Kristitty mystikko, huhuu?!? Kysymyksiä.

Tarkennan vielä tuota kolmatta kysymystä. Sanoit aiemmin, että uskomukset määrittelevät kokemukset, ja siitä olen samaa mieltä. Viime aikoina olen ihan toden teolla sisäistänyt, miten tämä taso toimii (syyn ja seurauksen osalta siis) ja antanut enemmän tilaa sille mahdollisuudelle, että aistihavaintojeni tuottama informaatio todellisuudesta on vääristynyt. Ovatko nämä omituisuudet ajan ja paikan suhteen tämän ajattelun tulosta? Siis suora seuraus syystä (eli ajattelutavan muutoksesta)? Minua nämä asiat eivät sinänsä häiritse, pystyn edelleen toimimaan myös perinteisellä ihmistasolla täysin normaalisti, mutta sitä tosiaan olen ihmetellyt, että mistä tämä johtuu.

Mystikko, voiko rukoilemalla "kiertää" tällä tasolla toimivaa syyn ja seurauksen lakia niin, että ihmeet tulevat mahdollisiksi? Ja rukoilulla tarkoitan sitä sinun harjoittamaa hengellistä näkemistä, en perinteistä "kädet ristiin ja pyytämään" -tyyppistä ratkaisua. Ihan mielenkiinnosta kysyn.

Kyllä voi. Nämä lait ovat hengellisen näkemisen edessä kuin keksittyjä lasten leikkien sääntöjä, joita voi rikkoa kun niin haluaa. Se on kuin koulun pihaleikki jossa pitäisi pysyä tietyssä ruudussa kunnes jotain tapahtuu, joku tulee koskemaan tms. Mutta jos leikki kyllästyttää, aina voi sanoa että no, tämä leikki riittää jo, poistun tästä ruudusta nyt ja teen muuta. Samanlaisia ovat tämän maailman perustavina lakeina pitämät lait sille joka näkee hengellisen todellisuuden. Vähän kuin Jeesus joka sanoi rammalle, että ota vuoteesi ja käy. Hengellinen näkeminen ei näe mitään estettä sille että "rampa" kävelisi, sillä sen silmissä lähimmäinen on hengellinen, täydellinen Jumalan lapsi jota kahlitsee vain tämän maailman uskomukset eikä mikään todellinen.

Ja toinen kysymys: ovatko suuret elämänmuutokset (kuten pysyvä laihtuminen, addiktioista irtipääseminen ym.) siksi niin vaikeita, kun ihmiset tapaavat keskittyä niiden suhteen vain ulkoisiin muutoksiin? Esimerkiksi laihdutettaessa kehonkuva ja tuntemus itsestä pysyy samankaltaisena, ja siksi kilot kertyvät aina takaisin?

Tuoohon on monia syitä, miksi muutokset on niin vaikeita. Yksi on tosiaan vain ulkoisiin käyttäytymismuutoksiin keskittyminen, samalla kun se persoona pysyy samana. Se vain rajoittaa ja kieltää itseään, ja on erittäin todennäköistä että ego nousee jossain vaiheessa kapinaan moista kurinpitoa vastaan. Toisaalta ihmisten uskomus siitä mitä ihminen on on sellainen, että ihminen on tapojensa ohjelmoija ja orjallistama, ja monet tulevat toteuttaneeksi tätä uskomusta. Kun vielä tulee kaikenlaista ns. tieteellistä tietoa ilmöiden fyysisestä perustasta, ihmisten ohjelmoituminen ongelmiinsa vahvistuu aina vaan. Esim. laihduttaja voi uskoa että hän vaan on geneettisesti sellainen että laihtuminen on äärimmäisen vaikeaa, tai addikti voi syyttää perimäänsä ja/tai kasvuympäristöään. Perimmäinen ongelma on uskominen yleensä tähän tämän maailman ihmiskuvaan, jossa ihminen on rajallinen, fyysis-psyykkinen olento jonka pitää jotenkin rämpiä sen avulla mitä nyt on geeni- ja olosuhdelotossa sattunut saamaan.

Kolmas kysymys: johtuukohan tästä kulkemastani henkisestä tiestä sellainen omituisuus, että viime aikoina minulle on tapahtunut kaikenlaisia pieniä vääristymiä ajassa ja paikassa? Sellaisia, jotka joku ohittaisi omana sekoiluna tai jopa hulluutena, mutta itse olen varma, ettei tässä ole siitä kyse. Lähinnä olen vain pistänyt mielenkiinnolla merkille ja ihmetellyt, mistä moinen johtuu. Jotenkin tämä illusorinen rakennelma on alkanut tuntua epästabiilimmalta ja siinä ilmenee kaikenlaisia pieniä outouksia. Vai olenko sittenkin tulossa hulluksi enkä vain tiedä sitä? :D No, ei silläkään liene väliä, hauskaahan tämä vain on.

