Mitä ajattelet ihmisestä joka väittää olevansa älykäs?
Kommentit (48)
Oikeasti älykäs ei koskaan sano: "oikeasti älykkäät eivät huutele olevansa älykkäitä"
Kun olet tarpeeksi älykäs, tiedät että pärjäät ilman ryhmien mielistelemistä ja jatkuvaa sosiaalisen liiman erittämistä. Todella älykkäälle ei se hänen älykkyytensä ole niin erikoinen asia, ettei sitä voisi ääneen todeta. Ihan niin kuin pitkä ihminen saa sanoa olevansa pitkä, voi älykäs ihminen todeta olevansa älykäs.
Hän tietää että hänellä on oikeus siihen, eikä mitään velvollisuutta nöyristellä ja kursailla tyhmempien edessä.
Mitään hyötyä siitä ei ole älykkäälle eikä niille tyhmemmille että se älykäs sanoo: "minä nyt olen vain tämmöinen tyhmä, tavallinen talliainen"
Jos itse kuulen jonkun sanovan itseään älykkääksi, en ajattele että hän on ylpeä. Tarkkailen ja kuuntelen.
Ihan samaten jos joku sanoo itseään kauniiksi, en siitä riennä heti häntä tuomitsemaan ylpeäksi, mikäli hän näyttää edes joten kuten siedettävältä.
Sen sijaan jos joku oikein esittää nöyrää ja vaatimatonta, sellaista vähän vierastan ja ajattelen että ihminen on teennäinen ja laskelmoiva. En ainakaan nosta mitään hattua sellaisille ihmisille.
Puolustusvoimien mukaan kuuluin aikanaan älykkäimpään neljään prosenttiin varusmiehistä. Pystyn esittämään lukion päästötodistuksen, jonka mukaan olen aloittanut lukion syksylläl 1993 ja valmistunut keväällä 1994, päästötodistuksen keskiarvo on 9,1 ja ylioppilastutkinnon yleisarvosana laudatur. Minulla on tutkijan koulutus.
Tässä mielessä olen ainakin ollut älykäs noin 25 vuotta sitten. Sitä en tiedä, paljonko mentaalisista kyvyistäni on jäljellä vuosikymmenten masennuksen jälkeen. Sosiaalisesti olen aika kökkö. Yleensä ihmissuhteeni päättyvät riitoihin. Olen myös lyhytpinnainen ja -jänteinen, enkä totisesti ole menestynyt työelämässä.
Minusta älykkyyden ihannointi olisi aika lopettaa. Se on yksi persoonallinen ominaisuus siinä kuin vaikka sosiaalisuus tai kauneus.
Minulta kysytään toisinaan, olenko älykäs tai vihjaistaan, että olen älykkö. En mielelläni ota kantaa. Ensinnäkin nuo ominaisuuteni saattavat olla historiaa. Ja toisekseen, en halua arvioida itseäni muutenkaan. Tiedän, että minulla on tai on ollut ominaisuuksia, joita kutsutaan älykkyydeksi, mutta ne eivät mitenkään erityisesti luonnehdi tätä ilmiötä, jota minäksi kutsun.
Vierailija kirjoitti:
Oikeasti älykkäät eivät yleensä huutele olevansa älykkäitä. Eivät yritä nokittaa tai nolata.
Totta, mutta tässähän puhuttiin vain siitä, että väittää olevansa älykäs.
Minä ainakin oletin, että sillä voidaan tarkoittaa vaikka tilannetta, jossa ihminen luettelee ominaisuuksiaan (esittelyssä tms.) ja mainitsee älykkyyden yhdeksi ominaisuudeksi muiden joukossa. En tällöin epäilisi hänen sanojaan. Siispä älykäs voi tietysti neutraalisti mainita olevansa älykäs. Onhan älykkyys sellainen piirre, jolla on jonkinlaista merkitystä, varmaan enemmän kuin vaikkapa lempivärillä.
