Lue keskustelun säännöt.
Kristitty mystikko, huhuu?!? Kysymyksiä.
11.08.2016 |
Olen jäänyt miettimään joitain kirjoituksiasi. Kysymys on irrallisista asioista, joten aloitan oman.
Olet joskus sanonut, että hauskuus alkaa, kun tajuaa koko maailman olevan illuusiota. Voisitko tarkentaa?
Oletko lukenut Neile Donald Walschia? Oletko samaa vai eri mieltä hänen kanssaan?
Olen viime aikoina pohtinut seuraavaa ristiriitaa: saat mitä pyydät + todellisuutta ei pidä vastustaa vaan hyväksyä. Logiikkani mukaan jos hyväksyn todellisuuden, niin en ole pyytämässä mitään... Jos pyydän, niin olen tyytymätön todellisuuteen... Miten tämä dilemma olisi ratkaistavissa!
Kommentit (6995)
KM: "Tarkoitus ei ole pysyä unessa ja vain vähentää unessa olevia epämiellyttäviä asioita. Tarkoitus on herätä tiedostamaan, että tämä missä on kärsimystä on vain unta ja Minä olen unennäkijä, en (vain) unen armoilla oleva unihahmo. Olisi tämän pyrkimyksen vastaista tehdä unesta niin miellyttävä, että siinä haluaisi lillua loputtomiin - silloin kun on aika herätä. On toki aika tutkia unien muokkaamista mieleisekseen, mutta kun se aika on ohi, sielu ei enää tyydy siihen että on ok pysyä unessa kunhan tästä unesta saadaan ikävimmät ahdistukset ja kivut pois."
Siis olisi heräämispyrkimyksen vastaista tehdä elämänunesta niin miellyttävä, että siinä vain haluaisi lillua loputtomiin. Tuo on jotenkin lohdutonta.
Olen lapsesta asti jo vuosikymmeniä kärsinyt kivuista. Allergioita ja vatsaoireita on niin paljon, etten oikeasti tiedä mitä enää söisin, ja kun pelkästä veteen keitetystä riisipuurostakin tulee närästys ja kipuja.
Nyt sain tietää, että olen aivan turhaan rukoillut vuosikymmenet, käynyt lääkäreillä ja parantajilla isot rahat menettäen, koska toivoa ei edes ole, koska olen kai sielun tasolla päättänyt tässä elämässäni kulkea heräämisen polkua, ja koska Jumala on tehnyt tästä maailmasta epämiellyttävän, ellei jopa hyvin kärsimyksentäyteisen juuri siksi, että me heräisimme.
Koska olen heräämisen polulla eikä minua enää kiinnosta muu kuin herääminen ja rehellisyyden nimissä terveenä eläminen rakkaitten läheisteni kanssa, ja toki, tietoisuustasoni nostaminen, niin on taattua, että koko elämäni joudun näitä kipuja kärsimään, koska sieluni niin haluaa: "...sielu ei enää tyydy siihen että on ok pysyä unessa kunhan tästä unesta saadaan ikävimmät ahdistukset ja kivut pois."
Pelottaa, miten jaksan kärsiä jatkossakin. Lapseni kuitenkin vielä tarvitsevat minua eikä miehenikään minusta mielellään ole luopumassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja tarkoittaako se sitä, että ihan maailmanlaajuisesti ihmisten kärsimys lisääntyy, jos kerran tietoisuutta pitäisi saada nostettua ja jos lillutaan tyytyväisenä eikä kärsitä, niin toivoa heräämisestä ei ole.
Onko nyt menossa/tulossa ne Raamatun kertomat lopunajan vitsauksest??
Ja entäs jos ei vain herää, vaikka haluaisi tai yrittäisi?
Tai onnistuu tajuamaan nämä elämä on unta -asiat teoriassa, mutta ei kuitenkaan koe mitään ns. valaistumista, niin onko ihminen silloin riittävän tietoinen, ja onko siitä jotain apua ihmiskunnalle?
Luulisi olevan ainakin vähän.
Ja kuinka moni pelkää, että kuolee kärsimystensä vuoksi ja joutuu jättämään lapsensa ilman toista vanhempaa siksi, että hänen sielunsa on niin kova tyyppi, ettei anna armoa, vaikka lapset menettäisivät äitinsa tai isänsä. Ai niin, sehän on lapsille vain hyväksi, että hekin kärsivät, koska se on tie heräämiseen?
Tuntuukohan Jumalasta koskaan, että tulipä vähän töpättyä ja luotua liian kova unimaailma? Ai niin, eihän se perimmäinen ns. sielujen isä/äiti/jumala olekaan näitä kovia kokemuksia luonut, vaan nämä sielut itse ovat luoneet ja ketkä ne olikaan unohtaneet perimmäisen totuuden - mielikö?
Ja vaikka heräisikin, valaistuisi, niin siitäkään ei saa palkkioksi kivutonta kehoa, mutta oppii onneksi olemaan kärsimättä siitä kipeästä kehosta ja nälästä, kun ei enää samaistu siihen kehomieliolentoon.
Jos olisin lapseton sinkku, en enää jaksaisi yrittää tsempata itseäni, mutta kun hankkii lapsia, niin motiivi pysyä terveenä ja elossa hyvänä äitinä on suuri.
Olen pahoillani, jos nämä kirjoitukseni herättävät ahdistuksen tunteita muissa, mutta näin minä olen KM:n tekstit ymmärtänyt. Hän toivottavasti oikaisee, jos olen ymmärtänyt väärin, ja toivottavasti olen ymmärtänyt väärin tietyt asiat.
Voimia kaikille, joiden sielut ovat valinneet teille liian raskaan elämän. Olen pahoillani, ettei herääminen/valaistuminen voi tapahtua helpommin.
Vierailija kirjoitti:
KM: "Tarkoitus ei ole pysyä unessa ja vain vähentää unessa olevia epämiellyttäviä asioita. Tarkoitus on herätä tiedostamaan, että tämä missä on kärsimystä on vain unta ja Minä olen unennäkijä, en (vain) unen armoilla oleva unihahmo. Olisi tämän pyrkimyksen vastaista tehdä unesta niin miellyttävä, että siinä haluaisi lillua loputtomiin - silloin kun on aika herätä. On toki aika tutkia unien muokkaamista mieleisekseen, mutta kun se aika on ohi, sielu ei enää tyydy siihen että on ok pysyä unessa kunhan tästä unesta saadaan ikävimmät ahdistukset ja kivut pois."
Siis olisi heräämispyrkimyksen vastaista tehdä elämänunesta niin miellyttävä, että siinä vain haluaisi lillua loputtomiin. Tuo on jotenkin lohdutonta.
Olen lapsesta asti jo vuosikymmeniä kärsinyt kivuista. Allergioita ja vatsaoireita on niin paljon, etten oikeasti tiedä mitä enää söisin, ja kun pelkästä veteen keitetystä riisipuurostakin tulee närästys ja kipuja.
