Kristitty mystikko, huhuu?!? Kysymyksiä.

Vierailija kirjoitti:

Sukulaiseni on helluntalainen, joka tuli uskoon noin 60-vuotiaana. Hän on aiemmin aktiivisesti yrittänyt käännyttää meitä, lähettänyt raamatunlauseita ja muistuttanut, ettei taivaaseen pääse jos ei ota Jeesusta sydämeensä. Olen kertonut olevani uskossa ja rukoillut Jeesusta lapsesta asti mutten ole uskovainen. Hän sanoi etten ole oikea uskovainen, koska en ole ottanut aikuiskastetta ja Jeesusta vastaan eikä minulla voi siten olla elävää yhteyttä Jeesukseen (tai Jumalaan). Hän sanoo, että tuntee kuinka Pyhä henki on hänessä (usein tai koko ajan, en tiedä) ja hän osaa puhua kielillä.

Tämä helluntalainen on nykyään myös vahva D. Trumpin kannattaja. Lisäksi hän uskoo moniin salaliittoteorioihin. Trump on monien uskovaisten mielestä Jumalan valitsema pelastaja. Onko nämä Q-salaliittoteoriat ohimenevä vai paheneva ilmiö? Salaliittoteoreetikot säälivät meitä, jotka emme usko heitä ja toisinpäin. Miten tähän ilmiöön kannattaisi suhtautua että ihmiset ja ihmisryhmät voisivat elää paremmin sovussa keskenään? Jättää huomiotta, vaihtaa puheenaihetta? Meditoida, manifestoida rauhaa?

Salaliittoteorioita ja niihin uskovia on aina ollut ja tulee olemaan. Ei näihin tarvitse välttämättä suhtautua ihmeemmin mitenkään - antaa toisten uskoa kuten uskovat, oman näkemyksensä voi toki kertoa mutta se tuskin johtaa mihinkään hyödylliseen, jos alkaa niistä väittelemään tai yrittämään käännyttää salaliittoteoriaan uskovaa omaan näkemykseensä.

Älkää uskoko näitä, jotka itse julistavat itsensä pyhiksi, kuten tässä langassa esiintyneet tai kuten Paavali oli.

Jeesus varoitti heistä. Vain Jeesus Kristus on sinun ja Taivaan Isän välillä

Vierailija kirjoitti:

Olen joskus todistanut sellaista, että kun joku rukoilee tai välittää energiahoitoa hoitoa sairaalle, niin tämä sairas sairastuukin hoidon jälkeen pahemmin ja on joutunut esim. käymään lääkärissä, eli hänen saamansa hengellinen apu on johtanut siihen, että hän saa lopulta avun lääkärin kautta.

Olen monta kertaa halunnut pyytää rukousapua Mystikolta, mutta en ole uskaltanut, sillä olen pelännyt, että kipuni ja erilaiset vaivani pahenisivat. En halua mennä lääkäriin, koska olen jo saanut kaiken avun, mitä on saatavissa enkä mitään voimakkaita kipulääkkeitä suostu käyttämään, kun näistä lievistäkin tulee haittoja. Tietenkin, jos tilanne menisi niin pahaksi, että läheiseni soittaisi hätänumeroon, niin ei minulla olisi voimia tapella vastaankaan. 

Nyt alan olla kuitenkin niin väsynyt näihin kroonisiin kipuihini yms. että elämänhaluni alkaa huolestuttavasti hiipua.  Tähän asti olen selvinnyt kovalla sinnillä, vahvalla myönteisyydellä ja parempaan tulevaisuuteen uskoen. Olen uskonut niin vahvasti, että paranen, että olen aivan ihmeissäni siitä, ettei niin ole käynyt. Moni muu visualisointi on kyllä aiemmin onnistunut.

Pyydän siis, voisitko Mystikko rukoilla puolestani? Kiittäen Kria

Kyllä, rukoilen. 

Nuo tapaukset joissa parannettavan tai rukouksen kohteen tila pahenee on yleensä sellaisia, että kohde ei pysty uskomaan ns. yliluonnolliseen apuun, joten elämänvoima etsii sitten reitin auttaa sellaisen keinon kautta, johon hän pystyy uskomaan eli lääketieteen avun kautta. Sinun tapauksessasi, kun tiedät kokeilleesi jo mitä siellä puolella on tarjota, tuskin manifestoit esirukouksen seurauksena tilannetta, jossa sinun olisi pakko hankkia apu sitä kautta.

Kristitty mystikko kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen joskus todistanut sellaista, että kun joku rukoilee tai välittää energiahoitoa hoitoa sairaalle, niin tämä sairas sairastuukin hoidon jälkeen pahemmin ja on joutunut esim. käymään lääkärissä, eli hänen saamansa hengellinen apu on johtanut siihen, että hän saa lopulta avun lääkärin kautta.

