Lue keskustelun säännöt.
Paha olo ystäväni puolesta: lapsenlapsi ei tunnu pitävän isovanhemmistaan
04.08.2016 |
Onko kellään kokemusta tällaisesta?
Ystäväni ja hänen miehensä ovat erittäin herttaisia ihmisiä ja heillä on tyttäreensä läheiset ja lämpimät välit. Mutta tällä tyttärellä on tytär, joka ei ole koskaan halunnut esim. halata isovanhempiaan, vaikka näkee heitä harva se päivä. Nyt tyttö on viiden, ja on alkanut suoranaisesti ilkeillä isovanhemmilleen. En olisi uskonut että 5-vuotias osaa ns. vittuilla, mutta kyllä tuo osaa. Ja välillä suuttuu ja kertoo vihaavansa isovanhempiaan, mikä menisi ihan uhmaiän piikkiin, mutta... etenkin mummolleen osaa sanoa hyvin laskelmoidun julmia asioita, jotka saavat kyseisen mummon ahdistumaan. Käytös ei siis ole mitään lapsellista riehumista ja kiljumista vaan harkittua tottelemattomuutta ja... kylmyyttä. En osaa muuten kuvailla kuin kylmyytenä. Ja ystäväni on tytön kanssa turhankin lepsu: yhtenä kertana tyttö pomppi sängyllä, isoäiti yritti kieltää vedoten siihen että tyttö voi loukata itsensä, ja tyttö vastasi kylmän viileästi: "Mitä aiot tehdä asialle?" (juuri näin sanoin) ja jatkoi pomppimista.
Ystäväni on asiasta ymmällään, koska lapsi vaikuttaa muuten normaalilta ja halii ja suukottelee kyllä omia vanhempiaan kuin mikä tahansa normaali lapsi. En tiedä, miten tyttö käyttäytyy toisten isovanhempiensa kanssa.
Kuulostaako tämä teidän mielestänne normaalilta? Käykö joskus yksinkertaisesti niin, että lapsi ei kiinny isovanhempiinsa vaikka viettää heidän kanssaan paljon aikaa? Tulee todella paha mieli ystäväni puolesta, koska tosiaankin mukavampaa ja auttavaisempaa ihmistä saa hakea. Muistan, kun lapsi syntyi, miten innoissaan hän oli siitä, että saa olla lapselleen sellainen mummo jollainen hänellä itselläänkin aikanaan oli. No, toisin kävi...
Kommentit (70)
En mäkään halunnut mennä isänäidin luo. Pelkäsin mummoa, se oli niin vanha ja lihava ja jotenkin haiseva. Enkä halunnut halata. Äidinäiti oli rakas mummo jota on vieläkin ikävä. Nuorekas (oli vasta nelikymppinen kun synnyin) ja mukava ihminen.
Lapsetkin ovat ihmisiä joilla on omat luonteensa ja mieltymyksensä. Kunnioitusta pitää silti olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelma taitaa olla juuri mummon lepsuus. Lapsi koettelee rajojaan, ja huomaa, ettei mummo osaa pitää puoliaan. Sitä sitten ihan surutta käyttää hyväkseen. Ei lapsi ole empaattinen kuin fiksu aikuinen.
Kiitos vastauksesta! Ymmärrän tuon kyllä, mutta enemmän ystävääni huolettaa se, että lapsi ei ole koskaan osoittanut ollenkaan hellyyttä ja kiintymystä isovanhempiaan kohtaan. Ei ole halannut, ei suukottanut, ei sanonut rakastavansa tms.
Kuinka normaalia on, ettei kiinny isovanhempiinsa? Minä kyllä lapsena rakastin kovasti mummoa ja pappaa, jotka asuivat samassa pihapiirissä.
Ei kai niihin ole pakko kiintyä. Meidän lapset ei niin välitä anopista.
Halaileeko lapsi vanhempiaan tai muita ihmisiä? Jotkut ovat lapsena jo sellaisia etteivät välitä tuollaisesta.
Vanhempiaan kyllä halailee ja suukottaa paljon, haluaa istua sylissä, ja kertoo rakastavansa. Sellaista normaalia pikkulapsen hellittelyä, silittää äitinsä hiuksia jne. En tiedä, miten muita ihmisiä kohtaan käyttäytyy.
