Lue keskustelun säännöt.
Kristitty mystikko, huhuu?!? Kysymyksiä.
11.08.2016 |
Olen jäänyt miettimään joitain kirjoituksiasi. Kysymys on irrallisista asioista, joten aloitan oman.
Olet joskus sanonut, että hauskuus alkaa, kun tajuaa koko maailman olevan illuusiota. Voisitko tarkentaa?
Oletko lukenut Neile Donald Walschia? Oletko samaa vai eri mieltä hänen kanssaan?
Olen viime aikoina pohtinut seuraavaa ristiriitaa: saat mitä pyydät + todellisuutta ei pidä vastustaa vaan hyväksyä. Logiikkani mukaan jos hyväksyn todellisuuden, niin en ole pyytämässä mitään... Jos pyydän, niin olen tyytymätön todellisuuteen... Miten tämä dilemma olisi ratkaistavissa!
Kommentit (6995)
Ketjun alkupäässä on puhetta sielun pimeästä yöstä, en ollut kuullut ilmausta koskaan aiemmin, en ole lukenut samoja kirjoja joten minulla ei ole samoja käsitteitä käytössä. (Mellon kirja on hyllyssäni, mutta en ole lukenut sitä! Ollut siellä väh 30v...) Tajusin heti että sielun pimeä yö kuvaa elämäni jaksoa, joka alkoi n 13 v sitten, ''aiheutin'' itse elämässäni romahduksen ja romahdin itse raunioitten päälle. Jouduin muuttamaan paikkaan, jossa oli ihmisiä liian lähellä ja romahdukseni aiheutti laajemman katastrofin. Elimme minun pimeydessäni ja (tulkintani mukaan) perheemme sairaudessa kaikki.
Tietenkin syyttävät sormet osoittivat minuun. Noiden syyttävien sormien joukossa oli myös oma sormeni, joka oli mustempi ja ankarampi kaikkia muita.
Kaikki johti vuosien ja vaiheitten tapahtuessa ja omasta tahdostani siihen että erakoiduin. Elän ja asun nyt erakkomaisissa olosuhteissa. Vain muutama ihminen kuuluu elämänpiiriini. Heitäkin tapaan vain harvoin.
Asuinpaikkani on nostanut minussa esiin luonnonmystikon piirteitä. Puhun kukille, puille, linnuille, maan matosillekin pidän puheita, pyydän niiltä anteeksi kun lapiohommani häiritsevät niitä ja saavat niiden elämän mullin mallin. Kiitän niitä kun ne tekevät työtä mullan kuohkeuttamiseksi. Kivien puheessa minuun vaikuttaa se avara hiljaisuus ja vanha viisaus. ''Jos te vaikenette, nämä kivet puhuisivat.''
Annan luvan itselleni olla se hullu mikä olen. Nyt en enää aiheuta niin paljon kärsimystä muille. Tiedän että en ole paha ihminen. Olen myötätuntoinen ja rauhaa rakastava. Kun luen/kuulen ihmisiä tai eläimiä kohdanneista kärsimyksistä, haluan rukoilla heille apua. Kristityn Mystikon ajatus sanattomasta rukouksesta avasi sielulleni sen, että ei ole tarpeellista pyytää mitään. Olenkin kokenut vähän kiusaannuttavana sen, että pitäisi osata jumalaa paremmin neuvoa mitä apua jonkin ihmisen elämään pitäisi lähettää.. Olen nyt vapautunut siitä. Haluan olla ''ikkuna''!
Jos tästä harppaan siihen että mitä haluan loppuelämältäni. Ensin voin siteerata runoilijaa: ''Kaikkea mitä on, olen väsynyt haluamaan.''
Kunpa pelko poistuisi. Se kiertää sieluni 'reviirin' laitamilla kuin susi joka ei saa rauhaa saaliin hajulta. En halua elää pelon alla enkä varsinkaan kuolla pelon alla. Rakkaus olisi vastaus siihen. En ole osannut rakastaa, en tiedä mitä rakkaus on, en ole pystynyt sitä vastaanottamaan. Sieluni tietää että Rakkaus on. Onkohan tässä esteenä oma mieleni, ajatukseni, oppimani arvottomuus, elämäntapahtumat, perheeni sairaus, mikä? Luultavasti Rakkaus olisi vastaus jokaiseen kysymykseen. Olen kerran unimaalimassa kokenut täydellisen Rakkauden läsnäolon, siitä saatan kertoa myöhemmin. Koen että uni ei tullut alitajunnasta päivätajunnan heijastumana, vaan se tuli jostakin lähteestä, joka pulppuaa kaikkein syvimmällä totuudessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ketjun alkupäässä on puhetta sielun pimeästä yöstä, en ollut kuullut ilmausta koskaan aiemmin, en ole lukenut samoja kirjoja joten minulla ei ole samoja käsitteitä käytössä. (Mellon kirja on hyllyssäni, mutta en ole lukenut sitä! Ollut siellä väh 30v...) Tajusin heti että sielun pimeä yö kuvaa elämäni jaksoa, joka alkoi n 13 v sitten, ''aiheutin'' itse elämässäni romahduksen ja romahdin itse raunioitten päälle. Jouduin muuttamaan paikkaan, jossa oli ihmisiä liian lähellä ja romahdukseni aiheutti laajemman katastrofin. Elimme minun pimeydessäni ja (tulkintani mukaan) perheemme sairaudessa kaikki.
Tietenkin syyttävät sormet osoittivat minuun. Noiden syyttävien sormien joukossa oli myös oma sormeni, joka oli mustempi ja ankarampi kaikkia muita.
Kaikki johti vuosien ja vaiheitten tapahtuessa ja omasta tahdostani siihen että erakoiduin. Elän ja asun nyt erakkomaisissa olosuhteissa. Vain muutama ihminen kuuluu elämänpiiriini. Heitäkin tapaan vain harvoin.
Asuinpaikkani on nostanut minussa esiin luonnonmystikon piirteitä. Puhun kukille, puille, linnuille, maan matosillekin pidän puheita, pyydän niiltä anteeksi kun lapiohommani häiritsevät niitä ja saavat niiden elämän mullin mallin. Kiitän niitä kun ne tekevät työtä mullan kuohkeuttamiseksi. Kivien puheessa minuun vaikuttaa se avara hiljaisuus ja vanha viisaus. ''Jos te vaikenette, nämä kivet puhuisivat.''
