Lue keskustelun säännöt.
Paha olo ystäväni puolesta: lapsenlapsi ei tunnu pitävän isovanhemmistaan
04.08.2016 |
Onko kellään kokemusta tällaisesta?
Ystäväni ja hänen miehensä ovat erittäin herttaisia ihmisiä ja heillä on tyttäreensä läheiset ja lämpimät välit. Mutta tällä tyttärellä on tytär, joka ei ole koskaan halunnut esim. halata isovanhempiaan, vaikka näkee heitä harva se päivä. Nyt tyttö on viiden, ja on alkanut suoranaisesti ilkeillä isovanhemmilleen. En olisi uskonut että 5-vuotias osaa ns. vittuilla, mutta kyllä tuo osaa. Ja välillä suuttuu ja kertoo vihaavansa isovanhempiaan, mikä menisi ihan uhmaiän piikkiin, mutta... etenkin mummolleen osaa sanoa hyvin laskelmoidun julmia asioita, jotka saavat kyseisen mummon ahdistumaan. Käytös ei siis ole mitään lapsellista riehumista ja kiljumista vaan harkittua tottelemattomuutta ja... kylmyyttä. En osaa muuten kuvailla kuin kylmyytenä. Ja ystäväni on tytön kanssa turhankin lepsu: yhtenä kertana tyttö pomppi sängyllä, isoäiti yritti kieltää vedoten siihen että tyttö voi loukata itsensä, ja tyttö vastasi kylmän viileästi: "Mitä aiot tehdä asialle?" (juuri näin sanoin) ja jatkoi pomppimista.
Ystäväni on asiasta ymmällään, koska lapsi vaikuttaa muuten normaalilta ja halii ja suukottelee kyllä omia vanhempiaan kuin mikä tahansa normaali lapsi. En tiedä, miten tyttö käyttäytyy toisten isovanhempiensa kanssa.
Kuulostaako tämä teidän mielestänne normaalilta? Käykö joskus yksinkertaisesti niin, että lapsi ei kiinny isovanhempiinsa vaikka viettää heidän kanssaan paljon aikaa? Tulee todella paha mieli ystäväni puolesta, koska tosiaankin mukavampaa ja auttavaisempaa ihmistä saa hakea. Muistan, kun lapsi syntyi, miten innoissaan hän oli siitä, että saa olla lapselleen sellainen mummo jollainen hänellä itselläänkin aikanaan oli. No, toisin kävi...
Kommentit (70)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmistaan lapsi tykkää yleensä ihan automaattisesti, koska heihin syntyy aivan erilainen suhde kuin keneenkään muuhun. Isovanhemmistaan lapsi taas ei tykkää automaattisesti. Isovanhempien vierellä ei vietetä heti synnyttyä aikaa 24/7, isovanhemmat eivät vastaa vauvan vauvan nälkä-, lämpö-, kosketus-, ym. tarpeisiin 24/7, heihin ei (yleensä) synny kiintymyssuhdetta, jonka vuoksi lapsi rakastaa vanhempiaan vaikka he eivät persoonina viehättäisi lapsia. Vaikka se isovanhempi olisi kuinka ollut apuna vauvasta pitäen, niin esim 6kk ikään mennessä lapsi pystyy luomaan vain kaksi kestävää kiintymyssuhdetta, ja ne ovat useimmiten äitiin ja isään.
Pakko vastata vielä tähän, että kuten jo toisessa viestissä sanoinkin, isoäiti on ollut lapselle paljon hoitoapuna lapsen koko elämän ajan - käytännössä katsoen asui perheen kanssa pitkiä aikoja silloin, kun lapsi oli vauvaikäinen eikä äiti pystynyt migreeninsä takia yksin pyörittämään arkea.
