Lue keskustelun säännöt.
Kristitty mystikko, huhuu?!? Kysymyksiä.
11.08.2016 |
Olen jäänyt miettimään joitain kirjoituksiasi. Kysymys on irrallisista asioista, joten aloitan oman.
Olet joskus sanonut, että hauskuus alkaa, kun tajuaa koko maailman olevan illuusiota. Voisitko tarkentaa?
Oletko lukenut Neile Donald Walschia? Oletko samaa vai eri mieltä hänen kanssaan?
Olen viime aikoina pohtinut seuraavaa ristiriitaa: saat mitä pyydät + todellisuutta ei pidä vastustaa vaan hyväksyä. Logiikkani mukaan jos hyväksyn todellisuuden, niin en ole pyytämässä mitään... Jos pyydän, niin olen tyytymätön todellisuuteen... Miten tämä dilemma olisi ratkaistavissa!
Kommentit (6963)
Jos maan päälle inkarnoituva sielu ei oppisi käsitteellistä, eli symbolista ajattelua, muodostuisiko hänelle harhatodellisuuttakaan? Se, että homo sapiens ei kykene kommunikoimaan telepaattisesti, ajaa lajin väistämättä symbolien käyttöön omassa vuorovaikutuksessaan toisten kanssa ja saa aikaan tietoisuuden rajautumisen käsitteiden muodostamiin laatikoihin, jotka supistavat todellisuuden menneisyydestä voimansa ammentaviin symboleihin. Kun olemme ladanneet itsemme täyteen käsitteitä, katsomme ulos, ja näemme siellä puun. Emme enää näekään puuksi kutsumaamme asiaa sellaisenaan, koska käsite puu rajaa tietoisuutemme pois nykyhetkestä. Näemme ainoastaan menneisyytemme kuolleita heijastuksia...ennakkokäsitteitä.
Ihmislaji pystyy kyllä kommunikoimaan telepaattisesti ja tekee sitä alitajuisesti jatkuvasti, mutta on totta että samalla kun on kadotettu yhteys jumalallisen ja hengellisen tasoon, on kadotettu mahdollisuus tietoisesti käyttää telepaattista viestintää. Tämänhetkinen tila, jossa tämän maailman uskomukset ja maailmankuva leviää tiedostamattomasti myös telepaattisesti, on huomattavasti haitallisempi kuin se että telepaattinen viestintä olisi katkennut kokonaan myös alitajuisella tasolla. Tämä johtaa siihen, että nekin ihmiset jotka eivät syystä tai toisesta ota vastaan tietoista tämän maailman viestintää, ovat silti osallisia ihmisten kollektiivisen tietoisuudentilan perusoletuksista ja niiden seurauksista. Jopa eläimet ovat. Siinä on perisyntiä ja sen rangaistusta kaikille kyllikseen.
Mutta on toki totta että ihmisten ajan ja paikan illuusion myötä muodostunut kokemus viestiä ja jopa ajatella peräkkäisesti ja käsitteellisesti edelleen syventää illuusiota. Mieli heittelee jatkuvasti kommenttejaan siitä, mikä mikäkin nähty asia on, mutta nämä käsitteet eivät ole neutraaleja tai viattomia, vaan tosiaan kantavat mukanaan menneisyyden tulkintoja (yksilöllisiä ja kollektiivisia) ja vääristävät näkemistä. Anthony de Mello joskus kuvasi tätä sillä, että kun ihminen näkee suloisen pikkulinnun, hän saattaa lämmin tunne mielessään katsella sitä ja tuntea rakkautta sitä kohtaan, mutta heti kun mieleen tulee käsiteleima siitä mikä se on, jotain katoaa. "Västäräkki", ahaa, vain västäräkki, tavallinen. Olen kyllästynyt västäräkkeihin! Mielen kiinnostus olentoon katoaa osin tai kokonaan kun se on saatu luokiteltua sopivaan käsitelokeroon, ja näin katoaa nykyhetken näkeminen. Siksi heräämisen kannalta usein suositellaan mielen hiljaisuutta, niin että ainakin saataisiin pidennettyä aikaväliä asian näkemisestä siihen, että mieli alkaa kommentoida ja leimata sitä.
Tästä tuli mieleen että on toisia todellisuuden tasoja, joilla olennot viestivät tietoisen telepaattisesti mutta silti niin todellisuus ei ole perimmäinen, hengellinen todellisuus. Niilläkin voi olla perusoletuksia jotka ei ole perimmäinen totuus, vaikka ovatkin lähempänä sitä kuin ihmisten materialistiset perusoletukset. Se mikä itseäni on aina hämmästyttänyt on, että ihmislaji joka on loppujen lopuksi varsin alkeellinen tietoisuuden tila ja taso, pystyy absoluuttiseen heräämiseen siinä missä sellaista ei juuri tapahdu sellaisilla paljon edistyneempien tietoisuudentilan olennoilla, joiden maailmassa ei ole kiinteää materiaa, viestintä on telepaattista, joiden aikaa ja paikkaa vastaavat harhat ovat niin keveitä että ovat tämän maailman vastaaviin lähes olemattomia. Esim. materialisaatio ajatuksesta objektiksi voi olla välitöntä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käyttäjä102 kirjoitti:
Jos maan päälle inkarnoituva sielu ei oppisi käsitteellistä, eli symbolista ajattelua, muodostuisiko hänelle harhatodellisuuttakaan? Se, että homo sapiens ei kykene kommunikoimaan telepaattisesti, ajaa lajin väistämättä symbolien käyttöön omassa vuorovaikutuksessaan toisten kanssa ja saa aikaan tietoisuuden rajautumisen käsitteiden muodostamiin laatikoihin, jotka supistavat todellisuuden menneisyydestä voimansa ammentaviin symboleihin. Kun olemme ladanneet itsemme täyteen käsitteitä, katsomme ulos, ja näemme siellä puun. Emme enää näekään puuksi kutsumaamme asiaa sellaisenaan, koska käsite puu rajaa tietoisuutemme pois nykyhetkestä. Näemme ainoastaan menneisyytemme kuolleita heijastuksia...ennakkokäsitteitä.
Ihmislaji pystyy kyllä kommunikoimaan telepaattisesti ja tekee sitä alitajuisesti jatkuvasti, mutta on totta että samalla kun on kadotettu yhteys jumalallisen ja hengellisen tasoon, on kadotettu mahdollisuus tietoisesti käyttää telepaattista viestintää. Tämänhetkinen tila, jossa tämän maailman uskomukset ja maailmankuva leviää tiedostamattomasti myös telepaattisesti, on huomattavasti haitallisempi kuin se että telepaattinen viestintä olisi katkennut kokonaan myös alitajuisella tasolla. Tämä johtaa siihen, että nekin ihmiset jotka eivät syystä tai toisesta ota vastaan tietoista tämän maailman viestintää, ovat silti osallisia ihmisten kollektiivisen tietoisuudentilan perusoletuksista ja niiden seurauksista. Jopa eläimet ovat. Siinä on perisyntiä ja sen rangaistusta kaikille kyllikseen.