Tarkennan vielä tuota kolmatta kysymystä. Sanoit aiemmin, että uskomukset määrittelevät kokemukset, ja siitä olen samaa mieltä. Viime aikoina olen ihan toden teolla sisäistänyt, miten tämä taso toimii (syyn ja seurauksen osalta siis) ja antanut enemmän tilaa sille mahdollisuudelle, että aistihavaintojeni tuottama informaatio todellisuudesta on vääristynyt. Ovatko nämä omituisuudet ajan ja paikan suhteen tämän ajattelun tulosta? Siis suora seuraus syystä (eli ajattelutavan muutoksesta)? Minua nämä asiat eivät sinänsä häiritse, pystyn edelleen toimimaan myös perinteisellä ihmistasolla täysin normaalisti, mutta sitä tosiaan olen ihmetellyt, että mistä tämä johtuu.

Kyllä, se johtuu tuosta. Kokemasi maailma on eksternalisaatio siitä mitä uskot ja ajattelet, ja kun et enää yhtä vahvasti usko aistein havaitun todellisuuden ulkoisuuteen ja objektiiviseen todellisuuteen, havaintosi heijastaa uutta tilaa. Tämä taas vahvistaa näkemystä ihmisten näkemän maailman illuusioluonteesta, mikä vahvistaa prosessia. 

Siitä ei tosiaan tarvitse huolehtia pystyykö toimimaan tässä maailmassa jos alkaa kokea eri tavoin. Itse koen nykyisin maailman niin tälle maailmalle vieraalla tavalla että sitä olisi edes vaikea sanoin kuvata, ja kuitenkin elän normaalia ihmisten elämää käyden töissä ja tehden kaikenlaista mitä muutkin ihmiset tekevät. Se on kuin roolileikkiin tai näytelmään osallistumista, ja se onnistuu hyvin niin kauan kuin sitä tahdon.

Onko kenellekään ajatusta näistä oudoista aavistuksista, joita minulle toisinaan tulee? Näitä "välkähdyksien" hetkiä on siis ollut jo kauan ennen tätä nykyistä etsintääni.

Eli joskus minulle tulee välähdyksen omaisesti sellainen olo, että kaikki on hyvin, että kaikki on tässä nyt yhtä aikaa ja että minä olen yhtä kaiken kanssa. Tätä on todella vaikea selittää järkevästi. Nämä aavistukset kestävät vain hetken kerrallaan ja saattavat tulla ihan puskista, mutta usein ne laukaisee esim. kaunis maisema tai hyvä biisi. On kuin ajatukset pysähtyisivät ja kaikki ajatukseni olisivat yhtä aikaa, kuin sulautuisin maailmaan ja se minuun. Olo on samaan aikaan euforinen ja turvallinen.

Olenko nähnyt illuusion läpi Jumalan valtakuntaan vai olenko vain tulossa hulluksi (tai satunnaisten endorfiinipuuskien armoilla)?

Nro 14 kirjoitti:

Onko kenellekään ajatusta näistä oudoista aavistuksista, joita minulle toisinaan tulee? Näitä "välkähdyksien" hetkiä on siis ollut jo kauan ennen tätä nykyistä etsintääni.

Eli joskus minulle tulee välähdyksen omaisesti sellainen olo, että kaikki on hyvin, että kaikki on tässä nyt yhtä aikaa ja että minä olen yhtä kaiken kanssa. Tätä on todella vaikea selittää järkevästi. Nämä aavistukset kestävät vain hetken kerrallaan ja saattavat tulla ihan puskista, mutta usein ne laukaisee esim. kaunis maisema tai hyvä biisi. On kuin ajatukset pysähtyisivät ja kaikki ajatukseni olisivat yhtä aikaa, kuin sulautuisin maailmaan ja se minuun. Olo on samaan aikaan euforinen ja turvallinen.

Olenko nähnyt illuusion läpi Jumalan valtakuntaan vai olenko vain tulossa hulluksi (tai satunnaisten endorfiinipuuskien armoilla)?

