Lue keskustelun säännöt.
Kristitty mystikko, huhuu?!? Kysymyksiä.
11.08.2016 |
Olen jäänyt miettimään joitain kirjoituksiasi. Kysymys on irrallisista asioista, joten aloitan oman.
Olet joskus sanonut, että hauskuus alkaa, kun tajuaa koko maailman olevan illuusiota. Voisitko tarkentaa?
Oletko lukenut Neile Donald Walschia? Oletko samaa vai eri mieltä hänen kanssaan?
Olen viime aikoina pohtinut seuraavaa ristiriitaa: saat mitä pyydät + todellisuutta ei pidä vastustaa vaan hyväksyä. Logiikkani mukaan jos hyväksyn todellisuuden, niin en ole pyytämässä mitään... Jos pyydän, niin olen tyytymätön todellisuuteen... Miten tämä dilemma olisi ratkaistavissa!
Kommentit (6963)
Käyttäjä102 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomaa, että te kaikki luette samoja kirjoja, koska kaikki horinanne ovat ihan samasta puusta veistettyjä ja niitä on todella vaikea lukea.
Olen vakuuttunut siitä, että maailma on merkityksetön ja kaikki ihmiset ovat paskoja. Teidän juttunne vain vahvistaa uskomustani, koska en edes halua elää teidän maailmassanne.
Nyt voitte sanoa, että tämä puhe tulee egostani, joka pelkää henkensä puolesta tai jotain muuta skeidaa. Tai että kuljen "pimeässä yössä". Mistään niistä ei kuitenkaan ole minulle mitään apua. Minä en halua muuttua enkä uskoa kuten te. Miten toimisitte tällaisessa tilanteessa?
Jokainen on vapaa uskomaan ja elämään kuten haluaa. Mystikot eivät harrasta käännyttämistä - itse asiassa historiassa senkaltaiset opit on olleet salaoppeja joihin on tarvinnut erikseen etsiytyä ja jopa vihkiytyä. Nykyään myös eri uskontojen mystisten suuntien opetuksia on vapaasti saatavilla, mutta useimpia ne eivät kiinnosta ja se on ihan ok niin. Ei ole pakko kiinnostaa, eikä mikään jumaluus tule tuomitsemaan kuumaan paikkaan tai mätkäise epäonnella tai sairaudella, jos minkäänlainen henkisyys tai hengellisyys ei kiinnosta yhtään.
Paitsi, että sitten pyörii jossain uudelleensyntymisen kehässä kunnes "oppii läksynsä". Vai mitä tapahtuu sille sisäiselle jumalallemme, jos meitä ei kiinnosta se nyt? Eihän kuolema voi sammuttaa sisäistä jumalaa?
Ja ihan tuossa yläpuolellakin olevat keskustelut toistavat sitä, että elämä on kurjaa paskaa, kunnes hyväksyy oman jumaluutensa ja oppii päästämään irti dualistisesta näkemyksestä.
Sitä paitsi selkeästi minua kiinnostaa, koska täällä hengaan ja näitä asioita mietin. Mitään järkevää vastausta en vaan ole koskaan keneltäkään saanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Huomaa, että te kaikki luette samoja kirjoja, koska kaikki horinanne ovat ihan samasta puusta veistettyjä ja niitä on todella vaikea lukea.
Olen vakuuttunut siitä, että maailma on merkityksetön ja kaikki ihmiset ovat paskoja. Teidän juttunne vain vahvistaa uskomustani, koska en edes halua elää teidän maailmassanne.
Nyt voitte sanoa, että tämä puhe tulee egostani, joka pelkää henkensä puolesta tai jotain muuta skeidaa. Tai että kuljen "pimeässä yössä". Mistään niistä ei kuitenkaan ole minulle mitään apua. Minä en halua muuttua enkä uskoa kuten te. Miten toimisitte tällaisessa tilanteessa?
Kun unessa puhut jonkun kanssa et tiedä mitä "hän" sinulle vastaa ennenkuin "kuulet" sen. Ymmärrätkö miten vähän tiedät edes itseäsi?
Kaaosmaagi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomaa, että te kaikki luette samoja kirjoja, koska kaikki horinanne ovat ihan samasta puusta veistettyjä ja niitä on todella vaikea lukea.
Olen vakuuttunut siitä, että maailma on merkityksetön ja kaikki ihmiset ovat paskoja. Teidän juttunne vain vahvistaa uskomustani, koska en edes halua elää teidän maailmassanne.
Nyt voitte sanoa, että tämä puhe tulee egostani, joka pelkää henkensä puolesta tai jotain muuta skeidaa. Tai että kuljen "pimeässä yössä". Mistään niistä ei kuitenkaan ole minulle mitään apua. Minä en halua muuttua enkä uskoa kuten te. Miten toimisitte tällaisessa tilanteessa?
Kun unessa puhut jonkun kanssa et tiedä mitä "hän" sinulle vastaa ennenkuin "kuulet" sen. Ymmärrätkö miten vähän tiedät edes itseäsi?
Totta kai tiedän. Et kuitenkaan vastaa mihinkään. Joten please, elaborate.
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä102 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomaa, että te kaikki luette samoja kirjoja, koska kaikki horinanne ovat ihan samasta puusta veistettyjä ja niitä on todella vaikea lukea.
Olen vakuuttunut siitä, että maailma on merkityksetön ja kaikki ihmiset ovat paskoja. Teidän juttunne vain vahvistaa uskomustani, koska en edes halua elää teidän maailmassanne.
Nyt voitte sanoa, että tämä puhe tulee egostani, joka pelkää henkensä puolesta tai jotain muuta skeidaa. Tai että kuljen "pimeässä yössä". Mistään niistä ei kuitenkaan ole minulle mitään apua. Minä en halua muuttua enkä uskoa kuten te. Miten toimisitte tällaisessa tilanteessa?
Jokainen on vapaa uskomaan ja elämään kuten haluaa. Mystikot eivät harrasta käännyttämistä - itse asiassa historiassa senkaltaiset opit on olleet salaoppeja joihin on tarvinnut erikseen etsiytyä ja jopa vihkiytyä. Nykyään myös eri uskontojen mystisten suuntien opetuksia on vapaasti saatavilla, mutta useimpia ne eivät kiinnosta ja se on ihan ok niin. Ei ole pakko kiinnostaa, eikä mikään jumaluus tule tuomitsemaan kuumaan paikkaan tai mätkäise epäonnella tai sairaudella, jos minkäänlainen henkisyys tai hengellisyys ei kiinnosta yhtään.
Paitsi, että sitten pyörii jossain uudelleensyntymisen kehässä kunnes "oppii läksynsä". Vai mitä tapahtuu sille sisäiselle jumalallemme, jos meitä ei kiinnosta se nyt? Eihän kuolema voi sammuttaa sisäistä jumalaa?
