Kristitty mystikko, huhuu?!? Kysymyksiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On kyllä tosi vaikea ymmärtää.

""ei ole yksilösieluja, on vain Yksi"

Ja sitten taas aikaisemmin olet sanonut olevasi yksilöllinen Jumalan ilmentymä, ikuinen henkiolento. Ja olet sanonut, että yksilöllisyys säilyy, tosin erilaisena ehkä kuin ihmisenä oleminen. Koska se kirjasi tulee ulos?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kristitty mystikko kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On kyllä tosi vaikea ymmärtää.

""ei ole yksilösieluja, on vain Yksi"

Mystikko vastasi vuonna 2018 näin:

"Mutta ei olisi oikein myöskään sanoa että yksilöllisyyttä ei ole. Se on enemmänkin ei yhtä, ei erillistä, siihen tyyliin onko meri ja sen aalto yhtä vai eri. Aalto kyllä koostuu merestä eikä ole mitään rajaa mikä erottaisi sen siitä, mutta on mahdollista tarkastella asiaa aaltojen tasolta ja sanoa että tuossa on tuo aalto, sen korkeus on tuon verran ja se on tämän muotoinen. Samoin on sielun laita, ei ole kuin yksi Itse, mutta se ilmenee lukemattomissa muodoissa." -Kria

Meri ja aalto on hyvä. Mehiläinen tai kukka.

Ihminen erottaa ne erillisinä olentoina, mutta ne voidaan myös ymmärtää yhtenä elimistönä. Mehiläinen voi tällöin olla eräällä tavalla kukan sukupuolielin, mutta toisaalta se on vain kokonainen kukka, eikä mehiläinen lainkaan.

Ulkopuolinen näkee hevosen ja ratsastajan erillisinä, mutta toisaalta jostain näkökulmasta se onkin kentauri.

Kun astelemme kauemmas putoamatta jyrkänteeltä ja pyörittelemme käsillä ilmaan. Ja menemme kauemmas, niin meitä ympäröi ilmakehä. Hengitämme ilmaa. Olet ehkä hengittänyt ilmaa joka on ollut sisälläni. Sisään meni hiukan myös hiilidioksidia ja röyhtäyksessä syntyneitä rikkiyhdisteitä. Nyt niitä jäi huulillesi, et huomaa niitä. En minäkään, mutta kirjoittaja huomasi kirjoittaa sen ylös.

Kun näytän kissalleni piirrustuksen jossa on hahmomme yhdessä kuvassa. Sinä vasemmalla laidalla ja minä oikealla laidalla ja välissämme on sinistä. Se on ilmaa tai vettä, mutta kissa näkee sen yhtenä neliönä. Se ei välitä kuvasta ja puskee kättä.

Kissa ja hiiri?

Vierailija kirjoitti:

Kristitty mystikko kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen viime aikoina miettinyt paljon karmaa. Sitä että tunnun kohtaavan tasaisin väliajoin samoja ongelmia. Yleensä sitä, ettei kotona saa olla rauhassa.

Olen kokenut pultsarijengin alakerrassa, vesivahinko ja lattioiden piikkaukset samassa alakerrassa kylläkin ennen pultsareita, nyt on joku nuori nainen joka huudattaa musiikkia täysiä, seinänaapurilla oli kausi jolloin huusi ja ulvoi yöt. Ja oman äitini kodissa oli ensin naapuri joka kiusasi häntä, huusi ja raivosi ja nyt siellä on naapuri joka metelöi.

Minä autan äitiäni ja onnistuin silloin torjumaan sen huutavan kiusaajan mutta nyt kun olen yrittänyt auttaa, niin olen aivan yksin eikä apua tule mistään.

Maalliset keinot käytetty, ei apua muilta ihmisiltä. Ja nyt jo mietin ihan tosissani että mut on kirottu. Ja en tiedä miksi, vaikka olen ilmeisen ärsyttävä monen mielestä (Koska suhtautuvat alentuvasti kun olen yrittänyt saada apua) niin hiljainen olen. Eli miksi kohtaan toistuvasti samaa. Kun en ymmärrä niin en osaa toimiakaan.

Tuota ihmisten todellisuus usein on. Jos maallisia keinoja, kuten muuttoa rauhallisempaan naapurustoon ja hyväkuntoisempaan asuntoon ei ole käytettävissä, mitä jos aloittaisit tuntemalla myötätuntoa niitä ihmisiä kohtaan, jotka häiriöitä aiheuttavat? Voit silti edelleen toki toimia myös aina kun se on mahdollista, mutta jos joku vaikka huutaa ja ulvoo yöllä, miettiä miten hän on samanlainen ihminen kuin sinäkin, mutta hänellä täytyy olla todella paha olla tai hän on jotenkin sekaisin. Toivoa hänelle rauhaa ja parempaa oloa. Samaa kaikille häiritsijöille, muistaa että hekin ovat lähimmäisiä omine ongelmineen ja ahdistuksineen, oireilevat sitä vaan vähän häiritsevämmillä tavoilla kuin jotkut toiset.

Myötätunto ja lähimmäisten siunaaminen mielessä auttavat kahdella tapaa. Ne itsessään vähentävät omassa mielessäsi olevaa ristiriitaa ja vastustusta, jotka kuluttavat voimavaroja. Toiseksi ne muuttavat energiaa, jonka ihmiset vaistoavat sinusta kun kohtaat heidät. He eivät hetken päästä ehkä enää ole sinua kohtaan niin epämiellyttäviä kuin nyt.