Nyt sain tietää, että olen aivan turhaan rukoillut vuosikymmenet, käynyt lääkäreillä ja parantajilla isot rahat menettäen, koska toivoa ei edes ole, koska olen kai sielun tasolla päättänyt tässä elämässäni kulkea heräämisen polkua, ja koska Jumala on tehnyt tästä maailmasta epämiellyttävän, ellei jopa hyvin kärsimyksentäyteisen juuri siksi, että me heräisimme.
Koska olen heräämisen polulla eikä minua enää kiinnosta muu kuin herääminen ja rehellisyyden nimissä terveenä eläminen rakkaitten läheisteni kanssa, ja toki, tietoisuustasoni nostaminen, niin on taattua, että koko elämäni joudun näitä kipuja kärsimään, koska sieluni niin haluaa: "...sielu ei enää tyydy siihen että on ok pysyä unessa kunhan tästä unesta saadaan ikävimmät ahdistukset ja kivut pois."
Pelottaa, miten jaksan kärsiä jatkossakin. Lapseni kuitenkin vielä tarvitsevat minua eikä miehenikään minusta mielellään ole luopumassa.
Näinhän se on.
Itselläni oli tämä oivallus joku vuosi sitten ja menetin kokonaan toivoni. Toivo itse asiassa ylläpiti osittain kärsimystä. En kohdannut sitä suoraan. Kun lakkasin toivomasta, kärsimyksen keskeltä löytyi hyvin kivulias ilo ja tyyni kohta. Jostain syystä tämä on vaikuttanut myös terveyden kohentumiseen. En enää odota apua ainakaan jumalalta kun sitä ei ole saatavissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ja vaikka heräisikin, valaistuisi, niin siitäkään ei saa palkkioksi kivutonta kehoa, mutta oppii onneksi olemaan kärsimättä siitä kipeästä kehosta ja nälästä, kun ei enää samaistu siihen kehomieliolentoon.
Jos olisin lapseton sinkku, en enää jaksaisi yrittää tsempata itseäni, mutta kun hankkii lapsia, niin motiivi pysyä terveenä ja elossa hyvänä äitinä on suuri.
Olen pahoillani, jos nämä kirjoitukseni herättävät ahdistuksen tunteita muissa, mutta näin minä olen KM:n tekstit ymmärtänyt. Hän toivottavasti oikaisee, jos olen ymmärtänyt väärin, ja toivottavasti olen ymmärtänyt väärin tietyt asiat.
Voimia kaikille, joiden sielut ovat valinneet teille liian raskaan elämän. Olen pahoillani, ettei herääminen/valaistuminen voi tapahtua helpommin.
Minä olen ymmärtänyt samalla tavoin.
Ja minusta tällainen jumala on yksiselitteisesti paha, enkä halua olla missään tekemissä sen kanssa.
En ole tällaisen jumalan orja, joka perseraiskaa olentoja mielikseen ja kokeakseen heräämisen.
En tiedä onko muuta jumalaa mutta jos on niin käännyn mieluummin hänen puoleensa ja rukoilen hänet pelastamaan minut tästä hullujenhuoneesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
KM: "Tarkoitus ei ole pysyä unessa ja vain vähentää unessa olevia epämiellyttäviä asioita. Tarkoitus on herätä tiedostamaan, että tämä missä on kärsimystä on vain unta ja Minä olen unennäkijä, en (vain) unen armoilla oleva unihahmo. Olisi tämän pyrkimyksen vastaista tehdä unesta niin miellyttävä, että siinä haluaisi lillua loputtomiin - silloin kun on aika herätä. On toki aika tutkia unien muokkaamista mieleisekseen, mutta kun se aika on ohi, sielu ei enää tyydy siihen että on ok pysyä unessa kunhan tästä unesta saadaan ikävimmät ahdistukset ja kivut pois."
Siis olisi heräämispyrkimyksen vastaista tehdä elämänunesta niin miellyttävä, että siinä vain haluaisi lillua loputtomiin. Tuo on jotenkin lohdutonta.
Olen lapsesta asti jo vuosikymmeniä kärsinyt kivuista. Allergioita ja vatsaoireita on niin paljon, etten oikeasti tiedä mitä enää söisin, ja kun pelkästä veteen keitetystä riisipuurostakin tulee närästys ja kipuja.
Nyt sain tietää, että olen aivan turhaan rukoillut vuosikymmenet, käynyt lääkäreillä ja parantajilla isot rahat menettäen, koska toivoa ei edes ole, koska olen kai sielun tasolla päättänyt tässä elämässäni kulkea heräämisen polkua, ja koska Jumala on tehnyt tästä maailmasta epämiellyttävän, ellei jopa hyvin kärsimyksentäyteisen juuri siksi, että me heräisimme.
Koska olen heräämisen polulla eikä minua enää kiinnosta muu kuin herääminen ja rehellisyyden nimissä terveenä eläminen rakkaitten läheisteni kanssa, ja toki, tietoisuustasoni nostaminen, niin on taattua, että koko elämäni joudun näitä kipuja kärsimään, koska sieluni niin haluaa: "...sielu ei enää tyydy siihen että on ok pysyä unessa kunhan tästä unesta saadaan ikävimmät ahdistukset ja kivut pois."
Pelottaa, miten jaksan kärsiä jatkossakin. Lapseni kuitenkin vielä tarvitsevat minua eikä miehenikään minusta mielellään ole luopumassa.
Näinhän se on.
Itselläni oli tämä oivallus joku vuosi sitten ja menetin kokonaan toivoni. Toivo itse asiassa ylläpiti osittain kärsimystä. En kohdannut sitä suoraan. Kun lakkasin toivomasta, kärsimyksen keskeltä löytyi hyvin kivulias ilo ja tyyni kohta. Jostain syystä tämä on vaikuttanut myös terveyden kohentumiseen. En enää odota apua ainakaan jumalalta kun sitä ei ole saatavissa.
Wau, sanattomaksi vetää, ja silti koen tarvetta kirjoittaa. :)
Sinulla on ollut raskasta, mutta onneksi se on kääntynyt paremmaksi - ihmeellinen juttu. Olen iloinen puolestasi, että terveytesi on kohentunut. En osaa edes kuvitella, mitä tarkoittaa tuo, että kärsimyksen keskeltä löytyi hyvin kivulias ilo ja tyyni kohta. Voitkohan avata sitä enemmän?
Olen siinä vaiheessa, että vähän kyynisenä luovun lähes koko elämäni pituisesta toiveesta, että Jumala auttaisi ja/tai Jeesus auttaisi. Se, miksi olen niin pitkään toivonut, että Jumala auttaisi, johtuu siitä, että olen nähnyt, lukenut ja kuullut, kuinka jotkut ovat saaneet valtavan avun Jumalalta jopa yhdellä rukouksella tai jotkut sinnikkäällä rukoilemisella. Kun itse ei saa apua, siitä tulee tietenkin olo - epistä, mutta ehkä se ei ole epäreilua, vaan menee vain suunnitelman mukaan.
