Lue keskustelun säännöt.
Miltä sinusta tuntuisi kuulla, että isovanhempasi eivät koskaan rakastaneet toisiaan?
04.08.2016 |
Että se nyt vaan oli sitä aikaa. Vaikka lapsia lähes kymmenkunta. Lapsetkin olivat äidin vastuulla vaikka yhteisiä olivatkin. Näitä elämän lopun lähestyessä tehtyjä tunnustuksia. :(
Kommentit (36)
No minäkin ajattelen siitä aika lailla niin, että mitä väliä. Yhteiskunta oli erilainen, ei tuo mikään outo ja kumma juttu ole. Pitäisin itse asiassa aika naivina ajatusta siitä, että suuri osa isovanhempiemme liitoista olisi ollut suuria rakkaustarinoita. Yhtä paljon (ja ehkä enemmän) on ollut ongelmia, mutta niistä ei vaan ole puhuttu eikä erottu. On vaan oltu, kun niin on pitänyt tehdä. Yhteiskunta ei ollut niin yksilön onneen kannustava kuin nyt. Tärkeintä oli kasvattaa lapset ja tehdä työt hyvin. Jos vielä kävi niin hyvä mäihä, että rinnalla oli hyvä puoliso, eikä ainakaan vihattu toisiaan, niin sitä parempi. Jos ei, niin sitten ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isäni vanhemmista en olisi edes yllättynyt, olivat 50-luvulla naimisissa ihan pari vuotta ja ottivat avioeron, yksi lapsi (eli isäni siis) heillä on. Ovat molemmat olleet ja edelleen ovat todella hyvän näköisiä ja tutustuneet isoisän siskojen kautta vasta opiskeluaikoina, eli ovat edenneet rytinällä - en siis ihmettelisi vaikka mitään syvempää tunnetta ei missään välissä olisi heidän välillään ollut.
Äidin vanhemmista olisin todella ihmeissäni, kuitenkin olivat naimisissa siihen asti kun isoäiti lähti aivan liian aikaisin 'vasta' reilu 60-vuotiaana ja isoisä ollut nyt yksin melkein 15-vuotta ja aina mummua muistelee. Melko epäuskoinen ja ehkä vähän alakuloinenkin olisin tiedosta, vaikka asia sinällään ei minulle kuulu.
Ja se lasten kasvatuskin on ollut erilaista, siksi meidän omissa vanhemmissa on varmasti paljon "tunnevammaisia", kun lapsuudenkoti ei ole ollut lämmöllä pilattu. Nää nyt vaan on asioita, jotka pitää tiedostaa eikä jäädä surkuttelenaan! Pitää tehdä omasta elämästä parempaa ja huolehtia, että antaa omille lapsille hyvän alun elämään.
22
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isovanhempani? Ihan helvetin sama. Ovat olleet kuolleita yli 20 vuotta.
Miten heidän kuolemansa liittyy asiaan?
No mitäs mitäs? Miten tuollaisen asian paljastuminen vaikuttaisi elämääni? Mitä voisin tehdä asialle?
Onneksi täällä oli asian paremmin ymmärtäneiden pohdintaa.
Joo, ehdottomasti kannattaisi kuluttaa seuraavat 3 kuukautta elämästään surkutteluun siitä, etteivät isovanhemmat (jotka ovat monelta yli 30-vuotiaalta joko kokonaan tai osittain kuolleet) rakastaneet toisiaan. Siinä samalla voisi sitten itkeä sotia, nälänhätää ja ilmaston lämpenemistä, ihan niin kuin omassa elämässä ei olisi mitään mietittävää. :D
Kiva olkinukke sulla. Onko sun oman elämän miettiminen samalla argumentaatiotasolla? Miten joillakin riittääkin omassa elämässä niin paljon mietittävää, kun toiset vaan elää ja nauttii elämästä? Missä mättää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisin surullinen että ovat joutuneet elämään niin. Olisin vihainen jos omat vanhemmat tunnustaisivat etteivät ole koskaan rakastaneet toisiaan ja ovat olleet yhdessä vain lasten takia.
Nykyään ei tuhlata aikaa vaan mukula kainaloon ja ovi kiinni ja tekstari puolisolle "kasvettiin erilleen, heippa" ja kohti sitä oikeaa rakkautta joka on nurkan takana.
Nykyään oletetaan olevan edes jonkinlaista kiintymystä ja kunnioitusta, edes ystävyyttä puolisoiden välillä. En ihan näe mikä siinä on niin kamalaa? Miten se kasvattaa ihmistä että hammasta purren jakaa ainoan elämänsä jonkun huutavan idiootin kanssa, jolta ei kaunista sanaa suusta pääse.
Siitä olen samaa mieltä, että ihmiset hankkivat liian nopeasti lapsia eivätkä tutustu kunnolla toiseen, mutta sama oli myös isovanhempiemme aikaan kun piti vauhdilla mennä naimisiin ja heti lapset siihen päälle. Yllätys, ettei yhteiselo ollut kauhean toimivaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ja se lasten kasvatuskin on ollut erilaista, siksi meidän omissa vanhemmissa on varmasti paljon "tunnevammaisia", kun lapsuudenkoti ei ole ollut lämmöllä pilattu. Nää nyt vaan on asioita, jotka pitää tiedostaa eikä jäädä surkuttelenaan! Pitää tehdä omasta elämästä parempaa ja huolehtia, että antaa omille lapsille hyvän alun elämään.
22
Tämä tässä aloituksessa oli yhtenä pointtina. Mikä meni ennen vikaan ja miten toimia toisin, että lapset kasvavat ehjinä? -ap
Vierailija kirjoitti:
Olisin surullinen että ovat joutuneet elämään niin. Olisin vihainen jos omat vanhemmat tunnustaisivat etteivät ole koskaan rakastaneet toisiaan ja ovat olleet yhdessä vain lasten takia.