Tämä kuulostaa ehkä vähän naurettavalta, mutta minä koin jotain tuon kaltaista Nightwishin konsertissa :D rakastan siis muutenkin sitä musiikkia, mutta viimeisen biisin kohdassa "we are one, we are a universe" minut valtasi aivan sanoinkuvaamattoman onnellinen olo. Aika ikäänkuin pysähtyi siihen ja yhtäkkiä vain tunsin, kuinka me kaikki oikeasti olemme yhtä tässä suuressa äärettömyydessä. Katsoin taivaalle kohti täysikuuta, ja sen pienen hetken olin onnellisempi kuin koskaan ennen elämässäni.

Kyllä tuollaiset hetket ovat aitoja kokemuksia, tavallaan valaistumisen esiairuita. Idässä niitä joskus kutsutaan satori-hetkiksi. Niitä voi tulla sopivissa tilanteissa kenelle vaan, sellaisillekin jotka eivät välitä mistään hengellisestä tai valaistumisesta pätkääkään. Jokin asia vaan saa mielen hetkeksi pysähtymään, sen ainaiset ehdollistuneet tulkinnat ja kommentit hiljenemään, ja yhtäkkiä hetken ihminen aistii hengellisin aistein. Mutta yleensä aika nopeasti mieli alkaa taas höpöttämään ja nimeämään ja arvioimaan, ja hetkestä on jäljellä enää muisto.

Hengellisillä etsijöillä noiden esiintyvyys on erilaista yksilöittäin. Toisille käy niin että etsinnän edistyessä satorin hetkiä tulee useammin ja ne kestävät pidempään. Mutta on myös minun kaltaisiani, jotka joutuvat tarpomaan autiomaassa ilman elähdyttävää kokemuksen vesitilkkaakaan, ennen kuin sitten yhtäkkiä kokemus aukeaa ja siitä tulee pysyvä tila. Kummastakaan tilanteesta ei tarvitse olla huolissaan, ei siitä jos mitään kokemuksia ei esiinny, tai jos niitä esiintyy.

Kykenetkö sinä Mystikko siis tämän kaltaisiin  välittömän manifestaation ihmeisiin kuin Jeesus, että 5 leivällä ja 2 kalalla ruokkii tuhansia ihmisiä. Jos et niin miksi? Voiko joku kala ilmestyä "tyhjästä" vai onko tarina sittenkin symbolinen? Kykenetkö esimerkiksi konkreettisesti (tämän harhan tasolla) levitoimaan niin etteivät aineellisen maailman lait vaikuta sinuun? Jos et kykene, niin onko tämä sittenkin enemmän teoreettista kuin konkreettista tietoa jota välität?  

Minua kiinnostaisi, tunsitko Mystikko koskaan ketään valaistunutta, ennen kuin tämä tuli pysyväksi tilaksesi? Tai oliko sinulla ketään gurua? Miten näet, onko gurun seuraaminen hyödyksi  (jos hän on oikea mestari)? Mietin tässä lähtisinkö Moojin asramiin joksikin aikaa. 

up

Vierailija kirjoitti:

Kykenetkö sinä Mystikko siis tämän kaltaisiin  välittömän manifestaation ihmeisiin kuin Jeesus, että 5 leivällä ja 2 kalalla ruokkii tuhansia ihmisiä. Jos et niin miksi? Voiko joku kala ilmestyä "tyhjästä" vai onko tarina sittenkin symbolinen? Kykenetkö esimerkiksi konkreettisesti (tämän harhan tasolla) levitoimaan niin etteivät aineellisen maailman lait vaikuta sinuun? Jos et kykene, niin onko tämä sittenkin enemmän teoreettista kuin konkreettista tietoa jota välität?  

Minulle koko ihmisten näkemä materiaalinen maailma on illuusio, joten kalan ilmestyminen tyhjästä on vain yksi illuusio illuusion sisällä - täysin mahdollinen. 

Tämänkaltaisissa kysymyksissä on aina 2 vaikeutta vastata niihin: ensimmäinen on minän käsite, jos minulta kysytään pystynkö johonkin, ja toinen on todellisuuden luonne. 