Ja ihan tuossa yläpuolellakin olevat keskustelut toistavat sitä, että elämä on kurjaa paskaa, kunnes hyväksyy oman jumaluutensa ja oppii päästämään irti dualistisesta näkemyksestä.
Sitä paitsi selkeästi minua kiinnostaa, koska täällä hengaan ja näitä asioita mietin. Mitään järkevää vastausta en vaan ole koskaan keneltäkään saanut.
Niin, olet oikeassa siinä, että ei jumaluus tai sen omaksumat individuaatiot voi kuolla. Ne voivat nähdä uusia unia, kokea uusia ajallisia olemassaoloja toisissa muodoissa, ja sitä kautta oppia uusia puolia niin maailmoista joissa elävät kuin itsestäänkin. Unen näkeminen on ehkä se täsmällisin vertaus, sillä se on vähän kuin näkisit painajaisia, loputtomia kehää kiertäviä painajaisia, jotka eivät vaikuta koskaan loppuvan, etkä tiedä mitä voisit tehdä päästäksesi niistä eroon, mutta sitten heräät ja huomaat olleesi koko ajan omassa pehmeässä sängyssä vailla mitään konkreettista vaaraa.
On totta, että useimmilla tässä ketjussa keskustelevista on ollut sisäinen kaipaus henkisyyteen tai hengellisyyteen. Itselläni se oli jossain vaiheessa niin kauhea, että koin että jos en löydä sitä mitä etsin -vaikka en tarkkaan tiennyt edes mitä etsin- niin haluaisin kuolla johonkin sairauteen vaikka, elämä samassa arjen rutiinien kehässä pyörivänä ihmisolentona vailla yhteyttä mihinkään syvempään tuntui niin merkityksettömältä. Oli minun "kutsumukseni aika", aikani etsiä. Kaikkien aika ei ole nyt, eikä minulla ole mitään tarvetta käännyttää ketään etsimään nyt. On olemassaoloja, joissa on tarkoituskin tutkia tätä ihan fyysistä ja psyykkistä elämisen tasoa, tehdä siitä yksilöllistä taidetta, eikä silloin kiinnosta hengellisten etsijöiden horinat. Yhtä vähän kiinnostavat kuin hengellisiä etsijöitä niiden jutut, jotka tavoittelevat kuuluisuutta, suurta omaisuutta tai seksikästä ulkonäköä että ihmiset ihailisivat Instagramissa.
Kyllä uskon, että sinun sisimpäsi johdattaa sinut vielä sellaisen ääreen joka on oma juttusi. Tuskin saat kerralla selkeitä vastauksia olemassaolon suurimpiin mysteereihin, mutta ehkä löydät jyvän sieltä, toisen täältä, jotain joka tuntuu sisimmässä oikeansuuntaiselta ja edes jossain määrin kiinnostavalta. Sellaiset jyvät voivat sielussa itää ja tuottaa paljon hedelmää, vaikka järjen mielestä ne eivät olleetkaan kummoisia maailmanselityksiä tai oppeja. Ihmiset jotka kaipaavat sisäisesti, löytävät noita "kultajyviä" sielulleen mitä kummallisimmista paikoista. Tiedän ihmisiä jotka ovat jopa horoskoopeista tai viihdekirjallisuudesta löytäneet yhtäkkiä jonkun lauseen joka on kolahtanut ja jäänyt mietityttämään, ja josta on auennut jotain sisäisesti uutta.
Se jos minun horinani eivät ole kiinnostavia ei ole yllättävää. Minä olen jopa useimpien uskovien kristittyjen mielestä vakavasti harhaoppinen ja mahdollisesti myös mielenvikainen (mielisairaalathan on noita itsensä jumalaksi tai kristukseksi kokevia täynnä!). On ennemminkin yllättävää että tällaisella viihdekeskustelupalstalla on näinkin paljon ihmisiä, joita kiinnostaa edustamani maailmankuva.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaaosmaagi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomaa, että te kaikki luette samoja kirjoja, koska kaikki horinanne ovat ihan samasta puusta veistettyjä ja niitä on todella vaikea lukea.
Olen vakuuttunut siitä, että maailma on merkityksetön ja kaikki ihmiset ovat paskoja. Teidän juttunne vain vahvistaa uskomustani, koska en edes halua elää teidän maailmassanne.
Nyt voitte sanoa, että tämä puhe tulee egostani, joka pelkää henkensä puolesta tai jotain muuta skeidaa. Tai että kuljen "pimeässä yössä". Mistään niistä ei kuitenkaan ole minulle mitään apua. Minä en halua muuttua enkä uskoa kuten te. Miten toimisitte tällaisessa tilanteessa?
Kun unessa puhut jonkun kanssa et tiedä mitä "hän" sinulle vastaa ennenkuin "kuulet" sen. Ymmärrätkö miten vähän tiedät edes itseäsi?
Totta kai tiedän. Et kuitenkaan vastaa mihinkään. Joten please, elaborate.
Nämä kaksi tässä lätisevää verbaalista konstruktiota ovat vain jäävuoren huippuja Sinusta ja Minusta. Kokonaisuudesta. Ne voivat halutessaan kommunikoida tämän kokonaisuuden kanssa ja muuttaa elämäänsä ja jopa todellisuuttaan hämmästyttävillä tavoilla.
Jos näet kaikki ihmiset ympärilläsi pskiaisina ei muita olekkaan. Toisaalta jos elämä on turhaa ja kaikki ihmiset hanurista niin mitä hävittävää sinulla muka on uusien asioiden kokeilemisen suhteen?
Ps
Kaikki tässä ketjussa eivät ole kanssani aivan samoilla linjoilla. Olen pragmaatikko mitä "mystiikkaan" tulee.
Mitä Mystikko tai muut ketjulaiset tekisivät tilanteessa, jossa taloudellinen tilanne on jatkuvasti huono, tulevaisuus näyttää siltä että päädyn katuojaan ja pyrkimykset parantaa tilannetta tuntuvat vain pahentavan sitä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaaosmaagi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaaosmaagi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomaa, että te kaikki luette samoja kirjoja, koska kaikki horinanne ovat ihan samasta puusta veistettyjä ja niitä on todella vaikea lukea.
Olen vakuuttunut siitä, että maailma on merkityksetön ja kaikki ihmiset ovat paskoja. Teidän juttunne vain vahvistaa uskomustani, koska en edes halua elää teidän maailmassanne.
Nyt voitte sanoa, että tämä puhe tulee egostani, joka pelkää henkensä puolesta tai jotain muuta skeidaa. Tai että kuljen "pimeässä yössä". Mistään niistä ei kuitenkaan ole minulle mitään apua. Minä en halua muuttua enkä uskoa kuten te. Miten toimisitte tällaisessa tilanteessa?