On vaikea selittää, mutta käytös isovanhempia kohtaan vaikuttaa hyvin "etäiseltä" ja kylmältä.
Ymmärrän tietysti, ettei pieni lapsi tee niin tahallaan, vaan käytökseen on varmaan jokin syy. Mutta minulla ei ole vieraaseen lapseen mitään tunnesidettä ja kyllä ainakin näin sivustakatsojana tulee käytöksestä sellainen mielikuva, että isovanhemmat ovat lapselle yhdentekevät. Olen nähnyt paljon pienempien lasten osoittavan sata kertaa enemmän empatiaa ja hellyttää läheisiään kohtaan.
No toisaalta mitä sitten vaikka isovanhemmat eivät herättäisikään lapsessa mitään erityisiä tunteita ja kiintymystä? Lapsi on selvästi kiintynyt vanhempiinsa, eikä hänellä näin ollen ole todennäköisesti mitään tunne-elämän ongelmia. Se riittää pienelle lapselle, että vanhempiin ja sisaruksiin on rakastavat välit, sekä että tuossa iässä osaa tehdä jonkin tason kaverisuhteita esim. päiväkodissa.
Totta kai asia voi olla isovanhemman näkökulmasta ikävää, mutta pitää ymmärtää että lapsen näkökulmasta on ihan ok vaikka isovanhempia ei nyt niin rakastaisikaan. Eihän niitä tunneasioita voi pakottaa, ja vanhempiin suhde syntyy jo pikkuvauva-ajasta lähtien kun vanhemmat aamuin, päivin, illoin vastaavat lapsen tarpeisiin ja vuorovaikuttavat hänen kanssaan.
Minun on kyllä vaikea ymmärtää, miten voi olla kiintymättä isovanhempiin, joita näkee jopa viisi kertaa viikossa.
Ymmärtäisin, jos viettäisi isovanhemmillaan vaikkapa viikonlopun silloin tällöin, kerran kuukaudessa tai parissa. Mutta isoäiti on ollut hoitoapuna lapsen syntymästä asti, ja on jaksoja jolloin lapsi viettää jopa enemmän aikaa isovanhempiensa kanssa kuin vanhempiensa, sillä vanhemmilla on terveysongelmia. (Äidillä migreenikausia, jolloin ei kestä ääniä, ja isä on vakavan suolistosairauden takia usein sairaalassa.)
Vierailija kirjoitti:
Meillä tyttö samanlainen ja ei välitä halata mummoa tai ketään muutakaan. Lähtee karkuun. Olen muuten itse ollut äitiäni kohtaan samanlainen pienenä. Edelleenkään halaaminen ei tule luonnostaan.
Tästä tytöstä saattaa tulla vapaaehtoisesti lapseton. Kaikilla tuntemillani veloilla on ollut sama piirre lapsena.
Vierailija kirjoitti:
Minun on kyllä vaikea ymmärtää, miten voi olla kiintymättä isovanhempiin, joita näkee jopa viisi kertaa viikossa.
Vaikkapa siksi, ettei pidä heistä.
Minä olin tuon ikäisenä hoitotätini hoivissa monta tuntia joka päivä, mutta en pitänyt hänestä yhtään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelma taitaa olla juuri mummon lepsuus. Lapsi koettelee rajojaan, ja huomaa, ettei mummo osaa pitää puoliaan. Sitä sitten ihan surutta käyttää hyväkseen. Ei lapsi ole empaattinen kuin fiksu aikuinen.
Kiitos vastauksesta! Ymmärrän tuon kyllä, mutta enemmän ystävääni huolettaa se, että lapsi ei ole koskaan osoittanut ollenkaan hellyyttä ja kiintymystä isovanhempiaan kohtaan. Ei ole halannut, ei suukottanut, ei sanonut rakastavansa tms.
Kuinka normaalia on, ettei kiinny isovanhempiinsa? Minä kyllä lapsena rakastin kovasti mummoa ja pappaa, jotka asuivat samassa pihapiirissä.
Ei kai niihin ole pakko kiintyä. Meidän lapset ei niin välitä anopista.
Halaileeko lapsi vanhempiaan tai muita ihmisiä? Jotkut ovat lapsena jo sellaisia etteivät välitä tuollaisesta.
