Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Työkaveri varasti muumimukini

Mmuki
05.08.2016 |

Pitkä sepustus, pahoittelen.
Minulla on töissä kahvimukina sininen Rauha-muumimuki, jonka olen joskus kauan sitten saanut lahjaksi silloiselta hyvältä ystävältäni. Työpaikkani on suht pieni toimisto, meitä on yhteensä kahdeksan henkeä. Jokaisella on omat mukit ja niitä pidetään keittiön kuivauskaapissa. Tai siis ne pitävät, jotka pesevät mukinsa, toisilla se on aina pöydällä. Itse kuitenkin pesen omani yleensä päivän päätteeksi ja pistän kaappiin kuivumaan.

Yksi työkaverini meinasi pudottaa silmät päästään, kun joskus näki minkä mukin olin tuonut kahvimukikseni. Sanoi, että kyseessä on vähän arvokkaampi muumimuki ja kyseli, että enkö pelkää että se hajoaa töissä. Sanoin että ei pelota, vaikka onhan sillä vähän tunnearvoa, kun sen olen kerta lahjaksi aikanaan saanut.

Työkaveri on siitä asti (noin kaksi vuotta) vahdannut mukiani kuin haukka ja on välillä kysellyt, olisinko kiinnostunut myymään sen "kerta se on sulle niin arvoton, että voit pitää sitä työpaikan kahvimukina". Ja hänen kokoelmastaan tämä muki kuulemma vielä puuttuu. Olen aina sanonut kohteliaasti ei.

Tänä aamuna, kun tulin töihin, ei muki ollutkaan tiskikaapissa paikoillaan. Ajattelin, että olen jättänyt sen pöydälleni - niin käy joskus kiireessä ja nyt on ollut todella kiireistä - mutta muki ei ollut sielläkään. Kurkkasin varuiksi vielä muut keittiön kaapit, neukkarit ja jopa omat laatikkoni, ei mukia. Otin sitten keittiöstä yhden varamukeistamme (muutama muki firman logolla, asiakastapaamisia varten) ja kaadoin siihen kahvia, kun tänä muumimukiani himoinnut työkaveri tuli paikalle. Silmissä pilkahti tietävästi, kun hän mukaviattomalla äänellä kysyi, että "ai asiakastapaaminen heti aamusta?". Sanoin tiukasti että ei, vaan mukini on kadonnut. Työkaveri kohautti olkiaan ja sanoi välinpitämättömällä äänellä jaa ja lähti keittiöstä.

Onko työkaverini varastanut muumimukini? Tiedän, että hän jäi vielä tekemään töitä eilen kun lähdin, joten hänellä oli mahdollisuus.

Kommentit (396)

Vierailija
341/396 |
08.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Komppaan ap:ta, ikävää, että joku on kokenut oikeudekseen varastaa kahvimukisi. Vieläpä kun sillä on rahallista arvoa. Varas luottaa ettet kehtaa ilman todisteita nostaa meteliä. Minä kehtaisin, olisin todella tuohtunut, että työpaikalla kajotaan kahvimukiin. Ja se näkyisi ja kuuluisi.

Hahhah, nauran. "Se näkyisi ja kuuluisi"

Olet säälittävä. Heti uskomassa pahaa toisista.

309

Vierailija
342/396 |
08.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

En tiedä miksi mutta näen mielessäni tuon työkaverin olevan kuin Seinfeldissä se lihava mies naapurissa, Newman.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
343/396 |
08.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mmuki kirjoitti:

Täälläpä on keskustelu räjähtänyt ihan kunnolla viikonlopun aikana. Nyt kerkiän vihdoin päivittää tilannetta. Kannattaa lukea kokonaan!

Voisinpa kertoa teille jotain jymyuutisia tähän arvoitukseen liittyen, mutta valitettavasti kerrottavaa ei juurikaan ole. Sen verran on kuitenkin selvinnyt, että täällä AV:lla on todella jymäytettävää porukkaa. Ei kaikki, tässäkin ketjussa on monta viestiä, joissa huudellaan provoa - tosin voihan niidenkin takana olla vain yksi ja sama henkilö, ken tietää - mutta moni. En arvellut, että huvikseni kirjoittamani tarina ottaisi näin paljon tuulta alleen. En ole edes ennen kirjoitellut tälle palstalle, joskus vain selaillut.

