Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Kun anoppi suosii vävyään ja vihaa miniäänsä?
02.08.2016 |
Tilanne meillä siis tämä: anoppini on suhtautunut minuun aina hyvin kylmäkiskoisesti ja kyräillen. Hän on ihmisenä kuin emotionaalinen jääpuikko, ei ole ollenkaan lämmin tai mukava ihminen, ei ota yleensäkään muita huomioon, ja minua miniäänsä kaikista vähiten. Olen nokkimisjärjestyksessä selvästi se alin. Suhtautuu minuun kuin veriviholliseen, vaikka olen kaikin tavoin yrittänyt olla hyvä miniä hänelle ja hyvä vaimo hänen pojalleen. Selän takana kuuluu puhuvan ja arvostelevan minua, keksii vaikka tikusta asiaa.
Minun on ollut asiaa vaikea näiden vuosien aikana (15 vuotta) ymmärtää tai hyväksyä, kun kuitenkin olen aina ollut häntä kohtaan erittäin huomioonottava ja kohtelias, auttavainen, hyväkäytöksinenkin. Mutta eivätpä ole apuni ja hyvät käytöstavat auttaneet, anoppi on töykeä ja törkeä.
Kunnes.....kuvioon astui tyttären mies, vävy. Tämä mies on melko huonokäytöksinen, arrogantti, itsekäs. Ei kiitä, ei ikinä tarjoa omastaan, ei ota anoppia millään tavalla huomioon, ei auta. Ei näytä positiivisia tunteita. Ruokapöydässä mies kasaa ison annoksen itselleen ensimmäisenä ja syötyään jättää likaiset astiat pöytään ja poistuu kiittämättä paikalta. Olen hämmentyneenä seurannut anopin käytöstä. Anoppi on maireana ja yrittää kaikin tavoin miellyttää tätä vävyään. Ostelee lahjoja, kehuu ja hehkuttaa. Tekee lempiruokaa, ostaa lempiolutta.
Miksi ihmeessä?!? Voisiko joku fiksumpi selittää mulle tämän omituisen kuvion? Se, joka käytöksensä perusteella ansaitsisi vähiten saa kuitenkin eniten? Mitä minä, inhottu ja sorsittu miniä, voisin oikein tehdä? Heittää hanskat tiskiin ja lopettaa vierailut anopin luona kokonaan? Pyyhkiä koko ihminen elämästäni? Joka kerta tulee nykyisin paha mieli pitkäksi aikaa kun on anopin kanssa tekemisissä. Se suosikin ja inhokin välinen arvostusero on niin ilmeinen.
Kommentit (61)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
^
Ihan kuin mun anoppi! Just tuo tervehtimättömyys ja ettei viitsi vaivautua "arvottomina" pitämiensä henkilöiden seurassa...Ja tämä oli osoitettu siis 37:lle.
Ymmärsin. Lisään sen verran noidasta, että lapset ovat kahta kategoriaa.
Mummun kulmat joita passataan, ruokitaan ja ihastellaan äänekkäästi. Sitten on muut "kakarat" joita ei ole edes olemassa. Tästä olisi niin paljon tapauksia ja ehkä joskus avaudun enemmän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielenkiintoisia kuvioita nämä kierot anoppi-ihmiset osaavatkin lähisukulaisilleen järjestää. On suosikit ja inhokit, on lellikit ja vihatut. Ja usein se joka on hyvä ja yrittää ansaita hyväksyntää ei sitä itselleen saa, vaan kiitos ja arvostus lankeaa juuri sille, joka vähiten sitä ansaitsisi.
No, yksinäisiä ihmisiä tulevat olemaan vanhoina ja kuolevat katkerina yksinäisyydessä.
Meillä niin,että anopin mielestä niin vävyt kuin miniätkin ovat hirveitä ja eivät kyllin hyviä hänen lapsilleen.