Juu, minäkin olen asunut siskonpoikani ja -tyttöni luona 5kk kahdessa osassa näiden ollessa vauva- ja taaperoikäisiä, mutta silti heillä ei ole muodostunut minuun sellaista suhdetta kuin vanhempiinsa. Ne ensisijaiset kiintymyssuhteet syntyvät kuitenkin sellaisesta jatkuvasta hoivasta mitä ei oikeastaan voi edes olla kuin huoltajien kanssa, tuskinpa se mummo on asunut koko vauvavuotta siellä, ja samalla hoitanut aivan yhtälailla vauvaa kuin vaikkapa vauvan äiti. Ei ne satunnaiset jaksot oikeasti välttämättä merkitse niin paljon, kun siellä paikalla on se ensisijainen kiintymyksen kohde (äiti). Se kiintymyssuhde syntyy siitä jatkuvasta vuorovaikutuksesta, eikä sellainen että mummo tulee välillä asumaan pariksi viikoksi ja auttaa migreenikohtauksen yllättäessä ole vielä sellaista vuorovaikutusta kuin mitä vauvan ja vanhempiensa välillä on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Tuttava" eli isovanhempi itse ei vain nyt usko. Laita ne rajat. Lapsi ei muuten kunnioitta ja se kunnioitus on tärkeää. Lapsessa ei ole mitään vikaa, vaikka hän ei juuri sinua halutaan halailla. Anna lapselle tilaa, älä sylitä väkisin. Vaikka miten paljon olisit ollut hoitamassa, lapsellakin on oikeus omiin rajoihin. Älä ole mustasukkainen vanhemmille, senkin lapsi vaistoaa jos kiehut kateudesta kun hän on äitinsä sylissä ja yrität sen jälkeen väkisin saada samaa itsellesi. Välit paranee varmasti, kun antaa henkisesti tilaa ja pitää silti kiinni rajoista.
Paljonpa nyt vedät johtopäätöksiä...
Ei, en ole itse isovanhempi, vaan vela joka ei ole edes isoäidin iässä. Ystäväni on nimenomaan kertonut minulle, että hän ei yritä halata lasta, koska tämä ei itse sitä halua. En ole myöskään saanut sellaista mielikuvaa, että hän olisi tyttärelleen kateellinen. Outoa jo ajatuksenakin.
Kaikki tämä on siis mahdollisesti katkeran muorin kertomuksen varassa? Muorin jota ärsyttää kun lapsenlapsi ei tykkää hänestä eikä halaile vaikka muorilla on halipula? Voisko ap mitenkään sitten olla että tämä sinun tuttavasi valehtelee? Liioittelee? Kärjistää? Jättää kertomatta asioita? Mummolla joku trauma tai kauna ja haluaa nähdä lapsen pahana, viallisena ja keksii että tämä ei normaalilla tavalla osoita läheisyyttä mummolle? Mummolla tylsää ja haluaa maalata itsestään pyyteetöntä pyhimystä joka hoitaa lastenlastaan aina vaikka tämä ei edes ikinä halaa häntä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmistaan lapsi tykkää yleensä ihan automaattisesti, koska heihin syntyy aivan erilainen suhde kuin keneenkään muuhun. Isovanhemmistaan lapsi taas ei tykkää automaattisesti. Isovanhempien vierellä ei vietetä heti synnyttyä aikaa 24/7, isovanhemmat eivät vastaa vauvan vauvan nälkä-, lämpö-, kosketus-, ym. tarpeisiin 24/7, heihin ei (yleensä) synny kiintymyssuhdetta, jonka vuoksi lapsi rakastaa vanhempiaan vaikka he eivät persoonina viehättäisi lapsia. Vaikka se isovanhempi olisi kuinka ollut apuna vauvasta pitäen, niin esim 6kk ikään mennessä lapsi pystyy luomaan vain kaksi kestävää kiintymyssuhdetta, ja ne ovat useimmiten äitiin ja isään.
Pakko vastata vielä tähän, että kuten jo toisessa viestissä sanoinkin, isoäiti on ollut lapselle paljon hoitoapuna lapsen koko elämän ajan - käytännössä katsoen asui perheen kanssa pitkiä aikoja silloin, kun lapsi oli vauvaikäinen eikä äiti pystynyt migreeninsä takia yksin pyörittämään arkea.
Runsas hoitoapu ja lastenlasten luona asuminen silloin tällöin (kun vanhemmat ovat paikalla) ei ole yhtä kuin ensisijainen kiintymyssuhde. Mikä on siis se merkittävä suhde-ero lapsen näkökulmasta isovanhempien ja vanhempien välillä.