Annan luvan itselleni olla se hullu mikä olen. Nyt en enää aiheuta niin paljon kärsimystä muille. Tiedän että en ole paha ihminen. Olen myötätuntoinen ja rauhaa rakastava. Kun luen/kuulen ihmisiä tai eläimiä kohdanneista kärsimyksistä, haluan rukoilla heille apua. Kristityn Mystikon ajatus sanattomasta rukouksesta avasi sielulleni sen, että ei ole tarpeellista pyytää mitään. Olenkin kokenut vähän kiusaannuttavana sen, että pitäisi osata jumalaa paremmin neuvoa mitä apua jonkin ihmisen elämään pitäisi lähettää.. Olen nyt vapautunut siitä. Haluan olla ''ikkuna''!
Jos tästä harppaan siihen että mitä haluan loppuelämältäni. Ensin voin siteerata runoilijaa: ''Kaikkea mitä on, olen väsynyt haluamaan.''
Kunpa pelko poistuisi. Se kiertää sieluni 'reviirin' laitamilla kuin susi joka ei saa rauhaa saaliin hajulta. En halua elää pelon alla enkä varsinkaan kuolla pelon alla. Rakkaus olisi vastaus siihen. En ole osannut rakastaa, en tiedä mitä rakkaus on, en ole pystynyt sitä vastaanottamaan. Sieluni tietää että Rakkaus on. Onkohan tässä esteenä oma mieleni, ajatukseni, oppimani arvottomuus, elämäntapahtumat, perheeni sairaus, mikä? Luultavasti Rakkaus olisi vastaus jokaiseen kysymykseen. Olen kerran unimaalimassa kokenut täydellisen Rakkauden läsnäolon, siitä saatan kertoa myöhemmin. Koen että uni ei tullut alitajunnasta päivätajunnan heijastumana, vaan se tuli jostakin lähteestä, joka pulppuaa kaikkein syvimmällä totuudessa.
Kuulostat juuri sellaiselta ihmiseltä jonka ystävä haluaisin olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Magia tosiaan toimii. Rakkaudellisen ja hyvän ihmisen käyttämänä se saa hyviä asioita, parannuksia aikaiseksi. Pahan, kylmän, itsekeskeinen ja itsekkään ihmisen käyttämänä se saa aikaa paljon pahaa.
Luin juuri tämän päivän viestit. Yllätyin että tuo lainattu viesti oli saanut alapeukkuja, sillä viestin sanomahan on ihan totta. Jospa Mystikko kertoo oman kantansa asiaan. Hän on kannustanut käyttämään visualisointia, magiaakin, hyvään, sillä sen minkä tekee toisille, tekee itselleen ja sen minkä tekee itselle, tekee toisille.
Maailmassa on paljon esimerkkejä kuinka joku hyvään tarkoitettu keksintö on ahneiden ja itsekkäiden ihmisten käsiin päädyttyä aiheuttanutkin paljon harmia. Sama juttu magian tai minkä tahansa luomisen ja luomisten toteutumisten suhteen.
Mistä tiedämme mikä lopulta on hyväksi itsellemme tai muille? Voimme olla hyväntahtoisia, mutta saatammekin aiheuttaa toiminnallamme ongelmia heille joita haluamme auttaa, tai kolmansille osapuolille, emmekä ehkä edes huomaa tai ymmärrä sitä itse. Mielestäni magian tietoinen harjoittaminen on jopa "epähenkistä". Emme ymmärrä sen laajempia seurauksia, emmekä edes tarvitse sitä ns. henkisen kehityksen kannalta katsottuna.
-ohisMinua ärsytti viestin ajoitus ja tyyli. siitä tulee alentuva, paheksuva kuva, ja siinä ikään kuin viitataan, että magiasta juuri aiemmin kysynyt on joko huono, koska ei saa magiaa toimimaan, tai sitten "paha ihminen", joka haluaa pilata muiden elämän magian avulla, vaikka sellaisesta ei ollut mainintaa.
Tässä ketjussa kirjoittelee lähinnä ihmisiä, jotka ovat mielestään valaistumisen polulla, mutta voisitte vähän miettiä, miten ilmaisette itseänne ja miksi teillä on tarve sanoa asioita, jotka toinen lähes varmuudella tulkitsee negatiivisesti.
Ketjussa käy kuitenkin niitäkin, joilla mikään valaistuminen ei ole ajankohtainen asia vaan jossain valovuosien päässä. sellaiset ihmiset eivät voi vain yhtäkkiä hypätä valaistumisjunaan ja leikkiä, että jep, kaikki on unta, mitään ei ole, mitään en enää halua ja se on ihan ok. Tuohon pisteeseen päästäkseen on kuljettava muiden vaiheiden läpi.
Eivätkä kaikki edes halua valaistua (ainakaan nyt) vaan elää tässä ulottuvuudessa, näillä pelisäännöillä, mutta mieluusti vähän parannellussa versiossa. Magia on yksi keino raottaa tätä maailmaa koskevia uskomuksia. Mystikko on näistä eri keinoista puhunut monta kertaa ja sanonut, että ne ovat tarpeen. Toisille vetovoiman laki on se juttu, omasta mielestäni magia taas on tehokkaampaa.
Ja kyllä, ihan kaikkea, ei pelkästään magiaa, voi käyttää sekä hyvään että huonoon.
Vaikka tietenkin haluaisin kirjoittaa niin, ettei kukaan loukkaannu, ja niin varmaankin haluavat (lähes kaikki) muutkin kirjoittaa, niin on kuitenkin aika mahdotonta ottaa huomioon kaikkea, esim. sitä, onko viestin ajoitus oikea, loukkaantuuko edellinen kirjoittaja, jos kirjoitan tässä vaiheessa, pitäisikö kirjoittaa vasta muutaman tunnin päästä tai huomenna, ettei vain tule väärää käsitystä.
Lisäksi tuo toive:
"... voisitte vähän miettiä, miten ilmaisette itseänne ja miksi teillä on tarve sanoa asioita, jotka toinen lähes varmuudella tulkitsee negatiivisesti."
Kun kirjoittaessaan ajattelee myönteisesti ja kirjoittaa hyvää tarkoittaen, tai ilmaisee itseään innostuneena jostain asiasta, niin en ainakaan itse ole osannut kuvitellakaan, että joku saattaa loukkaantua kirjoituksestani, puhumattakaan, että voisin tietää, että toinen varmuudella tulkitsee viestin negatiivisesti.