Olen monta kertaa halunnut pyytää rukousapua Mystikolta, mutta en ole uskaltanut, sillä olen pelännyt, että kipuni ja erilaiset vaivani pahenisivat. En halua mennä lääkäriin, koska olen jo saanut kaiken avun, mitä on saatavissa enkä mitään voimakkaita kipulääkkeitä suostu käyttämään, kun näistä lievistäkin tulee haittoja. Tietenkin, jos tilanne menisi niin pahaksi, että läheiseni soittaisi hätänumeroon, niin ei minulla olisi voimia tapella vastaankaan. 

Nyt alan olla kuitenkin niin väsynyt näihin kroonisiin kipuihini yms. että elämänhaluni alkaa huolestuttavasti hiipua.  Tähän asti olen selvinnyt kovalla sinnillä, vahvalla myönteisyydellä ja parempaan tulevaisuuteen uskoen. Olen uskonut niin vahvasti, että paranen, että olen aivan ihmeissäni siitä, ettei niin ole käynyt. Moni muu visualisointi on kyllä aiemmin onnistunut.

Pyydän siis, voisitko Mystikko rukoilla puolestani? Kiittäen Kria

Kyllä, rukoilen. 

Nuo tapaukset joissa parannettavan tai rukouksen kohteen tila pahenee on yleensä sellaisia, että kohde ei pysty uskomaan ns. yliluonnolliseen apuun, joten elämänvoima etsii sitten reitin auttaa sellaisen keinon kautta, johon hän pystyy uskomaan eli lääketieteen avun kautta. Sinun tapauksessasi, kun tiedät kokeilleesi jo mitä siellä puolella on tarjota, tuskin manifestoit esirukouksen seurauksena tilannetta, jossa sinun olisi pakko hankkia apu sitä kautta.

Kiitos sinulle Mystikko rukouksesta ja noista em. kirjoituksista myös. :) Kria

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkut sanovat Jumalan olevan kaikkivaltias tai kaikkivoimainen. Mitä se tarkoittaa?

Jos Jumala on kerran kaikki mitä on, niin Jumala on myös kaikki paha ja hyvä. Kuitenkin sanotaan, että Jumala on vain hyvä ja on ihmisten egojen vika kun täällä tapahtuu pahoja asioita.

Jotensakin epäloogista. Toivoisin tuohon selvennystä, jos mahdollista. Kiitos.

Ja jos Jumala on kaikkivaltias niin eikö Jumala sitten päätä erilaisista pahoistakin asioista, mitä tapahtuu ihmisille, luonnolle jne.? Jos ei ole muuta kuin Yksi, joka on kaikkivaltias Jumala, niin silloinhan se menee niin. Miksi siis jotkut sanovat Jumalan olevan pelkästään hyvä?

Jos ymmärtäisit Jumalan hyvyyden täydelleen olisit Jumala. Vaikutelma Jumalan "pahuudesta" syntyy siitä ettemme kykene käsittämään isoa kuvaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkut sanovat Jumalan olevan kaikkivaltias tai kaikkivoimainen. Mitä se tarkoittaa?

Jos Jumala on kerran kaikki mitä on, niin Jumala on myös kaikki paha ja hyvä. Kuitenkin sanotaan, että Jumala on vain hyvä ja on ihmisten egojen vika kun täällä tapahtuu pahoja asioita.

Jotensakin epäloogista. Toivoisin tuohon selvennystä, jos mahdollista. Kiitos.

Ja jos Jumala on kaikkivaltias niin eikö Jumala sitten päätä erilaisista pahoistakin asioista, mitä tapahtuu ihmisille, luonnolle jne.? Jos ei ole muuta kuin Yksi, joka on kaikkivaltias Jumala, niin silloinhan se menee niin. Miksi siis jotkut sanovat Jumalan olevan pelkästään hyvä?

Jos ymmärtäisit Jumalan hyvyyden täydelleen olisit Jumala. Vaikutelma Jumalan "pahuudesta" syntyy siitä ettemme kykene käsittämään isoa kuvaa.

Sama sitten koskee tietysti ihmisiäkin, koska me olemme osa jumaluutta. Voin siis potkia koiranpentuja, koska se on vain osa jumalan suunnitelmaa.

Onko kukaan täällä lukenut Megren Anastasia-sarjaa, ja onko se ihan huuhaata?

Kristitty mystikko kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei Mystikko, olet kertonut, että ihan tuntemattomatkin ihmiset ovat huomanneet sinussa jotain erikoista rauhaa tms. Mietin, ovatko läheisesi (esim. äitisi) tai ystäväsi ja työkaverisi huomanneet myös, vai onko niin, että he, jotka ovat vielä vahvasti egonsa hallitsemia ihmishahmoisia Jumalan ilmentymiä, eivät sitä huomaa?