Erikseen on sitten näitä, jotka nettikeskusteluissa osoittavat muiden tyhmyyden, kuin olisivat itse älykkäitä. En usko, että älykäs kokee tarvetta tällaiseen (ellei nyt satu olemaan ilkeä luonne, sillä ei kai älykkyys sulje pois ilkeyttä), vaan pysyy aiheessa, koska häntä kiinnostaa enemmän käsiteltävä asia kuin jonkun randomin tyhmyys. Tosin kukapa minä olen sanomaan, mitkä asiat älykkäitä kiinnostavat. Älykkäällä vain ei pitäisi olla tarvetta turhaan riitelyyn, kun pärjää faktoillakin.
Jos joku kovasti hehkuttaa sosiaalista älykkyyttä ja jankkaa siitä että älykäs lakkaa olemasta älykäs siinä vaiheessa kun mainitsee asiasta, ajattelen että henkilö saattaisi olla minulle ankeaa seuraa.
Ainoa syy miksi selkeästi älykkään ei kannata sanoa olevansa millään tavalla älykäs, on se että tyhmät sitten voivat alkaa vääntelemään leukojaan tyyliin, jos nyt kerran olet niin älykäs niin sitten sinun pitää pystyä heti keksimään lääke syöpään, nälänhätään ja kaikkeen vailla mitään rajoja.
Vierailija kirjoitti:
Älykkäällä vain ei pitäisi olla tarvetta turhaan riitelyyn, kun pärjää faktoillakin.
Viilaanpa nyt pilkkua mutta älykkyys ja riidanhaluisuus eivät ole toisiaan poissulkevia ominaisuuksia. Älykäs saattaa myös olla innokas "voittamaan" väittelyitä.
Lisäksi tietysti itsestäänselvyys - idioottien kanssa riidellessä eivät faktat paljoa paina.
Vierailija kirjoitti:
Oikeasti älykäs ei koskaan sano: "oikeasti älykkäät eivät huutele olevansa älykkäitä"
Kun olet tarpeeksi älykäs, tiedät että pärjäät ilman ryhmien mielistelemistä ja jatkuvaa sosiaalisen liiman erittämistä. Todella älykkäälle ei se hänen älykkyytensä ole niin erikoinen asia, ettei sitä voisi ääneen todeta. Ihan niin kuin pitkä ihminen saa sanoa olevansa pitkä, voi älykäs ihminen todeta olevansa älykäs.
Hän tietää että hänellä on oikeus siihen, eikä mitään velvollisuutta nöyristellä ja kursailla tyhmempien edessä.
Mitään hyötyä siitä ei ole älykkäälle eikä niille tyhmemmille että se älykäs sanoo: "minä nyt olen vain tämmöinen tyhmä, tavallinen talliainen"
Jos itse kuulen jonkun sanovan itseään älykkääksi, en ajattele että hän on ylpeä. Tarkkailen ja kuuntelen.
Ihan samaten jos joku sanoo itseään kauniiksi, en siitä riennä heti häntä tuomitsemaan ylpeäksi, mikäli hän näyttää edes joten kuten siedettävältä.
Sen sijaan jos joku oikein esittää nöyrää ja vaatimatonta, sellaista vähän vierastan ja ajattelen että ihminen on teennäinen ja laskelmoiva. En ainakaan nosta mitään hattua sellaisille ihmisille.
Olen kanssasi samaa mieltä. T. Eräs Mensan rajankin ylittänyy
^ylittänyt
Sorry. Näppäilen nämä viestit kännyköstäni nopeasti.
*kännykästäni.