Eli kyllä, tämä oli päästä keksitty juttu. Provo. Hetken mielijohteesta, idea tuli yhtäkkiä jostain toisesta keskustelusta ja totesin, että miksipä ei. Oli mielenkiintoista seurata millainen keskustelu tästä lähti liikkeelle. Neuvoja oli jos jonkinlaisia ja tarina tosiaan tuntui uppoavan kuin veitsi sulaan voihin. En kuitenkaan yrittänyt tehdä mitään klassikkoprovoa, jota muistellaan vielä pitkän ajan päästä, kuten joku täällä epäili. Halusin vain vähän viihdettä ja kokeilla kuinka pitkälle pystyn jatkamaan uskottavaa tarinaa. Tämän pidemmälle en halunnut enää kuitenkaan jatkaa, en tiedä miten tarinaa olisin edes jatkanut. Sen tiedän, että työkaveri olisi sen kyllä varastanut, mutta en tiedä miten olisin hänet paljastanut.

Oli myös mielenkiintoista lukea kommentteja, joissa väitettiin, että keskustelen itseni kanssa tai että osa kommenteista on minun näppäimistöltäni. Kerrottakoon, että vain kaksi kommenttia, jossa ei ole lopussa AP ja nimimerkkinä Mmuki, ovat minun kirjoittamiani. Kommentti 23:

Vierailija kirjoitti:

Kysy vaikka työjuttujen varjolla että voisitteko tavata hänen luonaan ja pengo sitten kaikki kaapit. Muki on varmasti siellä. Jos ei suostu niin muki on sitä varmemmin siellä.

Ja kommentti 39 (vastaus pidempään viestiin):

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei haloo. Jos teitä on firmassa 8 henkilöä, et kai tosissasi kuvittele, että työkaveri varastaisi mukisi? Itse loukkaantuisi tuolaisista syytöksistä verisesti. Vaikka työkaveri mukiasi on ihaillut, tuskin hän kahta vuotta on kerännyt rohkeutta varastaa sitä. Sanoit itsekin, ettet ollut aamulla varma, olitko unohtanut kuppisi pöydällesi vai et. Katso nyt ensiksi joka paikasta (myös roskiksesta), myös niistä kummallisista. Voihan olla, että joku on vahingossa pudottanut sen, kun on tiskikonetta tyhjentänyt tai laittanut sen eri paikkaan, mitä yleensä. Entäs onko teillä siivooja esim. vaihtunut?

Tais tulla mukivaras linjoille

En myöskään ole se joku Hellu, jonka kirjoitustyyliksi tätä epäiltiin. Ilokseni kukaan ei alkanut trollailla nimimerkilläni, tai en ainakaa huomannut. Sain siis kirjoitella Mmukina ihan rauhassa jo ennen kuin rekisteröin tämän nimimerkin.

Tämä oli hauskaa viihdettä, toivottavasti teillekin. Tämän "paljastusviestin" ei ole tarkoitus olla mikään kiitospuhe tai ylistys minulle ja mukaviekkaudelleni, tiedän, etten ole yhtään sen erityisempi kuin kukaan muukaan täällä provoillut. Halusin vain paljastaa itseni, ennen kuin häivyn tältä palstalta muualle. Ja saatte tekin loppuratkaisunne.

Mmuki kiittää ja kuittaa.

Ignoorataan tämä 😆 Nyt jokainen voi kertoa miten mielestäsi kävi!

T. Muumimuki legenda elää

Näin tehdään!

Ap:n työnantaja oli saanut ilmiannon tästä ketjusta, eikä halua mitään kyseenalaisia kissatappeluja tai varkausepäilyjä muuten hyvämaineiselle työpaikalle. Ap peruu nyt puheitaan, koska pelkää, että tulee monoa selluliiteille, kun levittää epäilystä rikoksesta.

Muki on siis edelleen kateissa. Siitä nyt lähdetään. Katsotaan, onko ap:llä selkärankaa oikeasti ottaa asiasta selvää? 

Ap on kuitenkin vuoren varma että maireasti hymyillyt työkaveri on syyllinen. Ap on unohtavinaan koko tapauksen ja selvittää välit työkaverin kanssa. Pomo on tyytyväinen ja työpaikalla palataan arkeen. Vaivihkaa ap kuitenkin selvittää mitä mukeja työkaverin muumimukikokoelmasta vielä puuttuu. Selviää että kokoelmasta puuttuu vielä esimerkiksi Millenium -erikoismuki sekä himoittu Rilli-muki. Ap myhäilee itsekseen ja suunnittelee virittävänsä ansan...

Ap yrittää etsiä käsiinsä työkaverilta puuttuvia muumimukeja ja menee nettiin. Huutonetistä löytyy useampi myynnissä oleva kappale. Hinnat yli vaihtelevat 200-400 euroa mutta yksi kappale on ainoastaan 84 euroa. Ap:ta epäilyttää että mahtaakohan olla ihan kuranttia tavaraa kun on noin halpa mutta lähtee huutamaan tätä mukia. Mitäpä sitä ei tekisi jotta saisi työpaikan varkaan kiinni.

