Lue keskustelun säännöt.
Kristitty mystikko, huhuu?!? Kysymyksiä.
11.08.2016 |
Olen jäänyt miettimään joitain kirjoituksiasi. Kysymys on irrallisista asioista, joten aloitan oman.
Olet joskus sanonut, että hauskuus alkaa, kun tajuaa koko maailman olevan illuusiota. Voisitko tarkentaa?
Oletko lukenut Neile Donald Walschia? Oletko samaa vai eri mieltä hänen kanssaan?
Olen viime aikoina pohtinut seuraavaa ristiriitaa: saat mitä pyydät + todellisuutta ei pidä vastustaa vaan hyväksyä. Logiikkani mukaan jos hyväksyn todellisuuden, niin en ole pyytämässä mitään... Jos pyydän, niin olen tyytymätön todellisuuteen... Miten tämä dilemma olisi ratkaistavissa!
Kommentit (6995)
Vierailija kirjoitti:
Kysymys kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysymys kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysymys kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos paljon nimimerkki Kysymys. Vastasit monin tavoin tosi hyvin.
Haluaisin kirjoittaa sinulle ajan kanssa, mutta nyt on vähän kiire, joten toivon, että osaan tiivistää sanomani siten, ettet pahoita mieltäsi, sillä aion olla sanomassani suora.
Olet paljastanut itsestäsi muutamia ominaisuuksia useamman kerran kirjoitustesi välityksellä, kuten me toki kaikki teemme. Kerron sinulle mielipiteeni siitä, miksi sinulla saattaa tökkiä sosiaaliset suhteet.
Ethän please loukkaannu seuraavasta. Kerron sen kaikella ystävyydellä:
Tuossakin tekstissäsi on selvästi näkyvissä se, että olet enemmänkin ottaja kuin antaja, hippusen itsekeskeinen, ehkä itsekäskin. Kirjoitit:
"Ei tämä valaistuminen mitään rakettitiedettä ole. Aika pitkälle selviää ihan sillä että opettelee kuuntelemaan sisintään. Itselläni tämä yleensä vaatii vetäytymistä sosiaalisista suhteista. Sinne taidan taas seuraavaksi suunnata, koska en vieläkään saa sosiaalisista suhteista sitä mitä haluan tai tarvitsen. Minulle on kyllä syntynyt aika hyvä käsitys siitä, mitä kaikkea olisi tarjolla. Mutta jostain syystä niitä asioita ei vielä tarjoilla minulle siinä määrin kuin mielestäni ansaitsisin. Eli sosiaaliset suhteet ovat vieläkin vääristyneet minun tappiokseni." (Boldasin noista muutaman kohdan helpottaakseni sanomani ymmärtämistä)."
Tunnen paljon eri-ikäisiä ihmisiä. Jotkut heistä ovat empaattisia antajia, kiitollisia pienistä asioista. Jotkut heistä ovat ottajia, useimmiten itsekeskeisiä, joskus itsekkäitäkin, mutta ei aina.
Olen huomannut, myös lukenut, että itsekeskeiset ihmiset ovat useammin masentuneita, he kokevat, etteivät saa sitä, mitä haluavat, tarvitsevat ja/tai ansaitsevat. Joskus he ovat myös katkeria. Usein heillä on myös riippuvuuksia. Toki heillä on paljon hyviä puolia, usein he ovat menestyneet työelämässä siksi, että heillä voi olla monia taitoja, mutta myös siksi, että he eivät ota liikaa paineita muiden miellyttämisestä ja huolehtivat pääasiassa omista eduistaan.
Nisargadatta Maharaj sanoi valaistuneesta (vapautuneesta) näin:
"Ellei hän ole antaja, ei hän ole myöskään vapautunut. Sen mitä hänellä on, hän jakaa toisten kanssa."
Uskon, että jos opettelet/keskityt tarkkailemaan omaa itsekeskeisyyttäsi ja siitä irtipääsemistä, ja antamista joko henkisesti ja fyysisesti tai edes henkisesti, niin saat elämän, jossa on paljon enemmän keveyttä, iloa, kiitollisuutta ja mukavia sosiaalisia suhteita. Ja EHKÄ sinun on myös helpompi ns. valaistua.
Kirjoitit:
"Et tainnut ihan ymmärtää, mitä tarkoitin tuolla aseella jota kaikki käyttävät toisiaan vastaan. En aio sitä avata sen enempää,..."
Mielestäni tuokin kertoo sinusta sen, ettet ole antaja, et halua nähdä vaivaa sen eteen, että toiset saisivat vastauksia, vaan mieluummin haluat niitä vain itselle. Ei se minua haittaa. Voin lukea sen viestisi paremmalla ajalla uudestaan ja muodostaa siitä oman käsitykseni, joka on väärä tai oikea - ei se ole niin vakavaa, kumpi.
Olen pahoillani, jos sanani sinua loukkasivat. Yleensä kasvaminen käy vähän kipeää, mutta luulen sinun myöhemmin olevan iloinen siitä, että joku kertoi havaintonsa sinusta sinulle. Yleensä ihmiset eivät sitä tee, tai jos tekevät, se ei tuota tulosta, mutta sinulla on taito analysoida itseäsi rehellisesti, joten uskon ja toivon sinun saavan tuosta havainnosta apua.
En todellakaan pahoittanut minun mieltäni tai loukannut minua tai mitään muutakaan. Et itseasiassa kertonut minulle mitään uutta itsestäni mitä en jo tietäisin valmiiksi. Lisäksi mielestäni yksinkertaistat asioita hieman liikaa, etenkin siihen mitä tulee itsekkyyteen ja epäitsekkyyteen.
Kerronpa pienen tarinan tähän väliin: Seitsemän ja puoli vuotta sitten jouduin tähän valaistumispeliin vastoin tahtoani synnytettyäni ensimmäisen ja näillä näkymin ainoan lapseni. Ennen raskautta olin hyvää vauhtia alkoholisoitumassa lopullisesti. Alkoholin lisäksi lääkitsin itseäni muun muassa ruoalla, pelaamisella, shoppailulla ja tupakanpoltolla. Lisäksi olin ylipainoinen ja oireilin monella muullakin tavalla. Kaiken lisäksi minulla oli erittäin vaikea tarkemmin määrittelemätön dissosiaatiohäiriö johtuen hyvin traumaattisesta lapsuudestani (fyysinen ja psyykkinen väkivalta, seksuaalinen hyväksikäyttö ja koulukiusaaminen). Synnytyksen jälkeen se sitten tapahtui: aivan kaikki räjähti käsiini ja sillä tiellä olen yhä edelleen. Tähän seitsemään ja puoleen vuoteen on kyllä mahtunut ihan kaikki mahdollinen mielisairaalakeikasta avioeroon.
Itse olen tällä hetkellä sellaisessa tilanteessa elämässäni, että ainoa mikä minua kiinnostaa on oma kuntoutumiseni ja siinä ohessa eteenpäinmenemiseni ja valaistumiseni. Eli en ole kiinnostunut siitä mitä muut tekevät, paitsi jos siitä on minulle hyötyä tai haittaa. Antamisen aika tulee vasta sitten myöhemmin, ei voi antaa jos ei ole mitään annettavaa. Ensin minun pitää ottaa se mitä minä tarvitsen, tietenkin haluaisin että muut antaisivat sen minulle vapaaehtoisesti, minkä he jo välillä tekevätkin.
Ainoa tarkoitukseni elämässäni tällä hetkellä valaistumisen ohella on yrittää kääntää peli sillä tavalla että se on minun puolellani eikä minua vastaan. Toisin sanoen luoda omasta todellisuudestani sellainen kuin haluan sen olevan. Tässä olenkin jo jokseenkin onnistunut: enpä olisi voinut ikinä uskoa, että elämä voi joskus olla näin helppoa kuin mitä se itselleni nykyään on. Ja siltikin olen vielä todella kaukana siitä mitä se voisi olla.
Eikä se valaistunutkaan anna mitään mikä olisi hänen omaansa, hän vain toimii läpikulkukanavana erilaisille positiivisille energioille. Hän on tehnyt tarvittavan työn, jotta olisi kyvykäs toimimaan Jumalan armon välikappaleena. Eli se siitä epäitsekkyydestä ja itsekkyydestä. Ja kuten jo aiemmin sanoin, egon ainoa tarve on säilyä hengissä ja jos oikein hyvin käy myös alkaa kukoistamaan, kasvaa, kehittyä, jalostua jne... Valaistuminen tulee siinä ohessa, jos se kyseisen ihmisen käsikirjoitukseen kuuluu.
Kiitos rehellisestä mielipiteestäsi, vaikka se ei mielestäni tilanteeseeni nyt oikein sopinutkaan kovin hyvin. Juuri tässä on yksi isoimmista ongelmistani sosiaalisissa suhteissani: liian usein minusta tuntuu siltä että vastapuoli ei osaa sanoa minulle oikeita asioita johtuen ihan siitä tosiasiasta että elämme niin erilaisissa todellisuuksissa. Tämä todennäköisesti on myös osasyy siihen, miksi tunnen että en saa sosiaalisista suhteista sitä mitä kaipaan. Ymmärrän kyllä, että on vaikeata löytää oikeita sanoja, en sitä osaa itsekään muille tehdä sillä tavalla kuin haluaisin.
Kiitos Kysymys. Ihana, että osasit ottaa palautteeni rakentavasti - se on hyvä taito.
Tosiaan yksinkertaistin sitä epäitsekkyys/itsekkyys -asiaa, koska, kuten kerroinkin, kirjoitin kiireellä, ja tuosta aiheestahan voisi kirjoittaa vaikka kirjan.
Terve itsekkyys on varmaan tarpeen sinun tilanteessasi, kun olet eheytymässä hyvin raskaista ja valitettavista kokemuksista.
Vaikka uskonkin, että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan, niin minulla on kokemusta siitäkin, että vaikka olisi vuodesta toiseen mitä ystävällisin ja auttavaisin ihminen, niin silti joutuu poletuksi maton alle, joten terve itsekkyys olisi varmaan ollut tarpeen niinä vuosina. Omien rajojen pitäminen voi traumaattisen tapahtumien/vuosien jälkeen myös korostua, jonka jälkeen ne vähitellen asettuvat neutraalimmalle tasolle, kun ihminen alkaa luottaa siihen, ettei häntä enää satuteta, osin siksi, koska hän ei anna sen tapahtua.
Tsemppiä sinulle kaikkeen! :)
Kyllä, terve itsekkyys on tarpeen ihan meille jokaiselle. Kiitos tsemppauksesta.
Lisäksi koen koko kysymyksen itsekkyydestä tai epäitsekkyydestä aika korniksi. Ihminenhän on aina itsekäs, se on koodattu ihmiseen. Oli hän sitten Jeesus tai pahin mahdollinen sarjamurhaaja. Eihän tätä edes tarvitse miettiä: kukaanhan ei nostaisi edes pikkurilliänsä jos ei hän siitä jollain tavalla hyötyisi, oli se hyöty sitten rahallista, hengellistä tai mitä vain hyötyä. Eli jopa se joka auttaa muita olettaa/odottaa/tietää saavansa siitä jotain, kuten karmansa poispalamista, valaistumista, onnellisuutta, merkitystä/tarkoitusta elämäänsä, jos ei muuta niin hyvää mieltä.
