Kristitty mystikko, huhuu?!? Kysymyksiä.

Kannattaisiko teidän vakiokommentoijien pitää taukoa kirjoittelusta ja odottaa, että kiusapoistattaja keksii parempaa tekemistä elämässään ja tilanne rauhoittuu? En tiedä. Itse lähinnä luen keskustelua. Harmi vain, jos koko ketju katoaa tai alkaa hiljalleen lyhentyä. 

Kristitty mystikko kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki tuntuu niin merkityksettömältä ja tylsältä. Ei ole haaveita. Elämä on pakkopullaa.

Ja kuitenkin tälläkin hetkellä sinun Tietoisuutesi on sat-chit-anand kuten idässä sanotaan: oleminen, tietoisuus ja autuus. Autuus. Jotain millä ei voi olla haaveita koska se ei ole ajassa ensinkään, mutta jolta ei koskaan voi myöskään puuttua mitään, koska se itse on Kaikki. 

Ihmismieli ja sen olot vaan tällä hetkellä peittää näkyvistä sen, mikä on Tietoisuudessa, onnen ja autuuden. Pilvet peittävät taivaan, joka on aina kirkas niiden yläpuolella. Jotta löydät onnen ja rauhan, et tarvitse mitään lisää, tarvitset vain hieman "tilaa" mieleesi, jotta huomaat sen arkisen mutta silti useimmille tuntemattoman, joka tälläkin hetkellä tiedostaa jokaisen ajatuksesi ja tunteesi, ja joka on se mitä kaikki etsii kuin meressä uivat kalat, jotka kyselevät toisilta, että anteeksi, miten löytäisin valtamereen.

Prikuulleen samasta muuten puhui Eckhart Tolle uusimmassa YouTube videossaan, jonka katsoin tänään! Käyttipä vielä samaa kala-vertausta.

Vierailija kirjoitti:

Kannattaisiko teidän vakiokommentoijien pitää taukoa kirjoittelusta ja odottaa, että kiusapoistattaja keksii parempaa tekemistä elämässään ja tilanne rauhoittuu? En tiedä. Itse lähinnä luen keskustelua. Harmi vain, jos koko ketju katoaa tai alkaa hiljalleen lyhentyä. 

Onko tuokaan kuinka kestävä ratkaisu? Kuitenkin poistelun pointti on häiriköiä ja sabotoida tätä ketjua, niin tuokin olis tavallaan sille sen antamista mitä hakeekin. Minusta siinä olis ideaa, jos laittas ylläpidolle palautetta aiheettomasta poistelusta. Esimerkiksi se linkki, mistä ylläpidolle voi laittaa palautetta on nyt poistunut pari kertaa, mihin ei ole sitten minkäänlaista järjellistä selitystä.

Kristitty

Mystikko

Valitse toinen. Ei voi olla sekä makeaa että karvasta vettä.

(jos kristityllä tarkoitetaan tässä uskoa Jeesukseen joka synnit niiltä kaikilta sovittanut jotka sen ottaa vastaan)

Ennen näitä kvanttihöpinöitä puhuttiin vaan rajatiedosta. Toki on ilmiöitä olemassa mustä ihminen ei tiedä mitään mutta ei meidän aivoissa ole mitään salaista tai tuntematonta mustaa laatikkoa joka jollain elämäntapa, elämänkatsomus tai keskittymistempulla mm hypnoosilla tai mandalan tuijottamisella aktivoituisi.

Jossain meditoinnissa eli päiväunilla voit nähdä ja kokea jotain hauskaa millä ei ole todellusuuden kanssa mitään tekemistä

Vierailija kirjoitti:

Kannattaisiko teidän vakiokommentoijien pitää taukoa kirjoittelusta ja odottaa, että kiusapoistattaja keksii parempaa tekemistä elämässään ja tilanne rauhoittuu? En tiedä. Itse lähinnä luen keskustelua. Harmi vain, jos koko ketju katoaa tai alkaa hiljalleen lyhentyä. 

Onhan tuossa ideaa, mutta luulen, että yksi modeista poistelee niitä viestejä, jotka eivät häntä miellytä. Mikään muu ei selitä sitä, että viesti saattaa poistua vaikka viisi minuuttia sen jälkeen, kun se on julkaistu.  Kun olen joskus laittanut omalle viestilleni poistopyynnön vaikka siksi, että se on tullut kahteen kertaan tai siihen on tullut sen verran kirjoitusvirheitä, että olen sen halunnut poistaa, niin on saattanut kestää jopa vuorokauden ennen kuin se on poistettu. Joka tapauksessa monta tuntia.

Vierailija kirjoitti:

Ennen näitä kvanttihöpinöitä puhuttiin vaan rajatiedosta. Toki on ilmiöitä olemassa mustä ihminen ei tiedä mitään mutta ei meidän aivoissa ole mitään salaista tai tuntematonta mustaa laatikkoa joka jollain elämäntapa, elämänkatsomus tai keskittymistempulla mm hypnoosilla tai mandalan tuijottamisella aktivoituisi.

Jossain meditoinnissa eli päiväunilla voit nähdä ja kokea jotain hauskaa millä ei ole todellusuuden kanssa mitään tekemistä

Puhut aiheesta johon et ilmeisesti ole tutustunut. Meditaatio on läsnäoloa, päiväunet nukkumista. Ja joo, ei oo aivoissa mustaa laatikkoa, mutta niitä voi kehittää haluamaansa suuntaan

Laitoin palautetta foorumin toimitukseen (https://www.vauva.fi/anna-palautetta) ja poistetu viestit näköjään palautuivat :)

Vierailija kirjoitti:

Laitoin palautetta foorumin toimitukseen (https://www.vauva.fi/anna-palautetta) ja poistetu viestit näköjään palautuivat :)

Jes niinpä näkyy että on tapahtunu. Nyt kun selaa niin samat viestit löytyy useaan otteeseen, kun poistamisen takia on kirjotettu uudestaan :D mutta hieno juttu!