Mies on puolustanut minua ja pistänyy äitiään ruotuun.Välillä olin käymättä mutta kun mies on kotitilallaan töissä niin välistä vaan pakko oli mennä.Mikä meillä muutti tilanteen oli se,että miehelleni tuli masennus.Josta seurasi pari itsari yritystä ja muutaman kuukauden suljettuosasto.Kaikkihan oli tietysti minun vikaa ja pidin miestä väkisin suljetulla...Minullahan se sana valta olikin...Rupesin sitten sanomaan faktoja,löin pöytään aina kun alkoi haukkuminen.Huusin välillä takasin,välillä lenteli ärräpäät...Sit tein päätöksen,että jos vielä....niin sitten sanon tyynen rauhallisesti:minun ei tarvitse kuunnella ja laitan luurin kiinni. Koskaan minun ei tarvinnut käyttää tuota repliikkiä.Ollaan väleissä ja suurin osa ajasta on ok.Välillä meinaa aloittaa napautan heti päättäväisemmän vaiheen ja niimpä taas rauhoittuu.Ollaan siis miehen kanssa oltu 17 vuotta nyt yksissä ja tää anopin ja miniän suhteen paraneminen on alta 5 vuotta sit tapahtunut. Meillä siis tarvittiin aikamoinen tapahtuma ennen kuin mulla kesti kantti pistää anopille kampoihin niin että sw meni jakeluun.
Vierailija kirjoitti:
Meillä niin,että anopin mielestä niin vävyt kuin miniätkin ovat hirveitä ja eivät kyllin hyviä hänen lapsilleen.
Mies on puolustanut minua ja pistänyy äitiään ruotuun.Välillä olin käymättä mutta kun mies on kotitilallaan töissä niin välistä vaan pakko oli mennä.Mikä meillä muutti tilanteen oli se,että miehelleni tuli masennus.Josta seurasi pari itsari yritystä ja muutaman kuukauden suljettuosasto.Kaikkihan oli tietysti minun vikaa ja pidin miestä väkisin suljetulla...Minullahan se sana valta olikin...Rupesin sitten sanomaan faktoja,löin pöytään aina kun alkoi haukkuminen.Huusin välillä takasin,välillä lenteli ärräpäät...Sit tein päätöksen,että jos vielä....niin sitten sanon tyynen rauhallisesti:minun ei tarvitse kuunnella ja laitan luurin kiinni. Koskaan minun ei tarvinnut käyttää tuota repliikkiä.Ollaan väleissä ja suurin osa ajasta on ok.Välillä meinaa aloittaa napautan heti päättäväisemmän vaiheen ja niimpä taas rauhoittuu.Ollaan siis miehen kanssa oltu 17 vuotta nyt yksissä ja tää anopin ja miniän suhteen paraneminen on alta 5 vuotta sit tapahtunut. Meillä siis tarvittiin aikamoinen tapahtuma ennen kuin mulla kesti kantti pistää anopille kampoihin niin että sw meni jakeluun.
Ihailen sinua ja päättäväisyyttäsi! Tutulta kuulostaa tuo miniän syyllistäminen miehen ongelmista ja terveysjutuista. Anopin mukaan minä esimerkiksi pilaan mieheni elämän ja terveyden. Miehen kanssa emme vaan kumpikaan ymmärrä, että miten ja millä tavalla.
Sanotko anopille takaisin vain, kun anoppi arvostelee ja haukkuu sinua ja miestäsi, vai puolustatko myös muita (jos siis anoppisi tapoihin kuuluu haukkua sun aikaan muitakin)?
Itse en ole "uskaltanut" laukoa totuuksia kun pelkään, että menee sitten välit poikki lopullisesti. Kun suuni avautuu, pelkään etten saa sitä enää sulkeutumaan ja lauon kerralla vuosikausien patoumat anopin naamalle. Nyt vaan lähinnä hymähtelen ja pyöritän hämmentyneenä päätäni kun anoppi haukkuu ja arvostelee, suoraan ja kierrellen - minua, meitä ja muita. Se tilanne on vaan niin absurdi. Ennen anoppia en edes tien tuollaisia mustasydämisiä, ilkeitä naisihmisiä olevankaan. Mutta kyllähän anopin yksinäisestä elämästä huomaa, ettei tuolla tyylillä ystäviä kerätä. Hänellä ei oikeastaan ole ketään muita sosiaalisia kontakteja kuin miehensä (voi appi-parkaa....) ja lapset perheineen. Sitten on tietysti kaupan kassat ja terveydenhoitoalan henkilöt. Kukaan ei halua olla hänen kanssaan tekemisissä, eikä noistakaan vapaaehtoisesti oikeastaan kai kukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä niin,että anopin mielestä niin vävyt kuin miniätkin ovat hirveitä ja eivät kyllin hyviä hänen lapsilleen.