Varsinkin helluntalaiset ovat kovia vakuuttamaan, että Jeesus parantaa ja pitää vain sinnikkäästi rukoilla. Olisiko parempi vaihtoehto kertoa sairaille ihmisille heti suoraan, että Jumala ei paranna? Paranisivatko he nopeammin omin voimin, kun eivät enää odottaisi apua ulkopuolelta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja vaikka heräisikin, valaistuisi, niin siitäkään ei saa palkkioksi kivutonta kehoa, mutta oppii onneksi olemaan kärsimättä siitä kipeästä kehosta ja nälästä, kun ei enää samaistu siihen kehomieliolentoon.
Jos olisin lapseton sinkku, en enää jaksaisi yrittää tsempata itseäni, mutta kun hankkii lapsia, niin motiivi pysyä terveenä ja elossa hyvänä äitinä on suuri.
Olen pahoillani, jos nämä kirjoitukseni herättävät ahdistuksen tunteita muissa, mutta näin minä olen KM:n tekstit ymmärtänyt. Hän toivottavasti oikaisee, jos olen ymmärtänyt väärin, ja toivottavasti olen ymmärtänyt väärin tietyt asiat.
Voimia kaikille, joiden sielut ovat valinneet teille liian raskaan elämän. Olen pahoillani, ettei herääminen/valaistuminen voi tapahtua helpommin.
Minä olen ymmärtänyt samalla tavoin.
Ja minusta tällainen jumala on yksiselitteisesti paha, enkä halua olla missään tekemissä sen kanssa.
En ole tällaisen jumalan orja, joka perseraiskaa olentoja mielikseen ja kokeakseen heräämisen.
En tiedä onko muuta jumalaa mutta jos on niin käännyn mieluummin hänen puoleensa ja rukoilen hänet pelastamaan minut tästä hullujenhuoneesta.
Lisään vielä, että nykyään gnostilainen käsitys on alkanut tuntua järkevämmältä kuin tämä "heräämispeli". He ovat yleisesti siltä mieltä että tämän maailman teki paha ja sokea luojajumala.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
KM: "Tarkoitus ei ole pysyä unessa ja vain vähentää unessa olevia epämiellyttäviä asioita. Tarkoitus on herätä tiedostamaan, että tämä missä on kärsimystä on vain unta ja Minä olen unennäkijä, en (vain) unen armoilla oleva unihahmo. Olisi tämän pyrkimyksen vastaista tehdä unesta niin miellyttävä, että siinä haluaisi lillua loputtomiin - silloin kun on aika herätä. On toki aika tutkia unien muokkaamista mieleisekseen, mutta kun se aika on ohi, sielu ei enää tyydy siihen että on ok pysyä unessa kunhan tästä unesta saadaan ikävimmät ahdistukset ja kivut pois."
Siis olisi heräämispyrkimyksen vastaista tehdä elämänunesta niin miellyttävä, että siinä vain haluaisi lillua loputtomiin. Tuo on jotenkin lohdutonta.
Olen lapsesta asti jo vuosikymmeniä kärsinyt kivuista. Allergioita ja vatsaoireita on niin paljon, etten oikeasti tiedä mitä enää söisin, ja kun pelkästä veteen keitetystä riisipuurostakin tulee närästys ja kipuja.
Nyt sain tietää, että olen aivan turhaan rukoillut vuosikymmenet, käynyt lääkäreillä ja parantajilla isot rahat menettäen, koska toivoa ei edes ole, koska olen kai sielun tasolla päättänyt tässä elämässäni kulkea heräämisen polkua, ja koska Jumala on tehnyt tästä maailmasta epämiellyttävän, ellei jopa hyvin kärsimyksentäyteisen juuri siksi, että me heräisimme.
Koska olen heräämisen polulla eikä minua enää kiinnosta muu kuin herääminen ja rehellisyyden nimissä terveenä eläminen rakkaitten läheisteni kanssa, ja toki, tietoisuustasoni nostaminen, niin on taattua, että koko elämäni joudun näitä kipuja kärsimään, koska sieluni niin haluaa: "...sielu ei enää tyydy siihen että on ok pysyä unessa kunhan tästä unesta saadaan ikävimmät ahdistukset ja kivut pois."
Pelottaa, miten jaksan kärsiä jatkossakin. Lapseni kuitenkin vielä tarvitsevat minua eikä miehenikään minusta mielellään ole luopumassa.
Näinhän se on.
Itselläni oli tämä oivallus joku vuosi sitten ja menetin kokonaan toivoni. Toivo itse asiassa ylläpiti osittain kärsimystä. En kohdannut sitä suoraan. Kun lakkasin toivomasta, kärsimyksen keskeltä löytyi hyvin kivulias ilo ja tyyni kohta. Jostain syystä tämä on vaikuttanut myös terveyden kohentumiseen. En enää odota apua ainakaan jumalalta kun sitä ei ole saatavissa.
Wau, sanattomaksi vetää, ja silti koen tarvetta kirjoittaa. :)
Sinulla on ollut raskasta, mutta onneksi se on kääntynyt paremmaksi - ihmeellinen juttu. Olen iloinen puolestasi, että terveytesi on kohentunut. En osaa edes kuvitella, mitä tarkoittaa tuo, että kärsimyksen keskeltä löytyi hyvin kivulias ilo ja tyyni kohta. Voitkohan avata sitä enemmän?
Olen siinä vaiheessa, että vähän kyynisenä luovun lähes koko elämäni pituisesta toiveesta, että Jumala auttaisi ja/tai Jeesus auttaisi. Se, miksi olen niin pitkään toivonut, että Jumala auttaisi, johtuu siitä, että olen nähnyt, lukenut ja kuullut, kuinka jotkut ovat saaneet valtavan avun Jumalalta jopa yhdellä rukouksella tai jotkut sinnikkäällä rukoilemisella. Kun itse ei saa apua, siitä tulee tietenkin olo - epistä, mutta ehkä se ei ole epäreilua, vaan menee vain suunnitelman mukaan.
Varsinkin helluntalaiset ovat kovia vakuuttamaan, että Jeesus parantaa ja pitää vain sinnikkäästi rukoilla. Olisiko parempi vaihtoehto kertoa sairaille ihmisille heti suoraan, että Jumala ei paranna? Paranisivatko he nopeammin omin voimin, kun eivät enää odottaisi apua ulkopuolelta?
Tarkoitan että kun lakkasin vastustamasta kärsimystä ja odottamasta apua, minä koin sen suoraan. Joku kehossa ehkä rentoutui kivun edessä ja tätä kautta oma endorfiinieritys alkoi toimia paremmin. Tai jotain vastaavaa. Sama vaikutushan on niillä jotka ruoskivat itseään. Yhtäkkiä kärsimyksestä tuleekin tajuntaa laajentava elementti, kun sen edessä antaa periksi.
Sitten minä myös löysin uusia tapoja hoitaa itseäni kun en enää kuvitellut saavani apua mistään jumalista. Löysin mm. hyvän liikuntaharrastuksen.