Vierailija kirjoitti:

Laitoin palautetta foorumin toimitukseen (https://www.vauva.fi/anna-palautetta) ja poistetu viestit näköjään palautuivat :)

Kiitos sinulle ja ylläpidolle myös. :)

Vierailija kirjoitti:

Ennen näitä kvanttihöpinöitä puhuttiin vaan rajatiedosta. Toki on ilmiöitä olemassa mustä ihminen ei tiedä mitään mutta ei meidän aivoissa ole mitään salaista tai tuntematonta mustaa laatikkoa joka jollain elämäntapa, elämänkatsomus tai keskittymistempulla mm hypnoosilla tai mandalan tuijottamisella aktivoituisi.

Jossain meditoinnissa eli päiväunilla voit nähdä ja kokea jotain hauskaa millä ei ole todellusuuden kanssa mitään tekemistä

Jotkut uskoo noin ja siitä tulee heille todellisuutta. Jotkut toiset uskoo toisin ja näkevät erilaisen maailman.

Vierailija kirjoitti:

Olen itse myös tuota miettinyt (Matteus: 5:39)

Olisiko parempi, ettei maa puolustautuisi, vaan antautuisi heti, kun esim joku diktaattori sinne hyökkäisi?

Mietestäni on rakkaudenteko laittaa pahantekijälle rajat eikä antaa hänen jatkaa pahantekojaan, jos hän ei itse ymmärrä, että toiminnallaan vahingoittaa muita ja siten myös itseään.

Se tarkoittaa enemmänkin henkistä vastustamattomuuden periaatetta kuin sitä, että ei käytännössä koskaan vastustaisi pahaa tekojen tasolla. Henkisesti voi olla vastustamatta, ja toimia silti. Vastustamatta siinä mielessä, että kun se asia kerran jo on olemassa, niin ei sen kieltäminen ja huutaminen sisäisesti tai jopa ulkoisesti EI auta mitään. Parempi hyväksyä että tällä hetkellä on näin, mutta se ei tarkoita että ei toimisi niin ettei asia olisi tulevina hetkinä toisin. 

Paratiisissa, synnittömässä maailmassa, toki tämä periaate toimisi myös ulkoisella tekojen tasolla, mutta jos se omaksuttaisiin kun maailman tietoisuudentila on mitä se nyt on, se johtaisi vain pahan voittokulkuun, kun hyvä luovuttaisi kokonaan. Raamatussakin apostolit hyväksyvät esivallan, johon kuuluu puolustus ja järjestyksenvalvonta, ja näiden oikeuden käyttää miekkaa. Perinteisesti kristinuskossa ei ole nähty ongelmaa maahan hyökkääjää vastaan puolustautumisessa. (Joskus yksilön elämässä toki on tilanteita joissa käytännössäkin pahaan vastaaminen hyvällä on paras ratkaisu, se voi muuttaa jopa pahantekijän mielen. Mutta silloin sellainen halu toimia niin nousee nykyhetken hyväksyneestä intuitiosta, eikä se ole yleinen sääntö että aina pitää vaan antaa vaikka toistuvasti pahaa tekevälle periksi)

Vierailija kirjoitti:

Mystikko kuule... Tunnut olevan ainoa toivoni. Jännitän ihmisiä edelleen hieman, mutta pahinta jännittäminen on ihastukseni seurassa. En kykene tapaamaan häntä ilman kemiallista apua lainkaan, sillä jännitys ja oman jännityksen pelkääminen ja häpeäminen on ylitsepääsemätöntä. Olen hankkinut lisää apua ja saanutkin sitä, mutta olen silti ongelmissa vieläkin. Eniten maailmassa haluaisin olla ihminen, joka ei jännitä toisia ihmisiä. Miksi en kykene ylittämään omaa pelkoani? En tiedä enää mitä tehdä. Miksi en halua ja kykene kohtaamaan häpeän ja jännityksen tunteita? Inhoan sitä kun en pysty olemaan rennosti ja nauramaan ja hymyilemään vitseille ja hauskoille jutuille. Mitä minun pitää tehdä? Minkä apukeinon puoleen minun pitää kääntyä? Voiko pelkkä intensiivinen rukoilu auttaa? OIen menettämässä toivoani kun en kykene seuraamaan sydämen ääntä tämän typerän jännittämisen ja pelkäämisen takia.

Ei sinun tarvitse päästä jännityksestä, että voit seurata sydämesi ääntä. Voit jännittää, ja silti toimia. Kuten sanotaan rohkeudestakin, että rohkeus ei ole sitä ettei koskaan pelkää vaan sitä, että toimii vaikka pelottaa. Käytännössä tuohon auttaa se, että eriytät tietoisuuttasi siitä jännittävästä keho-mielikokonaisuudesta, otat siihen vähän etäisyyttä. Katselet sitä "tietoisuuden taivaana" jossa jännityksentunteet ja niiden keholliset heijasteet ilmenevät, annat sen olla mikä se on, kaikkien tuntemusten tulla ja mennä, mutta muistat että sinä olet se Tietoisuus jossa kaikki ilmenee, et mikään ilmenevä.

