koen fyysisen olemassaolon tästä tietoisuuden tilasta käsin. Sen sijaan, että pyrkisin eroon ihmisyydestä ja fyysisen tason kokemuksista, voin löytää Pyhyyden myös niistä. Eikä vain kaikesta kauniista ja onnellisesta, vaan myös rumasta, synkästä ja surullisesta. Tunnen jossakin syvällä itsessäni, että "on enemmän kuin silmä näkee ja korva kuulee", ja ettei mieleni tulkinta todellisuudesta ole paikkansa pitävä. Siksi minun ei tarvitse ahdistua näennäisestä epäoikeudenmukaisuudesta tai vääryydestä. Jostakin syystä tunnen myös niin, että minun on tarkoituskin tehdä tämä näin "sokkona", tuntematta vielä täydellisesti kaiken perimmäistä olemusta. Jos Mystikolla on jotakin kommentoitavaa tällaiseen polkuun, niin kuulisin mielelläni näkemyksiä aiheesta.
Perimmäisessä todellisuudessa kukaan ei syö eläimiä, eikä kasvejakaan, sillä kaikki ovat spirituaalisia olentoja jotka eivät tarvitse aineellista ravintoa.
Mutta tässä Aatamin unessa, tässä illuusiossa, elämänmuotojen pitää syödä toisiaan voidakseen itse elää. Tämä illuusio on oma luomuksemme, ei se maailma jonka Jumala loi ja sanoi sitä katsottuaan että se oli hyvä. Me olemme itse tämän illuusion jumalat ja luojat, eikä siksi lopulta ole ketään muuta säätäjää sille mitä täällä tehdään. Jos joku tavoittelee hengellistä, on toki erilaisia lakeja ja sääntöjä, joilla tämän harhan vaikutusta voi yrittää keventää elämässään, ja niitä sellaisia sanotaan Jumalan laeiksi, mutta pohjimmiltaan Jumalan laki ei koske aineellista ja ajallista olemassaoloa vaan ikuista.
Tällä ajan ja materian tasolla lihan syönti on omantunnon kysymys itse kullekin, eikä siitä pidä tehdä henkistä tai hengellistä kysymystä. En syö itse lihaa, mutta en toisaalta mitenkään paheksu niitä jotka syövät enkä kehota ketään kasvissyöntiin ellei oma sisin sitä halua. Lopulta myös kasvien syöminen on tässä illuusiossa elämän tuhoamista, sillä kasvit ovat Jumala ilmenemässä yhtä lailla kuin eläimet ja ihmisetkin. Monet pitävät kasvien syöntiä parempana kuin lihan siksi että kasvit eivät vaikuta niin korkeasti tietoisilta kuin eläimet ja siksi kykeneviltä kärsimään esim. tehokasvatuksen oloista, pelkäämään kuolemaansa tms. Moni myös kokee että esim. mieli rauhoittuu rukousta tai meditaatiota varten paremmin jos syö kasviravintoa.
Kuitenkaan sitä mitä ihmisten jumalat ovat sanoneet usein vuosisatoja tai jopa tuhansia sitten ei voi pitää suoraan ohjenuorana nykyaikaan. Silloin ihmisillä huonosti oli edes mahdollisuuksia elää ilman lihansyöntiä. Väestö ei ollut vielä niin suuri kuin nyt eikä lihan tehotuotantoa oltu keksitty (useimmathan pitävät pahempana sitä miten tuotantoeläin elämänsä elää kuin sitä nopeaa loppua teurastuksen yhteydessä), ilmastonmuutos ei uhannut. Eikä ihmisen tietoisuus ollut vielä niin kehittynyt että empatiaa olisi tunnettu eläimiä kohtaan, kun ei sitä usein tunnettu edes naisia tai toisten etnisten ryhmien edustajia kohtaan. Maailma ja ihminen on muuttuneet, eikä vanhat säännöt enää sellaisenaan toimi.