On se erikoista, että kun Pekka lahjoittaa kuukausittain rahaa maailman lapsille ja tekee muutakin hyväntekeväisyyttä ihan nimettömänä ja Matti huijaa rahat vanhoilta leskirouvilta tai keneltä tahansa, joka kohdalle sattuu, niin kuitenkin sekä Pekka että Matti ovat molemmat itsekkäitä. Olisiko siinä kuitenkin vähän aste-eroja, mikä itsekkyys on vahingollista ja mikä ei.
Valaistuneet ovat siis Jumalan armon välikappaleita, itsekkäitäkö hekin?
Tietenkin valaistuneet ovat itsekkäitä, heitä itsekkäämpiä ihmisiä tuskin tältä pallolta löytykään. Tekevät kaikkensa, jotta saisivat kokea äärimmäistä fyysistä ja psyykkistä mielihyvää. Kyllä tämä mielestäni varsin itsekkäältä kuulostaa. Toki siitä valaistuneen valaistumisesta muutkin ihmiset sitten hyötyvät. Mutta ei se poista sitä tosiasiaa, että itsekkäistä motiiveista ihminen valaistumista tavoittelee ja on sen takia valmis uhraamaan kaikennäköistä elämästään ja käyttämään aikaansa tavoitteen saavuttamiseen. Kaiken muun väittäminen on mielestäni täysin tekopyhää.
Itse ajattelen myös, että tämä itsekkyys epäitsekkyys juttua käytetään myös keinona hallita ja manipuloida muita. Eli yksi vallankäytön väline muiden joukossa, egolla on kaikki aseet käytössään tässä sodassa. Esimerkiksi leimaamalla joku ihminen epäitsekkääksi, saadaan hänet toimimaan halutulla tavalla. Tai päinvastoin leimaamalla joku ihminen itsekkääksi, saadaan hänet mahdollisesti toimimaan toisella tavalla tai ainakin itselle parempi mieli kun voi tuntea olevansa parempi kuin toinen ihminen.
Ei varmaan haittaa, vaikka olen eri mieltä kanssasi siitä, että valaistuneeet olisivat itsekkäitä, jopa itsekkäimpiä pallollamme.
Ehkä joku pyrkii valaistumiseen itsekkäillä motiiveilla, mutta useammat haluavat tietää totuuden kaikesta. He kutsuvat itseään totuudenetsijöiksi. Se on ollut minun motiivini, mutta olen ensin hoitanut velvoitteeni vanhempana, ystävänä ja työn suhteen ja ylimääräisen ajan, jota ei aina ole paljoa ollut, olen käyttänyt totuuden selvittämiseen. Ehkä vain lähestymme asiaa eri suunnalta.
Mikä Mystikko sinun motiivisi oli?
Lisäksi epäilen vahvasti, että meillä saattaa olla erilaiset näkemykset siitä, mitä se valaistuminen itseasiassa onkaan. Eli valaistumisen määritelmämme saattaa olla erilainen. Itse ajattelen, että on ihan turha puhua mistään valaistuneesta ihmisestä, koska ihminen valaistuu lopullisesti vasta kun hän tekee mahasamadhin eli viimeisen uloshengityksen myötä viimeisen kerran päästää irti tästä kaikesta, tällä kertaa lopullisesti, sulautuu viimeinkin takaisin sinne mistä tulikin, eikä kyseisen ihmisen tarvitse enää inkarnoitua uudelleen. Ja että kaikki sitä ennen tapahtuva on pelkkää harjoittelua tätä päämäärää kohti. Ihmisellä on kehossa ollessaan aina jäljellä vielä jonkin verran egoa, oli se ego sitten kuinka henkinen tai valaistunut tai ohut tahansa. (Epäilen, että tämä on ensisijainen syy miksi aika harva oikeasti valaistunut tituleeraa itseään valaistuneeksi, että he ymmärtävät pelin hengen ja minne tämä tie vie. Muut ihmiset voivat toki tituleerata valaistunutta valaistuneeksi mielinmäärin, pitäähän näille jutuille jotkin nimikkeet antaa, jotta näistä yleensäkään voidaan puhua.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kysymys kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysymys kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysymys kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysymys kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos paljon nimimerkki Kysymys. Vastasit monin tavoin tosi hyvin.
Haluaisin kirjoittaa sinulle ajan kanssa, mutta nyt on vähän kiire, joten toivon, että osaan tiivistää sanomani siten, ettet pahoita mieltäsi, sillä aion olla sanomassani suora.
Olet paljastanut itsestäsi muutamia ominaisuuksia useamman kerran kirjoitustesi välityksellä, kuten me toki kaikki teemme. Kerron sinulle mielipiteeni siitä, miksi sinulla saattaa tökkiä sosiaaliset suhteet.
Ethän please loukkaannu seuraavasta. Kerron sen kaikella ystävyydellä:
Tuossakin tekstissäsi on selvästi näkyvissä se, että olet enemmänkin ottaja kuin antaja, hippusen itsekeskeinen, ehkä itsekäskin. Kirjoitit:
"Ei tämä valaistuminen mitään rakettitiedettä ole. Aika pitkälle selviää ihan sillä että opettelee kuuntelemaan sisintään. Itselläni tämä yleensä vaatii vetäytymistä sosiaalisista suhteista. Sinne taidan taas seuraavaksi suunnata, koska en vieläkään saa sosiaalisista suhteista sitä mitä haluan tai tarvitsen. Minulle on kyllä syntynyt aika hyvä käsitys siitä, mitä kaikkea olisi tarjolla. Mutta jostain syystä niitä asioita ei vielä tarjoilla minulle siinä määrin kuin mielestäni ansaitsisin. Eli sosiaaliset suhteet ovat vieläkin vääristyneet minun tappiokseni." (Boldasin noista muutaman kohdan helpottaakseni sanomani ymmärtämistä)."
Tunnen paljon eri-ikäisiä ihmisiä. Jotkut heistä ovat empaattisia antajia, kiitollisia pienistä asioista. Jotkut heistä ovat ottajia, useimmiten itsekeskeisiä, joskus itsekkäitäkin, mutta ei aina.
Olen huomannut, myös lukenut, että itsekeskeiset ihmiset ovat useammin masentuneita, he kokevat, etteivät saa sitä, mitä haluavat, tarvitsevat ja/tai ansaitsevat. Joskus he ovat myös katkeria. Usein heillä on myös riippuvuuksia. Toki heillä on paljon hyviä puolia, usein he ovat menestyneet työelämässä siksi, että heillä voi olla monia taitoja, mutta myös siksi, että he eivät ota liikaa paineita muiden miellyttämisestä ja huolehtivat pääasiassa omista eduistaan.
Nisargadatta Maharaj sanoi valaistuneesta (vapautuneesta) näin:
"Ellei hän ole antaja, ei hän ole myöskään vapautunut. Sen mitä hänellä on, hän jakaa toisten kanssa."
Uskon, että jos opettelet/keskityt tarkkailemaan omaa itsekeskeisyyttäsi ja siitä irtipääsemistä, ja antamista joko henkisesti ja fyysisesti tai edes henkisesti, niin saat elämän, jossa on paljon enemmän keveyttä, iloa, kiitollisuutta ja mukavia sosiaalisia suhteita. Ja EHKÄ sinun on myös helpompi ns. valaistua.
Kirjoitit:
"Et tainnut ihan ymmärtää, mitä tarkoitin tuolla aseella jota kaikki käyttävät toisiaan vastaan. En aio sitä avata sen enempää,..."
Mielestäni tuokin kertoo sinusta sen, ettet ole antaja, et halua nähdä vaivaa sen eteen, että toiset saisivat vastauksia, vaan mieluummin haluat niitä vain itselle. Ei se minua haittaa. Voin lukea sen viestisi paremmalla ajalla uudestaan ja muodostaa siitä oman käsitykseni, joka on väärä tai oikea - ei se ole niin vakavaa, kumpi.
Olen pahoillani, jos sanani sinua loukkasivat. Yleensä kasvaminen käy vähän kipeää, mutta luulen sinun myöhemmin olevan iloinen siitä, että joku kertoi havaintonsa sinusta sinulle. Yleensä ihmiset eivät sitä tee, tai jos tekevät, se ei tuota tulosta, mutta sinulla on taito analysoida itseäsi rehellisesti, joten uskon ja toivon sinun saavan tuosta havainnosta apua.
En todellakaan pahoittanut minun mieltäni tai loukannut minua tai mitään muutakaan. Et itseasiassa kertonut minulle mitään uutta itsestäni mitä en jo tietäisin valmiiksi. Lisäksi mielestäni yksinkertaistat asioita hieman liikaa, etenkin siihen mitä tulee itsekkyyteen ja epäitsekkyyteen.
Kerronpa pienen tarinan tähän väliin: Seitsemän ja puoli vuotta sitten jouduin tähän valaistumispeliin vastoin tahtoani synnytettyäni ensimmäisen ja näillä näkymin ainoan lapseni. Ennen raskautta olin hyvää vauhtia alkoholisoitumassa lopullisesti. Alkoholin lisäksi lääkitsin itseäni muun muassa ruoalla, pelaamisella, shoppailulla ja tupakanpoltolla. Lisäksi olin ylipainoinen ja oireilin monella muullakin tavalla. Kaiken lisäksi minulla oli erittäin vaikea tarkemmin määrittelemätön dissosiaatiohäiriö johtuen hyvin traumaattisesta lapsuudestani (fyysinen ja psyykkinen väkivalta, seksuaalinen hyväksikäyttö ja koulukiusaaminen). Synnytyksen jälkeen se sitten tapahtui: aivan kaikki räjähti käsiini ja sillä tiellä olen yhä edelleen. Tähän seitsemään ja puoleen vuoteen on kyllä mahtunut ihan kaikki mahdollinen mielisairaalakeikasta avioeroon.
Itse olen tällä hetkellä sellaisessa tilanteessa elämässäni, että ainoa mikä minua kiinnostaa on oma kuntoutumiseni ja siinä ohessa eteenpäinmenemiseni ja valaistumiseni. Eli en ole kiinnostunut siitä mitä muut tekevät, paitsi jos siitä on minulle hyötyä tai haittaa. Antamisen aika tulee vasta sitten myöhemmin, ei voi antaa jos ei ole mitään annettavaa. Ensin minun pitää ottaa se mitä minä tarvitsen, tietenkin haluaisin että muut antaisivat sen minulle vapaaehtoisesti, minkä he jo välillä tekevätkin.
Ainoa tarkoitukseni elämässäni tällä hetkellä valaistumisen ohella on yrittää kääntää peli sillä tavalla että se on minun puolellani eikä minua vastaan. Toisin sanoen luoda omasta todellisuudestani sellainen kuin haluan sen olevan. Tässä olenkin jo jokseenkin onnistunut: enpä olisi voinut ikinä uskoa, että elämä voi joskus olla näin helppoa kuin mitä se itselleni nykyään on. Ja siltikin olen vielä todella kaukana siitä mitä se voisi olla.
Eikä se valaistunutkaan anna mitään mikä olisi hänen omaansa, hän vain toimii läpikulkukanavana erilaisille positiivisille energioille. Hän on tehnyt tarvittavan työn, jotta olisi kyvykäs toimimaan Jumalan armon välikappaleena. Eli se siitä epäitsekkyydestä ja itsekkyydestä. Ja kuten jo aiemmin sanoin, egon ainoa tarve on säilyä hengissä ja jos oikein hyvin käy myös alkaa kukoistamaan, kasvaa, kehittyä, jalostua jne... Valaistuminen tulee siinä ohessa, jos se kyseisen ihmisen käsikirjoitukseen kuuluu.