Sepä se, kun en vaan pysty.

Väsyttää kun joutuu elämään jonkun meluajan vallan alla. Meluaja päättää, miten ilta tai vkl menee ja vaikka hän rikkoo kaikkia ihmisten omia sääntöjä, niin apua ei saa. Sekö tästä pitäisi oppia, että tuntea vaan rakkautta ihmistä kohtaan joka kiusaa. Mitäs se kiusaaja siitä sitten oppii? En tiedä enää. Varmaan tässä mua jostain rangaistaan, mutta kun en tiedä missä ja mitä olen tehnyt väärin.

Voisitkohan kuitenkin kokeilla tuota KM:n ehdotusta? Eihän se ota mitään, jos ei annakaan. Ihmismieltä on mahdollista opettaa ja ohjelmoida tällaisissa asioissa ihan samalla tavoin kuin missä tahansa muussakin: aloittaa pienestä, vahvistaa sitä vähän kerrallaan, hyväksyy takapakit itseään sättimättä ja jatkaa yrittämistä. Mitä enemmän sitä tekee, sen helpompaa siitä tulee, kun uudenlaisesta ajattelusta vastaavat hermoradat vahvistuvat ja niiden toiminta automatisoituu.

Käytin itse tätä menetelmää omassa "kiusatuksi tulemisen" tapauksessani, kun materiaalisen tason keinot olivat mahdottomia tai johtivat entistäkin huonompaan lopputulokseen. Aiemmin, kun oman toimintani taustalla oli voimakasta negatiivista energiaa ja vastustusta, edes näennäisesti ymmärtävät ja lempeät sanat toiselle eivät tilannetta parantaneet. Nyt, kun vastustusta itsessäni ei enää juurikaan ole (satunnaisia poikkeuksia lukuunottamatta, mutta ne eivät venettä keikauta), ei tarvita välttämättä edes sanoja: dynamiikka on muuttunut perustavanlaatuisesti ja "kiusatuksi tuleminen" loppunut. Vaikka ihmistasolta käsin ajateltuna minua/ egomieltäni kohtaan toimittiin kyseisessä tilanteessa todella väärin, pidän tuota "pahantekijää" yhtenä suurimmista siunauksistani, sillä hän auttoi tietämättään minua näkemään totuuden itsestäni –sen totuuden, jota olin paennut ja pelännyt koko ikäni. Tuon oivalluksen jälkeen myötätunnon tunteminen on ollut helppoa, kun on vähän päässyt todella sisäistämään, mitä se "Jumala valepuvussa" oikeasti tarkoittaa.

Ja vaikka ei tähtäisikään ihan näin perustavanlaatuiseen oivallukseen, niin kokeilu voisi joka tapauksessa helpottaa ainakin omaa oloa. Viha ja loukkaantuminen ovat ymmärrettäviä ja inhimillisiä tunteita tuollaisessa tilanteessa, mutta ne myös kuluttavat valtavasti elämänenergiaa –ihan jo niistäkin eroon pääseminen tai niiden lievittäminen voisi helpottaa oloasi. Jos et ajattelisikaan asiaa siltä kantilta, mitä se kiusaaja siitä sitten oppii vaan miten se voisi itseäsi auttaa? Elämällä on tapana huolehtia kunkin ihmisyksilön tarvittavista oppitunneista muutenkin, eli sen asian voit päästää pois omalta vastuultasi.

Vierailija kirjoitti:

Kaksi suht helppoa meditaatio-ohjetta aloittelijoille:

Valitsemasi evästeasetukset estävät tämän sisällön näyttämisen. Nähdäksesi sisällön sinun on hyväksyttävä Sanoman sisällönjakelukumppanien evästeet. Hyväksynnän jälkeen voimme näyttää sinulle sisältöä mm. YouTubesta, Facebookista, Twitteristä ja Instagramista.

Anna lupa evästeille

Itse olen meditoinut myös siten, että tarkkailen kehoni energioita - se vinkki tuli E. Tollelta.

Helpoin tapa päästä eroon ajatuksista on minun mielestäni tuo keskittynyt katsominen, esim. kynttilänliekkiä tai jotain muuta sisällä tai ulkona. Kauas katsominen on hippusen tehokkaampaa kuin lähelle katsominen - joillakin se voi olla toisinpäin. -Kria

Ajattelin etten ole koskaan meditoinut. Katsoin tuon videon ja huomasin että osaan hyvin miehen mainitsemat perusteet kaikessa arjessani jo pikkutytöstä asti.

Suurin osa taisi mennä videosta ohi meditoiden, mutta sisällön ymmärtäen. Miehen puhe hävisi taustalle. Olen myös sitä mieltä että älypuhelintakin käyttäen voi meditoida.

Yksi tehokkain tapa meditoida perinteiseen suomalaiseen ja luterilaiseen tapaan on monotooninen työnteko. Ei välttämättä tarvitsekaan olla paikallaan kuin kivi ja rauhoittumalla rauhoittua lootusasennossa. Vaativa älypuhelinta ja läppäriä vaativa työ varmasti onnistuu mestarilta, mutta aloittaisin ihan yksinkertaisista maataloustöistä. Helpoin nykyajan ihmiselle lienee työ jossa joutuu käyttämään ajoneuvoa.

Lapsilla ja nuorilla tehokas ja vaivaton meditaation tila lienee videopelit tai heavy metallin kuuntelu.