Mies on puolustanut minua ja pistänyy äitiään ruotuun.Välillä olin käymättä mutta kun mies on kotitilallaan töissä niin välistä vaan pakko oli mennä.Mikä meillä muutti tilanteen oli se,että miehelleni tuli masennus.Josta seurasi pari itsari yritystä ja muutaman kuukauden suljettuosasto.Kaikkihan oli tietysti minun vikaa ja pidin miestä väkisin suljetulla...Minullahan se sana valta olikin...Rupesin sitten sanomaan faktoja,löin pöytään aina kun alkoi haukkuminen.Huusin välillä takasin,välillä lenteli ärräpäät...Sit tein päätöksen,että jos vielä....niin sitten sanon tyynen rauhallisesti:minun ei tarvitse kuunnella ja laitan luurin kiinni. Koskaan minun ei tarvinnut käyttää tuota repliikkiä.Ollaan väleissä ja suurin osa ajasta on ok.Välillä meinaa aloittaa napautan heti päättäväisemmän vaiheen ja niimpä taas rauhoittuu.Ollaan siis miehen kanssa oltu 17 vuotta nyt yksissä ja tää anopin ja miniän suhteen paraneminen on alta 5 vuotta sit tapahtunut. Meillä siis tarvittiin aikamoinen tapahtuma ennen kuin mulla kesti kantti pistää anopille kampoihin niin että sw meni jakeluun.Ihailen sinua ja päättäväisyyttäsi! Tutulta kuulostaa tuo miniän syyllistäminen miehen ongelmista ja terveysjutuista. Anopin mukaan minä esimerkiksi pilaan mieheni elämän ja terveyden. Miehen kanssa emme vaan kumpikaan ymmärrä, että miten ja millä tavalla.
Sanotko anopille takaisin vain, kun anoppi arvostelee ja haukkuu sinua ja miestäsi, vai puolustatko myös muita (jos siis anoppisi tapoihin kuuluu haukkua sun aikaan muitakin)?
Itse en ole "uskaltanut" laukoa totuuksia kun pelkään, että menee sitten välit poikki lopullisesti. Kun suuni avautuu, pelkään etten saa sitä enää sulkeutumaan ja lauon kerralla vuosikausien patoumat anopin naamalle. Nyt vaan lähinnä hymähtelen ja pyöritän hämmentyneenä päätäni kun anoppi haukkuu ja arvostelee, suoraan ja kierrellen - minua, meitä ja muita. Se tilanne on vaan niin absurdi. Ennen anoppia en edes tien tuollaisia mustasydämisiä, ilkeitä naisihmisiä olevankaan. Mutta kyllähän anopin yksinäisestä elämästä huomaa, ettei tuolla tyylillä ystäviä kerätä. Hänellä ei oikeastaan ole ketään muita sosiaalisia kontakteja kuin miehensä (voi appi-parkaa....) ja lapset perheineen. Sitten on tietysti kaupan kassat ja terveydenhoitoalan henkilöt. Kukaan ei halua olla hänen kanssaan tekemisissä, eikä noistakaan vapaaehtoisesti oikeastaan kai kukaan.
Pokkaa se vaatii ja paljon.Mäkin pelkäsin ensin et kunhan avaan sanaisen arkkuni niin välit menee ja sanon tosi pahasti.Mutta josyain syystä osasin sanoa oikein nämä asiat hänelle vaikka jälkeenpäin tunsin huonoa omatuntoa siitä miten hänelle huusin ja raivosin.Mutta hän vissiin tarvitsi sen sitten..
