Kristitty mystikko, huhuu?!? Kysymyksiä.

Käyttäjä26656 kirjoitti:

Löysin tämän keskustelun vasta vähän aikaa sitten (sain  sen juuri luettua), ja haluan kiittää osallistujia loistavasta keskustelusta. Oma tulokulmani on enemmän energia (elämänenergia, chi, prana ...), ja uteliaisuuteni kohdistuu myös tietoisuuden rakenteen kokemiseen ja ymmärtämiseen. Moni keskustelun juonne herätti minussa mielenkiintoa, ja tässä haluaisin nostaa esiin yhden, jota joissakin puheenvuoroissa on sivuttukin - Rakkaus. Minun intuitiollani on tapana kirjoittella "sisäiselle liitutaululleni", ja erään kerran sinne ilmaantui teksti "Rakkaus sinällään on hyödytöntä". Hätkähdin, koska tämä oli aika raflaavaa, mutta jatkoin meditaatiota tämän tiimoilta. Muistin erään aikaisemman viestin: "Tietoisuus + Energia = Universumi",  eli että Tietoisuus luo (jatkuvasti) kaiken olemassaolevan Energiasta (tämä on itse asiassa myös nykytieteen erään linjan käsitys). Pienen hiljaisuuden jälkeen sain lisäoivalluksen, jonka sisältö on suunnilleen tämä: Tietoisuus on toiselta nimeltään Rakkaus, ja ilman Energiaa se ei voi luoda mitään - "kelluu vain autuudessa". Toisaalta Energia yksinään on ilman suuntaa, tarvitaan Tietoisuus luomaan muotoja, Ilmentymiä, niinkuin tässä ketjussa asiaa on kutsuttu. Reilu viikko sitten, jälleen meditaatiossa, koin, että minulle välittyi (ainakin osa) luomisen periaatteista, Harmonia ja Symmetria. Meditaation jälkeen pohdin tuota Symmetriaa, ja se selittää minusta mukavasti dualismin syntymisen - kaikella luodulla on aina symmetrinen vastapuoli. Kun taas pohdin tuota Harmoniaa, jäin miettimään sisältyykö siihen Rakkaus, vai onko aikaisempi käsitteellistämiseni "Tietoisuus = Rakkaus" luontevampi ilmaus (vai ovatko molemmat yhtä aikaa olemassa, siis "Harmonia = Rakkaus" ja "Tietoisuus = Rakkaus". Kutsun tätä edellä kuvaamaani ketjua Tietoisuuden rakenteen tutkimiseksi, ja ajattelen olevani vasta alkutaipaleella. Olisi mukava kuulla keskustelijoiden pohdintaa Rakkaudesta.

Energia ei ole huono tulokulma, on jopa opettajia jotka opettavat että se olisi ainoa tie perimmäiseen totuuteen, kuten Nisargadatta Maharaj. Itse en näe että se olisi ainoa, mutta se on yksi toimiva tie niille joita se tie vetää puoleensa joko filosofisemmalla tai käytännöllisemmällä tasolla. 

Itselleni energeettisen tason tunteminen tuli luonnollisesti jo kauan ennen lopullista heräämiskokemusta. Se alkoi niin, että kun meditoin, aloin kokea korostuneesti oman kehoni energian. Siihen asti olin tuntenut vain mitä ruumiillisia tuntemuksia nyt milloinkin oli, mutta yhtäkkiä tunsin koko kehoni kihisevän sähköistä energiaa. Olin huolissani tästä, koska minunhan oli tarkoitus oivaltaa spirituaalisella tasolla ja päästä irti kehosamaistumisesta, mutta nyt näytti että keho, vaikkakin hieman eri tasolla kuin ennen, imaisi kaiken huomion aina kun yritin meditoida. Mutta se kokemus muuttui aikanaan niin, ettei energialla tuntunut olevan enää oman kehoni rajoja vaan koin sen saman energian vaikka kukassa, jonka päälle laitoin käteni tai toisessa ihmisessä jonka kanssa juttelin. Minä en käyttänyt energian tietä ns. loppuun asti, mutta esim. Eckhart Tolle opettaa kirjoissaan meditaatiota, jossa voi antaa energian virran kuljettaa kaiken energian Lähteelle, päästä energian avulla sen tuolle puolen.

Rakkaus... Siinä missä Echart Tolle sanoo ettei käytä miellään samaa Jumala, koska se on korruptoitunut tuhansien vuosien väärinkäytön aikana, itselleni Rakkaus on vähän samassa asemassa. Useilla sana samaistuu ihmisrakkauden kaltaiseen ilmiöön, joka on väistämättä dualistinen: on rakastaja ja rakkauden kohde. Lisäksi se on myös arvottava ja poissulkeva: ihminen rakastaa osaa asioista, ihmisistä tai eläimistä enemmän kuin toisia, mikä näkyy käytännön toimista silloinkin, kun puheessa tämä kielletään. Rakkaus perimmäisessä mielessä on jotain muuta, mutta koska sitä termiä voi käyttää kielessä mielensä mukaan ja eri ihmiset ymmärtävät aivan eri tavalla mitä tarkoitetaan kun puhutaan rakkaudesta tai Rakkaudesta isolla, siksi en useinkaan käytä sitä sanaa tai halua määritellä sitä. Joku sanoo: Jumala on rakkaus, mutta mitä rakkaus oli sille joka sen alunperin sanoi, sitä teksti ei välitä. Ei siinä toki mitään pahaa ole että rakentaa metafyysisen maailmankuvansa käyttäen termejä kuten Rakkaus -kaikki väistämättä käyttävät kuitenkin ihmiskieltä kommunikoidessaan ajatuksiaan - mutta mielen tasolla keskustelu on usein vaikeaa koska sana tarkoittaa kaikille eri asioita.

Käyttäjä 26656 / Timo Saario tässä, toiselta koneelta.