Jotkut tässäkin ketjussa saattavat haukkua toisia kirjoittajia tosi rumasti, mutta he eivät ilmeisesti koe tarvetta vähän miettiä tekstinsä sisältöä ennen kuin sen lähettävät. Harmi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itseäni kyllä kiehtoo miksi itsemurhaa pidetään niin huonona asiana. Onko se sitten vain sitä että mieleltään ”terve” ihminen pelkää kuolemaa niin paljon ettei pysty samaistumaan sellaisen asemaan joka ei enää jaksa elää. Toki siihen liittyy myös läheisten suru mutta niinhän aina kun joku kuolee.
Jos itsemurha ei ole tuhoisa uhrin läheisille niin sitten sitä ei ole murhakaan.
Totta kai se on tuhoisa mutta henkilö joka on itsemurhan partaalla on varmasti itsekin kokenut jotain niin tuhoisaa ettei hänellä ole kykyä ja resursseja miettiä moista. Miksei niille läheisillekin voisi sanoa että itsepähän olette valinneet haasteenne, eläkää nyt niiden kanssa.
Vaikka omille pienille lapsille..?
”Magia tosiaan toimii. Rakkaudellisen ja hyvän ihmisen käyttämänä se saa hyviä asioita, parannuksia aikaiseksi. Pahan, kylmän, itsekeskeinen ja itsekkään ihmisen käyttämänä se saa aikaa paljon pahaa.”
Kirjoitin tuon yllä olevan viestin täysin neutraalisti. Ei tullut mieleenkään, että joku voisi tulkita sen siten kuin alla olevassa viestissäsi kerroit.
”Minua ärsytti viestin ajoitus ja tyyli. siitä tulee alentuva, paheksuva kuva, ja siinä ikään kuin viitataan, että magiasta juuri aiemmin kysynyt on joko huono, koska ei saa magiaa toimimaan, tai sitten "paha ihminen", joka haluaa pilata muiden elämän magian avulla, vaikka sellaisesta ei ollut mainintaa.”
Olen pahoillani että sinulla tuli viestistäni paha mieli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tiedoksi: olen lukenut tätä ketjua löydettyäni tämän nyt vasta ensimmäisen kerran. Olen päässyt sivun 14 alkuun. Lukutapani on ollut ahmiva, joten asiaa on tullut enemmän kuin pää ja sydän oikeastaan kestäisivät. Olen janonnut hengellistä ravintoa monta loputtoman pitkää vuotta. Täältä se tuli. Kiitos kaikille teille kirjoittajille, kiitos sinulle Kristitty mystikko. Sieluani on ravittu ja syleilty rivi riviltä.
Minut kutsuttiin kulkemaan tälle tielle jo kauan sitten. Mutta se hetki oli sama hetki kuin on tämä käsillä oleva - vai miten se menikään? Kun on vain yksi ikuisuuden 'hetki'.
Jatkan lukemista, en vielä malta lopettaa. Ympärilläni kesäyön illuusio...
Ihana, että löysit tämän ketjun! Minäkin koin hyvin samalla tavalla, että vihdoinkin tällainen ketju. Olen tästä edelleen tosi kiitollinen Mystikolle ja kaikille kirjoittajille. Tämän lukeminen on ollut tosi avartavaa valaistumisesta tietoa kaipaavalle. Luin tietenkin koko ketjun läpi. Täällä on myös sellaista tietoa, mitä ei ole löytynyt mistään valaistumisaiheisista kirjoista, joita olen lukenut jo yli 10 vuotta.
Kiva, kun sinäkin olet täällä mukana! :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
KM, miksi magiani ei toimi? Sanottakoon heti, etten kaipaa vastauksia muilta palstalaisilta (paitsi jos sinulla on kokemusta magiasta). Kristinusko ei kiinnosta tippaakaan, jo lapsuudessa tunsin vastenmielisyyttä ja vieraantuneisuutta sitä kohtaan. En myöskään etsi valaistumista vaan elämäni parantamista ja kehittymistä ihmisenä, sieluna. Perinteiset keinot (opiskele, säästä, mene terapiaan, lässynlää) eivät ole mahdollisia.
Olen kokeillut kymmeniä sigileitä, kynttilöitä, loitsuja monesta eri lähteestä, noudattanut kaikkia "correspondences". Moni muu tuntuu saavan tuloksia heti, ihan aloittelijana, mutta minä en ole saanut kolmessa vuodessa mitään. Vihaan elämääni, ja haluaisin vain saada siihen helpotusta. Myös henkinen kasvu kiinnostaa, mutta ei tämä kurjuus mitenkään jalosta tai auta siinä pyrkimyksessä. Ei ole energiaa mihinkään! Ei mihinkään. En jaksa enää mitään. Mietin joka yö (ja päivä), että haluan kuolla.
Ainoa asia, joka on toiminut, on perinteinen visualisointi LOA:n tyyliin, mutta sekin vain minimaalisen pienissä asioissa, kuten jonkin tietyn merkin/sanan näkeminen, mutta niissäkin manifestoituminen on kestänyt viikkoja, jopa kuukausia. Ehkäpä tulokset ovat siis olleet ihan sattumaa. Astraaliprojektiossa olen päässyt pari kertaa irtoamispisteeseen, mutta en pidemmälle. En ole hetkeen viitsinyt edes kokeilla mitään manifestointia tai muutakaan, koska en vain jaksa sitä pettymystä, että ei tästäkään tule mitään. Miksi olen niin jumissa? Olen tajunnut, etten lapsenakaan kokenut mitään ihmeellistä, erikoista, "yliluonnollista" tai vastaavaa. Lukemani perusteella moni muu on. Mulla ei ole elämässä mitään. Ei ole mitään järkeä tässä paskassa, jos ei ole mahdollista muuttaa mitään. Ja tiedän kuulostavani raskaalta, en vain voi purkaa tätä kenellekään muullekaan.
Kielsit kommentoimasta, mutta sanonpahan että mulla oli vuosia samaa. Sitten tajusin että tämäkin paskapuhe magiasta ym. on vaan sumutusta. Kuten myös koko "luot itse todellisuutesi" -juttu. On olemassa kaksi ihmislajia ja niille on eri henkiset lait.
Saa kommentoida, jos liittyy aiheeseen ja on kokemusta. On niin paljon ihmisiä, joilla nuo jutut toimivat. Miksei sitten minulla tai sinulla? Miksi se on niin vaikeaa joillekin, vaikka olisi avoin?
Sinäkö se olet tämän ketjun palstapoliisi? Kiellät tai sallit sen, saako tekstiäsi kommentoida.