Etsivä löytää (ei kirjautunut) kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kristitty mystikko kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen viime aikoina miettinyt paljon karmaa. Sitä että tunnun kohtaavan tasaisin väliajoin samoja ongelmia. Yleensä sitä, ettei kotona saa olla rauhassa.

Olen kokenut pultsarijengin alakerrassa, vesivahinko ja lattioiden piikkaukset samassa alakerrassa kylläkin ennen pultsareita, nyt on joku nuori nainen joka huudattaa musiikkia täysiä, seinänaapurilla oli kausi jolloin huusi ja ulvoi yöt. Ja oman äitini kodissa oli ensin naapuri joka kiusasi häntä, huusi ja raivosi ja nyt siellä on naapuri joka metelöi.

Minä autan äitiäni ja onnistuin silloin torjumaan sen huutavan kiusaajan mutta nyt kun olen yrittänyt auttaa, niin olen aivan yksin eikä apua tule mistään.

Maalliset keinot käytetty, ei apua muilta ihmisiltä. Ja nyt jo mietin ihan tosissani että mut on kirottu. Ja en tiedä miksi, vaikka olen ilmeisen ärsyttävä monen mielestä (Koska suhtautuvat alentuvasti kun olen yrittänyt saada apua) niin hiljainen olen. Eli miksi kohtaan toistuvasti samaa. Kun en ymmärrä niin en osaa toimiakaan.

Tuota ihmisten todellisuus usein on. Jos maallisia keinoja, kuten muuttoa rauhallisempaan naapurustoon ja hyväkuntoisempaan asuntoon ei ole käytettävissä, mitä jos aloittaisit tuntemalla myötätuntoa niitä ihmisiä kohtaan, jotka häiriöitä aiheuttavat? Voit silti edelleen toki toimia myös aina kun se on mahdollista, mutta jos joku vaikka huutaa ja ulvoo yöllä, miettiä miten hän on samanlainen ihminen kuin sinäkin, mutta hänellä täytyy olla todella paha olla tai hän on jotenkin sekaisin. Toivoa hänelle rauhaa ja parempaa oloa. Samaa kaikille häiritsijöille, muistaa että hekin ovat lähimmäisiä omine ongelmineen ja ahdistuksineen, oireilevat sitä vaan vähän häiritsevämmillä tavoilla kuin jotkut toiset.

Myötätunto ja lähimmäisten siunaaminen mielessä auttavat kahdella tapaa. Ne itsessään vähentävät omassa mielessäsi olevaa ristiriitaa ja vastustusta, jotka kuluttavat voimavaroja. Toiseksi ne muuttavat energiaa, jonka ihmiset vaistoavat sinusta kun kohtaat heidät. He eivät hetken päästä ehkä enää ole sinua kohtaan niin epämiellyttäviä kuin nyt.

Sepä se, kun en vaan pysty.

Väsyttää kun joutuu elämään jonkun meluajan vallan alla. Meluaja päättää, miten ilta tai vkl menee ja vaikka hän rikkoo kaikkia ihmisten omia sääntöjä, niin apua ei saa. Sekö tästä pitäisi oppia, että tuntea vaan rakkautta ihmistä kohtaan joka kiusaa. Mitäs se kiusaaja siitä sitten oppii? En tiedä enää. Varmaan tässä mua jostain rangaistaan, mutta kun en tiedä missä ja mitä olen tehnyt väärin.

Voisitkohan kuitenkin kokeilla tuota KM:n ehdotusta? Eihän se ota mitään, jos ei annakaan. Ihmismieltä on mahdollista opettaa ja ohjelmoida tällaisissa asioissa ihan samalla tavoin kuin missä tahansa muussakin: aloittaa pienestä, vahvistaa sitä vähän kerrallaan, hyväksyy takapakit itseään sättimättä ja jatkaa yrittämistä. Mitä enemmän sitä tekee, sen helpompaa siitä tulee, kun uudenlaisesta ajattelusta vastaavat hermoradat vahvistuvat ja niiden toiminta automatisoituu.

Käytin itse tätä menetelmää omassa "kiusatuksi tulemisen" tapauksessani, kun materiaalisen tason keinot olivat mahdottomia tai johtivat entistäkin huonompaan lopputulokseen. Aiemmin, kun oman toimintani taustalla oli voimakasta negatiivista energiaa ja vastustusta, edes näennäisesti ymmärtävät ja lempeät sanat toiselle eivät tilannetta parantaneet. Nyt, kun vastustusta itsessäni ei enää juurikaan ole (satunnaisia poikkeuksia lukuunottamatta, mutta ne eivät venettä keikauta), ei tarvita välttämättä edes sanoja: dynamiikka on muuttunut perustavanlaatuisesti ja "kiusatuksi tuleminen" loppunut. Vaikka ihmistasolta käsin ajateltuna minua/ egomieltäni kohtaan toimittiin kyseisessä tilanteessa todella väärin, pidän tuota "pahantekijää" yhtenä suurimmista siunauksistani, sillä hän auttoi tietämättään minua näkemään totuuden itsestäni –sen totuuden, jota olin paennut ja pelännyt koko ikäni. Tuon oivalluksen jälkeen myötätunnon tunteminen on ollut helppoa, kun on vähän päässyt todella sisäistämään, mitä se "Jumala valepuvussa" oikeasti tarkoittaa.