Kiitos rehellisestä mielipiteestäsi, vaikka se ei mielestäni tilanteeseeni nyt oikein sopinutkaan kovin hyvin. Juuri tässä on yksi isoimmista ongelmistani sosiaalisissa suhteissani: liian usein minusta tuntuu siltä että vastapuoli ei osaa sanoa minulle oikeita asioita johtuen ihan siitä tosiasiasta että elämme niin erilaisissa todellisuuksissa. Tämä todennäköisesti on myös osasyy siihen, miksi tunnen että en saa sosiaalisista suhteista sitä mitä kaipaan. Ymmärrän kyllä, että on vaikeata löytää oikeita sanoja, en sitä osaa itsekään muille tehdä sillä tavalla kuin haluaisin.
Kiitos Kysymys. Ihana, että osasit ottaa palautteeni rakentavasti - se on hyvä taito.
Tosiaan yksinkertaistin sitä epäitsekkyys/itsekkyys -asiaa, koska, kuten kerroinkin, kirjoitin kiireellä, ja tuosta aiheestahan voisi kirjoittaa vaikka kirjan.
Terve itsekkyys on varmaan tarpeen sinun tilanteessasi, kun olet eheytymässä hyvin raskaista ja valitettavista kokemuksista.
Vaikka uskonkin, että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan, niin minulla on kokemusta siitäkin, että vaikka olisi vuodesta toiseen mitä ystävällisin ja auttavaisin ihminen, niin silti joutuu poletuksi maton alle, joten terve itsekkyys olisi varmaan ollut tarpeen niinä vuosina. Omien rajojen pitäminen voi traumaattisen tapahtumien/vuosien jälkeen myös korostua, jonka jälkeen ne vähitellen asettuvat neutraalimmalle tasolle, kun ihminen alkaa luottaa siihen, ettei häntä enää satuteta, osin siksi, koska hän ei anna sen tapahtua.
Tsemppiä sinulle kaikkeen! :)
Kyllä, terve itsekkyys on tarpeen ihan meille jokaiselle. Kiitos tsemppauksesta.
Lisäksi koen koko kysymyksen itsekkyydestä tai epäitsekkyydestä aika korniksi. Ihminenhän on aina itsekäs, se on koodattu ihmiseen. Oli hän sitten Jeesus tai pahin mahdollinen sarjamurhaaja. Eihän tätä edes tarvitse miettiä: kukaanhan ei nostaisi edes pikkurilliänsä jos ei hän siitä jollain tavalla hyötyisi, oli se hyöty sitten rahallista, hengellistä tai mitä vain hyötyä. Eli jopa se joka auttaa muita olettaa/odottaa/tietää saavansa siitä jotain, kuten karmansa poispalamista, valaistumista, onnellisuutta, merkitystä/tarkoitusta elämäänsä, jos ei muuta niin hyvää mieltä.
On se erikoista, että kun Pekka lahjoittaa kuukausittain rahaa maailman lapsille ja tekee muutakin hyväntekeväisyyttä ihan nimettömänä ja Matti huijaa rahat vanhoilta leskirouvilta tai keneltä tahansa, joka kohdalle sattuu, niin kuitenkin sekä Pekka että Matti ovat molemmat itsekkäitä. Olisiko siinä kuitenkin vähän aste-eroja, mikä itsekkyys on vahingollista ja mikä ei.
Valaistuneet ovat siis Jumalan armon välikappaleita, itsekkäitäkö hekin?
Tietenkin valaistuneet ovat itsekkäitä, heitä itsekkäämpiä ihmisiä tuskin tältä pallolta löytykään. Tekevät kaikkensa, jotta saisivat kokea äärimmäistä fyysistä ja psyykkistä mielihyvää. Kyllä tämä mielestäni varsin itsekkäältä kuulostaa. Toki siitä valaistuneen valaistumisesta muutkin ihmiset sitten hyötyvät. Mutta ei se poista sitä tosiasiaa, että itsekkäistä motiiveista ihminen valaistumista tavoittelee ja on sen takia valmis uhraamaan kaikennäköistä elämästään ja käyttämään aikaansa tavoitteen saavuttamiseen. Kaiken muun väittäminen on mielestäni täysin tekopyhää.
Itse ajattelen myös, että tämä itsekkyys epäitsekkyys juttua käytetään myös keinona hallita ja manipuloida muita. Eli yksi vallankäytön väline muiden joukossa, egolla on kaikki aseet käytössään tässä sodassa. Esimerkiksi leimaamalla joku ihminen epäitsekkääksi, saadaan hänet toimimaan halutulla tavalla. Tai päinvastoin leimaamalla joku ihminen itsekkääksi, saadaan hänet mahdollisesti toimimaan toisella tavalla tai ainakin itselle parempi mieli kun voi tuntea olevansa parempi kuin toinen ihminen.
Ei varmaan haittaa, vaikka olen eri mieltä kanssasi siitä, että valaistuneeet olisivat itsekkäitä, jopa itsekkäimpiä pallollamme.
Ehkä joku pyrkii valaistumiseen itsekkäillä motiiveilla, mutta useammat haluavat tietää totuuden kaikesta. He kutsuvat itseään totuudenetsijöiksi. Se on ollut minun motiivini, mutta olen ensin hoitanut velvoitteeni vanhempana, ystävänä ja työn suhteen ja ylimääräisen ajan, jota ei aina ole paljoa ollut, olen käyttänyt totuuden selvittämiseen. Ehkä vain lähestymme asiaa eri suunnalta.
Mikä Mystikko sinun motiivisi oli?
Lisäksi epäilen vahvasti, että meillä saattaa olla erilaiset näkemykset siitä, mitä se valaistuminen itseasiassa onkaan. Eli valaistumisen määritelmämme saattaa olla erilainen. Itse ajattelen, että on ihan turha puhua mistään valaistuneesta ihmisestä, koska ihminen valaistuu lopullisesti vasta kun hän tekee mahasamadhin eli viimeisen uloshengityksen myötä viimeisen kerran päästää irti tästä kaikesta, tällä kertaa lopullisesti, sulautuu viimeinkin takaisin sinne mistä tulikin, eikä kyseisen ihmisen tarvitse enää inkarnoitua uudelleen. Ja että kaikki sitä ennen tapahtuva on pelkkää harjoittelua tätä päämäärää kohti. Ihmisellä on kehossa ollessaan aina jäljellä vielä jonkin verran egoa, oli se ego sitten kuinka henkinen tai valaistunut tai ohut tahansa. (Epäilen, että tämä on ensisijainen syy miksi aika harva oikeasti valaistunut tituleeraa itseään valaistuneeksi, että he ymmärtävät pelin hengen ja minne tämä tie vie. Muut ihmiset voivat toki tituleerata valaistunutta valaistuneeksi mielinmäärin, pitäähän näille jutuille jotkin nimikkeet antaa, jotta näistä yleensäkään voidaan puhua.)
Epäilit, että meillä on erilainen käsitys valaistumisesta. Meillä näyttää olevan aika lailla samanlainen käsitys. Sinä vain osasit kertoa valaistumisesta paremmin kuin ehkä itse osaisin. Mietinkin, mistä olet saanut sellaisen käsityksen, että ajattelemme valaistumisesta jotenkin eri tavoin?
Siis siksi sitä mietin, kun en ole tainnut kertoa, millainen käsitykseni valaistumisesta on. :)
Vierailija kirjoitti:
Kysymys kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysymys kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysymys kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysymys kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos paljon nimimerkki Kysymys. Vastasit monin tavoin tosi hyvin.
Haluaisin kirjoittaa sinulle ajan kanssa, mutta nyt on vähän kiire, joten toivon, että osaan tiivistää sanomani siten, ettet pahoita mieltäsi, sillä aion olla sanomassani suora.
Olet paljastanut itsestäsi muutamia ominaisuuksia useamman kerran kirjoitustesi välityksellä, kuten me toki kaikki teemme. Kerron sinulle mielipiteeni siitä, miksi sinulla saattaa tökkiä sosiaaliset suhteet.
Ethän please loukkaannu seuraavasta. Kerron sen kaikella ystävyydellä:
Tuossakin tekstissäsi on selvästi näkyvissä se, että olet enemmänkin ottaja kuin antaja, hippusen itsekeskeinen, ehkä itsekäskin. Kirjoitit:
"Ei tämä valaistuminen mitään rakettitiedettä ole. Aika pitkälle selviää ihan sillä että opettelee kuuntelemaan sisintään. Itselläni tämä yleensä vaatii vetäytymistä sosiaalisista suhteista. Sinne taidan taas seuraavaksi suunnata, koska en vieläkään saa sosiaalisista suhteista sitä mitä haluan tai tarvitsen. Minulle on kyllä syntynyt aika hyvä käsitys siitä, mitä kaikkea olisi tarjolla. Mutta jostain syystä niitä asioita ei vielä tarjoilla minulle siinä määrin kuin mielestäni ansaitsisin. Eli sosiaaliset suhteet ovat vieläkin vääristyneet minun tappiokseni." (Boldasin noista muutaman kohdan helpottaakseni sanomani ymmärtämistä)."
Tunnen paljon eri-ikäisiä ihmisiä. Jotkut heistä ovat empaattisia antajia, kiitollisia pienistä asioista. Jotkut heistä ovat ottajia, useimmiten itsekeskeisiä, joskus itsekkäitäkin, mutta ei aina.
Olen huomannut, myös lukenut, että itsekeskeiset ihmiset ovat useammin masentuneita, he kokevat, etteivät saa sitä, mitä haluavat, tarvitsevat ja/tai ansaitsevat. Joskus he ovat myös katkeria. Usein heillä on myös riippuvuuksia. Toki heillä on paljon hyviä puolia, usein he ovat menestyneet työelämässä siksi, että heillä voi olla monia taitoja, mutta myös siksi, että he eivät ota liikaa paineita muiden miellyttämisestä ja huolehtivat pääasiassa omista eduistaan.
Nisargadatta Maharaj sanoi valaistuneesta (vapautuneesta) näin:
"Ellei hän ole antaja, ei hän ole myöskään vapautunut. Sen mitä hänellä on, hän jakaa toisten kanssa."
Uskon, että jos opettelet/keskityt tarkkailemaan omaa itsekeskeisyyttäsi ja siitä irtipääsemistä, ja antamista joko henkisesti ja fyysisesti tai edes henkisesti, niin saat elämän, jossa on paljon enemmän keveyttä, iloa, kiitollisuutta ja mukavia sosiaalisia suhteita. Ja EHKÄ sinun on myös helpompi ns. valaistua.
Kirjoitit:
"Et tainnut ihan ymmärtää, mitä tarkoitin tuolla aseella jota kaikki käyttävät toisiaan vastaan. En aio sitä avata sen enempää,..."
Mielestäni tuokin kertoo sinusta sen, ettet ole antaja, et halua nähdä vaivaa sen eteen, että toiset saisivat vastauksia, vaan mieluummin haluat niitä vain itselle. Ei se minua haittaa. Voin lukea sen viestisi paremmalla ajalla uudestaan ja muodostaa siitä oman käsitykseni, joka on väärä tai oikea - ei se ole niin vakavaa, kumpi.