Vanhempiaan kyllä halailee ja suukottaa paljon, haluaa istua sylissä, ja kertoo rakastavansa. Sellaista normaalia pikkulapsen hellittelyä, silittää äitinsä hiuksia jne. En tiedä, miten muita ihmisiä kohtaan käyttäytyy.
On vaikea selittää, mutta käytös isovanhempia kohtaan vaikuttaa hyvin "etäiseltä" ja kylmältä.
Ymmärrän tietysti, ettei pieni lapsi tee niin tahallaan, vaan käytökseen on varmaan jokin syy. Mutta minulla ei ole vieraaseen lapseen mitään tunnesidettä ja kyllä ainakin näin sivustakatsojana tulee käytöksestä sellainen mielikuva, että isovanhemmat ovat lapselle yhdentekevät. Olen nähnyt paljon pienempien lasten osoittavan sata kertaa enemmän empatiaa ja hellyttää läheisiään kohtaan.
No toisaalta mitä sitten vaikka isovanhemmat eivät herättäisikään lapsessa mitään erityisiä tunteita ja kiintymystä? Lapsi on selvästi kiintynyt vanhempiinsa, eikä hänellä näin ollen ole todennäköisesti mitään tunne-elämän ongelmia. Se riittää pienelle lapselle, että vanhempiin ja sisaruksiin on rakastavat välit, sekä että tuossa iässä osaa tehdä jonkin tason kaverisuhteita esim. päiväkodissa.
Totta kai asia voi olla isovanhemman näkökulmasta ikävää, mutta pitää ymmärtää että lapsen näkökulmasta on ihan ok vaikka isovanhempia ei nyt niin rakastaisikaan. Eihän niitä tunneasioita voi pakottaa, ja vanhempiin suhde syntyy jo pikkuvauva-ajasta lähtien kun vanhemmat aamuin, päivin, illoin vastaavat lapsen tarpeisiin ja vuorovaikuttavat hänen kanssaan.
Minun on kyllä vaikea ymmärtää, miten voi olla kiintymättä isovanhempiin, joita näkee jopa viisi kertaa viikossa.
Ymmärtäisin, jos viettäisi isovanhemmillaan vaikkapa viikonlopun silloin tällöin, kerran kuukaudessa tai parissa. Mutta isoäiti on ollut hoitoapuna lapsen syntymästä asti, ja on jaksoja jolloin lapsi viettää jopa enemmän aikaa isovanhempiensa kanssa kuin vanhempiensa, sillä vanhemmilla on terveysongelmia. (Äidillä migreenikausia, jolloin ei kestä ääniä, ja isä on vakavan suolistosairauden takia usein sairaalassa.)
Joo ja kun lapsi on aikuinen, hän muistelee mummoa rakkaana läheisenään. Nyt mummo on aina saatavilla, ja liian lepsu, joten tarvetta miellyttää mummoa ei ole. Lapsen käytös ei ole aikuisen käytöstä. Mummon pitää ryhdistäytyä. Ja hakea aikuiselta sitä kaipaamaansa aikuisen tunne-elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kai se on sitten uskottava, että on ihan normaalia, ettei lapsi ole KOSKAAN halannut isovanhempiaan.
En ole ikinä tällaiseen yhdessäkään sukulais- tai tuttavaperheessä törmännyt, joten tuntuu siksi uskomattomalta. Tuttavalapset tuntuvat yleensä jopa rakastavan sellaisiakin isovanhempia, joita itse karsastan, esim. alkoholistimummoa joka löyhkää viinalta kilometrin päähän...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelma taitaa olla juuri mummon lepsuus. Lapsi koettelee rajojaan, ja huomaa, ettei mummo osaa pitää puoliaan. Sitä sitten ihan surutta käyttää hyväkseen. Ei lapsi ole empaattinen kuin fiksu aikuinen.
Kiitos vastauksesta! Ymmärrän tuon kyllä, mutta enemmän ystävääni huolettaa se, että lapsi ei ole koskaan osoittanut ollenkaan hellyyttä ja kiintymystä isovanhempiaan kohtaan. Ei ole halannut, ei suukottanut, ei sanonut rakastavansa tms.