Vaikea sanoa pitäisikö uskovaisille puhua järkeä. Eihän ole yhtä tapaa joka kaikille toimii. Ehkä se joitakin auttaisi eteenpäin. Itselleni toivon menettämisestä on ollut vain hyötyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ja tarkoittaako se sitä, että ihan maailmanlaajuisesti ihmisten kärsimys lisääntyy, jos kerran tietoisuutta pitäisi saada nostettua ja jos lillutaan tyytyväisenä eikä kärsitä, niin toivoa heräämisestä ei ole.
Onko nyt menossa/tulossa ne Raamatun kertomat lopunajan vitsauksest??
Kyllä kyllä.
Kristitty mystikko kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja kyllä minuakin ihmetyttää, ettei Jumala halua tehdä niitä ihmetekoja, vaikka niihin kykenisi? Mitä hän siinä häviäisi, vaikka auttasikin ihmisiä enemmän?
Ihmiset häviäisivät sen, että pysyisivät unessa. Ja kun on vaihe jossa on aika herätä, kun on kasvettu ohi uneksimisen ajasta, edes suloisissa unissa pysyminen ei ole enää hyvä asia.
Ymmärrän kyllä tuon pointin, mutta jos ei edes haaveile saavansa mitään suloista elämän unta, vaan ihan tavallista, stressaavaakin elämää, joka olisi vain siten vähän helpompi, ettei olisi kipua tai muita isoja haasteita joka päivä, vaan saisi pysyä jotenkin toimintakykyisenä.
Ei tuo kuvaamani elämä ole niin ihana pumpuliunelma, että se estäisi ihmistä pyrkimästä heräämään. Tuntuu, että on päinvastoin. Kun ihminen on kovin suurissa vaikeuksissa syystä tai toisesta, niin se on paljon tehokkaampi este heräämiseen, kun ei ole aikaa eikä voimavaroja edes pohtia heräämistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kristitty mystikko kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kristitty mystikko kirjoitti:
Kysymys kirjoitti:
Itse tosin ajattelen tämän kasvissyöntiasian nimenomaan esoteeriselta/metafyysiseltä tasolta, eli miten se vauhdittaa kehon ja energiakehojen rakentumista halutunlaiseksi. Ja on nimenomaan energia-asia.
Kristityn mystikon mielipiteen kuulisin kyllä tästä hyttysasiasta ja miksei samalla myös vegaaniudesta ja ruoasta noin yleisestikin. Lisäksi kiinnostaisi tietää, miten hän itse käytännön elämässä toimisi jos olisi minun tilanteessani eli saisi voimakkaan allergisen reaktion hyttysenpistoista. Ja lisäksi olisi kiva tietää mikä hän syö ja miksi.
Hyttyselle allergiselle hyttynen ei ole sellainen kevytvastustaja harjoitella vastustuksettomuutta kuin ihmiselle joille puremasta seuraa lähinnä pieni patti ja kutina hetkeksi. Tarkoitin hyttyskommentillani ei-allergisia ihmisiä, joille hyttynen on pieni epämiellyttävä riesa, ei vaarallinen tai todella epämiellyttävä kokemus.
Ruokavaliosta. Ei ole mitään sellaista 'minua', joka suunnittelisi ja tekisi päätöksiä että olen vegaani tai olen lakto-vegetaristi tai olen sekasyöjä. Se on intuitiivinen asia, hetki kerrallaan. Käytännössä jos tarkastelen asiaa, että mitä olen syönyt, niin kotona syödessäni olen vegaani, vieraisilla tai ravintolassa voin syödä joskus jotain missä on maitotuotteita, munia tai kalaa. Ei ole siis mitään ehdotonta ideologiaa mistään.
Eli olet vegaani, kun se on SINULLE helppoa. Miksi ne kuolleet eläimet ovat vähemmän arvokkaita, kun oma tai lähimmäisillesi tarjottu helppous? Vai intuitivisuusko sinulle kertoo, että tämän kalan voin syödä, koska se oli kyllästynyt elämäänsä ja halusi kuolla?
Loki
Minulle kuolemaa ei pohjimmiltaan ole. Aika ja sen myötä syntymä ja kuolema ovat illuusioita. Tunnen kyllä myötätuntoa niitä kohtaan, jotka kokevat olevansa ajan sisällä, syntyväisiä ja kuolevaisia, mutta tietynlainen vakavuus siitä on poissa. Koska jokainen niistä kokee kuoleman kuitenkin illuusin tasolla, ja taas toisella tasolla ne ovat ikuisia osana sitä Henkeä, joka on Kaikki. Jos sitä kalaa ei syö ihminen, sen syö joku toinen isompi kala, tai se kuolee johonkin muuhun. Kamalin kaikista lienee hidas hiipuminen raihnaisuuteen ja vanhuuteen, jota tosin luonnossa harvoin tapahtuu.
Isompi kysymys tässä on vielä se, mikä olen 'minä'. Ei minulla ole enää sellaista kiinteää persoonaa, jolla olisi tietyt vakaumukset ja uskomukset ja joka niistä lähtien tekisi päätöksiä. Rumi sanoi olevansa 'huilu, jota Kristuksen tuuli soittaa'. Se on jotain samankaltaista. Minä vain olen, ja teen hetkessä sen mitä hetki antaa tehtäväksi, ja sitten siirryn seuraavaan hetkeen jossa Henki kuljettaa minua jonnekin muualle.
Kävisikö sinulle se, että ta pan sinut? Jos tämä on vain illuusiota, niin sinulla ei pitäisi olla mitään sitä vastaan. Kuolet kuitenkin, joten mitä väliä ja teen vain tästä meidän unimaailmasta vähän ikävämmän paikan, josta ihmiset haluavat herätä. Sinä olet vain merkityksetön psykojumalan osanen, joten mikään tehtäväkään ei voi pitää sinua täällä.
Loki
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
KM: "Tarkoitus ei ole pysyä unessa ja vain vähentää unessa olevia epämiellyttäviä asioita. Tarkoitus on herätä tiedostamaan, että tämä missä on kärsimystä on vain unta ja Minä olen unennäkijä, en (vain) unen armoilla oleva unihahmo. Olisi tämän pyrkimyksen vastaista tehdä unesta niin miellyttävä, että siinä haluaisi lillua loputtomiin - silloin kun on aika herätä. On toki aika tutkia unien muokkaamista mieleisekseen, mutta kun se aika on ohi, sielu ei enää tyydy siihen että on ok pysyä unessa kunhan tästä unesta saadaan ikävimmät ahdistukset ja kivut pois."
Siis olisi heräämispyrkimyksen vastaista tehdä elämänunesta niin miellyttävä, että siinä vain haluaisi lillua loputtomiin. Tuo on jotenkin lohdutonta.
Olen lapsesta asti jo vuosikymmeniä kärsinyt kivuista. Allergioita ja vatsaoireita on niin paljon, etten oikeasti tiedä mitä enää söisin, ja kun pelkästä veteen keitetystä riisipuurostakin tulee närästys ja kipuja.
Nyt sain tietää, että olen aivan turhaan rukoillut vuosikymmenet, käynyt lääkäreillä ja parantajilla isot rahat menettäen, koska toivoa ei edes ole, koska olen kai sielun tasolla päättänyt tässä elämässäni kulkea heräämisen polkua, ja koska Jumala on tehnyt tästä maailmasta epämiellyttävän, ellei jopa hyvin kärsimyksentäyteisen juuri siksi, että me heräisimme.