Olen pahoillani, jos sanani sinua loukkasivat. Yleensä kasvaminen käy vähän kipeää, mutta luulen sinun myöhemmin olevan iloinen siitä, että joku kertoi havaintonsa sinusta sinulle. Yleensä ihmiset eivät sitä tee, tai jos tekevät, se ei tuota tulosta, mutta sinulla on taito analysoida itseäsi rehellisesti, joten uskon ja toivon sinun saavan tuosta havainnosta apua.
En todellakaan pahoittanut minun mieltäni tai loukannut minua tai mitään muutakaan. Et itseasiassa kertonut minulle mitään uutta itsestäni mitä en jo tietäisin valmiiksi. Lisäksi mielestäni yksinkertaistat asioita hieman liikaa, etenkin siihen mitä tulee itsekkyyteen ja epäitsekkyyteen.
Kerronpa pienen tarinan tähän väliin: Seitsemän ja puoli vuotta sitten jouduin tähän valaistumispeliin vastoin tahtoani synnytettyäni ensimmäisen ja näillä näkymin ainoan lapseni. Ennen raskautta olin hyvää vauhtia alkoholisoitumassa lopullisesti. Alkoholin lisäksi lääkitsin itseäni muun muassa ruoalla, pelaamisella, shoppailulla ja tupakanpoltolla. Lisäksi olin ylipainoinen ja oireilin monella muullakin tavalla. Kaiken lisäksi minulla oli erittäin vaikea tarkemmin määrittelemätön dissosiaatiohäiriö johtuen hyvin traumaattisesta lapsuudestani (fyysinen ja psyykkinen väkivalta, seksuaalinen hyväksikäyttö ja koulukiusaaminen). Synnytyksen jälkeen se sitten tapahtui: aivan kaikki räjähti käsiini ja sillä tiellä olen yhä edelleen. Tähän seitsemään ja puoleen vuoteen on kyllä mahtunut ihan kaikki mahdollinen mielisairaalakeikasta avioeroon.
Itse olen tällä hetkellä sellaisessa tilanteessa elämässäni, että ainoa mikä minua kiinnostaa on oma kuntoutumiseni ja siinä ohessa eteenpäinmenemiseni ja valaistumiseni. Eli en ole kiinnostunut siitä mitä muut tekevät, paitsi jos siitä on minulle hyötyä tai haittaa. Antamisen aika tulee vasta sitten myöhemmin, ei voi antaa jos ei ole mitään annettavaa. Ensin minun pitää ottaa se mitä minä tarvitsen, tietenkin haluaisin että muut antaisivat sen minulle vapaaehtoisesti, minkä he jo välillä tekevätkin.
Ainoa tarkoitukseni elämässäni tällä hetkellä valaistumisen ohella on yrittää kääntää peli sillä tavalla että se on minun puolellani eikä minua vastaan. Toisin sanoen luoda omasta todellisuudestani sellainen kuin haluan sen olevan. Tässä olenkin jo jokseenkin onnistunut: enpä olisi voinut ikinä uskoa, että elämä voi joskus olla näin helppoa kuin mitä se itselleni nykyään on. Ja siltikin olen vielä todella kaukana siitä mitä se voisi olla.
Eikä se valaistunutkaan anna mitään mikä olisi hänen omaansa, hän vain toimii läpikulkukanavana erilaisille positiivisille energioille. Hän on tehnyt tarvittavan työn, jotta olisi kyvykäs toimimaan Jumalan armon välikappaleena. Eli se siitä epäitsekkyydestä ja itsekkyydestä. Ja kuten jo aiemmin sanoin, egon ainoa tarve on säilyä hengissä ja jos oikein hyvin käy myös alkaa kukoistamaan, kasvaa, kehittyä, jalostua jne... Valaistuminen tulee siinä ohessa, jos se kyseisen ihmisen käsikirjoitukseen kuuluu.
Kiitos rehellisestä mielipiteestäsi, vaikka se ei mielestäni tilanteeseeni nyt oikein sopinutkaan kovin hyvin. Juuri tässä on yksi isoimmista ongelmistani sosiaalisissa suhteissani: liian usein minusta tuntuu siltä että vastapuoli ei osaa sanoa minulle oikeita asioita johtuen ihan siitä tosiasiasta että elämme niin erilaisissa todellisuuksissa. Tämä todennäköisesti on myös osasyy siihen, miksi tunnen että en saa sosiaalisista suhteista sitä mitä kaipaan. Ymmärrän kyllä, että on vaikeata löytää oikeita sanoja, en sitä osaa itsekään muille tehdä sillä tavalla kuin haluaisin.
Kiitos Kysymys. Ihana, että osasit ottaa palautteeni rakentavasti - se on hyvä taito.
Tosiaan yksinkertaistin sitä epäitsekkyys/itsekkyys -asiaa, koska, kuten kerroinkin, kirjoitin kiireellä, ja tuosta aiheestahan voisi kirjoittaa vaikka kirjan.
Terve itsekkyys on varmaan tarpeen sinun tilanteessasi, kun olet eheytymässä hyvin raskaista ja valitettavista kokemuksista.
Vaikka uskonkin, että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan, niin minulla on kokemusta siitäkin, että vaikka olisi vuodesta toiseen mitä ystävällisin ja auttavaisin ihminen, niin silti joutuu poletuksi maton alle, joten terve itsekkyys olisi varmaan ollut tarpeen niinä vuosina. Omien rajojen pitäminen voi traumaattisen tapahtumien/vuosien jälkeen myös korostua, jonka jälkeen ne vähitellen asettuvat neutraalimmalle tasolle, kun ihminen alkaa luottaa siihen, ettei häntä enää satuteta, osin siksi, koska hän ei anna sen tapahtua.
Tsemppiä sinulle kaikkeen! :)
Kyllä, terve itsekkyys on tarpeen ihan meille jokaiselle. Kiitos tsemppauksesta.
Lisäksi koen koko kysymyksen itsekkyydestä tai epäitsekkyydestä aika korniksi. Ihminenhän on aina itsekäs, se on koodattu ihmiseen. Oli hän sitten Jeesus tai pahin mahdollinen sarjamurhaaja. Eihän tätä edes tarvitse miettiä: kukaanhan ei nostaisi edes pikkurilliänsä jos ei hän siitä jollain tavalla hyötyisi, oli se hyöty sitten rahallista, hengellistä tai mitä vain hyötyä. Eli jopa se joka auttaa muita olettaa/odottaa/tietää saavansa siitä jotain, kuten karmansa poispalamista, valaistumista, onnellisuutta, merkitystä/tarkoitusta elämäänsä, jos ei muuta niin hyvää mieltä.
On se erikoista, että kun Pekka lahjoittaa kuukausittain rahaa maailman lapsille ja tekee muutakin hyväntekeväisyyttä ihan nimettömänä ja Matti huijaa rahat vanhoilta leskirouvilta tai keneltä tahansa, joka kohdalle sattuu, niin kuitenkin sekä Pekka että Matti ovat molemmat itsekkäitä. Olisiko siinä kuitenkin vähän aste-eroja, mikä itsekkyys on vahingollista ja mikä ei.
Valaistuneet ovat siis Jumalan armon välikappaleita, itsekkäitäkö hekin?
Tietenkin valaistuneet ovat itsekkäitä, heitä itsekkäämpiä ihmisiä tuskin tältä pallolta löytykään. Tekevät kaikkensa, jotta saisivat kokea äärimmäistä fyysistä ja psyykkistä mielihyvää. Kyllä tämä mielestäni varsin itsekkäältä kuulostaa. Toki siitä valaistuneen valaistumisesta muutkin ihmiset sitten hyötyvät. Mutta ei se poista sitä tosiasiaa, että itsekkäistä motiiveista ihminen valaistumista tavoittelee ja on sen takia valmis uhraamaan kaikennäköistä elämästään ja käyttämään aikaansa tavoitteen saavuttamiseen. Kaiken muun väittäminen on mielestäni täysin tekopyhää.
Itse ajattelen myös, että tämä itsekkyys epäitsekkyys juttua käytetään myös keinona hallita ja manipuloida muita. Eli yksi vallankäytön väline muiden joukossa, egolla on kaikki aseet käytössään tässä sodassa. Esimerkiksi leimaamalla joku ihminen epäitsekkääksi, saadaan hänet toimimaan halutulla tavalla. Tai päinvastoin leimaamalla joku ihminen itsekkääksi, saadaan hänet mahdollisesti toimimaan toisella tavalla tai ainakin itselle parempi mieli kun voi tuntea olevansa parempi kuin toinen ihminen.
Ei varmaan haittaa, vaikka olen eri mieltä kanssasi siitä, että valaistuneeet olisivat itsekkäitä, jopa itsekkäimpiä pallollamme.
Ehkä joku pyrkii valaistumiseen itsekkäillä motiiveilla, mutta useammat haluavat tietää totuuden kaikesta. He kutsuvat itseään totuudenetsijöiksi. Se on ollut minun motiivini, mutta olen ensin hoitanut velvoitteeni vanhempana, ystävänä ja työn suhteen ja ylimääräisen ajan, jota ei aina ole paljoa ollut, olen käyttänyt totuuden selvittämiseen. Ehkä vain lähestymme asiaa eri suunnalta.
Mikä Mystikko sinun motiivisi oli?
Lisäksi epäilen vahvasti, että meillä saattaa olla erilaiset näkemykset siitä, mitä se valaistuminen itseasiassa onkaan. Eli valaistumisen määritelmämme saattaa olla erilainen. Itse ajattelen, että on ihan turha puhua mistään valaistuneesta ihmisestä, koska ihminen valaistuu lopullisesti vasta kun hän tekee mahasamadhin eli viimeisen uloshengityksen myötä viimeisen kerran päästää irti tästä kaikesta, tällä kertaa lopullisesti, sulautuu viimeinkin takaisin sinne mistä tulikin, eikä kyseisen ihmisen tarvitse enää inkarnoitua uudelleen. Ja että kaikki sitä ennen tapahtuva on pelkkää harjoittelua tätä päämäärää kohti. Ihmisellä on kehossa ollessaan aina jäljellä vielä jonkin verran egoa, oli se ego sitten kuinka henkinen tai valaistunut tai ohut tahansa. (Epäilen, että tämä on ensisijainen syy miksi aika harva oikeasti valaistunut tituleeraa itseään valaistuneeksi, että he ymmärtävät pelin hengen ja minne tämä tie vie. Muut ihmiset voivat toki tituleerata valaistunutta valaistuneeksi mielinmäärin, pitäähän näille jutuille jotkin nimikkeet antaa, jotta näistä yleensäkään voidaan puhua.)
Epäilit, että meillä on erilainen käsitys valaistumisesta. Meillä näyttää olevan aika lailla samanlainen käsitys. Sinä vain osasit kertoa valaistumisesta paremmin kuin ehkä itse osaisin. Mietinkin, mistä olet saanut sellaisen käsityksen, että ajattelemme valaistumisesta jotenkin eri tavoin?