Auttaa, jos pystyt harjoittelemaan tällaista taustatietoisuutena oloa silloin, kun ei ole mitään voimakkaita tunteita päällä. Ihan meditoimaan istumalla vaan hiljaa ja antamalla kaikkien äänten, kehon tuntemusten, ajatusten, tunteiden, tulla ja mennä ja sinä vaan olet ja katselet kuin istuisit joen rannalla ja katselisit mitä kaikkea siinä joessa virtaa. Tai kuin olisit taivas jolla menee erilaisia pilviä, ja katselet niitä rauhassa. Sitten kun on tottunut tällaiseen, ei jännittävämmässäkään tilanteessa tietoisuus supistu niin helposti pelkkään keho/mieleen ja sen oloihin samaistumiseen vaan pystyy katselemaan tyynesti kun jännityksiä tulee ja menee ja toimimaan silti. 

Joillekin ihmisille tuon opettelu toki vie vähän aikaa. Älä ole liian ankara itsellesi myöskään tavanomaisempien keinojen suhteen jos näin on. Perinteinen rukoileminen voi auttaa jos uskot siihen. Samoin joku sinulle voimia antava esine, jos uskot siihen - itse kannoin teininä aina rippiristiä jännittävissä tilanteissa ja uskoin, että selviän aina jotenkin kun se vaan on mukanani. Jotkut toiset kantaa kristalleja tai taikakalupusseja. Ei sillä ole niin väliä mitä se on, se on vähän kuin vanhassa Dumbo tarinassa, jossa Dumbo ei tahtonut millään oppia lentämään korviaan heiluttaen ja joku antoi hänelle "taikahöyhenen" jolla pystyy - lopulta paljastui, ettei höyhenessä mitään taikaa ollut, ainoa mitä se teki oli että se vapautti Dumbon uskon itseensä ja sitten lentäminen onnistui. Kemialliset keinotkin on toki täysin ok ja inhimillisiä, tiettyjen niistä kanssa saa vaan olla varovainen ettei tule riippuvaiseksi niistä niin että tarvitsee liian usein. 

Etsi siis pysyvää henkistä ratkaisua, mutta matkalla sinne älä kiellä itseltäsi helpotusta myöskään psyykkisillä ja fyysisillä keinoilla silloin kun sellainen on tarpeen.

Hyväksyminen on tosiaan hyväksi. Noin yleisellä tasolla kaikissa asioissa. Asiota tapahtuu ja on parasta vain hyväksyä ne. Tietty jos voi ja haluaa niin voi, ja joskus pitääkin tehdä jotain asioiden hyväksi, mutta varsinkin jos asialle ei voi mitään, niin parempi vain hyväksyä kuin tapella vastaan. Tolle kirjoittaa, että "Myös antautuminen avaa oven ilmentymättömään, kun lakkaat vastustamasta mielen ja tunteen tasolla sitä, mikä on." Itselleni tämä on ollut tärkeä oivallus ja auttanut monissa vaikeissa asioissa elämän varrella. Välillä olin tämän unohtanut, vaikka tiesin tämän jo nuorena - 30 v sitten - mutta nyt taas löytänyt uudelleen Tollen tekstien kautta.

Hei mystikko, sun tekstit resonoi ja tykkään miten selkeää sun ulosanti on. Mulla on tällainen elämäntilanne, etten oikein tiiä mitä teen sen kans vai teenkö mitään. Ja nytpäs sen keksin että voin myös kysyä joltain, ihan vaan jotain ulkopuolista näkemystä.

Eli oon suht nuori, kouluja kesken jättänyt henkilö, ja tällä hetkellä suoraansanottuna lusmuilen tuilla. Nään työelämän epäeettisenä, enkä oikein osaa kuvitella itseäni sinne. Mutta myös tuilla eläminen on tavallaan epäeettistä. Koulukaan ei tunnu ihmisen paikalta. Tällä hetkellä lähinnä elän päivä kerrallaan ja taiteilen välillä. Tuntuu, että olis jonkunlaisessa oudossa vankilassa, jossa jokainen valinta on joltain osin huono. En silleen haluais ruokkia energiallani tällaista suhteellisen vinksahtanutta yhteiskuntaa. Mutta tällainen pelkkänä elättinä ja kuluttajana oleminenkin on tavallaan pelkkää outoa kellumista

Vierailija kirjoitti:

Kristitty mystikko kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen laittanut ao viestin tänne jo neljä kertaa, aina se poistetaan nopeasti, mutta ei se haittaa, kun voin laittaa sen aina uudelleen.

"Miksi kvanttitasolla havaitsija vaikuttaa havaittavaan? Jopa siihen asti että myös havaittavan historia muuttuu taannehtivasti eikä vain nykyhetkessä havaitut ominaisuudet."

Tuota jäin miettimään, että miten voi olla mahdollista, että havaittava historia muuttuisi taannehtivasti.

Onko yksilöllä jotenkin mahdollisuus muuttaa omaa historiaansa?

Itselläni on jäänyt kammo siitä, että jään lukittuun paikkaan. Syy siihen on, että olen elämäni aikana joutunut useamman kerran lukituksi niin ullakolle, veskiin, kaappiin, pari kertaa autoon ja hissiin. Hissiä ja autoja lukuunottamatta kaikki säkkipimeitä paikkoja. Miten voikin yhdelle ihmiselle sattua samankaltaista ongelmaa niin monta kertaa. Kummallista on, että vaikka viimeinen lukituksi joutuminen tapahtui 80-luvun lopulla ja sen jälkeen en ole sitä joutunut kohtamaan (paitsi autoihin jäin n. 2010 ja 2016) eikä asia ole pahemmin minua ahdistanut, niin viime vuosina ongelma on pahentunut tosi paljon. En voi mennä linja-autoon enkä junaan, puhumattakaan, että menisin lentokoneeseen.  Myös jos näen esim. elokuvassa, että joku joutuu lukkojen taakse, niin sydämeni alkaa hakkaamaan hurjasti.