Vierailija
344/396 |
08.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Fatty kirjoitti:

Meillä töissä muumimukeja, niitä arvokkaitakin. Itsekin mukeja kerään ja monia puuttuu mitä töissä on.

Ei silti pieneen mieleenikään tulisi varastaa mukia töistä, eikä mistään muualtakaan.

En voisi säilyttää kaapissani mitään varastettua.

Juuri näin ja 125 peukuttaa. Silti he seuraavat tätä ketjua haluten uskoa, että joku muu kyllä haluaa (säilöä varastetun mukin tai edes varastaa töissä työkaverilta). Mutta eivät he itse 0=)

309

Vierailija
345/396 |
08.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Fatty kirjoitti:

Meillä töissä muumimukeja, niitä arvokkaitakin. Itsekin mukeja kerään ja monia puuttuu mitä töissä on.

Ei silti pieneen mieleenikään tulisi varastaa mukia töistä, eikä mistään muualtakaan.

En voisi säilyttää kaapissani mitään varastettua.

Juuri näin ja 125 peukuttaa. Silti he seuraavat tätä ketjua haluten uskoa, että joku muu kyllä haluaa (säilöä varastetun mukin tai edes varastaa töissä työkaverilta). Mutta eivät he itse 0=)

309

Ohhoh, sun logiikkas... no uskot mitä uskot.

Vierailija
346/396 |
08.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihan vaan näin mielenkiinnosta; onko asiasta paljastunut mitään uutta?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
347/396 |
08.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ihan vaan näin mielenkiinnosta; onko asiasta paljastunut mitään uutta?

Tää paljastu jo provoksi. Ap itse tunnusti.

Vierailija
348/396 |
08.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ihan vaan näin mielenkiinnosta; onko asiasta paljastunut mitään uutta?

Ilmeisesti ap tekee psykologian graduaan. Ensin kyhätään kiinnostava provo, sen jälkeen aiheutetaan pettymys ja jopa raivo paljastamalla provo, kunnes taas nostatetaan mielialaa uusilla tehokeinoilla. Lopuksi suoritetaan arvonta osallistujien kesken. Pääpalkinto muumimuki, joka on oikeasti varastettu. Ap pakenee maasta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
349/396 |
08.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nonni, mode voisi sitten poistaa tämän ketjun. Kiitos!

Vierailija
350/396 |
08.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olin opiskeluaikana yhdessä ns. paskaduunissa (puhelintyössä), ja siellä oli joku hullu mies, joka sai jonkinlaisen pakkomielteen mun mukeista. Se omi mun mukini ja kun huomautin, että kyseessä on mun muki, se oli jotenkin huvittunut ja sanoi, ettei täällä oo niin tarkkaa mukien kans. Sit kun vein sinne työpaikalle toisen mukin, niin tauolle mennessäni näin kun se mies hörppi omahyväisesti myhäillen kahvia siitä mun UUDESTA mukista. En sanonu sille enää mitään. Toi mun eka muki oli sellainen Teema-sarjan muki, eli ei ihan arvoton mut ei kuitenkaan mikään AP:n muumimukin veroinen. AP:na kysyisin työkaverilta suoraan asiasta.

Haha ukko tais kuseskella sun reviirilles. Tuli mieleen siis samaa mitä koirat tekee ja tällä kertaa tämä tyyppi dominoi sua juomalla sun mukista. Mä olisin laittanut mukin pohjalle jotakin vähemmän "juotavaa" kamaa ja katsellut sitten tyytyväisenä kun ukko juo mun mukista. Tai olisin vaikka huudahtanut kun äijä siemailee tyytyväisenä kahvia siitä uudestakin mukista, että "ai täälähän se miehen virtsakoe muki onkin.Kun kiireessä piti viedä näyte sairaalaan ja otin autossa vahingossa väärän mukin töihin!:)

Nyt on sokka irti.

Mukissa virtsakoe???

Huh, huh!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
351/396 |
08.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

En tiedä onko tuo tunnustuskaan totta, mutta jos, niin on syytä muistaa, että me, jotka kirjoittelimme puolesta/vastaan, viihdyimme itseämme myös.

Minä olen se eilinen ripulilikka (parantunut olen, kiitos vaan) ja kirjoitin puolesta ja vastaan.

Osa teistä ei uskoisi, jos kertoisin mitkä kaikki viestit olivat "kynästäni".

Kivahan se on seurata, kun kirjoitan viestejä, toiset haukutaan verisesti ja toiset kehutaan ja peukutetaan. Osa ei varmasti tajua että viestit ovat samalta tabletilta.

Minä en tällä palstalla usko yhtään mitään ja sivumennen sanoen kauhistuttaa kielenkäyttö ja ihmisten suvaitsemattomuus ja valmius tuomita.

Tämän viestin kirjoitan vilpittömästi totta, seuraavassa suatan jo vähän trollailla.