Kiitos tästä palautteestasi. Itse yritän lukea rivien välit tarkkaan ja muodostaa ihmisestä ja hänen paikastaan tässä maailmankaikkeudessa kuvan sen perusteella. Ilmiselvästi en ole tässä (ainakaan vielä) kovin hyvä ja sitten rapatessa roiskuu. Pahoitteluni siitä. (Kieltämättä minulla on myös ennakkoluuloja ihmisten suhteen, koska elävässä elämässä en juurikaan tapaa ihmisiä joita nämä asiat kiinnostaisivat yhtään tai jotka tekisivät asian hyväksi mitään. Tämä varmaan luo illuusion siitä, että luulen että todella harvat näistä asioista mitään ymmärtävät. Mutta toisaalta tämä keskusteluketju takuulla vetää puoleensa sellaisia ihmisiä joita nämä asiat kiinnostavat ja joilla saattaa olla omakohtaisia kokemuksia aiheesta.)
Kysymys kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysymys kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysymys kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysymys kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysymys kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos paljon nimimerkki Kysymys. Vastasit monin tavoin tosi hyvin.
Haluaisin kirjoittaa sinulle ajan kanssa, mutta nyt on vähän kiire, joten toivon, että osaan tiivistää sanomani siten, ettet pahoita mieltäsi, sillä aion olla sanomassani suora.
Olet paljastanut itsestäsi muutamia ominaisuuksia useamman kerran kirjoitustesi välityksellä, kuten me toki kaikki teemme. Kerron sinulle mielipiteeni siitä, miksi sinulla saattaa tökkiä sosiaaliset suhteet.
Ethän please loukkaannu seuraavasta. Kerron sen kaikella ystävyydellä:
Tuossakin tekstissäsi on selvästi näkyvissä se, että olet enemmänkin ottaja kuin antaja, hippusen itsekeskeinen, ehkä itsekäskin. Kirjoitit:
"Ei tämä valaistuminen mitään rakettitiedettä ole. Aika pitkälle selviää ihan sillä että opettelee kuuntelemaan sisintään. Itselläni tämä yleensä vaatii vetäytymistä sosiaalisista suhteista. Sinne taidan taas seuraavaksi suunnata, koska en vieläkään saa sosiaalisista suhteista sitä mitä haluan tai tarvitsen. Minulle on kyllä syntynyt aika hyvä käsitys siitä, mitä kaikkea olisi tarjolla. Mutta jostain syystä niitä asioita ei vielä tarjoilla minulle siinä määrin kuin mielestäni ansaitsisin. Eli sosiaaliset suhteet ovat vieläkin vääristyneet minun tappiokseni." (Boldasin noista muutaman kohdan helpottaakseni sanomani ymmärtämistä)."
Tunnen paljon eri-ikäisiä ihmisiä. Jotkut heistä ovat empaattisia antajia, kiitollisia pienistä asioista. Jotkut heistä ovat ottajia, useimmiten itsekeskeisiä, joskus itsekkäitäkin, mutta ei aina.
Olen huomannut, myös lukenut, että itsekeskeiset ihmiset ovat useammin masentuneita, he kokevat, etteivät saa sitä, mitä haluavat, tarvitsevat ja/tai ansaitsevat. Joskus he ovat myös katkeria. Usein heillä on myös riippuvuuksia. Toki heillä on paljon hyviä puolia, usein he ovat menestyneet työelämässä siksi, että heillä voi olla monia taitoja, mutta myös siksi, että he eivät ota liikaa paineita muiden miellyttämisestä ja huolehtivat pääasiassa omista eduistaan.
Nisargadatta Maharaj sanoi valaistuneesta (vapautuneesta) näin:
"Ellei hän ole antaja, ei hän ole myöskään vapautunut. Sen mitä hänellä on, hän jakaa toisten kanssa."
Uskon, että jos opettelet/keskityt tarkkailemaan omaa itsekeskeisyyttäsi ja siitä irtipääsemistä, ja antamista joko henkisesti ja fyysisesti tai edes henkisesti, niin saat elämän, jossa on paljon enemmän keveyttä, iloa, kiitollisuutta ja mukavia sosiaalisia suhteita. Ja EHKÄ sinun on myös helpompi ns. valaistua.
Kirjoitit:
"Et tainnut ihan ymmärtää, mitä tarkoitin tuolla aseella jota kaikki käyttävät toisiaan vastaan. En aio sitä avata sen enempää,..."
Mielestäni tuokin kertoo sinusta sen, ettet ole antaja, et halua nähdä vaivaa sen eteen, että toiset saisivat vastauksia, vaan mieluummin haluat niitä vain itselle. Ei se minua haittaa. Voin lukea sen viestisi paremmalla ajalla uudestaan ja muodostaa siitä oman käsitykseni, joka on väärä tai oikea - ei se ole niin vakavaa, kumpi.
Olen pahoillani, jos sanani sinua loukkasivat. Yleensä kasvaminen käy vähän kipeää, mutta luulen sinun myöhemmin olevan iloinen siitä, että joku kertoi havaintonsa sinusta sinulle. Yleensä ihmiset eivät sitä tee, tai jos tekevät, se ei tuota tulosta, mutta sinulla on taito analysoida itseäsi rehellisesti, joten uskon ja toivon sinun saavan tuosta havainnosta apua.
En todellakaan pahoittanut minun mieltäni tai loukannut minua tai mitään muutakaan. Et itseasiassa kertonut minulle mitään uutta itsestäni mitä en jo tietäisin valmiiksi. Lisäksi mielestäni yksinkertaistat asioita hieman liikaa, etenkin siihen mitä tulee itsekkyyteen ja epäitsekkyyteen.
Kerronpa pienen tarinan tähän väliin: Seitsemän ja puoli vuotta sitten jouduin tähän valaistumispeliin vastoin tahtoani synnytettyäni ensimmäisen ja näillä näkymin ainoan lapseni. Ennen raskautta olin hyvää vauhtia alkoholisoitumassa lopullisesti. Alkoholin lisäksi lääkitsin itseäni muun muassa ruoalla, pelaamisella, shoppailulla ja tupakanpoltolla. Lisäksi olin ylipainoinen ja oireilin monella muullakin tavalla. Kaiken lisäksi minulla oli erittäin vaikea tarkemmin määrittelemätön dissosiaatiohäiriö johtuen hyvin traumaattisesta lapsuudestani (fyysinen ja psyykkinen väkivalta, seksuaalinen hyväksikäyttö ja koulukiusaaminen). Synnytyksen jälkeen se sitten tapahtui: aivan kaikki räjähti käsiini ja sillä tiellä olen yhä edelleen. Tähän seitsemään ja puoleen vuoteen on kyllä mahtunut ihan kaikki mahdollinen mielisairaalakeikasta avioeroon.
Itse olen tällä hetkellä sellaisessa tilanteessa elämässäni, että ainoa mikä minua kiinnostaa on oma kuntoutumiseni ja siinä ohessa eteenpäinmenemiseni ja valaistumiseni. Eli en ole kiinnostunut siitä mitä muut tekevät, paitsi jos siitä on minulle hyötyä tai haittaa. Antamisen aika tulee vasta sitten myöhemmin, ei voi antaa jos ei ole mitään annettavaa. Ensin minun pitää ottaa se mitä minä tarvitsen, tietenkin haluaisin että muut antaisivat sen minulle vapaaehtoisesti, minkä he jo välillä tekevätkin.
Ainoa tarkoitukseni elämässäni tällä hetkellä valaistumisen ohella on yrittää kääntää peli sillä tavalla että se on minun puolellani eikä minua vastaan. Toisin sanoen luoda omasta todellisuudestani sellainen kuin haluan sen olevan. Tässä olenkin jo jokseenkin onnistunut: enpä olisi voinut ikinä uskoa, että elämä voi joskus olla näin helppoa kuin mitä se itselleni nykyään on. Ja siltikin olen vielä todella kaukana siitä mitä se voisi olla.
Eikä se valaistunutkaan anna mitään mikä olisi hänen omaansa, hän vain toimii läpikulkukanavana erilaisille positiivisille energioille. Hän on tehnyt tarvittavan työn, jotta olisi kyvykäs toimimaan Jumalan armon välikappaleena. Eli se siitä epäitsekkyydestä ja itsekkyydestä. Ja kuten jo aiemmin sanoin, egon ainoa tarve on säilyä hengissä ja jos oikein hyvin käy myös alkaa kukoistamaan, kasvaa, kehittyä, jalostua jne... Valaistuminen tulee siinä ohessa, jos se kyseisen ihmisen käsikirjoitukseen kuuluu.
Kiitos rehellisestä mielipiteestäsi, vaikka se ei mielestäni tilanteeseeni nyt oikein sopinutkaan kovin hyvin. Juuri tässä on yksi isoimmista ongelmistani sosiaalisissa suhteissani: liian usein minusta tuntuu siltä että vastapuoli ei osaa sanoa minulle oikeita asioita johtuen ihan siitä tosiasiasta että elämme niin erilaisissa todellisuuksissa. Tämä todennäköisesti on myös osasyy siihen, miksi tunnen että en saa sosiaalisista suhteista sitä mitä kaipaan. Ymmärrän kyllä, että on vaikeata löytää oikeita sanoja, en sitä osaa itsekään muille tehdä sillä tavalla kuin haluaisin.
Kiitos Kysymys. Ihana, että osasit ottaa palautteeni rakentavasti - se on hyvä taito.
Tosiaan yksinkertaistin sitä epäitsekkyys/itsekkyys -asiaa, koska, kuten kerroinkin, kirjoitin kiireellä, ja tuosta aiheestahan voisi kirjoittaa vaikka kirjan.
Terve itsekkyys on varmaan tarpeen sinun tilanteessasi, kun olet eheytymässä hyvin raskaista ja valitettavista kokemuksista.
Vaikka uskonkin, että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan, niin minulla on kokemusta siitäkin, että vaikka olisi vuodesta toiseen mitä ystävällisin ja auttavaisin ihminen, niin silti joutuu poletuksi maton alle, joten terve itsekkyys olisi varmaan ollut tarpeen niinä vuosina. Omien rajojen pitäminen voi traumaattisen tapahtumien/vuosien jälkeen myös korostua, jonka jälkeen ne vähitellen asettuvat neutraalimmalle tasolle, kun ihminen alkaa luottaa siihen, ettei häntä enää satuteta, osin siksi, koska hän ei anna sen tapahtua.
Tsemppiä sinulle kaikkeen! :)
Kyllä, terve itsekkyys on tarpeen ihan meille jokaiselle. Kiitos tsemppauksesta.
Lisäksi koen koko kysymyksen itsekkyydestä tai epäitsekkyydestä aika korniksi. Ihminenhän on aina itsekäs, se on koodattu ihmiseen. Oli hän sitten Jeesus tai pahin mahdollinen sarjamurhaaja. Eihän tätä edes tarvitse miettiä: kukaanhan ei nostaisi edes pikkurilliänsä jos ei hän siitä jollain tavalla hyötyisi, oli se hyöty sitten rahallista, hengellistä tai mitä vain hyötyä. Eli jopa se joka auttaa muita olettaa/odottaa/tietää saavansa siitä jotain, kuten karmansa poispalamista, valaistumista, onnellisuutta, merkitystä/tarkoitusta elämäänsä, jos ei muuta niin hyvää mieltä.
On se erikoista, että kun Pekka lahjoittaa kuukausittain rahaa maailman lapsille ja tekee muutakin hyväntekeväisyyttä ihan nimettömänä ja Matti huijaa rahat vanhoilta leskirouvilta tai keneltä tahansa, joka kohdalle sattuu, niin kuitenkin sekä Pekka että Matti ovat molemmat itsekkäitä. Olisiko siinä kuitenkin vähän aste-eroja, mikä itsekkyys on vahingollista ja mikä ei.