Haluaisin todellakin muuttaa historiaani siten, etten olisi noita kokenut. Onnistuuko sellainen, jos kerran kaikki on vain unenkaltaista eikä todellista laisinkaan?

Mietin myös, johtuuko pelkoni siitä, että aavistan tulevan vielä tilanteen, että jään lukittuun paikkaan. Sitä kauhua ei voi kukaan käsittää, ellei ole sitä kokenut.

En lähtisi ensisijaisesti etsimään tällaiseen ongelmaan kovin monimutkaista esoteerista ratkaisua, ellei ennestään ole sellaiseen harrastuneisuutta. Esimerkiksi terapia ja tarvittaessa lääkkeet alkuvaiheen tueksi on useimmille paljon konkreettisempi ja realistisempi ratkaisu kuin alkaa yrittää pohtia maailmankaikkeuden olemusta sen takana, millaiseksi ihmisen aistikoneisto ja mieli sen tulkitsee, ja jotenkin tästä lähtien saada muutettua menneisyyttään suoraan. 

Henkiseltä puolelta realistinen ratkaisu on se, että opettelee kiinnittämään huomiota tarkkailevaan minään, taustatietoisuuteen, eikä ajattelijaan ja tuntijaan, tai ajatuksiin ja tunteisiin. On nimittäin mahdollista päästä siihen, että tuollainen pelko ja kauhu saa tulla ihan rauhassa, mutta se ei häiritse ollenkaan, koska havainnoija ei koe olevansa se, vaan tietoisuuden tila jossa sekä "ihminen" että tämän pelko ja kauhu ilmenee. Itse pääsin aikoinaan paniikkihäiriöstä juuri sitä kautta, että Tietoisuuden heräämisen ensimmäinen askel, sen tajuaminen että ei ole vain keho/mieli vaan jotain missä nämä kaikki ilmenevät ja joka on näistä tietoinen, alkoi sarastaa. Saatoin katsella täysin tyynenä, miten paniikkikohtaus tuli ja meni, kuin se olisi vain pieni ukkospilvi taivaalla joka olin minä. Ei minua olisi häirinnyt vähääkään, vaikka se keho/mielikokonaisuus johon olin aikoinaan samaistunut, olisi saanut loppuikänsä paniikkikohtauksia. Tämän saavuttaminen ei ole tavanomaisesta ihmisten tietoisuudentilasta käsin edes kovin vaikeaa. Se vaatii vain hieman huomion vetämistä pois tietoisuuden kohteista, siihen joka tiedostaa. Äänestä siihen joka kuulee, tunteesta siihen joka tiedostaa tunteen. Se vaatii hieman vaivaa jonkin aikaa, mutta se on mahdollista kaikille. Muodollinen meditaatio jossa annetaan kaikkien havaintojen virrata tietoisuuden läpi yrittämättä mitenkään puuttua niihin, vain katsellen, auttaa, mutta ei sekään välttämätöntä ole, jos saa arjessa muistutettua itseään tietoisuuden itsensä muistamisesta, eikä vain tietoisuuden kohteiden.

Kiitos paljon Mystikko vastauksestasi.

Terapia on jo kokeiltu, ei auttanut. Lääkkeitä en ole halunnut kokeilla.

Jotkut asiat ovat pelottaneet minua elämässä ennenkin ja olen joutunut ne kohtaamaan, joten siksi mietin, onko suljetunpaikankammoni siksi pahentunut, että sen pakollinen kokeminen on tulossa lähemmäksi. Tietenkin mietin myös, että luonko pelolla sen, että joudun sen kokemaan JA voisinko luoda yhtä helposti senkin, etten joudu sitä kohtaamaan.

On todella hienoa, että opit jo aiemmin tuon tavan katsella kehomielikokonaisuuttasi tietoisuudentilasta käsin, ja siten pääsit eroon paniikkihäiriön aiheuttamasta kärsimyksestä. Toivottavasti myös muut samasta vaivasta kärsivät saavat voimavaroja asian harjoittamiseen. Minulla on itselläkin useita kokemuksia siitä, miten tarkkailen itseäni eikä huolet paina yhtään, vaikka normaalitilassa olisin ollut aika ahdistunut. Harmittaa, etten ole kaiken muka pakollisen kiireen keskellä jaksanut harjoitella sitä enempää, vaan olen valitettavasti jämähtänyt tähän egoiluun. Mikähän sana sitä tilaa kuvaisi parhaiten - ehkä rauha.

Kun kirjoitin sinulle, niin eniten mietin seuraavaa:

Miten voi olla mahdollista, että havaittava historia muuttuisi taannehtivasti?

Ja onko yksilöllä jotenkin mahdollisuus muuttaa omaa historiaansa?

Voisitkohan noihin vielä joskus vastata. Jos, niin kiitos paljon etukäteen, ja jos et, niin kiitos siitäkin, sillä uskon sinun tietävän, miten on parasta toimia. :) <3

Missä se historia käytännössä nyt on, jota sinun pitäisi muuttaa? Se on muistoina ja ehdollistumina sinussa, ajalliseksi itsensä kokevassa keho-mielikokonaisuudessa, NYT. Voit muuttaa niitä nykyhetkessä, ei sinun tarvitse olettaa aikaa menneisyydessä jonne sinun pitäisi mennä (minun näkökulmastani tämä koko ihmisten tapa kokea aikaa on illusorinen joka tapauksessa).