-Kria

Ei kaikki huomaa mitään ja jotkut huomaavat niin, että kokevat minut itselleenkin tuntemattomasta syystä erittäin ärsyttäväksi. Esim. kokevat tarvetta jatkuvasti yrittää provosoida ja saada aikaan vastareaktio, ja kun sitä ei tule, se ärsyttää vielä enemmän.

Onpa jännä, miten ihmiset reagoivat sinuun. Mutta monet ihmiset ja eläimetkin myös nauttivat seurastasi. :) Ajattelin, että jos on esim. välit poikki narsistin kanssa, niin voiko tilanne muuttua paremmaksi valaistumisen jälkeen, mutta ilmeisesti narsisti ärsyyntyisi vielä enemmän, joten olisi turha yrittää rakentaa yhteyttä enää, vaikka itse olisikin oivaltanut todellisuuden - valaistunut - ja voisi siten olla neutraalimpi. -Kria

Vierailija kirjoitti:

Mikäli haluaa valaistumista, onko mielestäsi ainut vaihtoehto mennä henkisesti ja psykologisesti all-in? Seuraamani opettajat ovat eri sanamuodoin näin sanoneet. Toisin sanoen puolittainen panostus henkiseen polkuun tuottaa sen, että todennäköisesti elää arkeansa kuten aina ennenkin pitkälti egon kautta ja sitten meditointityynyllä tai retriitillä on kosketuksissa Todellisuuteen, ns. split life. Vasta täysi panostus ilman kompromisseja päästää vapaaksi egosta ja valaistuminen tulee mahdolliseksi.

T: 30 vuotiaasta polulla

Ei se säännönmukaisesti aina noin mene. On jopa ihmisiä, jotka valaistuvat ilman mitään pyrkimystä siihen, ilman mitään henkistä tietä. On niitä joiden tietoisuus on lähempänä ja joiden kauempana, ja sen mukaan tarvittavan vaivannäön määrä vaihtelee. Lopulta jokaisen täytyy tehdä kuten hänen intuitionsa ja henkensä sanoo, ei ole vain yhtä tietä. Useimmilla on aikoja, jolloin tuntee tarvetta keskittyä henkiseen tiehen intensiivisemmin, ja taas toisia, jolloin se on jossain taustalla vaan ja ihminen keskittyy aineen todellisuudessa elämiseen. Ja tämä on hyvä näin, se on Hengen ja kaikkiallisen Energian tahto.

Yleensä egosamaistumisen katkeamista mystifioidaan kyllä tarpeettomasti, ikään kuin se olisi joku valtava taistelu jonka eteen on uhrattava kaikki. Ja tästä tulee este saavuttamiselle, koska uskomus vaativasta taistelusta joka voi kestää jopa useita elämiä manifestoituu niin että tosiaan näyttää että hyvin pitkä lihan ja hengen taistelu tässä on vielä edessä. Mutta ei tarvitse hävittää mitään, ei voittaa mitään, ei tukahduttaa mitään. Se on vähän kuin näkisit pitkulaisen hahmon polulla ja toteaisit: "myrkkykäärme!", ja alkaisit miettiä miten siitä pääsisi turvallisesti ohi. Lähemmäs mentyäsi toteaisitkin että ei, joku vanha narunpätkä vaan, ja kävelisit sen yli kaikessa rauhassa. Ego on yhtä vähän haitaksi sen jälkeen kun sen ja Itsen tosiolemus on nähty.

Vierailija kirjoitti:

Miksi kaikki ovet sulkeutuvat enkä mä pääse minnekään? Ei ole mitään reittiä eteenpäin. Pitäisi kuvitella että tämä on jotenkin minun parhaakseni että elämäni on tällainen totaalisen tyhjä ja pysähtynyt ankeus josta en mitenkään voi koskaan päästä parempaan mutta en mitenkään pysty käsittämään miten tämä on mun parhaaksi.

Outoa tässä on se että vaikka olen surullinen niin en ole masentunut tai ahdistunut. On sellainen rauhallinen alistuminen että vaikka kuolema tulisi nyt, se olisi ok. Tai toki surettaisi että tietyt haaveet jäivät sitten tosiaan tyhjiksi haaveiksi.