Koska olen heräämisen polulla eikä minua enää kiinnosta muu kuin herääminen ja rehellisyyden nimissä terveenä eläminen rakkaitten läheisteni kanssa, ja toki, tietoisuustasoni nostaminen, niin on taattua, että koko elämäni joudun näitä kipuja kärsimään, koska sieluni niin haluaa: "...sielu ei enää tyydy siihen että on ok pysyä unessa kunhan tästä unesta saadaan ikävimmät ahdistukset ja kivut pois."
Pelottaa, miten jaksan kärsiä jatkossakin. Lapseni kuitenkin vielä tarvitsevat minua eikä miehenikään minusta mielellään ole luopumassa.
Näinhän se on.
Itselläni oli tämä oivallus joku vuosi sitten ja menetin kokonaan toivoni. Toivo itse asiassa ylläpiti osittain kärsimystä. En kohdannut sitä suoraan. Kun lakkasin toivomasta, kärsimyksen keskeltä löytyi hyvin kivulias ilo ja tyyni kohta. Jostain syystä tämä on vaikuttanut myös terveyden kohentumiseen. En enää odota apua ainakaan jumalalta kun sitä ei ole saatavissa.
Wau, sanattomaksi vetää, ja silti koen tarvetta kirjoittaa. :)
Sinulla on ollut raskasta, mutta onneksi se on kääntynyt paremmaksi - ihmeellinen juttu. Olen iloinen puolestasi, että terveytesi on kohentunut. En osaa edes kuvitella, mitä tarkoittaa tuo, että kärsimyksen keskeltä löytyi hyvin kivulias ilo ja tyyni kohta. Voitkohan avata sitä enemmän?
Olen siinä vaiheessa, että vähän kyynisenä luovun lähes koko elämäni pituisesta toiveesta, että Jumala auttaisi ja/tai Jeesus auttaisi. Se, miksi olen niin pitkään toivonut, että Jumala auttaisi, johtuu siitä, että olen nähnyt, lukenut ja kuullut, kuinka jotkut ovat saaneet valtavan avun Jumalalta jopa yhdellä rukouksella tai jotkut sinnikkäällä rukoilemisella. Kun itse ei saa apua, siitä tulee tietenkin olo - epistä, mutta ehkä se ei ole epäreilua, vaan menee vain suunnitelman mukaan.
Varsinkin helluntalaiset ovat kovia vakuuttamaan, että Jeesus parantaa ja pitää vain sinnikkäästi rukoilla. Olisiko parempi vaihtoehto kertoa sairaille ihmisille heti suoraan, että Jumala ei paranna? Paranisivatko he nopeammin omin voimin, kun eivät enää odottaisi apua ulkopuolelta?
Tarkoitan että kun lakkasin vastustamasta kärsimystä ja odottamasta apua, minä koin sen suoraan. Joku kehossa ehkä rentoutui kivun edessä ja tätä kautta oma endorfiinieritys alkoi toimia paremmin. Tai jotain vastaavaa. Sama vaikutushan on niillä jotka ruoskivat itseään. Yhtäkkiä kärsimyksestä tuleekin tajuntaa laajentava elementti, kun sen edessä antaa periksi.
Sitten minä myös löysin uusia tapoja hoitaa itseäni kun en enää kuvitellut saavani apua mistään jumalista. Löysin mm. hyvän liikuntaharrastuksen.
Vaikea sanoa pitäisikö uskovaisille puhua järkeä. Eihän ole yhtä tapaa joka kaikille toimii. Ehkä se joitakin auttaisi eteenpäin. Itselleni toivon menettämisestä on ollut vain hyötyä.
Kiitos tarkennuksesta. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
KM: "Tarkoitus ei ole pysyä unessa ja vain vähentää unessa olevia epämiellyttäviä asioita. Tarkoitus on herätä tiedostamaan, että tämä missä on kärsimystä on vain unta ja Minä olen unennäkijä, en (vain) unen armoilla oleva unihahmo. Olisi tämän pyrkimyksen vastaista tehdä unesta niin miellyttävä, että siinä haluaisi lillua loputtomiin - silloin kun on aika herätä. On toki aika tutkia unien muokkaamista mieleisekseen, mutta kun se aika on ohi, sielu ei enää tyydy siihen että on ok pysyä unessa kunhan tästä unesta saadaan ikävimmät ahdistukset ja kivut pois."
Siis olisi heräämispyrkimyksen vastaista tehdä elämänunesta niin miellyttävä, että siinä vain haluaisi lillua loputtomiin. Tuo on jotenkin lohdutonta.
Olen lapsesta asti jo vuosikymmeniä kärsinyt kivuista. Allergioita ja vatsaoireita on niin paljon, etten oikeasti tiedä mitä enää söisin, ja kun pelkästä veteen keitetystä riisipuurostakin tulee närästys ja kipuja.
Nyt sain tietää, että olen aivan turhaan rukoillut vuosikymmenet, käynyt lääkäreillä ja parantajilla isot rahat menettäen, koska toivoa ei edes ole, koska olen kai sielun tasolla päättänyt tässä elämässäni kulkea heräämisen polkua, ja koska Jumala on tehnyt tästä maailmasta epämiellyttävän, ellei jopa hyvin kärsimyksentäyteisen juuri siksi, että me heräisimme.
Koska olen heräämisen polulla eikä minua enää kiinnosta muu kuin herääminen ja rehellisyyden nimissä terveenä eläminen rakkaitten läheisteni kanssa, ja toki, tietoisuustasoni nostaminen, niin on taattua, että koko elämäni joudun näitä kipuja kärsimään, koska sieluni niin haluaa: "...sielu ei enää tyydy siihen että on ok pysyä unessa kunhan tästä unesta saadaan ikävimmät ahdistukset ja kivut pois."
Pelottaa, miten jaksan kärsiä jatkossakin. Lapseni kuitenkin vielä tarvitsevat minua eikä miehenikään minusta mielellään ole luopumassa.
Näinhän se on.
Itselläni oli tämä oivallus joku vuosi sitten ja menetin kokonaan toivoni. Toivo itse asiassa ylläpiti osittain kärsimystä. En kohdannut sitä suoraan. Kun lakkasin toivomasta, kärsimyksen keskeltä löytyi hyvin kivulias ilo ja tyyni kohta. Jostain syystä tämä on vaikuttanut myös terveyden kohentumiseen. En enää odota apua ainakaan jumalalta kun sitä ei ole saatavissa.
Wau, sanattomaksi vetää, ja silti koen tarvetta kirjoittaa. :)
Sinulla on ollut raskasta, mutta onneksi se on kääntynyt paremmaksi - ihmeellinen juttu. Olen iloinen puolestasi, että terveytesi on kohentunut. En osaa edes kuvitella, mitä tarkoittaa tuo, että kärsimyksen keskeltä löytyi hyvin kivulias ilo ja tyyni kohta. Voitkohan avata sitä enemmän?