Kuinka normaalia on, ettei kiinny isovanhempiinsa? Minä kyllä lapsena rakastin kovasti mummoa ja pappaa, jotka asuivat samassa pihapiirissä.
Ei kai niihin ole pakko kiintyä. Meidän lapset ei niin välitä anopista.
Halaileeko lapsi vanhempiaan tai muita ihmisiä? Jotkut ovat lapsena jo sellaisia etteivät välitä tuollaisesta.
Vanhempiaan kyllä halailee ja suukottaa paljon, haluaa istua sylissä, ja kertoo rakastavansa. Sellaista normaalia pikkulapsen hellittelyä, silittää äitinsä hiuksia jne. En tiedä, miten muita ihmisiä kohtaan käyttäytyy.
On vaikea selittää, mutta käytös isovanhempia kohtaan vaikuttaa hyvin "etäiseltä" ja kylmältä.
Ymmärrän tietysti, ettei pieni lapsi tee niin tahallaan, vaan käytökseen on varmaan jokin syy. Mutta minulla ei ole vieraaseen lapseen mitään tunnesidettä ja kyllä ainakin näin sivustakatsojana tulee käytöksestä sellainen mielikuva, että isovanhemmat ovat lapselle yhdentekevät. Olen nähnyt paljon pienempien lasten osoittavan sata kertaa enemmän empatiaa ja hellyttää läheisiään kohtaan.
No toisaalta mitä sitten vaikka isovanhemmat eivät herättäisikään lapsessa mitään erityisiä tunteita ja kiintymystä? Lapsi on selvästi kiintynyt vanhempiinsa, eikä hänellä näin ollen ole todennäköisesti mitään tunne-elämän ongelmia. Se riittää pienelle lapselle, että vanhempiin ja sisaruksiin on rakastavat välit, sekä että tuossa iässä osaa tehdä jonkin tason kaverisuhteita esim. päiväkodissa.
Totta kai asia voi olla isovanhemman näkökulmasta ikävää, mutta pitää ymmärtää että lapsen näkökulmasta on ihan ok vaikka isovanhempia ei nyt niin rakastaisikaan. Eihän niitä tunneasioita voi pakottaa, ja vanhempiin suhde syntyy jo pikkuvauva-ajasta lähtien kun vanhemmat aamuin, päivin, illoin vastaavat lapsen tarpeisiin ja vuorovaikuttavat hänen kanssaan.
Minun on kyllä vaikea ymmärtää, miten voi olla kiintymättä isovanhempiin, joita näkee jopa viisi kertaa viikossa.
Ymmärtäisin, jos viettäisi isovanhemmillaan vaikkapa viikonlopun silloin tällöin, kerran kuukaudessa tai parissa. Mutta isoäiti on ollut hoitoapuna lapsen syntymästä asti, ja on jaksoja jolloin lapsi viettää jopa enemmän aikaa isovanhempiensa kanssa kuin vanhempiensa, sillä vanhemmilla on terveysongelmia. (Äidillä migreenikausia, jolloin ei kestä ääniä, ja isä on vakavan suolistosairauden takia usein sairaalassa.)
Keskiverto 5-vuotias näkee päiväkodin henkilökuntaakin 5 kertaa viikossa.
Vaikka isoäiti on ollut apuna syntymästä asti, niin voi hyvinkin olla että lapsella on silti syntynyt kiintymyssuhde vain vanhempiinsa.
Jos lapsi ei ole kiintynyt isovanhempiinsa, niin sitten ei ole. Ei siinä loppujen lopuksi ole mitään ihmeteltävää. Huolestuttavaa olisi vasta jos ei olisi kiintynyt vanhempiinsa, sillä näiden kanssa se arkikin jaetaan ihan eri tavalla, vaikka kuinka nähtäisiin isovanhempia päivittäin.
En oikein tiedä mitä haluaisit kuulla, että lapsi on jotenkin epänormaali? Ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kumman hyvin ap oman kertomansa mukaan ulkopuolisena tietää perheen asiat...