Pointtini on, että tuon kiintymyssuhteen ansiosta lapsi rakastaa vanhempiaan ehdoitta. Isovanhempiaan lapsi ei rakasta "ehdoitta". Se, että isovanhempi tulee välillä auttamaan pitkiksikin ajoiksi lastenhoidossa kun vanhemmat ovat kotona (oletan että äiti ja isä eivät lähde ks. sairauksien vuoksi kuukausien saraalareissulle, ja mummo hoida sillä välin 24/7 vauvaa) ei vielä riitä tuottamaan sellaista suhdetta mitä vanhempien ja lasten välillä on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En oikein tiedä mitä haluaisit kuulla, että lapsi on jotenkin epänormaali? Ei ole.
En tietenkään toivo, että lapsessa olisi mitään "vikaa". Toivoisin vain, että asialle olisi tehtävissä jotain, koska se selvästi pahoittaa ystäväni mielen.
Kyllähän täällä jatkuvasti päivitellään, että isovanhemmat eivät välitä lapsenlapsistaan tai isovanhempi suosii jotain tiettyä lasta jne. Tuntuu perin kummalliselta, jos isovanhempi ei saisi pahoitella tai ihmetellä päinvastaista tilannetta. Varsinkin, kun hänessä ei ole mitään erityistä vikaa: ei ole ilkeä lapselle, ei mitenkään vastenmielinen tai ällöttävä, jne. Ihan tavallinen, kiltti viisikymppinen nainen ja muutaman vuoden vanhempi mies.
No siis lähes joka viestissä on sanottu, että asialle voi jotain, mutta se ei tunnu kiinnostavan sinua. Se, mitä voidaan, on hankkia kunnioitus ryhdistäytymällä. Rajat ja jämäkkyys tuovat kunnioituksen, ja se kiintymys siellä oikeasti jo on. Sitä vaan ei tarvitse mielistelevälle ja aina saatavissa olevalle mummolle näyttää.
Ymmärrän... Toki minä en saa ystävästäni tehtyä jämäkämpää; hänen luonteensa nyt on mitä on, kiltti ja auttavainen.
Täytyy kyllä sanoa, että en minä lapsenakaan kohdellut kilttejä ja lepsuja ihmisiä kuten saastaa. Minut kasvatettiin kunnioittamaan kaikkia ihmisiä, eikä vain niitä, jotka osasivat vaatia kunnioitusta.
1) Ei ole kilttiä vaan vastuutonta antaa pienen lapsen touhuta vaarallisia asioita kykenemättä puuttumaan asiaan, ja ottamaan aikuisen asemaa.
2) Halaamattomuus ei ole sama, kuin 'kohdella kuin saastaa'
3) Et oikeasti muista, miten tasapuolisesti suhtauduit ihmisiin 5-vuotiaana
4) Ihmisillä on erilaisia temperamentteja, ja se on arvokas ja hyvä asia. Viisivuotias ei ole vielä valmis aikuinen kuitenkaan, vaan tarvitsee sitä kasvatusta. Moni murrosikäinenkin vielä tarvitsee. Itseasiassa ihmisen aivot rakentuvat 30- vuotiaaksi asti. Älä vaadi pieneltä lapselta mahdottomia.
5) Ainoa, joka tietoisesti tässä voi muuttaa käytöstään, on aikuinen, ja hänen toiminnassaan selkeästi on vikaa. Mummon ei pidä antaa lapsen puhua itselleen epäkunnioittavasti. Miten lapsi muuten voisi oppia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ah kuinka ahdistava avaus.
Minusta lapsella kuuluu olevan niin läheiset välit isovanhempiinsa, että on heidän kanssaan aivan suodattamatta, oma itsensä.
Toinen asia on juuri se, että lapsen äidin täytyy vähitellen alkaa kasvattaa omaa lastaan huomiomaan muita. Harva 5-v osaa vielä olla kovin kohtelias.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelma taitaa olla juuri mummon lepsuus. Lapsi koettelee rajojaan, ja huomaa, ettei mummo osaa pitää puoliaan. Sitä sitten ihan surutta käyttää hyväkseen. Ei lapsi ole empaattinen kuin fiksu aikuinen.