Kiitos Käyttäjä102 vastauksestasi, joka herätti uusia ajatuksia. Törmään taas sanojen rajalliseen kykyyn kuvata todellisuutta, mutta yritetään. 😊 Tässä keskusteluketjussa on pariin otteeseen noussut esiin kysymys, jonka voisi ehkä muotoilla näin: ”Mitä varten Tietoisuus on luonut materiaalisen maailman, miksi Jumala sallii kärsimyksen?” Työstin aikoinaan tätä kysymystä jonkin verran, ja päädyin itseäni silloin tyydyttäneeseen vastaukseen: ”On vaikea kutittaa itseään”. Kaiken luova Tietoisuus on myös toki koko ajan tietoinen kaikesta, jolloin se on myös aina etukäteen tietoinen yrityksestään ”kutittaa” itseään. Tämä taas johtaa siihen, että esim. tunteita ei oikein voi syntyä. Kun tiedostan olevani sekä suuttuja että suuttumuksen kohde (ja kaikki muut tilanteeseen liittyvät seikat), tulee suuttuminen aika mahdottomaksi. Kun asetin itseni Tietoisuuden asemaan, oli selvää, että osia mahdollisesta kokemuksesta jäisi minun ulkopuolelleni, ja se taas ei määritelmän mukaan käy päinsä, koska Minä olen kaikki. Niinpä Tietoisuuden pitää luoda tapoja paikallisesti/ajallisesti/jne rajoittaa itseään, omaa kokemustaan, ja tähän tarkoitukseen esim. dualismi toimii hyvin. Se mahdollistaa hyvän ja pahan, kärsimyksen ja nautinnon, joiden kautta on mahdollista kokea jotain sellaista mitä ”ydin” -Tietoisuudessa ei ole mahdollista. Jotain tuollaista hahmottelin aikoinaan, ja vaikka sanat ovat varsin puutteellinen tapa kuvata todellisuutta, tuo edellä kuvattu hypoteesi resonoi minussa edelleenkin. 

Tästä päästään takaisin Rakkauden pariin. On aivan totta, että rakkaus määrittyy helposti eri ihmisille eri tavoin (kuten kaikki abstrakteja asioita kuvaavat sanat), ja on usein vaikea olla varma, puhutaanko yhtään samasta asiasta. Omissa laajemman tietoisuuden kokemuksissani on sekä sellaisia, joita luonnehtii käsittämätön autuus, että sellaisia, joissa ei ole minkäänlaista tunnetta (ja muita siltä väliltä). Tietoisuus on kaikki, ja silti tuntuu radikaalilta ajatella, että ”Jumala on Rakkaus”-ajatus sijoittuisikin dualistiseen katsantoon todellisuudesta. Tähän suuntaan oma ajatteluni on tällä hetkellä selvästi menossa. Tuossa aikaisemmin esittämässäni tietoisuuden rakennetta koskevassa mallissa itseäni häiritsee se, että alkuoletuksena on kaksi ”erillistä” toimijaa, Tietoisuus ja Energia, minkä voisi myös tulkita viittaavan dualistiseen katsantoon. Tätä kirjoittaessani mieleeni tuli, että olen kuin jönglööri, joka yrittää pitää kolmea palloa (Tietoisuus, Energia ja Rakkaus) ilmassa, ja samaan aikaan valmentaja kertoo, että ainakin kaksi lisäpalloa (Harmonia ja Symmetria) pitäisi ottaa mukaan. 

Käyttäjä102 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Poikkeuksellinen tunne siitä, että kaikki on hyvää ja järjestyksessä valtasi minut tänään kotimatkalla. Ympäröivä ulkoilma ja kaikki mitä siellä on tuntui äkkiä "puhuvan" minulle sanatonta kieltä. Pienimmätkin yksityiskohdat viestittivät jonkinlaista henkilökohtaista tyynnyttelyä ja kaikki tuntui olevan järjestyksessä. Kasvoihini osuvat lumihiutaleet tuntuivat kuin hyväilyiltä. Tiellä oleva lumi näytti ja tuntui ylelliseltä. Taivas oli kuin ihmeellinen sininen sametinpala jonka omistin lapsena, mutta jättisuurena. Samalla lailla sen silloinen kauneus ja ihmeellisyys oli nostettuna johonkin suureen mittakaavaan. En ole mokomaa tilkkua muistanut vuosikymmeniin. Samalla kun koko maailma avautui ympärilläni tuollaisena ilmeisesti rakastavana ja hyväksyvänä niin sisimpäni myös tuntui olevan portit auki muistoihin ja rikkauksiin aivan äärettömyyksiin asti. Kaikki oli yksityiskohtaista ja järjestyksessä ja tuntui, että olen osa sitä kaikkea.

Miksei aina voi olla tuollainen olo! 

Kyllä se voi. Koit satorin, välähdyksen perimmäisestä tietoisuudesta, mutta siitä voi tulla myös pysyvä olotila ja se on juuri valaistukseen tähtäävien hengellisten polkujen tavoite. Toki sen ihmeenomaisuus arkistuu sitten aikanaan, ei sitä voisi edes maailmassa toimia, jos jokaisen lumihiutaleen ja sadepisaran kauneus koko ajan imisi huomion hämmästyneeseen Pyhyyden ihmettelyyn. Arkistuminen ei kuitenkaan tarkoita ettei enää huomaisi aineenkin ytimessä olevan sitä samaa kauneutta ja pyhyyttä, se ei vaan hämmästytä enää.

Uskon. Lähinnä se elähdytti kaikkein eniten, että henkinen kamppailu oli poissa. Kamppailulla tarkoitan sitä, että arjessa on paha olla, koska työelämä on kauheaa. En ole koskaan pitänyt työstä, tuntuu, etten ymmärrä isoa osaa asioista ja etenkään en ymmärrä ihmisiä koska he näyttävät nauttivan ja onnistuvat siinä missä itse en ole mitään. Töissä minun pitää aina rakentaa itseni alusta ja olo on jatkuvasti haparoiva. Henkisessä elämässä taas kaikki tapahtuu luonnostaan. En tiedä nimityksiä monillekaan asioille, mutta koska ne tapahtuvat oikealla ajallaan, minun ei tarvitse tavoitella eikä nimetä niitä. Selviytyäkseni kuitenkin täytyy tehdä työtä ja kokea se loputtoman epävarmuuden mankeli joka päivä. Tiedänhän minä tosin, että ei ole olemassa erillistä työelämää henkisen olemisen ulkopuolella. Osaisinpa siirtää satorin töihin.

Käyttäjä26673 kirjoitti:

Työstin aikoinaan tätä kysymystä jonkin verran, ja päädyin itseäni silloin tyydyttäneeseen vastaukseen: ”On vaikea kutittaa itseään”. Kaiken luova Tietoisuus on myös toki koko ajan tietoinen kaikesta, jolloin se on myös aina etukäteen tietoinen yrityksestään ”kutittaa” itseään. Tämä taas johtaa siihen, että esim. tunteita ei oikein voi syntyä. Kun tiedostan olevani sekä suuttuja että suuttumuksen kohde (ja kaikki muut tilanteeseen liittyvät seikat), tulee suuttuminen aika mahdottomaksi. Kun asetin itseni Tietoisuuden asemaan, oli selvää, että osia mahdollisesta kokemuksesta jäisi minun ulkopuolelleni, ja se taas ei määritelmän mukaan käy päinsä, koska Minä olen kaikki. Niinpä Tietoisuuden pitää luoda tapoja paikallisesti/ajallisesti/jne rajoittaa itseään, omaa kokemustaan, ja tähän tarkoitukseen esim. dualismi toimii hyvin. Se mahdollistaa hyvän ja pahan, kärsimyksen ja nautinnon, joiden kautta on mahdollista kokea jotain sellaista mitä ”ydin” -Tietoisuudessa ei ole mahdollista.