Kyllä puolustan muita,jos olen varma,että asia on vähän toisin.Jos en ole täysin varma saatan sanoa voisikohan asiassa olla tämäkin puoli?Ja jätän keskustelun siihen.
Tuo miehen sairastuminen oli itsellekin kova paikka sekä myös kasvatti paljon itseäni.Ja jos olisin vaan kuunnellut anopin haukkumisia olisin pian sairastunut itse.Joten kai siinä oli sitten myös itsesuojelu vaistoakin mukana...
Meillä anoppi myös aika sairas,ei pääse kunnolla liikkumaan ja on sydänvaivaa jne...vieraita ei käy.Joten kyllähän tuokin aika yksinäinen on.
Tsemppiä kaikille anoppien kanssa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen vaan lisännyt etäisyyden pitoa, se auttaa jonkin verran. En riitele enkä möläyttele vaan vastailen kohteliaasti, jos jotain kysytään. En juurikaan tee itse aloitteita yhteydenpitoon (pl normaalit juhliin ym. kutsumiset). Aivan liian kauan yritin miellyttää.
Meillä auttaa se, että olemme miehen kanssa saaneet keskusteltua asiasta. Kaikkein eniten lohduttaa, että olemme samaa mieltä asioista. Joskus puhun ystäväni kanssa, jolla on samoja kokemuksia. Se ei kuitenkaan samalla tavoin auta, koska hän ei tunne ihmisiä henkilökohtaisesti. Ja kyllä, mieskin kokee samalaista syrjintää perheensä suunnasta. Minusta ei kuitenkaan ole ok jatkuvasti haukkua miehelle hänen perhettään, on hyviäkin asioita.
Uskoisin, että yksi syy huonoon kohteluun on kateus. Kenties vanhempieni ikäisten sukupolvessa ei ollut mahdollista esim. kouluttautua samalla tavoin kuin minulla oli.
Vierailija kirjoitti:
Mä olen vaan lisännyt etäisyyden pitoa, se auttaa jonkin verran. En riitele enkä möläyttele vaan vastailen kohteliaasti, jos jotain kysytään. En juurikaan tee itse aloitteita yhteydenpitoon (pl normaalit juhliin ym. kutsumiset). Aivan liian kauan yritin miellyttää.
Meillä auttaa se, että olemme miehen kanssa saaneet keskusteltua asiasta. Kaikkein eniten lohduttaa, että olemme samaa mieltä asioista. Joskus puhun ystäväni kanssa, jolla on samoja kokemuksia. Se ei kuitenkaan samalla tavoin auta, koska hän ei tunne ihmisiä henkilökohtaisesti. Ja kyllä, mieskin kokee samalaista syrjintää perheensä suunnasta. Minusta ei kuitenkaan ole ok jatkuvasti haukkua miehelle hänen perhettään, on hyviäkin asioita.
Uskoisin, että yksi syy huonoon kohteluun on kateus. Kenties vanhempieni ikäisten sukupolvessa ei ollut mahdollista esim. kouluttautua samalla tavoin kuin minulla oli.
Tsemppiä!
Tuo kateus on yksi minunkin selitykseni anopin törkeälle käytökselle. Erityisen kateellinen hän tuntuu olevan kodistamme ja sen sisustuksesta ihan verhoista ja matoista lähtien, mun leipomisistani, pitämästäni äitiyslomasta, kampaajalla käymisistäni (kerran tai kaksi vuodessa), perheemme harvoista lomamatkoista.... Tuntuu ettei mitään saisi tehdä tai ostaa, ettei anopille vain tule taas pahaa mieltä ja kateutta. Ja jos jotakin tekee tai ostaa, siitä ei saa nykyisin hiiskua anopille vahingossakaan mitään ettei nukkuva leijona ärsyynny.
