Lue keskustelun säännöt.
Kristitty mystikko, huhuu?!? Kysymyksiä.
11.08.2016 |
Olen jäänyt miettimään joitain kirjoituksiasi. Kysymys on irrallisista asioista, joten aloitan oman.
Olet joskus sanonut, että hauskuus alkaa, kun tajuaa koko maailman olevan illuusiota. Voisitko tarkentaa?
Oletko lukenut Neile Donald Walschia? Oletko samaa vai eri mieltä hänen kanssaan?
Olen viime aikoina pohtinut seuraavaa ristiriitaa: saat mitä pyydät + todellisuutta ei pidä vastustaa vaan hyväksyä. Logiikkani mukaan jos hyväksyn todellisuuden, niin en ole pyytämässä mitään... Jos pyydän, niin olen tyytymätön todellisuuteen... Miten tämä dilemma olisi ratkaistavissa!
Kommentit (6995)
Matteuksen evankeliumi 5:43-48:
Jeesus sanoi: ”Teille on opetettu: ’Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihamiestäsi.’
Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta, jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia. Hän antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille.
Jos te rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, minkä palkan te siitä ansaitsette? Eivätkö publikaanitkin tee niin? Jos te tervehditte vain ystäviänne, mitä erinomaista siinä on? Eivätkö pakanatkin tee niin? Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen.”
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kysymys kirjoitti:
Onhan tämän keskustelun taso jopa hieman säälittävä:
Keskustelu, jossa kaikki keskustelijat käyttävät samaa asetta toisiansa vastaan, toiset tottuneemmin ja toiset vielä hieman harjoitellen, osa hieman pahoitellen, joku jopa osaten esittää asiansa aidon kuuloisesti. Kertoo kaiken egon perustarpeesta olla jotenkin parempi tai erilaisempi tai ylempänä tai valaistuneempi kuin toiset. Mikä on tietenkin täysin ymmärrettävää, egon ja kehon tehtävä tässä leikissä on selviytyä, mahdollisesti jopa kukoistaa jos oikein hyvin käy. Eikä siinä ole tietenkään mitään pahaa kunhan tämän mekanismin tunnistaa ja tunnustaa. Kuuluu ihmisyyden evoluutioon, sekä yksilötasolla että kollektiivisesti. Sitä samaa mitä on ollut aikojen alusta asti, nothing new under the sun.
Taidan siirtyä taka-alalle tarkkailijan rooliin ainakin toistaiseksi. Näyttää siltä, että täältä tuskin tulen saamaan sitä mitä haluaisin tai kaipaisin. Ei taida KM kauhean usein täällä käydä kommentoimassa.
Kysymys kirjoitti 29.6.2021:
"Kiitos tästä keskusteluketjusta. Olen todella tyytyväinen siihen että AV:lta löytyy näinkin tasokasta keskustelua ja vieläpä tällaisesta perimmäisestä aiheesta. Piti ihan alusta lähteä lukemaan ketjua läpi."
Tänään, 4.7. Kysymys kirjoitti aika eri tavalla, kuten tuosta lainauksesta käy ilmi. Mitä tapahtui?
Kirjoitit mm.: "Keskustelu, jossa kaikki keskustelijat käyttävät samaa asetta toisiansa vastaan, toiset tottuneemmin ja toiset vielä hieman harjoitellen, osa hieman pahoitellen, joku jopa osaten esittää asiansa aidon kuuloisesti."
Aika pitkään olen tätä keskusteluketjua seurannut ja sen tarkkaan alusta asti lukenut, mutta eipä ole tullut koskaan mieleen, että "...kaikki keskustelijat käyttävät samaa asetta toisiansa vastaan, toiset tottuneemmin ja toiset vielä hieman harjoitellen..."
Me ihmiset kai näemme sellaisen todellisuuden, millaiseksi me sen itse kuvittelemme ja oletamme. Olen itse ollut tästä ketjusta todella kiitollinen, ja olen edelleen. Olen saanut lukea tosi hienoja kirjoituksia ja olen saanut myös ystävällisia ja auttavaisia vastauksia.
Miten "Kysymys" koit tässä ketjussa kirjoitetut Mystikon vastaukset?
Mielestäni ne ovat todella hyviä, sellaisia tietoja ei löydy edes monista valaistumisaiheisista kirjoistakaan. Mutta myös kysymykset ovat olleet hyviä! Yksi ihminen ei varmaankaan olisi voinut keksiä niin monipuolisia kysymyksiä, joten siksi on hienoa, että meitä kiinnostuneita kyselijöitä on täällä ollut niin monta. :)
Tapahtui se, mikä oli täysin odotettavissa nyt kun näin jälkikäteen tätä analysoin:
Osallistuessani keskusteluun, kaivan omalla olemuksellani väistämättä muista ihmisistä esille sen, mitä itsestäni lähtevä energia haluaakaan kaivaa esille muista ihmisistä. (Tämä voi olla mitä vain periaatteessa: joko triggeröin vastapuolesta esille väkivaltaista/ala-arvoista/huonoa käytöstä johtuen omasta menneisyydestäni, johon sitten saatan tai en vastata eri tavoilla. Tai sitten jotain ihan muuta myös, välillä käy myös niin, että vuorovaikutuksessa ainoastaan oma energiani on vääristynyttä huonolla tavalla, senkin olen havainnut. Joskus jopa aidosti hyvää dialogia, harmittavan harvoin vain vielä. Ja joskus saan oikeasti nannaa vastapuolelta, sitä mitä tarvitsen ja kaipaan. Oli se sitten mitä tahansa, ne tulevat eri muodoisssaan. Harmittavan vähän tätäkään vielä. Kaikkeen tähän yritän yritän suhtautua mahdollisimman suurella viisaudella ja neutraaliudella, mikä ei tietenkään aina onnistu. Pilvinä taivaalla.)
Ennen osallistumistani tähän keskusteluun tätä ilmiötä ei tietenkään tapahtunut samassa määrin, oli paljon helpompaa pysytellä neutraalilla tasolla ja hallita omia energioitansa kun olin täysin ulkopuolisen tarkkailijan roolissa. (Minne nyt aion vetäytyä takaisin.) Tämä on myös se syy, miksi viimeisen seitsemän vuoden aikana olen viettänyt suurimman osan ajastani yksin. Välillä tulen muiden seuraan tekemään "reality checkkauksen", eli missä sitä oikeasti menenkään tässä projektissani.
Ei tämä valaistuminen mitään rakettitiedettä ole. Aika pitkälle selviää ihan sillä että opettelee kuuntelemaan sisintään. Itselläni tämä yleensä vaatii vetäytymistä sosiaalisista suhteista. Sinne taidan taas seuraavaksi suunnata, koska en vieläkään saa sosiaalisista suhteista sitä mitä haluan tai tarvitsen. Minulle on kyllä syntynyt aika hyvä käsitys siitä, mitä kaikkea olisi tarjolla. Mutta jostain syystä niitä asioita ei vielä tarjoilla minulle siinä määrin kuin mielestäni ansaitsisin. Eli sosiaaliset suhteet ovat vieläkin vääristyneet minun tappiokseni.
Et tainnut ihan ymmärtää, mitä tarkoitin tuolla aseella jota kaikki käyttävät toisiaan vastaan. En aio sitä avata sen enempää, kaiken oleellisen kerroin jo kyseisessä viestissäni. Jos joku sen haluaa negatiivisella tavalla tulkita, voi niin vapaasti tehdä. Itse ajattelen, että kyseinen statement kertoo ainoastaan jotain tämän pelin säännöistä, ollen ainoastaan neutraali havainto siitä miten tämä peli toimii. Tämä itselleni täysin itsestäänselvä asia ei kuitenkaan näytä olevan selvä juttu useimmille ihmisille. Tämän huomaaminen on tietenkin omasta mielestäni joskus jopa hieman turhauttavaa, vähän kuin katselisi itseään menneisyydessään ja yrittäisi saada vanhan itsensä ymmärtämään jotain mikä on nykyiselle itselleni selviö. (Ei tätä pysty kertomaan sellaisella tavalla, että en väkisinkin kuulostaisi hieman ylimieliseltä, vaikka se ei olekaan tarkoitukseni.)
Mystikon vastaukset kysymyksiin ovat olleet hyviä. Itse en ole niistä juurikaan mitään sinällään saanut, osaksi johtuen siitä että olen jo mahdollisesti kyseisen asian itse oivaltanut. Osaksi koska en ole vielä valmis kyseiseen siunaukseen tai oivallukseen. Mystikko kyllä taitavasti pitää yllä kahden tilan välistä dialogia, ei siinä mitään. Varmasti tehokas opetteja sellaisille ihmisille, joilla kysymyksiä on. Itse tein oman kysymykseni hänelle sillä asenteella, että en edes oleta saavani häneltä jotain loogista vastausta, johan kysymyksenasettelussani vastasin kysymykseeni jo ihan itse. Se mitä häneltä haluaisin on jotain ihan muuta.
Kiitos paljon nimimerkki Kysymys. Vastasit monin tavoin tosi hyvin.
Haluaisin kirjoittaa sinulle ajan kanssa, mutta nyt on vähän kiire, joten toivon, että osaan tiivistää sanomani siten, ettet pahoita mieltäsi, sillä aion olla sanomassani suora.
Olet paljastanut itsestäsi muutamia ominaisuuksia useamman kerran kirjoitustesi välityksellä, kuten me toki kaikki teemme. Kerron sinulle mielipiteeni siitä, miksi sinulla saattaa tökkiä sosiaaliset suhteet.
Ethän please loukkaannu seuraavasta. Kerron sen kaikella ystävyydellä:
Tuossakin tekstissäsi on selvästi näkyvissä se, että olet enemmänkin ottaja kuin antaja, hippusen itsekeskeinen, ehkä itsekäskin. Kirjoitit:
"Ei tämä valaistuminen mitään rakettitiedettä ole. Aika pitkälle selviää ihan sillä että opettelee kuuntelemaan sisintään. Itselläni tämä yleensä vaatii vetäytymistä sosiaalisista suhteista. Sinne taidan taas seuraavaksi suunnata, koska en vieläkään saa sosiaalisista suhteista sitä mitä haluan tai tarvitsen. Minulle on kyllä syntynyt aika hyvä käsitys siitä, mitä kaikkea olisi tarjolla. Mutta jostain syystä niitä asioita ei vielä tarjoilla minulle siinä määrin kuin mielestäni ansaitsisin. Eli sosiaaliset suhteet ovat vieläkin vääristyneet minun tappiokseni." (Boldasin noista muutaman kohdan helpottaakseni sanomani ymmärtämistä)."
Tunnen paljon eri-ikäisiä ihmisiä. Jotkut heistä ovat empaattisia antajia, kiitollisia pienistä asioista. Jotkut heistä ovat ottajia, useimmiten itsekeskeisiä, joskus itsekkäitäkin, mutta ei aina.
Olen huomannut, myös lukenut, että itsekeskeiset ihmiset ovat useammin masentuneita, he kokevat, etteivät saa sitä, mitä haluavat, tarvitsevat ja/tai ansaitsevat. Joskus he ovat myös katkeria. Usein heillä on myös riippuvuuksia. Toki heillä on paljon hyviä puolia, usein he ovat menestyneet työelämässä siksi, että heillä voi olla monia taitoja, mutta myös siksi, että he eivät ota liikaa paineita muiden miellyttämisestä ja huolehtivat pääasiassa omista eduistaan.
Nisargadatta Maharaj sanoi valaistuneesta (vapautuneesta) näin:
"Ellei hän ole antaja, ei hän ole myöskään vapautunut. Sen mitä hänellä on, hän jakaa toisten kanssa."
Uskon, että jos opettelet/keskityt tarkkailemaan omaa itsekeskeisyyttäsi ja siitä irtipääsemistä, ja antamista joko henkisesti ja fyysisesti tai edes henkisesti, niin saat elämän, jossa on paljon enemmän keveyttä, iloa, kiitollisuutta ja mukavia sosiaalisia suhteita. Ja EHKÄ sinun on myös helpompi ns. valaistua.
Kirjoitit:
"Et tainnut ihan ymmärtää, mitä tarkoitin tuolla aseella jota kaikki käyttävät toisiaan vastaan. En aio sitä avata sen enempää,..."