Olisiko se hyvä idea että jos päätämme tänne kirjoittaa, niin kaikki saa kommentoida tai olla kommentoimatta. Miksi joku kirjoittajista edes haluaisi kieltää tai sallia muita kommentoimasta. Melkoista tyranniaa ja itsekeskeisyyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
''Te olette maailmassa, mutta ette maailmasta.'' Tämä muistutus itselleni ja kaikille joita maailman melu ja melu uhkaa painaa maahan. Samalla tavalla kuin rakentelen rankkojen sateiden varalta tukisysteemejä korkeille ja raskaasti kukkiville perennoille pihassani, etsin itsekin tukea myötätuntoisten ihmisten kokemuksista, ihmisten jotka ovat raahautuneet läpi hiekkamyrskyn ja näännyttävän kuumuuden ja selvinneet siitä tilaan, jossa ahdistuksella ei enää ole asetta jolla lyödä. Matka jatkuu. Kun pelko nostaa nyrkkiään kolkuttaakseen ovelleni, käännytän sen näillä sanoilla: ''Maailmassa te olette ahtaalla; olkaa silti turvallisella mielellä - minä olen voittanut maailman.''
Lämmin kiitos tuosta kirjoituksesta. :)
Tuohon kommentti:
"Elämän kiertokulkuhan olisi sitten kuin sadistinen vankila joillekin kun taas jotkut ihmeen kaupalla saavat syntyä helppoihin oloihin vailla mitään sen suurempia lahjojakaan. Hyvähän sellaisessa asemassa sitten on viisastella ja esittää valaistunutta ja paheksua niitä joiden tielle tulee vain vastoinkäymisiä."
Usein valaistuneet tai valaistumisen polulla olevat/valaistumista toivovat ovat juuri heitä, jolla on ollut erityisen vaikea elämä.
T. Kompleksisesti traumatisoitunut
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kristitty mystikko kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pyydän taas Kristityn mystikon rukousta, että minulla olisi uskallusta antaa tarpeettomien asioiden ja käsitysten pudota ja tietoisuuden laajentua kohti jumalallista. Minulla on kiire päästä eteenpäin ja kurkottaa Jumalaa kohti, olen janoissani ja nälissäni, toisaalta tiedän että voima ei auta vaan voimattomuus... Haluaisin palvella mutta kun Jumala ei ole toistaiseksi osoittanut minulle tapaa siihen.
Rakastaa vaikka luontoa tai huonekasvia tai lemmikkiä, niin se on jo rakkauden virtauksen aloittamista, ja virtaus kyllä palaa ajallaan takaisin ja tuottaa hedelmää.
Nämä sanat ovat mannaa sielulle, ihmiselle joka on eristäytynyt lajitovereistaan luonnon läheisyyteen kahden kissansa kanssa; sielulle joka kaipaa päästä palvelemaan, kaipaa olla tarpeellinen jollekin vielä ennen kuolemaansa. Silitän kissaani tiedostaen nyt että se on Rakkautta. Kuuntelen lintujen sirkutusta tiedostaen että ne palvelevat minua.
Ketjun lukeminen minulla vielä kesken, mutta tässä kohtaa halusin pysähtyä ja kiittää. En siis ole tuo jolle vastasit :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
KM, miksi magiani ei toimi? Sanottakoon heti, etten kaipaa vastauksia muilta palstalaisilta (paitsi jos sinulla on kokemusta magiasta). Kristinusko ei kiinnosta tippaakaan, jo lapsuudessa tunsin vastenmielisyyttä ja vieraantuneisuutta sitä kohtaan. En myöskään etsi valaistumista vaan elämäni parantamista ja kehittymistä ihmisenä, sieluna. Perinteiset keinot (opiskele, säästä, mene terapiaan, lässynlää) eivät ole mahdollisia.
Olen kokeillut kymmeniä sigileitä, kynttilöitä, loitsuja monesta eri lähteestä, noudattanut kaikkia "correspondences". Moni muu tuntuu saavan tuloksia heti, ihan aloittelijana, mutta minä en ole saanut kolmessa vuodessa mitään. Vihaan elämääni, ja haluaisin vain saada siihen helpotusta. Myös henkinen kasvu kiinnostaa, mutta ei tämä kurjuus mitenkään jalosta tai auta siinä pyrkimyksessä. Ei ole energiaa mihinkään! Ei mihinkään. En jaksa enää mitään. Mietin joka yö (ja päivä), että haluan kuolla.
Ainoa asia, joka on toiminut, on perinteinen visualisointi LOA:n tyyliin, mutta sekin vain minimaalisen pienissä asioissa, kuten jonkin tietyn merkin/sanan näkeminen, mutta niissäkin manifestoituminen on kestänyt viikkoja, jopa kuukausia. Ehkäpä tulokset ovat siis olleet ihan sattumaa. Astraaliprojektiossa olen päässyt pari kertaa irtoamispisteeseen, mutta en pidemmälle. En ole hetkeen viitsinyt edes kokeilla mitään manifestointia tai muutakaan, koska en vain jaksa sitä pettymystä, että ei tästäkään tule mitään. Miksi olen niin jumissa? Olen tajunnut, etten lapsenakaan kokenut mitään ihmeellistä, erikoista, "yliluonnollista" tai vastaavaa. Lukemani perusteella moni muu on. Mulla ei ole elämässä mitään. Ei ole mitään järkeä tässä paskassa, jos ei ole mahdollista muuttaa mitään. Ja tiedän kuulostavani raskaalta, en vain voi purkaa tätä kenellekään muullekaan.
Kielsit kommentoimasta, mutta sanonpahan että mulla oli vuosia samaa. Sitten tajusin että tämäkin paskapuhe magiasta ym. on vaan sumutusta. Kuten myös koko "luot itse todellisuutesi" -juttu. On olemassa kaksi ihmislajia ja niille on eri henkiset lait.
Saa kommentoida, jos liittyy aiheeseen ja on kokemusta. On niin paljon ihmisiä, joilla nuo jutut toimivat. Miksei sitten minulla tai sinulla? Miksi se on niin vaikeaa joillekin, vaikka olisi avoin?
Sinäkö se olet tämän ketjun palstapoliisi? Kiellät tai sallit sen, saako tekstiäsi kommentoida.
Olisiko se hyvä idea että jos päätämme tänne kirjoittaa, niin kaikki saa kommentoida tai olla kommentoimatta. Miksi joku kirjoittajista edes haluaisi kieltää tai sallia muita kommentoimasta. Melkoista tyranniaa ja itsekeskeisyyttä.