Mekin ollaan miehen kanssa puhuttu asia läpi satoja, tuhansia kertoja. Ja joka kerta mies ymmärtää ja haluaa aktiivisemmin puuttua äitinsä touhuihin ja sanomisiin. On häpeissään äitinsä käytöksestä ja omasta passiivisuudestaan. Mutta sitten, kun oikea tilanne taas seuraavan kerran tulee, mies on hiirenhiljaa ja vetäytyy. Ei ns. uskalla sanoa äidilleen mitään vastaan tälläKÄÄN kertaa. Ja minä olen vaan typertyneen hämmentynyt anopin törkeistä sanoista ja samanaikaisesti myös turhautunut ja pettynyt miehen flegmaattisuuteen.
On tässä vyyhtiä setvittäväksi. :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja aiemmin kirjoittanut 48 vielä jatkaa...
En voisi kuvitellakaan, että soittaisin tai viestittelisin anopille yhtään mitään. Meidän yhteydenpito on vain ja ainoastaan kasvokkaista (ts. kun olemme perheen kanssa anoppilassa kylässä, anoppihan suorastaan välttelee meillä käymistä vaikka kylään pyydämmekin, varmaan kateuden vuoksi?) tai sitten miehen välittämiä kuulumisia. Olen suorastaan ihmeissäni, että joillakin miniöillä on anoppeihinsa avoin, vuorovaikutteinen suhde ja soitellaan puolin ja toisin, puhutaan asioista avoimesti jne. Meillä sellainen ei anopin kanssa voisi olla ikinä mahdollista.
Anoppi on teräväkielisin ja ilkein ihminen jonka tiedän. Tuntuu että hän oikein pursuaa inhottavia heittoja ja negatiivista toisten arvioimista oli kyse sitten naapureista, entisistä työkavereista, sukulaisista, minusta... Minua hän harvoin haukkuu suoraan, mutta sanojakin enemmän tekonsa kyllä paljastavat syrjivän asenteen mua kohtaan. Sellaista suoraa yleistä huomiottajättämistä, esim. kaikille muille tarjotaan kahvipöydässä paitsi minulle...
Vierailija kirjoitti:
Ja aiemmin kirjoittanut 48 vielä jatkaa...
En voisi kuvitellakaan, että soittaisin tai viestittelisin anopille yhtään mitään. Meidän yhteydenpito on vain ja ainoastaan kasvokkaista (ts. kun olemme perheen kanssa anoppilassa kylässä, anoppihan suorastaan välttelee meillä käymistä vaikka kylään pyydämmekin, varmaan kateuden vuoksi?) tai sitten miehen välittämiä kuulumisia. Olen suorastaan ihmeissäni, että joillakin miniöillä on anoppeihinsa avoin, vuorovaikutteinen suhde ja soitellaan puolin ja toisin, puhutaan asioista avoimesti jne. Meillä sellainen ei anopin kanssa voisi olla ikinä mahdollista.
Anoppi on teräväkielisin ja ilkein ihminen jonka tiedän. Tuntuu että hän oikein pursuaa inhottavia heittoja ja negatiivista toisten arvioimista oli kyse sitten naapureista, entisistä työkavereista, sukulaisista, minusta... Minua hän harvoin haukkuu suoraan, mutta sanojakin enemmän tekonsa kyllä paljastavat syrjivän asenteen mua kohtaan. Sellaista suoraa yleistä huomiottajättämistä, esim. kaikille muille tarjotaan kahvipöydässä paitsi minulle...
Voih, niin tutulta kuulostaa :( Mennään kylään ja teinit jää kotiin. Anoppi on valmistautunut ja ostanut paketin jäätelötuutteja. Harmittelee, että ne jää nyt syömättä, kun "kuvitteli, että Pekka tulee lasten kanssa". (Miksi yleensä pitää tällaisesta valitella, jäätelöthän säilyy pakastimessa ?)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja aiemmin kirjoittanut 48 vielä jatkaa...