Kun vähän aikaa luet tätä av-palstaa, huomaat että loppujen lopuksi jo aika moni 30-40 -vuotias pari on yhdessä lasten vuoksi. Ja ainakin omassa ystäväpiirissä on muutamia 10v yhdessä olleita pikkulasten vanhempia, jotka eivät nyt suoranaisesti sano että ovat yhdessä vain lasten vuoksi, mutta joista näkee ettei parisuhdetta käytännössä ole (ärsyttää kun kumppani haluaa läheisyyttä, ei kiinnosta olla lähellä, onneksi saa nukkua yksin, olispa elämä mahdollista ilman seksiä jne.. näitä asioita kuullut ystävien suusta).
Enkä nyt välttämättä näe kovin pahana sitä, että kaksi ihmistä jotka ovat päättäneet perheen yhdessä perustaa, hoitavat homman kotiin loppuun asti eli siíhen et lapset on isoja. Jotkut haluaa toimia niin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Heh, olisin yllättynyt jos olisivat rskastaneet toisiaan.
1800-luvun lopulla syntyneille ei olisi varmaan ollut edes mitenkään tavatonta. Ei ollut tindereitä ja nettipalstoja, josta valita kymmenientuhansien joukosta Se Oikea. Pienillä maaseutupaikkakunnilla vaihtoehdot olivat rajalliset ja niistä piti valita. En siis tuntisi surua tai muutakaan sellaista, eipä ne tunnu olevan nykyisin avioliitot yhtään sen onnellisempia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miltä sen nyt pitäisi tuntua. Ennen se on ollut vain normaalia kun ei avioerokaan ole ollut mahdollista. Varsinkin sodankäyneessä ikäluokassa paljon posttraumaattisesta stressistä kärsineitä ja jopa huumeiden vieroitusoireiden kanssa kamppailevia.parisuhteet ovat olleet enne käytännön vuoksi pakosti voimassa olevia, joskus joku on jopa puolisoaan rakastanut.
Minun isovanhempani (synt. 1907 ja 1911) eivät rakastaneet. Isoisä olisi halunnut eron 50-luvulla, mutta isoäiti ei antanut. Hän, maatalonemäntä ja kotiäiti, olisi joutunut lastensa kanssa köyhäintaloon. Siksi elettiin yhdessä ja vihattiin toisiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuultu jo vuosikymmeniä sitten. Eivät kyllä ole koskaan rakastaneetkaan ketään muuta kuin itseään. Ja rahaa.
Isovanhempieni rakkauselämä?
No, isänäiti ei ollut koskaan naimisissa. Isäni oli tulosta lyhyestä romanssista sähkötyömiehen kanssa. Mies pakeni Ruotsiin isoäitini tultua raskaaksi.
Äidinpuoleiset isovanhemmat olivat kyllä vuosikymmeniä naimisissa, mutta olivat kuulemani mukaan keskenään varsin erilaisia persoonia. Molempien kuoleman jälkeen paljastui, että isoisä oli saanut nuorempana lehtolapsen, johon ei halunnut pitää yhteyttä ja joka salattiin muulta perheeltä.
Olen aikani tuote siinä mielessä, että olen saanut valita puolisoni rakkaudesta. Se lienee maailman historiassa aika harvinaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Enemmän vaikuttaisi se miten olen nähny heidän kohtelevan toisiaan ja esim. lapsiaan. Tunnustus tuskin herättäisi erityisiä ajatuksia tai tunteita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisin surullinen että ovat joutuneet elämään niin. Olisin vihainen jos omat vanhemmat tunnustaisivat etteivät ole koskaan rakastaneet toisiaan ja ovat olleet yhdessä vain lasten takia.
Kun vähän aikaa luet tätä av-palstaa, huomaat että loppujen lopuksi jo aika moni 30-40 -vuotias pari on yhdessä lasten vuoksi. Ja ainakin omassa ystäväpiirissä on muutamia 10v yhdessä olleita pikkulasten vanhempia, jotka eivät nyt suoranaisesti sano että ovat yhdessä vain lasten vuoksi, mutta joista näkee ettei parisuhdetta käytännössä ole (ärsyttää kun kumppani haluaa läheisyyttä, ei kiinnosta olla lähellä, onneksi saa nukkua yksin, olispa elämä mahdollista ilman seksiä jne.. näitä asioita kuullut ystävien suusta).
Enkä nyt välttämättä näe kovin pahana sitä, että kaksi ihmistä jotka ovat päättäneet perheen yhdessä perustaa, hoitavat homman kotiin loppuun asti eli siíhen et lapset on isoja. Jotkut haluaa toimia niin.
Tiedän kyllä. Näitä on myös omassa lähipiirissä.
Jotkut haluaa elää niin ja jos sellaisen mallin parisuhteesta ja perheestä haluaa omille lapsilleen antaa niin siksi tätä ihmettelenkin.
Voihan sitä aina kuolinvuoteellaan tunnustaa miten ei koskaan puolisoaan rakastanut ja yhdessä elettiin pelkästä velvollisuudesta.
Joo, ehdottomasti kannattaisi kuluttaa seuraavat 3 kuukautta elämästään surkutteluun siitä, etteivät isovanhemmat (jotka ovat monelta yli 30-vuotiaalta joko kokonaan tai osittain kuolleet) rakastaneet toisiaan. Siinä samalla voisi sitten itkeä sotia, nälänhätää ja ilmaston lämpenemistä, ihan niin kuin omassa elämässä ei olisi mitään mietittävää. :D