Valaistuneet ovat siis Jumalan armon välikappaleita, itsekkäitäkö hekin?
Tietenkin valaistuneet ovat itsekkäitä, heitä itsekkäämpiä ihmisiä tuskin tältä pallolta löytykään. Tekevät kaikkensa, jotta saisivat kokea äärimmäistä fyysistä ja psyykkistä mielihyvää. Kyllä tämä mielestäni varsin itsekkäältä kuulostaa. Toki siitä valaistuneen valaistumisesta muutkin ihmiset sitten hyötyvät. Mutta ei se poista sitä tosiasiaa, että itsekkäistä motiiveista ihminen valaistumista tavoittelee ja on sen takia valmis uhraamaan kaikennäköistä elämästään ja käyttämään aikaansa tavoitteen saavuttamiseen. Kaiken muun väittäminen on mielestäni täysin tekopyhää.
Itse ajattelen myös, että tämä itsekkyys epäitsekkyys juttua käytetään myös keinona hallita ja manipuloida muita. Eli yksi vallankäytön väline muiden joukossa, egolla on kaikki aseet käytössään tässä sodassa. Esimerkiksi leimaamalla joku ihminen epäitsekkääksi, saadaan hänet toimimaan halutulla tavalla. Tai päinvastoin leimaamalla joku ihminen itsekkääksi, saadaan hänet mahdollisesti toimimaan toisella tavalla tai ainakin itselle parempi mieli kun voi tuntea olevansa parempi kuin toinen ihminen.
Ei varmaan haittaa, vaikka olen eri mieltä kanssasi siitä, että valaistuneeet olisivat itsekkäitä, jopa itsekkäimpiä pallollamme.
Ehkä joku pyrkii valaistumiseen itsekkäillä motiiveilla, mutta useammat haluavat tietää totuuden kaikesta. He kutsuvat itseään totuudenetsijöiksi. Se on ollut minun motiivini, mutta olen ensin hoitanut velvoitteeni vanhempana, ystävänä ja työn suhteen ja ylimääräisen ajan, jota ei aina ole paljoa ollut, olen käyttänyt totuuden selvittämiseen. Ehkä vain lähestymme asiaa eri suunnalta.
Mikä Mystikko sinun motiivisi oli?
Lisäksi epäilen vahvasti, että meillä saattaa olla erilaiset näkemykset siitä, mitä se valaistuminen itseasiassa onkaan. Eli valaistumisen määritelmämme saattaa olla erilainen. Itse ajattelen, että on ihan turha puhua mistään valaistuneesta ihmisestä, koska ihminen valaistuu lopullisesti vasta kun hän tekee mahasamadhin eli viimeisen uloshengityksen myötä viimeisen kerran päästää irti tästä kaikesta, tällä kertaa lopullisesti, sulautuu viimeinkin takaisin sinne mistä tulikin, eikä kyseisen ihmisen tarvitse enää inkarnoitua uudelleen. Ja että kaikki sitä ennen tapahtuva on pelkkää harjoittelua tätä päämäärää kohti. Ihmisellä on kehossa ollessaan aina jäljellä vielä jonkin verran egoa, oli se ego sitten kuinka henkinen tai valaistunut tai ohut tahansa. (Epäilen, että tämä on ensisijainen syy miksi aika harva oikeasti valaistunut tituleeraa itseään valaistuneeksi, että he ymmärtävät pelin hengen ja minne tämä tie vie. Muut ihmiset voivat toki tituleerata valaistunutta valaistuneeksi mielinmäärin, pitäähän näille jutuille jotkin nimikkeet antaa, jotta näistä yleensäkään voidaan puhua.)
Epäilit, että meillä on erilainen käsitys valaistumisesta. Meillä näyttää olevan aika lailla samanlainen käsitys. Sinä vain osasit kertoa valaistumisesta paremmin kuin ehkä itse osaisin. Mietinkin, mistä olet saanut sellaisen käsityksen, että ajattelemme valaistumisesta jotenkin eri tavoin?
Kiitos tästä palautteestasi. Itse yritän lukea rivien välit tarkkaan ja muodostaa ihmisestä ja hänen paikastaan tässä maailmankaikkeudessa kuvan sen perusteella. Ilmiselvästi en ole tässä (ainakaan vielä) kovin hyvä ja sitten rapatessa roiskuu. Pahoitteluni siitä. (Kieltämättä minulla on myös ennakkoluuloja ihmisten suhteen, koska elävässä elämässä en juurikaan tapaa ihmisiä joita nämä asiat kiinnostaisivat yhtään tai jotka tekisivät asian hyväksi mitään. Tämä varmaan luo illuusion siitä, että luulen että todella harvat näistä asioista mitään ymmärtävät. Mutta toisaalta tämä keskusteluketju takuulla vetää puoleensa sellaisia ihmisiä joita nämä asiat kiinnostavat ja joilla saattaa olla omakohtaisia kokemuksia aiheesta.)
Kiitos, hyvin vastasit. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaaditaan viimeinen hengäys tästä egosta, mutta ei välttämättä fyysisesti viimeistä henkäystä, jotta valaistuisi. Ja valaistunutkin voi halutessaan tai tarvittaessa inkarnoitua uudelleen.
Mystikko toivottavasti kertoo, jos olen väärässä noissa lauseissani.
Vierailija kirjoitti:
Vaaditaan viimeinen hengäys tästä egosta, mutta ei välttämättä fyysisesti viimeistä henkäystä, jotta valaistuisi. Ja valaistunutkin voi halutessaan tai tarvittaessa inkarnoitua uudelleen.
Mystikko toivottavasti kertoo, jos olen väärässä noissa lauseissani.
Eli meillä on erilaiset käsitykset tästä asiasta, mikä on ok. Hiustenhalkomiseksihan tämä tällainen semanttinen keskustelu väistämättä menee ja jokainen joutuu omien kokemuksiensa ja päätelmiensä perusteella itse päättämään miten määrittelee kunkin termin. Itse olen aika puritanistinen mitä tulee tähän valaistumisasiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kysymys kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaaditaan viimeinen hengäys tästä egosta, mutta ei välttämättä fyysisesti viimeistä henkäystä, jotta valaistuisi. Ja valaistunutkin voi halutessaan tai tarvittaessa inkarnoitua uudelleen.
Mystikko toivottavasti kertoo, jos olen väärässä noissa lauseissani.
Eli meillä on erilaiset käsitykset tästä asiasta, mikä on ok. Hiustenhalkomiseksihan tämä tällainen semanttinen keskustelu väistämättä menee ja jokainen joutuu omien kokemuksiensa ja päätelmiensä perusteella itse päättämään miten määrittelee kunkin termin. Itse olen aika puritanistinen mitä tulee tähän valaistumisasiaan.
Oon eri henkilö.
Vierailija kirjoitti:
Kysymys kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaaditaan viimeinen hengäys tästä egosta, mutta ei välttämättä fyysisesti viimeistä henkäystä, jotta valaistuisi. Ja valaistunutkin voi halutessaan tai tarvittaessa inkarnoitua uudelleen.
Mystikko toivottavasti kertoo, jos olen väärässä noissa lauseissani.
Eli meillä on erilaiset käsitykset tästä asiasta, mikä on ok. Hiustenhalkomiseksihan tämä tällainen semanttinen keskustelu väistämättä menee ja jokainen joutuu omien kokemuksiensa ja päätelmiensä perusteella itse päättämään miten määrittelee kunkin termin. Itse olen aika puritanistinen mitä tulee tähän valaistumisasiaan.
Oon eri henkilö.
Ja tarkennan, että pallollamme on ollut paljon heitä, jotka ovat kuolleet egolleen ennen fyysistä kuolemaansa.
Sanonta: Kuole ennen kuin kuolet kai viittaa juuri siihen, että egon pitää kuolla ja sitten se valaistuminen tapahtuu. Ei tarvitse kuolla fyysisesti ensin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysymys kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaaditaan viimeinen hengäys tästä egosta, mutta ei välttämättä fyysisesti viimeistä henkäystä, jotta valaistuisi. Ja valaistunutkin voi halutessaan tai tarvittaessa inkarnoitua uudelleen.
Mystikko toivottavasti kertoo, jos olen väärässä noissa lauseissani.
Eli meillä on erilaiset käsitykset tästä asiasta, mikä on ok. Hiustenhalkomiseksihan tämä tällainen semanttinen keskustelu väistämättä menee ja jokainen joutuu omien kokemuksiensa ja päätelmiensä perusteella itse päättämään miten määrittelee kunkin termin. Itse olen aika puritanistinen mitä tulee tähän valaistumisasiaan.
Oon eri henkilö.
Ja tarkennan, että pallollamme on ollut paljon heitä, jotka ovat kuolleet egolleen ennen fyysistä kuolemaansa.
Sanonta: Kuole ennen kuin kuolet kai viittaa juuri siihen, että egon pitää kuolla ja sitten se valaistuminen tapahtuu. Ei tarvitse kuolla fyysisesti ensin.
He ovat onnistuneet kuolettamaan egonsa lihassa ollessaan:
Jeesus, Ramana Maharsi, Jed Mc Kenna, Mystikko, Tolle ym. ym.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käsittääkseni Mystikko on lapsesta asti sinnikkäästi rukoillut Jumalaa, että saisi tietää totuuden, tuntea Jumalan. Hän on myös tutustunut hyvin ja tarkasti Raamattuun ja kristillisyyteen. Olen iloinen siitä, että Mystikko on voinut avata meille myös Raamattua ja Jeesuksen sanomaa. Raamatussa ja muissa uskonnoissa kerrotaan samaa asiaa eri sanoin. Jeesus ja Buddha olisivat varmasti olleet samaa mieltä asioista, Jumalasta, totuudesta.
On tärkeää erottaa se, mitä mieltä inhimillisesti haluaisi Jeesuksen olleen, ja mitä hän todella sanoi. Hänen ja Buddhan puheet eroavat toisistaan olennaisissa, elintärkeissä kohdissa. Buddhalla ei ole mitään tekemistä Jeesuksen eikä Jumalan totuuden kanssa.
Eikö Jeesus ja Buddha olleet molemmat valaistuneita, kuten Mystikkokin on, ja Mooji, Tolle, Nisargadatta ja monet muutkin.
Ei. Jeesus kasvoi iässä, armossa, totuudessa ja viisaudessa keskellä omaa arkeaan ja inhimillistä kehitystään. Hän tutki Jumalan sanaa ja sai viisautensa siitä, hän rukoili isäänsä Jumalaa. On välttämätöntä ymmärtää, ettei ”valaistumisen” käsite liity Jeesukseen mitenkään.
Eli valaistumisen käsite ei mielestäsi liity Jeesukseen, mutta useat valaistuneet ovat kuitenkin toimineet samoin kuin Jeesus, eli ovat tutkineet Jumalan sanaa niin motivoituneena, ettei mikään muu asia ole heitä niin paljon kiinnostanut. Samoin he ovat rukoilleet Jumalaa samalla intensiteetillä ja lopulta saaneet tuntea hänet "isänään".
Mutta ei näistä asioista kannata kiistellä toki, sillä jokainen on omalla polullaan juuri oikealla paikalla. On hienoa, jos mahdollisimman moni haluaa tuntea Jumalan.