On aika mennä eteenpäin, ja aika mennä elämän syvyyssuuntaan, ja sinun aikasi on nyt mennä syvyyssuuntaan siinä elämässä, joka sinulla on nyt. Älä ajattele tulevaa, älä haaveita. Ole vaan, ja jos mieli haluaa leimata tätä hetkeä negatiivisin mielikuvin kuten "tyhjää" tai "ankeaa", anna sen höpöttää, mutta kuuntele sitä kuin kuuntelisit tylsistyneen lapsen marinaa: myötätunnolla ja rakkaudella ja ymmärtäväisyydellä, mutta hätääntymättä tai ottamatta sitä liian todesta. Sinä et ole ajattelevan mielesi ajatukset etkä tunteesi, ne kaikki on vain jotain mitä kulkee sinun tietoisuutesi läpi kuin pilvet taivaalla, jättämättä mitään jälkeä Sinuun joka olet itse kirkas taivas pilvien takana. Lopulta itse oleminen on autuus, eikä sitä horjuta enää se, jos vaikka mielen läpi parhaillaan kulkisikin ahdistuksen tai masennuksen tummia pilviä. Ole vaan, älä vastusta mitään, älä pyri mihinkään, katsele kaikkea ilman leimoja tai ainakin tietoisena siitä että leimat ovat vain leimoja, eivät osa todellisuutta.

Eikä siinä koskaan käy niin, että tästä seuraisi loppuelämä toimetonta oloa ja ulkoisen elämäntilanteen muuttumattomuutta. Tulee aika jolloin taas on syvältä tulevia impulsseja toimia ja tehdä, ja silloin se mikä on inspiroitunut Hengen tasolta, manifestoituu todellisuuteen helposti ja vaivattomasti. Mutta vielä ei ole sen aika. Nyt on syvyyssuunnan aika, ei eteenpäin menon aika.

Keräsin tähän muutamia kysymyksiä tästä ketjusta. Toivottavasti Mystikko tai joku muu, jolla on riittävästi tietoa, voisi näihin vastata.

1. (kysytty 2019) Onko ihan kaikilla ihmisillä mahdollisuus kuoleman hetkellä palata sinne tosiolemukseensa vai joutuuko jotkut ihmiset automaattisesti uudelle unikierrokselle?

Entäs sitten kun kuolee ja jos pääsee takaisin Ykseyteen, voiko sieltä enää koskaan lähteä uudelle kierrokselle kokemaan elämää?

2. Armosta. Olen lukenut joistain henkisistä kirjoista, että jos ihminen kokee, että hän on valinnut itselleen liian rankan elämän, josta hän ei tunnu selviävän, niin hän voi rukoilla/neuvotella, että tähän rankkaan elämään valittuja tehtäviä tai oppiläksyjä tms. lievennetään tai siirretään osa niistä johonkin tulevaan elämään?

3. Niinkö se menee, että kun kuolemme, niin tämäkin elämä tuntuu vain unelta, josta heräsimme ja se seuraava paikka, henkimaailma kenties, tuntuu todellisemmalta kuin tämä maallinen elämämme? Ainakin kuoleman rajatilan kokeneet sanovat, että se "paikka" oli paljon todellisempi kuin tämä, missä ihmisinä asumme. Ja jos niin on, niin mitä tulee sitten, missä heräämme seuraavaksi, jossa se henkimaailmassa henkikehossa eletty aika tuntuu myös unelta?

4. Jos miettii maailmaa ja luotujen kärsimystä vuosituhansia taaksepäin tai vaikka ihan vain tätä päivää, niin voiko olla mitenkään mahdollista, että Jumala/Oleminen/Kaikki-Mitä-On/Tietoisuus ei ole vieläkään saanut kokea tarpeeksi kärsimystä ja kipua? Kuinka paljon Jumala haluaa vielä kipua ja tuskaa kokea meidän jumalallisten ihmisilmentymien, kehomieliolentojen kautta, jotta on kokenut sitä riittävästi? 

Vierailija kirjoitti:

Onko niin että kun ajattomuudessa ei ole aikaa, niin kaikki yksilöllistyneen sielun elämät tapahtuvat samaan aikaan aivan kuin ois kyse rinnakkaistodellisuuksista. Ja ne yksilöllistyneen sielun samat elämät täällä ajassa maapallollamme tuntuvat tapahtuneen peräkkäin?

Olen elänyt tätä elämää ennen munkkina 1700-luvulla ja sotilaana 1800-luvulla mutta että oikeasti ne ovat tapahtuneet samaan aikaan ajattomuudessa niin kuin muutkin peräkkäiset elämäni maapallolla tai muualla?

Näkemys samanaikaisista elämistä on toki lähempänä perimmäistä todellisuutta kuin näkemys peräkkäisistä, mutta ihmiskieli ja mieli on sellainen, että sen on hyvin vaikeaa nähdä edes samanaikaista muuna kuin ajassa.

On lukemattomia vertauskuvia joilla sitä voi kuvata, lukemattomia tapoja visualisoida ihmismielelle jotain mikä on pohjimmiltaan sen käsityskyvyn tuolla puolen. Kerron alla yhden, miten itse jossain vaiheessa spontaanisti visualisoin todellisuuden luonteen mielelleni. Mutta kaikki ne ovat rajoittuneita malleja, mielikuvia ja vertauksia, ja ainoa tapa Tietää on tulla ja olla itse se, josta mieli haluaa tietää. Niin kauan kuin olettaa tarkkailevan tietoisuuden pisteen, se vääristää kokemusta. 