En halunnut saada vähätteleviä, aiheeseen liittymättömiä tai muuten paheksuvia viestejä, miten vaikea sitä on ymmärtää? Ja kysymykseni oli muutenkin suunnattu KM:lle, minkä tein heti selväksi.
En minäkään ole tullut tänne sanomaan näille muutamalle vakiokirjoittajalle, että lopettakaa jo samojen asioiden vatkaaminen, kun sivu toisensa jälkeen täyttyy samantyylisistä kommenteista. Silti joku koki heti tarpeelliseksi tulla suitsimaan minua ja sanoi, että kirjoitan väärään ketjuun.
On eri asia pyytää jotain omaan kommenttiinsa liittyen kuin ruveta kieltämään muita kirjoittamasta kokonaan. Te voitte edelleen veivata näitä juttujanne, en ole ollut sitä kieltämässä missään vaiheessa enkä myöskään kommentoi vähättelevästi muiden juttuja, vaan päätän olla kirjoittamatta, jos ei ole mitään tähdellistä sanottavaa.
Voisitko sinäkin nyt lopettaa tuosta eilisestä piikittelyn; kirjoitin alkuperäisen tekstini tunnekuohun vallassa, ja senkin pitäisi tulla ilmi aika selkeästi. Kiitos!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ketjun alkupäässä on puhetta sielun pimeästä yöstä, en ollut kuullut ilmausta koskaan aiemmin, en ole lukenut samoja kirjoja joten minulla ei ole samoja käsitteitä käytössä. (Mellon kirja on hyllyssäni, mutta en ole lukenut sitä! Ollut siellä väh 30v...) Tajusin heti että sielun pimeä yö kuvaa elämäni jaksoa, joka alkoi n 13 v sitten, ''aiheutin'' itse elämässäni romahduksen ja romahdin itse raunioitten päälle. Jouduin muuttamaan paikkaan, jossa oli ihmisiä liian lähellä ja romahdukseni aiheutti laajemman katastrofin. Elimme minun pimeydessäni ja (tulkintani mukaan) perheemme sairaudessa kaikki.
Tietenkin syyttävät sormet osoittivat minuun. Noiden syyttävien sormien joukossa oli myös oma sormeni, joka oli mustempi ja ankarampi kaikkia muita.
Kaikki johti vuosien ja vaiheitten tapahtuessa ja omasta tahdostani siihen että erakoiduin. Elän ja asun nyt erakkomaisissa olosuhteissa. Vain muutama ihminen kuuluu elämänpiiriini. Heitäkin tapaan vain harvoin.
Asuinpaikkani on nostanut minussa esiin luonnonmystikon piirteitä. Puhun kukille, puille, linnuille, maan matosillekin pidän puheita, pyydän niiltä anteeksi kun lapiohommani häiritsevät niitä ja saavat niiden elämän mullin mallin. Kiitän niitä kun ne tekevät työtä mullan kuohkeuttamiseksi. Kivien puheessa minuun vaikuttaa se avara hiljaisuus ja vanha viisaus. ''Jos te vaikenette, nämä kivet puhuisivat.''
Annan luvan itselleni olla se hullu mikä olen. Nyt en enää aiheuta niin paljon kärsimystä muille. Tiedän että en ole paha ihminen. Olen myötätuntoinen ja rauhaa rakastava. Kun luen/kuulen ihmisiä tai eläimiä kohdanneista kärsimyksistä, haluan rukoilla heille apua. Kristityn Mystikon ajatus sanattomasta rukouksesta avasi sielulleni sen, että ei ole tarpeellista pyytää mitään. Olenkin kokenut vähän kiusaannuttavana sen, että pitäisi osata jumalaa paremmin neuvoa mitä apua jonkin ihmisen elämään pitäisi lähettää.. Olen nyt vapautunut siitä. Haluan olla ''ikkuna''!
Jos tästä harppaan siihen että mitä haluan loppuelämältäni. Ensin voin siteerata runoilijaa: ''Kaikkea mitä on, olen väsynyt haluamaan.''
Kunpa pelko poistuisi. Se kiertää sieluni 'reviirin' laitamilla kuin susi joka ei saa rauhaa saaliin hajulta. En halua elää pelon alla enkä varsinkaan kuolla pelon alla. Rakkaus olisi vastaus siihen. En ole osannut rakastaa, en tiedä mitä rakkaus on, en ole pystynyt sitä vastaanottamaan. Sieluni tietää että Rakkaus on. Onkohan tässä esteenä oma mieleni, ajatukseni, oppimani arvottomuus, elämäntapahtumat, perheeni sairaus, mikä? Luultavasti Rakkaus olisi vastaus jokaiseen kysymykseen. Olen kerran unimaalimassa kokenut täydellisen Rakkauden läsnäolon, siitä saatan kertoa myöhemmin. Koen että uni ei tullut alitajunnasta päivätajunnan heijastumana, vaan se tuli jostakin lähteestä, joka pulppuaa kaikkein syvimmällä totuudessa.
Kirjoitit tärkeän tekstin, hyvän muistutuksen myös.
Koet, ettet ole osannut rakastaa, et tiedä, mitä rakkaus on, etkä ole sitä vastaanottanut. Minä koin paljon rakkautta kirjoituksessasi, nimenomaan sitä, että osaat rakastaa sekä itseäsi että muita, mutta ehkä et sitä sitten tiedosta, tai onko se sitä sielun rakkautta etkä ole kokenut ihmistason rakkautta?
On silti rakkautta itseäsi kohtaan, että olet elänyt erakkona, kun olet tiedostanut, että se on sinulle sopivin tapa elää. Se voi muuttua myöhemmin. Myös Mystikko eli erakkona aikansa.
On rakkautta, kun puhut kukille, linnuille, maan matosillekin. Pyydät anteeksi ja kiität. Teen sitä samaa, ja tiedän sydämessäni, että se on rakkautta. Siirrän varovasti matoset pois, jos huomaan niiden olevan joutumassa lapioni alle, ja laitan varovasti multaa päälle, etteivät ne jää auringon kuumuuteen.
Rukoilet myös apua ihmisille ja eläimille. Minä myös, ja senkin koen rakkaudeksi. Sitten se rakkauden vastaanottaminen. Olisiko se sinulle vaikeinta?
Jotenkin koen, että vaikket ehkä sitä täysin tunne, niin kuitenkin elät rakkauden virrassa ja osaat myös oivaltaa yhteistyösi ja myötätuntosi luonnon kanssa, ihmistenkin. Se spontaani toiminta antaa sinulle takaisinkin.