Mutta on toki totta että ihmisten ajan ja paikan illuusion myötä muodostunut kokemus viestiä ja jopa ajatella peräkkäisesti ja käsitteellisesti edelleen syventää illuusiota. Mieli heittelee jatkuvasti kommenttejaan siitä, mikä mikäkin nähty asia on, mutta nämä käsitteet eivät ole neutraaleja tai viattomia, vaan tosiaan kantavat mukanaan menneisyyden tulkintoja (yksilöllisiä ja kollektiivisia) ja vääristävät näkemistä. Anthony de Mello joskus kuvasi tätä sillä, että kun ihminen näkee suloisen pikkulinnun, hän saattaa lämmin tunne mielessään katsella sitä ja tuntea rakkautta sitä kohtaan, mutta heti kun mieleen tulee käsiteleima siitä mikä se on, jotain katoaa. "Västäräkki", ahaa, vain västäräkki, tavallinen. Olen kyllästynyt västäräkkeihin! Mielen kiinnostus olentoon katoaa osin tai kokonaan kun se on saatu luokiteltua sopivaan käsitelokeroon, ja näin katoaa nykyhetken näkeminen. Siksi heräämisen kannalta usein suositellaan mielen hiljaisuutta, niin että ainakin saataisiin pidennettyä aikaväliä asian näkemisestä siihen, että mieli alkaa kommentoida ja leimata sitä.
Tästä tuli mieleen että on toisia todellisuuden tasoja, joilla olennot viestivät tietoisen telepaattisesti mutta silti niin todellisuus ei ole perimmäinen, hengellinen todellisuus. Niilläkin voi olla perusoletuksia jotka ei ole perimmäinen totuus, vaikka ovatkin lähempänä sitä kuin ihmisten materialistiset perusoletukset. Se mikä itseäni on aina hämmästyttänyt on, että ihmislaji joka on loppujen lopuksi varsin alkeellinen tietoisuuden tila ja taso, pystyy absoluuttiseen heräämiseen siinä missä sellaista ei juuri tapahdu sellaisilla paljon edistyneempien tietoisuudentilan olennoilla, joiden maailmassa ei ole kiinteää materiaa, viestintä on telepaattista, joiden aikaa ja paikkaa vastaavat harhat ovat niin keveitä että ovat tämän maailman vastaaviin lähes olemattomia. Esim. materialisaatio ajatuksesta objektiksi voi olla välitöntä.
Ihmisten välinen toimiva telepatia johtaisi lopulta väistämättä yksittäisten tajuntojen katoamiseen ja yhden valtavan joukkomielen syntymiseen.
Käyttäjä102 kirjoitti:
Jos maan päälle inkarnoituva sielu ei oppisi käsitteellistä, eli symbolista ajattelua, muodostuisiko hänelle harhatodellisuuttakaan? Se, että homo sapiens ei kykene kommunikoimaan telepaattisesti, ajaa lajin väistämättä symbolien käyttöön omassa vuorovaikutuksessaan toisten kanssa ja saa aikaan tietoisuuden rajautumisen käsitteiden muodostamiin laatikoihin, jotka supistavat todellisuuden menneisyydestä voimansa ammentaviin symboleihin. Kun olemme ladanneet itsemme täyteen käsitteitä, katsomme ulos, ja näemme siellä puun. Emme enää näekään puuksi kutsumaamme asiaa sellaisenaan, koska käsite puu rajaa tietoisuutemme pois nykyhetkestä. Näemme ainoastaan menneisyytemme kuolleita heijastuksia...ennakkokäsitteitä.
Ihmislaji pystyy kyllä kommunikoimaan telepaattisesti ja tekee sitä alitajuisesti jatkuvasti, mutta on totta että samalla kun on kadotettu yhteys jumalallisen ja hengellisen tasoon, on kadotettu mahdollisuus tietoisesti käyttää telepaattista viestintää. Tämänhetkinen tila, jossa tämän maailman uskomukset ja maailmankuva leviää tiedostamattomasti myös telepaattisesti, on huomattavasti haitallisempi kuin se että telepaattinen viestintä olisi katkennut kokonaan myös alitajuisella tasolla. Tämä johtaa siihen, että nekin ihmiset jotka eivät syystä tai toisesta ota vastaan tietoista tämän maailman viestintää, ovat silti osallisia ihmisten kollektiivisen tietoisuudentilan perusoletuksista ja niiden seurauksista. Jopa eläimet ovat. Siinä on perisyntiä ja sen rangaistusta kaikille kyllikseen.
Mutta on toki totta että ihmisten ajan ja paikan illuusion myötä muodostunut kokemus viestiä ja jopa ajatella peräkkäisesti ja käsitteellisesti edelleen syventää illuusiota. Mieli heittelee jatkuvasti kommenttejaan siitä, mikä mikäkin nähty asia on, mutta nämä käsitteet eivät ole neutraaleja tai viattomia, vaan tosiaan kantavat mukanaan menneisyyden tulkintoja (yksilöllisiä ja kollektiivisia) ja vääristävät näkemistä. Anthony de Mello joskus kuvasi tätä sillä, että kun ihminen näkee suloisen pikkulinnun, hän saattaa lämmin tunne mielessään katsella sitä ja tuntea rakkautta sitä kohtaan, mutta heti kun mieleen tulee käsiteleima siitä mikä se on, jotain katoaa. "Västäräkki", ahaa, vain västäräkki, tavallinen. Olen kyllästynyt västäräkkeihin! Mielen kiinnostus olentoon katoaa osin tai kokonaan kun se on saatu luokiteltua sopivaan käsitelokeroon, ja näin katoaa nykyhetken näkeminen. Siksi heräämisen kannalta usein suositellaan mielen hiljaisuutta, niin että ainakin saataisiin pidennettyä aikaväliä asian näkemisestä siihen, että mieli alkaa kommentoida ja leimata sitä.
Tästä tuli mieleen että on toisia todellisuuden tasoja, joilla olennot viestivät tietoisen telepaattisesti mutta silti niin todellisuus ei ole perimmäinen, hengellinen todellisuus. Niilläkin voi olla perusoletuksia jotka ei ole perimmäinen totuus, vaikka ovatkin lähempänä sitä kuin ihmisten materialistiset perusoletukset. Se mikä itseäni on aina hämmästyttänyt on, että ihmislaji joka on loppujen lopuksi varsin alkeellinen tietoisuuden tila ja taso, pystyy absoluuttiseen heräämiseen siinä missä sellaista ei juuri tapahdu sellaisilla paljon edistyneempien tietoisuudentilan olennoilla, joiden maailmassa ei ole kiinteää materiaa, viestintä on telepaattista, joiden aikaa ja paikkaa vastaavat harhat ovat niin keveitä että ovat tämän maailman vastaaviin lähes olemattomia. Esim. materialisaatio ajatuksesta objektiksi voi olla välitöntä.
Miten tähän tiedostamattomaan telepatiaan kannattaisi suhtautua, jotta se aiheuttaisi vähiten kitkaa? Itse olen tässä viime aikoina huomannut erään asian: suuri osa tuntemuksistani ei alunperinkään ole ollut "minun" vaan olen napannut niitä alitajuisesti milloin mistäkin ympäristön kohteesta. Tapaan paljon ihmisiä opiskelun ja työn kautta, ja olotilani muuttuu usein heidän mukaansa. Tiettyjen ihmisten seurassa tunnen ärtymystä, kun taas toisten kanssa olotila voi olla hyvinkin seesteinen. Tämä ei siis johdu siitä, että nämä ärtymystä aiheuttavat ihmiset tekisivät mitään "väärää" (usein he itseasiassa käyttäytyvät ulkoisesti hyvinkin tahdikkaasti). Pari päivää sitten eräs tällainen ihminen paljasti minulle olevansa itse hyvin ärtynyt, vaikka ulkoisesti näyttääkin hymyilevältä ja iloiselta. Siitä viimeistään oivalsin, että olin napannut tuon ärtymyksen häneltä alitajuisesti ja luullut, että se oli "oma" tunteeni.