Mutta joo, en minä muista lapsena halailleeni isovanhempiani, ehkä olen halannut pienenä mutta en enää niin isona että muistaisin asian. Enkä todellakaan ole sanonut rakastavani heitä vaikka ihan olen heistä pitänyt ja olen heitä rakastanut sillä lailla kun mummoja ja pappoja nyt rakastetaan. Olen kuitenkin ollut heidän kanssaan läheinen ja olen edelleen, olen tunne-elämältäni mielestäni ihan normaali ja kykenevä rakastamaan sekä osoittamaan rakkauttani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelma taitaa olla juuri mummon lepsuus. Lapsi koettelee rajojaan, ja huomaa, ettei mummo osaa pitää puoliaan. Sitä sitten ihan surutta käyttää hyväkseen. Ei lapsi ole empaattinen kuin fiksu aikuinen.
Kiitos vastauksesta! Ymmärrän tuon kyllä, mutta enemmän ystävääni huolettaa se, että lapsi ei ole koskaan osoittanut ollenkaan hellyyttä ja kiintymystä isovanhempiaan kohtaan. Ei ole halannut, ei suukottanut, ei sanonut rakastavansa tms.
Kuinka normaalia on, ettei kiinny isovanhempiinsa? Minä kyllä lapsena rakastin kovasti mummoa ja pappaa, jotka asuivat samassa pihapiirissä.
Ei kai niihin ole pakko kiintyä. Meidän lapset ei niin välitä anopista.
Halaileeko lapsi vanhempiaan tai muita ihmisiä? Jotkut ovat lapsena jo sellaisia etteivät välitä tuollaisesta.
Vanhempiaan kyllä halailee ja suukottaa paljon, haluaa istua sylissä, ja kertoo rakastavansa. Sellaista normaalia pikkulapsen hellittelyä, silittää äitinsä hiuksia jne. En tiedä, miten muita ihmisiä kohtaan käyttäytyy.
On vaikea selittää, mutta käytös isovanhempia kohtaan vaikuttaa hyvin "etäiseltä" ja kylmältä.
Ymmärrän tietysti, ettei pieni lapsi tee niin tahallaan, vaan käytökseen on varmaan jokin syy. Mutta minulla ei ole vieraaseen lapseen mitään tunnesidettä ja kyllä ainakin näin sivustakatsojana tulee käytöksestä sellainen mielikuva, että isovanhemmat ovat lapselle yhdentekevät. Olen nähnyt paljon pienempien lasten osoittavan sata kertaa enemmän empatiaa ja hellyttää läheisiään kohtaan.
No toisaalta mitä sitten vaikka isovanhemmat eivät herättäisikään lapsessa mitään erityisiä tunteita ja kiintymystä? Lapsi on selvästi kiintynyt vanhempiinsa, eikä hänellä näin ollen ole todennäköisesti mitään tunne-elämän ongelmia. Se riittää pienelle lapselle, että vanhempiin ja sisaruksiin on rakastavat välit, sekä että tuossa iässä osaa tehdä jonkin tason kaverisuhteita esim. päiväkodissa.
Totta kai asia voi olla isovanhemman näkökulmasta ikävää, mutta pitää ymmärtää että lapsen näkökulmasta on ihan ok vaikka isovanhempia ei nyt niin rakastaisikaan. Eihän niitä tunneasioita voi pakottaa, ja vanhempiin suhde syntyy jo pikkuvauva-ajasta lähtien kun vanhemmat aamuin, päivin, illoin vastaavat lapsen tarpeisiin ja vuorovaikuttavat hänen kanssaan.
Minun on kyllä vaikea ymmärtää, miten voi olla kiintymättä isovanhempiin, joita näkee jopa viisi kertaa viikossa.
Ymmärtäisin, jos viettäisi isovanhemmillaan vaikkapa viikonlopun silloin tällöin, kerran kuukaudessa tai parissa. Mutta isoäiti on ollut hoitoapuna lapsen syntymästä asti, ja on jaksoja jolloin lapsi viettää jopa enemmän aikaa isovanhempiensa kanssa kuin vanhempiensa, sillä vanhemmilla on terveysongelmia. (Äidillä migreenikausia, jolloin ei kestä ääniä, ja isä on vakavan suolistosairauden takia usein sairaalassa.)