Niinpä. Ja koska dualismi on lopulta uni ja illuusio, se ei tee tyhjäksi sen joka on Kaikki kaikkialla läsnä olevuutta, kaikkitietävyyttä jne sen enempää kuin ihmisen perusolemusta tekee tyhjäksi se, että hän voi yöllä nähdä unta jossa hän on aivan erilainen olento kuin hereillä, ei välttämättä edes ihminen. 

Käyttäjä26673 kirjoitti:

Tietoisuus on kaikki, ja silti tuntuu radikaalilta ajatella, että ”Jumala on Rakkaus”-ajatus sijoittuisikin dualistiseen katsantoon todellisuudesta. Tähän suuntaan oma ajatteluni on tällä hetkellä selvästi menossa. Tuossa aikaisemmin esittämässäni tietoisuuden rakennetta koskevassa mallissa itseäni häiritsee se, että alkuoletuksena on kaksi ”erillistä” toimijaa, Tietoisuus ja Energia, minkä voisi myös tulkita viittaavan dualistiseen katsantoon. Tätä kirjoittaessani mieleeni tuli, että olen kuin jönglööri, joka yrittää pitää kolmea palloa (Tietoisuus, Energia ja Rakkaus) ilmassa, ja samaan aikaan valmentaja kertoo, että ainakin kaksi lisäpalloa (Harmonia ja Symmetria) pitäisi ottaa mukaan. 

Energiaa ei tosiaan tarvita ennen luomista, ennen kuin Yhdestä tulee kymmentuhatta. Mutta sen että on energiaa, tai että on muita individejä, ei vielä tarvitse tarkoittaa senkaltaista dualismia kuin mitä ihmiset luonnontilassaan kokevat maailmassa olevan. Sillä kaikki mitä on, on Tietoisuus ilmenemässä, eikä oikeasti koskaan siitä erillinen. Niin energia kuin jopa sellainen ihminen, joka kokee itsensä täysin erilliseksi kokonaisuudesta - hänenkin tietoisuutensa ja olemassaolonsa ja elämänsä on sitä samaa yhtä Tietoisuutta. Se on vähän kuin olisi suuri määrä lasia, ja siitä lasista sitten muotoiltaisiin paljon erilaisia esineitä: juomalaseja, koriste-esineitä, ikkunalaseja. Ne kaikki näyttäisivät olevan erilaisia, eri tarkoituksiin, eri fyysisessä paikassa, mutta silti ne olisivat edelleen lasia ja niillä olisi kaikki lasin ominaisuudet. Siinä missä esineet olisivat lasia eri muodoissa, on kaikki mitä ilmenee se mikä on pohjimmiltaan Ilmentymätön, ilmenemässä lukemattomissa muodoissa. Dualismia ilmenee vain tietyn tietoisuudentason olentojen kokemuksessa, jossa huomio kiinnittyy siihen mikä on erilaista sen sijaan mikä on yhtä.

Tuo Tietoisuus-Olemassaolo-Rakkaus on aika lähellä perinteistä hindulaista tapaa kuvata Brahmanin (kaikkeustajunnan) kokemusta itsestään: sat-chit-anand, Tietoisuus, Olemassaolo, Autuus. Kaikki olemassaolo on energian ilmenemää, aineellinen ja aineeton, joten ei ole juurikaan eroa käyttääkö termiä Olemassaolo vai Energia. Rakkaus tai Autuus - riippunee henkilöstä ja siitä mitä nuo sanat hänelle tarkoittaa, kumpaa haluaisi käyttää. Useimmat kristityt haluaisivat varmasti käyttää sanaa Rakkaus, koska Raamattukin sanoo että Jumala on Rakkaus. Itselleni silti läheisempi on Autuus, joka taas jollekin toiselle voisi tarkoittaa jopa negatiivista tilaa, jonkinlaista omassa onnessaan taivaassa leijumista samaan aikaan kun luomakunta kärsii tuskissaan.

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä102 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Poikkeuksellinen tunne siitä, että kaikki on hyvää ja järjestyksessä valtasi minut tänään kotimatkalla. Ympäröivä ulkoilma ja kaikki mitä siellä on tuntui äkkiä "puhuvan" minulle sanatonta kieltä. Pienimmätkin yksityiskohdat viestittivät jonkinlaista henkilökohtaista tyynnyttelyä ja kaikki tuntui olevan järjestyksessä. Kasvoihini osuvat lumihiutaleet tuntuivat kuin hyväilyiltä. Tiellä oleva lumi näytti ja tuntui ylelliseltä. Taivas oli kuin ihmeellinen sininen sametinpala jonka omistin lapsena, mutta jättisuurena. Samalla lailla sen silloinen kauneus ja ihmeellisyys oli nostettuna johonkin suureen mittakaavaan. En ole mokomaa tilkkua muistanut vuosikymmeniin. Samalla kun koko maailma avautui ympärilläni tuollaisena ilmeisesti rakastavana ja hyväksyvänä niin sisimpäni myös tuntui olevan portit auki muistoihin ja rikkauksiin aivan äärettömyyksiin asti. Kaikki oli yksityiskohtaista ja järjestyksessä ja tuntui, että olen osa sitä kaikkea.

Miksei aina voi olla tuollainen olo! 

Kyllä se voi. Koit satorin, välähdyksen perimmäisestä tietoisuudesta, mutta siitä voi tulla myös pysyvä olotila ja se on juuri valaistukseen tähtäävien hengellisten polkujen tavoite. Toki sen ihmeenomaisuus arkistuu sitten aikanaan, ei sitä voisi edes maailmassa toimia, jos jokaisen lumihiutaleen ja sadepisaran kauneus koko ajan imisi huomion hämmästyneeseen Pyhyyden ihmettelyyn. Arkistuminen ei kuitenkaan tarkoita ettei enää huomaisi aineenkin ytimessä olevan sitä samaa kauneutta ja pyhyyttä, se ei vaan hämmästytä enää.