Mielestäni tuokin kertoo sinusta sen, ettet ole antaja, et halua nähdä vaivaa sen eteen, että toiset saisivat vastauksia, vaan mieluummin haluat niitä vain itselle. Ei se minua haittaa. Voin lukea sen viestisi paremmalla ajalla uudestaan ja muodostaa siitä oman käsitykseni, joka on väärä tai oikea - ei se ole niin vakavaa, kumpi.
Olen pahoillani, jos sanani sinua loukkasivat. Yleensä kasvaminen käy vähän kipeää, mutta luulen sinun myöhemmin olevan iloinen siitä, että joku kertoi havaintonsa sinusta sinulle. Yleensä ihmiset eivät sitä tee, tai jos tekevät, se ei tuota tulosta, mutta sinulla on taito analysoida itseäsi rehellisesti, joten uskon ja toivon sinun saavan tuosta havainnosta apua.
Jäikin boldaamatta, joten uusinta:
Kirjoitit:
"Ei tämä valaistuminen mitään rakettitiedettä ole. Aika pitkälle selviää ihan sillä että opettelee kuuntelemaan sisintään. Itselläni tämä yleensä vaatii vetäytymistä sosiaalisista suhteista. Sinne taidan taas seuraavaksi suunnata, koska en vieläkään saa sosiaalisista suhteista sitä mitä haluan tai tarvitsen. Minulle on kyllä syntynyt aika hyvä käsitys siitä, mitä kaikkea olisi tarjolla. Mutta jostain syystä niitä asioita ei vielä tarjoilla minulle siinä määrin kuin mielestäni ansaitsisin. Eli sosiaaliset suhteet ovat vieläkin vääristyneet minun tappiokseni." (Boldasin noista muutaman kohdan helpottaakseni sanomani ymmärtämistä)."
Vierailija kirjoitti:
Kiitos paljon nimimerkki Kysymys. Vastasit monin tavoin tosi hyvin.
Haluaisin kirjoittaa sinulle ajan kanssa, mutta nyt on vähän kiire, joten toivon, että osaan tiivistää sanomani siten, ettet pahoita mieltäsi, sillä aion olla sanomassani suora.
Olet paljastanut itsestäsi muutamia ominaisuuksia useamman kerran kirjoitustesi välityksellä, kuten me toki kaikki teemme. Kerron sinulle mielipiteeni siitä, miksi sinulla saattaa tökkiä sosiaaliset suhteet.
Ethän please loukkaannu seuraavasta. Kerron sen kaikella ystävyydellä:
Tuossakin tekstissäsi on selvästi näkyvissä se, että olet enemmänkin ottaja kuin antaja, hippusen itsekeskeinen, ehkä itsekäskin. Kirjoitit:
"Ei tämä valaistuminen mitään rakettitiedettä ole. Aika pitkälle selviää ihan sillä että opettelee kuuntelemaan sisintään. Itselläni tämä yleensä vaatii vetäytymistä sosiaalisista suhteista. Sinne taidan taas seuraavaksi suunnata, koska en vieläkään saa sosiaalisista suhteista sitä mitä haluan tai tarvitsen. Minulle on kyllä syntynyt aika hyvä käsitys siitä, mitä kaikkea olisi tarjolla. Mutta jostain syystä niitä asioita ei vielä tarjoilla minulle siinä määrin kuin mielestäni ansaitsisin. Eli sosiaaliset suhteet ovat vieläkin vääristyneet minun tappiokseni." (Boldasin noista muutaman kohdan helpottaakseni sanomani ymmärtämistä)."
Tunnen paljon eri-ikäisiä ihmisiä. Jotkut heistä ovat empaattisia antajia, kiitollisia pienistä asioista. Jotkut heistä ovat ottajia, useimmiten itsekeskeisiä, joskus itsekkäitäkin, mutta ei aina.
Olen huomannut, myös lukenut, että itsekeskeiset ihmiset ovat useammin masentuneita, he kokevat, etteivät saa sitä, mitä haluavat, tarvitsevat ja/tai ansaitsevat. Joskus he ovat myös katkeria. Usein heillä on myös riippuvuuksia. Toki heillä on paljon hyviä puolia, usein he ovat menestyneet työelämässä siksi, että heillä voi olla monia taitoja, mutta myös siksi, että he eivät ota liikaa paineita muiden miellyttämisestä ja huolehtivat pääasiassa omista eduistaan.
Nisargadatta Maharaj sanoi valaistuneesta (vapautuneesta) näin:
"Ellei hän ole antaja, ei hän ole myöskään vapautunut. Sen mitä hänellä on, hän jakaa toisten kanssa."
Uskon, että jos opettelet/keskityt tarkkailemaan omaa itsekeskeisyyttäsi ja siitä irtipääsemistä, ja antamista joko henkisesti ja fyysisesti tai edes henkisesti, niin saat elämän, jossa on paljon enemmän keveyttä, iloa, kiitollisuutta ja mukavia sosiaalisia suhteita. Ja EHKÄ sinun on myös helpompi ns. valaistua.
Kirjoitit:
"Et tainnut ihan ymmärtää, mitä tarkoitin tuolla aseella jota kaikki käyttävät toisiaan vastaan. En aio sitä avata sen enempää,..."
Mielestäni tuokin kertoo sinusta sen, ettet ole antaja, et halua nähdä vaivaa sen eteen, että toiset saisivat vastauksia, vaan mieluummin haluat niitä vain itselle. Ei se minua haittaa. Voin lukea sen viestisi paremmalla ajalla uudestaan ja muodostaa siitä oman käsitykseni, joka on väärä tai oikea - ei se ole niin vakavaa, kumpi.
Olen pahoillani, jos sanani sinua loukkasivat. Yleensä kasvaminen käy vähän kipeää, mutta luulen sinun myöhemmin olevan iloinen siitä, että joku kertoi havaintonsa sinusta sinulle. Yleensä ihmiset eivät sitä tee, tai jos tekevät, se ei tuota tulosta, mutta sinulla on taito analysoida itseäsi rehellisesti, joten uskon ja toivon sinun saavan tuosta havainnosta apua.
En todellakaan pahoittanut minun mieltäni tai loukannut minua tai mitään muutakaan. Et itseasiassa kertonut minulle mitään uutta itsestäni mitä en jo tietäisin valmiiksi. Lisäksi mielestäni yksinkertaistat asioita hieman liikaa, etenkin siihen mitä tulee itsekkyyteen ja epäitsekkyyteen.
Kerronpa pienen tarinan tähän väliin: Seitsemän ja puoli vuotta sitten jouduin tähän valaistumispeliin vastoin tahtoani synnytettyäni ensimmäisen ja näillä näkymin ainoan lapseni. Ennen raskautta olin hyvää vauhtia alkoholisoitumassa lopullisesti. Alkoholin lisäksi lääkitsin itseäni muun muassa ruoalla, pelaamisella, shoppailulla ja tupakanpoltolla. Lisäksi olin ylipainoinen ja oireilin monella muullakin tavalla. Kaiken lisäksi minulla oli erittäin vaikea tarkemmin määrittelemätön dissosiaatiohäiriö johtuen hyvin traumaattisesta lapsuudestani (fyysinen ja psyykkinen väkivalta, seksuaalinen hyväksikäyttö ja koulukiusaaminen). Synnytyksen jälkeen se sitten tapahtui: aivan kaikki räjähti käsiini ja sillä tiellä olen yhä edelleen. Tähän seitsemään ja puoleen vuoteen on kyllä mahtunut ihan kaikki mahdollinen mielisairaalakeikasta avioeroon.
Itse olen tällä hetkellä sellaisessa tilanteessa elämässäni, että ainoa mikä minua kiinnostaa on oma kuntoutumiseni ja siinä ohessa eteenpäinmenemiseni ja valaistumiseni. Eli en ole kiinnostunut siitä mitä muut tekevät, paitsi jos siitä on minulle hyötyä tai haittaa. Antamisen aika tulee vasta sitten myöhemmin, ei voi antaa jos ei ole mitään annettavaa. Ensin minun pitää ottaa se mitä minä tarvitsen, tietenkin haluaisin että muut antaisivat sen minulle vapaaehtoisesti, minkä he jo välillä tekevätkin.
Ainoa tarkoitukseni elämässäni tällä hetkellä valaistumisen ohella on yrittää kääntää peli sillä tavalla että se on minun puolellani eikä minua vastaan. Toisin sanoen luoda omasta todellisuudestani sellainen kuin haluan sen olevan. Tässä olenkin jo jokseenkin onnistunut: enpä olisi voinut ikinä uskoa, että elämä voi joskus olla näin helppoa kuin mitä se itselleni nykyään on. Ja siltikin olen vielä todella kaukana siitä mitä se voisi olla.
Eikä se valaistunutkaan anna mitään mikä olisi hänen omaansa, hän vain toimii läpikulkukanavana erilaisille positiivisille energioille. Hän on tehnyt tarvittavan työn, jotta olisi kyvykäs toimimaan Jumalan armon välikappaleena. Eli se siitä epäitsekkyydestä ja itsekkyydestä. Ja kuten jo aiemmin sanoin, egon ainoa tarve on säilyä hengissä ja jos oikein hyvin käy myös alkaa kukoistamaan, kasvaa, kehittyä, jalostua jne... Valaistuminen tulee siinä ohessa, jos se kyseisen ihmisen käsikirjoitukseen kuuluu.
Kiitos rehellisestä mielipiteestäsi, vaikka se ei mielestäni tilanteeseeni nyt oikein sopinutkaan kovin hyvin. Juuri tässä on yksi isoimmista ongelmistani sosiaalisissa suhteissani: liian usein minusta tuntuu siltä että vastapuoli ei osaa sanoa minulle oikeita asioita johtuen ihan siitä tosiasiasta että elämme niin erilaisissa todellisuuksissa. Tämä todennäköisesti on myös osasyy siihen, miksi tunnen että en saa sosiaalisista suhteista sitä mitä kaipaan. Ymmärrän kyllä, että on vaikeata löytää oikeita sanoja, en sitä osaa itsekään muille tehdä sillä tavalla kuin haluaisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiitos paljon nimimerkki Kysymys. Vastasit monin tavoin tosi hyvin.
Haluaisin kirjoittaa sinulle ajan kanssa, mutta nyt on vähän kiire, joten toivon, että osaan tiivistää sanomani siten, ettet pahoita mieltäsi, sillä aion olla sanomassani suora.
Olet paljastanut itsestäsi muutamia ominaisuuksia useamman kerran kirjoitustesi välityksellä, kuten me toki kaikki teemme. Kerron sinulle mielipiteeni siitä, miksi sinulla saattaa tökkiä sosiaaliset suhteet.
Ethän please loukkaannu seuraavasta. Kerron sen kaikella ystävyydellä:
Tuossakin tekstissäsi on selvästi näkyvissä se, että olet enemmänkin ottaja kuin antaja, hippusen itsekeskeinen, ehkä itsekäskin. Kirjoitit:
"Ei tämä valaistuminen mitään rakettitiedettä ole. Aika pitkälle selviää ihan sillä että opettelee kuuntelemaan sisintään. Itselläni tämä yleensä vaatii vetäytymistä sosiaalisista suhteista. Sinne taidan taas seuraavaksi suunnata, koska en vieläkään saa sosiaalisista suhteista sitä mitä haluan tai tarvitsen. Minulle on kyllä syntynyt aika hyvä käsitys siitä, mitä kaikkea olisi tarjolla. Mutta jostain syystä niitä asioita ei vielä tarjoilla minulle siinä määrin kuin mielestäni ansaitsisin. Eli sosiaaliset suhteet ovat vieläkin vääristyneet minun tappiokseni." (Boldasin noista muutaman kohdan helpottaakseni sanomani ymmärtämistä)."
Tunnen paljon eri-ikäisiä ihmisiä. Jotkut heistä ovat empaattisia antajia, kiitollisia pienistä asioista. Jotkut heistä ovat ottajia, useimmiten itsekeskeisiä, joskus itsekkäitäkin, mutta ei aina.
Olen huomannut, myös lukenut, että itsekeskeiset ihmiset ovat useammin masentuneita, he kokevat, etteivät saa sitä, mitä haluavat, tarvitsevat ja/tai ansaitsevat. Joskus he ovat myös katkeria. Usein heillä on myös riippuvuuksia. Toki heillä on paljon hyviä puolia, usein he ovat menestyneet työelämässä siksi, että heillä voi olla monia taitoja, mutta myös siksi, että he eivät ota liikaa paineita muiden miellyttämisestä ja huolehtivat pääasiassa omista eduistaan.
