Juttuseuraa teistä, jotka haaveilette vauvasta?
En löytänyt äkkiseltään tämänkaltaista viestiketjua, joten ajattelin avata uuden :) Olisi ihanaa kuulla muiden raskaaksi haluavien ajatuksia ja fiiliksiä! Tuntuu, ettei ole ketään, jolle tästä asiasta jutella, ja kun minun päässä ei tunnu mitään muuta enää pyörivän kuin kaikki nämä vauvaan ja raskautumiseen liittyvät jutut.
Tässä minun tarinani:
Olen alle 30 -vuotias nainen ja sain yhtäkkiä, oikeastaan vähän vahingon kautta, aikamoisen vauvakuumeen. Olen aina ajatellut, että en ole valmis vielä äidiksi, koska haluan vielä matkustella ja kokea ja tehdä kaikenlaista. Nyt kesällä kuitenkin tapahtui miehen kanssa pikku vahinko juuri melkein oviksen aikoihin, ja aloin perehtyä mahdolliseen raskauteen lukemalla kaikenlaista aiheeseen liittyvää netistä ja katselemalla vauvadokumentteja yms. Vauva-ajatukset täyttivät pääni, ja mietin joka päivä, mitä masussani mahtoi juuri nyt tapahtua, vai tapahtuiko yhtään mitään. Lueskelin netistä, mitä juuri tällä viikolla pitäisi tapahtua... Ja kun sitten menkat lopulta alkoivatkin, tuli ihan kyyneleet kun pettymys oli niin suuri. Juttelimme asiasta pitkään mieheni kanssa ja totesimme, että nyt olisi oikeastaan aika täydellinen hetki meidän elämässä vauvan tulolle. Päätimme alkaa yrittää ihan tosissamme.
Nyt olemme yhden kerran yrittäneet vauvaa tämän vahinkokierron jälkeen. Olen ollut havaitsevinani vaikka minkälaisia raskausoireita, mutta liekö kuviteltuja...? Kuvotusta, pyörrytystä, kipeät nännit, alkoholi ei maistu, hajut voimistuneet, ruoka etoo, suolaisen himo, väsymys, päänsärky, alavatsan nippailu ja viiltely, voimattomuus liikkuessa (esim. kun piti juosta bussiin, melkein jalat lähti alta) ja vaikka mitä muuta. Tänään on vihdoin kp 28. Ihmeellistä vatsan viiltelyä vasemmalta puolelta on ollut nyt jo melkein viikon ajan, mutta eilen alkoivat "menkkakipujen" tyyppiset polttelut ja orastava migreenikin (minulle tulee aina menkkojen aikana migreeni). Tuli lisäksi muutama tippa rusehtavaa vuotoa :( Olen lukenut, että monella on alkuraskaudessa menkkakipujen tyyppistä polttoa, ja vuotojakin esiintyy yllättävän suurella osalla naisista. Silti pelottaa käydä vessassa, jos ne menkat sieltä alkaa. En uskalla toivoa, että olisi onnistanut, kun menkkaoireet on niin tyypilliset. Tänä aamuna ei ollut mitään oireita, mutta migreeni alkoi taas orastaa päivän mittaan ja nyt illalla taas pyyhkäistessä ilmestyi pari tippaa rusehtavaa vuotoa paperiin :( Huonolta taitaa näyttää. Raskaustestiä en ole vielä tehnyt, kun olen kylässä enkä ole päässyt kauppaan ostamaan kenenkään huomaamatta. Joutuu vaan odottelemaan, kunnes pääsee kotiin (vaikka luultavasti tilanne selviää jo ennen sitä).
Olen pähkäillyt nyt monta viikkoa, onko minulla jonkunlaista hormonihäiriötä, kun menkat on muuttunu niin kummallisiksi, ennen olivat säännölliset n. 28-29pv ja alkoivat yleensä aina illalla pienillä poltoilla ja pikkuvuotamisella, ja sitten seuraavana aamuna hanat aukes kunnolla. Nyt kumminkin tänä vuonna on ollut kierron pituus kaikkea mahdollista 26-31 pv väliltä hyvin vaihtelevasti ja ihmeellistä tiputtelua on ollut monta päivää ennenkuin menkat kunnolla alkavat. Viittaa ilmeisesti keltarauhasen riittämättömään toimintaan? Ajattelin, että varaan lääkärin nyt tämän kierron jälkeen, jos ne menkat sieltä tulee. Jos saisin sitten hormonihoidon kierron tasoittamiseksi ja raskauden yrittämisen tueksi.
Tässä siis pääpiirteittäin tämän hetken ajatuksia, olisi tosiaan ihanaa, jos saisi täältä juttuseuraa :)
Kommentit (530)
Bembu, laitoin liittymispyynnön :) mihin siitä tulee sit tieto..?