Olen siinä vaiheessa, että vähän kyynisenä luovun lähes koko elämäni pituisesta toiveesta, että Jumala auttaisi ja/tai Jeesus auttaisi. Se, miksi olen niin pitkään toivonut, että Jumala auttaisi, johtuu siitä, että olen nähnyt, lukenut ja kuullut, kuinka jotkut ovat saaneet valtavan avun Jumalalta jopa yhdellä rukouksella tai jotkut sinnikkäällä rukoilemisella. Kun itse ei saa apua, siitä tulee tietenkin olo - epistä, mutta ehkä se ei ole epäreilua, vaan menee vain suunnitelman mukaan.
Varsinkin helluntalaiset ovat kovia vakuuttamaan, että Jeesus parantaa ja pitää vain sinnikkäästi rukoilla. Olisiko parempi vaihtoehto kertoa sairaille ihmisille heti suoraan, että Jumala ei paranna? Paranisivatko he nopeammin omin voimin, kun eivät enää odottaisi apua ulkopuolelta?
Tarkoitan että kun lakkasin vastustamasta kärsimystä ja odottamasta apua, minä koin sen suoraan. Joku kehossa ehkä rentoutui kivun edessä ja tätä kautta oma endorfiinieritys alkoi toimia paremmin. Tai jotain vastaavaa. Sama vaikutushan on niillä jotka ruoskivat itseään. Yhtäkkiä kärsimyksestä tuleekin tajuntaa laajentava elementti, kun sen edessä antaa periksi.
Sitten minä myös löysin uusia tapoja hoitaa itseäni kun en enää kuvitellut saavani apua mistään jumalista. Löysin mm. hyvän liikuntaharrastuksen.
Vaikea sanoa pitäisikö uskovaisille puhua järkeä. Eihän ole yhtä tapaa joka kaikille toimii. Ehkä se joitakin auttaisi eteenpäin. Itselleni toivon menettämisestä on ollut vain hyötyä.
Voisiko asiaa kuvata niinkin, että kun tajuaa, ettei apua tule edes Jumalalta, niin antaa periksi, luovuttaa, ja hyväksyy, että olkoon sitten näin, en taistele enää. Siitäkö se endorfiinikin syntyy, kun saa levätä taistelusta ja yrittämisestä, vaikka jopa kivussa, kun on vain niin helpottunut siitä, ettei odota mitään eikä tarvitse enää yrittääkään aktiivisesti mitään, kun mikään ei kerran auta.
Ja kun ei enää odota apua ulkopuoleltaan, alkaakin huomata itse paremmin muita vaihtoehtoja, jotka voivat olla avuksi - onko se jotain omavoimaisuutta.
Kiitos vielä kun kerroit tilanteestasi. Siitä oli iso apu. <3
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja vaikka heräisikin, valaistuisi, niin siitäkään ei saa palkkioksi kivutonta kehoa, mutta oppii onneksi olemaan kärsimättä siitä kipeästä kehosta ja nälästä, kun ei enää samaistu siihen kehomieliolentoon.
Jos olisin lapseton sinkku, en enää jaksaisi yrittää tsempata itseäni, mutta kun hankkii lapsia, niin motiivi pysyä terveenä ja elossa hyvänä äitinä on suuri.
Olen pahoillani, jos nämä kirjoitukseni herättävät ahdistuksen tunteita muissa, mutta näin minä olen KM:n tekstit ymmärtänyt. Hän toivottavasti oikaisee, jos olen ymmärtänyt väärin, ja toivottavasti olen ymmärtänyt väärin tietyt asiat.
Voimia kaikille, joiden sielut ovat valinneet teille liian raskaan elämän. Olen pahoillani, ettei herääminen/valaistuminen voi tapahtua helpommin.
Minä olen ymmärtänyt samalla tavoin.
Ja minusta tällainen jumala on yksiselitteisesti paha, enkä halua olla missään tekemissä sen kanssa.
En ole tällaisen jumalan orja, joka perseraiskaa olentoja mielikseen ja kokeakseen heräämisen.
En tiedä onko muuta jumalaa mutta jos on niin käännyn mieluummin hänen puoleensa ja rukoilen hänet pelastamaan minut tästä hullujenhuoneesta.
Lisään vielä, että nykyään gnostilainen käsitys on alkanut tuntua järkevämmältä kuin tämä "heräämispeli". He ovat yleisesti siltä mieltä että tämän maailman teki paha ja sokea luojajumala.
Gnostilaiset käsitykset perustuivat juutalaisuuteen, kreikkalaiseen filosofiaan, erityisesti platonismiin, sekä varhaiseen kristinuskoon.[1]
"Gnostilaisuudella viitataan yleensä sellaisiin uskonnollisiin oppijärjestelmiin ja myytteihin, joiden mukaan kaikkeus on pahan tai tietämättömän alemman luojajumalan luomus, ja pelastus viittaa pelastavaan tietoon ihmisen jumalallisesta alkuperästä ja sielun vapautumiseen ruumiin vankilasta."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
KM: "Tarkoitus ei ole pysyä unessa ja vain vähentää unessa olevia epämiellyttäviä asioita. Tarkoitus on herätä tiedostamaan, että tämä missä on kärsimystä on vain unta ja Minä olen unennäkijä, en (vain) unen armoilla oleva unihahmo. Olisi tämän pyrkimyksen vastaista tehdä unesta niin miellyttävä, että siinä haluaisi lillua loputtomiin - silloin kun on aika herätä. On toki aika tutkia unien muokkaamista mieleisekseen, mutta kun se aika on ohi, sielu ei enää tyydy siihen että on ok pysyä unessa kunhan tästä unesta saadaan ikävimmät ahdistukset ja kivut pois."
Siis olisi heräämispyrkimyksen vastaista tehdä elämänunesta niin miellyttävä, että siinä vain haluaisi lillua loputtomiin. Tuo on jotenkin lohdutonta.
Olen lapsesta asti jo vuosikymmeniä kärsinyt kivuista. Allergioita ja vatsaoireita on niin paljon, etten oikeasti tiedä mitä enää söisin, ja kun pelkästä veteen keitetystä riisipuurostakin tulee närästys ja kipuja.
Nyt sain tietää, että olen aivan turhaan rukoillut vuosikymmenet, käynyt lääkäreillä ja parantajilla isot rahat menettäen, koska toivoa ei edes ole, koska olen kai sielun tasolla päättänyt tässä elämässäni kulkea heräämisen polkua, ja koska Jumala on tehnyt tästä maailmasta epämiellyttävän, ellei jopa hyvin kärsimyksentäyteisen juuri siksi, että me heräisimme.
Koska olen heräämisen polulla eikä minua enää kiinnosta muu kuin herääminen ja rehellisyyden nimissä terveenä eläminen rakkaitten läheisteni kanssa, ja toki, tietoisuustasoni nostaminen, niin on taattua, että koko elämäni joudun näitä kipuja kärsimään, koska sieluni niin haluaa: "...sielu ei enää tyydy siihen että on ok pysyä unessa kunhan tästä unesta saadaan ikävimmät ahdistukset ja kivut pois."