Minän käsitteellä tarkoitan sitä, että jos joku kysyy minulta pystynkö, niin hän todennäköisesti tarkoittaa ihmisolentoa, samanlaista kuin hän itsekin. Luonnollisen ihmisen tasolla minulla ei ole mitään erityiskykyjä, ja myös Jeesus korosti ettei voi tehdä mitään ilman Isää. Pystyikö siis Jeesus monistamaan leivät tai kalat, tai pystyykö Käyttäjä102? Ei kumpikaan pysty, jos nimillä viitataan ihmiseen, lihaa ja verta olevaan. Mutta Tietoisuus, tai Jumala, se joka tietysti minun näkökulmastani on Minä, pystyy. Se tekee mitä haluaa, ja ihmisolemukseni on vain työkalu. Se ei päätä ihmeistä eikä mistään muustakaan, se vain on kanava sille mitä Henki tahtoo tehdä tai jättää tekemättä. Joskus aiemmin puhuin ihmisille enemmän muodossa "minä" kun tarkoitin hengellistä, jumalallista olemusta, kaikkien yhteistä Minää, mutta olen vähentänyt tätä koska lähes poikkeuksetta ihmiset käsittävät että siinä tuo ihminen väittää omaavansa mielen- tai ruumiin kyvyissään jotain yliluonnollisia erityiskykyjä, ja sitä en väitä. Eniten tämän väärinkäsityksen uhriksi on joutunut Jeesus, jota on alettu palvomaan henkilönä, vaikka hän kaikissa käänteissään korosti että Isä tekee teot, ja yritti saada ihmiset etsimään samaa jumalallisen tietoisuuden tasoa itsestään. 

Toinen asia on tuo todellisuuden luonne. Jo alussa sanoin, että en usko objektiiviseen todellisuuteen, joten sellaiset kysymykset ovat minulle aika merkityksettömiä. Ihmiset eksternalisoivat omat maailmansa, ja on valtavan erilaisia maailmoja jopa näennäisesti yhteistä jakavan, kollektiivisen inhimillisen tietoisuudentilan sisällä. On ihmisiä, joiden elämässä ns. ihmeet ovat jopa varsin tavallisia. Ja on paljon ihmisiä joiden maailmassa kaikenlaisten ihmeiden mahdollisuuskin on täysin pois suljettu. Jeesuksestakin sanotaan Raamatussa, että jollain alueilla hän ei voinut tehdä mitään ihmeitä ihmisten epäuskon takia. Ns. ihme kun vaatii paitsi henkilön joka näkee tämän illuusion läpi ja voi siksi tuoda hengellistä todellisuutta tähän maailmaan, myös vastaanottavaisen tietoisuuden joka toivottaa tervetulleeksi sellaisen näkemisen. Kenenkään päälle ei pakoteta heidän maailmankuvaansa ehkä järkyttäviä ihmeitä, ja on oikeasti monelle psyykkisesti jopa välttämätöntä kieltää sellaisen mahdollisuuskin, ainakin tällä hetkellä.

Vierailija kirjoitti:

Minua kiinnostaisi, tunsitko Mystikko koskaan ketään valaistunutta, ennen kuin tämä tuli pysyväksi tilaksesi? Tai oliko sinulla ketään gurua? Miten näet, onko gurun seuraaminen hyödyksi  (jos hän on oikea mestari)? Mietin tässä lähtisinkö Moojin asramiin joksikin aikaa. 

En tuntenut ketään valaistunutta. Ainoat opettajat olivat jo edesmenneitä, kirjojen kautta opettavia. Millä ei sinänsä tosin ole paljon merkitystä, sillä lopulta ainoa Mestari on Minä olen, oma tietoisuus, eikä se ole niin kovin merkityksellistä että manifestoiko Minä olen vielä valaistumattomalle ihmismielelle syvintä tietoaan elävän opettajan vai esim. kirjoitusten kautta. Joka tapauksessa Minä opettaa itseään, tietoisuuden syvyydet opettavat pintatietoisuutta.

Mutta jos oma sisin tuntee vetoa johonkin elävään guruun tai opetuksen suuntaan, sitä kannattaa yleensä noudattaa. Tietoisen ihmisen läheisyys kyllä auttaa ihmistä pääsemään samalle tietoisuuden tasolle helpommin kuin yksinään etsiessä, ja opettaja voi myös auttaa lyhentämään tietä perille, huomaamalla ja auttamalla välttämään harhapolkuja joille yksikseen etsivä usein välillä päätyy. Minunkin piti käydä pitkä tie mm. perinteisen uskonnollisuuden ja karismaattisen uskonnollisuuden parissa siksi, että ei ollut missään tarjolla oppia tai opettajaa joka olisi opettanut suoraan mystiikan tietä. Jouduin tyytymään hengellisessä janossani sellaiseen, mikä ei lopulta ollut minulle tyydyttävää vaikka monelle muulle onkin. 