Kiitos vastauksesta! Ymmärrän tuon kyllä, mutta enemmän ystävääni huolettaa se, että lapsi ei ole koskaan osoittanut ollenkaan hellyyttä ja kiintymystä isovanhempiaan kohtaan. Ei ole halannut, ei suukottanut, ei sanonut rakastavansa tms.
Kuinka normaalia on, ettei kiinny isovanhempiinsa? Minä kyllä lapsena rakastin kovasti mummoa ja pappaa, jotka asuivat samassa pihapiirissä.
Mä olen nyt yli 40v ja en edelleenkään pidä halailusta, suukottamisesta enkä lässyttämisestä. En pitänyt niistä lapsenakaan. En muista milloin olisin halannut äitiänikään...varmaan yo-onnittelut tms.
En mä kyllä osaa oikein suhtautua tuohon oman lapsen halailuinnostukseenkaan ja olemme asiasta puhuneet. Hän sitten lähestyy ensin sanoin ja sanoo että nyt äiti annat mulle ison halin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rajojen laittaminen on asia erikseen, ja niiden suhteen ystäväsi pitää olla jämäkämpi, jotta lapsi käyttäytyy kunnioittavammin. Mutta minusta tuollainen kiintymyksen puute isovanhempia kohtaan ei ole normaalia, jos isovanhemmat ovat olleet noin paljon elämässä. Joku vertasi asiaa siihen, etteivät kaikki lapsetkaan kiinnosta 5-vuotiasta kaverina samalla tavalla ihan muuten vaan, mutta kyllä minä väitän, että kaveriin, jonka kanssa viettäisi yhdessä aikaa useita kertoja viikossa vuosien ajan, tottumuksesta kiintyisi kyllä, ellei olisi erityisiä syitä olla pitämättä tästä. Ja mitä tarhatäteihin tulee, niin ymmärtääkseni lapset useimmiten vieroksuvat niitä ankaria tätejä, joiden säännöt ovat tiukemmat kuin mihin kotona on totuttu, tai joista on jäänyt huonoja muistoja esim. rangaistusten takia. Kuvailit ystäväsi olevan kiltti ja ystävällinen, herttainen nainen (ja ehkä liiankin lepsu, joten tuosta syystä lapsi ei ainakaan ole etäinen). Ymmärrän siis huonon käytöksen liian lepsua mummoa kohtaan, mutta kylmyyttä ja kiintymyksen puutetta en.
Miten ystäväsi tytär käyttäytyy äitiään kohtaan? Puhuuko hänelle kunnioittavasti, pitääkö itsestäänselvyytenä? Sitä et tietenkään voi tietää, miten tytär puhuu äidistään perheen kesken kotona lapsen kuullen. Voisiko väliinpitämätön asenne olla kotoa opittu? Itse kyllä tiedän tapauksia, joissa äiti on täysi kusipää vanhempiaan kohtaan, mutta isovanhemmat ovat rakkaita lapselle. Kaiken kaikkiaan tapaus kuulostaa erikoiselta, en ole koskaan ennen kuullut kenenkään 5-vuotiaan käyttäytyvän tuolla tavalla (normaaleja) isovanhempiaan kohtaan, ettei halaisi tai tuntisi minkäänlaista hellyyttä. Lapset kyllä riehuvat ja käyttäytyvät huonosti helpommin sellaisten aikuisten seurassa, joihin ovat kiintyneitä, mutta tuo kuvailemasi kuulostaa kiintymyksen puutteelta. Niitä, joille tuntuu turvalliselta kiukutella, lapsi yleensä kaipaa ja halaileekin herkemmin kuin muita.
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin kylmää lukea vastauksia tähän ketjuun. On siis ihan ok, jos lapsi päättää ettei tykkää vanhoista ihmisistä, tai ilman mitään kunnollista syytä inhoaa läheisiään?
Mitä jos lapsi päättäisi, ettei pidä omista vanhemmistaan ja haluaisi mieluummin toisen perheen? Pitäisikö sekin vain hyväksyä?