Mutta niin se yksi mahdollinen kokemus. Ei aikaa eikä avaruutta, vaan ikuisesti muuttumaton kvanttitila jossa kaikki sekä on että ei ole, on yhtä aikaa potentiaalina sekä myös todellisuuteen aktualisoituneena. Sellaisten dualismien kuin oleminen tai olemattomuus tai potentiaalinen ja aktualisoitunut tuolla puolen. Jos lepää tässä olemisessa, ei ole rakenteita eikä muutosta eikä elämää siinä mielessä kuin ihmiset sen käsittävät, eikä siitä voi ihmiskielellä puhua mitä se on. Mutta jos luopuu jumalallisesta ja jumalan tuolla puolen (sikäli, jos Jumala ymmärretään Olemisena) olevasta näkökulmasta ja eriytyy illusoriseksi tarkkailijaksi, niin ihmisten ajan ja avaruuden todellisuudet voi nähdä vaikka niin, että on kuin olisi valtava määrä rinnakkaistodellisuuksien uomia, mutta nekään eivät ole todellisuuksia siinä mielessä kuin ihmiset ajattelee että vaikka kynä on olemassa ja todellinen. Sillä niillä ei ole itsenäistä eikä kaikesta riippumatonta olemassaoloa, ne näyttävät olevan olemassa vain suhteessa toisiinsa ja aktualisoituvan havainnoivan tietoisuuden kautta, ollen siihen asti potentiaalisia todellisuuksia. Ja kuitenkin, on mahdotonta sanoa onko aktuaalisella ja potentiaalilla eroa, onko nuo uomat samanaikaisia vai jotain muuta, koska yhtä aikaa tarkkaileva mieli yrittää rakentaa sille ymmärrettävää rakennetta, mutta toisaalta sen tuolla puolen oleva vaisto sanoo: ne ovat olemassa vain kuten illuusio, ne ovat kaikki sulautuneet yhdeksi, niiden tuolla puolen ja samalla niiden ainoana tosiolemuksena on se jossa kaikki kysymykset tulevat turhiksi - tule, ja katso, tule ja ole se mistä kysyt, tule ja ole se missä Oleminen ja Olemattomuus eivät enää eroa toisistaan mitenkään eikä käsitteillä ole merkitystä.

Keräsin tähän muutamia kysymyksiä tästä ketjusta. Toivottavasti Mystikko tai joku muu, jolla on riittävästi tietoa, voisi näihin vastata.

Minä olen siinä mielessä huono vastaamaan tällaisiin, että näen todellisuuden niin eri tavalla kuin useimmat. Kyllä, osaan ottaa erilaisten olentojen ja tietoisuuksien näkökulmia ja keskustella ikään kuin olettaen niiden perusoletukset todeksi, mutta usein en halua yrittää vääntää Totuutta niiden perusoletusten raameihin koska siinä prosessissa siitä tulee vähemmän kuin Totuus. Siitä tulee vain yksi rajoittunut näkökulma totuuteen. Usein tällainen tieto ei myöskään oikeasti hyödytä ihmisiä heidän henkisellä tiellään, vaan on vain ajattelevan mielen uteliaisuuden tyydyttämistä. Esimerkiksi tämä:

1. (kysytty 2019) Onko ihan kaikilla ihmisillä mahdollisuus kuoleman hetkellä palata sinne tosiolemukseensa vai joutuuko jotkut ihmiset automaattisesti uudelle unikierrokselle?

Entäs sitten kun kuolee ja jos pääsee takaisin Ykseyteen, voiko sieltä enää koskaan lähteä uudelle kierrokselle kokemaan elämää?

Jotta tähän voi vastata, täytyy määritellä ainakin ihminen, aika, uni ja ykseys. Varsinkin ihmisen ja ajan käsityksessä minun ja useimpien muiden välillä on radikaaleja eroja. Mutta kyllä, tiedän mitä ihmiset ajattelevat näistä ja voin vastata ikään kuin heidän näkökulmastaan käsin, ikään kuin olisi aikaa ja elämästä toiseen vaeltavia yksilösieluja ja kuolemaa ja sen sellaista.

Siitä näkökulmasta voisiin sanoa vaikka: Ei, kaikki ihmiset eivät päädy fyysisen ruumiin kuolemasta Ykseyden kokemukseen, vaan kokevat vielä monia dualismin ja erillisyyden kokemuksen hallitsemia olemassaoloja. Ja että Ykseys on yksi, ei ole ketään joka lähtee mihinkään kokemaan mitään. 