Nisargadatta Maharaj sanoi valaistuneesta (vapautuneesta) näin:
"Ellei hän ole antaja, ei hän ole myöskään vapautunut. Sen mitä hänellä on, hän jakaa toisten kanssa."
Uskon, että jos opettelet/keskityt tarkkailemaan omaa itsekeskeisyyttäsi ja siitä irtipääsemistä, ja antamista joko henkisesti ja fyysisesti tai edes henkisesti, niin saat elämän, jossa on paljon enemmän keveyttä, iloa, kiitollisuutta ja mukavia sosiaalisia suhteita. Ja EHKÄ sinun on myös helpompi ns. valaistua.
Kirjoitit:
"Et tainnut ihan ymmärtää, mitä tarkoitin tuolla aseella jota kaikki käyttävät toisiaan vastaan. En aio sitä avata sen enempää,..."
Mielestäni tuokin kertoo sinusta sen, ettet ole antaja, et halua nähdä vaivaa sen eteen, että toiset saisivat vastauksia, vaan mieluummin haluat niitä vain itselle. Ei se minua haittaa. Voin lukea sen viestisi paremmalla ajalla uudestaan ja muodostaa siitä oman käsitykseni, joka on väärä tai oikea - ei se ole niin vakavaa, kumpi.
Olen pahoillani, jos sanani sinua loukkasivat. Yleensä kasvaminen käy vähän kipeää, mutta luulen sinun myöhemmin olevan iloinen siitä, että joku kertoi havaintonsa sinusta sinulle. Yleensä ihmiset eivät sitä tee, tai jos tekevät, se ei tuota tulosta, mutta sinulla on taito analysoida itseäsi rehellisesti, joten uskon ja toivon sinun saavan tuosta havainnosta apua.
Itse olen tämän inkarnaation aikana kokenut molemmat ääripäät äärimmäisellä tavalla, sekä taivaan että helvetin. Tämä kyllä myös vaikuttaa sosiaalisiin suhteisiini aika tavalla. En esimerkiksi elävässä elämässä puhu juuri koskaan itseäni kiinnostavista asioista muiden ihmisten kanssa. Tämä on itseasiassa tällä hetkellä ainoa paikka missä puhun asioistani suhteellisen rehellisesti sellaisella tavalla kuin itse haluan, anonymiteetin voimalla. Esimerkiksi terapiassa joudun paljon enemmän suodattamaan sanomisiani ihan sen takia koska terapeutillani todennäköisesti on täysin päinvastainen maailmankuva kuin mitä itselläni on.
Itselläni varmasti olisi paljonkin annettavaa, mitä tulee valaistumisprosessiin, ihmisenä kasvamiseen jne. Aikamoisen prässin läpi tässä olen mennyt ja olen vieläkin menossa, eli kokemusta asiasta kyllä löytyy. Mutta eipä kukaan ole minun neuvojani kysellyt, enkä niitä myöskään yleensä tarjoile jos ei erikseen ole pyydetty. Mikään muu minua ei enää kiinnosta vähäisimmässäkään määrin, enkä muuhun myöskään aio suuntautua (poislukien henkilökohtaisen elämäni tavoitteet).
Nopea kommentti täältä väliin.. Itse olen miettinyt, että johtuuko masennukseni itsekeskeisyydestäni, mutta minulla ei kerta kaikkiaan ole yleensä mitään annettavaa ihmisille. Miten antaa jotain, jos takki on lähes aina tyhjä? Haluaisin auttaa ihmisiä ja olla jalo, mutta ehkä se ei ole minun polkuni. Miten auttaa ihmisiä, jos jo järkyttävien tarinoiden kuuntelu tai lukeminen saa minut pois tolaltani? Antamani apu taitaa olla pientä, esimerkiksi netissä kirjoitettu tsemppaava ja rakkautta sekä hyväksyntää täynnä oleva viesti. Se voi olla myös tekstiviesti jollekin tutulle. Olen elämäni aikana saanut enemmän kuin koen antaneeni ja joskus koen siitä häpeää sekä itseinhoa. Miksi en vaan osaa olla kuten muut, miksi olen niin ontto, ahdistunut ja masentunut monesti? Ei auta muu kuin yrittää rakastaa itseään. Tekisin jotain parempaa, jos jaksaisin tai pystyisin. Mielessäni pyörii usein lauseet "tämä maailma ei ole minua varten" sekä "en kuulu tänne". Vieras paikka, jonne tulo oli virhe. Haluan kotiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kysymys kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos paljon nimimerkki Kysymys. Vastasit monin tavoin tosi hyvin.
Haluaisin kirjoittaa sinulle ajan kanssa, mutta nyt on vähän kiire, joten toivon, että osaan tiivistää sanomani siten, ettet pahoita mieltäsi, sillä aion olla sanomassani suora.
Olet paljastanut itsestäsi muutamia ominaisuuksia useamman kerran kirjoitustesi välityksellä, kuten me toki kaikki teemme. Kerron sinulle mielipiteeni siitä, miksi sinulla saattaa tökkiä sosiaaliset suhteet.
Ethän please loukkaannu seuraavasta. Kerron sen kaikella ystävyydellä:
Tuossakin tekstissäsi on selvästi näkyvissä se, että olet enemmänkin ottaja kuin antaja, hippusen itsekeskeinen, ehkä itsekäskin. Kirjoitit:
"Ei tämä valaistuminen mitään rakettitiedettä ole. Aika pitkälle selviää ihan sillä että opettelee kuuntelemaan sisintään. Itselläni tämä yleensä vaatii vetäytymistä sosiaalisista suhteista. Sinne taidan taas seuraavaksi suunnata, koska en vieläkään saa sosiaalisista suhteista sitä mitä haluan tai tarvitsen. Minulle on kyllä syntynyt aika hyvä käsitys siitä, mitä kaikkea olisi tarjolla. Mutta jostain syystä niitä asioita ei vielä tarjoilla minulle siinä määrin kuin mielestäni ansaitsisin. Eli sosiaaliset suhteet ovat vieläkin vääristyneet minun tappiokseni." (Boldasin noista muutaman kohdan helpottaakseni sanomani ymmärtämistä)."
Tunnen paljon eri-ikäisiä ihmisiä. Jotkut heistä ovat empaattisia antajia, kiitollisia pienistä asioista. Jotkut heistä ovat ottajia, useimmiten itsekeskeisiä, joskus itsekkäitäkin, mutta ei aina.
Olen huomannut, myös lukenut, että itsekeskeiset ihmiset ovat useammin masentuneita, he kokevat, etteivät saa sitä, mitä haluavat, tarvitsevat ja/tai ansaitsevat. Joskus he ovat myös katkeria. Usein heillä on myös riippuvuuksia. Toki heillä on paljon hyviä puolia, usein he ovat menestyneet työelämässä siksi, että heillä voi olla monia taitoja, mutta myös siksi, että he eivät ota liikaa paineita muiden miellyttämisestä ja huolehtivat pääasiassa omista eduistaan.
Nisargadatta Maharaj sanoi valaistuneesta (vapautuneesta) näin:
"Ellei hän ole antaja, ei hän ole myöskään vapautunut. Sen mitä hänellä on, hän jakaa toisten kanssa."
Uskon, että jos opettelet/keskityt tarkkailemaan omaa itsekeskeisyyttäsi ja siitä irtipääsemistä, ja antamista joko henkisesti ja fyysisesti tai edes henkisesti, niin saat elämän, jossa on paljon enemmän keveyttä, iloa, kiitollisuutta ja mukavia sosiaalisia suhteita. Ja EHKÄ sinun on myös helpompi ns. valaistua.
Kirjoitit:
"Et tainnut ihan ymmärtää, mitä tarkoitin tuolla aseella jota kaikki käyttävät toisiaan vastaan. En aio sitä avata sen enempää,..."
Mielestäni tuokin kertoo sinusta sen, ettet ole antaja, et halua nähdä vaivaa sen eteen, että toiset saisivat vastauksia, vaan mieluummin haluat niitä vain itselle. Ei se minua haittaa. Voin lukea sen viestisi paremmalla ajalla uudestaan ja muodostaa siitä oman käsitykseni, joka on väärä tai oikea - ei se ole niin vakavaa, kumpi.
Olen pahoillani, jos sanani sinua loukkasivat. Yleensä kasvaminen käy vähän kipeää, mutta luulen sinun myöhemmin olevan iloinen siitä, että joku kertoi havaintonsa sinusta sinulle. Yleensä ihmiset eivät sitä tee, tai jos tekevät, se ei tuota tulosta, mutta sinulla on taito analysoida itseäsi rehellisesti, joten uskon ja toivon sinun saavan tuosta havainnosta apua.
En todellakaan pahoittanut minun mieltäni tai loukannut minua tai mitään muutakaan. Et itseasiassa kertonut minulle mitään uutta itsestäni mitä en jo tietäisin valmiiksi. Lisäksi mielestäni yksinkertaistat asioita hieman liikaa, etenkin siihen mitä tulee itsekkyyteen ja epäitsekkyyteen.
Kerronpa pienen tarinan tähän väliin: Seitsemän ja puoli vuotta sitten jouduin tähän valaistumispeliin vastoin tahtoani synnytettyäni ensimmäisen ja näillä näkymin ainoan lapseni. Ennen raskautta olin hyvää vauhtia alkoholisoitumassa lopullisesti. Alkoholin lisäksi lääkitsin itseäni muun muassa ruoalla, pelaamisella, shoppailulla ja tupakanpoltolla. Lisäksi olin ylipainoinen ja oireilin monella muullakin tavalla. Kaiken lisäksi minulla oli erittäin vaikea tarkemmin määrittelemätön dissosiaatiohäiriö johtuen hyvin traumaattisesta lapsuudestani (fyysinen ja psyykkinen väkivalta, seksuaalinen hyväksikäyttö ja koulukiusaaminen). Synnytyksen jälkeen se sitten tapahtui: aivan kaikki räjähti käsiini ja sillä tiellä olen yhä edelleen. Tähän seitsemään ja puoleen vuoteen on kyllä mahtunut ihan kaikki mahdollinen mielisairaalakeikasta avioeroon.
Itse olen tällä hetkellä sellaisessa tilanteessa elämässäni, että ainoa mikä minua kiinnostaa on oma kuntoutumiseni ja siinä ohessa eteenpäinmenemiseni ja valaistumiseni. Eli en ole kiinnostunut siitä mitä muut tekevät, paitsi jos siitä on minulle hyötyä tai haittaa. Antamisen aika tulee vasta sitten myöhemmin, ei voi antaa jos ei ole mitään annettavaa. Ensin minun pitää ottaa se mitä minä tarvitsen, tietenkin haluaisin että muut antaisivat sen minulle vapaaehtoisesti, minkä he jo välillä tekevätkin.
Ainoa tarkoitukseni elämässäni tällä hetkellä valaistumisen ohella on yrittää kääntää peli sillä tavalla että se on minun puolellani eikä minua vastaan. Toisin sanoen luoda omasta todellisuudestani sellainen kuin haluan sen olevan. Tässä olenkin jo jokseenkin onnistunut: enpä olisi voinut ikinä uskoa, että elämä voi joskus olla näin helppoa kuin mitä se itselleni nykyään on. Ja siltikin olen vielä todella kaukana siitä mitä se voisi olla.
Eikä se valaistunutkaan anna mitään mikä olisi hänen omaansa, hän vain toimii läpikulkukanavana erilaisille positiivisille energioille. Hän on tehnyt tarvittavan työn, jotta olisi kyvykäs toimimaan Jumalan armon välikappaleena. Eli se siitä epäitsekkyydestä ja itsekkyydestä. Ja kuten jo aiemmin sanoin, egon ainoa tarve on säilyä hengissä ja jos oikein hyvin käy myös alkaa kukoistamaan, kasvaa, kehittyä, jalostua jne... Valaistuminen tulee siinä ohessa, jos se kyseisen ihmisen käsikirjoitukseen kuuluu.
