Lapsuuden pahimmat pelot

Luurangot, rekka-autot.

Hylätyksi tuleminen

No hiukan toista luokkaa kun sun röllikät.

Ei ole koskaan tullut mieleen että toisilla on ihan oikeasti syytä pelätä?

Ei varmaan kun tämmösiä alotuksia...

Kuolema.

Vierailija kirjoitti:

No hiukan toista luokkaa kun sun röllikät.

Ei ole koskaan tullut mieleen että toisilla on ihan oikeasti syytä pelätä?

Ei varmaan kun tämmösiä alotuksia...

Onneksi kaikilla lapsille ei kuitenkaan ole niitä vakavampia syitä, onneksi on lapsia jotka pelkäävät vain röllejä ja luurankoja. Niinkuin minä.

Aikuisena sitten olen saannut pelätä ja tuntea tuskaa senkin edestä.

Ei aloituksen tekijä varmasti ajatellut tehdä tästä mitään "kilpailua" vaan harmiton kysymys lapsuuden "möröistä".

- Ylöstempaus. Kuulin uskovaisten kokouksessa siitä miten viimeisinä aikoina uskovat ylöstemmataan taivaaseen ja muut jää maan päälle vaivan aikaan. Aina kun olin yksin jossain, tuli olo, että onkohan kaikki muut ylöstemmattu ja minä yksin jäänyt maan päälle.

- Pelko että mun sisällä on hirviö joka voi jotenkin tulla esiin. Esim. että yhtenä aamuna voisin herätä isona ällöttävänä liskona tai sinisenä hirviönä. Tiesin toki järjelläni ettei sellainen ole mahdollista, mutta silti ajatus ahdisti vuosikausia.

- Pelko että olen jotenkin mystisesti siirtynyt paikkaan jossa olen, ja muut eivät ymmärrä miksi olen siellä. Tätä kävi esim. kun olin kaverin kotona kylässä ja kaveri meni keittiöön hakemaan jotain syötävää. Yhtäkkiä mulle iski kauhu, että mun ei ehkä kuulu olla täällä, ja että kaveri ihmettelee miksi olen kun tulee takaisin. Järki tiesi että hän minut kutsui ja tulin hänen kanssaan, mutt ajoku toinen osa sanoi että ei, sinä olet tyhjästä ilmestynyt tänne ja se tulee herättämään kummastusta.

- Näön mennettämisen pelko. Tätä kesti pakkomielteisenä pari vuotta. Alkoi kun luin Valituista Paloista tapauksesta jossa ihmiseltä oli yllättäen mennyt näkö. Mielessä väänsi lähes koko ajan ahdistus sitiä, että kohta näkö voisi mennä, ja miten sitten osaan kotiin tms. 

- Nielemispelko. Tuntui että voisin tukehtua niellessäni sylkeä tai ruokaa, ja tähän keksin sijaiskäytökseksi, että kkun imeskelen karkkia, niin nieleminen onnistuu. Tuhosin hampaani aika hyvin niinä vuosina, kun oli pakko imeskellä jatkuvasti karkkia torjuakseni syljen nielemiseen tukehtumisen pelkoa.

- Kummitus- ja ufopelko. En uskonut järjellisesti kumpaankaan, mutta pelkäsin silti ihan julmetusti.

Isä

Olin vissiin seurannut sivusilmällä kun vanhemmat katsoi uutisia, mulla oli nimittäin aika häijy ydinsodan pelko.

En muista minkä ikäinen olen ollut, kun tv:stä tuli näitä Juhan af Grannin ohjelmia, jotka Salaisiin kansioihin yhdistettynä sai minussa ihan tolkuttoman ufopelon aikaiseksi. Kauhistutti, että yöllä tullaan sieppaamaan ja silpomaan :D Oli kyllä aivan järjettömän arka lapsi ja pelkäsin vähän kaikkea. Ufoja pelkäsin sitten yhteen aikaan jopa päiväsaikaan enkä uskaltanut ulos mennä.

 Ai juu, myös luurankoja ja ihan vain yksin olemista pelkäsin myös.

-Se että joudun prostituoiduksi (luin salaa äitini "Kaikki mitä olet aina halunnut tietää seksistä" - kirjaa ja kuvaukset bordelleista jne. sai pelkäämään että minut myydään sinne, niinkuin joillekin muillekin lapsille oli käynyt.