Kun unessa puhut jonkun kanssa et tiedä mitä "hän" sinulle vastaa ennenkuin "kuulet" sen. Ymmärrätkö miten vähän tiedät edes itseäsi?
Totta kai tiedän. Et kuitenkaan vastaa mihinkään. Joten please, elaborate.
Nämä kaksi tässä lätisevää verbaalista konstruktiota ovat vain jäävuoren huippuja Sinusta ja Minusta. Kokonaisuudesta. Ne voivat halutessaan kommunikoida tämän kokonaisuuden kanssa ja muuttaa elämäänsä ja jopa todellisuuttaan hämmästyttävillä tavoilla.
Jos näet kaikki ihmiset ympärilläsi pskiaisina ei muita olekkaan. Toisaalta jos elämä on turhaa ja kaikki ihmiset hanurista niin mitä hävittävää sinulla muka on uusien asioiden kokeilemisen suhteen?
Ps
Kaikki tässä ketjussa eivät ole kanssani aivan samoilla linjoilla. Olen pragmaatikko mitä "mystiikkaan" tulee.
En pidä "kokonaisuudesta". Haluan irrottautua omakseni enkä olla osa jotain suurempaa epämääristä jumaluutta. Minua on myös aina ihmetyttänyt se, että jos olemme jumaluuksia niin miksi me hengailemme täällä oppimassa tai kasvamassa? Aika huono jumaluus. Etenkin kun näiden keskustelujen perusteella ainoa tehtävämme näyttää olevan löytää yhteytemme siihen sisäiseen jumalaan.
Mitä uusia asioita minun pitäisi kokeilla? Mitä iloa niistä on, kun kuolemamme jälkeen kaikki vaipuu unohdukseen. Lopputuleman kannalta on aivan sama kuolenko nyt vai 50 vuoden päästä.
Vierailija kirjoitti:
Mitä Mystikko tai muut ketjulaiset tekisivät tilanteessa, jossa taloudellinen tilanne on jatkuvasti huono, tulevaisuus näyttää siltä että päädyn katuojaan ja pyrkimykset parantaa tilannetta tuntuvat vain pahentavan sitä?
Keskity yhteen ongelmaan kerrallaan. Ahtaalla oleva unohtaa tämän yleensä ensimmäisenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä Mystikko tai muut ketjulaiset tekisivät tilanteessa, jossa taloudellinen tilanne on jatkuvasti huono, tulevaisuus näyttää siltä että päädyn katuojaan ja pyrkimykset parantaa tilannetta tuntuvat vain pahentavan sitä?
Oma maailmankuvani on nykyisin niin tavanomaisesta poikkeava, että luulen että minun vastaukseni ei hyödyttäisi kovin monia. Mutta kerron sen mitä olisin eri vaiheissa elämääni tehnyt, ja kaikki nämä tavat ovat olleet ihan ok.
Aikanaan elin ihan ilman ihmeempiä yliluonnollisia uskomuksia psyykkiseltä ja fyysiseltä tasolta. Tai no, olin helluntaiuskovainen, mutta se tarkoitti vain sitä että välillä rukoilin Jumalaa auttamaan, mikä ei kuitenkaan mitenkään sulkenut pois sitä että minun täytyi kuitenkin itse tehdä työtä asioiden eteen, ja että välillä tuntui ettei apua tullut. Tässä vaiheessa elämääni yritin vaan oppia tehokkaaksi käyttämään tämän maailman keinoja. Kovin vakavaa taloudellista kriisiä en koskaan kohdannut, mutta jos olisin kohdannut, olisin vaan opetellut elämään mahdollisimman vähällä, varannut aikaa velkaneuvojalta jos velat olisivat ongelma jne. Olisin myös stressannut asioista ihan julmetusti ja sen lisäksi että olisin pelännyt pärjäämiseni puolesta, olisin kokenut lisäksi Jumalan hylänneen minut ja olevan suhteeni välinpitämätön. Ok, no kiva kaikkivaltias jonka lapsi uskovaisena olen, joka antaa lapsensa mennä vaikka katuojaan mitenkään ilmaisematta että on edes olemassa!
Jossain vaiheessa aloin tutkia Vetovoiman lain, manifestaatioiden, magian jne mahdollisuuksia. Mielen mahtia aineeseen tai kaikkiallisen energiakentän käytettävissä olevuutta jos saan ajatukseni ja energiani keskitettyä tavoitteeseeni. "Use the Force, Luke!" Pienen pienistä alkuharjoituksista lähdin, sellaisista joita ei mitenkään voi ajatella yliluonnollisiksi tai edes erityisen onnekkaiksi sattumiksi, mutta kehityin sinnikkäällä harjoittelemisella varsin hyväksi tässä. Useimmat kokeilevat, toteavat että toimi tai ei toiminut, ja homma jää. Minä laadin harjoitusohjelmaa jossa tarkoituksenani oli paitsi saavuttaa yhä vaativampia ja epätodennäköisempiä manifestaatioita, myös tutkia periaatteita joilla Voima on ohjailtavissa ja käytettävissä. Tässä vaiheessa ongelman tullen koin, että olen negatiivisilla, mahdollisesti jopa tiedostamattomilla, uskomuksillani aiheuttanut kielteisen manifestaation eli sen ongelman. Aloin tehdä työtä rakentaakseni asiaa koskien myönteisemmän kuvan ja elää kuin se olisi toteutunut. Tämä saattoi esim. rahapulassa tarkoittaa tämän maailman mukaan järjettömyyksiä kuten ostaa kallis kimppu kukkia vaikka hyvä kun on rahaa syödä. Tai antaa rahaa eläinsuojeluyhdistykselle tai SPR:lle vaikka ei mullakaan rahaa ollut. Paitsi vielä ei-fyysisellä, manifestoitumattomalla tasolla, joka oli minulle niin todellinen että saatoin käyttää rahaa täysin luottaen että se myös manifestoituu fyysiseksi rahaksi.
Nykyisin en manifestoi tietoisesti. Minä manifestoidun kaikkena mitä on. Käytännössä se tarkottaa, että koen tämän koko kokemani maailman olevan oman tietoisuuteni projektio tai eksternalisaatio, ja jos projektio on huono, ongelmaa täytyy etsiä projektion lähteestä eli omasta tietoisuudentilastani. Kääntyisin siis vain sisäiseen hiljaisuuteen, viettäisin siinä paljon aikaa, pyrkisin mahdollisimman vahvasti tiedostamaan itseni ei niinkään ihmisenä kuin Tietoisuutena jossa kaikki ihmiset ovat ja joka on kaikkien ja kaiken lähde. Etsisin yhteyttä siihen minkä olisin luultavasti kadottanut tämän maailman melskeeseen ainakin osittain, jos kerran manifestaatiot olisivat muuttuneet epäharmonisiksi - jos illuusio olisi vahvistunut ja peittänyt hengellisten silmien näkemän Taivasten valtakunnan tässä ja nyt.