Oletko itse vähän vajaa?
Ei toisen ihmisen tunteille voi mitään, siis juuri muuta kuin käyttäytyä itse parhaimman kykynsä mukaan.
Lapsi ei päätä pitävänsä kenestäkään tai inhoavansa yhtään ketään, vaan niin tapahtuu lapsen ominaisuuksista ja eletystä elämästä johtuen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Rajojen laittaminen on asia erikseen, ja niiden suhteen ystäväsi pitää olla jämäkämpi, jotta lapsi käyttäytyy kunnioittavammin. Mutta minusta tuollainen kiintymyksen puute isovanhempia kohtaan ei ole normaalia, jos isovanhemmat ovat olleet noin paljon elämässä. Joku vertasi asiaa siihen, etteivät kaikki lapsetkaan kiinnosta 5-vuotiasta kaverina samalla tavalla ihan muuten vaan, mutta kyllä minä väitän, että kaveriin, jonka kanssa viettäisi yhdessä aikaa useita kertoja viikossa vuosien ajan, tottumuksesta kiintyisi kyllä, ellei olisi erityisiä syitä olla pitämättä tästä. Ja mitä tarhatäteihin tulee, niin ymmärtääkseni lapset useimmiten vieroksuvat niitä ankaria tätejä, joiden säännöt ovat tiukemmat kuin mihin kotona on totuttu, tai joista on jäänyt huonoja muistoja esim. rangaistusten takia. Kuvailit ystäväsi olevan kiltti ja ystävällinen, herttainen nainen (ja ehkä liiankin lepsu, joten tuosta syystä lapsi ei ainakaan ole etäinen). Ymmärrän siis huonon käytöksen liian lepsua mummoa kohtaan, mutta kylmyyttä ja kiintymyksen puutetta en.
Miten ystäväsi tytär käyttäytyy äitiään kohtaan? Puhuuko hänelle kunnioittavasti, pitääkö itsestäänselvyytenä? Sitä et tietenkään voi tietää, miten tytär puhuu äidistään perheen kesken kotona lapsen kuullen. Voisiko väliinpitämätön asenne olla kotoa opittu? Itse kyllä tiedän tapauksia, joissa äiti on täysi kusipää vanhempiaan kohtaan, mutta isovanhemmat ovat rakkaita lapselle. Kaiken kaikkiaan tapaus kuulostaa erikoiselta, en ole koskaan ennen kuullut kenenkään 5-vuotiaan käyttäytyvän tuolla tavalla (normaaleja) isovanhempiaan kohtaan, ettei halaisi tai tuntisi minkäänlaista hellyyttä. Lapset kyllä riehuvat ja käyttäytyvät huonosti helpommin sellaisten aikuisten seurassa, joihin ovat kiintyneitä, mutta tuo kuvailemasi kuulostaa kiintymyksen puutteelta. Niitä, joille tuntuu turvalliselta kiukutella, lapsi yleensä kaipaa ja halaileekin herkemmin kuin muita.
Lto:na haluaisin ihan ohi aiheen vastata tuohon lihavoituun kommenttiin, että on olemassa lapsia jotka päiväkotiin tullessa rakastavat rajoja, ja kiintyvät paljon juuri niiden rajojen asettajaan. Olet käsittänyt väärin. Lapsetkin ovat yksilöitä, toiset tykkäävät toisenlaisista persoonista, sellaista se on.
Mitä tuohon kiintymiseen tulee, niin normaalin kiintymyksen merkki on, että lapsi on kiintynyt vanhempiinsa ja pystyy kiintymään muihin ihmisiin. Vaikka isovanhempi olisi asunut koko elämänsä lapsiperheen kanssa saman katon alla, niin kiintymyssuhdetta tähän ei ole välttämättä syntynyt. On eri asia olla lähellä kuin aidosti osallistua ja vuorovaikuttaa lapsen kanssa. Jos lapsi osoittaa hellyyttä ja rakkautta vanhemmilleen, niin hänellä on tunne-elämän ja kiintymyksen suhteen asiat todennäköisesti ihan hyvin.