Toivon sydämestäni, että saat kokea rakkauden siten kuin se on sinulle nyt hyväksi.
Mietin, mitä pelkäät? Kiitos vielä, kun kirjoitit. :)
Vielä tuosta ihmisten ja eläinten puolesta rukoilemisesta.
Itsekin olen pyrkinyt - Mystikon neuvon ansiosta - viime aikoina luottamaan siihen, että lopulta me kaikki olemme siinä tilanteessa kuin meidän kohdallamme kehityksemme kannalta on tarkoituksenmukaista ja siksi ei tarvitse pyytää mitään heille siten, että itse päättäisin, mikä heille on hyväksi, koska mitenpä voisin tietää, mikä heille lopulta on parhaaksi. Siispä lähetän heille rukouksessa rakkautta ja voimia. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ketjun alkupäässä on puhetta sielun pimeästä yöstä, en ollut kuullut ilmausta koskaan aiemmin, en ole lukenut samoja kirjoja joten minulla ei ole samoja käsitteitä käytössä. (Mellon kirja on hyllyssäni, mutta en ole lukenut sitä! Ollut siellä väh 30v...) Tajusin heti että sielun pimeä yö kuvaa elämäni jaksoa, joka alkoi n 13 v sitten, ''aiheutin'' itse elämässäni romahduksen ja romahdin itse raunioitten päälle. Jouduin muuttamaan paikkaan, jossa oli ihmisiä liian lähellä ja romahdukseni aiheutti laajemman katastrofin. Elimme minun pimeydessäni ja (tulkintani mukaan) perheemme sairaudessa kaikki.
Tietenkin syyttävät sormet osoittivat minuun. Noiden syyttävien sormien joukossa oli myös oma sormeni, joka oli mustempi ja ankarampi kaikkia muita.
Kaikki johti vuosien ja vaiheitten tapahtuessa ja omasta tahdostani siihen että erakoiduin. Elän ja asun nyt erakkomaisissa olosuhteissa. Vain muutama ihminen kuuluu elämänpiiriini. Heitäkin tapaan vain harvoin.
Asuinpaikkani on nostanut minussa esiin luonnonmystikon piirteitä. Puhun kukille, puille, linnuille, maan matosillekin pidän puheita, pyydän niiltä anteeksi kun lapiohommani häiritsevät niitä ja saavat niiden elämän mullin mallin. Kiitän niitä kun ne tekevät työtä mullan kuohkeuttamiseksi. Kivien puheessa minuun vaikuttaa se avara hiljaisuus ja vanha viisaus. ''Jos te vaikenette, nämä kivet puhuisivat.''
Annan luvan itselleni olla se hullu mikä olen. Nyt en enää aiheuta niin paljon kärsimystä muille. Tiedän että en ole paha ihminen. Olen myötätuntoinen ja rauhaa rakastava. Kun luen/kuulen ihmisiä tai eläimiä kohdanneista kärsimyksistä, haluan rukoilla heille apua. Kristityn Mystikon ajatus sanattomasta rukouksesta avasi sielulleni sen, että ei ole tarpeellista pyytää mitään. Olenkin kokenut vähän kiusaannuttavana sen, että pitäisi osata jumalaa paremmin neuvoa mitä apua jonkin ihmisen elämään pitäisi lähettää.. Olen nyt vapautunut siitä. Haluan olla ''ikkuna''!
Jos tästä harppaan siihen että mitä haluan loppuelämältäni. Ensin voin siteerata runoilijaa: ''Kaikkea mitä on, olen väsynyt haluamaan.''
Kunpa pelko poistuisi. Se kiertää sieluni 'reviirin' laitamilla kuin susi joka ei saa rauhaa saaliin hajulta. En halua elää pelon alla enkä varsinkaan kuolla pelon alla. Rakkaus olisi vastaus siihen. En ole osannut rakastaa, en tiedä mitä rakkaus on, en ole pystynyt sitä vastaanottamaan. Sieluni tietää että Rakkaus on. Onkohan tässä esteenä oma mieleni, ajatukseni, oppimani arvottomuus, elämäntapahtumat, perheeni sairaus, mikä? Luultavasti Rakkaus olisi vastaus jokaiseen kysymykseen. Olen kerran unimaalimassa kokenut täydellisen Rakkauden läsnäolon, siitä saatan kertoa myöhemmin. Koen että uni ei tullut alitajunnasta päivätajunnan heijastumana, vaan se tuli jostakin lähteestä, joka pulppuaa kaikkein syvimmällä totuudessa.
Toivon sydämestäni, että saat kokea rakkauden siten kuin se on sinulle nyt hyväksi.
Mietin, mitä pelkäät? Kiitos vielä, kun kirjoitit. :)
Sydämesi toive toteutui välittömästi. Koska välittömästi koin että lähetit sanojesi myötä minulle Rakkautta ja pystyin vastaanottamaan sen. Koska emme tunne toisiamme ja silti tulee tämä kokemus, niin käsitykseni Rakkauden olemuksesta vahvistui. Joskus ällistyn totaalisesti kun saan huomata miten yksinkertaista voi joku asia olla. Miten jonkin asian kokeminen tai osaaminen on täysin vailla esteitä, vaikka toisin on luullut.
Siinä minun unessani josta kerroin, siinäkään Rakkaudessa ei ollut mitään esteitä tiellä. Se vain oli, ympäröi minua, syleili minua. Lasta, joka oli luullut olleensa hyljätty. Lapsi heräsi itkien, ilosta itkien.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ketjun alkupäässä on puhetta sielun pimeästä yöstä, en ollut kuullut ilmausta koskaan aiemmin, en ole lukenut samoja kirjoja joten minulla ei ole samoja käsitteitä käytössä. (Mellon kirja on hyllyssäni, mutta en ole lukenut sitä! Ollut siellä väh 30v...) Tajusin heti että sielun pimeä yö kuvaa elämäni jaksoa, joka alkoi n 13 v sitten, ''aiheutin'' itse elämässäni romahduksen ja romahdin itse raunioitten päälle. Jouduin muuttamaan paikkaan, jossa oli ihmisiä liian lähellä ja romahdukseni aiheutti laajemman katastrofin. Elimme minun pimeydessäni ja (tulkintani mukaan) perheemme sairaudessa kaikki.
Tietenkin syyttävät sormet osoittivat minuun. Noiden syyttävien sormien joukossa oli myös oma sormeni, joka oli mustempi ja ankarampi kaikkia muita.