Niinpä minä eläisin luottavaisena siihen että se Voima joka Minä olen kyllä synnyttää uudelleen sen minkä minä (pienellä, ihmisminä) on kadottanut silmistään. Jos nyt ei olekaan satoa puissa, niin silti jo niissä tapahtuu prosesseja jotka ensi kesänä saavat hedelmät kypsymään. Miksi siis stressata paljaista ja hedelmättömistä puista, sillä on luonnon laki että ajallaan hedelmät tulevat kunhan puu on yhteydessä hyvään maahan. Näkisin ongelman myös kiusauksena: kiusauksena luopua Taivasten valtakunnan näkemisestä ja alkaa uskoa illuusion todellisuuteen, ihmisten käsitemaailman todellisuuteen. En usko persoonalliseen pahaan, mutta vertauskuvallisesti sitä voisi vaikka sanoa, että Saatana, väisty valheinesi tieltäni. En usko sinua ja harhakuviasi. Minä kieltäydyn edes yrittämästä käyttää Voimaa, sillä se osoittaisi että uskon että on olemassa asia jota pitää muuttaa, että illuusio on totta. En muuta kiviä leiviksi, koska se osoittaisi että uskon aistien valheisiin siitä että puute ja nälkä on totta. "Minä elän jokaisesta sanasta joka Jumalan suusta lähtee, minulla on ruokaa josta te ette tiedä." Mutta Jumala on Minä olen, oma ydinidentiteetti, ei jokin ulkopuolinen olento.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaaosmaagi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaaosmaagi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomaa, että te kaikki luette samoja kirjoja, koska kaikki horinanne ovat ihan samasta puusta veistettyjä ja niitä on todella vaikea lukea.
Olen vakuuttunut siitä, että maailma on merkityksetön ja kaikki ihmiset ovat paskoja. Teidän juttunne vain vahvistaa uskomustani, koska en edes halua elää teidän maailmassanne.
Nyt voitte sanoa, että tämä puhe tulee egostani, joka pelkää henkensä puolesta tai jotain muuta skeidaa. Tai että kuljen "pimeässä yössä". Mistään niistä ei kuitenkaan ole minulle mitään apua. Minä en halua muuttua enkä uskoa kuten te. Miten toimisitte tällaisessa tilanteessa?
Kun unessa puhut jonkun kanssa et tiedä mitä "hän" sinulle vastaa ennenkuin "kuulet" sen. Ymmärrätkö miten vähän tiedät edes itseäsi?
Totta kai tiedän. Et kuitenkaan vastaa mihinkään. Joten please, elaborate.
Nämä kaksi tässä lätisevää verbaalista konstruktiota ovat vain jäävuoren huippuja Sinusta ja Minusta. Kokonaisuudesta. Ne voivat halutessaan kommunikoida tämän kokonaisuuden kanssa ja muuttaa elämäänsä ja jopa todellisuuttaan hämmästyttävillä tavoilla.
Jos näet kaikki ihmiset ympärilläsi pskiaisina ei muita olekkaan. Toisaalta jos elämä on turhaa ja kaikki ihmiset hanurista niin mitä hävittävää sinulla muka on uusien asioiden kokeilemisen suhteen?
Ps
Kaikki tässä ketjussa eivät ole kanssani aivan samoilla linjoilla. Olen pragmaatikko mitä "mystiikkaan" tulee.En pidä "kokonaisuudesta". Haluan irrottautua omakseni enkä olla osa jotain suurempaa epämääristä jumaluutta. Minua on myös aina ihmetyttänyt se, että jos olemme jumaluuksia niin miksi me hengailemme täällä oppimassa tai kasvamassa? Aika huono jumaluus. Etenkin kun näiden keskustelujen perusteella ainoa tehtävämme näyttää olevan löytää yhteytemme siihen sisäiseen jumalaan.
Mitä uusia asioita minun pitäisi kokeilla? Mitä iloa niistä on, kun kuolemamme jälkeen kaikki vaipuu unohdukseen. Lopputuleman kannalta on aivan sama kuolenko nyt vai 50 vuoden päästä.
Eli et halua olla osa itseäsi? Peukalo, johon on lyöty vasaralla haluaa teeskennellä ettei se ole kiinni kädessä voidakseen rauhassa syyttää onnettomuudestaan koko Universumia... Jalka kiukkuaa lätäkössä ettei se voi olla osa ihmistä koska ei kukaan ihminen seisoisi hetkeäkään lätäkössä. MINÄ OLEN PELKKÄ JALKA!
Ps
Missä minä puhuin jumaluuksista? Ennen sellaisen pohtimista kannattaa ehkä katsahtaa oman kallon sisäpuolelle. Baby steps.
Kaaosmaagi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaaosmaagi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaaosmaagi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomaa, että te kaikki luette samoja kirjoja, koska kaikki horinanne ovat ihan samasta puusta veistettyjä ja niitä on todella vaikea lukea.
Olen vakuuttunut siitä, että maailma on merkityksetön ja kaikki ihmiset ovat paskoja. Teidän juttunne vain vahvistaa uskomustani, koska en edes halua elää teidän maailmassanne.
Nyt voitte sanoa, että tämä puhe tulee egostani, joka pelkää henkensä puolesta tai jotain muuta skeidaa. Tai että kuljen "pimeässä yössä". Mistään niistä ei kuitenkaan ole minulle mitään apua. Minä en halua muuttua enkä uskoa kuten te. Miten toimisitte tällaisessa tilanteessa?
Kun unessa puhut jonkun kanssa et tiedä mitä "hän" sinulle vastaa ennenkuin "kuulet" sen. Ymmärrätkö miten vähän tiedät edes itseäsi?
Totta kai tiedän. Et kuitenkaan vastaa mihinkään. Joten please, elaborate.
Nämä kaksi tässä lätisevää verbaalista konstruktiota ovat vain jäävuoren huippuja Sinusta ja Minusta. Kokonaisuudesta. Ne voivat halutessaan kommunikoida tämän kokonaisuuden kanssa ja muuttaa elämäänsä ja jopa todellisuuttaan hämmästyttävillä tavoilla.
Jos näet kaikki ihmiset ympärilläsi pskiaisina ei muita olekkaan. Toisaalta jos elämä on turhaa ja kaikki ihmiset hanurista niin mitä hävittävää sinulla muka on uusien asioiden kokeilemisen suhteen?