T. Eräs, jonka pitäisi varmaan mennä jo unten maille tältä illalta :D
Vierailija kirjoitti:
Oikeasti älykäs ei koskaan sano: "oikeasti älykkäät eivät huutele olevansa älykkäitä"
Kun olet tarpeeksi älykäs, tiedät että pärjäät ilman ryhmien mielistelemistä ja jatkuvaa sosiaalisen liiman erittämistä. Todella älykkäälle ei se hänen älykkyytensä ole niin erikoinen asia, ettei sitä voisi ääneen todeta. Ihan niin kuin pitkä ihminen saa sanoa olevansa pitkä, voi älykäs ihminen todeta olevansa älykäs.
Hän tietää että hänellä on oikeus siihen, eikä mitään velvollisuutta nöyristellä ja kursailla tyhmempien edessä.
Mitään hyötyä siitä ei ole älykkäälle eikä niille tyhmemmille että se älykäs sanoo: "minä nyt olen vain tämmöinen tyhmä, tavallinen talliainen"
Jos itse kuulen jonkun sanovan itseään älykkääksi, en ajattele että hän on ylpeä. Tarkkailen ja kuuntelen.
Ihan samaten jos joku sanoo itseään kauniiksi, en siitä riennä heti häntä tuomitsemaan ylpeäksi, mikäli hän näyttää edes joten kuten siedettävältä.
Sen sijaan jos joku oikein esittää nöyrää ja vaatimatonta, sellaista vähän vierastan ja ajattelen että ihminen on teennäinen ja laskelmoiva. En ainakaan nosta mitään hattua sellaisille ihmisille.
Älykäs ei myöskään väitä olevansa tyhmempi kuin mitä on. Älykäs tietää tasonsa ja siksi sitä ei tarvitse todistella. Sen toinen älykäs tietää ja tunnistaa. Ja vähän tyhmempikin. Älykäs ei ole teennäinen tai laskelmoiva. Ei tarvitse.
Jos joku sanoo itseään älykkääksi opetus- tai neuvonta mielessä niin silloin se on okei. Jos sillä rupeaa kerskailemaan tai muuten mainostamaan ei kyseinen henkilö kovin älykäs ole. Sitä paitsi jos tuntee oikeasti älykkään ihmisen ei henkilön tarvitse sitä tarvitse erikseen mainostaa. Se näkyy ihmisestä ulospäin ongelmatilanteissa ja asioissa mistä henkilö puhuu ja on kiinnostunut.
Ehkä hän olettaa, että minä olen niin yksinkertainen, ellen peräti tyhmä kun en ole tehnyt Mensan testiä, että varoittaa minua etukäteen asiasta. Eli jos en ymmärrä hänen kertomansa se johtuu siitä, että hän on älykäs ja minä sitten ilm. jotain muuta. Tai että hänelle on turha väittää mitään kielteistä Mensan testistä, jota hän pitää absoluuttisena todisteena omasta erinomaisesta älykkyydestään.
Suomessa ei saa sanoa itseään kauniiksi,eikä älykkääksi vaikka olisikin.Usein älykkään ihmisen tunnistaminen edellyttää,että itse on älykäs.Älykkäät ajatukset ja näkemykset eivät aina avaudu ilman riittävää älyä.Älykkäällä ei välttämättä ole mitään erityisiä käyttäjä älystään.Kaikki älykkäät eivät menesty tai edes puhu fiksuja,koska toisten ihmisten kanssa vuorovaikutetaan ennen kaikkea omien sosiaalisten taitojen avulla,ei älyn.Sosiaaliset taidot ovat älystä erilliset.