Ja vaikka ei tähtäisikään ihan näin perustavanlaatuiseen oivallukseen, niin kokeilu voisi joka tapauksessa helpottaa ainakin omaa oloa. Viha ja loukkaantuminen ovat ymmärrettäviä ja inhimillisiä tunteita tuollaisessa tilanteessa, mutta ne myös kuluttavat valtavasti elämänenergiaa –ihan jo niistäkin eroon pääseminen tai niiden lievittäminen voisi helpottaa oloasi. Jos et ajattelisikaan asiaa siltä kantilta, mitä se kiusaaja siitä sitten oppii vaan miten se voisi itseäsi auttaa? Elämällä on tapana huolehtia kunkin ihmisyksilön tarvittavista oppitunneista muutenkin, eli sen asian voit päästää pois omalta vastuultasi.

Hyvin kirjoitettu. Se miten opettelee uudella tavalla suhtautumaan epäoikeudenmukaiseen kohteluun, tulee jokaikiselle henkisellä polulla olevalle vastaan koska jokaista ihmistä on joskus kohdeltu hyvin epäoikeudenmukaisesti. Todellinen mittari sille missä kohtaa on polulla tulee kun oikea elämä heittää haasteita vastaan ja ilkeä kohtelu on yksi parhaista esimerkeistä koska se herättää vahvoja tunteita. Pystyykö silloin asettumaan edes hiukan egon ulkopuolelle? Jos pystyy niin ottaa valtavan harppauksen eteenpäin verrattuna tavalliseen reagointiin jossa ego vie. Nämä ovat kasvun paikkoja ja jälkikäteen usein voi todeta, että ne kehittivät enemmän kuin mukavassa olotilassa meditoiminen ja positiiviset henkiset kokemukset.

Minulla on ollut epäoikeudenmukaisuuden kokemus joka on jo kahden vuoden ajan aiheuttanut ikävää oloa. Se ei ole edes mikään paha juttu oikeasti, mutta luonteelleni on todella vaikeaa antaa anteeksi tietynlaisia asioita. Olen yrittänyt, mutten ole onnistunut antamaan aidosti anteeksi. Viime aikoina olen keksinyt millä tavalla tämä kokemus saattaisi auttaa minua henkisyydessä. Se nimittäin todistaa minulle, kuinka toimimaton egoni on, kuinka pitkävihainen ja kuinka paljon kärsimystä se minulle aiheuttaa. Kun mietin tätä turhaa kärsimyksen määrää, haluan luopua koko egosta, olen valmis heittämään tämän elämäni pois sellaisena millaisena sen tunnen ja "kuolla", olla se tyhjyys, koska olen kyllästynyt siihen että egoni käristää minua tällä tavalla.

Kun mietin tätä turhaa kärsimyksen määrää, haluan luopua koko egosta, olen valmis heittämään tämän elämäni pois sellaisena millaisena sen tunnen ja "kuolla", olla se tyhjyys, koska olen kyllästynyt siihen että egoni käristää minua tällä tavalla.

Kuka sinussa haluaa luopua egostasi?

Kuka sinussa on kyllästynyt egoosi?

Aina käsketään tutkia kuka haluaa eroon egosta mutta kukaan valaistunut ei sitä kunnolla selitä.

Vierailija kirjoitti:

Kun mietin tätä turhaa kärsimyksen määrää, haluan luopua koko egosta, olen valmis heittämään tämän elämäni pois sellaisena millaisena sen tunnen ja "kuolla", olla se tyhjyys, koska olen kyllästynyt siihen että egoni käristää minua tällä tavalla.

Kuka sinussa haluaa luopua egostasi?

Kuka sinussa on kyllästynyt egoosi?

Aina käsketään tutkia kuka haluaa eroon egosta mutta kukaan valaistunut ei sitä kunnolla selitä.

Kaikki tietää että juuri ego on tyytymätön ja etsii jotain, mutta egosta ei pääse eroon, bekoos ego on me.

Yleensä kokelas yrittää löytää jatkuvasti itselleen naamareita ja kohdattuaan itsensä uudestaan samasta pisteestä mistä aloitti, hän saattaa hävetä ja tuntea pettymystä. Naamari muskaantuu ja uuden etsintä jatkuu.

Ego on hyvin tärkeä asia eliöille. Se varjelee meitä, egosta luopuminen ei tarkoita samaa kuin kirurgisesti poistettaisi sydän tai maksa elimistöstä. Ego pitää sivuuttaa asiana, joka ei ole vitsarakkoa arvokkaampi asia. Egolla ja virtsarakolla on omat hetkensä ja ne toimii automaattisesti.

Voimme siis elää huoletta sen asian suhteen. Sen suhteen ei tarvitse huolestua.

Meistä pidetään huoli ja olemme sen suhteen rakastettuja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun mietin tätä turhaa kärsimyksen määrää, haluan luopua koko egosta, olen valmis heittämään tämän elämäni pois sellaisena millaisena sen tunnen ja "kuolla", olla se tyhjyys, koska olen kyllästynyt siihen että egoni käristää minua tällä tavalla.

Kuka sinussa haluaa luopua egostasi?

Kuka sinussa on kyllästynyt egoosi?

Aina käsketään tutkia kuka haluaa eroon egosta mutta kukaan valaistunut ei sitä kunnolla selitä.

Kaikki tietää että juuri ego on tyytymätön ja etsii jotain, mutta egosta ei pääse eroon, bekoos ego on me.