Voiko tällaisilta tunnetartunnoilta siis tietoisesti suojautua vai pitääkö sekin hyväksyä vain osaksi ihmiselämän luonnetta? Koen, että tehtäväni on työskennellä ihmisten parissa, mutta se on välillä todella kuormittavaa näiden ilmiöiden takia. Yksin ollessani olen nykyään lähes pääsääntöisesti rauhan tilassa. Olisi hienoa pystyä laajentamaan tuo tietoisuuden tila myös sosiaalisiin tilanteisiin, sillä siinä tilassa olen parhaiten yhteydessä sisimpääni enkä toimi pelkkien "ohjelmointien" varassa.
Kaaosmaagi kirjoitti:
Käyttäjä102 kirjoitti:
Jos maan päälle inkarnoituva sielu ei oppisi käsitteellistä, eli symbolista ajattelua, muodostuisiko hänelle harhatodellisuuttakaan? Se, että homo sapiens ei kykene kommunikoimaan telepaattisesti, ajaa lajin väistämättä symbolien käyttöön omassa vuorovaikutuksessaan toisten kanssa ja saa aikaan tietoisuuden rajautumisen käsitteiden muodostamiin laatikoihin, jotka supistavat todellisuuden menneisyydestä voimansa ammentaviin symboleihin. Kun olemme ladanneet itsemme täyteen käsitteitä, katsomme ulos, ja näemme siellä puun. Emme enää näekään puuksi kutsumaamme asiaa sellaisenaan, koska käsite puu rajaa tietoisuutemme pois nykyhetkestä. Näemme ainoastaan menneisyytemme kuolleita heijastuksia...ennakkokäsitteitä.
Ihmislaji pystyy kyllä kommunikoimaan telepaattisesti ja tekee sitä alitajuisesti jatkuvasti, mutta on totta että samalla kun on kadotettu yhteys jumalallisen ja hengellisen tasoon, on kadotettu mahdollisuus tietoisesti käyttää telepaattista viestintää. Tämänhetkinen tila, jossa tämän maailman uskomukset ja maailmankuva leviää tiedostamattomasti myös telepaattisesti, on huomattavasti haitallisempi kuin se että telepaattinen viestintä olisi katkennut kokonaan myös alitajuisella tasolla. Tämä johtaa siihen, että nekin ihmiset jotka eivät syystä tai toisesta ota vastaan tietoista tämän maailman viestintää, ovat silti osallisia ihmisten kollektiivisen tietoisuudentilan perusoletuksista ja niiden seurauksista. Jopa eläimet ovat. Siinä on perisyntiä ja sen rangaistusta kaikille kyllikseen.
Mutta on toki totta että ihmisten ajan ja paikan illuusion myötä muodostunut kokemus viestiä ja jopa ajatella peräkkäisesti ja käsitteellisesti edelleen syventää illuusiota. Mieli heittelee jatkuvasti kommenttejaan siitä, mikä mikäkin nähty asia on, mutta nämä käsitteet eivät ole neutraaleja tai viattomia, vaan tosiaan kantavat mukanaan menneisyyden tulkintoja (yksilöllisiä ja kollektiivisia) ja vääristävät näkemistä. Anthony de Mello joskus kuvasi tätä sillä, että kun ihminen näkee suloisen pikkulinnun, hän saattaa lämmin tunne mielessään katsella sitä ja tuntea rakkautta sitä kohtaan, mutta heti kun mieleen tulee käsiteleima siitä mikä se on, jotain katoaa. "Västäräkki", ahaa, vain västäräkki, tavallinen. Olen kyllästynyt västäräkkeihin! Mielen kiinnostus olentoon katoaa osin tai kokonaan kun se on saatu luokiteltua sopivaan käsitelokeroon, ja näin katoaa nykyhetken näkeminen. Siksi heräämisen kannalta usein suositellaan mielen hiljaisuutta, niin että ainakin saataisiin pidennettyä aikaväliä asian näkemisestä siihen, että mieli alkaa kommentoida ja leimata sitä.
Tästä tuli mieleen että on toisia todellisuuden tasoja, joilla olennot viestivät tietoisen telepaattisesti mutta silti niin todellisuus ei ole perimmäinen, hengellinen todellisuus. Niilläkin voi olla perusoletuksia jotka ei ole perimmäinen totuus, vaikka ovatkin lähempänä sitä kuin ihmisten materialistiset perusoletukset. Se mikä itseäni on aina hämmästyttänyt on, että ihmislaji joka on loppujen lopuksi varsin alkeellinen tietoisuuden tila ja taso, pystyy absoluuttiseen heräämiseen siinä missä sellaista ei juuri tapahdu sellaisilla paljon edistyneempien tietoisuudentilan olennoilla, joiden maailmassa ei ole kiinteää materiaa, viestintä on telepaattista, joiden aikaa ja paikkaa vastaavat harhat ovat niin keveitä että ovat tämän maailman vastaaviin lähes olemattomia. Esim. materialisaatio ajatuksesta objektiksi voi olla välitöntä.
Ihmisten välinen toimiva telepatia johtaisi lopulta väistämättä yksittäisten tajuntojen katoamiseen ja yhden valtavan joukkomielen syntymiseen.
Onko yksittäistä tajuntaa (siis ihmistasolla) oikeasti olemassakaan? Emmekö kuitenkin lopulta kaikki ole jonkinlaisen joukkomielen "ohjelmoimia"? Itse tutkiskelin muutama vuosi takaperin hyvin aktiivisesti omaa sisäistä maailmaani: sitä, miten puhun itselleni; millaiset arvot minulla on; mitä ajattelen muista ihmisistä jne. Oli melkoinen kauhistus, ja toisaalta myös helpotus, huomata, että suurin osa mieleni sisällöstä oli oikeasti vain ympäristön (eli perheen, koulun, kulttuurin jne.) aikaansaamaa ja ohjelmoimaa. Illuusio "omasta, itsenäisestä ajattelusta" oli kyllä hyvin voimakas, mutta lopulta siis todellakin vain illuusio. Tuolloin päätin hyödyntää tätä oivallusta muuttaakseni elämääni toisenlaiseksi: aloin tietoisesti puhua itselleni eri tavalla (hyväksyvämmin ja kannustavammin), ja luovuin niistä arvojen ja ajatusten kahleista, jotka minua olivat siihen asti pidätelleet. Lopputulos oli oikein onnistunut! Siinä missä aiemmin olin melankoliaan ja synkkyyteen taipuvainen, tämän muutoksen myötä sisäistin realistisen optimismin. Muutuin laiskasta ja mukavuudenhaluisesta ahkeraksi ja rohkeaksi, yksinäisestä erakosta ja ihmisvihaajasta pidetyksi keskustelukumppaniksi. Jopa aiemmin sotkuinen kotini on nykyään kaunis, siisti ja harmoninen. En tiedä, onko tämä nykyinen minä yhtään sen enemmän "minä" kuin aiempikaan, mutta kokeiluni osoitti ainakin sen, kuinka helppo tätä ohjelmointia on muovata. Tälle on muuten olemassa myös tieteelliset perustelut, jos jotakuta kiinnostaa: mm. erilaiset kuntoutusmuodot perustuvat tähän aivojen plastisuuteen ja muovattavuuteen (lisätietoa löytyy vaikkapa googlettamalla "reprogramming the brain").
Kaaosmaagi kirjoitti:
Todellisuus on alkuperäinen mustetahratesti.