Kaikki johti vuosien ja vaiheitten tapahtuessa ja omasta tahdostani siihen että erakoiduin. Elän ja asun nyt erakkomaisissa olosuhteissa. Vain muutama ihminen kuuluu elämänpiiriini. Heitäkin tapaan vain harvoin.
Asuinpaikkani on nostanut minussa esiin luonnonmystikon piirteitä. Puhun kukille, puille, linnuille, maan matosillekin pidän puheita, pyydän niiltä anteeksi kun lapiohommani häiritsevät niitä ja saavat niiden elämän mullin mallin. Kiitän niitä kun ne tekevät työtä mullan kuohkeuttamiseksi. Kivien puheessa minuun vaikuttaa se avara hiljaisuus ja vanha viisaus. ''Jos te vaikenette, nämä kivet puhuisivat.''
Annan luvan itselleni olla se hullu mikä olen. Nyt en enää aiheuta niin paljon kärsimystä muille. Tiedän että en ole paha ihminen. Olen myötätuntoinen ja rauhaa rakastava. Kun luen/kuulen ihmisiä tai eläimiä kohdanneista kärsimyksistä, haluan rukoilla heille apua. Kristityn Mystikon ajatus sanattomasta rukouksesta avasi sielulleni sen, että ei ole tarpeellista pyytää mitään. Olenkin kokenut vähän kiusaannuttavana sen, että pitäisi osata jumalaa paremmin neuvoa mitä apua jonkin ihmisen elämään pitäisi lähettää.. Olen nyt vapautunut siitä. Haluan olla ''ikkuna''!
Jos tästä harppaan siihen että mitä haluan loppuelämältäni. Ensin voin siteerata runoilijaa: ''Kaikkea mitä on, olen väsynyt haluamaan.''
Kunpa pelko poistuisi. Se kiertää sieluni 'reviirin' laitamilla kuin susi joka ei saa rauhaa saaliin hajulta. En halua elää pelon alla enkä varsinkaan kuolla pelon alla. Rakkaus olisi vastaus siihen. En ole osannut rakastaa, en tiedä mitä rakkaus on, en ole pystynyt sitä vastaanottamaan. Sieluni tietää että Rakkaus on. Onkohan tässä esteenä oma mieleni, ajatukseni, oppimani arvottomuus, elämäntapahtumat, perheeni sairaus, mikä? Luultavasti Rakkaus olisi vastaus jokaiseen kysymykseen. Olen kerran unimaalimassa kokenut täydellisen Rakkauden läsnäolon, siitä saatan kertoa myöhemmin. Koen että uni ei tullut alitajunnasta päivätajunnan heijastumana, vaan se tuli jostakin lähteestä, joka pulppuaa kaikkein syvimmällä totuudessa.
Toivon sydämestäni, että saat kokea rakkauden siten kuin se on sinulle nyt hyväksi.
Mietin, mitä pelkäät? Kiitos vielä, kun kirjoitit. :)
Sydämesi toive toteutui välittömästi. Koska välittömästi koin että lähetit sanojesi myötä minulle Rakkautta ja pystyin vastaanottamaan sen. Koska emme tunne toisiamme ja silti tulee tämä kokemus, niin käsitykseni Rakkauden olemuksesta vahvistui. Joskus ällistyn totaalisesti kun saan huomata miten yksinkertaista voi joku asia olla. Miten jonkin asian kokeminen tai osaaminen on täysin vailla esteitä, vaikka toisin on luullut.
Siinä minun unessani josta kerroin, siinäkään Rakkaudessa ei ollut mitään esteitä tiellä. Se vain oli, ympäröi minua, syleili minua. Lasta, joka oli luullut olleensa hyljätty. Lapsi heräsi itkien, ilosta itkien.
Ihana, että rakkaus tuli sinulle perille. Mietin, olisiko niin, että rakkaus oli ympärilläsi koko ajan, kuten siinä hienossa ja varmaan tarpeellisessa unessasikin, mutta kun sen rakkauden joku kertoo/näyttää/osoittaa, niin sitten sen voi havaita helpommin.
Kiitos, kun kerroit tuon - tuli hyvä mieli. Joku ehkä käyttäisi sanontaa, sydänchakra avatui, sydän laajeni. Sellaiselta se rakkaus usein tuntuu. :)
Minusta täällä on myös hyvä harjoitella tätä omien tunteidensa ohittamista. Täällä on sata minää kirjoittamassa. Minuun kopsahti, minä koin toisen kommentin omahyväiseksi, minua loukkasi, minä tulin tai en tullut ymmärretyksi, minä en halunnut loukata, minä halusin, minäminäminä. Mitä sitten? Tunteet ovat pilviä jotka liikkuvat taivaalla. Ohittakaamme ne, katsokaamme muualle. Ne kiinnittävät meidät takertumaan pilviin sen sijaan että olisimme taivas.
:)
Olette kaikki minulle tasapuolisesti rakkaita!
Olen Jumalan Poika kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Magia tosiaan toimii. Rakkaudellisen ja hyvän ihmisen käyttämänä se saa hyviä asioita, parannuksia aikaiseksi. Pahan, kylmän, itsekeskeinen ja itsekkään ihmisen käyttämänä se saa aikaa paljon pahaa.
Luin juuri tämän päivän viestit. Yllätyin että tuo lainattu viesti oli saanut alapeukkuja, sillä viestin sanomahan on ihan totta. Jospa Mystikko kertoo oman kantansa asiaan. Hän on kannustanut käyttämään visualisointia, magiaakin, hyvään, sillä sen minkä tekee toisille, tekee itselleen ja sen minkä tekee itselle, tekee toisille.
Maailmassa on paljon esimerkkejä kuinka joku hyvään tarkoitettu keksintö on ahneiden ja itsekkäiden ihmisten käsiin päädyttyä aiheuttanutkin paljon harmia. Sama juttu magian tai minkä tahansa luomisen ja luomisten toteutumisten suhteen.
Mistä tiedämme mikä lopulta on hyväksi itsellemme tai muille? Voimme olla hyväntahtoisia, mutta saatammekin aiheuttaa toiminnallamme ongelmia heille joita haluamme auttaa, tai kolmansille osapuolille, emmekä ehkä edes huomaa tai ymmärrä sitä itse. Mielestäni magian tietoinen harjoittaminen on jopa "epähenkistä". Emme ymmärrä sen laajempia seurauksia, emmekä edes tarvitse sitä ns. henkisen kehityksen kannalta katsottuna.