Eiköhän se selitys voi olla nimenomaan tuossa, että lapsi on mummon kanssa noin paljon. Oma lapseni oli aikoinaan paljon äidilläni hoidossa, kun opiskelin. Lapsi ei ollut mummolla joka arkipäivä eikä jättipitkiä päiviä, mutta vasta jälkeen päin tajusin, että tuo oli huono järjestely. Lapsi käyttäytyi mummoa kohtaan välillä tosi rumasti ja ilmeisesti kysymys oli siitä, että mummo ei ollut mikään "virallinen hoitaja" kuten vaikka kerhossa, mutta ei oikein perheen ulkopuolinen rakas läheinenkään, koska lapsi vietti paljon aikaa hänen kanssaan. Lapsi käyttäytyi huonoimmin usein silloin, kun sekä minä että äitini olimme kumpikin paikalla - lapsi ilmeisesti ei tiennyt, kuka on auktoriteetti tms. Kun mummo myöhemmin muutti kauemmas asumaan ja lapsikin oli jo koulussa tajusin yhtäkkiä, kuinka minun ja lapsen välit paranivat selvästi. Oman kokemukseni mukaan mummon pitäisi olla selvästi perheen ulkopuolinen eikä joka päivä nähtävä, vaikka olisikin rakas. Toki aina ei ole näin, paljon on varmaan kiinni lapsen luonteestakin, mutta omalle lapselleni tuo järjestely oli selvästikin vaikea. Lisämausteensa soppaan toi tietysti se tyypillinen ilmiö, että mummot vähän hullaantuvat lapsenlapsiin ja antavat periksi, enemmän tai vähemmän mielistelevät. Ja oma äitinikin oli ollut perhepäivähoitaja aikanaan ja varmasti noin yleensä osasi toimia lasten kanssa, mutta yhtäkkiä sitä mummon mussukkaa ei voinutkaan kohdella samoin.
Asia erikseen on sitten se, että lapsi ei varmaan tajua migreenistä ja suolistosairaudesta tuon taivaallista, vaan hän pelkää ja silloin hänet ajetaan mummolle hoitoon. Voi aiheuttaa negatiivisen mielleyhtymän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kai se on sitten uskottava, että on ihan normaalia, ettei lapsi ole KOSKAAN halannut isovanhempiaan.
En ole ikinä tällaiseen yhdessäkään sukulais- tai tuttavaperheessä törmännyt, joten tuntuu siksi uskomattomalta. Tuttavalapset tuntuvat yleensä jopa rakastavan sellaisiakin isovanhempia, joita itse karsastan, esim. alkoholistimummoa joka löyhkää viinalta kilometrin päähän...
Tämä voi tulla nyt yllätyksenä, mutta lapsikin on ihan oikea ihminen ja persoona, jota toiset persoonat viehättävät ja toiset eivät niinkään. Päiväkodissa lapsi tykkää toisista tädeistä, ja toisista ei. Jotkut lapset kiinnostavat kavereina, ja toiset ei. Toinen mummo saattaa vaikuttaa tosi kivalta, ja toinen ei.
Vanhemmistaan lapsi tykkää yleensä ihan automaattisesti, koska heihin syntyy aivan erilainen suhde kuin keneenkään muuhun. Isovanhemmistaan lapsi taas ei tykkää automaattisesti. Isovanhempien vierellä ei vietetä heti synnyttyä aikaa 24/7, isovanhemmat eivät vastaa vauvan vauvan nälkä-, lämpö-, kosketus-, ym. tarpeisiin 24/7, heihin ei (yleensä) synny kiintymyssuhdetta, jonka vuoksi lapsi rakastaa vanhempiaan vaikka he eivät persoonina viehättäisi lapsia. Vaikka se isovanhempi olisi kuinka ollut apuna vauvasta pitäen, niin esim 6kk ikään mennessä lapsi pystyy luomaan vain kaksi kestävää kiintymyssuhdetta, ja ne ovat useimmiten äitiin ja isään.
Vierailija kirjoitti:
En oikein tiedä mitä haluaisit kuulla, että lapsi on jotenkin epänormaali? Ei ole.
En tietenkään toivo, että lapsessa olisi mitään "vikaa". Toivoisin vain, että asialle olisi tehtävissä jotain, koska se selvästi pahoittaa ystäväni mielen.