Hyvin kiteytetty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käyttäjä102 kirjoitti:
Ihmislaji pystyy kyllä kommunikoimaan telepaattisesti ja tekee sitä alitajuisesti jatkuvasti, mutta on totta että samalla kun on kadotettu yhteys jumalallisen ja hengellisen tasoon, on kadotettu mahdollisuus tietoisesti käyttää telepaattista viestintää.
Alitajunnasta puheenollen, onko itsensä oivaltaneella ihmisellä alitajuntaa laisinkaan? Jos on täysin tietoinen, niin voiko kuitenkin olla alitajunta? Alitajuntahan on tiedostamatonta ja itsensä oivaltanut on täysin tiedostava, hereillä. Siinä mielessä alitajunnan olettaisin olevan välttämättömyys, että informaatiota on suodatettava, jotta mieli ei räjähtäisi informaatioähkyyn. Toisaalta, jos kankea ja käsitteellistävä mieli on syrjäytetty ja jäljellä on ainoastaan suora havaitseminen, voisi informaation "käsittelykyvyn" ajatella nousevan monin verroin korkeammaksi. Vielä tulee sellainen kulma mieleen, että itsehän me luomme todellisuutemme. Näin ollen täysin tietoinen minuus luo täysin tiedostettavan maailman, voisiko sanoa "paratiisin" maan päälle ja vastaavasti tiedostamaton minuus luo vain osittain tiedostetun maailman alitajunnan luodessa loput. Näin siksi, että ulkoinen on sisäisen heijastuma.
Kuulumisia kyseltiin. Samalla tiellä olen edelleen, mutta nyt täysin vakuuttuneena siitä, että kaikki, mistä Mystikko (ja muut opettajat puhuvat) on totta. Vielä jokin aika sitten pelkäsin olevani tulossa hulluksi.
Manifestointi on minulle helppoa nykyään, mutta en jaksaisi uhrata energiaani visualisointiin, ajatusten tarkkailuun yms. Toisaalta ilman tietoisena elämistä elämäni hajosi ympärilläni, tämä tapahtui viime syksynä.
Nyt harjoittelen hiljenemistä, luottamista, tietoista läsnäoloa - olemisessa lepäämistä. Tästä olikin puhetta edellä, eli en jaksa taistella enää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitä myös, että kirjasuosituksia otetaan vastaan. Luen nyt Neale Donald Walschin Keskusteluja Jumalan kanssa.
Ap linjoilla.
Kuulumisia.... olen löytänyt pysyvästi sisältäni olemisen, presenssin, intuition - miksi sitä ikinä haluaakin kutsua. Kovin puhelias se ei kylläkään ole, valitettavasti. Olen kuitenkin oppinut kuuntelemaan sisäistä impulssiani, mielellä ajattelen aika vähän. En manifestoi mitään, vaan yritän pitää tietoisuudessa vain täydellisyyden ja hyvyyden.
Olen paljon hiljaisuudessa. Tipahdan monesta asiasta ulos, siis kuuntelen, mutten kuule. Elän jossain ihme kuplassa aina muulloin kuin töissä. Uutiset eivät kiinnosta sitäkään vähää mitä ennen. Kaveritkaan ei kiinnosta.
Tiedän saavuttaneeni jonkin virstanpylvään tällä matkalla, olen luottavainen enkä niinkään pelkää, mutta ne vanhan kipupisteeni tunteet vievät välillä voiton. Siis vanha kipukohtani aktivoituu aika ajoin, annan ulkoisen asiat vaikuttaa. Tarkkailu ja hyväksyminen ei ole siihen auttanut. Eikä se, että tunnistan tunteiden takaa majailevan uskomukseni. Kun tästä mylläkästä tokenen, olen rauhallinen ja yleensä aika hyväntuulinen.
Töissä tapahtuu ihmeellisiä asioita. Minut halutaan jokaisen tiimin vetäjäksi. Ihmiset uskoutuvat minulle asioista. Toisaalta välillä tuntuu, ettei jaksa uskoa. Kokonaisuutena kuitenkin kun katson nykyistä elämääni, niin huomaan kaiken järjestyvän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nro 14 kirjoitti:
Sitä myös, että kirjasuosituksia otetaan vastaan. Luen nyt Neale Donald Walschin Keskusteluja Jumalan kanssa.
Tykkäsin Nielen ykkösosasta paljon. Kakkonen ja kolmonen menivät liian paksuksi minun makuuni.
Eniten olen lukenut mystikon suosittelemaa Joel Goldsmithin Practising the presence. Minulle tämä kolahtaa eniten, vaikka olen Amazonista tilannut muitakin hänen kirjojaan.
Olen ostanut paljon lukemista vuosien varrella ja nyt heitän sitä jo pois. Moni kirja on liian ”sekava”, siellä on sellaista, mikä ei voi olla tärkeää. Eli selkeitä ohjeita, joita pitäisi suorittaa, jotta pääsee eteenpäin. Olen kaikki je suorittanut, eikä niistä ole kuin korkeintaan hetkellinen apu. Goldsmith (ja Nielekin) on yksinkertaisia ja antaa lukijalle täyden vapauden ilman opettajamaista vivahdetta.
Ap
Minulla oli nuorempana tietynlainen älyllis-henkinen maailmankuva, jonkan olin muodostanut lukemalla henkistä kirjallisuutta ja mietiskelemällä sekä meditoimalla, ja jonka rakenneltuani totesin "Okei. Entäs nyt?". Älyllinen asioiden tajuaminen ei siis tuonut minkäänlaista tyydytystä ja siitä pitikin sitten lopulta luopua. Nykyisin jopa hieman työntää luotaan kaikenlainen älyllinen henkisyys, joka usein esiintyy asioista puhumisena, väitteinä siitä miten asiat ovat. Harvoin suora hengellinen puhe inspiroi minua millään tavalla. Yleensä se vetoaa vain älyyni, jota en enää samalla tavalla arvosta kuin nuorempana. Toisin sanoen minulla ei enää hirveästi kiinnosta tietää miten asiat ovat. Jos ei hengellisyys ole sen todellisempaa, niin pyh olkoot.
Mutta silti sydämeni "kaipasi kotiin". Kriisin alulle panemana työskentelin aikani asioideni parissa, kohtasin sisäistä rikkonaisuuttani, syyllisyyttä, erityisyyden haluani ym. ns. narsistisia piirteitäni ja epäonnistuin yrityksistä huolimatta "läpimurroissa", joihin mahdollisuuksia tarjoutui. Ajattelin ensin, että pitää vain yrittää sinnikkäämmin, eikä pidä lannistua, mutta sitten tein erään henkisen harjoituksen jonka tuloksena järkytyksekseni tajusin, että minulla ei ole mitään erityistä paloa muuttua/elää täyttä elämää. Jos saisin, niin nukkuisin vain, en masentuneena vaan ihan täysin tyytyväisenä. Siinä syy miksi epäonnistun. Lopetin yrittämästä ja käsittelemästä asioita. Nyt elän oudossa tyhjyydessä, kai itseni valitsemana, mutta silti mietin pitäisikö tässä johonkin edetä. Pitäisikö tuntea syyllisyyttä siitä, että mieluummin nukun kuin herään ja elän täyttä elämää? Mieluummin pysähdyn ja olen vain kuin käsittelen asioitani ja muutun kokonaisemmaksi ihmiseksi? Minulla ei ole mitään erityisiä henkisiä tasoja, olen ihan vain tämä melko tyhjäpäinen fyysinen ihmisnulikka, jonka mieli tahtoo poukkoilla ympäriinsä, mutta sydän on hiljaa ja on vain, ilman iloa tai muitakaan tunteita tai paloa yhtään mihinkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Soul Dilemma kirjoitti:
Voiko hyvää tai pahaa ylipäätään tehdä? Eikö usko hyviin ja pahoihin tekoihin kuulu dualistiseen harhatodellisuuteen? On vain tekoja, joilla on erilaisia seurauksia. Näiden seurausten perusteella ihmiset jaottelevat teot hyviin ja pahoihin, vaikka meillä ei edes teoriassa voi olla luotettavaa kokonaisnäkemystä tapahtumien kausaliteeteista universaalilla tasolla. Toisekseen, mitään todellista ei voi vahingoittaa, eikä mikään todellinen voi muuttua. Hyvä ja paha ovat olemassa vain tässä näytelmässämme, koska ilman niitä ei uskottavaa draamaa synny. Lihan mielellä viittaat ilmeisesti ehdollistumista muodostuneeseen egoon eli valeminuuteen? Eikö ainoastaan ihmisten usko syyllisyyteen ja palkittavuuteen pidä yllä karman lakia?