Vetovoiman laista kiinnostuneille: sellanen kirja kuin E2 -Yhdeksän energiatestiä jotka todistavat että ajatuksesi luovat todellisuutesi (kirjoittanut Pam Grout) on lukemisen arvoinen! Ja harjotusten tekemisen. Jo ensimmäinen harjoitus on testata hypoteesia Jumalan, tai Voiman olemassaolosta, ja testin kestoaika on vain 48 tuntia. Kirjan mukaan jos sinä aikana ei tulosta tule, lukemisen voi yhtä hyvin lopettaa. Mutta useimmilla taitaa tulla. Minä olin aika skeptinenkin että 48 tunnissa tulisi mitään odottamatonta siunausta merkiksi Voiman olemassaolosta mutta niin vaan tuli työpaikalla yllättävä tieto että tammikuussa maksetaan bonuksia vaikkei yleensä ole talossa tapana ja lisäksi sain yhtäkkiä tuntemuksen Jonkun läsnäolosta.

Mikä suhde kristityllä mystikolla mahtaa olla syömiseen? Tarvitsetko fyysistä ruokaa elintoimintojen ylläpitämiseen vai syötkö vain muodon vuoksi seurassa, jotta et saisi tarpeetonta huomiota "erityisenä ihmisenä"?

Miksi eri ruoka-aineilla on erilaiset vaikutukset ihmiseen? Jos tietoisuus ylläpitää koko illuusiota, luommeko vaikutukset kollektiivisesti? Noudattaako kiinteä aine vain kollekiivisia uskomuksia? Kun näemme selvästi näiden uskomusten illuusioluonteen, meille on luultavastikin mahdollista kumota esim. pari pulloa kossua kurkusta alas tulematta humalaan.

Kun syömme jotain, jonka vuoren varmasti uskomme edistävän terveyttä, tapahtuuko meille aina uskomme mukaan ja päin vastoin? Kuinka selität tapauksen, jossa henkilö syö valkoisen kärpässienen uskoessaan sen olevan jokin toinen syötävä lajike ja saakin siitä vakavia fyysisiä oireita? Johtuuko tämä siitä, että hänen uskonsa sienen turvallisuudesta ei ollut tarpeeksi vahva ja sisälsi ehkä alitajuisen epäilyksen? Vai voittiko kollektiivinen uskomus yksilön uskon? Voiko yksilöä edes erottaa kollektiivista, olemmehan viime kädessä yhtä? Tavallisesti ihminen ajattelee, että se on vain ruoka-aine, fyysinen aine, joka saa vaikutuksen aikaan. Missä määrin ulkoinen objekti, kuten ruoka toimii vain "maagisena apuvälineenä" omien voimavarojemme valjastamisessa? Onko ruoalla ylipäätään olemassa itsenäisiä käyttäjästä itsestään riippumattomia vaikutuksia? Ruokaahan ei ole edes olemassa ilman sen havaitsijaa.

Olen eräs ketjuun aktiivisesti kommentoineista. Tämän ketjun olemassaolon aikana olen tavoitellut hiljentymistä ja mielenrauhaa eri keinoin, ja vaikka en varsinaisesti meditoi lähes koskaan, yritän pysyä tietoisena siitä etten ole mieleni vaan tietoisuus sen "takana". Kun sain muutama kuukausi sitten kiinni siitä miltä tietoisena oleminen tuntuu, elämäni alkoi järjestymään paremmaksi mitä ihmeellisimmillä tavoilla. Pieniä sattumia tapahtuu jatkuvasti, isompia onnenpotkuja harvemmin, mutta kokonaisuudessaan voisin kutsua elämäni ulkoisten olosuhteiden muuttumista ihmeeksi. Olen nyt täysin vakuuttunut siitä että ulkoinen todellisuuteni vastaa sisäistä tilaani ja asioiden muuttamiseksi ei tarvitse kuin hiljentyä ja syventyä sisimpäänsä. Kiitos mystikko tästä lahjasta.

liitu kirjoitti:

Olen nyt täysin vakuuttunut siitä että ulkoinen todellisuuteni vastaa sisäistä tilaani ja asioiden muuttamiseksi ei tarvitse kuin hiljentyä ja syventyä sisimpäänsä.

Näin se on. Ihmiskunnan tietoisuudentilan suurin tragedia on se, että siinä tehdään loputtomasti työtä jotta saataisiin muutettua tavalla tai toisella virheelliseksi ja huonoksi koettua ulkoista todellisuutta, näkemättä että se ulkoinen todellisuus on vain sisäisen projektio. Ja kaikenlainen vastustamisen, taistelun, haluamisen, energia vain luo lisää vastustettavaa ja haluttavaa (puutteen kokemusta). Mutta niin kauan kuin ihminen uskoo todellisuuden olevan objektiivinen, hän ei oikein voi muuta kuin taistella olemassaolostaan ja paikastaan maailmassa sattumanvaraisen ulkomaailman armoilla.