Kiitos rehellisestä mielipiteestäsi, vaikka se ei mielestäni tilanteeseeni nyt oikein sopinutkaan kovin hyvin. Juuri tässä on yksi isoimmista ongelmistani sosiaalisissa suhteissani: liian usein minusta tuntuu siltä että vastapuoli ei osaa sanoa minulle oikeita asioita johtuen ihan siitä tosiasiasta että elämme niin erilaisissa todellisuuksissa. Tämä todennäköisesti on myös osasyy siihen, miksi tunnen että en saa sosiaalisista suhteista sitä mitä kaipaan. Ymmärrän kyllä, että on vaikeata löytää oikeita sanoja, en sitä osaa itsekään muille tehdä sillä tavalla kuin haluaisin.
Kiitos Kysymys. Ihana, että osasit ottaa palautteeni rakentavasti - se on hyvä taito.
Tosiaan yksinkertaistin sitä epäitsekkyys/itsekkyys -asiaa, koska, kuten kerroinkin, kirjoitin kiireellä, ja tuosta aiheestahan voisi kirjoittaa vaikka kirjan.
Terve itsekkyys on varmaan tarpeen sinun tilanteessasi, kun olet eheytymässä hyvin raskaista ja valitettavista kokemuksista.
Vaikka uskonkin, että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan, niin minulla on kokemusta siitäkin, että vaikka olisi vuodesta toiseen mitä ystävällisin ja auttavaisin ihminen, niin silti joutuu poletuksi maton alle, joten terve itsekkyys olisi varmaan ollut tarpeen niinä vuosina. Omien rajojen pitäminen voi traumaattisen tapahtumien/vuosien jälkeen myös korostua, jonka jälkeen ne vähitellen asettuvat neutraalimmalle tasolle, kun ihminen alkaa luottaa siihen, ettei häntä enää satuteta, osin siksi, koska hän ei anna sen tapahtua.
Tsemppiä sinulle kaikkeen! :)
Vierailija kirjoitti:
Kysymys kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos paljon nimimerkki Kysymys. Vastasit monin tavoin tosi hyvin.
Haluaisin kirjoittaa sinulle ajan kanssa, mutta nyt on vähän kiire, joten toivon, että osaan tiivistää sanomani siten, ettet pahoita mieltäsi, sillä aion olla sanomassani suora.
Olet paljastanut itsestäsi muutamia ominaisuuksia useamman kerran kirjoitustesi välityksellä, kuten me toki kaikki teemme. Kerron sinulle mielipiteeni siitä, miksi sinulla saattaa tökkiä sosiaaliset suhteet.
Ethän please loukkaannu seuraavasta. Kerron sen kaikella ystävyydellä:
Tuossakin tekstissäsi on selvästi näkyvissä se, että olet enemmänkin ottaja kuin antaja, hippusen itsekeskeinen, ehkä itsekäskin. Kirjoitit:
"Ei tämä valaistuminen mitään rakettitiedettä ole. Aika pitkälle selviää ihan sillä että opettelee kuuntelemaan sisintään. Itselläni tämä yleensä vaatii vetäytymistä sosiaalisista suhteista. Sinne taidan taas seuraavaksi suunnata, koska en vieläkään saa sosiaalisista suhteista sitä mitä haluan tai tarvitsen. Minulle on kyllä syntynyt aika hyvä käsitys siitä, mitä kaikkea olisi tarjolla. Mutta jostain syystä niitä asioita ei vielä tarjoilla minulle siinä määrin kuin mielestäni ansaitsisin. Eli sosiaaliset suhteet ovat vieläkin vääristyneet minun tappiokseni." (Boldasin noista muutaman kohdan helpottaakseni sanomani ymmärtämistä)."
Tunnen paljon eri-ikäisiä ihmisiä. Jotkut heistä ovat empaattisia antajia, kiitollisia pienistä asioista. Jotkut heistä ovat ottajia, useimmiten itsekeskeisiä, joskus itsekkäitäkin, mutta ei aina.
Olen huomannut, myös lukenut, että itsekeskeiset ihmiset ovat useammin masentuneita, he kokevat, etteivät saa sitä, mitä haluavat, tarvitsevat ja/tai ansaitsevat. Joskus he ovat myös katkeria. Usein heillä on myös riippuvuuksia. Toki heillä on paljon hyviä puolia, usein he ovat menestyneet työelämässä siksi, että heillä voi olla monia taitoja, mutta myös siksi, että he eivät ota liikaa paineita muiden miellyttämisestä ja huolehtivat pääasiassa omista eduistaan.
Nisargadatta Maharaj sanoi valaistuneesta (vapautuneesta) näin:
"Ellei hän ole antaja, ei hän ole myöskään vapautunut. Sen mitä hänellä on, hän jakaa toisten kanssa."
Uskon, että jos opettelet/keskityt tarkkailemaan omaa itsekeskeisyyttäsi ja siitä irtipääsemistä, ja antamista joko henkisesti ja fyysisesti tai edes henkisesti, niin saat elämän, jossa on paljon enemmän keveyttä, iloa, kiitollisuutta ja mukavia sosiaalisia suhteita. Ja EHKÄ sinun on myös helpompi ns. valaistua.
Kirjoitit:
"Et tainnut ihan ymmärtää, mitä tarkoitin tuolla aseella jota kaikki käyttävät toisiaan vastaan. En aio sitä avata sen enempää,..."
Mielestäni tuokin kertoo sinusta sen, ettet ole antaja, et halua nähdä vaivaa sen eteen, että toiset saisivat vastauksia, vaan mieluummin haluat niitä vain itselle. Ei se minua haittaa. Voin lukea sen viestisi paremmalla ajalla uudestaan ja muodostaa siitä oman käsitykseni, joka on väärä tai oikea - ei se ole niin vakavaa, kumpi.
Olen pahoillani, jos sanani sinua loukkasivat. Yleensä kasvaminen käy vähän kipeää, mutta luulen sinun myöhemmin olevan iloinen siitä, että joku kertoi havaintonsa sinusta sinulle. Yleensä ihmiset eivät sitä tee, tai jos tekevät, se ei tuota tulosta, mutta sinulla on taito analysoida itseäsi rehellisesti, joten uskon ja toivon sinun saavan tuosta havainnosta apua.
En todellakaan pahoittanut minun mieltäni tai loukannut minua tai mitään muutakaan. Et itseasiassa kertonut minulle mitään uutta itsestäni mitä en jo tietäisin valmiiksi. Lisäksi mielestäni yksinkertaistat asioita hieman liikaa, etenkin siihen mitä tulee itsekkyyteen ja epäitsekkyyteen.
Kerronpa pienen tarinan tähän väliin: Seitsemän ja puoli vuotta sitten jouduin tähän valaistumispeliin vastoin tahtoani synnytettyäni ensimmäisen ja näillä näkymin ainoan lapseni. Ennen raskautta olin hyvää vauhtia alkoholisoitumassa lopullisesti. Alkoholin lisäksi lääkitsin itseäni muun muassa ruoalla, pelaamisella, shoppailulla ja tupakanpoltolla. Lisäksi olin ylipainoinen ja oireilin monella muullakin tavalla. Kaiken lisäksi minulla oli erittäin vaikea tarkemmin määrittelemätön dissosiaatiohäiriö johtuen hyvin traumaattisesta lapsuudestani (fyysinen ja psyykkinen väkivalta, seksuaalinen hyväksikäyttö ja koulukiusaaminen). Synnytyksen jälkeen se sitten tapahtui: aivan kaikki räjähti käsiini ja sillä tiellä olen yhä edelleen. Tähän seitsemään ja puoleen vuoteen on kyllä mahtunut ihan kaikki mahdollinen mielisairaalakeikasta avioeroon.
Itse olen tällä hetkellä sellaisessa tilanteessa elämässäni, että ainoa mikä minua kiinnostaa on oma kuntoutumiseni ja siinä ohessa eteenpäinmenemiseni ja valaistumiseni. Eli en ole kiinnostunut siitä mitä muut tekevät, paitsi jos siitä on minulle hyötyä tai haittaa. Antamisen aika tulee vasta sitten myöhemmin, ei voi antaa jos ei ole mitään annettavaa. Ensin minun pitää ottaa se mitä minä tarvitsen, tietenkin haluaisin että muut antaisivat sen minulle vapaaehtoisesti, minkä he jo välillä tekevätkin.
Ainoa tarkoitukseni elämässäni tällä hetkellä valaistumisen ohella on yrittää kääntää peli sillä tavalla että se on minun puolellani eikä minua vastaan. Toisin sanoen luoda omasta todellisuudestani sellainen kuin haluan sen olevan. Tässä olenkin jo jokseenkin onnistunut: enpä olisi voinut ikinä uskoa, että elämä voi joskus olla näin helppoa kuin mitä se itselleni nykyään on. Ja siltikin olen vielä todella kaukana siitä mitä se voisi olla.
Eikä se valaistunutkaan anna mitään mikä olisi hänen omaansa, hän vain toimii läpikulkukanavana erilaisille positiivisille energioille. Hän on tehnyt tarvittavan työn, jotta olisi kyvykäs toimimaan Jumalan armon välikappaleena. Eli se siitä epäitsekkyydestä ja itsekkyydestä. Ja kuten jo aiemmin sanoin, egon ainoa tarve on säilyä hengissä ja jos oikein hyvin käy myös alkaa kukoistamaan, kasvaa, kehittyä, jalostua jne... Valaistuminen tulee siinä ohessa, jos se kyseisen ihmisen käsikirjoitukseen kuuluu.
Kiitos rehellisestä mielipiteestäsi, vaikka se ei mielestäni tilanteeseeni nyt oikein sopinutkaan kovin hyvin. Juuri tässä on yksi isoimmista ongelmistani sosiaalisissa suhteissani: liian usein minusta tuntuu siltä että vastapuoli ei osaa sanoa minulle oikeita asioita johtuen ihan siitä tosiasiasta että elämme niin erilaisissa todellisuuksissa. Tämä todennäköisesti on myös osasyy siihen, miksi tunnen että en saa sosiaalisista suhteista sitä mitä kaipaan. Ymmärrän kyllä, että on vaikeata löytää oikeita sanoja, en sitä osaa itsekään muille tehdä sillä tavalla kuin haluaisin.
Kiitos Kysymys. Ihana, että osasit ottaa palautteeni rakentavasti - se on hyvä taito.
Tosiaan yksinkertaistin sitä epäitsekkyys/itsekkyys -asiaa, koska, kuten kerroinkin, kirjoitin kiireellä, ja tuosta aiheestahan voisi kirjoittaa vaikka kirjan.
Terve itsekkyys on varmaan tarpeen sinun tilanteessasi, kun olet eheytymässä hyvin raskaista ja valitettavista kokemuksista.
Vaikka uskonkin, että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan, niin minulla on kokemusta siitäkin, että vaikka olisi vuodesta toiseen mitä ystävällisin ja auttavaisin ihminen, niin silti joutuu poletuksi maton alle, joten terve itsekkyys olisi varmaan ollut tarpeen niinä vuosina. Omien rajojen pitäminen voi traumaattisen tapahtumien/vuosien jälkeen myös korostua, jonka jälkeen ne vähitellen asettuvat neutraalimmalle tasolle, kun ihminen alkaa luottaa siihen, ettei häntä enää satuteta, osin siksi, koska hän ei anna sen tapahtua.
Tsemppiä sinulle kaikkeen! :)
Kyllä, terve itsekkyys on tarpeen ihan meille jokaiselle. Kiitos tsemppauksesta.