Palsta näköjään sensuroi ensimmäisen vastaukseni tähän kirjoitukseen, kun se meni tarkastuksen jälkeen hyväksyttäväksi jostain syystä.
Mutta kyllä, usko hyvään ja pahaan, asioiden leimaaminen hyvään ja pahaan on juurikin dualismin juuri ja harhatodellisuuden perustuskivi. Paratiisissa ihmiset huomasivat yhtäkkiä olevansa alasti. Eihän siinä mitään vikaa ollut, he olivat luonnollisessa tilassaan eikä kehossa ollut oikeasti mitään pahaa, kuten ei missään muuallakaan. Mutta yhtäkkiä alastomuus näyttäytyi häpeällisenä, pahana. Ja moni muukin asia, kunnes jopa omat lapset näyttivät toinen hyvältä ja toinen pahalta, ja tämä tietoisuus projisoi todellisuuden joka heijasti näitä näkemyksiä.
Silti jollain tietoisuuden kehityksen tasoilla näkemys hyvästä ja pahasta on tarpeen, jotta ihmiset eivät aivan hillittömiksi ryhdy. Sellaisesta tilasta on niin pitkä ei-dualistiseen tietoisuuteen, että ihmisellä ei luultavasti ole tässä elämässä mahdollisuutta nousta siihen. Mutta ilman jonkinlaista ohjaavaa käsitystä siitä mikä on hyvää ja mikä pahaa ihminen voisi taantua tasolle jossa raiskaa jos tekee mieli seksiä, tappaa jos suututtaa, varastaa jos tarvitsee. Eikä sellainen paluu eläimelliseen vaisto- ja viettihallintaan ole hyväksi hänen omalle henkiselle kehitykselleenkään.
Ego eli valeminuus - sen näen olevan tosiaan melko ei-persoonallinen ongelma, ytimeltään kollektiivinen vaikka se vaikuttaakin yksilössä kun yksilö tiedostamattaan hyväksyy "tämän maailman lait ja arvostukset" osaksi omaa uskomusjärjestelmäänsä. Samoin ei spirituaalinen tietoisuus, buddhamieli tai Kristus-tietoisuus, sekään ole yksilöllinen vaikka ilmentääkin itseään yksilöiden kautta, vaan yksi Henki, yksi ääretön tietoisuus tai läsnäolo.
Karman laki - siitä on länsimaissa oma maallistunut muotonsa, joka ei välttämättä ole keskittynyt niinkään syyllisyyskysymyksiin. Lopulta "syyn ja seurauksen laki" on oikeastaan ihan sama kuin karman laki, mutta riisuttuna synnin ja hyvitysten tai armon konnotaatioista. Tämäkin laki pitää yllä kuvajaistaan ihmisten näkemässä ilmiömaailmassa, se projisoituu maailmaksi jossa näyttää että niin on kuin ihmisen uskomus sanoo.
Valitse koordinaatisto, katso sen läpi ja näet osan kaaoksesta muuttuvan järjestykseksi ja osan epäjärjestykseksi. Valitse toinen koordinaatisto ja sama kaaos näyttää eri tavalla järjestyneeltä ja epäjärjestyneeltä.
Niinpä, näin syntyvät lukemattomat erilaisten olentojen maailmat. Erilainen koordinaatisto, erilainen uskomus- ja kokemisjärjestelmä: erilainen koettu maailma.
Ihmisten mielikuvitus ei ole usein kovinkaan kummoinen kun he alkavat kuvitella toisia maailmoja. Yleensä ajatellaan, että niiden asukkaat ovat jotain melko ihmisenkaltaisia otuksia, jotka asuvat toisella planeetalla ja tulevat tänne lentoaluksilla. Miksi niiden täytyisi olla edes tässä materiaaliseksi tai fyysiseksi koetussa koordinaatistossamme ollenkaan? Minun näkemyksessäni tässä samassa "tilassa" on lukemattomia erilaisia elämänmuotoja, joista useimmat eivät ole tietoisia ollenkaan, eivätkä ne meistä ihmisistä ja meidän fyysisestä ajan ja paikan maailmastamme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Etsivä löytää (ei kirjautunut) kirjoitti:
Miten tähän tiedostamattomaan telepatiaan kannattaisi suhtautua, jotta se aiheuttaisi vähiten kitkaa? Itse olen tässä viime aikoina huomannut erään asian: suuri osa tuntemuksistani ei alunperinkään ole ollut "minun" vaan olen napannut niitä alitajuisesti milloin mistäkin ympäristön kohteesta. Tapaan paljon ihmisiä opiskelun ja työn kautta, ja olotilani muuttuu usein heidän mukaansa. Tiettyjen ihmisten seurassa tunnen ärtymystä, kun taas toisten kanssa olotila voi olla hyvinkin seesteinen. Tämä ei siis johdu siitä, että nämä ärtymystä aiheuttavat ihmiset tekisivät mitään "väärää" (usein he itseasiassa käyttäytyvät ulkoisesti hyvinkin tahdikkaasti). Pari päivää sitten eräs tällainen ihminen paljasti minulle olevansa itse hyvin ärtynyt, vaikka ulkoisesti näyttääkin hymyilevältä ja iloiselta. Siitä viimeistään oivalsin, että olin napannut tuon ärtymyksen häneltä alitajuisesti ja luullut, että se oli "oma" tunteeni.
Voiko tällaisilta tunnetartunnoilta siis tietoisesti suojautua vai pitääkö sekin hyväksyä vain osaksi ihmiselämän luonnetta? Koen, että tehtäväni on työskennellä ihmisten parissa, mutta se on välillä todella kuormittavaa näiden ilmiöiden takia. Yksin ollessani olen nykyään lähes pääsääntöisesti rauhan tilassa. Olisi hienoa pystyä laajentamaan tuo tietoisuuden tila myös sosiaalisiin tilanteisiin, sillä siinä tilassa olen parhaiten yhteydessä sisimpääni enkä toimi pelkkien "ohjelmointien" varassa.