Ja sittenkin, perusoletusten takia nämä ovat paitsi osatotuuksia, myös vääristäviä. Esimerkiksi jos sanon että Ykseys on Yksi, eikä ole ketään joka voisi siitä irrota ja lähteä kokemaan jotain, niin se jättää huomiotta sen että Ykseys on myös Kaikki, myös kaikki illusoriset yksilöllisyydet ja niiden elämät. Ykseys kokee siis kaikkien elämät, mutta ei niin että siitä joku irtautuisi jonnekin kokemaan jotain. Se kokee kaikki elämät, mutta ihmiset näkevät sen eri aspekteja eri hahmoissa ja heistä tuntuu, että ne on jotenkin erillisiä sieluja tai muita entiteettejä jotka on valinneet samaistua tiettyihin kehoihin. Koska he eivät voi käsittää mitä on olla kehoon tai kehoihin samaistumisen ja ykseyden tuolla puolen, molempia "yhtä aikaa" tai paremminkin: ajan tuolla puolen.

2. Armosta. Olen lukenut joistain henkisistä kirjoista, että jos ihminen kokee, että hän on valinnut itselleen liian rankan elämän, josta hän ei tunnu selviävän, niin hän voi rukoilla/neuvotella, että tähän rankkaan elämään valittuja tehtäviä tai oppiläksyjä tms. lievennetään tai siirretään osa niistä johonkin tulevaan elämään?

Toinen kysymys, joka riippuu rankasti siitä, mitä käsittää ihmisen olevan. 

Jos vastaisin tähän lähempää omaa näkökulmaani, vastaisin vaikka: rukoilla, neuvotella? Kenen kanssa? Minä olen kaikki mitä on, ei Minun ulkopuolellani ole ketään tai mitään jota rukoilla. Eikä ole valintoja, koska kaikki mahdolliset maailmat aktualisoituvat olentojen havaintokokemukseksi Minussa joka hetki. Niin se jossa joku ottamani muoto ajan näkökulmasta kuolee taakkojensa alle kuin sekin jossa hän niiden seurauksena herää tosiolemukseensa. Unia, illuusioita, vain tietyn tietoisuuden havaintopisteen kautta nähtäviä "rinnakkaistodellisuuksia", joita ei ole olemassa natiivin tietoisuuteni tilassa jossa rajoittunutta havaintopistetta ei oleteta. 

Ja jos ajatellaan sellaisia, jotka eivät koe Kaikkiallista tosiolemuksekseen, sittenkin ihmisten tietoisuudentilat asian suhteen vaihtelevat niin paljon, ettei yhtä vastausta ole. On niitä, joille oikea vastaus olisi, että herää unesta ja näe tosiolemus, niin kysymys häipyy. On niitä, jotka eivät ole valmiita siihen, mutta joille silti olisi aika luopua ikään kuin ulkoisen auktoriteetin kuvittelemisesta ja ottaa elämänsä manifestaatiot omiin käsiinsä. Heille voisi sanoa vaikka, että sinä itse olet elämäsi luoja, ja jos et pidä luomuksistasi, niin ulkoisen jumaluuden rukoilemisen sijaan ala tietoisesti luoda toisin. Mutta on myös enemmistö, joiden tietoisuudentilalle sekin olisi hölynpölyä, koska he kerta kaikkiaan kokevat niin vahvasti olevansa jonkun ulkoisen, olipa se sitten Jumala tai joku ennen syntymää valintoja tehnyt aineeton oma sielu joka tunnetaan pelkästään teorian tasolla, armoilla. Heille voisi sanoa vaikka, että kyllä henkisellä tiellä voi takapakkiakin ottaa, jos meno alkaa käydä ahdistavaksi. Itse kunkin maailmankuvan mukaan heille voi olla hyödyllistä rukoilla, maadoittautua, meditoita tai mitä milloinkin. Ei ole yksiä kaikille sopivia vastauksia.

3. Niinkö se menee, että kun kuolemme, niin tämäkin elämä tuntuu vain unelta, josta heräsimme ja se seuraava paikka, henkimaailma kenties, tuntuu todellisemmalta kuin tämä maallinen elämämme? Ainakin kuoleman rajatilan kokeneet sanovat, että se "paikka" oli paljon todellisempi kuin tämä, missä ihmisinä asumme. Ja jos niin on, niin mitä tulee sitten, missä heräämme seuraavaksi, jossa se henkimaailmassa henkikehossa eletty aika tuntuu myös unelta?

Tähän jätän vastaamatta kokonaan, koska edellisissä vastauksissa kuvatut ongelmat siitä mikä on minä tai ihminen, ja kokemuksen yksilöllisyys, ovat niin suuria, että en näe vastaamisessa mieltä. Maailmasta löytyy kyllä jo tarpeeksi erilaisten inhimillisten tietoisuudentilojen kokemusperäisiä kuvauksia noista asioista. Ne ovat totuuksia vain kyseisen tietoisuudentilan läpi katsottuna, eikä kokemus jollekin toiselle ole välttämättä ollenkaan samanlainen.