Mä ehdin olla jo 100% varma eiliseen saakka et nyt tärppäs! Menkat oli 2 pv myöhässä, tänään ne sit kuitenki alko.. 4pv ennen oletettua alkamista mul tuli ovisliman kaltaista ja kunnolla 😲 Luin jostain et lisääntynyt valkovuoto ja limailu loppukierrosta vois olla merkki raskautumisesta.. Samoin liuta muita oireita + menkkojen myöhästyminen.. Nyt vituttaa ja masentaa huolella 😔😔
Karo: Eikä! Siis välillä tuntuu et joku kohtalo vittuilee ihan urakalla, kun käy kaikkee tommosta :( Tsemppiä <3 Ite en jaksa enää ees toivoo, jätin noi foolihapotkin pois kun ei vaan jaksa ottaa niitä. Mulla tänne oo mitään asiaa tosiaan kirjoteltavana nyt ennenku vasta elokuun puolessavälissä, et sitä ennen mä vaan fiilistelen tääl teidän mukana ja luen kuulumisia :)
Wendy, Karo ja Kanttarelli on liitetty ryhmään. Eli sieltä samasta paikkaa mistä liityitte pääsette nyt tutkimaan ryhmää.
Pieninyuu hienoa, että prosessi on pyörähtänyt käyntiin!
Ja uusia on taas liittynyt mukaan, mukavaa!
Minulla ei edelleenkään mitään kerrottavaa... Lisäksi töitä on niin älyttömästi, mikä on tavallaan hyvä, kun ei ehdi nyt niin paljon murehtiakaan. Vaan eipä ehdi yrittämäänkään, kun töissä tulee oltua suurin osa vuorokaudesta.
Bembu, en pääse sinne ku tulee vaan et sivua ei löydy ja sinulle ei ole oikeutta, vaik kirjautuneena yritin mennä? 🤔
Bembu, laitoin myös liittymispyynnön ryhmään.
Täällä taas viime aikoina painettu niin paljon töitä, että en oo miestä oikeestaan ees kerennyt nähdä. Tässä heinäkuun aikana ihan yhden kerran on puuhailtu.. kolmen viikon päästä viimestään pitäs työkiireidenkin helpottaa, niin sitten voidaan palata normaaliin päivärytmiin ja ehkä jopa nähdään toisiamme
Itkuun päätty seki kierto.. :( menkat alko jälleen tunnollisesti. Jos positiivista niin lähimpänä normaalia kiertoa keskenmenon jälkeen.. inseminaatiokin siirtyy taas kuukaudella ainakin ja ehkä syyskuussa sitten päästään viimein ekaan inssiin. Noh, josko tämän kierron aikana sais pari kolme kiloa nipistettyä painosta pois kun ne tulee kuitenkin hormonien takia ens kuussa jos päästään aloittamaan.. veekäyrä huipussaan...
Minttura, iso halaus sulle <3 hullua miten yhtä pariskuntaa voidaankn koetella.
Kiitos 💕 Kyllähän tässä huumori alkaa olla koetuksella mutta pakko jaksaa.. josko se lopussa sitten kiitos seisoisi ja saataisiin se pieni syliin asti tuhisemaan. Miten täällä muut jakselee? Onko muilla totaali turhautumista tähän odottamisen odottamiseen?
Hei! Kolmannesta lapsesta haaveilija liittyy seuraanne. Ennestään lapset 9 ja 11.v. Erosin pari vuotta sitten lasteni isästä ja löysin aika nopeasti ihanan miehen, jolla ei ole ennestään lapsia. Kertoi ettei ole halunnut/halua ja se oli mulle okei. Tulee toimeen mun lapsien kanssa. Keväällä heitin vitsinä et voisin jäädä kotiäitiksi jos työsopimustani ei jatketa kesän jälkeen, mut mies alkoikin tosissaan puhumaan et on ajatellut sittenkin haluavansa lapsen ☺ Mua ei tarvinnut paljoa ylipuhua 😂Ihanaa olisi saada vielä kokea raskaus ja vauva-arki yms. Mies innolla odottaa myös että raskaus alkaisi. Hänellä ikää jo yli 40 ja minä reilu 30.v
Kuparikierukka otettiin pois kesäkuussa ja nyt toinen yritys kerta menossa. Ihan kummallinen kierto ollut. Heinäkuussa vuosin kaksi kertaa. Eka alkoi kp26 15.7 ja kesti 3 päivää. Oli hieman tavallista vähäisempää. Seuraavaksi alkoi runsas vuoto 22.7 (samana päivänä testi nega)ja kesti neljä päivää. En nyt tiedä kummasta lasken kierron alkaneeksi.
Eilen testattu herkällä testillä nega. :(
Rinnat on tosi arat ,mikä menkka oireena tosi harvinaista mulle. Toisaalta pientä vuotoa ollut nyt kaksi päivää, viimeksi kun kävin vessassa ei tosin tullut taas mitään. Tulis nyt kunnolla vuoto tai lakkais kokonaan. Inhottavaa piinaa. Kerrottakoon et kuparikierukan kanssa ei tullut kuin yksi päivä korkeintaan tuhrua ja sit kunnolla vuoto. Kierto 26-28 ollut pitkään kierukalla.