Uskon. Lähinnä se elähdytti kaikkein eniten, että henkinen kamppailu oli poissa. Kamppailulla tarkoitan sitä, että arjessa on paha olla, koska työelämä on kauheaa. En ole koskaan pitänyt työstä, tuntuu, etten ymmärrä isoa osaa asioista ja etenkään en ymmärrä ihmisiä koska he näyttävät nauttivan ja onnistuvat siinä missä itse en ole mitään. Töissä minun pitää aina rakentaa itseni alusta ja olo on jatkuvasti haparoiva. Henkisessä elämässä taas kaikki tapahtuu luonnostaan. En tiedä nimityksiä monillekaan asioille, mutta koska ne tapahtuvat oikealla ajallaan, minun ei tarvitse tavoitella eikä nimetä niitä. Selviytyäkseni kuitenkin täytyy tehdä työtä ja kokea se loputtoman epävarmuuden mankeli joka päivä. Tiedänhän minä tosin, että ei ole olemassa erillistä työelämää henkisen olemisen ulkopuolella. Osaisinpa siirtää satorin töihin.

Henkinen tiesi tulee auttamaan myös työsi asiassa. Tällä hetkellä koet, että joudut rajallisilla ihmiskyvyilläsi pärjäämään jossain, mikä on liian vaativaa tai ehkä ainakin sinulle ja kyvyillesi vääränlaista. Mutta henkisen heräämisen kokemus on että "Kaikki mikä on Isän, on myös minun", tai "minulla on leipää, josta te ette tiedä" - sitä että ihminen ei enää koe olevansa olento, jolla on biologiansa, koulutuksensa ja harjoittelunsa takia tietyt rajalliset kyvyt ja taidot joilla hän yrittää pärjätä maailmassa vaan itse Luojan ilmenemiskanava, jonka kautta ja Kaikkivoiva ilmaisee itseään.

Moni ajattelee, että tämä ilmentäminen koskee vain ns. hengellistä tehtävää, mutta se koskaa ihan yhtä lailla arkista leipätyötä. Se että olet tällä hetkellä tehtävässäsi on siksi, että juuri nyt tämä on sinun paikkasi ja palvelutehtäväsi. Se ei tarkoita että niin olisi aina, mutta tällä hetkellä on näin, ja niin on juuri siksi että vähän pakonkin edessä löytäisit yhteyden Henkeen tai Suurempaan Itseesi, hätääntyneen ihmismielen sijasta. 

Henkinen tiesi tulee johtamaan siihen että lopulta voit olla kuin sivustakatsoja asioille, joita sinun kauttasi tehdään, ja itse saat olla täydellisessä rauhassa ja levossa. Tällä hetkellä voit tehdä joitain asioita, jotta et enää olisi uskomiesi rajoitusten armoilla. Ota tavaksi työssä useinkin kääntyä hiljaisuudessa oman sisimpäsi puoleen, varsinkin ahdistuksen tai ongelmien tulleen, mutta muutenkin. Ole vain hiljaa ja odota. Ei haittaa, jos mitään selkeää ideaa tai vastausta ei tule hiljaisuuden itsensä aikana - tämä kuitenkin auttaa sinun luonnollista mieltäsi ratkaisemaan ongelmia ja selviämään sitten, kun alat taas ajatella ja toimia, sillä yhteys intuitiivisella tasolle on vahvistunut. Tällaiset hetket voivat olla vain 10-20 sekuntia pitkiä, ja ne voi suorittaa kenenkään huomaamatta työn ohessa, aina kun tarve on. Vapaa-ajalla sitten voi harjoittaa pidempiä meditaatioita jos haluaa, ja nekin auttavat oivaltamaan sen, mikä Minä on nimen ja muodon tuolla puolen.

Käyttäjä102 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kah, mystikko - mitäs olet tehnyt tällä välin? Mitä uutta sinun elämässäsi on?

Ap

Ulkoisella tasolla eipä juuri mitään, ei ainakaan mitään sellaista mihin kiinnittäisin erityisesti huomiotani, koska sellaiset asiat vaan virtaavat lävitse automaattisesti, niin että minulla on koko ajan kaikki mitä tarvitsen, mutta se ei erityisesti herätä ajattelua tai tunteita (ei edes se mitä maailma sanoo menetyksiksi).

Henkinen elämäni on alkanut manifestoitua viime aikoina tavalla, jota ei voi peitellä. Tai voisi, mutta koen etten saa. Olen aina pitänyt jotenkin tärkeänä olla normaali, ei mitenkään huomiota herättävällä tavalla erilainen. Ja silti viime aikoina olen päätynyt esim. töissä spontaaneihin asioihin jotka ovat johtaneet kysymyksiin siitä, että mikä minä olen (johon vastasin: The owls are not what they seem, pöllö- ja ufohymiöllä ;) ) ja muutenkin huomattavaan huomion keskipisteenä olemiseen vähän joka paikassa silti, vaikken tekisi mitään järin erikoista. Kai minun täytyy hyväksyä vähitellen julkisempi rooli, koska muu vaatisi luonnollisen ilmenemisen tukahduttamista ja sullomista väkivalloin sen rajoihin, mitä muut odottavat ja pitävät normaalina. 

102, Huolestuttaa tämä minua, valmis sinä vielä ole et!!

Kristitty mystikko, kuinka näet avioeron?

Ymmärrän että tämä on maallinen murhe mutta en vain osaa olla murehtimattakaan, lähinnä käytännön tasolla ja lasten vuoksi. Mieheni ja minä painimme asian kanssa, kumpikaan ei tiedä mitä tehdä. Emme kai haluaisi erota, mutta tuntuu ettemme oikein yhteenkään enää sovi. Parisuhdetoiveet ovat kai erilaiset, vaikka olenkin pitkälle luopunutkin parisuhdehaaveistani. Tai en ainakaan enää entisellä tavalla sure sitä että todellisuus, joka on siis ilmeisestikin illuusio, ei vastaa inhimillisiä haaveitani. Ehkäpä ajoittain tuntuu että kumpa olisin saanut kokea erilaisen parisuhteen. Mies pohtii eroa yhtälailla, hänelläkin on omat haaveensa ja minusta tuntuu etten kykene niitä toteuttamaan. Kaipaisin johdatusta. Voisitko rukoilla puolestamme? Lapsia on ja taitavat olla syy mikä estää eroamasta.

Itse myös uskovana olen hukassa. Tämä hengellinen näkemyksesi on minulle uutta ja samalla lohduttavaakin, olen lukenut koko keskustelun vaikka en ymmärrä lähellekkään kaikkea, jos vähääkään.

Osaisitko selittää mitä Raamatun Sana avioliitosta tarkoittaa, mitä sana avioerosta? Minä olen vaimo ja vaimon tulee olla miehelle alamainen, mitä tämä oikein tarkoittaa lopulta?

Terveisin tässä maallisessa niin kovin kiinni oleva.