Lisäksi koen koko kysymyksen itsekkyydestä tai epäitsekkyydestä aika korniksi. Ihminenhän on aina itsekäs, se on koodattu ihmiseen. Oli hän sitten Jeesus tai pahin mahdollinen sarjamurhaaja. Eihän tätä edes tarvitse miettiä: kukaanhan ei nostaisi edes pikkurilliänsä jos ei hän siitä jollain tavalla hyötyisi, oli se hyöty sitten rahallista, hengellistä tai mitä vain hyötyä. Eli jopa se joka auttaa muita olettaa/odottaa/tietää saavansa siitä jotain, kuten karmansa poispalamista, valaistumista, onnellisuutta, merkitystä/tarkoitusta elämäänsä, jos ei muuta niin hyvää mieltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nopea kommentti täältä väliin.. Itse olen miettinyt, että johtuuko masennukseni itsekeskeisyydestäni, mutta minulla ei kerta kaikkiaan ole yleensä mitään annettavaa ihmisille. Miten antaa jotain, jos takki on lähes aina tyhjä? Haluaisin auttaa ihmisiä ja olla jalo, mutta ehkä se ei ole minun polkuni. Miten auttaa ihmisiä, jos jo järkyttävien tarinoiden kuuntelu tai lukeminen saa minut pois tolaltani? Antamani apu taitaa olla pientä, esimerkiksi netissä kirjoitettu tsemppaava ja rakkautta sekä hyväksyntää täynnä oleva viesti. Se voi olla myös tekstiviesti jollekin tutulle. Olen elämäni aikana saanut enemmän kuin koen antaneeni ja joskus koen siitä häpeää sekä itseinhoa. Miksi en vaan osaa olla kuten muut, miksi olen niin ontto, ahdistunut ja masentunut monesti? Ei auta muu kuin yrittää rakastaa itseään. Tekisin jotain parempaa, jos jaksaisin tai pystyisin. Mielessäni pyörii usein lauseet "tämä maailma ei ole minua varten" sekä "en kuulu tänne". Vieras paikka, jonne tulo oli virhe. Haluan kotiin.
Olen kuullut sanonnan, että masennus olisi sisäänpäinkääntynyttä vihaa. Eli sellaista vihaa joka ei ole saanut ilmentyä oikealla tavalla silloin kun sen olisi pitänyt ilmentyä, jolloin ihminen ikäänkuin menee lukkoon energeettisesti ajateltuna. Energia ei enää virtaa vapaasti.
Itse allekirjoitan tämän. Toki masennus voi johtua muustakin syystä. Tekstistäsi paistaa läpi sellainen, että saattaisit olla sairastunut liialliseen kiltteyteen ja sen takia päätin kommentoida. Kannattaa kokeilla joskus oikein kunnon raivokohtausta kun joku ihminen käyttäytyy tökerösti sinua kohtaan. Saatat yllättyä sen jälkeen positiivisesti. Itse olen huomannut, että kunnon raivokohtauksen jälkeen tulee helvetin hyvä olo, energia lähtee virtaamaan ja endorfiinit jylläämään. Ihminen ikäänkuin herää eloon. Go ahead and try it, mitään et voi menettää paitsi jonkun kusipään pois elämästäsi. (Minä en ota vastuuta seurauksista, jos kokeilet tätä esimieheesi.) Kyllä tällä vinkillä ainakin saat veren kiertämään ja luteita rassattua.
Olen miettinyt paljon tätä että mitä jos alkaisin henkiseksi opettajaksi. Oppilaani luultavimmin vihaisivat minua ja karkoittaisin jokaikisen oppilaan alta aikayksikön pois liian suorilla ehdotuksillani.
Kyllä minä neuvoisin nyt menemään ihan ammattiauttajalle ensiksi ja unohtamaan erilaiset "energioiden virtaukset ja muun hippipaskan".
Kun ihminen on mieleltään sairas, niin kaikenlaiset vaihtoehtoiset uskomukset voivat suistaa hänet vielä syvemmälle spiraaliin. Ensin hoitoon, lääkitys ja katsotaan vuosien päästä sitten valaistumisia.
Sen verran itsekäs täytyy olla, että laittaa itsensä kondikseen eikä rageile töissä tai netissä muille "että saisi energiakentät tyhjiksi"...
Mystikkokin lienee samaa mieltä kanssani tästä asiasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jättäkääs rajatietoja vähemmälle kirjoitti:
Kyllä minä neuvoisin nyt menemään ihan ammattiauttajalle ensiksi ja unohtamaan erilaiset "energioiden virtaukset ja muun hippipaskan".
Kun ihminen on mieleltään sairas, niin kaikenlaiset vaihtoehtoiset uskomukset voivat suistaa hänet vielä syvemmälle spiraaliin. Ensin hoitoon, lääkitys ja katsotaan vuosien päästä sitten valaistumisia.
Sen verran itsekäs täytyy olla, että laittaa itsensä kondikseen eikä rageile töissä tai netissä muille "että saisi energiakentät tyhjiksi"...
Mystikkokin lienee samaa mieltä kanssani tästä asiasta.
Mukavaa jatkoa sinulle, tuokoon elämäsi sinulle kaikkea hyvää ja kaunista. Itse aion nousta kaiken tällaisen yläpuolelle. Siunauksia sinulle.
Kysymys kirjoitti:
Jättäkääs rajatietoja vähemmälle kirjoitti:
Kyllä minä neuvoisin nyt menemään ihan ammattiauttajalle ensiksi ja unohtamaan erilaiset "energioiden virtaukset ja muun hippipaskan".
Kun ihminen on mieleltään sairas, niin kaikenlaiset vaihtoehtoiset uskomukset voivat suistaa hänet vielä syvemmälle spiraaliin. Ensin hoitoon, lääkitys ja katsotaan vuosien päästä sitten valaistumisia.
Sen verran itsekäs täytyy olla, että laittaa itsensä kondikseen eikä rageile töissä tai netissä muille "että saisi energiakentät tyhjiksi"...
Mystikkokin lienee samaa mieltä kanssani tästä asiasta.
Mukavaa jatkoa sinulle, tuokoon elämäsi sinulle kaikkea hyvää ja kaunista. Itse aion nousta kaiken tällaisen yläpuolelle. Siunauksia sinulle.
Mielenterveysongelmat ja uskonnot eivät välttämättä sovi hirveän hyvin yhteen. Paitsi yhteisöllisessä tervehenkisessä mielessä, jos henkilö on yksinäinen, niin seurakunta voi tukea häntä hoidossa.
Noin muuten kannattaisi ihan oikeasti pitää jalat tukevasti maassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kysymys kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysymys kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos paljon nimimerkki Kysymys. Vastasit monin tavoin tosi hyvin.
Haluaisin kirjoittaa sinulle ajan kanssa, mutta nyt on vähän kiire, joten toivon, että osaan tiivistää sanomani siten, ettet pahoita mieltäsi, sillä aion olla sanomassani suora.
Olet paljastanut itsestäsi muutamia ominaisuuksia useamman kerran kirjoitustesi välityksellä, kuten me toki kaikki teemme. Kerron sinulle mielipiteeni siitä, miksi sinulla saattaa tökkiä sosiaaliset suhteet.
Ethän please loukkaannu seuraavasta. Kerron sen kaikella ystävyydellä:
Tuossakin tekstissäsi on selvästi näkyvissä se, että olet enemmänkin ottaja kuin antaja, hippusen itsekeskeinen, ehkä itsekäskin. Kirjoitit:
"Ei tämä valaistuminen mitään rakettitiedettä ole. Aika pitkälle selviää ihan sillä että opettelee kuuntelemaan sisintään. Itselläni tämä yleensä vaatii vetäytymistä sosiaalisista suhteista. Sinne taidan taas seuraavaksi suunnata, koska en vieläkään saa sosiaalisista suhteista sitä mitä haluan tai tarvitsen. Minulle on kyllä syntynyt aika hyvä käsitys siitä, mitä kaikkea olisi tarjolla. Mutta jostain syystä niitä asioita ei vielä tarjoilla minulle siinä määrin kuin mielestäni ansaitsisin. Eli sosiaaliset suhteet ovat vieläkin vääristyneet minun tappiokseni." (Boldasin noista muutaman kohdan helpottaakseni sanomani ymmärtämistä)."
Tunnen paljon eri-ikäisiä ihmisiä. Jotkut heistä ovat empaattisia antajia, kiitollisia pienistä asioista. Jotkut heistä ovat ottajia, useimmiten itsekeskeisiä, joskus itsekkäitäkin, mutta ei aina.
Olen huomannut, myös lukenut, että itsekeskeiset ihmiset ovat useammin masentuneita, he kokevat, etteivät saa sitä, mitä haluavat, tarvitsevat ja/tai ansaitsevat. Joskus he ovat myös katkeria. Usein heillä on myös riippuvuuksia. Toki heillä on paljon hyviä puolia, usein he ovat menestyneet työelämässä siksi, että heillä voi olla monia taitoja, mutta myös siksi, että he eivät ota liikaa paineita muiden miellyttämisestä ja huolehtivat pääasiassa omista eduistaan.
Nisargadatta Maharaj sanoi valaistuneesta (vapautuneesta) näin:
"Ellei hän ole antaja, ei hän ole myöskään vapautunut. Sen mitä hänellä on, hän jakaa toisten kanssa."
Uskon, että jos opettelet/keskityt tarkkailemaan omaa itsekeskeisyyttäsi ja siitä irtipääsemistä, ja antamista joko henkisesti ja fyysisesti tai edes henkisesti, niin saat elämän, jossa on paljon enemmän keveyttä, iloa, kiitollisuutta ja mukavia sosiaalisia suhteita. Ja EHKÄ sinun on myös helpompi ns. valaistua.
Kirjoitit:
"Et tainnut ihan ymmärtää, mitä tarkoitin tuolla aseella jota kaikki käyttävät toisiaan vastaan. En aio sitä avata sen enempää,..."
Mielestäni tuokin kertoo sinusta sen, ettet ole antaja, et halua nähdä vaivaa sen eteen, että toiset saisivat vastauksia, vaan mieluummin haluat niitä vain itselle. Ei se minua haittaa. Voin lukea sen viestisi paremmalla ajalla uudestaan ja muodostaa siitä oman käsitykseni, joka on väärä tai oikea - ei se ole niin vakavaa, kumpi.
Olen pahoillani, jos sanani sinua loukkasivat. Yleensä kasvaminen käy vähän kipeää, mutta luulen sinun myöhemmin olevan iloinen siitä, että joku kertoi havaintonsa sinusta sinulle. Yleensä ihmiset eivät sitä tee, tai jos tekevät, se ei tuota tulosta, mutta sinulla on taito analysoida itseäsi rehellisesti, joten uskon ja toivon sinun saavan tuosta havainnosta apua.
En todellakaan pahoittanut minun mieltäni tai loukannut minua tai mitään muutakaan. Et itseasiassa kertonut minulle mitään uutta itsestäni mitä en jo tietäisin valmiiksi. Lisäksi mielestäni yksinkertaistat asioita hieman liikaa, etenkin siihen mitä tulee itsekkyyteen ja epäitsekkyyteen.
Kerronpa pienen tarinan tähän väliin: Seitsemän ja puoli vuotta sitten jouduin tähän valaistumispeliin vastoin tahtoani synnytettyäni ensimmäisen ja näillä näkymin ainoan lapseni. Ennen raskautta olin hyvää vauhtia alkoholisoitumassa lopullisesti. Alkoholin lisäksi lääkitsin itseäni muun muassa ruoalla, pelaamisella, shoppailulla ja tupakanpoltolla. Lisäksi olin ylipainoinen ja oireilin monella muullakin tavalla. Kaiken lisäksi minulla oli erittäin vaikea tarkemmin määrittelemätön dissosiaatiohäiriö johtuen hyvin traumaattisesta lapsuudestani (fyysinen ja psyykkinen väkivalta, seksuaalinen hyväksikäyttö ja koulukiusaaminen). Synnytyksen jälkeen se sitten tapahtui: aivan kaikki räjähti käsiini ja sillä tiellä olen yhä edelleen. Tähän seitsemään ja puoleen vuoteen on kyllä mahtunut ihan kaikki mahdollinen mielisairaalakeikasta avioeroon.
Itse olen tällä hetkellä sellaisessa tilanteessa elämässäni, että ainoa mikä minua kiinnostaa on oma kuntoutumiseni ja siinä ohessa eteenpäinmenemiseni ja valaistumiseni. Eli en ole kiinnostunut siitä mitä muut tekevät, paitsi jos siitä on minulle hyötyä tai haittaa. Antamisen aika tulee vasta sitten myöhemmin, ei voi antaa jos ei ole mitään annettavaa. Ensin minun pitää ottaa se mitä minä tarvitsen, tietenkin haluaisin että muut antaisivat sen minulle vapaaehtoisesti, minkä he jo välillä tekevätkin.