Mutta huh hei, pitäkää huoli itsestänne ja etenkin lapsistanne, jolla niitä on.

Nyt mie meen kirjastoon... vai jäänköhän sittenkin trollaamaan, kuka tietää 🙃

Vierailija
352/396 |
08.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
353/396 |
08.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Työkaveri tunnusti ja toi mukini pöydälleni tänään! Syyllisyys alkoi painaa vkonloppuna kun lapset kyselivät "äiti mistä sä löysit ton sun kokoelmaan"! Ei pystynyt pitämään itsellään. Noh, tällä kertaa olin vain helpottunut vaikka olinkin jo tehnyt sen lapun varkaasta kahvihuoneeseen että pääsi anteeksipyynnöllä pälkähästä.

Ap

Vierailija
354/396 |
08.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ihan vaan näin mielenkiinnosta; onko asiasta paljastunut mitään uutta?

On. Legenda elää 😀

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
355/396 |
08.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minulla on harvinainen pikku Myy muki 90-luvulta. Pitäisiköhän viedä se töihin...

Vierailija
356/396 |
08.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hyvä tarina on hyvä tarina, tässä ap:n trollissa oli Bestseller-ainekset muumimukien ja varkaan myötä ja ei ollut edes ilkeä tarina, hyvä. Ja ihanaa tulla kertomaan, että oli trolli ja miksi se oli tehty.

Minua ei taas vakuuta ollenkaan ne kommentoijat, ketkä heti huutelevat trolli/provo ja kuinka vastasin näin xxxxx, että kylläpä tiesin tai seliselittävät kuinka näppärä kommentoija itse onkaan vastaavien tarinoiden kehittelyssä ja kuinka ei tajuta trollia ja kuinka typeriä kaikki muut palstalaiset ovat.. kun tuollainen kommentointi kertoo kommentoijan omasta typeryydestä, huokaus. Tehkööt mieluummin itse vastaavan tarinan ja sen kuljetuksen, sitten on pokkaa ja kanttia puhua.

Tarina oli hyvä ja ap:n tyyli oli kiva. Respect!

Vierailija
357/396 |
08.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei taida kirjoittaja olla mikään järjen jättiläinen kun vie arvokkaan mukin työpaikalle...

Vierailija
358/396 |
08.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Työkaveri tunnusti ja toi mukini pöydälleni tänään! Syyllisyys alkoi painaa vkonloppuna kun lapset kyselivät "äiti mistä sä löysit ton sun kokoelmaan"! Ei pystynyt pitämään itsellään. Noh, tällä kertaa olin vain helpottunut vaikka olinkin jo tehnyt sen lapun varkaasta kahvihuoneeseen että pääsi anteeksipyynnöllä pälkähästä.

Ap

Väsynyt ja tylsä, älä jaksa enää!

Vierailija
359/396 |
08.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Työhöni kuuluu pestä teidän paskaset muumimukinne ja muut, jos vahingossa sellaisen hajotan en ole valmis maksamaan 3 päivän palkkaani mukista. Peskää ne jatkossa itse, jos korvaúksia vaaditte.

Toisekseen en varasta töistä koskaan (enkä muualtakaan). Siivoojaahan sitä aina syytetään oli aihetta tai ei.

Vierailija
360/396 |
08.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Hyvä tarina on hyvä tarina, tässä ap:n trollissa oli Bestseller-ainekset muumimukien ja varkaan myötä ja ei ollut edes ilkeä tarina, hyvä. Ja ihanaa tulla kertomaan, että oli trolli ja miksi se oli tehty.

Minua ei taas vakuuta ollenkaan ne kommentoijat, ketkä heti huutelevat trolli/provo ja kuinka vastasin näin xxxxx, että kylläpä tiesin tai seliselittävät kuinka näppärä kommentoija itse onkaan vastaavien tarinoiden kehittelyssä ja kuinka ei tajuta trollia ja kuinka typeriä kaikki muut palstalaiset ovat.. kun tuollainen kommentointi kertoo kommentoijan omasta typeryydestä, huokaus. Tehkööt mieluummin itse vastaavan tarinan ja sen kuljetuksen, sitten on pokkaa ja kanttia puhua.

Tarina oli hyvä ja ap:n tyyli oli kiva. Respect!

No voi päivää taas ja housun henkselit!

Provohuutelijathan juuri ruokkivat tarinaa, otapa nyt uusiksi ja jätä hymistely sikseen, huomaat, että väki innostuu mollaamaan provohuutelijan ja tarina saa uudet mittasuhteet.

Minä olen omien provojeni innokas provohuutelija, tarina lähtee uuteen nousuun.

Miksikö sitten provoilen, se on niin helppoa, että hävettää, teidän puolestanne.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi yhdeksän kaksi