Asian voi muuttaa juuri noin kuten olet tehnytkin: tekemällä työtä oman tietoisuutensa kanssa. Moni lukee erilaisia hengellisiä kirjoja joissa kerrotaan tavalla tai toisella tuo, että me itse luomme oman todellisuutemme, tai jonkun toisten viestien sanoin: vedämme maailmankaikkeudesta puoleemme niitä asioita jotka värähtelevät kanssamme samalla taajuudella, mutta loppujen lopuksi aika harva kokeilee käytännössä, että mitä jos oikeasti kokeilisin ajatella niin, hiljentyä, alkaa toimia oman tietoisuuden muuttamiseksi? Useimmat jäävät siihen, että toteavat että voi olla että on noin, voi olla ettei ole, en tiedä kun ei minulla ole sellaisesta kokemusta. Kokemusta saadakseen täytyy tavalla tai toisella heittäytyä, ainakin sen verran että suostuu kyseenalaistamaan uskomuksiaan aistein havaitun maailman ehdottomasta objektiivisuudesta, ja/tai hiljentämään ajoittain mielensä.

Mikä suhde kristityllä mystikolla mahtaa olla syömiseen? Tarvitsetko fyysistä ruokaa elintoimintojen ylläpitämiseen vai syötkö vain muodon vuoksi seurassa, jotta et saisi tarpeetonta huomiota "erityisenä ihmisenä"?

Fyysinen todellisuus, niin keho kuin ruoka, on minulle vain inhimillisen kollektiivisen tietoisuudentilan tuottama vääristymä Todellisuudesta, joka on hengellinen ja jossa aineeton ja ikuinen keho ei tarvitse ruokaa. Mutta jos haluan ottaa osaa tähän "leikkiin", jossa kehot ovat fyysisiä, katoavaisia, ulkopuoleltaan asioita (kuten ruokaa) tarvitsevia, pääosin koen halua elää kuten muutkin. Tämä on syvältä sisältä tuleva intuitio, halu olla heittämättä hengellistä todellisuutta tai sen manifestaatioita valmistautumattomien tai siitä kiinnostumattomien silmille.  Vain niille, jotka itse etsivät hengellistä totuutta ja todellisuutta, voin asteittain paljastaa sen mitä Minä olen (ja mitä hekin ovat) ja mikä on maailma kuten minä sen näen (taivasten valtakunta meidän keskellämme).

Miksi eri ruoka-aineilla on erilaiset vaikutukset ihmiseen? Jos tietoisuus ylläpitää koko illuusiota, luommeko vaikutukset kollektiivisesti? Noudattaako kiinteä aine vain kollekiivisia uskomuksia? Kun näemme selvästi näiden uskomusten illuusioluonteen, meille on luultavastikin mahdollista kumota esim. pari pulloa kossua kurkusta alas tulematta humalaan.

On kyllä mahdollista. Itse olen joskus kokeillut tuota LSD:n avulla kuten aiemmin tässä ketjussa kerroin. On siis mahdollista ohittaa yksilöllisellä hyvin vahvalla uskomuksella kollektiivinen uskomus, mutta pääosaa ihmisistä hallitsevat kollektiiviset uskomukset jotka he ovat hyväksyneet myös omiksi uskomukseen, koska omatkin havainnot näyttävät vahvistavan ne todeksi.

Vahvasti kollektiivisia uskomuksia ja omia aistihavaintoja vastaan meneminen yleensä vaatii jonkinlaista syvempää näkemystä todellisuuden luonteesta ja oman tietoisuuden suhteesta siihen kuin vain sen, että yrittää muuttaa yksittäistä uskomusta. Esim. jos joku haluaisi testata voiko oikeasti juoda kossua tulematta humalaan, ja yrittäisi vaan uskotella mielelleen kovasti hokemalla uskonvahvistusta, että koska olen henki, ei sellaisella aineellisella asialla kuin kossulla ole minuun vaikutusta, se ei kovin todennäköisesti onnistuisi, koska pohjimmiltaan mieli kuitenkin uskoisi edelleen että todennäköisesti se aine vaikuttaa. Ja kokeen epäonnistuttua ihminen sanoisi, että niin, ei uskomuksillani ole vaikutusta. Mutta näinkin radikaalissa asiassa uskomisen täytyy perustua näkemiseen ja syvempiin tämän maailman perusoletuksista poikkeaviin näkemyksiin jotka on oikeasti sisäisesti oivallettu, ei vain älyllisesti opittu.

Kun syömme jotain, jonka vuoren varmasti uskomme edistävän terveyttä, tapahtuuko meille aina uskomme mukaan ja päin vastoin?