Eihän kuparikierukan poisto pitäisi sotkea kiertoa näin pahasti? Nyt olis jo kp30 jos lasken ekasta vuodon aloituksesta.
Plussatuulia kaikille! 😊
Täällä ollaan, oon käyny lueskelee täältä meininkejä mutten ole kommentoinut mitään, mun eipä ole ollut mitään kerrottavaakaan. Menkat alkoi ajallaan niinkuin aina ennenkin, en jotenkin edes jaksanut pettyä enää. Tänään sitten oli käynti lapsettomuushoidon konsultaatiokäynnillä, ja ihan hyvin kai sekin meni, lekuri oli ymmärtäväinen, haastatteli meidät ja laittoi lähetteet. Nyt huomenna labroihin ja sitten vaan odotellaan. Pelottaa vaan että kätilöopisto laittaa lähetteen bumerangina takaisin. Lääkäri sanoi että hän päästäisi meidät tutkimuksiin, koska yli vuosi on yritetty, mutta tuo marraskuun keskenmeno voi topata meidän tutkimuksiin menon... Tuntuu myös turhauttavalta, kun jokaista tekoa kytätään. Tai siis, että ollaanko me tarpeeksi hyviä ihmisiä että meille voisi antaa lapsen. Hirmu tarkkaan piti miettiä mitä sanoo.
Noh, saa nähdä mitä käy.
Täällä yritetty nyt virallisesti ekaa kiertoa, oikein "etsimällä ovista"
Ja tietty tuli välivuotoa kp 13-24.. Nyt kuitenkin menkat myöhässä jo 7 päivää!! Sain testiin 5:n päivän jälkeen haaleampaakin haaleamman plussan, mutta taitaa olla vain viivanpaikka. Verikokeilla käynyt pe, josko sieltä edes selviäisi.
Ärsyttävää jos en olekaan, ja silti menkat ei voi alkaa että päästäisiin uuteen yritykseen/ aloittamaan terolutit.
Mä taas kans pitkästä aikaa tuun kirjotteleen. En oo viittiny mitään kirjotella ku ei mitään ihmeellistä oo tapahtunu.. Olin jo ihan hermorauniona kun menkat myöhässä n. kolme pvää, kaks testiäki ehdin jo tehdä, mutta kyllähän ne sit alko.. Kp 30/26-28.. Etova olo on koko ajan ollu, oikeestaan siitä asti ku menkkojen ois pitäny alkaa, joten jo haaveilin että josko. Satuttiin oleen mökillä oviksen aikaan ja olis mahkut että ois tärpänny, mutta... Tosin nää oli melko oudot menkat, kun yleensä tosi runsaat ja kivuliaat, nyt kipua kesti kaks pvää ja suht niukkaa vuotoo nelisen päivää. Haaveissa siis olis jos vaikka näyttäis plussaa vielä ennen lomareissua. Vaikka järki sanooki et turha toivo..
NMW ja Papuusi, miten teidän kävi? Molempien tarinat (myös nuo Papuusin oudot menkat) kuulostaa siltä että raskaus ei ole poissuljettu mahdollisuus..?
Aattelin testailla huomenna, kotiuduin juuri vasta mökiltä.. Palaan asiaan sitten :) mikä muilla tilanne? Vai onko kaikki siirtyneet muille palstoille?
Täällä ollaan mut ei mitään uutta. Mentiin lapsettomuustutkimusten konsultaatioon ja lääkäri jo lupaili että lähete menee läpi Naistenklinikalle. Kuitenkin toissapäivänä soitettiin, ettei tutkimuksiin otata, koska YLLÄTYS ollaan liian nuoria. Kahden vuoden päästä sitten jos ei vieläkään ole onnistunut. Kolme vuotta pitää siis tätä helvettiä jaksaa että saa apua. Että yksityiselle menoa tässä mietitään, suututtaa ja itkettää että mikään ei koskaan onnistu.
Hei noin kolmekymppiset esikoista kuumeilevat, vauva.fi:ssä on suljettu ryhmä, missä on tällä hetkellä runsaasti tilaa aktiivisille keskustelijoille. Ryhmä on ollut pystyssä jo parisen vuotta, ja siellä on myös plussanneita/lapsen saaneita keskustelemassa omissa ketjuissaan. Kuumeilijoille on siis oma ketju.
Linkki ryhmiin: http://www.vauva.fi/keskustelu/ryhmat, lähetä liittymispyyntö ryhmään Kuumeilevat kolmekymppiset 2017
Käytännössä ryhmässä on ollut n. 28-38 -vuotiaita, joten lähes kolmekymppisetkin esikoista yrittävät voivat liittyä ryhmään.