Vive kirjoitti:

Kristitty mystikko, kuinka näet avioeron?

Ymmärrän että tämä on maallinen murhe mutta en vain osaa olla murehtimattakaan, lähinnä käytännön tasolla ja lasten vuoksi. Mieheni ja minä painimme asian kanssa, kumpikaan ei tiedä mitä tehdä. Emme kai haluaisi erota, mutta tuntuu ettemme oikein yhteenkään enää sovi. Parisuhdetoiveet ovat kai erilaiset, vaikka olenkin pitkälle luopunutkin parisuhdehaaveistani. Tai en ainakaan enää entisellä tavalla sure sitä että todellisuus, joka on siis ilmeisestikin illuusio, ei vastaa inhimillisiä haaveitani. Ehkäpä ajoittain tuntuu että kumpa olisin saanut kokea erilaisen parisuhteen. Mies pohtii eroa yhtälailla, hänelläkin on omat haaveensa ja minusta tuntuu etten kykene niitä toteuttamaan. Kaipaisin johdatusta. Voisitko rukoilla puolestamme? Lapsia on ja taitavat olla syy mikä estää eroamasta.

Itse myös uskovana olen hukassa. Tämä hengellinen näkemyksesi on minulle uutta ja samalla lohduttavaakin, olen lukenut koko keskustelun vaikka en ymmärrä lähellekkään kaikkea, jos vähääkään.

Osaisitko selittää mitä Raamatun Sana avioliitosta tarkoittaa, mitä sana avioerosta? Minä olen vaimo ja vaimon tulee olla miehelle alamainen, mitä tämä oikein tarkoittaa lopulta?

Terveisin tässä maallisessa niin kovin kiinni oleva.

Rukoilen puolestanne. 

Itse ajattelen avioeroasiasta melko liberaalisti. Uskon, että Raamatun ohjeet tässä asiassa ovat osin aikaansa sidottuja, koska siihen aikaan varsinkin naiselle miehensä hylkäämäksi joutuminen oli monella tapaa erittäin kova osa. Nainen usein joutui yhteisön pilkkaamaksi, ja asumaan vanhempiensa tai muiden sukulaisten, usein vielä köyhien, nurkkiin vaivoiksi. Naisen itsenäistä elämää ei katsottu hyvällä, ja uutta miestäkään ei voinut oikein löytää koska perinne kielsi hylätyn naimisen. Nykyään tilanne on käytännön tasolta aivan erilainen.

On siinä toki sekin puoli että täydellisessä maailmassa, tai taivaassa, avioeroja ei olisi. Siinä mielessä ero, lupauksen rikkominen on synti. Mutta tämä maailma on sellainen, että joskus ei ole käytännön tilanteessa valittavissa täydellisen puhdasta vaihtoehtoa. Jos tilanne on jo kovin paha, ihminen voi aiheuttaa itselleen ja toisille paljon enemmän kärsimystä jäämällä kuin lähtemällä. Ja myös toisten satuttaminen on synti, ei vain avioero. 

Inhimilliseltä tasolta minä tai kukaan ulkopuolinen ei voi sanoa mitä teidän tapauksessanne pitäisi tehdä. Kun kaipaat johdatusta, voit kysyä sitä oman sisimpäsi hiljaisuudelta, siltä mikä on ajattelevan, ristiriitaisia ajatuksia täynnä olevan mielen tuolla puolen ja takana. Minä voin rukoilla, mikä voi auttaa sinua saamaan yhteyden siihen paikkaan sielussasi ja mielessäsi, jossa Pyhä Henki tekee tahtonsa tiettäväksi. Ja se tahto ei ole koskaan vastoin sinun perimmäistä luonnettasi ja tahtoasi, koska syvin minäsi on yhtä Jumalan kanssa. Jopa ristiriitatilanteisiin liittyvä kipu voi lopulta kääntyä siunaukseksi, johtuipa kipu sitten siitä että valitsi jäädä vaikka sitten joutuu luopumaan jostain haaveistaan ja sopeutumaan asioihin joista ei pidä, tai siitä että katsoi rakkaudellisemmaksi lähteä.

Heitin tuon Yoda viestin ylle puolihuvikseen, mutta vain puoli..

Kysynkin sinulta nyt Kristitty mystikko muutaman kysymyksen.Motiivini ei ole olla parempi tai huonompi kuin sinä tai kukaan muukaan.

Olet selvästi pitkällä henkisessä kehityksessäsi ja kunnioitan sekä ihailen nöyrästi tietäsi.

Mutta...mutta.. Jos olen oikein tulkinnut Jeesus on suuri oppi-isäsi. Olethan silti tietoinen tähän sisältyvästä "sudenkuopasta" henkisellä tielläsi. Sinua ei ole tarkoitettu menemään hänen "jalanjäljissään", vaan sinun on löydettävä oma tiesi.Mikä se on, sen voit oivaltaa vain sinä. Henkiset oppaat neuvovat: "Tapa tapaamasi guru, vanhempasi ja opettajasi" jne. Tiedät mitä tarkoitan. Et siis voi olla uusi Jeesus. Toistaisit silloin vain jotain jo tapahtunutta, olisit kuollut kuolleiden mukana.

Reagoinnissasi nukkuvaan ympäristöön on minusta huolestuttavia piirteitä: "Kai minun täytyy hyväksyä vähitellen julkisempi rooli, koska muu vaatisi luonnollisen ilmenemisen tukahduttamista ja sullomista väkivalloin sen rajoihin, mitä muut odottavat ja pitävät normaalina."   Mitä ajattelet tästä? <3

Mua vaivaa taas masennus josta en löydä mitään keinoa päästä eroon tai helpottaa oloani. Välillä olen harhaisella ja "maadoittumattomalla" tavalla optimistinen ja ylipirteä, välillä äärimmäisen pahasti masentunut. Keikun jatkuvasti näiden välillä enkä löydä mitään rauhaa. En haluaisi jatkaa, en löydä syytä siihen. Haluaisin muutosta elämääni mutta en löydä mitään keinoja tehdä mitään sen eteen, mitään ei tunnu olevan tehtävissä.

up

Manifestointi ja Vetovoiman laki ei yksinkertaisesti toimi mulla. Olen kokeillut tilata erilaisia pikkuasioita mutta mitään ei tapahdu, ikinä. Menee kuukausia ja vuosia enkä löydä sitä helvetin höyhentä (minkä tilasin) mistään. Jos päätän olla "kiinnittymätön" ja välittämättä maallisista asioista voin toki olla muka tyytyväinen elämässäni, mutta se tuntuu valheelliselta, itsepetokselta. En pysty mitenkään luopumaan haaveista että saisin joskus elää normaalia työssäkäyvän ihmisen elämää. Ja omaa syytähän tämä kaikki tietysti on, mitäs olet niin epäuskoinen ja huono manifestoija, kyllä tapahtuisi jos uskoisit kuten kuuluu. Uskoin aluksi, mutta kun ei mitään hyvää tapahdu niin ei tässä ole mitään syytä uskoa enää mihinkään.