Ainoa tarkoitukseni elämässäni tällä hetkellä valaistumisen ohella on yrittää kääntää peli sillä tavalla että se on minun puolellani eikä minua vastaan. Toisin sanoen luoda omasta todellisuudestani sellainen kuin haluan sen olevan. Tässä olenkin jo jokseenkin onnistunut: enpä olisi voinut ikinä uskoa, että elämä voi joskus olla näin helppoa kuin mitä se itselleni nykyään on. Ja siltikin olen vielä todella kaukana siitä mitä se voisi olla.
Eikä se valaistunutkaan anna mitään mikä olisi hänen omaansa, hän vain toimii läpikulkukanavana erilaisille positiivisille energioille. Hän on tehnyt tarvittavan työn, jotta olisi kyvykäs toimimaan Jumalan armon välikappaleena. Eli se siitä epäitsekkyydestä ja itsekkyydestä. Ja kuten jo aiemmin sanoin, egon ainoa tarve on säilyä hengissä ja jos oikein hyvin käy myös alkaa kukoistamaan, kasvaa, kehittyä, jalostua jne... Valaistuminen tulee siinä ohessa, jos se kyseisen ihmisen käsikirjoitukseen kuuluu.
Kiitos rehellisestä mielipiteestäsi, vaikka se ei mielestäni tilanteeseeni nyt oikein sopinutkaan kovin hyvin. Juuri tässä on yksi isoimmista ongelmistani sosiaalisissa suhteissani: liian usein minusta tuntuu siltä että vastapuoli ei osaa sanoa minulle oikeita asioita johtuen ihan siitä tosiasiasta että elämme niin erilaisissa todellisuuksissa. Tämä todennäköisesti on myös osasyy siihen, miksi tunnen että en saa sosiaalisista suhteista sitä mitä kaipaan. Ymmärrän kyllä, että on vaikeata löytää oikeita sanoja, en sitä osaa itsekään muille tehdä sillä tavalla kuin haluaisin.
Kiitos Kysymys. Ihana, että osasit ottaa palautteeni rakentavasti - se on hyvä taito.
Tosiaan yksinkertaistin sitä epäitsekkyys/itsekkyys -asiaa, koska, kuten kerroinkin, kirjoitin kiireellä, ja tuosta aiheestahan voisi kirjoittaa vaikka kirjan.
Terve itsekkyys on varmaan tarpeen sinun tilanteessasi, kun olet eheytymässä hyvin raskaista ja valitettavista kokemuksista.
Vaikka uskonkin, että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan, niin minulla on kokemusta siitäkin, että vaikka olisi vuodesta toiseen mitä ystävällisin ja auttavaisin ihminen, niin silti joutuu poletuksi maton alle, joten terve itsekkyys olisi varmaan ollut tarpeen niinä vuosina. Omien rajojen pitäminen voi traumaattisen tapahtumien/vuosien jälkeen myös korostua, jonka jälkeen ne vähitellen asettuvat neutraalimmalle tasolle, kun ihminen alkaa luottaa siihen, ettei häntä enää satuteta, osin siksi, koska hän ei anna sen tapahtua.
Tsemppiä sinulle kaikkeen! :)
Kyllä, terve itsekkyys on tarpeen ihan meille jokaiselle. Kiitos tsemppauksesta.
Lisäksi koen koko kysymyksen itsekkyydestä tai epäitsekkyydestä aika korniksi. Ihminenhän on aina itsekäs, se on koodattu ihmiseen. Oli hän sitten Jeesus tai pahin mahdollinen sarjamurhaaja. Eihän tätä edes tarvitse miettiä: kukaanhan ei nostaisi edes pikkurilliänsä jos ei hän siitä jollain tavalla hyötyisi, oli se hyöty sitten rahallista, hengellistä tai mitä vain hyötyä. Eli jopa se joka auttaa muita olettaa/odottaa/tietää saavansa siitä jotain, kuten karmansa poispalamista, valaistumista, onnellisuutta, merkitystä/tarkoitusta elämäänsä, jos ei muuta niin hyvää mieltä.
On se erikoista, että kun Pekka lahjoittaa kuukausittain rahaa maailman lapsille ja tekee muutakin hyväntekeväisyyttä ihan nimettömänä ja Matti huijaa rahat vanhoilta leskirouvilta tai keneltä tahansa, joka kohdalle sattuu, niin kuitenkin sekä Pekka että Matti ovat molemmat itsekkäitä. Olisiko siinä kuitenkin vähän aste-eroja, mikä itsekkyys on vahingollista ja mikä ei.
Valaistuneet ovat siis Jumalan armon välikappaleita, itsekkäitäkö hekin?
Vierailija kirjoitti:
Kysymys kirjoitti:
Jättäkääs rajatietoja vähemmälle kirjoitti:
Kyllä minä neuvoisin nyt menemään ihan ammattiauttajalle ensiksi ja unohtamaan erilaiset "energioiden virtaukset ja muun hippipaskan".
Kun ihminen on mieleltään sairas, niin kaikenlaiset vaihtoehtoiset uskomukset voivat suistaa hänet vielä syvemmälle spiraaliin. Ensin hoitoon, lääkitys ja katsotaan vuosien päästä sitten valaistumisia.
Sen verran itsekäs täytyy olla, että laittaa itsensä kondikseen eikä rageile töissä tai netissä muille "että saisi energiakentät tyhjiksi"...
Mystikkokin lienee samaa mieltä kanssani tästä asiasta.
Mukavaa jatkoa sinulle, tuokoon elämäsi sinulle kaikkea hyvää ja kaunista. Itse aion nousta kaiken tällaisen yläpuolelle. Siunauksia sinulle.
Mielenterveysongelmat ja uskonnot eivät välttämättä sovi hirveän hyvin yhteen. Paitsi yhteisöllisessä tervehenkisessä mielessä, jos henkilö on yksinäinen, niin seurakunta voi tukea häntä hoidossa.
Noin muuten kannattaisi ihan oikeasti pitää jalat tukevasti maassa.
Ei tässä minun tapauksessani ole kyse mistään uskonnollisuudesta, vaan henkisyydestä. Nämä asiat eivät selvästikään ole sinulle kovin tuttuja kun käytät termejä miten sattuu. Valitettavasti tämä syö kaiken uskottavuuden kommentistasi.
Minun jalkani ovat erittäin tukevasti maassa, koskaan aiemmin tämän elämän aikana en ole voinut näin hyvin kuin mitä nyt voin. Miksi kuuntelisin sellaisen ihmisen mielipidettä, joka selvästikään ei ymmärrä mitään minun elämästäni eikä edes yritä näin tehdä? Mutta kiitos sinulle kommentistasi, on mukava päästä harjoittelemaan omia keskustelutaitojansa ja tekemään itsellensä "happotestejä" (eli meneekö tällaiset kommentit vielä jollain tavalla ihon alle. Ilokseni pitää todeta että ei näköjään mene, päinvastoin tuli vain todella hyvä fiilis ilman mitään näkyvää syytä. Ihanaa.). Vielä kun saan tämän saman toimintamallin siirrettyä elävään elämääni niin hienoa.
Vierailija kirjoitti:
Kysymys kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysymys kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos paljon nimimerkki Kysymys. Vastasit monin tavoin tosi hyvin.
Haluaisin kirjoittaa sinulle ajan kanssa, mutta nyt on vähän kiire, joten toivon, että osaan tiivistää sanomani siten, ettet pahoita mieltäsi, sillä aion olla sanomassani suora.
Olet paljastanut itsestäsi muutamia ominaisuuksia useamman kerran kirjoitustesi välityksellä, kuten me toki kaikki teemme. Kerron sinulle mielipiteeni siitä, miksi sinulla saattaa tökkiä sosiaaliset suhteet.
Ethän please loukkaannu seuraavasta. Kerron sen kaikella ystävyydellä:
Tuossakin tekstissäsi on selvästi näkyvissä se, että olet enemmänkin ottaja kuin antaja, hippusen itsekeskeinen, ehkä itsekäskin. Kirjoitit:
"Ei tämä valaistuminen mitään rakettitiedettä ole. Aika pitkälle selviää ihan sillä että opettelee kuuntelemaan sisintään. Itselläni tämä yleensä vaatii vetäytymistä sosiaalisista suhteista. Sinne taidan taas seuraavaksi suunnata, koska en vieläkään saa sosiaalisista suhteista sitä mitä haluan tai tarvitsen. Minulle on kyllä syntynyt aika hyvä käsitys siitä, mitä kaikkea olisi tarjolla. Mutta jostain syystä niitä asioita ei vielä tarjoilla minulle siinä määrin kuin mielestäni ansaitsisin. Eli sosiaaliset suhteet ovat vieläkin vääristyneet minun tappiokseni." (Boldasin noista muutaman kohdan helpottaakseni sanomani ymmärtämistä)."
Tunnen paljon eri-ikäisiä ihmisiä. Jotkut heistä ovat empaattisia antajia, kiitollisia pienistä asioista. Jotkut heistä ovat ottajia, useimmiten itsekeskeisiä, joskus itsekkäitäkin, mutta ei aina.
Olen huomannut, myös lukenut, että itsekeskeiset ihmiset ovat useammin masentuneita, he kokevat, etteivät saa sitä, mitä haluavat, tarvitsevat ja/tai ansaitsevat. Joskus he ovat myös katkeria. Usein heillä on myös riippuvuuksia. Toki heillä on paljon hyviä puolia, usein he ovat menestyneet työelämässä siksi, että heillä voi olla monia taitoja, mutta myös siksi, että he eivät ota liikaa paineita muiden miellyttämisestä ja huolehtivat pääasiassa omista eduistaan.
Nisargadatta Maharaj sanoi valaistuneesta (vapautuneesta) näin:
"Ellei hän ole antaja, ei hän ole myöskään vapautunut. Sen mitä hänellä on, hän jakaa toisten kanssa."
Uskon, että jos opettelet/keskityt tarkkailemaan omaa itsekeskeisyyttäsi ja siitä irtipääsemistä, ja antamista joko henkisesti ja fyysisesti tai edes henkisesti, niin saat elämän, jossa on paljon enemmän keveyttä, iloa, kiitollisuutta ja mukavia sosiaalisia suhteita. Ja EHKÄ sinun on myös helpompi ns. valaistua.
Kirjoitit:
"Et tainnut ihan ymmärtää, mitä tarkoitin tuolla aseella jota kaikki käyttävät toisiaan vastaan. En aio sitä avata sen enempää,..."
Mielestäni tuokin kertoo sinusta sen, ettet ole antaja, et halua nähdä vaivaa sen eteen, että toiset saisivat vastauksia, vaan mieluummin haluat niitä vain itselle. Ei se minua haittaa. Voin lukea sen viestisi paremmalla ajalla uudestaan ja muodostaa siitä oman käsitykseni, joka on väärä tai oikea - ei se ole niin vakavaa, kumpi.
Olen pahoillani, jos sanani sinua loukkasivat. Yleensä kasvaminen käy vähän kipeää, mutta luulen sinun myöhemmin olevan iloinen siitä, että joku kertoi havaintonsa sinusta sinulle. Yleensä ihmiset eivät sitä tee, tai jos tekevät, se ei tuota tulosta, mutta sinulla on taito analysoida itseäsi rehellisesti, joten uskon ja toivon sinun saavan tuosta havainnosta apua.
En todellakaan pahoittanut minun mieltäni tai loukannut minua tai mitään muutakaan. Et itseasiassa kertonut minulle mitään uutta itsestäni mitä en jo tietäisin valmiiksi. Lisäksi mielestäni yksinkertaistat asioita hieman liikaa, etenkin siihen mitä tulee itsekkyyteen ja epäitsekkyyteen.
Kerronpa pienen tarinan tähän väliin: Seitsemän ja puoli vuotta sitten jouduin tähän valaistumispeliin vastoin tahtoani synnytettyäni ensimmäisen ja näillä näkymin ainoan lapseni. Ennen raskautta olin hyvää vauhtia alkoholisoitumassa lopullisesti. Alkoholin lisäksi lääkitsin itseäni muun muassa ruoalla, pelaamisella, shoppailulla ja tupakanpoltolla. Lisäksi olin ylipainoinen ja oireilin monella muullakin tavalla. Kaiken lisäksi minulla oli erittäin vaikea tarkemmin määrittelemätön dissosiaatiohäiriö johtuen hyvin traumaattisesta lapsuudestani (fyysinen ja psyykkinen väkivalta, seksuaalinen hyväksikäyttö ja koulukiusaaminen). Synnytyksen jälkeen se sitten tapahtui: aivan kaikki räjähti käsiini ja sillä tiellä olen yhä edelleen. Tähän seitsemään ja puoleen vuoteen on kyllä mahtunut ihan kaikki mahdollinen mielisairaalakeikasta avioeroon.