Yleensä kokelas yrittää löytää jatkuvasti itselleen naamareita ja kohdattuaan itsensä uudestaan samasta pisteestä mistä aloitti, hän saattaa hävetä ja tuntea pettymystä. Naamari muskaantuu ja uuden etsintä jatkuu.

Ego on hyvin tärkeä asia eliöille. Se varjelee meitä, egosta luopuminen ei tarkoita samaa kuin kirurgisesti poistettaisi sydän tai maksa elimistöstä. Ego pitää sivuuttaa asiana, joka ei ole vitsarakkoa arvokkaampi asia. Egolla ja virtsarakolla on omat hetkensä ja ne toimii automaattisesti.

Voimme siis elää huoletta sen asian suhteen. Sen suhteen ei tarvitse huolestua.

Meistä pidetään huoli ja olemme sen suhteen rakastettuja.

 

On totta että ego sellaisena kuin se psykologiassa esitetään on välttämätön, mutta näissä henkisissä opetuksissa siitä puhutaan yleensä eri tavalla. Se tarkoittaa lähinnä pakonomaista samaistumista mielessä muodostuneeseen tarinaan minästä. Sellaista ei ihminen tarvitse toimiakseen ja sen ylläpito vie paljon energiaa.

Vierailija kirjoitti:

On totta että ego sellaisena kuin se psykologiassa esitetään on välttämätön, mutta näissä henkisissä opetuksissa siitä puhutaan yleensä eri tavalla. Se tarkoittaa lähinnä pakonomaista samaistumista mielessä muodostuneeseen tarinaan minästä. Sellaista ei ihminen tarvitse toimiakseen ja sen ylläpito vie paljon energiaa.

En ole tutkinut psykologiaa.

En myöskään tunne henkisyyttä erillisenä asiana kuin liha olisi. Pohdinnat ovat sitä mieltä että elämä on loputon energian virta ja se virtaa jatkuvasti loppumattomana kaikkialle. Sitä ei siis voi mitenkään menettää ja ei tarvitse pelätä ylläpidollisia asioita lainkaan. Ei tarvitse olla huolissaan voimasta. Sitä on kaikkialla egosta huolimatta. Ego on kuin perna, en huomaa erikseen sen olemassaoloa. Mutta se on äärimmäisen tärkeä osa kokonaisuutta. Ilman sitä kaikki olisi toisin.

Mielenkiintoinen kirjoitus. En ole ajatellut egoa tuolta kannalta.

Kuin pienen lapsen todistus itsestä ja turvakilpi maailman tutkimusta varten. Vauva ei näyttäisi tuntevan itseään erillisenä olemisena vanhemmistaan. Myöhemmin hän oppii olevansa nimi ja saa kuulla muilta millainen on. Ehkä tarkoitit jotain tuollaista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun mietin tätä turhaa kärsimyksen määrää, haluan luopua koko egosta, olen valmis heittämään tämän elämäni pois sellaisena millaisena sen tunnen ja "kuolla", olla se tyhjyys, koska olen kyllästynyt siihen että egoni käristää minua tällä tavalla.

Kuka sinussa haluaa luopua egostasi?

Kuka sinussa on kyllästynyt egoosi?

Aina käsketään tutkia kuka haluaa eroon egosta mutta kukaan valaistunut ei sitä kunnolla selitä.

Kaikki tietää että juuri ego on tyytymätön ja etsii jotain, mutta egosta ei pääse eroon, bekoos ego on me.

Yleensä kokelas yrittää löytää jatkuvasti itselleen naamareita ja kohdattuaan itsensä uudestaan samasta pisteestä mistä aloitti, hän saattaa hävetä ja tuntea pettymystä. Naamari muskaantuu ja uuden etsintä jatkuu.

Ego on hyvin tärkeä asia eliöille. Se varjelee meitä, egosta luopuminen ei tarkoita samaa kuin kirurgisesti poistettaisi sydän tai maksa elimistöstä. Ego pitää sivuuttaa asiana, joka ei ole vitsarakkoa arvokkaampi asia. Egolla ja virtsarakolla on omat hetkensä ja ne toimii automaattisesti.

Voimme siis elää huoletta sen asian suhteen. Sen suhteen ei tarvitse huolestua.

Meistä pidetään huoli ja olemme sen suhteen rakastettuja.

 

Kyllä, hyvä tarkennus. Kuka haluaa päästä eroon egosta ja sen aiheuttamasta kärsimyksestä? No ego tietenkin. Olisi siis pitänyt kirjoittaa että haluan eroon identifikaatiosta egoon. Tietty määrä egoa tarvitaan, muuten ihminen ei tunnistaisi kun häntä kutsutaan nimellä eikä kykenisi syömään. Tällaisiakin tapauksia tunnetaan esim. buddhalaisten munkkien tapauksissa jossa ego on hetkellisesti kadonnut kokonaan. Muut munkit ovat sitten syöttäneet ja pitäneet huolen. Riittävä määrä egoa on sitten palannut jonkin ajan päästä.

Voiko egon kuoleman lähestyessä alkaa pelottaa että onkin fyysinen kuolema edessä? On sellainen olo että en elä enää kauan, vaikka ei ole tietoa mistään sairaudesta joka voisi olla kuolemaksi. Kuolinsiivoustakin aloin jo tekemään. En ole masentunut mutta en jaksa enää toivoa mitään elämääni, kuten ennen olen tehnyt. Olen väsynyt elämään ja sen arvaamattomuuteen ja tylyyteen mutta haluan silti ehdottomasti elää. Manifestoinko tällä asenteella ja kuolinsiivouksella oman kuolemani tulevan aiemmin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun mietin tätä turhaa kärsimyksen määrää, haluan luopua koko egosta, olen valmis heittämään tämän elämäni pois sellaisena millaisena sen tunnen ja "kuolla", olla se tyhjyys, koska olen kyllästynyt siihen että egoni käristää minua tällä tavalla.