Minkäs sille voi, jos jostain ihmisestä ei vain pidä. Se on raskasta, kun sukulaisuus velvoittaa pitämään ihmisestä, josta ei muuten välittäisi yhtään. Minä itse pelkästin toista mummoani, vaikka hän jopa asui meillä. Hoiti joskus, mutta aika harvoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaikki tämä on siis mahdollisesti katkeran muorin kertomuksen varassa? Muorin jota ärsyttää kun lapsenlapsi ei tykkää hänestä eikä halaile vaikka muorilla on halipula? Voisko ap mitenkään sitten olla että tämä sinun tuttavasi valehtelee? Liioittelee? Kärjistää? Jättää kertomatta asioita? Mummolla joku trauma tai kauna ja haluaa nähdä lapsen pahana, viallisena ja keksii että tämä ei normaalilla tavalla osoita läheisyyttä mummolle? Mummolla tylsää ja haluaa maalata itsestään pyyteetöntä pyhimystä joka hoitaa lastenlastaan aina vaikka tämä ei edes ikinä halaa häntä?
Miksi ihmeessä tällä palstalla pitää aina kaikki vääristellä näin? Kaduttaa, että aloitin koko ketjun - enkä kirjoita tänne enää tämän viestin jälkeen mitään. Eli jos joku esiintyy vielä ap:nä, niin se ei ole ainakaan minä.
Ystäväni ei ole koskaan haukkunut tyttöä vialliseksi millään tavalla. Päin vastoin, olen jopa salaa pyöritellyt silmiäni kun joka ikinen pikkutytön "neronleimaus" kerrotaan ylpeänä ihastellen, ja ystäväni kuulu näihin isovanhempiin, jotka . Mutta olen omin silmin nähnyt monia kertoja, että tyttö on isovanhempiaan kohtaan omituisen etäinen. Ja nyt kun käytös on vuosien myötä pahentunut, ystävääni on alkanut huolestuttaa. Eikä hän edelleenkään tyttöä moiti, vaan murehtii, onko hän itse tehnyt jotain väärin vuosien varrella. Onhan hänen omakin käytöksensä tietysti väärällä tolalla, sillä lapsen kasvaessa yhä etäisemmän oloiseksi, ystäväni on puolestaan muuttunut lepsummaksi. Pelkää ilmeisesti etäännyttävänsä lapsen entisestään. Mene ja tiedä.
Ihmetyttää myös kommentit, joissa sanotaan, ettei lapsen kiintymyssuhde isovanhempiin voi olla samanlainen kuin omiin vanhempiin. Kuka tässä on sellaista väittänytkään? Mutta lapset nyt kiintyvät vaikka naapurin koiraan, jos sikseen tulee. Oma äitini kiintyi lapsena naapurin mummeliin ja hänet tunnettiin aina "varamummona" meidän perheessä. Itse en ole törmännyt lapsiin, joilla olisi vaikeuksia kiintyä enempään kuin kahteen ihmiseen. Omassa suvussani on kyllä autistinen lapsi, mutta hänellä on vaikeuksia osoittaa kiintymystä omiinkaan vanhempiinsa, eikä ystäväni tyttärentytär vaikuta ollenkaan autistiselta.
Mutta hei, tämä nyt on av:n perussettiä - täällä lasten ei voi odottaa kiintyvän vanhoihin ihmisiin (yöks!) eikä ole normaalia olla kiinnostunut pitkäaikaisten läheisten ystävien asioista.
Hyvät jatkot teille kaikille kuitenkin.