Vaikka tiedän, että loputtomiin ei voi kysymyksiä kysyä ja vastauksia lukea, niin joku minussa iloitsee noista vastauksistasi Mystikko. Todella toivon, että joskus kirjoitat kirjan. Itse en jaksa enää muusta aiheesta lukeakaan, mutta toisaalta en jaksa enää kauan lukemisen avulla etsiäkään. Etsintä jatkuu niin kauan kuin on etsijä, ja jollain tasolla etsijä minussa ei jaksa enää etsiä. Tuntuu, että kaikki on jo luettu - välillä unohdettukin -  moneen kertaan. Ehkä unohtamisten vuoksi aloitan aina alusta. Kivut ovat vieneet muistini huonoon kuntoon.

Kaikki kirjoittajat eivät kerro asioista noin selkeästi kuin sinä, mutta varmaan pitääkin olla erilaisia kirjoittajia, koska on erilaisia lukijoitakin. Iloitsen siitä, että selvität asioita monelta eri tasolta. Usein käy niin, että kun luen vastauksesi, asia on niin selvä, että ihmettelen, miksi sitä kysyinkin. Eikö se ole jotenkin outoakin. :)

Toki ymmärrän, ettei ihmisälyllä voi näitä kaikkea edes tajuta, vaan ne on koettava, joten sanojasi lainaten: "...tule ja ole se mistä kysyt, tule ja ole se missä Oleminen ja Olemattomuus eivät enää eroa toisistaan mitenkään eikä käsitteillä ole merkitystä."

Iso kiitos. :) Kria

4. Jos miettii maailmaa ja luotujen kärsimystä vuosituhansia taaksepäin tai vaikka ihan vain tätä päivää, niin voiko olla mitenkään mahdollista, että Jumala/Oleminen/Kaikki-Mitä-On/Tietoisuus ei ole vieläkään saanut kokea tarpeeksi kärsimystä ja kipua? Kuinka paljon Jumala haluaa vielä kipua ja tuskaa kokea meidän jumalallisten ihmisilmentymien, kehomieliolentojen kautta, jotta on kokenut sitä riittävästi?

Ihmismieli nykyään tavanomaisessa tietoisuudentilassaan ei tule koskaan saamaan tähän kysymykseen sitä tyydyttävää vastausta, koska sekä sen tietyt perusoletukset, että sen hallitseva samaistuminen sen omaan havainto- ja kokemuspisteeseen tekevät siitä mahdotonta. 

On paljonkin valaistuneita, jotka ovat sanoneet Jeesuksen tavoin siitä käsin mitä he näkevät, että eihän Jumalan valtakunnassa ole kärsimystä, ja jos heiltä kysytään, missä ja milloin se Jumalan valtakunta sitten on, niin he sanovat että tässä, teidän keskellänne. Mutta useimmat ei pysty näkemään sitä, koska heillä itsellään on kokemus hyvinkin akuutista kärsimyksestä, ja tuntuu pelkältä ylimieliseltä höpinältä väittää että koettu murheen alho tai jopa helvetti olisikin joku Jumalan valtakunta vailla kärsimystä. Ja silti se on totuus, se että toisenlaisen tietoisuuden tilan kautta tulkittuna se sama aika ja paikka jossa olento  nyt kärsii, olisi paratiisi jossa ei missään ole kärsimystä. Jos samassa paikassa toinen kokee ja näkee kärsimyksiä ja vääryyksiä, ja toinen paratiisin, onko kärsimystä ja vääryyttä siis olemassa vai ei? Suhteellisesti, kyllä toki, kuten unessa tai illuusiossa, koska kerran on joku joka kokee jotain. Absoluuttisemmin, ei, koska kerran on mahdollista olla myös tietoisuuden tilassa, jossa kärsimyksen aiheuttajia eikä kärsimystä koeta.

Teoriatason vastausta tähän ei voi siis antaa, sellaisesta oppineet teologit ovat vääntäneet jo vuosisatoja, vaan ainoastaan pitää esillä mahdollisuutta kokea Taivasten valtakunta itse, nyt.

KM: "On niitä, joille oikea vastaus olisi, että herää unesta ja näe tosiolemus, niin kysymys häipyy. On niitä, jotka eivät ole valmiita siihen, mutta joille silti olisi aika luopua ikään kuin ulkoisen auktoriteetin kuvittelemisesta ja ottaa elämänsä manifestaatiot omiin käsiinsä. Heille voisi sanoa vaikka, että sinä itse olet elämäsi luoja, ja jos et pidä luomuksistasi, niin ulkoisen jumaluuden rukoilemisen sijaan ala tietoisesti luoda toisin." 