Vierailija kirjoitti:

Manifestointi ja Vetovoiman laki ei yksinkertaisesti toimi mulla. Olen kokeillut tilata erilaisia pikkuasioita mutta mitään ei tapahdu, ikinä. Menee kuukausia ja vuosia enkä löydä sitä helvetin höyhentä (minkä tilasin) mistään. Jos päätän olla "kiinnittymätön" ja välittämättä maallisista asioista voin toki olla muka tyytyväinen elämässäni, mutta se tuntuu valheelliselta, itsepetokselta. En pysty mitenkään luopumaan haaveista että saisin joskus elää normaalia työssäkäyvän ihmisen elämää. Ja omaa syytähän tämä kaikki tietysti on, mitäs olet niin epäuskoinen ja huono manifestoija, kyllä tapahtuisi jos uskoisit kuten kuuluu. Uskoin aluksi, mutta kun ei mitään hyvää tapahdu niin ei tässä ole mitään syytä uskoa enää mihinkään.

Nin no, ehkä sinun pitää menettää uskosi ja nähdä pilvilinnojesi haihtuvan ennen kuin siirryt näkemään jotain täysin uutta ja uskomaan jotain, mistä et vielä tiedä. Minä luulen, että tässä ketjussa kirjoittelevista useimmille murskaavat pettymykset suhteessa omaan paikkaan yhteiskunnassa ja yhteisössä ovat tuttua juttua. Samoin tuo, mistä edellinen kommentoija sanoi, välillä epärealistista liitelyä, välillä masennusta. Minusta tuntuu, että meillä monilla on tässä maailmassa olo kuin vangilla, jota kuljetetaan jostain jonnekin vailla selitystä. Uskon, että tämä kokemus sisältää mahdollisuuden opittujen merkitysten romahtamiseen ja todellisuuden avautumiseen niillä havaitsemisen tasoilla, joista aiemmin ei ole ollut tietoinen. Tällä en tarkoita näkyjen näkemistä ja/tai. hulluksi tuloa, vaan sitä, että kun kaikki illuusiot osoittautuvat umpikujiksi tai mahdottomiksi saavuttaa, ihmisen pitää kääntyä lopulta hakemaan tarkoitusta jostain, minne tie on auennut vain illuusioista irti päästämällä.

Hyvä ketju👍

Yoda kirjoitti:

Heitin tuon Yoda viestin ylle puolihuvikseen, mutta vain puoli..

Kysynkin sinulta nyt Kristitty mystikko muutaman kysymyksen.Motiivini ei ole olla parempi tai huonompi kuin sinä tai kukaan muukaan.

Olet selvästi pitkällä henkisessä kehityksessäsi ja kunnioitan sekä ihailen nöyrästi tietäsi.

Mutta...mutta.. Jos olen oikein tulkinnut Jeesus on suuri oppi-isäsi. Olethan silti tietoinen tähän sisältyvästä "sudenkuopasta" henkisellä tielläsi. Sinua ei ole tarkoitettu menemään hänen "jalanjäljissään", vaan sinun on löydettävä oma tiesi.Mikä se on, sen voit oivaltaa vain sinä. Henkiset oppaat neuvovat: "Tapa tapaamasi guru, vanhempasi ja opettajasi" jne. Tiedät mitä tarkoitan. Et siis voi olla uusi Jeesus. Toistaisit silloin vain jotain jo tapahtunutta, olisit kuollut kuolleiden mukana.

Reagoinnissasi nukkuvaan ympäristöön on minusta huolestuttavia piirteitä: "Kai minun täytyy hyväksyä vähitellen julkisempi rooli, koska muu vaatisi luonnollisen ilmenemisen tukahduttamista ja sullomista väkivalloin sen rajoihin, mitä muut odottavat ja pitävät normaalina."   Mitä ajattelet tästä? <3

En minä ajattele Jeesuksesta niin että minun täytyisi erityisesti olla juuri kuten Jeesus. Jeesus on minulle ikään kuin veli, isoveli siinä mielessä että ajallisesta näkökulmasta Jeesus oli ennen kuin minun nykyinen fyysinen ilmentymäni, ja innostuin etsimään hengellisesti Jeesuksen takia - siksi, että jokin hänen tarinassaan vetosi vaikka pitkään aikaan en oikeastaan edes tiedostanut että mikä sai minut kiinnostumaan jostain tuhansia vuosia sitten eläneestä ulkomaalaisesta tyypistä ja hänen tarinastaan.

Mutta minä olen oma persoonani ja minulla on oma tehtäväni. Jumala ilmenee lukemattomissa muodoissa, kaikkena mikä on, eikä yksikään niistä ole samanlainen toisen muodon kanssa. Kaikilla on oma tehtävänsä, kaikilla on jokin erityispiirre mitä ilmentääkseen Luoja on päättänyt ilmentyä juuri siinä muodossa. Ei toki kenenkään pidä pyrkiä toisen kaltaiseksi, vaan tulla enemmän itsekseen, sitä myötä kun tulee enemmän syvemmän Itsensä ohjaamaksi, pinnallisemman ehdollistuneen persoonan sijaan. Ainoa mieli missä esim. Jeesuksen tai Buddhan kaltaiseksi tuleminen on tavoiteltavaa on, että tavoittaisi sen saman tietoisuuden tason kuin he - mutta kun sen tavoittaa, se toimii eri ajassa olevan eri kehon kautta aivan eri tavalla kuin näiden ihanteiden, yksilöllisellä tavalla mitä ihminen ei voi ennalta ennustaa eikä varsinkaan ihmisegon tahdolla määrätä.