Pelottaa, miten jaksan kärsiä jatkossakin. Lapseni kuitenkin vielä tarvitsevat minua eikä miehenikään minusta mielellään ole luopumassa.
Näinhän se on.
Itselläni oli tämä oivallus joku vuosi sitten ja menetin kokonaan toivoni. Toivo itse asiassa ylläpiti osittain kärsimystä. En kohdannut sitä suoraan. Kun lakkasin toivomasta, kärsimyksen keskeltä löytyi hyvin kivulias ilo ja tyyni kohta. Jostain syystä tämä on vaikuttanut myös terveyden kohentumiseen. En enää odota apua ainakaan jumalalta kun sitä ei ole saatavissa.
Wau, sanattomaksi vetää, ja silti koen tarvetta kirjoittaa. :)
Sinulla on ollut raskasta, mutta onneksi se on kääntynyt paremmaksi - ihmeellinen juttu. Olen iloinen puolestasi, että terveytesi on kohentunut. En osaa edes kuvitella, mitä tarkoittaa tuo, että kärsimyksen keskeltä löytyi hyvin kivulias ilo ja tyyni kohta. Voitkohan avata sitä enemmän?
Olen siinä vaiheessa, että vähän kyynisenä luovun lähes koko elämäni pituisesta toiveesta, että Jumala auttaisi ja/tai Jeesus auttaisi. Se, miksi olen niin pitkään toivonut, että Jumala auttaisi, johtuu siitä, että olen nähnyt, lukenut ja kuullut, kuinka jotkut ovat saaneet valtavan avun Jumalalta jopa yhdellä rukouksella tai jotkut sinnikkäällä rukoilemisella. Kun itse ei saa apua, siitä tulee tietenkin olo - epistä, mutta ehkä se ei ole epäreilua, vaan menee vain suunnitelman mukaan.
Varsinkin helluntalaiset ovat kovia vakuuttamaan, että Jeesus parantaa ja pitää vain sinnikkäästi rukoilla. Olisiko parempi vaihtoehto kertoa sairaille ihmisille heti suoraan, että Jumala ei paranna? Paranisivatko he nopeammin omin voimin, kun eivät enää odottaisi apua ulkopuolelta?
Tarkoitan että kun lakkasin vastustamasta kärsimystä ja odottamasta apua, minä koin sen suoraan. Joku kehossa ehkä rentoutui kivun edessä ja tätä kautta oma endorfiinieritys alkoi toimia paremmin. Tai jotain vastaavaa. Sama vaikutushan on niillä jotka ruoskivat itseään. Yhtäkkiä kärsimyksestä tuleekin tajuntaa laajentava elementti, kun sen edessä antaa periksi.
Sitten minä myös löysin uusia tapoja hoitaa itseäni kun en enää kuvitellut saavani apua mistään jumalista. Löysin mm. hyvän liikuntaharrastuksen.
Vaikea sanoa pitäisikö uskovaisille puhua järkeä. Eihän ole yhtä tapaa joka kaikille toimii. Ehkä se joitakin auttaisi eteenpäin. Itselleni toivon menettämisestä on ollut vain hyötyä.
Voisiko asiaa kuvata niinkin, että kun tajuaa, ettei apua tule edes Jumalalta, niin antaa periksi, luovuttaa, ja hyväksyy, että olkoon sitten näin, en taistele enää. Siitäkö se endorfiinikin syntyy, kun saa levätä taistelusta ja yrittämisestä, vaikka jopa kivussa, kun on vain niin helpottunut siitä, ettei odota mitään eikä tarvitse enää yrittääkään aktiivisesti mitään, kun mikään ei kerran auta.
Ja kun ei enää odota apua ulkopuoleltaan, alkaakin huomata itse paremmin muita vaihtoehtoja, jotka voivat olla avuksi - onko se jotain omavoimaisuutta.
Kiitos vielä kun kerroit tilanteestasi. Siitä oli iso apu. <3
Näinkin sen voi sanoa. Osasit kuvata jopa paremmin kokemukseni kuin minä. :)
Hienoa jos olin avuksi. Toivottavasti tilanteesi kohenee. <3
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja vaikka heräisikin, valaistuisi, niin siitäkään ei saa palkkioksi kivutonta kehoa, mutta oppii onneksi olemaan kärsimättä siitä kipeästä kehosta ja nälästä, kun ei enää samaistu siihen kehomieliolentoon.
Jos olisin lapseton sinkku, en enää jaksaisi yrittää tsempata itseäni, mutta kun hankkii lapsia, niin motiivi pysyä terveenä ja elossa hyvänä äitinä on suuri.
Olen pahoillani, jos nämä kirjoitukseni herättävät ahdistuksen tunteita muissa, mutta näin minä olen KM:n tekstit ymmärtänyt. Hän toivottavasti oikaisee, jos olen ymmärtänyt väärin, ja toivottavasti olen ymmärtänyt väärin tietyt asiat.
Voimia kaikille, joiden sielut ovat valinneet teille liian raskaan elämän. Olen pahoillani, ettei herääminen/valaistuminen voi tapahtua helpommin.
Minä olen ymmärtänyt samalla tavoin.
Ja minusta tällainen jumala on yksiselitteisesti paha, enkä halua olla missään tekemissä sen kanssa.
En ole tällaisen jumalan orja, joka perseraiskaa olentoja mielikseen ja kokeakseen heräämisen.
En tiedä onko muuta jumalaa mutta jos on niin käännyn mieluummin hänen puoleensa ja rukoilen hänet pelastamaan minut tästä hullujenhuoneesta.
Lisään vielä, että nykyään gnostilainen käsitys on alkanut tuntua järkevämmältä kuin tämä "heräämispeli". He ovat yleisesti siltä mieltä että tämän maailman teki paha ja sokea luojajumala.
Gnostilaiset käsitykset perustuivat juutalaisuuteen, kreikkalaiseen filosofiaan, erityisesti platonismiin, sekä varhaiseen kristinuskoon.[1]
"Gnostilaisuudella viitataan yleensä sellaisiin uskonnollisiin oppijärjestelmiin ja myytteihin, joiden mukaan kaikkeus on pahan tai tietämättömän alemman luojajumalan luomus, ja pelastus viittaa pelastavaan tietoon ihmisen jumalallisesta alkuperästä ja sielun vapautumiseen ruumiin vankilasta."
Kai se ylempi Luoja-Jumala olisi estänyt sitä alempaa luojajumalaa luomasta tällaistä maailmaa.
Tämäkin epäloogisuus: vaaditaan korkeampaa tietoisuudentilaa mutta tie valaistumiseen on tehty pitkäksi ja vaikeaksi.