Jos kärsivällä ihmisellä on jo hyvää kokemusta materiaalisten manifestaatioiden onnistumisesta, mutta jostain syystä hän ei onnistu manifestoimaan itselleen parempaa terveyttä, niin olisiko parantumattomuuden syy se, että hänen on aika herätä unesta ja nähdä tosiolemus?

Ja ilman heräämistä hänen on edelleen kärsittävä esim. fyysisistä kivuista? Tuo tietenkin tuntuu jollain tasolla siltä, kuin "Elämä kiristäisi" - jos et aio herätä, niin kärsi sitten, omapa on valintasi, mutta toki herääminen tuo paljon enemmän kuin ottaa - silti en ole siihen vielä valmis. -Kria

Hei Mystikko, sainkin vastauksen tuohon aiempaan viestiini edellisestä vastauksestasi (s. 105.)

Kiitos. -Kria

Kristitty mystikko kirjoitti:

Oivalluksen myötä tulee myös niin kutsutun pahan illuusioluonteen ymmärrys, ja sitä kautta aivan uusi kunnioitus Jumalaa kohtaan: Jumala kirjaimellisesti on ainoa voima, jota vastaan ei oikeassa todellisuudessa taistele mitkään voimat. Jumala on kaikkialla läsnäoleva, eikä ole yhtään pistettä maailmankaikkeudessa jossa Jumala ei olisi (missään siis ei ole sijaa pahalle). Jos näin on, ja Jumala on rakkaus ja täydellisyys, niin mitä olisi muutettavaa missään? Ei ole, kaikki on jo  hyvin. Jos aistit näyttävät että kaikki ei ole hyvin, kuten ne voivat näyttää, koska niin on ihmisolento ehdollistunut luonnostaan, niin sitä tietää, että kyse on illuusiosta, ei Jumalan luomasta todellisuudesta. Tämä mahdollistaa erilaiset ihmeet, koska omaa illuusiotaan ihminen voi muokata ilman tarvetta yliluonnolliseen voimaan, mutta jos esim. sairaus olisi Jumalan luoma todellinen asia jolla on Jumalan määräämät lait, niin se olisi ikuinen kuten kaikki mikä on Jumalasta. Mutta se on ihmiskunnan illuusiota, ja sen läpi voi nähdä. 

Illuusioluonteen tajuamisen myötä ihmisen elämään tulee myös melkoinen keveys. Ei tuska, eikä nautinto, kumpikaan ei enää kosketa niin syvältä, koska näkee sen epätodellisuuden. Mitään ei tarvitse pelätä, mitään ei tarvitse haluta, koska näkee että se mitä aistit näkee, on kuitenkin vain harhaa, ja sen tavoittelu tai pelkääminen olisi tuulen tavoittelua tai pelkäämistä. Sitä näkee, että kaikki on jo hyvin, ja keskittyy vain itse elämään sisäisessä hiljaisuudessa ja hengellisessä näkemisessä, jossa näkee hengellisin aistein taivasten valtakunnan ihmisten harhan taustalla. Sitä lepää, vain on, kuten Jumalakin on, tietäen että ei ole aistien väitteistä huolimatta syntyväinen ja kuolevainen, alati vaarassa oleva olento, vaan ikuinen henkiolento, yhtä Jumalan kanssa - Jumalan individuaatio.

Mitä huolia voisi olla sillä, joka näkee ettei mikään voi uhata häntä, ei hänen tosiolemustaan. Korkeintaan on mahdollista tuhota tilapäinen illuusio materialistisesta olemisesta, ja sekin vain, jos siihen "annetaan valta ylhäältä", ja tämä ylhäältä ei tarkoita jotain erillistä Jumalaa joka vastoin tahtoani voisi päättää että pistänpä tuon nyt kuolemaan vaikka syöpään vaikkei se vielä haluaisi lähteä, sillä "minä ja Isäni olemme yhtä". Siispä minä itse annan vallan jollekin "voimalle", jos katson että on aikani lähteä tästä illuusiosta, kuten Jeesus teki antaessaan Pilatekselle vallan tuomita hänet ristille, koska tiesi että hänen tehtävänsä on näyttää kuoleman epätodellisuus kuolemalla ja nousemalla ylös. Sitä tarkoittaa se, ettei Pilateksella olisi Jeesuksen sanojen mukaan häneen mitään valtaa, ellei sitä olisi annettu ylhäältä. Ylhäältä ei ole erillinen Jumala, koska mitään erillistä Jumalaa ei ole, vaan se henkilö itse, joka tietää olevansa yhtä Jumalan kanssa.

Mikä on näkemyksesi sielun pimeästä yöstä?