Kaikenlainen vastustaminen vain pahentaa sisäistä ristiriitaa, joten on parempi vain havaita tästä maailmasta lähtöisin olevat ajatukset ja tuntemukset olemuksensa pintakerroksessa. Niiden voi vapaasti antaa tulla ja mennä. Kyllä minäkin usein koen ikään kuin oman olemukseni ihmisyyden pintakerroksissa ihmisten levottomuuden tai ahdistuksen tai muun pahan olon, mutta ei se haittaa minua mitenkään. Tunnen silti rauhaa ja sisäistä lämpöä kärsivää kohtaan, vaikka jollain tasolla tiedostankin hänen olonsa kuin se olisi omani. Minä olen meren syvyys, ei mikään pinnan kuohu järkytä olemukseni rauhaa. Mutta jotta näin voi kokea, täytyy kokea olevansa enemmän kuin ihmismieli tai keho, täytyy kokea olevansa ääretön tietoisuuden tila jossa ihmisolemukset kaikkine oloineen ovat kuin pisara meressä.
Sen suhteen sen sijaan on hyvä toimia oman mielensä portinvartijana, että millaisia ajatuksia päästää osaksi omaa syvempää uskomus- ja arvomaailmaansa. Sillä ei ole mitään väliä, jos jotain ahdistuksia tai kummallisia tämän maailman ajatuksia tulee ja menee, kuin kohinaa taustalla, mutta jos ottaa joitain niistä todeksi ja alkaa uskoa niihin, pian on projisoinut maailman jollaista ei halunnut. Ihmiset omaksuvat itselleen uskomattoman rajoittavia vankiloita sillä, että uskovat tämän maailman ajatuksia. On nuoria nättejä tyttöjä, jotka uskovat olevansa kammottavan rumia, niin ettei kukaan voi heistä koskaan pitää, koska tässä maailmassa ulkonäköpakkomielteet jylläävät. On nelikymppisiä, jotka ovat omaksuneet uskomuksen että he eivät enää koskaan pääse töihin ikänsä takia, tai eivät voi enää kokea elämässään mitään merkittävää - sen kun odottelevat kuolemaa yrittämättä mitenkään parantaa elämäänsä.
Etsivä löytää (ei kirjautunut) kirjoitti:
Kaaosmaagi kirjoitti:
Käyttäjä102 kirjoitti:
Jos maan päälle inkarnoituva sielu ei oppisi käsitteellistä, eli symbolista ajattelua, muodostuisiko hänelle harhatodellisuuttakaan? Se, että homo sapiens ei kykene kommunikoimaan telepaattisesti, ajaa lajin väistämättä symbolien käyttöön omassa vuorovaikutuksessaan toisten kanssa ja saa aikaan tietoisuuden rajautumisen käsitteiden muodostamiin laatikoihin, jotka supistavat todellisuuden menneisyydestä voimansa ammentaviin symboleihin. Kun olemme ladanneet itsemme täyteen käsitteitä, katsomme ulos, ja näemme siellä puun. Emme enää näekään puuksi kutsumaamme asiaa sellaisenaan, koska käsite puu rajaa tietoisuutemme pois nykyhetkestä. Näemme ainoastaan menneisyytemme kuolleita heijastuksia...ennakkokäsitteitä.
Ihmislaji pystyy kyllä kommunikoimaan telepaattisesti ja tekee sitä alitajuisesti jatkuvasti, mutta on totta että samalla kun on kadotettu yhteys jumalallisen ja hengellisen tasoon, on kadotettu mahdollisuus tietoisesti käyttää telepaattista viestintää. Tämänhetkinen tila, jossa tämän maailman uskomukset ja maailmankuva leviää tiedostamattomasti myös telepaattisesti, on huomattavasti haitallisempi kuin se että telepaattinen viestintä olisi katkennut kokonaan myös alitajuisella tasolla. Tämä johtaa siihen, että nekin ihmiset jotka eivät syystä tai toisesta ota vastaan tietoista tämän maailman viestintää, ovat silti osallisia ihmisten kollektiivisen tietoisuudentilan perusoletuksista ja niiden seurauksista. Jopa eläimet ovat. Siinä on perisyntiä ja sen rangaistusta kaikille kyllikseen.
Mutta on toki totta että ihmisten ajan ja paikan illuusion myötä muodostunut kokemus viestiä ja jopa ajatella peräkkäisesti ja käsitteellisesti edelleen syventää illuusiota. Mieli heittelee jatkuvasti kommenttejaan siitä, mikä mikäkin nähty asia on, mutta nämä käsitteet eivät ole neutraaleja tai viattomia, vaan tosiaan kantavat mukanaan menneisyyden tulkintoja (yksilöllisiä ja kollektiivisia) ja vääristävät näkemistä. Anthony de Mello joskus kuvasi tätä sillä, että kun ihminen näkee suloisen pikkulinnun, hän saattaa lämmin tunne mielessään katsella sitä ja tuntea rakkautta sitä kohtaan, mutta heti kun mieleen tulee käsiteleima siitä mikä se on, jotain katoaa. "Västäräkki", ahaa, vain västäräkki, tavallinen. Olen kyllästynyt västäräkkeihin! Mielen kiinnostus olentoon katoaa osin tai kokonaan kun se on saatu luokiteltua sopivaan käsitelokeroon, ja näin katoaa nykyhetken näkeminen. Siksi heräämisen kannalta usein suositellaan mielen hiljaisuutta, niin että ainakin saataisiin pidennettyä aikaväliä asian näkemisestä siihen, että mieli alkaa kommentoida ja leimata sitä.
Tästä tuli mieleen että on toisia todellisuuden tasoja, joilla olennot viestivät tietoisen telepaattisesti mutta silti niin todellisuus ei ole perimmäinen, hengellinen todellisuus. Niilläkin voi olla perusoletuksia jotka ei ole perimmäinen totuus, vaikka ovatkin lähempänä sitä kuin ihmisten materialistiset perusoletukset. Se mikä itseäni on aina hämmästyttänyt on, että ihmislaji joka on loppujen lopuksi varsin alkeellinen tietoisuuden tila ja taso, pystyy absoluuttiseen heräämiseen siinä missä sellaista ei juuri tapahdu sellaisilla paljon edistyneempien tietoisuudentilan olennoilla, joiden maailmassa ei ole kiinteää materiaa, viestintä on telepaattista, joiden aikaa ja paikkaa vastaavat harhat ovat niin keveitä että ovat tämän maailman vastaaviin lähes olemattomia. Esim. materialisaatio ajatuksesta objektiksi voi olla välitöntä.
Ihmisten välinen toimiva telepatia johtaisi lopulta väistämättä yksittäisten tajuntojen katoamiseen ja yhden valtavan joukkomielen syntymiseen.
Onko yksittäistä tajuntaa (siis ihmistasolla) oikeasti olemassakaan? Emmekö kuitenkin lopulta kaikki ole jonkinlaisen joukkomielen "ohjelmoimia"? Itse tutkiskelin muutama vuosi takaperin hyvin aktiivisesti omaa sisäistä maailmaani: sitä, miten puhun itselleni; millaiset arvot minulla on; mitä ajattelen muista ihmisistä jne. Oli melkoinen kauhistus, ja toisaalta myös helpotus, huomata, että suurin osa mieleni sisällöstä oli oikeasti vain ympäristön (eli perheen, koulun, kulttuurin jne.) aikaansaamaa ja ohjelmoimaa. Illuusio "omasta, itsenäisestä ajattelusta" oli kyllä hyvin voimakas, mutta lopulta siis todellakin vain illuusio. Tuolloin päätin hyödyntää tätä oivallusta muuttaakseni elämääni toisenlaiseksi: aloin tietoisesti puhua itselleni eri tavalla (hyväksyvämmin ja kannustavammin), ja luovuin niistä arvojen ja ajatusten kahleista, jotka minua olivat siihen asti pidätelleet. Lopputulos oli oikein onnistunut! Siinä missä aiemmin olin melankoliaan ja synkkyyteen taipuvainen, tämän muutoksen myötä sisäistin realistisen optimismin. Muutuin laiskasta ja mukavuudenhaluisesta ahkeraksi ja rohkeaksi, yksinäisestä erakosta ja ihmisvihaajasta pidetyksi keskustelukumppaniksi. Jopa aiemmin sotkuinen kotini on nykyään kaunis, siisti ja harmoninen. En tiedä, onko tämä nykyinen minä yhtään sen enemmän "minä" kuin aiempikaan, mutta kokeiluni osoitti ainakin sen, kuinka helppo tätä ohjelmointia on muovata. Tälle on muuten olemassa myös tieteelliset perustelut, jos jotakuta kiinnostaa: mm. erilaiset kuntoutusmuodot perustuvat tähän aivojen plastisuuteen ja muovattavuuteen (lisätietoa löytyy vaikkapa googlettamalla "reprogramming the brain").