Ei käy, koska tämän maailman uskomuksiin sisältyy vahvasti myös oletus tietynlaisesta satunnaisuudesta, siitä että toisinaan terveellisesti elävä sairastuu kun taas epäterveellisesti elävä porskuttaa terveenä. Toisaalta on kyllä niinkin, että toisinaan ajatukseen terveellisestä syömisestä itsessään liittyy taustavire joka kutsuu luokseen sairautta: jonkinlainen huoli terveydestä tai tunne siitä että terveys on hauras ja herkkä asia. Tämä uskomus saattaa hyvinkin toteutua henkilön elämässä. 

Kuinka selität tapauksen, jossa henkilö syö valkoisen kärpässienen uskoessaan sen olevan jokin toinen syötävä lajike ja saakin siitä vakavia fyysisiä oireita? Johtuuko tämä siitä, että hänen uskonsa sienen turvallisuudesta ei ollut tarpeeksi vahva ja sisälsi ehkä alitajuisen epäilyksen? Vai voittiko kollektiivinen uskomus yksilön uskon? Voiko yksilöä edes erottaa kollektiivista, olemmehan viime kädessä yhtä?

Sienen syöjällä on perususkomus maailmasta, jossa kehot ovat fyysisiä ja niihin vaikuttavat fyysiset aineet. Ja tähän uskomukseen kuuluu se, että on hyviä aineita ja pahoja aineita, että vaaroja on kaikkialla. Joku sieni, tai vaikka turvallisena pidetty lisäaine, voikin osoittautua pahaksi aineeksi, se on osa todellisuutta jonka ihmisten kollektiivinen, dualistinen tietoisuudentila luo. Hyvän ja pahan taistelua ja riskejä joka puolella, pahaa verhoutuneena hyvän kaapuun. 

Tuo on olennainen kysymys, että voiko yksilöä erottaa kollektiivista. Tietyssä mielessä ei ole mitään muuta kuin yksilö (yksi, joka Minä olen). Mutta ihmisen kokemuksen tasolla on useita yksilöitä jotka jakavat sekä suoran viestinnän että tiedostamattoman telepaattisen viestinnän kautta osin yhteisen todellisuusnäkemyksen. 

Eikä oikeastaan ole mitään erillista ihmistä, vaan ihmisen kautta toimii aina joko kollektiivinen lihan mieli, eli tämän maailman uskomukset joiden synty on dualismissa, tai sitten Todellinen, Jumala. Erilliseksi itsensä kokeva ihmisyksilö poimii asioita molemmista. Välillä hän on kanava Jumalalle, toimii Jumalan kätenä maailmassa vaikkei edes uskoisi Jumalaan. Välillä taas hän on, yleensä tiedostamattaan, tämän maailman uskomusten ja halujen uhri, kollektiivisen tietoisuuden uhri. Mutta ei ole mitään syyllisyyttä eikä mitään palkittavaa, sillä jos tekee hyvää, tekijä on Itse, Jumala, Tietoisuus, ja jos tekee pahaa, tekijä on kollektiivinen lihan mieli. Eikä sellaista kokonaisuudesta erillistä ihmistä edes ole, joka ihminen kuvittelee olevansa, tempoillessaan lihan ja hengen taistelun pyörteissä.

Tavallisesti ihminen ajattelee, että se on vain ruoka-aine, fyysinen aine, joka saa vaikutuksen aikaan. Missä määrin ulkoinen objekti, kuten ruoka toimii vain "maagisena apuvälineenä" omien voimavarojemme valjastamisessa? Onko ruoalla ylipäätään olemassa itsenäisiä käyttäjästä itsestään riippumattomia vaikutuksia? Ruokaahan ei ole edes olemassa ilman sen havaitsijaa.

Me tosiaan annamme itse kaiken vaikutuksen aineelle, myös ruoalle. Perimmäisesti sekin on Minä ilmenneenä muodossa, osa minua, osa Jumalaa, eikä siinä ole mitään "pahaa". Mutta niin kauan kuin tätä ei nähdä täysin, tosiaan ihmiset käyttävät aineellista todellisuutta luoviakseen uskomustensa mukaan tässä maailmassa. Jos uskoo tiettyihin sairausriskeihin mutta toisaalta tiettyjen ruokien näitä sairauksia torjuviin vaikutuksiin, ruokaa käytetään uskonvahvistuksena toista uskomusta vastaan. 