Ps
Kaikki tässä ketjussa eivät ole kanssani aivan samoilla linjoilla. Olen pragmaatikko mitä "mystiikkaan" tulee.En pidä "kokonaisuudesta". Haluan irrottautua omakseni enkä olla osa jotain suurempaa epämääristä jumaluutta. Minua on myös aina ihmetyttänyt se, että jos olemme jumaluuksia niin miksi me hengailemme täällä oppimassa tai kasvamassa? Aika huono jumaluus. Etenkin kun näiden keskustelujen perusteella ainoa tehtävämme näyttää olevan löytää yhteytemme siihen sisäiseen jumalaan.
Mitä uusia asioita minun pitäisi kokeilla? Mitä iloa niistä on, kun kuolemamme jälkeen kaikki vaipuu unohdukseen. Lopputuleman kannalta on aivan sama kuolenko nyt vai 50 vuoden päästä.
Eli et halua olla osa itseäsi? Peukalo, johon on lyöty vasaralla haluaa teeskennellä ettei se ole kiinni kädessä voidakseen rauhassa syyttää onnettomuudestaan koko Universumia... Jalka kiukkuaa lätäkössä ettei se voi olla osa ihmistä koska ei kukaan ihminen seisoisi hetkeäkään lätäkössä. MINÄ OLEN PELKKÄ JALKA!
Ps
Missä minä puhuin jumaluuksista? Ennen sellaisen pohtimista kannattaa ehkä katsahtaa oman kallon sisäpuolelle. Baby steps.
Minä en halua olla osa jotain tuntematonta kokonaisuutta, jonka olemuksesta en tiedä. Miksi haluaisin palvella jotain kokonaisuutta? Se on tarpeeksi vastenmielistä jo tässä yhteiskunnassa.
Ja ilmeisesti valitsit olla ymmärtämättä minua, koska en puhunut "oikealla tavalla". Eli jos olemme osa täydellistä kokonaisuutta, niin mitä me olemme täällä oppimassa? Se kokonaisuutemme osa, joka meissä on tietää jo kaiken. Sen ei pitäisi oppia mitään tai kehittyä. Ei jalkanikaan herää välillä huomaamaan, että se on jalka ja osa tätä täydellistä kokonaisuutta. Miksi me teemme näin? Tähän en ole oikeasti koskaan saanut vastausta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käyttäjä102 kirjoitti:
Etsivä löytää (ei kirjautunut) kirjoitti:
Miten tähän tiedostamattomaan telepatiaan kannattaisi suhtautua, jotta se aiheuttaisi vähiten kitkaa? Itse olen tässä viime aikoina huomannut erään asian: suuri osa tuntemuksistani ei alunperinkään ole ollut "minun" vaan olen napannut niitä alitajuisesti milloin mistäkin ympäristön kohteesta. Tapaan paljon ihmisiä opiskelun ja työn kautta, ja olotilani muuttuu usein heidän mukaansa. Tiettyjen ihmisten seurassa tunnen ärtymystä, kun taas toisten kanssa olotila voi olla hyvinkin seesteinen. Tämä ei siis johdu siitä, että nämä ärtymystä aiheuttavat ihmiset tekisivät mitään "väärää" (usein he itseasiassa käyttäytyvät ulkoisesti hyvinkin tahdikkaasti). Pari päivää sitten eräs tällainen ihminen paljasti minulle olevansa itse hyvin ärtynyt, vaikka ulkoisesti näyttääkin hymyilevältä ja iloiselta. Siitä viimeistään oivalsin, että olin napannut tuon ärtymyksen häneltä alitajuisesti ja luullut, että se oli "oma" tunteeni.
Voiko tällaisilta tunnetartunnoilta siis tietoisesti suojautua vai pitääkö sekin hyväksyä vain osaksi ihmiselämän luonnetta? Koen, että tehtäväni on työskennellä ihmisten parissa, mutta se on välillä todella kuormittavaa näiden ilmiöiden takia. Yksin ollessani olen nykyään lähes pääsääntöisesti rauhan tilassa. Olisi hienoa pystyä laajentamaan tuo tietoisuuden tila myös sosiaalisiin tilanteisiin, sillä siinä tilassa olen parhaiten yhteydessä sisimpääni enkä toimi pelkkien "ohjelmointien" varassa.
Kaikenlainen vastustaminen vain pahentaa sisäistä ristiriitaa, joten on parempi vain havaita tästä maailmasta lähtöisin olevat ajatukset ja tuntemukset olemuksensa pintakerroksessa. Niiden voi vapaasti antaa tulla ja mennä. Kyllä minäkin usein koen ikään kuin oman olemukseni ihmisyyden pintakerroksissa ihmisten levottomuuden tai ahdistuksen tai muun pahan olon, mutta ei se haittaa minua mitenkään. Tunnen silti rauhaa ja sisäistä lämpöä kärsivää kohtaan, vaikka jollain tasolla tiedostankin hänen olonsa kuin se olisi omani. Minä olen meren syvyys, ei mikään pinnan kuohu järkytä olemukseni rauhaa. Mutta jotta näin voi kokea, täytyy kokea olevansa enemmän kuin ihmismieli tai keho, täytyy kokea olevansa ääretön tietoisuuden tila jossa ihmisolemukset kaikkine oloineen ovat kuin pisara meressä.
Sen suhteen sen sijaan on hyvä toimia oman mielensä portinvartijana, että millaisia ajatuksia päästää osaksi omaa syvempää uskomus- ja arvomaailmaansa. Sillä ei ole mitään väliä, jos jotain ahdistuksia tai kummallisia tämän maailman ajatuksia tulee ja menee, kuin kohinaa taustalla, mutta jos ottaa joitain niistä todeksi ja alkaa uskoa niihin, pian on projisoinut maailman jollaista ei halunnut. Ihmiset omaksuvat itselleen uskomattoman rajoittavia vankiloita sillä, että uskovat tämän maailman ajatuksia. On nuoria nättejä tyttöjä, jotka uskovat olevansa kammottavan rumia, niin ettei kukaan voi heistä koskaan pitää, koska tässä maailmassa ulkonäköpakkomielteet jylläävät. On nelikymppisiä, jotka ovat omaksuneet uskomuksen että he eivät enää koskaan pääse töihin ikänsä takia, tai eivät voi enää kokea elämässään mitään merkittävää - sen kun odottelevat kuolemaa yrittämättä mitenkään parantaa elämäänsä.
Ei liene sattumaa, että ehdin jo saada omasta sisimmästäni hyvin samankaltaista opastusta aiheeseen: "älä tuomitse merta sen myrskyävän pinnan perusteella vaan katso syvemmälle". Huomaan nyt, että jostain syystä pientä epäluottamusta itseäni kohtaan on edelleen olemassa, kun koen tarvitsevani vahvistusta sisäiselle johdatukselleni myös ulkopuolelta. Tosin nämä Mystikon kirjoitukset ovat sellaisia, että kyllä ne aina aihetta kirkastavat lisää, vaikka tieto ei varsinaisesti "uutta" olisikaan.