(Lause jäi kesken keskeltä: piti olla "ystäväni kuuluu näihin isovanhempiin, joiden FB-sivu on täynnä lapsenlapsen kuvia".)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rajojen laittaminen on asia erikseen, ja niiden suhteen ystäväsi pitää olla jämäkämpi, jotta lapsi käyttäytyy kunnioittavammin. Mutta minusta tuollainen kiintymyksen puute isovanhempia kohtaan ei ole normaalia, jos isovanhemmat ovat olleet noin paljon elämässä. Joku vertasi asiaa siihen, etteivät kaikki lapsetkaan kiinnosta 5-vuotiasta kaverina samalla tavalla ihan muuten vaan, mutta kyllä minä väitän, että kaveriin, jonka kanssa viettäisi yhdessä aikaa useita kertoja viikossa vuosien ajan, tottumuksesta kiintyisi kyllä, ellei olisi erityisiä syitä olla pitämättä tästä. Ja mitä tarhatäteihin tulee, niin ymmärtääkseni lapset useimmiten vieroksuvat niitä ankaria tätejä, joiden säännöt ovat tiukemmat kuin mihin kotona on totuttu, tai joista on jäänyt huonoja muistoja esim. rangaistusten takia. Kuvailit ystäväsi olevan kiltti ja ystävällinen, herttainen nainen (ja ehkä liiankin lepsu, joten tuosta syystä lapsi ei ainakaan ole etäinen). Ymmärrän siis huonon käytöksen liian lepsua mummoa kohtaan, mutta kylmyyttä ja kiintymyksen puutetta en.
Miten ystäväsi tytär käyttäytyy äitiään kohtaan? Puhuuko hänelle kunnioittavasti, pitääkö itsestäänselvyytenä? Sitä et tietenkään voi tietää, miten tytär puhuu äidistään perheen kesken kotona lapsen kuullen. Voisiko väliinpitämätön asenne olla kotoa opittu? Itse kyllä tiedän tapauksia, joissa äiti on täysi kusipää vanhempiaan kohtaan, mutta isovanhemmat ovat rakkaita lapselle. Kaiken kaikkiaan tapaus kuulostaa erikoiselta, en ole koskaan ennen kuullut kenenkään 5-vuotiaan käyttäytyvän tuolla tavalla (normaaleja) isovanhempiaan kohtaan, ettei halaisi tai tuntisi minkäänlaista hellyyttä. Lapset kyllä riehuvat ja käyttäytyvät huonosti helpommin sellaisten aikuisten seurassa, joihin ovat kiintyneitä, mutta tuo kuvailemasi kuulostaa kiintymyksen puutteelta. Niitä, joille tuntuu turvalliselta kiukutella, lapsi yleensä kaipaa ja halaileekin herkemmin kuin muita.
Lto:na haluaisin ihan ohi aiheen vastata tuohon lihavoituun kommenttiin, että on olemassa lapsia jotka päiväkotiin tullessa rakastavat rajoja, ja kiintyvät paljon juuri niiden rajojen asettajaan. Olet käsittänyt väärin. Lapsetkin ovat yksilöitä, toiset tykkäävät toisenlaisista persoonista, sellaista se on.
Mitä tuohon kiintymiseen tulee, niin normaalin kiintymyksen merkki on, että lapsi on kiintynyt vanhempiinsa ja pystyy kiintymään muihin ihmisiin. Vaikka isovanhempi olisi asunut koko elämänsä lapsiperheen kanssa saman katon alla, niin kiintymyssuhdetta tähän ei ole välttämättä syntynyt. On eri asia olla lähellä kuin aidosti osallistua ja vuorovaikuttaa lapsen kanssa. Jos lapsi osoittaa hellyyttä ja rakkautta vanhemmilleen, niin hänellä on tunne-elämän ja kiintymyksen suhteen asiat todennäköisesti ihan hyvin.
Totta kai lapsilla täytyy olla rajoja, jotta nämä tuntisivat olonsa turvalliseksi, mutta en usko, että on kovin yleistä, että lapset nauttisivat siitä, jos rajat ovat tuntuvasti kotiolosuhteita ankarammat. Se saattaa päin vastoin tuntua arvaamattomalta ja pelottavalta, sillä kaksien erilaisten sääntöjen omaksuminen ja muistaminen voi olla hankalaa, ja rangaistuksia voi tulla, vaikka olisi "kotimittapuulla" ollut kiltti. Ehkä joillain edesvastuuttomien juoppojen lapsilla tai välinpitämättömän ja vapaan kasvatuksen hedelmillä näin on, mutta ns. normaali lapsi harvemmin nauttii totuttua tiukemmista rajoista - korkeintaan siitä huomiosta, jota rajojen noudattamisella / noudattamattomuudella saa. Tuskin lapsi pitää tätiä ihanana sen takia, että tämä pakottaa syömään lautaselta kaikki herneet vaikka sitten itkua tihrustaen, jos kotona on oppinut, että riittää, jos maistaa kunnolla. Tai jos on tottunut väärin tehtyään rauhallisempaan ja vähemmän teatraaliseen puhuttelutyyliin, tuntuu tarhatädin hurjistunut olemus tuskin ihanalta vanhemman normaaliin jämäkkyyteen verrattuna.