Se tässä onkin mielenkiintoista, että sellaista yksilöllistä minää joka ihminen uskoo olevansa ei ole. Buddhalaisuudessa minän tyhjyys on yksi ydinopetuksista.
Kristinuskossa puhutaan itsensä kuolettamisesta tai kieltämisestä, ja se olisi aivan kammottava opetus, jos kyseessä olisi todellinen olemus. Mutta kun se "itse" on vain tiedostamattomien uskomusten, ajatusten, reagointi- ja tuntemistapojen, ehdollistumien kerrostumaa, jonka päälle on lyöty nimilappu: "minä, Liisa" tai "minä, Jari" niin ei se lopulta ole kovakaan uhraus luopua siitä. Mutta ihmisminän tyhjyys ja valheellisuus pitää omakohtaisesti nähdä ennen kuin pystyy luopumaan siitä. Jos edelleen kokee kehollis-psyykkisen ominaisuuksien, tapojen jne kokonaisuuden olevan minä, ja esim. uskonnon käskyn takia väkisin yrittää siitä eroon, saa vain aikaan ennätyksellisen pahoja sisäisiä ristiriitoja ja ahdistusta, ja näiden seurauksena usein tulee syntisemmäksi ja "huonommaksi" ihmiseksi kuin mitä oli ennen sen sijaan että pyhittyisi.
Huomaa, että te kaikki luette samoja kirjoja, koska kaikki horinanne ovat ihan samasta puusta veistettyjä ja niitä on todella vaikea lukea.
Olen vakuuttunut siitä, että maailma on merkityksetön ja kaikki ihmiset ovat paskoja. Teidän juttunne vain vahvistaa uskomustani, koska en edes halua elää teidän maailmassanne.
Nyt voitte sanoa, että tämä puhe tulee egostani, joka pelkää henkensä puolesta tai jotain muuta skeidaa. Tai että kuljen "pimeässä yössä". Mistään niistä ei kuitenkaan ole minulle mitään apua. Minä en halua muuttua enkä uskoa kuten te. Miten toimisitte tällaisessa tilanteessa?
Vierailija kirjoitti:
Huomaa, että te kaikki luette samoja kirjoja, koska kaikki horinanne ovat ihan samasta puusta veistettyjä ja niitä on todella vaikea lukea.
Olen vakuuttunut siitä, että maailma on merkityksetön ja kaikki ihmiset ovat paskoja. Teidän juttunne vain vahvistaa uskomustani, koska en edes halua elää teidän maailmassanne.
Nyt voitte sanoa, että tämä puhe tulee egostani, joka pelkää henkensä puolesta tai jotain muuta skeidaa. Tai että kuljen "pimeässä yössä". Mistään niistä ei kuitenkaan ole minulle mitään apua. Minä en halua muuttua enkä uskoa kuten te. Miten toimisitte tällaisessa tilanteessa?
En ole Mystikko, enkä ehkä siksi oikea henkilö vastaamaan, mutta vastaan silti: sinulla on vapaa tahto ja saat uskoa ihan mihin haluat. Itse valitset oman tiesi. Onnea valitsemallasi tiellä!
Soul Dilemma kirjoitti:
Käyttäjä102 kirjoitti:
Ihmislaji pystyy kyllä kommunikoimaan telepaattisesti ja tekee sitä alitajuisesti jatkuvasti, mutta on totta että samalla kun on kadotettu yhteys jumalallisen ja hengellisen tasoon, on kadotettu mahdollisuus tietoisesti käyttää telepaattista viestintää.
Alitajunnasta puheenollen, onko itsensä oivaltaneella ihmisellä alitajuntaa laisinkaan? Jos on täysin tietoinen, niin voiko kuitenkin olla alitajunta? Alitajuntahan on tiedostamatonta ja itsensä oivaltanut on täysin tiedostava, hereillä. Siinä mielessä alitajunnan olettaisin olevan välttämättömyys, että informaatiota on suodatettava, jotta mieli ei räjähtäisi informaatioähkyyn. Toisaalta, jos kankea ja käsitteellistävä mieli on syrjäytetty ja jäljellä on ainoastaan suora havaitseminen, voisi informaation "käsittelykyvyn" ajatella nousevan monin verroin korkeammaksi. Vielä tulee sellainen kulma mieleen, että itsehän me luomme todellisuutemme. Näin ollen täysin tietoinen minuus luo täysin tiedostettavan maailman, voisiko sanoa "paratiisin" maan päälle ja vastaavasti tiedostamaton minuus luo vain osittain tiedostetun maailman alitajunnan luodessa loput. Näin siksi, että ulkoinen on sisäisen heijastuma.
Tavallaan tietoisuuden koko kokonaisuus on itsensä oivaltaneen "alitajunta". Siinä missä luonnollinen ihminen kokee alitajuntansa olevan oman mielestä ja kehosta koostuvan muotonsa historian tulosta, sen tiedostamatonta osaa, itsensä oivaltaneen alitajunta on tietoisuuden tila ja kaikki sen ottamat muodot, kaikkina aikoina, kaikkina paikoissa, kaikissa olemisen järjestelmissä.
Se on alitajunta siksi, että jos haluaa pitää yllä samaistumista ihmismuotoon riittävässä määrin pystyäkseen näkemään saman todellisuuden kuin muut, ei voi arjessa liueta kaikkiallisen tietoisuuden täyteen tuntemiseen, siihen mitä sanotaan unioniksi Jumalan kanssa. Henkilö tietää, että kaikki mitä on, on saatavilla, mutta ei arjessaan etsi sitä tietoisuuteensa, vaan ennemminkin pitää tietoisuuden varsin tyhjänä, odottavana, luottaen että sieltä syvyyksistä tulee oikealla hetkellä kaikki mitä siihen hetkeen tarvitaan. Jotkut hengelliset opettajat puhuvat tästä kaiken tiedon saatavuudesta Akashan arkistona. Mutta ei sitä tarvitse tonkia ja yrittää etukäteen lukea sen kaikkia kirjoja, jotta tieto olisi sitten saatavilla kun sitä tarvitsee. Se on aina Tietoisuudessani, minussa, aina saatavilla, joskaan ei aina ihmismielen tason käskystä - syvempi minä päättää mitä nostaa esiin todellisuuksien syvyyksistä.
Ihmissamaistumisesta luopuneena, yksin ja meditaatiossa, sen sijaan voi hyvinkin antaa koko ihmismuodon olla ja vain olla se, joka on Kaikki-mitä-on, olla Tietoisuus, olla Elämä, olla Energia ja Olemassaoleminen. Tuntea miten kaikki mitä on, on minussa ja Minä olen kaiken mitä on ydinolemus. Jotain siitä voi säilyttää arjessakin, mutta täydellinen sulautuminen tekisi mahdottomaksi nähdä samaa maailmaa kuin erillisiksi kehoiksi ajassa ja paikassa itsekseen kokevat ihmiset.