Itse olen tällä hetkellä sellaisessa tilanteessa elämässäni, että ainoa mikä minua kiinnostaa on oma kuntoutumiseni ja siinä ohessa eteenpäinmenemiseni ja valaistumiseni. Eli en ole kiinnostunut siitä mitä muut tekevät, paitsi jos siitä on minulle hyötyä tai haittaa. Antamisen aika tulee vasta sitten myöhemmin, ei voi antaa jos ei ole mitään annettavaa. Ensin minun pitää ottaa se mitä minä tarvitsen, tietenkin haluaisin että muut antaisivat sen minulle vapaaehtoisesti, minkä he jo välillä tekevätkin.
Ainoa tarkoitukseni elämässäni tällä hetkellä valaistumisen ohella on yrittää kääntää peli sillä tavalla että se on minun puolellani eikä minua vastaan. Toisin sanoen luoda omasta todellisuudestani sellainen kuin haluan sen olevan. Tässä olenkin jo jokseenkin onnistunut: enpä olisi voinut ikinä uskoa, että elämä voi joskus olla näin helppoa kuin mitä se itselleni nykyään on. Ja siltikin olen vielä todella kaukana siitä mitä se voisi olla.
Eikä se valaistunutkaan anna mitään mikä olisi hänen omaansa, hän vain toimii läpikulkukanavana erilaisille positiivisille energioille. Hän on tehnyt tarvittavan työn, jotta olisi kyvykäs toimimaan Jumalan armon välikappaleena. Eli se siitä epäitsekkyydestä ja itsekkyydestä. Ja kuten jo aiemmin sanoin, egon ainoa tarve on säilyä hengissä ja jos oikein hyvin käy myös alkaa kukoistamaan, kasvaa, kehittyä, jalostua jne... Valaistuminen tulee siinä ohessa, jos se kyseisen ihmisen käsikirjoitukseen kuuluu.
Kiitos rehellisestä mielipiteestäsi, vaikka se ei mielestäni tilanteeseeni nyt oikein sopinutkaan kovin hyvin. Juuri tässä on yksi isoimmista ongelmistani sosiaalisissa suhteissani: liian usein minusta tuntuu siltä että vastapuoli ei osaa sanoa minulle oikeita asioita johtuen ihan siitä tosiasiasta että elämme niin erilaisissa todellisuuksissa. Tämä todennäköisesti on myös osasyy siihen, miksi tunnen että en saa sosiaalisista suhteista sitä mitä kaipaan. Ymmärrän kyllä, että on vaikeata löytää oikeita sanoja, en sitä osaa itsekään muille tehdä sillä tavalla kuin haluaisin.
Kiitos Kysymys. Ihana, että osasit ottaa palautteeni rakentavasti - se on hyvä taito.
Tosiaan yksinkertaistin sitä epäitsekkyys/itsekkyys -asiaa, koska, kuten kerroinkin, kirjoitin kiireellä, ja tuosta aiheestahan voisi kirjoittaa vaikka kirjan.
Terve itsekkyys on varmaan tarpeen sinun tilanteessasi, kun olet eheytymässä hyvin raskaista ja valitettavista kokemuksista.
Vaikka uskonkin, että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan, niin minulla on kokemusta siitäkin, että vaikka olisi vuodesta toiseen mitä ystävällisin ja auttavaisin ihminen, niin silti joutuu poletuksi maton alle, joten terve itsekkyys olisi varmaan ollut tarpeen niinä vuosina. Omien rajojen pitäminen voi traumaattisen tapahtumien/vuosien jälkeen myös korostua, jonka jälkeen ne vähitellen asettuvat neutraalimmalle tasolle, kun ihminen alkaa luottaa siihen, ettei häntä enää satuteta, osin siksi, koska hän ei anna sen tapahtua.
Tsemppiä sinulle kaikkeen! :)
Kyllä, terve itsekkyys on tarpeen ihan meille jokaiselle. Kiitos tsemppauksesta.
Lisäksi koen koko kysymyksen itsekkyydestä tai epäitsekkyydestä aika korniksi. Ihminenhän on aina itsekäs, se on koodattu ihmiseen. Oli hän sitten Jeesus tai pahin mahdollinen sarjamurhaaja. Eihän tätä edes tarvitse miettiä: kukaanhan ei nostaisi edes pikkurilliänsä jos ei hän siitä jollain tavalla hyötyisi, oli se hyöty sitten rahallista, hengellistä tai mitä vain hyötyä. Eli jopa se joka auttaa muita olettaa/odottaa/tietää saavansa siitä jotain, kuten karmansa poispalamista, valaistumista, onnellisuutta, merkitystä/tarkoitusta elämäänsä, jos ei muuta niin hyvää mieltä.
On se erikoista, että kun Pekka lahjoittaa kuukausittain rahaa maailman lapsille ja tekee muutakin hyväntekeväisyyttä ihan nimettömänä ja Matti huijaa rahat vanhoilta leskirouvilta tai keneltä tahansa, joka kohdalle sattuu, niin kuitenkin sekä Pekka että Matti ovat molemmat itsekkäitä. Olisiko siinä kuitenkin vähän aste-eroja, mikä itsekkyys on vahingollista ja mikä ei.
Valaistuneet ovat siis Jumalan armon välikappaleita, itsekkäitäkö hekin?
Tietenkin valaistuneet ovat itsekkäitä, heitä itsekkäämpiä ihmisiä tuskin tältä pallolta löytykään. Tekevät kaikkensa, jotta saisivat kokea äärimmäistä fyysistä ja psyykkistä mielihyvää. Kyllä tämä mielestäni varsin itsekkäältä kuulostaa. Toki siitä valaistuneen valaistumisesta muutkin ihmiset sitten hyötyvät. Mutta ei se poista sitä tosiasiaa, että itsekkäistä motiiveista ihminen valaistumista tavoittelee ja on sen takia valmis uhraamaan kaikennäköistä elämästään ja käyttämään aikaansa tavoitteen saavuttamiseen. Kaiken muun väittäminen on mielestäni täysin tekopyhää.
Itse ajattelen myös, että tämä itsekkyys epäitsekkyys juttua käytetään myös keinona hallita ja manipuloida muita. Eli yksi vallankäytön väline muiden joukossa, egolla on kaikki aseet käytössään tässä sodassa. Esimerkiksi leimaamalla joku ihminen epäitsekkääksi, saadaan hänet toimimaan halutulla tavalla. Tai päinvastoin leimaamalla joku ihminen itsekkääksi, saadaan hänet mahdollisesti toimimaan toisella tavalla tai ainakin itselle parempi mieli kun voi tuntea olevansa parempi kuin toinen ihminen.
Kysymys kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysymys kirjoitti:
Jättäkääs rajatietoja vähemmälle kirjoitti:
Kyllä minä neuvoisin nyt menemään ihan ammattiauttajalle ensiksi ja unohtamaan erilaiset "energioiden virtaukset ja muun hippipaskan".
Kun ihminen on mieleltään sairas, niin kaikenlaiset vaihtoehtoiset uskomukset voivat suistaa hänet vielä syvemmälle spiraaliin. Ensin hoitoon, lääkitys ja katsotaan vuosien päästä sitten valaistumisia.
Sen verran itsekäs täytyy olla, että laittaa itsensä kondikseen eikä rageile töissä tai netissä muille "että saisi energiakentät tyhjiksi"...
Mystikkokin lienee samaa mieltä kanssani tästä asiasta.
Mukavaa jatkoa sinulle, tuokoon elämäsi sinulle kaikkea hyvää ja kaunista. Itse aion nousta kaiken tällaisen yläpuolelle. Siunauksia sinulle.
Mielenterveysongelmat ja uskonnot eivät välttämättä sovi hirveän hyvin yhteen. Paitsi yhteisöllisessä tervehenkisessä mielessä, jos henkilö on yksinäinen, niin seurakunta voi tukea häntä hoidossa.
Noin muuten kannattaisi ihan oikeasti pitää jalat tukevasti maassa.
Ei tässä minun tapauksessani ole kyse mistään uskonnollisuudesta, vaan henkisyydestä. Nämä asiat eivät selvästikään ole sinulle kovin tuttuja kun käytät termejä miten sattuu. Valitettavasti tämä syö kaiken uskottavuuden kommentistasi.
Minun jalkani ovat erittäin tukevasti maassa, koskaan aiemmin tämän elämän aikana en ole voinut näin hyvin kuin mitä nyt voin. Miksi kuuntelisin sellaisen ihmisen mielipidettä, joka selvästikään ei ymmärrä mitään minun elämästäni eikä edes yritä näin tehdä? Mutta kiitos sinulle kommentistasi, on mukava päästä harjoittelemaan omia keskustelutaitojansa ja tekemään itsellensä "happotestejä" (eli meneekö tällaiset kommentit vielä jollain tavalla ihon alle. Ilokseni pitää todeta että ei näköjään mene, päinvastoin tuli vain todella hyvä fiilis ilman mitään näkyvää syytä. Ihanaa.). Vielä kun saan tämän saman toimintamallin siirrettyä elävään elämääni niin hienoa.
Kun on paksun novellin verran lukenut, niin en nyt oikein vakuutu. Olen aidosti huolissani.
Sinun on parempi jättää henkisyys ja uskonnollisuus hetkeksi tai pariksi vuodeksi taakse.
Kaikki mitä olet kirjoittanut tänne kertoo ihan muuta.
Pysyttäydy totuudessa ja todellisuudessa nyt. Siitä valaistumisessakin on pohjimmiltaan kyse.
Kysymys kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysymys kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysymys kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos paljon nimimerkki Kysymys. Vastasit monin tavoin tosi hyvin.
Haluaisin kirjoittaa sinulle ajan kanssa, mutta nyt on vähän kiire, joten toivon, että osaan tiivistää sanomani siten, ettet pahoita mieltäsi, sillä aion olla sanomassani suora.
Olet paljastanut itsestäsi muutamia ominaisuuksia useamman kerran kirjoitustesi välityksellä, kuten me toki kaikki teemme. Kerron sinulle mielipiteeni siitä, miksi sinulla saattaa tökkiä sosiaaliset suhteet.
Ethän please loukkaannu seuraavasta. Kerron sen kaikella ystävyydellä:
Tuossakin tekstissäsi on selvästi näkyvissä se, että olet enemmänkin ottaja kuin antaja, hippusen itsekeskeinen, ehkä itsekäskin. Kirjoitit:
"Ei tämä valaistuminen mitään rakettitiedettä ole. Aika pitkälle selviää ihan sillä että opettelee kuuntelemaan sisintään. Itselläni tämä yleensä vaatii vetäytymistä sosiaalisista suhteista. Sinne taidan taas seuraavaksi suunnata, koska en vieläkään saa sosiaalisista suhteista sitä mitä haluan tai tarvitsen. Minulle on kyllä syntynyt aika hyvä käsitys siitä, mitä kaikkea olisi tarjolla. Mutta jostain syystä niitä asioita ei vielä tarjoilla minulle siinä määrin kuin mielestäni ansaitsisin. Eli sosiaaliset suhteet ovat vieläkin vääristyneet minun tappiokseni." (Boldasin noista muutaman kohdan helpottaakseni sanomani ymmärtämistä)."
Tunnen paljon eri-ikäisiä ihmisiä. Jotkut heistä ovat empaattisia antajia, kiitollisia pienistä asioista. Jotkut heistä ovat ottajia, useimmiten itsekeskeisiä, joskus itsekkäitäkin, mutta ei aina.
Olen huomannut, myös lukenut, että itsekeskeiset ihmiset ovat useammin masentuneita, he kokevat, etteivät saa sitä, mitä haluavat, tarvitsevat ja/tai ansaitsevat. Joskus he ovat myös katkeria. Usein heillä on myös riippuvuuksia. Toki heillä on paljon hyviä puolia, usein he ovat menestyneet työelämässä siksi, että heillä voi olla monia taitoja, mutta myös siksi, että he eivät ota liikaa paineita muiden miellyttämisestä ja huolehtivat pääasiassa omista eduistaan.