Vierailija kirjoitti:

Hei mystikko, sun tekstit resonoi ja tykkään miten selkeää sun ulosanti on. Mulla on tällainen elämäntilanne, etten oikein tiiä mitä teen sen kans vai teenkö mitään. Ja nytpäs sen keksin että voin myös kysyä joltain, ihan vaan jotain ulkopuolista näkemystä.

Eli oon suht nuori, kouluja kesken jättänyt henkilö, ja tällä hetkellä suoraansanottuna lusmuilen tuilla. Nään työelämän epäeettisenä, enkä oikein osaa kuvitella itseäni sinne. Mutta myös tuilla eläminen on tavallaan epäeettistä. Koulukaan ei tunnu ihmisen paikalta. Tällä hetkellä lähinnä elän päivä kerrallaan ja taiteilen välillä. Tuntuu, että olis jonkunlaisessa oudossa vankilassa, jossa jokainen valinta on joltain osin huono. En silleen haluais ruokkia energiallani tällaista suhteellisen vinksahtanutta yhteiskuntaa. Mutta tällainen pelkkänä elättinä ja kuluttajana oleminenkin on tavallaan pelkkää outoa kellumista

On ihan ookoo etsiä itseään ja tietään tässä maailmassa. Joskus se vaatii vähän lusmuilemistakin. 

Mutta kuten sanot itsekin, lusmuilu pysyvänä elämänvalintana silloin kun on työkykyinen on epäeettistä, koska se että niitä tuella elämisen mahdollistavia tukia on olemassa vaatii, että useimmat yhteiskunnan jäsenet joutuvat kuitenkin tekemään sitä työtä työelämässä sellaisena kuin se on. Eli käytännössä sanot työelämästä, että minä en tuohon paskaan koske, muut koskekoot - ja elät kuitenkin heidän työstään verotetuilla rahoilla.

Oikeastaan tällaisen elämäntavan on mahdollistanut vasta tämä moderni yhteiskunta kasvottomine tukikoneistoineen - ei jossain maalaisyhteisössä olisi kukaan katsellut sitä, että joku olisi todennut että raatakaa te siellä navetoissa ja pelloilla, minä käyn aina välillä vaan hakemassa teiltä tuotteita. Olisi todettu aika äkkiä että jos ei työtä tee, ei syömänkään pidä, ja olisi joku täytynyt jotenkin itse saada vaikka keräilemällä ja metsästämällä ruokansa sitten, tai jos vanhat vanhemmat auttaisivat säälistä (mikä taas rasittaisi niitä vanhempia).

Kyseenalaistaisin myös työn oletuksen työelämästä kokonaisuudessaan epäeettisenä. Ei se täydellinen ole, kuten ei tässä maailmassa mikään. Mutta niin epäeettinen ettei siinä voisi missään toimia? Entä olisiko mahdollista ajatella, että omalta osaltaan ja omalla energiallaan tekee työelämästä siinä määrin inhimillisempää ja eettisempää kuin pystyy? Itse koen niin ollessani töissä korporaatiomaailmassa - minä tuon sinne energiani ja olemukseni sellaisena kuin minä olen, en muutu miksikään kiirettä höpöttäväksi kyynärpääkilpailijaksi työelämässäkään, en vaikka moni muu olisi. Ja se huomataan ja ihmiset on ilmaisseet kokevansa olonsa rauhalliseksi ja luottavaiseksi kun olen vaikka jossain kokouksessa. 

Toki on mahdollista valita epäkonventionaalisia ratkaisuja elämäänsä. Vaikka se taiteen tekeminen, tai omavaraisuuteen pyrkivä elämä maalla, ekoyhteisössä tms. Ei perinteinen koulut ja 9-17 työ eläkeikään asti ainoa vaihtoehto ole. Mutta ei sekään välttämättä ole niin paha vaihtoehto, jos jollain tapaa kiinnostava ala löytyy, ja sellainen joka sopii omiin luonteenpiirteisiin ja taipumuksiin. Siunausta! 

Kristitty mystikko kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kristitty mystikko kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen laittanut ao viestin tänne jo neljä kertaa, aina se poistetaan nopeasti, mutta ei se haittaa, kun voin laittaa sen aina uudelleen.

"Miksi kvanttitasolla havaitsija vaikuttaa havaittavaan? Jopa siihen asti että myös havaittavan historia muuttuu taannehtivasti eikä vain nykyhetkessä havaitut ominaisuudet."

Tuota jäin miettimään, että miten voi olla mahdollista, että havaittava historia muuttuisi taannehtivasti.

Onko yksilöllä jotenkin mahdollisuus muuttaa omaa historiaansa?

Itselläni on jäänyt kammo siitä, että jään lukittuun paikkaan. Syy siihen on, että olen elämäni aikana joutunut useamman kerran lukituksi niin ullakolle, veskiin, kaappiin, pari kertaa autoon ja hissiin. Hissiä ja autoja lukuunottamatta kaikki säkkipimeitä paikkoja. Miten voikin yhdelle ihmiselle sattua samankaltaista ongelmaa niin monta kertaa. Kummallista on, että vaikka viimeinen lukituksi joutuminen tapahtui 80-luvun lopulla ja sen jälkeen en ole sitä joutunut kohtamaan (paitsi autoihin jäin n. 2010 ja 2016) eikä asia ole pahemmin minua ahdistanut, niin viime vuosina ongelma on pahentunut tosi paljon. En voi mennä linja-autoon enkä junaan, puhumattakaan, että menisin lentokoneeseen.  Myös jos näen esim. elokuvassa, että joku joutuu lukkojen taakse, niin sydämeni alkaa hakkaamaan hurjasti.