Toiseen vastaukseesi liittyen: minulla on kokemusta mainitsemastasi uskonnon paineiden alla oman inhimillisyytensä kieltämisestä, ja seurauksena tosiaan oli romahduttava määrä ristiriitoja ja ahdistusta. Omalla kohdallani tapahtumat palvelivat kyllä lopulta myös henkisyyttäni, mutta suo ei varmaankaan olisi ollut niin upottava, ellen olisi niin kovasti yrittänyt olla "hyvä ihminen". Kokemuksen kautta sisäistetyssä henkisyydessä kun ei näemmä ihmistasolla tarvitse varsinaisesti pyrkiä mihinkään eikä yrittää mitään vaan asiat kyllä tapahtuvat ajallaan. Olenkin saanut moneen asiaan opastukseksi sisimmästäni vain kehotuksen odottaa, ja olen tyytynyt siihen. On helpottavaa pystyä vapauttamaan mielensä asioiden "ratkaisemiselta" ja keskittyä itse vaikka syksyn lehtien miljooniin eri väreihin. :)
Omalla kohdallani sisäistämisen tasolla (ei siis enää pelkästään älyllisen pohdiskelun tasolla) muuttunut käsitys olevaisen luonteesta on alkanut jo manifestoitua fyysisyyteen. Jouduin jonkin aikaa sitten tilanteeseen, jossa minun piti valita kahdesta vaihtoehdosta toinen: maallisen hyvän tavoittelu (eli mielen tasolta järkevä vaihtoehto) tai oma sisäinen opastukseni. Päätin ottaa "uskon hypyn", luottaa intuitiooni ja valita jälkimmäisen. Kyllä, mieli esitti vastalauseita ja kyllä, mietin olenko tulossa hulluksi. Nyt kuitenkin näen ja koen tuon ratkaisun seurauksia ja voin vain todeta, että enpä olisi osannut tällaista edes kuvitella mielen tasolla.
Taisi muuten Ap kertoa kuulumisistaan ja mainita, että yksinkertaisuus henkisissä opetuksissa on alkanut viehättämään häntä. Minulle on käynyt tismalleen samoin! :) Olen hylännyt monia "oppijärjestelmiä" viime aikoina -en siksi, että ne olisivat jotenkin "vääriä" vaan siksi, että ne eivät enää palvele minua. Hiljaisuus on alkanut kertoa minulle salaisuuksiaan ja oikeastaan kaipaan enää vain joitakin yksinkertaisia muistutuksia itselleni niitä hetkiä varten, kun maailman melskeet saavat kadottamaan yhteyden.
Vierailija kirjoitti:
Kaaosmaagi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaaosmaagi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaaosmaagi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomaa, että te kaikki luette samoja kirjoja, koska kaikki horinanne ovat ihan samasta puusta veistettyjä ja niitä on todella vaikea lukea.
Olen vakuuttunut siitä, että maailma on merkityksetön ja kaikki ihmiset ovat paskoja. Teidän juttunne vain vahvistaa uskomustani, koska en edes halua elää teidän maailmassanne.
Nyt voitte sanoa, että tämä puhe tulee egostani, joka pelkää henkensä puolesta tai jotain muuta skeidaa. Tai että kuljen "pimeässä yössä". Mistään niistä ei kuitenkaan ole minulle mitään apua. Minä en halua muuttua enkä uskoa kuten te. Miten toimisitte tällaisessa tilanteessa?
Kun unessa puhut jonkun kanssa et tiedä mitä "hän" sinulle vastaa ennenkuin "kuulet" sen. Ymmärrätkö miten vähän tiedät edes itseäsi?
Totta kai tiedän. Et kuitenkaan vastaa mihinkään. Joten please, elaborate.
Nämä kaksi tässä lätisevää verbaalista konstruktiota ovat vain jäävuoren huippuja Sinusta ja Minusta. Kokonaisuudesta. Ne voivat halutessaan kommunikoida tämän kokonaisuuden kanssa ja muuttaa elämäänsä ja jopa todellisuuttaan hämmästyttävillä tavoilla.
Jos näet kaikki ihmiset ympärilläsi pskiaisina ei muita olekkaan. Toisaalta jos elämä on turhaa ja kaikki ihmiset hanurista niin mitä hävittävää sinulla muka on uusien asioiden kokeilemisen suhteen?
Ps
Kaikki tässä ketjussa eivät ole kanssani aivan samoilla linjoilla. Olen pragmaatikko mitä "mystiikkaan" tulee.En pidä "kokonaisuudesta". Haluan irrottautua omakseni enkä olla osa jotain suurempaa epämääristä jumaluutta. Minua on myös aina ihmetyttänyt se, että jos olemme jumaluuksia niin miksi me hengailemme täällä oppimassa tai kasvamassa? Aika huono jumaluus. Etenkin kun näiden keskustelujen perusteella ainoa tehtävämme näyttää olevan löytää yhteytemme siihen sisäiseen jumalaan.
Mitä uusia asioita minun pitäisi kokeilla? Mitä iloa niistä on, kun kuolemamme jälkeen kaikki vaipuu unohdukseen. Lopputuleman kannalta on aivan sama kuolenko nyt vai 50 vuoden päästä.
Eli et halua olla osa itseäsi? Peukalo, johon on lyöty vasaralla haluaa teeskennellä ettei se ole kiinni kädessä voidakseen rauhassa syyttää onnettomuudestaan koko Universumia... Jalka kiukkuaa lätäkössä ettei se voi olla osa ihmistä koska ei kukaan ihminen seisoisi hetkeäkään lätäkössä. MINÄ OLEN PELKKÄ JALKA!
Ps
Missä minä puhuin jumaluuksista? Ennen sellaisen pohtimista kannattaa ehkä katsahtaa oman kallon sisäpuolelle. Baby steps.Minä en halua olla osa jotain tuntematonta kokonaisuutta, jonka olemuksesta en tiedä. Miksi haluaisin palvella jotain kokonaisuutta? Se on tarpeeksi vastenmielistä jo tässä yhteiskunnassa.
Ja ilmeisesti valitsit olla ymmärtämättä minua, koska en puhunut "oikealla tavalla". Eli jos olemme osa täydellistä kokonaisuutta, niin mitä me olemme täällä oppimassa? Se kokonaisuutemme osa, joka meissä on tietää jo kaiken. Sen ei pitäisi oppia mitään tai kehittyä. Ei jalkanikaan herää välillä huomaamaan, että se on jalka ja osa tätä täydellistä kokonaisuutta. Miksi me teemme näin? Tähän en ole oikeasti koskaan saanut vastausta.