Nykyihmiset pitävät naurettavana joidenkin menneiden kulttuurien tapaa käyttää taikakaluja, mutta samaan aikaan he käyttävät koko ajan taikakaluja, vieläpä luullen niitä objektiivisen todellisuuden asioiksi joilla on itsenäinen vaikutus. Sellaiset perinteiset taikakalut, jotkut esineet joihin ladataan uskoa sen voimaan, muuten voivat sinänsä olla hyvinkin hyödyllisiä joissain tietoisuuden kehitysvaiheissa, joissa ei vielä täysin nähdä todellisuuden illuusioluonnetta mutta joissa uskotaan ettei todellisuus ole täysin materialistinen ja objektiivinen.

Kiitos taas kerran keskustelijoille hyvistä kysymyksistä ja Mystikolle vastauksista.

Minulla uskomusmaailmani ja koko olemisen luonteen kyseenalaistaminen on johtanut todella mielenkiintoisiin ilmiöihin, joiden takia koen elämäni ja itseni välillä hyvin kummalliseksi surrealistiseksi elokuvaksi, jossa mikään ei ole sitä mitä olen luullut sen olevan. Toisaalta näiden kokemusten taustalle on noussut entistä vahvempi luottamus elämää tai Jumalaa kohtaan, jonka koen välillä etäisemmäksi (ikään kuin ulkopuoliseksi voimaksi) ja välillä läheisemmäksi, kuin sulautuisin itse siihen ja näkisin asiat laajemmin. Olen taas kokenut asioita, jotka näyttäisivät ihmisten silmin menetyksiltä tai kriiseiltä, mutta tunnen asioiden menevän juuri niin kuin pitääkin. Tietysti koen myös ihmistason tunteita, hyvin voimakasta surua, apatiaa ja vihaakin, mutta siinä taustalla on aina sellainen tyyneys ja mielenrauha, jonka ansioista voin vain mennä näiden asioiden läpi epävarmuuksista ja peloista huolimatta. Oikeastaan koen näihin "ikäviin" asioihin ja tunteisiin liittyen myös jonkinlaista kauneutta, ikään kuin kirkastumista, joka seuraa kun antautuu näille kokemuksille eikä koeta taistella niitä vastaan. Hyvin vaikea selittää tällaisia metafyysisen tason ilmiöitä sanallisesti, mutta luulen, että täällä jos jossain ymmärretään näitä asioita. :)

Mitä muille etsijöille kuuluu?

[i]Mutta ei ole mitään syyllisyyttä eikä mitään palkittavaa, sillä jos tekee hyvää, tekijä on Itse, Jumala, Tietoisuus, ja jos tekee pahaa, tekijä on kollektiivinen lihan mieli. Eikä sellaista kokonaisuudesta erillistä ihmistä edes ole, joka ihminen kuvittelee olevansa, tempoillessaan lihan ja hengen taistelun pyörteissä.[/i]

Voiko hyvää tai pahaa ylipäätään tehdä? Eikö usko hyviin ja pahoihin tekoihin kuulu dualistiseen harhatodellisuuteen? On vain tekoja, joilla on erilaisia seurauksia. Näiden seurausten perusteella ihmiset jaottelevat teot hyviin ja pahoihin, vaikka meillä ei edes teoriassa voi olla luotettavaa kokonaisnäkemystä tapahtumien kausaliteeteista universaalilla tasolla. Toisekseen, mitään todellista ei voi vahingoittaa, eikä mikään todellinen voi muuttua. Hyvä ja paha ovat olemassa vain tässä näytelmässämme, koska ilman niitä ei uskottavaa draamaa synny. Lihan mielellä viittaat ilmeisesti ehdollistumista muodostuneeseen egoon eli valeminuuteen? Eikö ainoastaan ihmisten usko syyllisyyteen ja palkittavuuteen pidä yllä karman lakia?

Jos maan päälle inkarnoituva sielu ei oppisi käsitteellistä, eli symbolista ajattelua, muodostuisiko hänelle harhatodellisuuttakaan? Se, että homo sapiens ei kykene kommunikoimaan telepaattisesti, ajaa lajin väistämättä symbolien käyttöön omassa vuorovaikutuksessaan toisten kanssa ja saa aikaan tietoisuuden rajautumisen käsitteiden muodostamiin laatikoihin, jotka supistavat todellisuuden menneisyydestä voimansa ammentaviin symboleihin. Kun olemme ladanneet itsemme täyteen käsitteitä, katsomme ulos, ja näemme siellä puun. Emme enää näekään puuksi kutsumaamme asiaa sellaisenaan, koska käsite puu rajaa tietoisuutemme pois nykyhetkestä. Näemme ainoastaan menneisyytemme kuolleita heijastuksia...ennakkokäsitteitä.