Haluaisin todellakin muuttaa historiaani siten, etten olisi noita kokenut. Onnistuuko sellainen, jos kerran kaikki on vain unenkaltaista eikä todellista laisinkaan?

Mietin myös, johtuuko pelkoni siitä, että aavistan tulevan vielä tilanteen, että jään lukittuun paikkaan. Sitä kauhua ei voi kukaan käsittää, ellei ole sitä kokenut.

En lähtisi ensisijaisesti etsimään tällaiseen ongelmaan kovin monimutkaista esoteerista ratkaisua, ellei ennestään ole sellaiseen harrastuneisuutta. Esimerkiksi terapia ja tarvittaessa lääkkeet alkuvaiheen tueksi on useimmille paljon konkreettisempi ja realistisempi ratkaisu kuin alkaa yrittää pohtia maailmankaikkeuden olemusta sen takana, millaiseksi ihmisen aistikoneisto ja mieli sen tulkitsee, ja jotenkin tästä lähtien saada muutettua menneisyyttään suoraan. 

Henkiseltä puolelta realistinen ratkaisu on se, että opettelee kiinnittämään huomiota tarkkailevaan minään, taustatietoisuuteen, eikä ajattelijaan ja tuntijaan, tai ajatuksiin ja tunteisiin. On nimittäin mahdollista päästä siihen, että tuollainen pelko ja kauhu saa tulla ihan rauhassa, mutta se ei häiritse ollenkaan, koska havainnoija ei koe olevansa se, vaan tietoisuuden tila jossa sekä "ihminen" että tämän pelko ja kauhu ilmenee. Itse pääsin aikoinaan paniikkihäiriöstä juuri sitä kautta, että Tietoisuuden heräämisen ensimmäinen askel, sen tajuaminen että ei ole vain keho/mieli vaan jotain missä nämä kaikki ilmenevät ja joka on näistä tietoinen, alkoi sarastaa. Saatoin katsella täysin tyynenä, miten paniikkikohtaus tuli ja meni, kuin se olisi vain pieni ukkospilvi taivaalla joka olin minä. Ei minua olisi häirinnyt vähääkään, vaikka se keho/mielikokonaisuus johon olin aikoinaan samaistunut, olisi saanut loppuikänsä paniikkikohtauksia. Tämän saavuttaminen ei ole tavanomaisesta ihmisten tietoisuudentilasta käsin edes kovin vaikeaa. Se vaatii vain hieman huomion vetämistä pois tietoisuuden kohteista, siihen joka tiedostaa. Äänestä siihen joka kuulee, tunteesta siihen joka tiedostaa tunteen. Se vaatii hieman vaivaa jonkin aikaa, mutta se on mahdollista kaikille. Muodollinen meditaatio jossa annetaan kaikkien havaintojen virrata tietoisuuden läpi yrittämättä mitenkään puuttua niihin, vain katsellen, auttaa, mutta ei sekään välttämätöntä ole, jos saa arjessa muistutettua itseään tietoisuuden itsensä muistamisesta, eikä vain tietoisuuden kohteiden.

Kiitos paljon Mystikko vastauksestasi.

Terapia on jo kokeiltu, ei auttanut. Lääkkeitä en ole halunnut kokeilla.

Jotkut asiat ovat pelottaneet minua elämässä ennenkin ja olen joutunut ne kohtaamaan, joten siksi mietin, onko suljetunpaikankammoni siksi pahentunut, että sen pakollinen kokeminen on tulossa lähemmäksi. Tietenkin mietin myös, että luonko pelolla sen, että joudun sen kokemaan JA voisinko luoda yhtä helposti senkin, etten joudu sitä kohtaamaan.

On todella hienoa, että opit jo aiemmin tuon tavan katsella kehomielikokonaisuuttasi tietoisuudentilasta käsin, ja siten pääsit eroon paniikkihäiriön aiheuttamasta kärsimyksestä. Toivottavasti myös muut samasta vaivasta kärsivät saavat voimavaroja asian harjoittamiseen. Minulla on itselläkin useita kokemuksia siitä, miten tarkkailen itseäni eikä huolet paina yhtään, vaikka normaalitilassa olisin ollut aika ahdistunut. Harmittaa, etten ole kaiken muka pakollisen kiireen keskellä jaksanut harjoitella sitä enempää, vaan olen valitettavasti jämähtänyt tähän egoiluun. Mikähän sana sitä tilaa kuvaisi parhaiten - ehkä rauha.

Kun kirjoitin sinulle, niin eniten mietin seuraavaa:

Miten voi olla mahdollista, että havaittava historia muuttuisi taannehtivasti?

Ja onko yksilöllä jotenkin mahdollisuus muuttaa omaa historiaansa?

Voisitkohan noihin vielä joskus vastata. Jos, niin kiitos paljon etukäteen, ja jos et, niin kiitos siitäkin, sillä uskon sinun tietävän, miten on parasta toimia. :) <3

Missä se historia käytännössä nyt on, jota sinun pitäisi muuttaa? Se on muistoina ja ehdollistumina sinussa, ajalliseksi itsensä kokevassa keho-mielikokonaisuudessa, NYT. Voit muuttaa niitä nykyhetkessä, ei sinun tarvitse olettaa aikaa menneisyydessä jonne sinun pitäisi mennä (minun näkökulmastani tämä koko ihmisten tapa kokea aikaa on illusorinen joka tapauksessa).