Ei sinun tarvitse yrittää tehdä mitään, mikä ei tunnu sinusta oikealta vain siksi, että niin kuuluisi tehdä. Voit aivan hyvin ryhtyä toteuttamaan omia sisäisiä toiveitasi ilman, että yrittäisit sovittaa itsesi johonkin muottiin ja omaksua itsellesi ajatusmaailmaa, jota et koe omaksesi.
Omasta näkökulmastani mikään ei ole "turhaa" eikä vaivu unohdukseen. Mystikko mainitsikin tuosta itsensä oivaltaneen ihmisen alitajunnasta (vs. inhimillisen ihmisen alitajunta), ja juuri siinä kohti koen tällä hetkellä olevani: oivaltamassa itseäni ja integroimassa kaikkeutta "omaan" alitajuntaani. Mielelläni on kysymyksiä, joihin en tässä ajan ja paikan pisteessä näytä tietävän vastauksia, mutta sen tiedän jo, että ne tulevat kyllä sitten kun sen aika on. Mutta ei tällainen luottamus synny pakottamalla vaan kokemusten kautta, ja siksi jokaisen täytyy tehdä matkansa henkilökohtaisesti. Jos se tie ei tunnu sinusta omalta juuri nyt, ei sinun tarvitse sitä alkaa väkisin kulkea. Olet vapaa kokeilemaan ihan mitä vaan.
Jos todellisuus on vaikeaa, voi sitä paeta.
Monen uskovaisen sielunrauha ja tyyni olemus todistaa että uskomalla olemattomiin ja elämällä illuusiossa voi saavutta mielenrauhan ja vakaan elämän. :)
Fiktio on siis vankka perusta elämälle.
Vierailija kirjoitti:
Jos todellisuus on vaikeaa, voi sitä paeta.
Monen uskovaisen sielunrauha ja tyyni olemus todistaa että uskomalla olemattomiin ja elämällä illuusiossa voi saavutta mielenrauhan ja vakaan elämän. :)
Fiktio on siis vankka perusta elämälle.
Minulle on käynyt itseasiassa päinvastoin: nurinkurin kääntyneen maailmankatsomuksen myötä olen pystynyt kohtaamaan inhimillisen tason aineellisen todellisuuden (eli sen maailman, minkä suurin osa ihmisistä kokee todellisuutena) aivan eri tavalla kuin aiemmin. Siinä, missä aiemmin pakenin sitä alkoholin, elokuvien, pelaamisen tai jonkun muun sijaistoiminnan avulla, nykyään pystyn kohtaamaan "pahan" maailman ilman mitään tarvetta pakenemiselle. Mutta tuo viimeinen lauseesi osuu kyllä tavallaan oikeaan. :)
Vierailija kirjoitti:
Kaaosmaagi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaaosmaagi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomaa, että te kaikki luette samoja kirjoja, koska kaikki horinanne ovat ihan samasta puusta veistettyjä ja niitä on todella vaikea lukea.
Olen vakuuttunut siitä, että maailma on merkityksetön ja kaikki ihmiset ovat paskoja. Teidän juttunne vain vahvistaa uskomustani, koska en edes halua elää teidän maailmassanne.
Nyt voitte sanoa, että tämä puhe tulee egostani, joka pelkää henkensä puolesta tai jotain muuta skeidaa. Tai että kuljen "pimeässä yössä". Mistään niistä ei kuitenkaan ole minulle mitään apua. Minä en halua muuttua enkä uskoa kuten te. Miten toimisitte tällaisessa tilanteessa?
Kun unessa puhut jonkun kanssa et tiedä mitä "hän" sinulle vastaa ennenkuin "kuulet" sen. Ymmärrätkö miten vähän tiedät edes itseäsi?
Totta kai tiedän. Et kuitenkaan vastaa mihinkään. Joten please, elaborate.
Nämä kaksi tässä lätisevää verbaalista konstruktiota ovat vain jäävuoren huippuja Sinusta ja Minusta. Kokonaisuudesta. Ne voivat halutessaan kommunikoida tämän kokonaisuuden kanssa ja muuttaa elämäänsä ja jopa todellisuuttaan hämmästyttävillä tavoilla.
Jos näet kaikki ihmiset ympärilläsi pskiaisina ei muita olekkaan. Toisaalta jos elämä on turhaa ja kaikki ihmiset hanurista niin mitä hävittävää sinulla muka on uusien asioiden kokeilemisen suhteen?
Ps
Kaikki tässä ketjussa eivät ole kanssani aivan samoilla linjoilla. Olen pragmaatikko mitä "mystiikkaan" tulee.En pidä "kokonaisuudesta". Haluan irrottautua omakseni enkä olla osa jotain suurempaa epämääristä jumaluutta. Minua on myös aina ihmetyttänyt se, että jos olemme jumaluuksia niin miksi me hengailemme täällä oppimassa tai kasvamassa? Aika huono jumaluus. Etenkin kun näiden keskustelujen perusteella ainoa tehtävämme näyttää olevan löytää yhteytemme siihen sisäiseen jumalaan.
Mitä uusia asioita minun pitäisi kokeilla? Mitä iloa niistä on, kun kuolemamme jälkeen kaikki vaipuu unohdukseen. Lopputuleman kannalta on aivan sama kuolenko nyt vai 50 vuoden päästä.
Tuli vielä mieleeni noista käyttämistänne kehoon liittyvistä vertauskuvista tällainen: itsensä erilliseksi kokeva ihminen on kuin sydän, joka ei tiedosta olevansa osa ikuista, kuolematonta kehoa. Se on täysin riippuvainen kehosta ja sen toiminta vaikuttaa koko kehoon. Se ei todellisuudessa voisi koskaan irtautua kehosta ilman, että se tai kokonaisuus kärsisi siitä ja molempien olemassaolo lakkaisi. En siis usko sellaisen olevan sinänsä edes mahdollista.
Itsensä oivaltanut ihminen puolestaan on kuin sydän, joka on tullut tietoiseksi koko kehosta. Se tietää olevansa yhteydessä kaikkeen ja ymmärtää, että koko kehon hyvinvointi palvelee sitä ja sen hyvinvointi palvelee koko kehoa. Siksi se voi vain vapaasti olla oma itsensä, toteuttaa osansa ilolla ja sykkiä vain sydämenä ilman toiveita tai yritystä olla vaikkapa maksa tai haima tai amputoitu käsi. :D Se on vapaa huolista ja murheista, sillä se tietää kuolemattoman kehon toiminnan: ei sen tarvi huolehtia veren virtaamisesta tai ravinteiden saannista vaan ne tulevat sille ihan vain kehon luontaisen toiminnan ansiosta.