Tuo kommentti mitä pidät huolestuttavana - se on toki inhimillinen, ajallinen näkemys. Niin kauan kuin valitsen olla tässä ajassa, olen 100% ihminen, sen lisäksi että olen 100% kaikki-mitä-on, se joka luo kaikki ilmentymät. Minun inhimillisellä puolellani on tietty historia: olin fundamentalistinen helluntaiuskovainen, joka yhtä aikaa sekä halusi että kammosi ajatusta julkisesta roolista uskon julistajana. Kun lopulta löysin elävän yhteyden Hengen tasoon, olin helpottunut ihmisenä, että se ei vaatinutkaan minua julistamaan sanaa "Jeesus pelastaa" liivit päällä turuilla ja toreilla, tai lähtemään lähetystyöhön Afrikkaan, vaan sanoi: "ole vaan, pysy korkeimmassa tietoisuuden tilassa mihin pystyt, ja ne jotka on sinulle tarkoitettu, tulevat itse sinun ovellesi ilman että puhut koskaan sanaakaan hengellisyydestä julkisesti". Ja niin on käynyt. Mutta Henki on puhunut julkisemmasta roolista myös, ja tietty inhimillinen osa minua, joka minun on pidettävä jotta voin kommunikoida tämän ajan ja materian ihmisten kanssa, on siitä hämmästynyt ja ehkä huolestunutkin, koska se olisi halunnut olla salainen hiljaisuuden eläjä. Tuon ihmisolemuksen tuolla puolen tiedän toki olevani kokemukseni luoja, ja itse valinneeni sen mitä on ja tulee olemaan.

Vierailija kirjoitti:

Mua vaivaa taas masennus josta en löydä mitään keinoa päästä eroon tai helpottaa oloani. Välillä olen harhaisella ja "maadoittumattomalla" tavalla optimistinen ja ylipirteä, välillä äärimmäisen pahasti masentunut. Keikun jatkuvasti näiden välillä enkä löydä mitään rauhaa. En haluaisi jatkaa, en löydä syytä siihen. Haluaisin muutosta elämääni mutta en löydä mitään keinoja tehdä mitään sen eteen, mitään ei tunnu olevan tehtävissä.

Olitpa masentunut tai ylipirteä, joka hetki sinä olet syvimmältä olemukseltasi se, joka tiedostaa masennuksen tai ylipirteyden. Ne ovat asioita sinussa, asioita joita voit havainnoida, kuten olet tehnytkin, ei sinä. Sinä olet taivas jolla kaikki pilvet kulkevat, tummat ja kirkkaan valkoiset, hitaat ja nopeasti liikkuvat. Rauha löytyy siitä, että samaistuu tietoisuuden taivaaseen, ei kaikkiin tunteiden, ajatusten ja energioiden pilviin, joita taivaalla aina tulee kulkemaan niin kauan kuin ihmismuodossa elämää kestää.

Mitä tehdä, jos kohtaat tilan jota kerta kaikkiaan et voi olla tuomitsematta vaistomaisesti negatiiviseksi? Parantaa se antamalla sille myötätuntoa, ymmärrystä ja rakkautta. Olla reagoimalla siihen tuomitsevasti tai huolestuneesti, sanomalla vain hyvin myötätuntoisesti, että tässä on kohta joka kaipaa rakkautta ja parantamista, siispä minä hyväksyn tämän tietoisuudessani olevan epämiellyttävän olon kaikella rakkaudella, myöntäen sen olemassaolon oikeuden tällä hetkellä. Sillä se on vain energiaa, ja kaikki energia on pohjimmiltaan neutraalia: ihminen itse antaa sille arvostelmat kielteinen tai myönteinen. Ja jos ei voi olla alunperinkään arvottamatta dualistisesti, niin silti aina voi päättää hyväksyä ja rakastaa ja anteeksiantaa sille, jonka kokee tavalla tai toisella pahaksi.

Vierailija kirjoitti:

Manifestointi ja Vetovoiman laki ei yksinkertaisesti toimi mulla. Olen kokeillut tilata erilaisia pikkuasioita mutta mitään ei tapahdu, ikinä. Menee kuukausia ja vuosia enkä löydä sitä helvetin höyhentä (minkä tilasin) mistään. Jos päätän olla "kiinnittymätön" ja välittämättä maallisista asioista voin toki olla muka tyytyväinen elämässäni, mutta se tuntuu valheelliselta, itsepetokselta. En pysty mitenkään luopumaan haaveista että saisin joskus elää normaalia työssäkäyvän ihmisen elämää. Ja omaa syytähän tämä kaikki tietysti on, mitäs olet niin epäuskoinen ja huono manifestoija, kyllä tapahtuisi jos uskoisit kuten kuuluu. Uskoin aluksi, mutta kun ei mitään hyvää tapahdu niin ei tässä ole mitään syytä uskoa enää mihinkään.

Tämän maailman näkökulmasta kiinnittymättömyys tai neutraalius voi olla valheellista, koska tämä maailma pitää niin tavattoman totena tavanomaisia arvostelmiaan siitä, mikä on hyvää ja mikä huonoa. Mutta pohjimmiltaan silti, kaiken hyväksyminen on yksi tie vapauteen.

Täydellisin tie on tiedostaa alunperin mekanismi, millä illusorinen (kolmiulotteinen, fyysinen) todellisuus luodaan, yksilöllisesti ja kollektiivisesti. Ja sen jälkeen valita itse mitä ajatuksia ja emootioita tietoisuudessaan viljelee tuottamaan satoa ulkoisena projektiona. 

Mutta tämä on monelle hyvin vaikeaa jo siitä syystä, ettei pohjimmiltaan pysty uskomaan olevansa joka hetki oman todellisuutensa luoja. Kuitenkin silloinkin on vielä yksi mahdollisuus: olla arvottamatta ja vastustamatta sitä, minkä kokee. Sillä kaikki on neutraalia, se on vain energiaa, se ei ole hyvää eikä pahaa. Vain ihminen itse antaa sille halutessaan arvon. Parasta olisi olla arvottamatta ollenkaan, mutta jos ei voi, on parempi arvottaa rakastettavaksi, parantamista kaipaavaksi ja olemassaolon oikeuden omaavaksi kuin sellaiseksi, mistä pitäisi päästä eroon. Antautumisen ja hyväksymisen energia auttaa sitten tehokkaammin muuttamaan tulevien hetkien olemusta, ja lopulta jopa siihen, että voi katsoa kaikessa rauhassa luomiaan olosuhteita tietäen, että kas, minä olen luonut nyt tällaisen projektion - se ei ole varsinaisesti hyvä eikä paha,vaan neutraali, ikään kuin kokeilu ja prototyyppi, mutta nyt taidan luoda jotain erilaista!

Käyttäjä102 kirjoitti:

Täydellisin tie on tiedostaa alunperin mekanismi, millä illusorinen (kolmiulotteinen, fyysinen) todellisuus luodaan, yksilöllisesti ja kollektiivisesti. Ja sen jälkeen valita itse mitä ajatuksia ja emootioita tietoisuudessaan viljelee tuottamaan satoa ulkoisena projektiona.