Kiitos Mystikko. Toki olet oikeassa. Meillä on vain NYT-hetki ja tiettyjä henkisiä asioita uskoisin voivani muuttaa, jotka menneisyyteeni liittyvät.

Mutta jos puhutaan asiasta eri tasolla. Annan esimerkin:  Esim. rattijuoppo olisi ajanut jonkun lapsen päälle, ja lapsi vammautuisi, ja eläisi koko ikänsä jonkinlaisten vammojen kanssa, niin mietin tuota, että jos havaittava historia voisi muuttua taannehtivasti, niin olisiko tämän aikuisen mahdollista muuttaa lapsuutensa historiaa esim. sen päivän osalta, ettei hän kulkisikaan sillä tiellä samaan aikaan kuin kyseinen rattijuoppo?  Ei kai se voisi olla mitenkään mahdollista.

En kai ymmärrä koko asiaa:

Mystikko: "Miksi kvanttitasolla havaitsija vaikuttaa havaittavaan? Jopa siihen asti että myös havaittavan historia muuttuu taannehtivasti eikä vain nykyhetkessä havaitut ominaisuudet."

Vierailija kirjoitti:

Kristitty mystikko kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kristitty mystikko kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen laittanut ao viestin tänne jo neljä kertaa, aina se poistetaan nopeasti, mutta ei se haittaa, kun voin laittaa sen aina uudelleen.

"Miksi kvanttitasolla havaitsija vaikuttaa havaittavaan? Jopa siihen asti että myös havaittavan historia muuttuu taannehtivasti eikä vain nykyhetkessä havaitut ominaisuudet."

Tuota jäin miettimään, että miten voi olla mahdollista, että havaittava historia muuttuisi taannehtivasti.

Onko yksilöllä jotenkin mahdollisuus muuttaa omaa historiaansa?

Itselläni on jäänyt kammo siitä, että jään lukittuun paikkaan. Syy siihen on, että olen elämäni aikana joutunut useamman kerran lukituksi niin ullakolle, veskiin, kaappiin, pari kertaa autoon ja hissiin. Hissiä ja autoja lukuunottamatta kaikki säkkipimeitä paikkoja. Miten voikin yhdelle ihmiselle sattua samankaltaista ongelmaa niin monta kertaa. Kummallista on, että vaikka viimeinen lukituksi joutuminen tapahtui 80-luvun lopulla ja sen jälkeen en ole sitä joutunut kohtamaan (paitsi autoihin jäin n. 2010 ja 2016) eikä asia ole pahemmin minua ahdistanut, niin viime vuosina ongelma on pahentunut tosi paljon. En voi mennä linja-autoon enkä junaan, puhumattakaan, että menisin lentokoneeseen.  Myös jos näen esim. elokuvassa, että joku joutuu lukkojen taakse, niin sydämeni alkaa hakkaamaan hurjasti.

Haluaisin todellakin muuttaa historiaani siten, etten olisi noita kokenut. Onnistuuko sellainen, jos kerran kaikki on vain unenkaltaista eikä todellista laisinkaan?

Mietin myös, johtuuko pelkoni siitä, että aavistan tulevan vielä tilanteen, että jään lukittuun paikkaan. Sitä kauhua ei voi kukaan käsittää, ellei ole sitä kokenut.

En lähtisi ensisijaisesti etsimään tällaiseen ongelmaan kovin monimutkaista esoteerista ratkaisua, ellei ennestään ole sellaiseen harrastuneisuutta. Esimerkiksi terapia ja tarvittaessa lääkkeet alkuvaiheen tueksi on useimmille paljon konkreettisempi ja realistisempi ratkaisu kuin alkaa yrittää pohtia maailmankaikkeuden olemusta sen takana, millaiseksi ihmisen aistikoneisto ja mieli sen tulkitsee, ja jotenkin tästä lähtien saada muutettua menneisyyttään suoraan. 

Henkiseltä puolelta realistinen ratkaisu on se, että opettelee kiinnittämään huomiota tarkkailevaan minään, taustatietoisuuteen, eikä ajattelijaan ja tuntijaan, tai ajatuksiin ja tunteisiin. On nimittäin mahdollista päästä siihen, että tuollainen pelko ja kauhu saa tulla ihan rauhassa, mutta se ei häiritse ollenkaan, koska havainnoija ei koe olevansa se, vaan tietoisuuden tila jossa sekä "ihminen" että tämän pelko ja kauhu ilmenee. Itse pääsin aikoinaan paniikkihäiriöstä juuri sitä kautta, että Tietoisuuden heräämisen ensimmäinen askel, sen tajuaminen että ei ole vain keho/mieli vaan jotain missä nämä kaikki ilmenevät ja joka on näistä tietoinen, alkoi sarastaa. Saatoin katsella täysin tyynenä, miten paniikkikohtaus tuli ja meni, kuin se olisi vain pieni ukkospilvi taivaalla joka olin minä. Ei minua olisi häirinnyt vähääkään, vaikka se keho/mielikokonaisuus johon olin aikoinaan samaistunut, olisi saanut loppuikänsä paniikkikohtauksia. Tämän saavuttaminen ei ole tavanomaisesta ihmisten tietoisuudentilasta käsin edes kovin vaikeaa. Se vaatii vain hieman huomion vetämistä pois tietoisuuden kohteista, siihen joka tiedostaa. Äänestä siihen joka kuulee, tunteesta siihen joka tiedostaa tunteen. Se vaatii hieman vaivaa jonkin aikaa, mutta se on mahdollista kaikille. Muodollinen meditaatio jossa annetaan kaikkien havaintojen virrata tietoisuuden läpi yrittämättä mitenkään puuttua niihin, vain katsellen, auttaa, mutta ei sekään välttämätöntä ole, jos saa arjessa muistutettua itseään tietoisuuden itsensä muistamisesta, eikä vain tietoisuuden kohteiden.