Kuka sinussa haluaa luopua egostasi?

Kuka sinussa on kyllästynyt egoosi?

Aina käsketään tutkia kuka haluaa eroon egosta mutta kukaan valaistunut ei sitä kunnolla selitä.

Kaikki tietää että juuri ego on tyytymätön ja etsii jotain, mutta egosta ei pääse eroon, bekoos ego on me.

Yleensä kokelas yrittää löytää jatkuvasti itselleen naamareita ja kohdattuaan itsensä uudestaan samasta pisteestä mistä aloitti, hän saattaa hävetä ja tuntea pettymystä. Naamari muskaantuu ja uuden etsintä jatkuu.

Ego on hyvin tärkeä asia eliöille. Se varjelee meitä, egosta luopuminen ei tarkoita samaa kuin kirurgisesti poistettaisi sydän tai maksa elimistöstä. Ego pitää sivuuttaa asiana, joka ei ole vitsarakkoa arvokkaampi asia. Egolla ja virtsarakolla on omat hetkensä ja ne toimii automaattisesti.

Voimme siis elää huoletta sen asian suhteen. Sen suhteen ei tarvitse huolestua.

Meistä pidetään huoli ja olemme sen suhteen rakastettuja.

 

Kyllä, hyvä tarkennus. Kuka haluaa päästä eroon egosta ja sen aiheuttamasta kärsimyksestä? No ego tietenkin. Olisi siis pitänyt kirjoittaa että haluan eroon identifikaatiosta egoon. Tietty määrä egoa tarvitaan, muuten ihminen ei tunnistaisi kun häntä kutsutaan nimellä eikä kykenisi syömään. Tällaisiakin tapauksia tunnetaan esim. buddhalaisten munkkien tapauksissa jossa ego on hetkellisesti kadonnut kokonaan. Muut munkit ovat sitten syöttäneet ja pitäneet huolen. Riittävä määrä egoa on sitten palannut jonkin ajan päästä.

Pohdin, eikö kaikki haluamiset ole egosta, sekin jos haluaa eroon identifikaatiosta egoon? Jos kyseinen halu ei ole egosta, niin kenestä tai mistä se sitten on lähtöisin? Mielestä?  Korkeammalla tietoisuudellamme ei ole haluja vai onko?

Tuo riittävä määrä egoa on varmaan jäätävä valaistumisen jälkeen mutta onko se ripaus egoa vai onko se joku muu ihmiskehossa ja mielessä oleva toimeenpaneva osa? Olisi mielenkiintoista tietää.

"Korkeimmalla tietoisuudellamme ei ole haluja vai onko?" 

Jostain syystä tuo lause jäi mietityttämään. Meille tapahtuu kaikenlaista sellaista, mikä ei olemme egomme halu eikä toive. Varmaan moni miettii, kuka haluaa joillekin tai vaikka itselle jonkun kärsimyksen.

Ystävälläni (keski-ikäinen nainen) on syöpä. Hän on käynyt vuosia rankoissa hoidoissa ja ollut hyvin huonossa kunnossa välillä. Nyt syöpähoidot on lopetettu, sillä syöpä on levinnyt eikä sytostaatit tai sädehoito auta eikä leikatakaan voi, osin siksi, ettei hänen kuntonsa kestä leikkausta, osin kasvainten vaikean sijainnin vuoksi.

Tämä rakas ystäväni on luopunut niin paljosta, kärsinyt niin paljon, mutta edelleen hän on myönteinen ja toiveikas. Hän nauttii kaikista pienistä hetkistä. Hän toivoo ainoastaan sitä, että saisi parantua, saisi elää. Hän ei usko kuolemanjälkeiseen elämään siten kuin minä enkä tiedä uskonko enää itsekään, että jatkaisimme jossain läheisillemme tunnistettavassa muodossa, vaikka olenkin joskus meediona toiminut. Lähes kaikki uskomukseni ovat murentuneet vähitellen eikä uusia "todellisuuksia" ole tullut tilalle.

Olen tietenkin rukoillut ystäväni puolestaan, kuten niin moni muukin, mutta tuloksetta. En osannut rukoilla aiemmin siten, miten Mystikko rukoilee. Kunpa ei olisi liian myöhäistä. Hänen lapsensakin vielä tarvitsisi äitiään.

Väkisinkin käy mielessä, että on olemassa joku/jokin, joka haluaa asioiden menevän tietyllä tavalla. Mikä on tämä "haluaja", joka ei salli ystäväni parantua. Eikö tämä jokin voisi joskus antaa armoa, uuden mahdollisuuden hänelle, joka sitä anelee?

Tarkkailija vain tarkkailee, ei halua. Jumalakaan ei halua. Valitsijako (sieluko) haluaa ja valitsee/päättää?

En nyt jaksa ymmärtää, miten nuo eroavat toisistaan, tai eroavatko mitenkään - ei, kun asiaa katsoo tarpeeksi laajasti.

Voisitko Mystikko rukoilla ystäväni (MN) puolesta?