Omituinen ketju kaiken kaikkiaan.
Tuttava asuu ulkomailla mutta silti ap on siellä jatkuvaan katsomassa miten tyttö käyttäytyy. Nii viissin. Jospa se oletkin ap sinä josta se tyttö ei tykkää ja käyttäytyy huonosti kun sinä olet paikalla?
Mä en ollut juurikaan tekemisissä mummoni kanssa aivan pikkulapsesta asti, joten ujostelin häntä ihan tosissani silloin harvoin, kun toisiamme näimme. Hän otti sen sitten niin, etten pitänyt hänestä ja kuulin mummon sitä päivittelevän äidilleni ja siitähän hämmennyin sitten vielä lisää.
Kouluiässä sitten mummo muutti meille, koska vanhemmat halusivat, että mulla on seuraa aamuisin ja iltapäivisin, kun tulen koulusta. En vaan yksinkertaisesti saanut mitään otetta mummon luonteesta. Hänessä ei ollut mitään vikaa ja oli mukava ihminen, mutta tiedättehän sen olon, kun jostain ei vaan saa sellaista fiilistä, että jee, tämän kanssa on kiva jutella ja viettää aikaa? Pysyy tavallaan vain tuttavana, jolle voi joskus ohimennen jotain jutustella. Sellainen olo mulla oli ja mieluummin vietin yläkerrassa yksin aikaa kuin mummon kanssa päivän tapahtumista höpötellen. :D
Vasta aikuisuuden kynnyksellä alkoi olla jotain puhuttavaa. Tottahan se harmittaa, ettei ollut mitään kunnollista suhdetta mummoon, ja olin aina kateellinen muille, joilla oli läheinen suhde isovanhempiinsa, mutta meillä ei vain jotenkin luonteet osuneet yksiin.
Vierailija kirjoitti:
Tuttava asuu ulkomailla mutta silti ap on siellä jatkuvaan katsomassa miten tyttö käyttäytyy. Nii viissin. Jospa se oletkin ap sinä josta se tyttö ei tykkää ja käyttäytyy huonosti kun sinä olet paikalla?
Ruotsinlaivamatkan toisessa päässäkin on jo yksi ulkomaa. Ei se niin kovin hankalaa ole.
Vierailija kirjoitti:
Omituinen ketju kaiken kaikkiaan.
Kyllä. Ei jatkoon.
Ei kukaan jouda miettiä toisten ihmisten kakaroiden suhteita heidän isovanhempiinsa. Ja tottakai kaikki ihmiset pitävät joistakin, joistakin ei.
Järkyttävää lukea, että joku miettii tällaista, että lapsen pitäisi tykätä vanhemmistaan tai isovanhemmistaan. tai osoittaa se. No huh. Ei todellakaan. Jos kakaroita pitää tehdä siksi että joku tykkää minusta, niin siinä tapauksessa ne pitää jättää tekemättä. Ei silloin esim kykene sanomaan ei.
Lihavoituun vastaan: kiinnostaa siksi, että ystäväni juuri eilen kertoi minulle olevansa huolestunut tilanteesta ja miettivänsä miten saisi lapseen muodostettua kunnollisen suhteen, ja se jäi itseäni mietityttämään. En ole tosiaan koskaan vastaavaa nähnyt. Välinpitämättömiä isovanhempia on kyllä tullut nähtyä paljonkin.
En nyt väittäisi, että se on mitenkään epänormaalia kiinnostusta ystävän asioihin, että avaa aiheesta ketjun av-palstalle. Kyseessä on toisessa Euroopan maassa asuva perhe, joten tuskin rientävät täältä av:ltä omia asioitaan lukemaan.