Kiitos paljon Mystikko vastauksestasi.

Terapia on jo kokeiltu, ei auttanut. Lääkkeitä en ole halunnut kokeilla.

Jotkut asiat ovat pelottaneet minua elämässä ennenkin ja olen joutunut ne kohtaamaan, joten siksi mietin, onko suljetunpaikankammoni siksi pahentunut, että sen pakollinen kokeminen on tulossa lähemmäksi. Tietenkin mietin myös, että luonko pelolla sen, että joudun sen kokemaan JA voisinko luoda yhtä helposti senkin, etten joudu sitä kohtaamaan.

On todella hienoa, että opit jo aiemmin tuon tavan katsella kehomielikokonaisuuttasi tietoisuudentilasta käsin, ja siten pääsit eroon paniikkihäiriön aiheuttamasta kärsimyksestä. Toivottavasti myös muut samasta vaivasta kärsivät saavat voimavaroja asian harjoittamiseen. Minulla on itselläkin useita kokemuksia siitä, miten tarkkailen itseäni eikä huolet paina yhtään, vaikka normaalitilassa olisin ollut aika ahdistunut. Harmittaa, etten ole kaiken muka pakollisen kiireen keskellä jaksanut harjoitella sitä enempää, vaan olen valitettavasti jämähtänyt tähän egoiluun. Mikähän sana sitä tilaa kuvaisi parhaiten - ehkä rauha.

Kun kirjoitin sinulle, niin eniten mietin seuraavaa:

Miten voi olla mahdollista, että havaittava historia muuttuisi taannehtivasti?

Ja onko yksilöllä jotenkin mahdollisuus muuttaa omaa historiaansa?

Voisitkohan noihin vielä joskus vastata. Jos, niin kiitos paljon etukäteen, ja jos et, niin kiitos siitäkin, sillä uskon sinun tietävän, miten on parasta toimia. :) <3

Missä se historia käytännössä nyt on, jota sinun pitäisi muuttaa? Se on muistoina ja ehdollistumina sinussa, ajalliseksi itsensä kokevassa keho-mielikokonaisuudessa, NYT. Voit muuttaa niitä nykyhetkessä, ei sinun tarvitse olettaa aikaa menneisyydessä jonne sinun pitäisi mennä (minun näkökulmastani tämä koko ihmisten tapa kokea aikaa on illusorinen joka tapauksessa).

Kiitos Mystikko. Toki olet oikeassa. Meillä on vain NYT-hetki ja tiettyjä henkisiä asioita uskoisin voivani muuttaa, jotka menneisyyteeni liittyvät.

Mutta jos puhutaan asiasta eri tasolla. Annan esimerkin:  Esim. rattijuoppo olisi ajanut jonkun lapsen päälle, ja lapsi vammautuisi, ja eläisi koko ikänsä jonkinlaisten vammojen kanssa, niin mietin tuota, että jos havaittava historia voisi muuttua taannehtivasti, niin olisiko tämän aikuisen mahdollista muuttaa lapsuutensa historiaa esim. sen päivän osalta, ettei hän kulkisikaan sillä tiellä samaan aikaan kuin kyseinen rattijuoppo?  Ei kai se voisi olla mitenkään mahdollista.

En kai ymmärrä koko asiaa:

Mystikko: "Miksi kvanttitasolla havaitsija vaikuttaa havaittavaan? Jopa siihen asti että myös havaittavan historia muuttuu taannehtivasti eikä vain nykyhetkessä havaitut ominaisuudet."

Nykyfysiikan näkökulmasta kvanttitason ilmiöstä joka on havaittu jollain fotonilla ei voida päätellä että saman voisi tehdä isokokoinen objekti kuten ihminen. Kvanttisuperposition ylläpitäminen tulee vaikeammaksi objektin koon kasvaessa. Eli mitään tieteellistä perustaa tällaiselle mahdollisuudelle ei ole, vaan sitä pohdittaessa ollaan metafysiikan ja esoterian ja uskomusten alueella. 

Minun näkökulmastani molemmat mahdollisuudet, kaikki mahdollisuudet, toteutuvat kuitenkin maailmankaikkeudessa, eli on olemassa todellisuus (tai illuusio) jossa lapsen päälle ajettiin ja jossa ei ajettu. Silloin kyse on siitä, että jos olet ajassa olevaksi ihmiseksi itsensä kokeva lokalisoitunut tietoisuus, jonka todellisuudessa lapsen päälle on ajettu ja hän on vammautunut, niin voitko valita hypätä toiseen jossa näin ei ole tapahtunut. Vähän sama asia kuin vuoren siirtäminen jonka Jeesus sanoi olevan mahdollista: on se mahdollista, mutta että onnistuisi kun ihmisten uskomukset, tietoisuus ja kokemus maailmasta on mitä se on, äärimmäisen epätodennäköistä. 

Täältä on taas poistunut ainakin 2 mystikon tekstiä :(