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli nuorempana tietynlainen älyllis-henkinen maailmankuva, jonkan olin muodostanut lukemalla henkistä kirjallisuutta ja mietiskelemällä sekä meditoimalla, ja jonka rakenneltuani totesin "Okei. Entäs nyt?". Älyllinen asioiden tajuaminen ei siis tuonut minkäänlaista tyydytystä ja siitä pitikin sitten lopulta luopua. Nykyisin jopa hieman työntää luotaan kaikenlainen älyllinen henkisyys, joka usein esiintyy asioista puhumisena, väitteinä siitä miten asiat ovat. Harvoin suora hengellinen puhe inspiroi minua millään tavalla. Yleensä se vetoaa vain älyyni, jota en enää samalla tavalla arvosta kuin nuorempana. Toisin sanoen minulla ei enää hirveästi kiinnosta tietää miten asiat ovat. Jos ei hengellisyys ole sen todellisempaa, niin pyh olkoot.
Mutta silti sydämeni "kaipasi kotiin". Kriisin alulle panemana työskentelin aikani asioideni parissa, kohtasin sisäistä rikkonaisuuttani, syyllisyyttä, erityisyyden haluani ym. ns. narsistisia piirteitäni ja epäonnistuin yrityksistä huolimatta "läpimurroissa", joihin mahdollisuuksia tarjoutui. Ajattelin ensin, että pitää vain yrittää sinnikkäämmin, eikä pidä lannistua, mutta sitten tein erään henkisen harjoituksen jonka tuloksena järkytyksekseni tajusin, että minulla ei ole mitään erityistä paloa muuttua/elää täyttä elämää. Jos saisin, niin nukkuisin vain, en masentuneena vaan ihan täysin tyytyväisenä. Siinä syy miksi epäonnistun. Lopetin yrittämästä ja käsittelemästä asioita. Nyt elän oudossa tyhjyydessä, kai itseni valitsemana, mutta silti mietin pitäisikö tässä johonkin edetä. Pitäisikö tuntea syyllisyyttä siitä, että mieluummin nukun kuin herään ja elän täyttä elämää? Mieluummin pysähdyn ja olen vain kuin käsittelen asioitani ja muutun kokonaisemmaksi ihmiseksi? Minulla ei ole mitään erityisiä henkisiä tasoja, olen ihan vain tämä melko tyhjäpäinen fyysinen ihmisnulikka, jonka mieli tahtoo poukkoilla ympäriinsä, mutta sydän on hiljaa ja on vain, ilman iloa tai muitakaan tunteita tai paloa yhtään mihinkään.
Mystiikan ydinolemus on juuri se, että mikään muu kuin oma kokemus ei riitä. Älyllinen oppi käy kuivaksi eikä lopulta tyydytä, vaikka hetkellisesti oivallukset ja kiinnostavat ajatusmallit voivatkin innostaa. Silti opit ovat kuin kartta, ei itse kohde. Pelkkä kartan lukeminen käy jossain vaiheessa kuivakaksi ja epätyydyttäväksi, jossain vaiheessa pitäisi lähteä myös matkaan jos edelleen jotain kaipaa.
Mutta ei siinäkään mitään vikaa ole, jos ei kaipaa, jos on vaan mieluummin. Ei siitä tilasta ole erityisesti mitään syytä pyrkiä pois, jos sisäistä paloa sellaiseen ei tällä hetkellä ole. Nuo etenemiset ja eheytymiset, ne ovat pääosin tämän maailman ehdollistamia "kotkotuksia", jotka ihmiset ovat ottaneet itselleen taakoiksi, loputtomaksi urakaksi joka estää koskaan oikeasti olemasta vaan. Aina on lisää sisäisiä haavoja, aina on lisää luurankoja kaapeissa, aina pitäisi tavoitella jotain joko aineellisessa tai psyykkisessä! Mutta ei, ei sellaista ole pakko tavoitella.
Mainiota. Harvoin törmään oman ajatteluni kanssa yhtä yhteneväiseen todellisuuskäsitykseen poislukien ajatuksesi hyvästä ja pahasta, jotka ovat varmasti olemassa vähintäänkin subjektiivisen kokemuksen tasolla sekä lauman tasolla.
Ellet ole jo lukenut niin lue ihmeessä Malaclypse Nuoremman teos "Principia Discordia":
Sekä järjestys että epäjärjestys ovat ihmisen luomia käsitteitä. Ne ovat puhtaan kaaoksen keinotekoista jakamista osiin, joka kuitenkin on aina astetta syvempää kuin käsitteiden luomisen taso on.
Käsitteenluomiskoneellamme, jota kutsutaan “mieleksi”, tarkastelemme todellisuutta niiden käsitteiden läpi, joita kulttuurimme meille antaa.
Nämä käsitteet on erheellisesti nimetty “todellisuudeksi” ja ymmärtämättömät ihmiset ovat tämän takia aina hämmentyneitä siitä, että varsinkin toisten kulttuurien edustajat näkevät “todellisuuden” eri tavalla kuin he.
Ainoastaan todellisuuskäsitykset ovat erilaisia. Oikea Todellisuus (isolla T:llä) on astetta syvempää kuin todellisuuden käsite.
Katsomme todellisuutta ikkunoiden läpi, joihin olemme piirtäneet koordinaatistoja (käsitteet). Eri filosofiat käyttävät erilaisia koordinaatistoja. Kulttuuri on ryhmä ihmisiä, joiden koordinaatistot ovat suhteellisen samanlaisia. Tarkastelemme näkemäämme kaaosta ja suhteutamme sen koordinaatistojemme pisteisiin ja sitä kautta ymmärrämme sitä. Tosiasiassa näkemämme järjestys on käyttämämme koordinaatiston järjestystä.
Länsimainen filosofia on perinteisesti kiinnostunut erilaisten koordinaatistojen vertailusta keskenään ja niiden yhdistelemisestä, jotta syntyisi yksi täydellinen koordinaatisto, joka kattaa koko todellisuuden ja siten on Todellisuutta. Tämä on harhakuvitelmaa. Jotkut koordinaatistot ovat hyödyllisempiä kuin toiset, erää kauniimpia, yhdet miellyttävämpiä jne., mutta yksikään ei voi olla Todellisempi kuin toinen.
Epäjärjestys on ainoastaan epäoleellista informaatiota jossakin tietyssä koordinaatistossa. ”Oleellinen” on keinotekoinen käsite kuten epäoleellinenkin.
Usko siihen, että järjestys on oikein ja että epäjärjestys on väärin tai jotenkin väärää on illuusio. Uskoa samaa epäjärjestyksestä on myös illuusiota.
Näkemämme todellisuus (pienellä T:llä) on siis määrittelykysymys suhteessa sillä hetkellä käytettävään koordinaatistoon ja metafyysinen oikea Todellisuus ei liity käytössä oleviin koordinaatistoihin mitenkään. Valitse koordinaatisto, katso sen läpi ja näet osan kaaoksesta muuttuvan järjestykseksi ja osan epäjärjestykseksi. Valitse toinen koordinaatisto ja sama kaaos näyttää eri tavalla järjestyneeltä ja epäjärjestyneeltä.
Todellisuus on alkuperäinen mustetahratesti.