Kyllähän täällä jatkuvasti päivitellään, että isovanhemmat eivät välitä lapsenlapsistaan tai isovanhempi suosii jotain tiettyä lasta jne. Tuntuu perin kummalliselta, jos isovanhempi ei saisi pahoitella tai ihmetellä päinvastaista tilannetta. Varsinkin, kun hänessä ei ole mitään erityistä vikaa: ei ole ilkeä lapselle, ei mitenkään vastenmielinen tai ällöttävä, jne. Ihan tavallinen, kiltti viisikymppinen nainen ja muutaman vuoden vanhempi mies.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmistaan lapsi tykkää yleensä ihan automaattisesti, koska heihin syntyy aivan erilainen suhde kuin keneenkään muuhun. Isovanhemmistaan lapsi taas ei tykkää automaattisesti. Isovanhempien vierellä ei vietetä heti synnyttyä aikaa 24/7, isovanhemmat eivät vastaa vauvan vauvan nälkä-, lämpö-, kosketus-, ym. tarpeisiin 24/7, heihin ei (yleensä) synny kiintymyssuhdetta, jonka vuoksi lapsi rakastaa vanhempiaan vaikka he eivät persoonina viehättäisi lapsia. Vaikka se isovanhempi olisi kuinka ollut apuna vauvasta pitäen, niin esim 6kk ikään mennessä lapsi pystyy luomaan vain kaksi kestävää kiintymyssuhdetta, ja ne ovat useimmiten äitiin ja isään.
Pakko vastata vielä tähän, että kuten jo toisessa viestissä sanoinkin, isoäiti on ollut lapselle paljon hoitoapuna lapsen koko elämän ajan - käytännössä katsoen asui perheen kanssa pitkiä aikoja silloin, kun lapsi oli vauvaikäinen eikä äiti pystynyt migreeninsä takia yksin pyörittämään arkea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Toi ei ole todellista. Provo on.
Mikä tässä on niin uskomatonta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En oikein tiedä mitä haluaisit kuulla, että lapsi on jotenkin epänormaali? Ei ole.
En tietenkään toivo, että lapsessa olisi mitään "vikaa". Toivoisin vain, että asialle olisi tehtävissä jotain, koska se selvästi pahoittaa ystäväni mielen.
Kyllähän täällä jatkuvasti päivitellään, että isovanhemmat eivät välitä lapsenlapsistaan tai isovanhempi suosii jotain tiettyä lasta jne. Tuntuu perin kummalliselta, jos isovanhempi ei saisi pahoitella tai ihmetellä päinvastaista tilannetta. Varsinkin, kun hänessä ei ole mitään erityistä vikaa: ei ole ilkeä lapselle, ei mitenkään vastenmielinen tai ällöttävä, jne. Ihan tavallinen, kiltti viisikymppinen nainen ja muutaman vuoden vanhempi mies.
No siis lähes joka viestissä on sanottu, että asialle voi jotain, mutta se ei tunnu kiinnostavan sinua. Se, mitä voidaan, on hankkia kunnioitus ryhdistäytymällä. Rajat ja jämäkkyys tuovat kunnioituksen, ja se kiintymys siellä oikeasti jo on. Sitä vaan ei tarvitse mielistelevälle ja aina saatavissa olevalle mummolle näyttää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En oikein tiedä mitä haluaisit kuulla, että lapsi on jotenkin epänormaali? Ei ole.
En tietenkään toivo, että lapsessa olisi mitään "vikaa". Toivoisin vain, että asialle olisi tehtävissä jotain, koska se selvästi pahoittaa ystäväni mielen.
Kyllähän täällä jatkuvasti päivitellään, että isovanhemmat eivät välitä lapsenlapsistaan tai isovanhempi suosii jotain tiettyä lasta jne. Tuntuu perin kummalliselta, jos isovanhempi ei saisi pahoitella tai ihmetellä päinvastaista tilannetta. Varsinkin, kun hänessä ei ole mitään erityistä vikaa: ei ole ilkeä lapselle, ei mitenkään vastenmielinen tai ällöttävä, jne. Ihan tavallinen, kiltti viisikymppinen nainen ja muutaman vuoden vanhempi mies.
No sitä suosimista kyllä päivitellään ihan sen vuoksi, että se aiheuttaa lapselle mielipahaa. Ja välinpitämättömyys on inhottavaa niille aikuisille lapsille, eiväthän ne lapsenlapset ymmärrä sitä potentiaalista isovanhempi-lapsi -suhdetta, jos sitä ei koskaan ole ollutkaan.