Etsivä löytää kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaaosmaagi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaaosmaagi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaaosmaagi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomaa, että te kaikki luette samoja kirjoja, koska kaikki horinanne ovat ihan samasta puusta veistettyjä ja niitä on todella vaikea lukea.
Olen vakuuttunut siitä, että maailma on merkityksetön ja kaikki ihmiset ovat paskoja. Teidän juttunne vain vahvistaa uskomustani, koska en edes halua elää teidän maailmassanne.
Nyt voitte sanoa, että tämä puhe tulee egostani, joka pelkää henkensä puolesta tai jotain muuta skeidaa. Tai että kuljen "pimeässä yössä". Mistään niistä ei kuitenkaan ole minulle mitään apua. Minä en halua muuttua enkä uskoa kuten te. Miten toimisitte tällaisessa tilanteessa?
Kun unessa puhut jonkun kanssa et tiedä mitä "hän" sinulle vastaa ennenkuin "kuulet" sen. Ymmärrätkö miten vähän tiedät edes itseäsi?
Totta kai tiedän. Et kuitenkaan vastaa mihinkään. Joten please, elaborate.
Nämä kaksi tässä lätisevää verbaalista konstruktiota ovat vain jäävuoren huippuja Sinusta ja Minusta. Kokonaisuudesta. Ne voivat halutessaan kommunikoida tämän kokonaisuuden kanssa ja muuttaa elämäänsä ja jopa todellisuuttaan hämmästyttävillä tavoilla.
Jos näet kaikki ihmiset ympärilläsi pskiaisina ei muita olekkaan. Toisaalta jos elämä on turhaa ja kaikki ihmiset hanurista niin mitä hävittävää sinulla muka on uusien asioiden kokeilemisen suhteen?
Ps
Kaikki tässä ketjussa eivät ole kanssani aivan samoilla linjoilla. Olen pragmaatikko mitä "mystiikkaan" tulee.En pidä "kokonaisuudesta". Haluan irrottautua omakseni enkä olla osa jotain suurempaa epämääristä jumaluutta. Minua on myös aina ihmetyttänyt se, että jos olemme jumaluuksia niin miksi me hengailemme täällä oppimassa tai kasvamassa? Aika huono jumaluus. Etenkin kun näiden keskustelujen perusteella ainoa tehtävämme näyttää olevan löytää yhteytemme siihen sisäiseen jumalaan.
Mitä uusia asioita minun pitäisi kokeilla? Mitä iloa niistä on, kun kuolemamme jälkeen kaikki vaipuu unohdukseen. Lopputuleman kannalta on aivan sama kuolenko nyt vai 50 vuoden päästä.
Eli et halua olla osa itseäsi? Peukalo, johon on lyöty vasaralla haluaa teeskennellä ettei se ole kiinni kädessä voidakseen rauhassa syyttää onnettomuudestaan koko Universumia... Jalka kiukkuaa lätäkössä ettei se voi olla osa ihmistä koska ei kukaan ihminen seisoisi hetkeäkään lätäkössä. MINÄ OLEN PELKKÄ JALKA!
Ps
Missä minä puhuin jumaluuksista? Ennen sellaisen pohtimista kannattaa ehkä katsahtaa oman kallon sisäpuolelle. Baby steps.Minä en halua olla osa jotain tuntematonta kokonaisuutta, jonka olemuksesta en tiedä. Miksi haluaisin palvella jotain kokonaisuutta? Se on tarpeeksi vastenmielistä jo tässä yhteiskunnassa.
Ja ilmeisesti valitsit olla ymmärtämättä minua, koska en puhunut "oikealla tavalla". Eli jos olemme osa täydellistä kokonaisuutta, niin mitä me olemme täällä oppimassa? Se kokonaisuutemme osa, joka meissä on tietää jo kaiken. Sen ei pitäisi oppia mitään tai kehittyä. Ei jalkanikaan herää välillä huomaamaan, että se on jalka ja osa tätä täydellistä kokonaisuutta. Miksi me teemme näin? Tähän en ole oikeasti koskaan saanut vastausta.
Ei sinun tarvitse yrittää tehdä mitään, mikä ei tunnu sinusta oikealta vain siksi, että niin kuuluisi tehdä. Voit aivan hyvin ryhtyä toteuttamaan omia sisäisiä toiveitasi ilman, että yrittäisit sovittaa itsesi johonkin muottiin ja omaksua itsellesi ajatusmaailmaa, jota et koe omaksesi.
Omasta näkökulmastani mikään ei ole "turhaa" eikä vaivu unohdukseen. Mystikko mainitsikin tuosta itsensä oivaltaneen ihmisen alitajunnasta (vs. inhimillisen ihmisen alitajunta), ja juuri siinä kohti koen tällä hetkellä olevani: oivaltamassa itseäni ja integroimassa kaikkeutta "omaan" alitajuntaani. Mielelläni on kysymyksiä, joihin en tässä ajan ja paikan pisteessä näytä tietävän vastauksia, mutta sen tiedän jo, että ne tulevat kyllä sitten kun sen aika on. Mutta ei tällainen luottamus synny pakottamalla vaan kokemusten kautta, ja siksi jokaisen täytyy tehdä matkansa henkilökohtaisesti. Jos se tie ei tunnu sinusta omalta juuri nyt, ei sinun tarvitse sitä alkaa väkisin kulkea. Olet vapaa kokeilemaan ihan mitä vaan.
Voi luoja! Olisiko mahdollista saad vastaus kysymyksiin eikä jotain randomia liibalaabaa? En yhtään ymmärtä miten tuo liittyy kysymykseeni.
Ja kiva, että olen vapaa kokeilemaan mitä haluan. Sitten vain se kokonaisuus rankaisee minua yhä uudestaan ilmestyvillä painajaisilla kunnes "herään". Kokonaisuus on yksi paska enkä ymmärrä miksi kukaan haluaa olla osa sitä.
Mutta kiitos, että yrität vastata.
Jokainen on vapaa uskomaan ja elämään kuten haluaa. Mystikot eivät harrasta käännyttämistä - itse asiassa historiassa senkaltaiset opit on olleet salaoppeja joihin on tarvinnut erikseen etsiytyä ja jopa vihkiytyä. Nykyään myös eri uskontojen mystisten suuntien opetuksia on vapaasti saatavilla, mutta useimpia ne eivät kiinnosta ja se on ihan ok niin. Ei ole pakko kiinnostaa, eikä mikään jumaluus tule tuomitsemaan kuumaan paikkaan tai mätkäise epäonnella tai sairaudella, jos minkäänlainen henkisyys tai hengellisyys ei kiinnosta yhtään.