Riippuu myös tilanteesta. Jos ihminen ei voi jutella minun kanssani, koska ilmoittaa olevansa älykäs, niin sitten olen vähän ihmeissäni, että miten niin älykäs ei voi jutella tavallisista asioista, kun moni muu älykkö kuitenkin pystyy. Tekeekö älyköt koko ajan jotain älykkäitä tehtäviä, eivätkä mitään tavallisia asioita ollenkaan? Yhteisiä harrastuksia voi ihan hyvin olla. Esim. liikuntaa, kalastusta tai käsitöitä voi harrastaa kuka tahansa älykkyyosamäärästä riippumatta. Mulla on kaksi kaveria, toinen on lisurin tehnyt, jonka äly näkyy pulmien ratkaisemisessa ja toinen lapsesta asti kaverinani ollut oppimisvaikeuksista kärsinyt nainen. Molempien kanssa meitä yhdistää käsityöharrastus ja voimme puhua ihan samalla tasolla lankojen laadusta ja mistä niitä kannattaa ostaa. Näin vain yhtenä esimerkkinä. Tai dekkareita luemme me kaikki kolme. Nämä naiset eivät tunne toisiaan, mutta minulla on molempien kanssa paljon yhteistä. Itse olen aika keskinkertainen.
Vierailija kirjoitti:
En ajattele sen kummempia, jos väitteen esittää sopivassa yhteydessä ilman, että antaa syytä olettaa päinvastaista. Pidän väitettä omasta älykkyydestä yhtä uskottavana kuin jos sanoisi olevansa 160-senttinen, punatukkainen tai asuvansa maalla.
Joku kirjoitti, ettei älykäs "mainosta" itseään. Tätä en aivan purematta niele. Voi mainostaakin?
Tää ei ihan auennut mulle, mutta mä en ole koskaan edes kuvitellut olevani älykäs.
t: punatukkainen, 160-senttinen, joka asuu maalla
Riippuu missä yhteydessä. Jos ihan vaan kehuskellakseen, niin ainakaan sellainen kehuskelu ei ole kovin älykästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ajattele sen kummempia, jos väitteen esittää sopivassa yhteydessä ilman, että antaa syytä olettaa päinvastaista. Pidän väitettä omasta älykkyydestä yhtä uskottavana kuin jos sanoisi olevansa 160-senttinen, punatukkainen tai asuvansa maalla.
Joku kirjoitti, ettei älykäs "mainosta" itseään. Tätä en aivan purematta niele. Voi mainostaakin?
Tää ei ihan auennut mulle, mutta mä en ole koskaan edes kuvitellut olevani älykäs.
t: punatukkainen, 160-senttinen, joka asuu maalla
Varmaan tarkoitti sitä, että jos joku sanoo olevansa 160-senttinen ja maalta, niin ei kenenkään tule mieleenkään väittää, että et muuten varmastikaan ole, jo sillä perusteella että niin väität! Kuitenkin älykkyyden suhteen jostain syystä osa tässäkin ketjussa sanoo, että jos sanoo olevansa älykäs, se jo todistaa ettei oikeasti ole. Ei älykkyys lopulta ole sen ihmeellisempi ominaisuus kuin pituus, ja on hassua että pituutensa saa ilmoittaa eikä sitä yleensä epäillä, mutta jos tietää olevansa älykäs, sitä ei saisi sanoa.
Se kertoo lähinnä omahyväisyydestä tyyliin enbuske Minä sivistynyt tuomas ja te säälittävät, tyhmät elämäm koululaiset. Tuommoinen sukurutsauksen näköinen reppana jolla tarve päteä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No eiköhän se ennemmin tai myöhemmin käy ilmi muillekin.
Eivät tyhmät tunnista älykkäitä.
Näin, kun ei ymmärrä mitä se huippuälykäs puhuu niin sanotaan helposti että seko tuo vain on. Älykäs ymmärtää sen verran, että huomaa olevansa hiukan vähemän älykäs.
No suurin osa ihmisistä uskoo olevansa älykkäitä tai muita älykkäämpiä. Moni juuri sen takia että on ns. kirjaviisas eli yleistieto on hyvä ja ajattelee sen olevan sama asia. Oikeasti se ei kuitenkaan ole ollenkaan sama asia ja joku jonka yleistieto on todella surkea saattaakin olla älykäs. Juuri tuo ongelmanratkaisukyky paljastaa älykkyyden yleensä oikeasti.