Eikö "etsikää ensin Jumalan valtakuntaa, niin kaikki tämä annetaan teille" ja "taivasten valtakunta on sisällisesti teissä" viittaa juuri tähän? Kun sisäistää oman roolinsa todellisuutensa luojana ja kääntyy sisäänpäin, iloa, rauhaa ja ykseyttä kohti, myös ulkoinen maailma alkaa heijastamaan tuota sisäistä tilaa. Ja koska siihen ykseyteen sisältyy myös persoonallinen itse, ulkomaailman tapahtumat palvelevat tavalla tai toisella myös tätä persoonaa (silloinkin, kun ihmismielen näkökulmasta tapahtumat voivat vaikuttaa ei-toivotuilta). Kaikenlainen yrittäminen, ponnistelu, vastustaminen, tuomitseminen (myös tuomitsemisen tuomitseminen) vie siis poispäin tuosta rauhan tilasta, kun ratkaisu olisi vain antautua omalle todelliselle olemukselleen.

Tämän oivaltaminen on saanut minut nauramaan useasti, kun olen ymmärtänyt, että prosessin hidasteena olenkin toiminut koko ajan vain minä itse :D Mutta silläkin on ollut tarkoituksensa: minulla on "vahva" mieli, joten hallinnasta luopumisen on täytynyt tapahtua hitaasti, yksi pieni askel kerrallaan. Se vapautumisen kokemus, mikä tästä kaikesta on seurannut, on kuitenkin ehdottomasti ollut kaiken näennäisen vaivan ja kärsimyksen arvoista. Tämä sisäinen tila on jotakin, mitä mikään maailman tapahtuma ei voi viedä minulta lopullisesti pois, vaikka edelleen hetkittäin kadotankin sen näköpiiristäni. Nuokin "vajoamisen" hetket ovat kuitenkin myös vain muistutuksia siitä, että minulla todella on täysi vapaus valita sisäinen tilani ja sitä kautta myös se, mitä maailmaan luon. Ei ole oikeaa tai väärää, ei hyvää tai pahaa, vaan vain loputon luomisen leikki ihmismielen näkökulmasta jatkuvasti muuttuvassa maailmassa.

Vierailija kirjoitti:

Mua vaivaa taas masennus josta en löydä mitään keinoa päästä eroon tai helpottaa oloani. Välillä olen harhaisella ja "maadoittumattomalla" tavalla optimistinen ja ylipirteä, välillä äärimmäisen pahasti masentunut. Keikun jatkuvasti näiden välillä enkä löydä mitään rauhaa. En haluaisi jatkaa, en löydä syytä siihen. Haluaisin muutosta elämääni mutta en löydä mitään keinoja tehdä mitään sen eteen, mitään ei tunnu olevan tehtävissä.

"Before you diagnose yourself with depression or low self esteem, first make sure you are not, in fact, just surrounded by assholes."

Masennukseen tarjotaan usein paria patenttilääkettä. Kemiallisia eli turrutus SSRI:llä ja henkisiä eli turrutus sopeutumalla masentaviin olosuhteisiin.

Minä olen eri mieltä. Ihminen "masentuu" syystä. Ihminen saa paniikkikohtauksia syystä. Maailmassa on virhe, joka tulisi nähdä ja joko muuttaa olosuhteita tai muuttaa toisaalle. Kaikki paikat ja kaikkien ihmisten seura eivät ole sinulle hyväksi.

Erityisesti maan päällisen elämänsä ensimmäistä 2/3 osaa elävän ihmisen tulisi viljellä sisällään ennemmikin voimaa kuin alistuvaa hyväksymistä. Tällä en tarkoita agressiivisuutta vaan todellisesta itsevarmuudesta oman arvon tunnosta kumpuavaa energiaa. Sinä olet rakkaus, sinä olet rakastettava ja sinulla on oikeus olla rakastettu.

Kaaosmaagi kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua vaivaa taas masennus josta en löydä mitään keinoa päästä eroon tai helpottaa oloani. Välillä olen harhaisella ja "maadoittumattomalla" tavalla optimistinen ja ylipirteä, välillä äärimmäisen pahasti masentunut. Keikun jatkuvasti näiden välillä enkä löydä mitään rauhaa. En haluaisi jatkaa, en löydä syytä siihen. Haluaisin muutosta elämääni mutta en löydä mitään keinoja tehdä mitään sen eteen, mitään ei tunnu olevan tehtävissä.

"Before you diagnose yourself with depression or low self esteem, first make sure you are not, in fact, just surrounded by assholes."

Masennukseen tarjotaan usein paria patenttilääkettä. Kemiallisia eli turrutus SSRI:llä ja henkisiä eli turrutus sopeutumalla masentaviin olosuhteisiin.

Minä olen eri mieltä. Ihminen "masentuu" syystä. Ihminen saa paniikkikohtauksia syystä. Maailmassa on virhe, joka tulisi nähdä ja joko muuttaa olosuhteita tai muuttaa toisaalle. Kaikki paikat ja kaikkien ihmisten seura eivät ole sinulle hyväksi.

Erityisesti maan päällisen elämänsä ensimmäistä 2/3 osaa elävän ihmisen tulisi viljellä sisällään ennemmikin voimaa kuin alistuvaa hyväksymistä. Tällä en tarkoita agressiivisuutta vaan todellisesta itsevarmuudesta oman arvon tunnosta kumpuavaa energiaa. Sinä olet rakkaus, sinä olet rakastettava ja sinulla on oikeus olla rakastettu.

Hyväksyminen ja antautuminen eivät tarkoita kynnysmatoksi alistumista, vaan oikeastaan täysin päinvastoin. Hyväksymällä nykyisyyden, tekemällä rauhan asioiden tilan kanssa, otat ensimmäisen askeleen saadaksesi takaisin oman täyden luomisvoimasi.

Kerron esimerkin omasta elämästäni: olin itse aiemmin klassinen "traumaohjelmoinnin" uhri ja houkuttelin elämääni jatkuvasti väkivaltaisia, hyväksikäyttäviä ihmissuhteita. Vaikka kuinka yritin muuttaa asiaa ja taistella sitä vastaan, etsiä tietoisesti ns. "kilttejä" ihmisiä, niin aina sama kuvio toistui. Asia alkoi muuttua vasta lähdettyäni henkiselle tielle ja tehtyäni sisäisiä muutoksia, joista yksi on ollut aidon itsearvostuksen ja kunnioituksen löytäminen. Yhtäkkiä elämässäni on hyvin vähän draamaa, ihmiset (jopa eräs muita hyväksikäyttävä alkoholistiläheiseni) kohtelevat minua kauniisti eikä minun tarvitse vaatia keneltäkään syntymäoikeuttani rakkauteen. Se tulee automaattisesti myös ulkoisena ilmentymänä, kun löydän sen ensin sisäisestä tilastani.