Se, että jokainen on omalla polullaan juuri oikealla paikalla on vaan sinun mielipiteesi. Jos Allahi on olemassa, voi hänellä olla toinen mielipide asiaan.
Miksi kaikki uskovaiset aina luulevat tietävänsä totuuden? Tässäkin ketjussa ihmiset näyttävät pitävän omia uskomuksiaan totuutena, vaikka sitä niin armeliaasti sanotaan, että jokainen on omalla polullaan oikeassa paikassa. Melkein toivon, että joku random, pieni tuomiouskonto on oikeassa, että saatte sitten surra typeryyttänne helvetissä.
Loki
Miksi kaikki uskovaiset aina luulevat tietävänsä totuuden? Itse kysyisin, miksi kaikki ajattelevat että Totuus on ihmisajatuksia. Selvää on, että tämän maailman tasolla se toimii: on erilaisten todisteiden perusteella enemmän ja vähemmän tosia asioita, ja yleensä tosien asioiden tietäminen johtaa parempaan lopputulokseen. Esimerkiksi jos edelleen uskottaisiin litteään Maahan, se rajoittaisi kovasti monenlaisia asioita. Maan reunalta putoamisen uhka olisi aina mielessä jos merimatkallekin lähtisi.
Mutta henkinen tai hengellinen totuus... Uskot yhtä tai toista Allahista tai Jeesuksesta tai valaistumisesta, ja sitten kuolet, aivosi lopettavat toimintansa ja maatuvat eikä niitä uskomuksia enää ole. Uskomuksilla voi olla välinearvoa oivaltamisessa ja näkemisessä, mutta ei ne itsessään ole niin kovin merkittäviä. Parhaimmillaankin ne ovat vain viittauksia totuuteen tai sen kuvailuja, ei Totuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vai olisiko voinut olla niin, että Lasaruksen sielu tahtoi parantua?
Toisaalta Mystikko kirjoitti: ”sinä et ole keho etkä mieli etkä edes joku erillinen ikuinen yksilösielu” mutta toisaalta hän muistaakseni on kirjoittanut jotenkin niin, että olemme jokainen Jumala yksilöllistyneenä. Olisiko se eri asia.
Eli Lasarus -tarinan perusteella voisi ajatella, että Jeesus tai joku muukin parantaja voisi parantaa sairaan (jopa kuolleen) ihmisen, vaikkei tällä sairaalla ei olisi omaa uskoa paranemiseensa hitustakaan.
Voisitkohan Mystikko tuota asiaa vähän valaista, kiitos. :)
Kuolleella ei ole myöskään vastustusta, sillä vastustus tulee toimivan ja ehdollistuneen ihmisen neurologisen koneiston kautta. Kollektiivinen uskomusmaailma vaikuttaa kyllä asiaan toki myös. Ja sekin tosiaan, kokeeko 'sielu' eli Jumala tai Minä näyttelemässä sitä yhtä roolia, että sen aallon oli jo aika palata osaksi merta, vai vieläkö sillä muodolla on tehtävä.
Kiitos Mystikko, että jaksat käydä täällä vastailemassa meille! Teksteistäsi on ollut paljon apua ja lohtuakin. Toivon todella, että jonakin päivänä tulee vielä se mainitsemasi kirja :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
KM, mikä olisi paras tapa olla omalta osaltaan kasvattamatta nykyistä vastakkainasettelua ja pelon lietsomista, ellei ole vielä täysin valaistunut? Voiko yksittäinen ihminen vaikuttaa esim. omia uskomuksiaan muuntamalla myös kollektiiviin niin, että vaikkapa tietyt fyysisten lakien mukaiset seuraukset voisivat lievittyä ja kärsimys sitä kautta vähentyä? Vai onko tämä kaikki juuri nyt tarpeen? Tunnen kollektiivisen kärsimyksen, tuskan, erillisyyden ja pelon toisinaan niin voimakkaasti, että se vaikuttaa jo omaankin toimintakykyyn.
Kyllä, jokaisen ihmisen energia ja tietoisuus on osaltaan rakentamassa ihmisten kollektiivista "todellisuutta". Tätä tapahtuu sekä ihan luonnollisin keinoin, kun ihmiset puhuvat ja kirjoittavat ajatuksistaan, mutta myös alitajuisesti telepaattisesti ja energeettisesti. Jotkut ihmiset ovat hyvin herkkiä vaistoamaan tuon energeettisen tason, he kokevat itsessään selittämätöntä levottomuutta jos sitä on kollektiivisessa tietoisuudessa joko paikallisesti tai globaalisti, toiset taas ei.
Ei tosiaan tarvitse olla valaistunut, että voi olla mukana rakentamassa vähemmän ahdistavaa todellisuutta. Sekä käytännön teoin ja sanoin, että mahdollisuuksien mukaan pysyttelemällä itse tietoisuuden tilassa, jossa ei ole kovin paljoa niitä ei-toivottuja ominaisuuksia kuten esim. vihaa tai pelkoa, joiden energia sitten manifestoituu maailmaksi jonka ihmiset näkevät.
Tällä hetkellä on tosiaan tarvetta niille, jotka vain olemisellaan ja omalla tietoisuuden tilalllaan ja teoillaan ns. kannattelevat taajuutta, pitävät yllä uskoa hyvään ja rauhalliseen ja runsaaseen, siihen että ongelmat saadaan ratkaistua eikä toivottomuuuteen saati luovuttamiseen ole syytä. Ilmastonmuutos erityisesti on asia, joka on vahvana kollektiivisessa tietoisuudessa juuri nyt, ja useimpien ihmisten vaistomainen reagointi ahdistuksella, pelolla ja mielikuvilla tulevaisuuden kauhuista on omiaan vahvistamaan juuri sen manifestoitumista fyysiseen todellisuuteen, mitä pelätään. Lisäksi se haittaa myös käytännön tasolla, koska jotkut ajattelee, ettei me enää mitään voida, syödään ja juodaan, huomenna kuollaan, luovutetaan vaan eikä mietitä tulevia sukupolvia koska ei me enää niitä voida auttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
KM, mikä olisi paras tapa olla omalta osaltaan kasvattamatta nykyistä vastakkainasettelua ja pelon lietsomista, ellei ole vielä täysin valaistunut? Voiko yksittäinen ihminen vaikuttaa esim. omia uskomuksiaan muuntamalla myös kollektiiviin niin, että vaikkapa tietyt fyysisten lakien mukaiset seuraukset voisivat lievittyä ja kärsimys sitä kautta vähentyä? Vai onko tämä kaikki juuri nyt tarpeen? Tunnen kollektiivisen kärsimyksen, tuskan, erillisyyden ja pelon toisinaan niin voimakkaasti, että se vaikuttaa jo omaankin toimintakykyyn.
Hyvä kysymys sinulla! En ole KM, mutta sopinee, jos vastaan.
Mielestäni pitää paikkansa sanonta: "Se, mihin keskittyy, lisääntyy.", joten voit vaikuttaa sekä omaan elämääsi että kollektiiviin siten, että yritän keskittyä mahdollisimman paljon hyviin asioihin, myönteisyyteen ja tehdä itse kauniita, hyviä valintoja kaikessa, niin ajatusten kuin tekojenkin tasolla. Ja luulen, että oletkin ihminen, joka haluaa tehdä hyvää, mutta olisi myös yrittää olla murehtimatta (se ei ole aina helppoa), koska silloin keskittyy murheen lisäämiseen myös kollektiivisesti.
Käsittääkseni on niin, että se mitä teemme itsellemme ja toisillekin, vaikuttaa myös kollektiivisesti, eli siis mitä enemmän on ihmisiä tekemässä hyviä valintoja, sitä helpommin myös muut valitsevat sen vaihtoehton.
KM varmaan kertoo sinulle paremman vastauksen ja samalla toivottavasti ottaa kantaa tähänkin, olenko ymmärtänyt asian oikein.
Mukava olisi lukea myös muiden ajatuksia asiaan.
Mä olen miettinyt, kuinka moni tässä keskustelussa on vegaani. Onko mitään helpompaa tapaa vähentää maailman kollektiivista kärsimystä kuin olla tappamatta eläimiä ravinnoksi? Me kaikki ollaan täällä kuitenkin yhdessä, joten mielestäni ihmisille, jotka haluavat tehdä hyvää, välttää väkivaltaa ja nostattaa maailman henkistä tilaa, on veganismi ihan itsestäänselvä valinta. Vai onko täällä kaikki yllättäen allergisia kaikille hedelmille, kasviksille ja pavuille...?
Loki
Veganismi on osalle vaikea ajatustasolla, osalle käytännössä (ei osata/jakseta/haluta laittaa sellaisia ruokia), osalle energeettisesti - he alkavat pidemmän päälle voida huonosti vegaanisella dieetillä, vaikka söisivät lisäravinteita ja miettisivät ravintoaineiden saannin.
Toisaalta on sekin asia, että tähän maailmaan kuuluu myös kuoleminen, tapahtui se ihmisen käsissä tai ei. Se joka tapauksessa tapahtuu, eikä ne luonnolliset kuolemat ole aina armollisia nekään. Eläinten tehotuotanto ja sen olot toki on sellaista kärsimystä, jota ei luonnossa esiinny, ihmisen omaa lisää. Ja kun ihmisiä on niinkin paljon kuin on tällä planeetalla, ei ole mahdollista mitenkään eettisesti tuottaa kaikille esim. suomalaisten keskimäärin syömiä lihaa. Olisi äkkiä metsästetty metsät tyhjiin ja kalastettu meret tyhjiin, jos ihmiset eivät vähentäisi lihansyöntiään, mutta päättäisivät että emme enää syö tehotuotettua.
Totta on toki sekin, että jossain vaiheessa omaa tietään, joko henkisyytensä ja oman energeettisen tilansa takia, tai maailman takia, moni haluaa olla jotain muuta kuin edes luonnollinen 'peto', ja ryhtyä vegaaniksi. Se on hieno valinta, mutta se on jotain mihin suuri osa ei ole valmiita, eri syistä. Koko ajan se valinta on yleistymässä kuitenkin, ja välivaiheen vaihtoehtona vegetarismi - ja jopa henkisyydestä piittaamattomilla ihmisillä jotka ajattelevat ympäristöä.
Kristitty mystikko kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vai olisiko voinut olla niin, että Lasaruksen sielu tahtoi parantua?
Toisaalta Mystikko kirjoitti: ”sinä et ole keho etkä mieli etkä edes joku erillinen ikuinen yksilösielu” mutta toisaalta hän muistaakseni on kirjoittanut jotenkin niin, että olemme jokainen Jumala yksilöllistyneenä. Olisiko se eri asia.
Eli Lasarus -tarinan perusteella voisi ajatella, että Jeesus tai joku muukin parantaja voisi parantaa sairaan (jopa kuolleen) ihmisen, vaikkei tällä sairaalla ei olisi omaa uskoa paranemiseensa hitustakaan.
Voisitkohan Mystikko tuota asiaa vähän valaista, kiitos. :)
Kuolleella ei ole myöskään vastustusta, sillä vastustus tulee toimivan ja ehdollistuneen ihmisen neurologisen koneiston kautta. Kollektiivinen uskomusmaailma vaikuttaa kyllä asiaan toki myös. Ja sekin tosiaan, kokeeko 'sielu' eli Jumala tai Minä näyttelemässä sitä yhtä roolia, että sen aallon oli jo aika palata osaksi merta, vai vieläkö sillä muodolla on tehtävä.