Nisargadatta Maharaj sanoi valaistuneesta (vapautuneesta) näin:
"Ellei hän ole antaja, ei hän ole myöskään vapautunut. Sen mitä hänellä on, hän jakaa toisten kanssa."
Uskon, että jos opettelet/keskityt tarkkailemaan omaa itsekeskeisyyttäsi ja siitä irtipääsemistä, ja antamista joko henkisesti ja fyysisesti tai edes henkisesti, niin saat elämän, jossa on paljon enemmän keveyttä, iloa, kiitollisuutta ja mukavia sosiaalisia suhteita. Ja EHKÄ sinun on myös helpompi ns. valaistua.
Kirjoitit:
"Et tainnut ihan ymmärtää, mitä tarkoitin tuolla aseella jota kaikki käyttävät toisiaan vastaan. En aio sitä avata sen enempää,..."
Mielestäni tuokin kertoo sinusta sen, ettet ole antaja, et halua nähdä vaivaa sen eteen, että toiset saisivat vastauksia, vaan mieluummin haluat niitä vain itselle. Ei se minua haittaa. Voin lukea sen viestisi paremmalla ajalla uudestaan ja muodostaa siitä oman käsitykseni, joka on väärä tai oikea - ei se ole niin vakavaa, kumpi.
Olen pahoillani, jos sanani sinua loukkasivat. Yleensä kasvaminen käy vähän kipeää, mutta luulen sinun myöhemmin olevan iloinen siitä, että joku kertoi havaintonsa sinusta sinulle. Yleensä ihmiset eivät sitä tee, tai jos tekevät, se ei tuota tulosta, mutta sinulla on taito analysoida itseäsi rehellisesti, joten uskon ja toivon sinun saavan tuosta havainnosta apua.
En todellakaan pahoittanut minun mieltäni tai loukannut minua tai mitään muutakaan. Et itseasiassa kertonut minulle mitään uutta itsestäni mitä en jo tietäisin valmiiksi. Lisäksi mielestäni yksinkertaistat asioita hieman liikaa, etenkin siihen mitä tulee itsekkyyteen ja epäitsekkyyteen.
Kerronpa pienen tarinan tähän väliin: Seitsemän ja puoli vuotta sitten jouduin tähän valaistumispeliin vastoin tahtoani synnytettyäni ensimmäisen ja näillä näkymin ainoan lapseni. Ennen raskautta olin hyvää vauhtia alkoholisoitumassa lopullisesti. Alkoholin lisäksi lääkitsin itseäni muun muassa ruoalla, pelaamisella, shoppailulla ja tupakanpoltolla. Lisäksi olin ylipainoinen ja oireilin monella muullakin tavalla. Kaiken lisäksi minulla oli erittäin vaikea tarkemmin määrittelemätön dissosiaatiohäiriö johtuen hyvin traumaattisesta lapsuudestani (fyysinen ja psyykkinen väkivalta, seksuaalinen hyväksikäyttö ja koulukiusaaminen). Synnytyksen jälkeen se sitten tapahtui: aivan kaikki räjähti käsiini ja sillä tiellä olen yhä edelleen. Tähän seitsemään ja puoleen vuoteen on kyllä mahtunut ihan kaikki mahdollinen mielisairaalakeikasta avioeroon.
Itse olen tällä hetkellä sellaisessa tilanteessa elämässäni, että ainoa mikä minua kiinnostaa on oma kuntoutumiseni ja siinä ohessa eteenpäinmenemiseni ja valaistumiseni. Eli en ole kiinnostunut siitä mitä muut tekevät, paitsi jos siitä on minulle hyötyä tai haittaa. Antamisen aika tulee vasta sitten myöhemmin, ei voi antaa jos ei ole mitään annettavaa. Ensin minun pitää ottaa se mitä minä tarvitsen, tietenkin haluaisin että muut antaisivat sen minulle vapaaehtoisesti, minkä he jo välillä tekevätkin.
Ainoa tarkoitukseni elämässäni tällä hetkellä valaistumisen ohella on yrittää kääntää peli sillä tavalla että se on minun puolellani eikä minua vastaan. Toisin sanoen luoda omasta todellisuudestani sellainen kuin haluan sen olevan. Tässä olenkin jo jokseenkin onnistunut: enpä olisi voinut ikinä uskoa, että elämä voi joskus olla näin helppoa kuin mitä se itselleni nykyään on. Ja siltikin olen vielä todella kaukana siitä mitä se voisi olla.
Eikä se valaistunutkaan anna mitään mikä olisi hänen omaansa, hän vain toimii läpikulkukanavana erilaisille positiivisille energioille. Hän on tehnyt tarvittavan työn, jotta olisi kyvykäs toimimaan Jumalan armon välikappaleena. Eli se siitä epäitsekkyydestä ja itsekkyydestä. Ja kuten jo aiemmin sanoin, egon ainoa tarve on säilyä hengissä ja jos oikein hyvin käy myös alkaa kukoistamaan, kasvaa, kehittyä, jalostua jne... Valaistuminen tulee siinä ohessa, jos se kyseisen ihmisen käsikirjoitukseen kuuluu.
Kiitos rehellisestä mielipiteestäsi, vaikka se ei mielestäni tilanteeseeni nyt oikein sopinutkaan kovin hyvin. Juuri tässä on yksi isoimmista ongelmistani sosiaalisissa suhteissani: liian usein minusta tuntuu siltä että vastapuoli ei osaa sanoa minulle oikeita asioita johtuen ihan siitä tosiasiasta että elämme niin erilaisissa todellisuuksissa. Tämä todennäköisesti on myös osasyy siihen, miksi tunnen että en saa sosiaalisista suhteista sitä mitä kaipaan. Ymmärrän kyllä, että on vaikeata löytää oikeita sanoja, en sitä osaa itsekään muille tehdä sillä tavalla kuin haluaisin.
Kiitos Kysymys. Ihana, että osasit ottaa palautteeni rakentavasti - se on hyvä taito.
Tosiaan yksinkertaistin sitä epäitsekkyys/itsekkyys -asiaa, koska, kuten kerroinkin, kirjoitin kiireellä, ja tuosta aiheestahan voisi kirjoittaa vaikka kirjan.
Terve itsekkyys on varmaan tarpeen sinun tilanteessasi, kun olet eheytymässä hyvin raskaista ja valitettavista kokemuksista.
Vaikka uskonkin, että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan, niin minulla on kokemusta siitäkin, että vaikka olisi vuodesta toiseen mitä ystävällisin ja auttavaisin ihminen, niin silti joutuu poletuksi maton alle, joten terve itsekkyys olisi varmaan ollut tarpeen niinä vuosina. Omien rajojen pitäminen voi traumaattisen tapahtumien/vuosien jälkeen myös korostua, jonka jälkeen ne vähitellen asettuvat neutraalimmalle tasolle, kun ihminen alkaa luottaa siihen, ettei häntä enää satuteta, osin siksi, koska hän ei anna sen tapahtua.
Tsemppiä sinulle kaikkeen! :)
Kyllä, terve itsekkyys on tarpeen ihan meille jokaiselle. Kiitos tsemppauksesta.
Lisäksi koen koko kysymyksen itsekkyydestä tai epäitsekkyydestä aika korniksi. Ihminenhän on aina itsekäs, se on koodattu ihmiseen. Oli hän sitten Jeesus tai pahin mahdollinen sarjamurhaaja. Eihän tätä edes tarvitse miettiä: kukaanhan ei nostaisi edes pikkurilliänsä jos ei hän siitä jollain tavalla hyötyisi, oli se hyöty sitten rahallista, hengellistä tai mitä vain hyötyä. Eli jopa se joka auttaa muita olettaa/odottaa/tietää saavansa siitä jotain, kuten karmansa poispalamista, valaistumista, onnellisuutta, merkitystä/tarkoitusta elämäänsä, jos ei muuta niin hyvää mieltä.
On se erikoista, että kun Pekka lahjoittaa kuukausittain rahaa maailman lapsille ja tekee muutakin hyväntekeväisyyttä ihan nimettömänä ja Matti huijaa rahat vanhoilta leskirouvilta tai keneltä tahansa, joka kohdalle sattuu, niin kuitenkin sekä Pekka että Matti ovat molemmat itsekkäitä. Olisiko siinä kuitenkin vähän aste-eroja, mikä itsekkyys on vahingollista ja mikä ei.
Valaistuneet ovat siis Jumalan armon välikappaleita, itsekkäitäkö hekin?
Tietenkin valaistuneet ovat itsekkäitä, heitä itsekkäämpiä ihmisiä tuskin tältä pallolta löytykään. Tekevät kaikkensa, jotta saisivat kokea äärimmäistä fyysistä ja psyykkistä mielihyvää. Kyllä tämä mielestäni varsin itsekkäältä kuulostaa. Toki siitä valaistuneen valaistumisesta muutkin ihmiset sitten hyötyvät. Mutta ei se poista sitä tosiasiaa, että itsekkäistä motiiveista ihminen valaistumista tavoittelee ja on sen takia valmis uhraamaan kaikennäköistä elämästään ja käyttämään aikaansa tavoitteen saavuttamiseen. Kaiken muun väittäminen on mielestäni täysin tekopyhää.
Itse ajattelen myös, että tämä itsekkyys epäitsekkyys juttua käytetään myös keinona hallita ja manipuloida muita. Eli yksi vallankäytön väline muiden joukossa, egolla on kaikki aseet käytössään tässä sodassa. Esimerkiksi leimaamalla joku ihminen epäitsekkääksi, saadaan hänet toimimaan halutulla tavalla. Tai päinvastoin leimaamalla joku ihminen itsekkääksi, saadaan hänet mahdollisesti toimimaan toisella tavalla tai ainakin itselle parempi mieli kun voi tuntea olevansa parempi kuin toinen ihminen.
Ei varmaan haittaa, vaikka olen eri mieltä kanssasi siitä, että valaistuneeet olisivat itsekkäitä, jopa itsekkäimpiä pallollamme.
Ehkä joku pyrkii valaistumiseen itsekkäillä motiiveilla, mutta useammat haluavat tietää totuuden kaikesta. He kutsuvat itseään totuudenetsijöiksi. Se on ollut minun motiivini, mutta olen ensin hoitanut velvoitteeni vanhempana, ystävänä ja työn suhteen ja ylimääräisen ajan, jota ei aina ole paljoa ollut, olen käyttänyt totuuden selvittämiseen. Ehkä vain lähestymme asiaa eri suunnalta.
Mikä Mystikko sinun motiivisi oli?
Kysymys kirjoitti:
Jättäkääs rajatietoja vähemmälle kirjoitti:
Kyllä minä neuvoisin nyt menemään ihan ammattiauttajalle ensiksi ja unohtamaan erilaiset "energioiden virtaukset ja muun hippipaskan".
Kun ihminen on mieleltään sairas, niin kaikenlaiset vaihtoehtoiset uskomukset voivat suistaa hänet vielä syvemmälle spiraaliin. Ensin hoitoon, lääkitys ja katsotaan vuosien päästä sitten valaistumisia.
Sen verran itsekäs täytyy olla, että laittaa itsensä kondikseen eikä rageile töissä tai netissä muille "että saisi energiakentät tyhjiksi"...
Mystikkokin lienee samaa mieltä kanssani tästä asiasta.
Mukavaa jatkoa sinulle, tuokoon elämäsi sinulle kaikkea hyvää ja kaunista. Itse aion nousta kaiken tällaisen yläpuolelle. Siunauksia sinulle.
Ole hyvä vain. Kiitos siunauksista, yhdessä siunauksellasi ja minun erityisellä loitsulla sinä totisesti nouset kaiken yläpuolelle ja liitelet sielä kuin leija yläilmoilla. Seurakunta osoittelee ihmeissään sormilla kohti taivasta suut pyöreinä ihmetyksestä.
Vierelläsi pilvenhattaran päällä lepää Pietari, taivaan avainten kanssa ja Simon Magus lepää kuin enkelten siivillä. He eivät enää vihoittele toisilleen.
Vanhat vihamiehet, jotka tekivät sovinnon ovat kuin saunaveljiä keskenään, kun Paavali hymyilee heidän takanaan ja panee lisää löylyä kiville.
"Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille.” Matt. 7:12