-ohisMinua ärsytti viestin ajoitus ja tyyli. siitä tulee alentuva, paheksuva kuva, ja siinä ikään kuin viitataan, että magiasta juuri aiemmin kysynyt on joko huono, koska ei saa magiaa toimimaan, tai sitten "paha ihminen", joka haluaa pilata muiden elämän magian avulla, vaikka sellaisesta ei ollut mainintaa.
Tässä ketjussa kirjoittelee lähinnä ihmisiä, jotka ovat mielestään valaistumisen polulla, mutta voisitte vähän miettiä, miten ilmaisette itseänne ja miksi teillä on tarve sanoa asioita, jotka toinen lähes varmuudella tulkitsee negatiivisesti.
Ketjussa käy kuitenkin niitäkin, joilla mikään valaistuminen ei ole ajankohtainen asia vaan jossain valovuosien päässä. sellaiset ihmiset eivät voi vain yhtäkkiä hypätä valaistumisjunaan ja leikkiä, että jep, kaikki on unta, mitään ei ole, mitään en enää halua ja se on ihan ok. Tuohon pisteeseen päästäkseen on kuljettava muiden vaiheiden läpi.
Eivätkä kaikki edes halua valaistua (ainakaan nyt) vaan elää tässä ulottuvuudessa, näillä pelisäännöillä, mutta mieluusti vähän parannellussa versiossa. Magia on yksi keino raottaa tätä maailmaa koskevia uskomuksia. Mystikko on näistä eri keinoista puhunut monta kertaa ja sanonut, että ne ovat tarpeen. Toisille vetovoiman laki on se juttu, omasta mielestäni magia taas on tehokkaampaa.
Ja kyllä, ihan kaikkea, ei pelkästään magiaa, voi käyttää sekä hyvään että huonoon.
Tähän ketjuun totisesti on kirjoittanut ja osallistunut joukko täysin valaistuneita ihmisiä.
Osa on syntynyt sellaisiksi.
Ei valaistuminen ole mikään erikoinen tila mitä pitäisi kadehtia. Se on todella helppo saavuttaa, mutta juuri helpot ja yksinkertaiset asiat ovat näkyvillä ja vaikeita ymmärtää.
Siksi munkki joka viettää koko ihmiselämänsä luostarissa on epäonnistunut. Hän on istunut paikallaan kuin kivi ja elänyt kiven elämää. Hän ei koskaan valaistunut täysi-ikäisenä ja hankkinut itselleen kumppania ja lisääntynyt, tehnyt töitä ihmisen elämässään.
Hän mokasi.
Hän halusi olla haluamatta,
kun seuraava vaihe on lopulta saavutettu ja ei enää haluta mitään, niin halutaan haluta.
Koska se on luonnollista ja ihmiselle luontaista autonomista toimintaa.
Hänen pitää siis uudestaan syntyä ihmiseksi ja tulla ihmisten luokse auttamaan heitä töissä ja yhteisöissä.
Tässä vaiheessa hän leikkii ihmistä ihmisten parissa ja tekee laupeuden töitä. Valaistunut saa ilonsa muiden auttamisesta, koska on menettänyt entisen ihmisen itsekkään ilon.
Hän painaa ylitöitä ja auttaa ihmisiä palkatta, koska haluaa olla taas ihminen, vaikka on ylempi muita ja Jumala. Hän saa kaiken muiden kasvoilta ja voi muiden kautta elää taas kuin ihminen, vaikka on Jumala ja muita parempi.
Eikö vähän aika sitten ollut puhetta siitä, että itsestään pitää pitää huolta, että voi auttaa toisia, mutta sinun mielestäsi pitää painaa ylitöitä ja tehdä vapaaehtoishommia. Ja mitäs se teidän lemppari tolle-tollo tekikään, kun hän valaistui? Pyöri pitkin kaupunkia työttömänä ihastelemassa kukkia ja ilmeisesti kuppaamassa muita.
Loki
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itseäni kyllä kiehtoo miksi itsemurhaa pidetään niin huonona asiana. Onko se sitten vain sitä että mieleltään ”terve” ihminen pelkää kuolemaa niin paljon ettei pysty samaistumaan sellaisen asemaan joka ei enää jaksa elää. Toki siihen liittyy myös läheisten suru mutta niinhän aina kun joku kuolee.
Jos itsemurha ei ole tuhoisa uhrin läheisille niin sitten sitä ei ole murhakaan.
Mä en näe itsemurhaa pahana ja jos voisin olla täysin varma, että elämä loppuu kuolemaan, olisi elämäni loppunut jo kauan sitten. Jos ne uhrit kärsii tekijän henkilökohtaisesta ratkaisusta niin paljon, niin he ovat täysin vapaita seuraamaan tekijän esimerkkiä. Sillähän siitä pahasta pääsee.
Loki
Vierailija kirjoitti:
Toivoisin lisää näkemyksiä ja keskustelua itsemurhasta. Miksi se nähdään aina niin pahana? Onhan oikeasti tilanteita joissa tahattomasti ajaa itsensä tilaan josta ei ole mielekästä ulospääsyä. Silloinhan on jo joka tapauksessa mokannut elämänsä, joten eikö olisi periaatteessa ihan sama jos aloittaisi vaan alusta seuraavassa elämässä pakostakin jo vähän viisastuneena koska meidänhän kuitenkin kuuluisi jotakin oppia viedä mukanamme seuraaviin elämiin. Eihän siinä muuten olisi mitään järkeä että aika syntyisi yhtä tyhmänä samojen ongelmien kanssa, eihän niitä silloin koskaan voisi selättää.
Periaatteessa itsemurha tulee usein mieleen, jos luiskahtaa äkkiseltään satoriin ja oivaltaa todellisuuden merkityksen.
Silti suurin osa ymmärää että se on vain luonnollinen reaktio.
Oikeastaan ainoa luontaisa jatkumo on vain palata ihmisten keskuuteen ja imeytyä osaksi ryhmää. Tehdä ihmisten kärsimyksestä helpompaa ilman palkkioita. Suurin palkkio valaistuneelle on tuntea muiden kautta ne vanhat halut ja ilot, jotka katosi kun itseys suli muihin.
Valaistunut uskoo ihmisiin ja antaa heille itsensä.
Joulupukki on hieno esimerkki valaistuneesta henkilöstä.
Totta kai se on tuhoisa mutta henkilö joka on itsemurhan partaalla on varmasti itsekin kokenut jotain niin tuhoisaa ettei hänellä ole kykyä ja resursseja miettiä moista. Miksei niille läheisillekin voisi sanoa että itsepähän olette valinneet haasteenne, eläkää nyt niiden kanssa.