Wau, ymmärsinkö oikein, että sielu on Jumala tai Minä näyttelemässä roolia muodon tasolla, eli esim. ihmisenä tai vaikka jonain eläimenä, kasvina...?
Ja toisin sanoen, ihminen on muoto, jota Jumala/Minä/Sielu näyttelee?
Vierailija kirjoitti:
Hei Mystikko, voiko olla mahdollista, että jatkan edelleen avioliittoani exäni kanssa jollain toisella tasolla, vaikka tässä elämässä jätin hänet 10 vuotta sitten?
Tuo on toki hassu kysymys, mutta kerroit aiemmin, että kun joku pikku tyttö pelastettiin auton alta, niin toisessa versiossa hän kuitenkin jäi auton alle. Toisessa rinnakkaistodellisuudessako?
En käsitä, miksi näen exästäni unta jopa useita kertoja viikossa, ja niin on ollut kaikki nämä kymmenen vuotta. Unet ovat hyvin samanlaisia, mitä oli yhteinen elämämmekin. Olimme lähinnä hyviä kavereita (ei ystäviä), vähän kuin kämppiksiä. Unissa ei ole koskaan mitään romanttista eikä seksiä meidän välillämme.
En todellakaan häntä ikävöi, olen onnellisessa suhteessa toisen kanssa. Hänelläkin on uusi puoliso, ja käsittääkseni heillä menee myös hyvin.
Olemme eron jälkeen jutelleet 10 vuoden aikana yhteensä kaksi tai kolme kertaa hyvin lyhyesti jostain omaisuusasioihin liittyvistä paperihommista. Lapset ovat olleet aikuisia jo pitempään, joten heistäkään ei ole tarvinnut yhdessä huolehtia eron jälkeen.
En häntä ajattele tai hänestä juttele muille. Joskus harvoin lapset mainitsevat, että iskä lähti käymään jossain ulkomailla tms.
Nämä unet hänestä saisivat jo loppua. Mistä ihmeestä on kyse?
Kun tuli papin edessä aikoinaan luvattua, että yhdessä ollaan kunnes kuolema erottaa, niin näköjään en hänestä eroon pääse, vaan hän vain tulee 1-3 kertaa viikossa uniini.
Miksi sinun täytyisi päästä energeettisen tason yhteydestänne eroon? Se ei ole pettämistä eikä mitenkään pahaa. Hän on sinulle tietyllä tapaa sielunkumppani, vaikka ette olleetkaan sopivat käytännön tasolla yhteen. Itselläni on myös menneisyydestäni tällainen ystävä - ei meistä paria tullut, mutta olemme hyvät ystävät vieläkin ja tosiaan energeettinen yhteys on vahva hänenkin kokemuksessaan, vaikka hän ei yleensä aisti tai harrasta mitään henkisiä asioita.
vastaanvaikkaenoleKM kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
KM, miten voin kehittää noitavoimat joiden avulla voin esimerkiksi kirota ihmisiä jotka kohtelevat minua ja muita kanssaihmisiäni huonosti? En usko että nämä psykopaatit ovat vaan rakkautta vailla vaan ne oikeasti tarvitsisivat kurinpalautuksen. Onko toimivia loitsutekniikoita?
En ole Kristitty mystikko, mutta vastaan tähän nyt ihan omien käsityksieni mukaan.
Itse uskon karmaan ja jälleensyntymiseen (toki ymmärrän, että tämäkin on vain uskomus, joka lopulta tuhoutuu kun sen aika on, mutta sitä ennen joudun pelaamaan sääntöjen mukaan tätä peliä). Tämä vaikuttaa mielestäni sellaiselta koston kierteeltä, joka sitten vain jatkuu inkarnaatiosta toiseen ja ihminen on "ikuisesti" looppaamassa ilman ulospääsyä ja uppoaa inkarnaatiosta toiseen syvemmälle ja syvemmälle osittain itsensä kaivamaan kuoppaan, voiden kokoajan huonommin ja huonommin. (Sanon tämän kokemuksen syvällä rintaäänellä, itse olen juuri kaivamassa itseäni ylös kyseisestä kuopasta.) Avainsanat ongelman ratkaisuun ovat asioiden käsittely syvällisellä tasolla, anteeksianto ja Jumalan armo.
En usko, että tulet saamaan KM:ltä apua tähän kysymykseen.
Ei, se olisi vähän sama kuin joku kyselisi miten kannattaisi tehokkaimmin fyysisesti pahoinpidellä ihminen - en ole täällä antamassa neuvoja kenenkään vahingoittamiseen, en fyysisesti enkä maagisesti. Kyllä sellaista oppia tästä maailmasta löytyy jos se sinua kiinnostaa, mutta se on kaksiteräinen miekka myös itsellesi.
Kristitty mystikko kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei Mystikko, voiko olla mahdollista, että jatkan edelleen avioliittoani exäni kanssa jollain toisella tasolla, vaikka tässä elämässä jätin hänet 10 vuotta sitten?
Tuo on toki hassu kysymys, mutta kerroit aiemmin, että kun joku pikku tyttö pelastettiin auton alta, niin toisessa versiossa hän kuitenkin jäi auton alle. Toisessa rinnakkaistodellisuudessako?
En käsitä, miksi näen exästäni unta jopa useita kertoja viikossa, ja niin on ollut kaikki nämä kymmenen vuotta. Unet ovat hyvin samanlaisia, mitä oli yhteinen elämämmekin. Olimme lähinnä hyviä kavereita (ei ystäviä), vähän kuin kämppiksiä. Unissa ei ole koskaan mitään romanttista eikä seksiä meidän välillämme.
En todellakaan häntä ikävöi, olen onnellisessa suhteessa toisen kanssa. Hänelläkin on uusi puoliso, ja käsittääkseni heillä menee myös hyvin.
Olemme eron jälkeen jutelleet 10 vuoden aikana yhteensä kaksi tai kolme kertaa hyvin lyhyesti jostain omaisuusasioihin liittyvistä paperihommista. Lapset ovat olleet aikuisia jo pitempään, joten heistäkään ei ole tarvinnut yhdessä huolehtia eron jälkeen.
En häntä ajattele tai hänestä juttele muille. Joskus harvoin lapset mainitsevat, että iskä lähti käymään jossain ulkomailla tms.
Nämä unet hänestä saisivat jo loppua. Mistä ihmeestä on kyse?
Kun tuli papin edessä aikoinaan luvattua, että yhdessä ollaan kunnes kuolema erottaa, niin näköjään en hänestä eroon pääse, vaan hän vain tulee 1-3 kertaa viikossa uniini.
Miksi sinun täytyisi päästä energeettisen tason yhteydestänne eroon? Se ei ole pettämistä eikä mitenkään pahaa. Hän on sinulle tietyllä tapaa sielunkumppani, vaikka ette olleetkaan sopivat käytännön tasolla yhteen. Itselläni on myös menneisyydestäni tällainen ystävä - ei meistä paria tullut, mutta olemme hyvät ystävät vieläkin ja tosiaan energeettinen yhteys on vahva hänenkin kokemuksessaan, vaikka hän ei yleensä aisti tai harrasta mitään henkisiä asioita.
Kiitos Mystikko. Hienosti vastasit - en osannut odottaa tuollaista vastausta.
Exäni tuntuu olevan minulle vihainen ja on sanonutkin, ettei halua olla kanssani missään tekemisissä. Hän ei suostu tulemaan edes yhteisten lastemme yo-juhliin, häihin tms. isompiin juhliin, jos olen siellä, joten siksi minusta tuntuu oudolta tuo säännöllinen unissa tapaaminen. Vastauksesi helpotti. :)
Ei tietenkään haittaa, mukava vain että saadaan jotain oikeaa keskustelua tästä aiheesta aikaiseksi. Ei tuo sinun kommenttisi motiivistasi mielestäni ole millään tavalla ristiriidassa oman kommenttini kanssa. Itse en pysty sitä ristiriitaa näkemään. (Mutta enpä minä pysty paljoa muutakaan nykyään näkemään, mitä ennen pystyin.) Minulle sopii varsin hyvin että olet eri mieltä tästä asiasta kanssani.
Epäilen, että sinulta jäi lukematta aiempi asiaan liittyvä kommenttini ja sen takia näyttää siltä että olemme tästä asiasta jollain tavalla eri mieltä. Copypastean aiemman kommenttini tähän:
”Lisäksi koen koko kysymyksen itsekkyydestä tai epäitsekkyydestä aika korniksi. Ihminenhän on aina itsekäs, se on koodattu ihmiseen. Oli hän sitten Jeesus tai pahin mahdollinen sarjamurhaaja. Eihän tätä edes tarvitse miettiä: kukaanhan ei nostaisi edes pikkurilliänsä jos ei hän siitä jollain tavalla hyötyisi, oli se hyöty sitten rahallista, hengellistä tai mitä vain hyötyä. Eli jopa se joka auttaa muita olettaa/odottaa/tietää saavansa siitä jotain, kuten karmansa poispalamista, valaistumista, onnellisuutta, merkitystä/tarkoitusta elämäänsä, jos ei muuta niin hyvää mieltä.”
Uskon täysin tuon väitteesi, että lähestymme asiaa eri suunnilta: Ihmiset lähtevät niin eri lähtökohdista tähän hommaan.
Toiset pääsevät paljon armeliaammin ja helpommalla asiaan käsiksi, koska ovat menneissä elämissään jo valmistautuneet hyvin ja tehneet kaikenlaista muutakin, joka on edesauttanut tavoitteeseen pääsemistä kauniilla tavalla. To do it in a gracious manner.
Sitten ovat erikseen ne tapaukset, jotka ovat syvässä unessa ja sitten yhtäkkiä täysin vastentahtoisesti joutuvat lähtemään tähän hommaan, koska mitään muuta vaihtoehtoa ei ole enää jätetty. Jäljellä on enää verinen ja sotkuinen heräämistaistelu, eikä mitään syytä teeskennellä että asia olisi jollain toisella tavalla. Tiedossa saattaa olla paljon nöyryyttäviä kohtauksia näytelmässä, riippuen siitä kuinka vahva ego on peliin lähtiessä ollut ja kuinka paljon huonoa karmaa ihmisellä on. Ei mitenkään kaunista tai sulavaa katseltavaa, päinvastoin melkoista rimpuilua ja rämpimistä. Pahimmassa tapauksessa tästä komeasta liikkeellelähdöstä saisi jälkikäteen kirjoitettua käsikirjoituksen uuteen hittielokuvaan a la Matrix, eli meno on vähintäänkin villiä.
Itse valitettavasti kuulun tähän jälkimmäiseen kategoriaan. Jälkiviisaana voin todeta, että olisin tehnyt aivan kaiken aikojen alusta lähtien toisella tavalla, jos olisin ymmärtänyt valita. Tietämättömyyteni (ja myös muiden syiden) takia minulla ei tätä vaihtoehtoa valitettavasti ollut minulla käytössä. Ignorance is bliss -sanonta ei todellakaan pidä paikkaansa. Nyt onneksi olen jo ”tehtäväni” hyväksynyt ja siihen orjentoitunut, minkä myötä todellisuuteni on sitä myöten muovautunut paljon helpommaksi, eli elämäni on nykyään paljon enemmän virtaavampaa ja kitkattomampaa kuin mitä se on tähän mennessä ollut.