Jos hänen on jätettävä kehonsa, niin kunpa hän saisi siihen voimia, tai saisi vaikka nähdä etukäteen jotain hyvää, joka helpottaisi hänen luopumistaan tästä kehomielielämästä. Kiittäen Kria

Vierailija: "Mutta kuten KM sanoo niin aika moni lopettaa valaistumisen polun siihen "olen kaikki mitä on" vaikka matka jatkuu sen jälkeen palaten takaisin ruumiillistamaan tätä uutta ymmärrystä ihmisen olomuotoon. Se että jää leijailemaan tyhjyyteen, mitä buddhistit kutsuvat drunk on emptiness, ei ole vielä päätepiste. "

Mystikko:  "Ja monet jäävät vaiheeseen jossa he ovat Kaikki-Mitä-On, Oleminen, jolloin heidän ei tarvitse edes kokeilla kestääkö mieli viimeisenkin fundamentaalisen kaksinaisuuden, Olemisen ja Olemattomuuden kaksinaisuuden, katoamisen."

Tuohon olisi kiva saada lisätietoa, miten se matka jatkuu Kaikki-Mitä-On -jälkeen?  -Kria 

Kria: "Vai voisiko olla niin, että olenkin ilmoittanut sieluntehtävää tehdessäni, että vaikka kuinka siellä maan päällä sitten kerjäisin helpotusta kipuihini, niin älkää (ketkä?) sitä minulle antako, sillä haluan kulkea valaistumisen polkua eteenpäin ja ilman kärsimystä se ei onnistu? "

Mystikko: "Tuo "ketkä" on tärkeä kysymys. Koska siihen vastaus on: Sinä itse. Sinä itse olet halunnut nähdä tällaisenkin unen kivuliaasta ja rajoittuneesta olemassaolosta ajan ja paikan maailmassa."

Kun on taas pari viikkoa ollut tosi paljon kipuja 24/7, niin väkisinkin olen miettinyt, että todellako  Jumalallinen ilmentymä, yksilöllinen sielu, Jumalan esittämä rooli ihmishahmossa on halunnut näitä kipuja ja unettomuutta, sillä tämä egomielikehominä en todellakaan näitä kipua halua enkä näe näissä mitään hyötyä tai järkeä. En myöskään usko, että nämä mitenkään edistäisi valaistumistanikaan. 

Jos miettii maailmaa ja luotujen kärsimystä vuosituhansia taaksepäin tai vaikka ihan vain tätä päivää, niin voiko olla mitenkään mahdollista, että Jumala/Oleminen/Kaikki-Mitä-On/Tietoisuus ei ole vieläkään saanut kokea tarpeeksi kärsimystä ja kipua? Kuinka paljon Jumala haluaa vielä kipua ja tuskaa kokea meidän jumalallisten ihmisilmentymien, kehomieliolentojen kautta, jotta on kokenut sitä riittävästi? 

Onko näistä ihmisten ja eläinten kivuista ja kärsimyksestä oikeasti niin paljon hyötyä jollekin yksilöllistyneelle sielulle tai kollektiiville, että joidenkin pitää kärsiä kivussa jopa vuosikymmenet esim. vaikka autokolarin tai jonkun sairauden vuoksi? 

Sanotaan, että Jumala on suuri äly ja rakkaus. Juuri nyt ei siltä tunnu. -Kria

Vierailija kirjoitti:

Vierailija: "Mutta kuten KM sanoo niin aika moni lopettaa valaistumisen polun siihen "olen kaikki mitä on" vaikka matka jatkuu sen jälkeen palaten takaisin ruumiillistamaan tätä uutta ymmärrystä ihmisen olomuotoon. Se että jää leijailemaan tyhjyyteen, mitä buddhistit kutsuvat drunk on emptiness, ei ole vielä päätepiste. "

Mystikko:  "Ja monet jäävät vaiheeseen jossa he ovat Kaikki-Mitä-On, Oleminen, jolloin heidän ei tarvitse edes kokeilla kestääkö mieli viimeisenkin fundamentaalisen kaksinaisuuden, Olemisen ja Olemattomuuden kaksinaisuuden, katoamisen."

Tuohon olisi kiva saada lisätietoa, miten se matka jatkuu Kaikki-Mitä-On -jälkeen?  -Kria 

Se on osallistumista yhteiskuntaan ja ihmisten parissa työskentelyä. Eräänlaista leikkiä heidän keskuudessaan ja muiden auttamista.

Valaistunut voisi ihan hyvin tehdä itsemurhankin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija: "Mutta kuten KM sanoo niin aika moni lopettaa valaistumisen polun siihen "olen kaikki mitä on" vaikka matka jatkuu sen jälkeen palaten takaisin ruumiillistamaan tätä uutta ymmärrystä ihmisen olomuotoon. Se että jää leijailemaan tyhjyyteen, mitä buddhistit kutsuvat drunk on emptiness, ei ole vielä päätepiste. "

Mystikko:  "Ja monet jäävät vaiheeseen jossa he ovat Kaikki-Mitä-On, Oleminen, jolloin heidän ei tarvitse edes kokeilla kestääkö mieli viimeisenkin fundamentaalisen kaksinaisuuden, Olemisen ja Olemattomuuden kaksinaisuuden, katoamisen."

Tuohon olisi kiva saada lisätietoa, miten se matka jatkuu Kaikki-Mitä-On -jälkeen?  -Kria 

Se on osallistumista yhteiskuntaan ja ihmisten parissa työskentelyä. Eräänlaista leikkiä heidän keskuudessaan ja muiden auttamista.