Mitä laboratoriorottia me oikein olemme?!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
KM: "Tarkoitus ei ole pysyä unessa ja vain vähentää unessa olevia epämiellyttäviä asioita. Tarkoitus on herätä tiedostamaan, että tämä missä on kärsimystä on vain unta ja Minä olen unennäkijä, en (vain) unen armoilla oleva unihahmo. Olisi tämän pyrkimyksen vastaista tehdä unesta niin miellyttävä, että siinä haluaisi lillua loputtomiin - silloin kun on aika herätä. On toki aika tutkia unien muokkaamista mieleisekseen, mutta kun se aika on ohi, sielu ei enää tyydy siihen että on ok pysyä unessa kunhan tästä unesta saadaan ikävimmät ahdistukset ja kivut pois."
Siis olisi heräämispyrkimyksen vastaista tehdä elämänunesta niin miellyttävä, että siinä vain haluaisi lillua loputtomiin. Tuo on jotenkin lohdutonta.
Olen lapsesta asti jo vuosikymmeniä kärsinyt kivuista. Allergioita ja vatsaoireita on niin paljon, etten oikeasti tiedä mitä enää söisin, ja kun pelkästä veteen keitetystä riisipuurostakin tulee närästys ja kipuja.
Nyt sain tietää, että olen aivan turhaan rukoillut vuosikymmenet, käynyt lääkäreillä ja parantajilla isot rahat menettäen, koska toivoa ei edes ole, koska olen kai sielun tasolla päättänyt tässä elämässäni kulkea heräämisen polkua, ja koska Jumala on tehnyt tästä maailmasta epämiellyttävän, ellei jopa hyvin kärsimyksentäyteisen juuri siksi, että me heräisimme.
Koska olen heräämisen polulla eikä minua enää kiinnosta muu kuin herääminen ja rehellisyyden nimissä terveenä eläminen rakkaitten läheisteni kanssa, ja toki, tietoisuustasoni nostaminen, niin on taattua, että koko elämäni joudun näitä kipuja kärsimään, koska sieluni niin haluaa: "...sielu ei enää tyydy siihen että on ok pysyä unessa kunhan tästä unesta saadaan ikävimmät ahdistukset ja kivut pois."
Pelottaa, miten jaksan kärsiä jatkossakin. Lapseni kuitenkin vielä tarvitsevat minua eikä miehenikään minusta mielellään ole luopumassa.
Näinhän se on.
Itselläni oli tämä oivallus joku vuosi sitten ja menetin kokonaan toivoni. Toivo itse asiassa ylläpiti osittain kärsimystä. En kohdannut sitä suoraan. Kun lakkasin toivomasta, kärsimyksen keskeltä löytyi hyvin kivulias ilo ja tyyni kohta. Jostain syystä tämä on vaikuttanut myös terveyden kohentumiseen. En enää odota apua ainakaan jumalalta kun sitä ei ole saatavissa.
Wau, sanattomaksi vetää, ja silti koen tarvetta kirjoittaa. :)
Sinulla on ollut raskasta, mutta onneksi se on kääntynyt paremmaksi - ihmeellinen juttu. Olen iloinen puolestasi, että terveytesi on kohentunut. En osaa edes kuvitella, mitä tarkoittaa tuo, että kärsimyksen keskeltä löytyi hyvin kivulias ilo ja tyyni kohta. Voitkohan avata sitä enemmän?
Olen siinä vaiheessa, että vähän kyynisenä luovun lähes koko elämäni pituisesta toiveesta, että Jumala auttaisi ja/tai Jeesus auttaisi. Se, miksi olen niin pitkään toivonut, että Jumala auttaisi, johtuu siitä, että olen nähnyt, lukenut ja kuullut, kuinka jotkut ovat saaneet valtavan avun Jumalalta jopa yhdellä rukouksella tai jotkut sinnikkäällä rukoilemisella. Kun itse ei saa apua, siitä tulee tietenkin olo - epistä, mutta ehkä se ei ole epäreilua, vaan menee vain suunnitelman mukaan.
Varsinkin helluntalaiset ovat kovia vakuuttamaan, että Jeesus parantaa ja pitää vain sinnikkäästi rukoilla. Olisiko parempi vaihtoehto kertoa sairaille ihmisille heti suoraan, että Jumala ei paranna? Paranisivatko he nopeammin omin voimin, kun eivät enää odottaisi apua ulkopuolelta?
Tarkoitan että kun lakkasin vastustamasta kärsimystä ja odottamasta apua, minä koin sen suoraan. Joku kehossa ehkä rentoutui kivun edessä ja tätä kautta oma endorfiinieritys alkoi toimia paremmin. Tai jotain vastaavaa. Sama vaikutushan on niillä jotka ruoskivat itseään. Yhtäkkiä kärsimyksestä tuleekin tajuntaa laajentava elementti, kun sen edessä antaa periksi.
Sitten minä myös löysin uusia tapoja hoitaa itseäni kun en enää kuvitellut saavani apua mistään jumalista. Löysin mm. hyvän liikuntaharrastuksen.
Vaikea sanoa pitäisikö uskovaisille puhua järkeä. Eihän ole yhtä tapaa joka kaikille toimii. Ehkä se joitakin auttaisi eteenpäin. Itselleni toivon menettämisestä on ollut vain hyötyä.
Voisiko asiaa kuvata niinkin, että kun tajuaa, ettei apua tule edes Jumalalta, niin antaa periksi, luovuttaa, ja hyväksyy, että olkoon sitten näin, en taistele enää. Siitäkö se endorfiinikin syntyy, kun saa levätä taistelusta ja yrittämisestä, vaikka jopa kivussa, kun on vain niin helpottunut siitä, ettei odota mitään eikä tarvitse enää yrittääkään aktiivisesti mitään, kun mikään ei kerran auta.
Ja kun ei enää odota apua ulkopuoleltaan, alkaakin huomata itse paremmin muita vaihtoehtoja, jotka voivat olla avuksi - onko se jotain omavoimaisuutta.
Kiitos vielä kun kerroit tilanteestasi. Siitä oli iso apu. <3
Näinkin sen voi sanoa. Osasit kuvata jopa paremmin kokemukseni kuin minä. :)
Hienoa jos olin avuksi. Toivottavasti tilanteesi kohenee. <3
Kiitos paljon, ja olit tosiaan avuksi. Kaikkea hyvää sinulle! :)
Toisin sanoen, olet pelissä jota et voi voittaa.
Sinulla on kaksi vaihtoehtoa: jatka normaalia ihmisen kokoista kärsimystä ja tavoittele henkilökohtaisia unelmia joita sinun ei luutavasti edes anneta toteuttaa, koska tämä maailma nyt vain on sellainen, kaoottinen ja satunnainen eikä ketään kiinnosta saatko mitään vai kärsitkö. Sinua itseäsi lukuun ottamatta, mutta sinulla nyt ei ole valtaa mihinkään.
Tai sitten, tavoittele heräämistä mikä merkitsee henkilökohtaista tuhoa. Minä kuolee. Tyydyt, että olet kokonaisuuden mitätön osanen ja sinut voidaan uhrata suuremman hyvän nimissä. Koska pidät tätä itsenäsi tuona kokonaisuutena etkä enää minänä, tämä ei sinua enää edes häiritse, toisin sanoen orjuutesi on täydellinen niin sisällä kuin ulkona.
Kiva.
Olisko mitään kolmatta vaihtoehtoa...?!