Kyllähän isovanhempi voi ihmetellä ja pahoitella ihan rauhassa päinvastaista tilannetta, mutta sympatiaa täältä ei heru lähinnä siksi että mummo on aikuinen ihminen ja lapsi on lapsi. Ja sitä paitsi, tämähän ketju on "ystävän" kirjoittama, joten siksikin vähän ihmetyttää monia lukijoita. Lapsi tykkää kenestä tykkää, ja sellaista se on. Isovanhempien on vain sopeuduttava siihen. Kyllähän se voi satuttaa isovanhempaa, mutta aikuisena ihmisenä hän pääsee siitä yli. Sen sijaan en ymmärrä miksi asia kiinnostaa niin kovin mummon ystävää? Ja ketju alkaa vaikuttaa siltä, että ap haluaisi että tänne kirjoitettaisiin kuinka lapsessa on jotain pielessä. Lapsi on ihan normaali lapsi, hän ei vaan ole kiintynyt isovanhmpiinsa/ei näytä sitä ainakaan avoimesti. Pääasia on, että lapsella on hyvät suhteet omiin perheenjäseniinsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En oikein tiedä mitä haluaisit kuulla, että lapsi on jotenkin epänormaali? Ei ole.
En tietenkään toivo, että lapsessa olisi mitään "vikaa". Toivoisin vain, että asialle olisi tehtävissä jotain, koska se selvästi pahoittaa ystäväni mielen.
Kyllähän täällä jatkuvasti päivitellään, että isovanhemmat eivät välitä lapsenlapsistaan tai isovanhempi suosii jotain tiettyä lasta jne. Tuntuu perin kummalliselta, jos isovanhempi ei saisi pahoitella tai ihmetellä päinvastaista tilannetta. Varsinkin, kun hänessä ei ole mitään erityistä vikaa: ei ole ilkeä lapselle, ei mitenkään vastenmielinen tai ällöttävä, jne. Ihan tavallinen, kiltti viisikymppinen nainen ja muutaman vuoden vanhempi mies.
No siis lähes joka viestissä on sanottu, että asialle voi jotain, mutta se ei tunnu kiinnostavan sinua. Se, mitä voidaan, on hankkia kunnioitus ryhdistäytymällä. Rajat ja jämäkkyys tuovat kunnioituksen, ja se kiintymys siellä oikeasti jo on. Sitä vaan ei tarvitse mielistelevälle ja aina saatavissa olevalle mummolle näyttää.
Ymmärrän... Toki minä en saa ystävästäni tehtyä jämäkämpää; hänen luonteensa nyt on mitä on, kiltti ja auttavainen.
Täytyy kyllä sanoa, että en minä lapsenakaan kohdellut kilttejä ja lepsuja ihmisiä kuten saastaa. Minut kasvatettiin kunnioittamaan kaikkia ihmisiä, eikä vain niitä, jotka osasivat vaatia kunnioitusta.
Isäni vanhemmat kuolivat, kun olin tosi pieni, heitä en tuntenut koskaan. Äitini vanhemmista en pitänyt koskaan. He olivat jotenkin yksinkertaisia juntteja, muistan että tuo asia ärsytti minua suunnattomasti jo lapsena.
"Tuttava" eli isovanhempi itse ei vain nyt usko. Laita ne rajat. Lapsi ei muuten kunnioitta ja se kunnioitus on tärkeää. Lapsessa ei ole mitään vikaa, vaikka hän ei juuri sinua halutaan halailla. Anna lapselle tilaa, älä sylitä väkisin. Vaikka miten paljon olisit ollut hoitamassa, lapsellakin on oikeus omiin rajoihin. Älä ole mustasukkainen vanhemmille, senkin lapsi vaistoaa jos kiehut kateudesta kun hän on äitinsä sylissä ja yrität sen jälkeen väkisin saada samaa itsellesi. Välit paranee varmasti, kun antaa henkisesti tilaa ja pitää silti kiinni rajoista.
Eivätkö vanhempasi ihmetelleet, kun jäit kyläilyistä pois? Antoivatko käytöksellesi siunauksen?