- Se että alienit kiskaisevat minut ylös. Luin salaa (taas) Rauni-Leena Luukainen-Kilden kirjaa, jossa kerrottiin että alienit kiskovat ylös mukaansa vain ihmisiä jotka ovat siihen ns. valmiita ja kestävät sen. Iltaisin mietin ja sopersin ääneen "älkää viekö minua, en ole valmis en ole valmis!!".

- Kättä ei saa roikottaa sängyn reunan yli nukkumaan mennessä, sieltä saattaa joku paha olento kiskaista kädestä sängyn alle ... senkin opin lukemalla :)

Lukeminen on mukavaa! :)

- Muumiot, kiitos Karvinen.

- Jostain syystä ajattelin kuolemaa, eli kun en tiedä enää mistään, en ajattele mitään, mun keho maatuu...se sai itkemään.

Pelkäsin sitä että mitään mitä näen ei ole oikeasti olemassa, vaan että se on jonkinlaista unta josta en pääse ulos. Tästä seurasi todella ahdistava olemattomuus- ja tyhjyysahdistus. 

Opin lukemaan 4-vuotiaana ja luin salaa vanhempien kirjahyllystä öisin kaikenlaisia rajatiedon kirjoja. En ymmärtänyt siinä iässä, että ne asiat eivät ole useimpien mielestä totta, vaan käsitin että itsestään palamaan syttymiset, ufosieppaukset, riivaajahenget tms ovat faktaa ja että niitä voi tapahtua koska vaan. Niitä sitten pelkäsin monet unettomat yöt.

Omituisin ahdistus liittyi siihen, että koin että en oikeasti ole se jolta näytän, en edes lapsi, ja että tietäisin ja osaisin monia asioita mutta en pysty ilmaisemaan niitä nykyisen mieleni kautta. 

Se että pahin pelkoni päätyy internetin vauva-palstalle.

Vierailija kirjoitti:

Kuolema.

Jokseenkin noin jos on hitaasti etenevä kuolema. Minulle annettiin elinaikaa 7-9 vuotta, minulla on suht kehittynyt keuhkoahtauma tauti ja sitä ei voi pysäyttää. Ainoastaan hidastaa lopettamalla tupakanpotto ja pölyiset työt. En osaa pelätä kuolemaa, surettaa ystävät jotka tänne jäävät.

Porvoosta päivää, miten on elämä mennyt?

Pimeää ja isääni.

Vierailija kirjoitti:

No hiukan toista luokkaa kun sun röllikät.

Ei ole koskaan tullut mieleen että toisilla on ihan oikeasti syytä pelätä?

Ei varmaan kun tämmösiä alotuksia...

Niin, eikö olekin mahtavaa jos aloittajalla oli lapsuudessa asiat niin hyvin, että muistaa isona pelonaiheena Röllin? Kummallisia kommentteja taas. En nää miten aloittaja aloituksessaan olisi mitenkään vähätellyt toisten mahdollisia pelkoja vaan kertoi lähinnä omansa. 

Itse pelkäsin pimeää ja Muumien Mörköä.

Pelkäsin noin 9-vuotiaana ihan uskomattoman paljon sitä, että tulisin raskaaksi :D En ymmärrä mistä olin tuollaista edes päähäni saanut. Noh, pelkään kyllä vieläkin että tulisin raskaaksi, mutta nykyään raskauteni olisi sentään teoreettisesti mahdollinen, toisin kuin 9-vuotiaana...

Talossamme eläviä kummituksia. Jouduin joka aamu lähtemään yksin kotoa kouluun ja olin aivan paniikissa aamuisin pukemassa ja syömässä aamiaista, jotta pääsisin äkkiä ulos talosta. En tiedä mistä kummitus pelko tuli, mutta näin todenmukaisia painajaisia kodistamme ja tietysti hereillä yksin ollessa pelkäsin.

Mä pelkäsin alle kouluikäisenä kuolemaa ihan hysteerisesti. Eniten pelkäsin sitä, että mut haudataan ja sitten mä tunnen miten mut syödään.

Äitini tajusi sitten kertoa polttohautauksesta ja kuolemanpelko loppui siihen :D