Vielä_yksi
Seuratut keskustelut
Mun äiti saa eläkettä
700€, vaikka on tehny raskasta työtä ja tosi pitkää päivää koko ikänsä. Jo pienenä lapsena alle kouluikäisenä oli poimimassa marjoja ja sieniä metsästä, jotka äitinsä möi torilla kaupungin rouville. Oppi laittamaan taivaallisen hyvää ruokaa jo nuorena. Omaa maailman kauneimman lauluäänen, jota kuuntelin lapsena ja nuorena lumoutuneena.
Tuolla eläkkeellä ei käydä ravintoloissa, ei edes kahviloissa, ostetaan tosi tarkkaan ruoka-aineet ja tehdään ne itse ruoaksi. Autan aina, missä pystyn, mutta asumme kaukana toisistamme. Yrittäjyyseläke siirtyi isälleni josta ei iloa ollut äidille koskaan ja vanhempien eron jälkeen vielä vähemmän. Muutama vuosi nuoruudessani oli niin tiukkaa, että näimme nälkää, itse sain syödä koulussa ja kesät olin myös töissä, joka auttoi tilannetta jonkin verran. Hän laskee tarkkaan, että saa lääkkeensä hankituksi, koska niistä ei halua luopua.
Joten, olisiko mitenkään joskus hyvä ajatus, että autettaisiin myös omia köyhiä? Tämä piti olla vastaus aiempaan avaukseen, jonka joku taas poisti, (kiitti siitä) joten on nyt oma avauksensa.
117Kommentit
Tänään plussa testiin! 😊 Viikkoja 4+0
Helmikuun 1. päivä olisi laskujeni mukaan laskettu aika.
Tämä on kolmas raskauteni. En muista et aijemmin olisin ennen plussaa jo voinut näin pahoin. Useasti päivässä pahoinvointia. Syöminen onneksi helpottaa oloa.
Vatsa ollut turvoksissa pitkään. Tissit kipeät ja
tää pahoinvointi. Pari päivää ollut jo varma raskaudesta.
isbe kirjoitti:
Vielä_yksi: mitä teillä maksoi tuo icsi yksityisellä? Teittekö siis vaan yhden hoidon? Me ollaan kans aloittamassa hoidot kun terolut kuuri ei itsellä auttanut eli kuukautiset ja ovulaatio loistaa poissaolollaan. Pillerit jätin viime kesänä.
Ollaan tehty yksityisellä neljä inseminaatiota ja yksi icsi hoito. Icsi- hoito tuli maksamaan 4000euroa. Yhteensä tutkimuksineen käytetty nyt noin 6000 euroa tähän projektiin. Plus tietty kaikki vitamiinit , testit ja muut vippaskonstit mihin rahaa palanut vuosien aikana.
Ei se rahan meno haittaisi jos joku lupaisi et kun laitat toisen saman verran rahaa niin saat lapsen. Maksaisin sen ilomielin. Mitään takuita näistä hommista ikävä kyllä ei saa.
Hei!
Siirryn minäkin tänne ketjuun. Yritystä jo niin kauan etten enää tiedä monesko kierros on menossa. Kaksi vuotta yritystä tulee kesällä.
Hoidoissa ollaan oltu yksityisellä klinikalla viime syksystä asti. Alku vuoden Icsi hoidon tuotesiirto päättyi negaan ja pakkaseen ei saatu ainuttakaan alkioita.
Hetken ajattelin et lapsi toiveet oli siinä.
Todettiin ettei rahat riitä enää yksityisen hoitoihin. Käytiin vielä yksityisellä gynellä puhumassa edellinen hoito läpi( missä meni vikaan, oisko voinut tehdä toisin = ei syytä löytynyt) ja pyydettiin lähete kunnalliselle.
Onneksi saatiin myönteinen päätös ja huhtikuussa tulossa aika suunnittelukäynnille. Kaksi hoitokertaa saadaan julkiselta ja jos ei onnistuta niin vihdoin voi keskittyä elämässä johonkin muuhunkin. Nyt tämä projekti vie kaiken energian. Lopulta tuntuu jo että ihan sama mikä lopputulos. Jatkuva jonkin odottaminen ainakin loppuu.
Hei!
Aina välillä käynyt juttujanne lueskemassa. Pitkästä aikaa päätin tulla omastakin tilanteesta kertomaan.
Viime vuoden puolella meille tehtiin yksityisellä lapsettomuusklinikalla yhteensä neljä inseminaatiota, mutta kaikki päättyivät negaan.
Lopulta päädyttiin kokeilemaan vielä koeputkihedelmöitystä. Yksi hoito tehdään, enempään ei ole varaa. Lasta ei luomuna tule tai ainakin todella pieni mahdollisuus.
Munasolujen keräys oli viime viikolla ja tällä viikolla yksi alkio siirrettiin kohtuun. Käytännössä olen siis raskaana. Toivottavasti vielä reilun viikonkin päästä, kun saa tehdä testin. :)
Henkisesti hoidot ovat olleet rankkoja. Pelkoa saadaanko soluja, päästäänkö siirtoon ja nyt vielä hyvin piinaava odotus. Luottavaisella mielellä kuitenkin olen et nyt se onnistuu. Jos ei niin ainakin yritettiin.
Tsemppiä ja voimia kaikille yritykseen!
Tänään testi näyttää plussaa lähes kahden vuoden yrityksen jälkeen. Toisella hoitokerralla onnistuttiin. Vaikea vielä uskoa et tää on tottakaan, vaikka oireita ollut pitkään.
Runsas turvotus vatsalla, pahoinvointi ja tissit kipeät. Toivottavasti kaikki menee hyvin.
Tsemppiä kaikille kuumeilijoille!