Valaistunut voisi ihan hyvin tehdä itsemurhankin.

Joidenkin mielestä Jeesus oli tällainen edellisessä elämässään valaistunut, joka syntyi tänne uudestaan ihmisiä auttamaan. -Kria

Armosta. Olen lukenut joistain henkisistä kirjoista, että jos ihminen kokee, että hän on valinnut itselleen liian rankan elämän, josta hän ei tunnu selviävän, niin hän voi rukoilla/neuvotella, että tähän rankkaan elämään valittuja tehtäviä tai oppiläksyjä tms. lievennetään tai siirretään osa niistä johonkin tulevaan elämään? Onko tuo ihan puppua? -Kria

Hei Mystikko, olet kertonut, että ihan tuntemattomatkin ihmiset ovat huomanneet sinussa jotain erikoista rauhaa tms. Mietin, ovatko läheisesi (esim. äitisi) tai ystäväsi ja työkaverisi huomanneet myös, vai onko niin, että he, jotka ovat vielä vahvasti egonsa hallitsemia ihmishahmoisia Jumalan ilmentymiä, eivät sitä huomaa?

-Kria

Sukulaiseni on helluntalainen, joka tuli uskoon noin 60-vuotiaana. Hän on aiemmin aktiivisesti yrittänyt käännyttää meitä, lähettänyt raamatunlauseita ja muistuttanut, ettei taivaaseen pääse jos ei ota Jeesusta sydämeensä. Olen kertonut olevani uskossa ja rukoillut Jeesusta lapsesta asti mutten ole uskovainen. Hän sanoi etten ole oikea uskovainen, koska en ole ottanut aikuiskastetta ja Jeesusta vastaan eikä minulla voi siten olla elävää yhteyttä Jeesukseen (tai Jumalaan). Hän sanoo, että tuntee kuinka Pyhä henki on hänessä (usein tai koko ajan, en tiedä) ja hän osaa puhua kielillä.

Tämä helluntalainen on nykyään myös vahva D. Trumpin kannattaja. Lisäksi hän uskoo moniin salaliittoteorioihin. Trump on monien uskovaisten mielestä Jumalan valitsema pelastaja. Onko nämä Q-salaliittoteoriat ohimenevä vai paheneva ilmiö? Salaliittoteoreetikot säälivät meitä, jotka emme usko heitä ja toisinpäin. Miten tähän ilmiöön kannattaisi suhtautua että ihmiset ja ihmisryhmät voisivat elää paremmin sovussa keskenään? Jättää huomiotta, vaihtaa puheenaihetta? Meditoida, manifestoida rauhaa?

Vierailija kirjoitti:

Olen joskus sanonut, että perimmäisestä katsottuna olemme kaikki yhtä.  Mietin, onko se väärin sanottu?

Mooji kertoo em. kirjassaan, että monet sanovat: "Me olemme yhtä"

Mooji kysyy:  "Millä tavalla "me" olemme yhtä? Mikä on tämä "me" ja minkä kanssa se on yhtä?"

Mooji jatkaa:

"Ykseys ei viittaa tunteeseen, että minä olen sama kuin kaikki muut olennot. Ei sinne päinkään. Pikemminkin se on tunne siitä, että minua yksilöllisenä oliona ei voi löytää."

Mooji jatkaa:

"Kun yhdistymisestä Itseen on tullut omaa todellisuuttasi, näet ne asiat, joita aiemmin pidit toisina ihmisinä, ainoastaan Itsen ainulaatuisina ilmentyminä. Havaitset saman itsen Kaikissa olennoissa."

Olen samaa mieltä, että olemme Itsen ainutlaatuisia ilmentymiä. Voiko sanoa edes niin, että me olemme yhtä perimmäisestä katsottuna? 

Käsittääkseni tuo "Me olemme yhtä", on Moojin mukaan väärin ilmaistu. Mietin tarkoittaako Mooji noissa lainauksissa, että egomieliolentoina ollessamme emme voi olla yhtä.

Eikö Tietoisuus/Itse/Ykseys/Jumala/ole muotojen/olentojen tasolla ilmenneenä kuitenkin Yksi kokonaisuus, vähän kuin yksi tilkkutäkki, joka sisältää hyvin monenlaisia ilmentymiä, erilaisia tilkkua, mutta silti on vain yksi tilkkutäkki. 

Jotenkin en pidä kovin vääränä sanoa, että Me olemme yhtä tai Me olemme Yksi, mutta en epäile, etteikö Mooji tietäisi paremmin.  Miten te muut ajattelette tuosta? - Kria

Käsittäisin, että sillä tarkoitetaan, että ei ole mitään "me" joista "minä" olen osa. Tyyliin kuin jalka sanoisi kädelle, että minä olen jalka ja sinä olet käsi, mutta yhdessä me ollaan tämä tyyppi X. On vain se tyyppi X eli Minä, joka on kaikki. Tai näin minä sen käsitän. "Me" kuitenkin erottelee kaiken erillisiksi osasiksi, vaikkei ole kuin yksi tietoisuus. Ihmisen näkökulmasta siis voi ehkä sanoa, että on me, joista muodostuu joku kokoinaisuus, mutta tietoisuuden näkökulmasta on vain yksi.  En sitten tiedä mitä Mooji tällä on ajanut takaa, mutta tämä tuli itsellä mieleen :)

1424