En voisi kuvitellakaan, että soittaisin tai viestittelisin anopille yhtään mitään. Meidän yhteydenpito on vain ja ainoastaan kasvokkaista (ts. kun olemme perheen kanssa anoppilassa kylässä, anoppihan suorastaan välttelee meillä käymistä vaikka kylään pyydämmekin, varmaan kateuden vuoksi?) tai sitten miehen välittämiä kuulumisia. Olen suorastaan ihmeissäni, että joillakin miniöillä on anoppeihinsa avoin, vuorovaikutteinen suhde ja soitellaan puolin ja toisin, puhutaan asioista avoimesti jne. Meillä sellainen ei anopin kanssa voisi olla ikinä mahdollista.
Anoppi on teräväkielisin ja ilkein ihminen jonka tiedän. Tuntuu että hän oikein pursuaa inhottavia heittoja ja negatiivista toisten arvioimista oli kyse sitten naapureista, entisistä työkavereista, sukulaisista, minusta... Minua hän harvoin haukkuu suoraan, mutta sanojakin enemmän tekonsa kyllä paljastavat syrjivän asenteen mua kohtaan. Sellaista suoraa yleistä huomiottajättämistä, esim. kaikille muille tarjotaan kahvipöydässä paitsi minulle...
Voih, niin tutulta kuulostaa :( Mennään kylään ja teinit jää kotiin. Anoppi on valmistautunut ja ostanut paketin jäätelötuutteja. Harmittelee, että ne jää nyt syömättä, kun "kuvitteli, että Pekka tulee lasten kanssa". (Miksi yleensä pitää tällaisesta valitella, jäätelöthän säilyy pakastimessa ?)
Jep. Meilläkin anoppi selvästi odottaa ensisijassa vierailulle poikaansa ja lapsiamme ja se toisaalta on ihan luonnollista ja ok. Minähän se miniänä vieras siellä olen, ymmärrän.
Mutta annas olla jos minä olenkin jäänyt kerran tai pari kotiin! Heti alkaa mieheltä tenttaaminen, minne olen jäänyt ja miksi. Eli toisaalta anoppi kai toivoo etten tulisi kylään ja sitten kun en tule, sekin on kovin huono asia. Mikään ei ole hyvä.
Anopin käytöstapojen puute ja huomioimattomuus kohdistuu useimmiten vain minuun, muut perheenjäsenet kyllä enimmäkseen huomioidaan.
Hyvä esimerkki tuosta huomioimattomuudesta on esim. tämä muutamia viikkoja sitten helteellä tapahtunut juttu. Olimme miehen kanssa anoppilassa maalaamassa piha-aitaa, oli varmasti tämän kesän kuumin päivä, aurinko porotti pilvettömältä taivaalta. Hiki virtasi, mies maalasi aitalautoja tontin ulkopuolelta, minä tontin sisäpuolelta, käsissä olevat suojahanskat liimautuivat hien vuoksi käsiin.
Vihdoin anoppi "mukavana" ihmisenä toi pihalle mehukannun ja yhden (! !) lasin, ja huusi pojalleen yksikössä, että tulehan "Matti" nyt juomaan, tässä sulle vähän palkkaa kovasta työstä.
Siis minä en anopin kutsussa kuin ollut paikalla ollenkaan tai osallistunut maalaukseen mitenkään. Olin kuin näkymätön, huomioimaton. Pyöritin mielessäni päätä tosi kyrsiintyneenä. Maalasin vielä pari lautaa ja sanoin juomasta tulleelle miehelle, että minä muuten lähden nyt kotiin. Jos sisälle mennyt anoppi kysyisi missä olen, sanokoon vaikka että lähdin kotiin janoissani juomaan. :(((
Mikset käynyt kaatamassa mehukannua anoppisi päähän? Jotain radikaalia täytyy tapahtua että tuollainen mulqwistianoppi oppii tavoille. Ja miehesi on nynny, menee kiltisti juomaan mamman mehua vaimonsa unohtaen. Marttyyrina ei kannata olla, ole radikaali.
Minä kaadoin ex-anoppini päähän kilon Dronningholm-hillopurkin, ihan harkiten ja selvinpäin. Nyt anoppi selvästi varoo minua ja hillitsee omat oikkunsa koska olen arvaamaton (valtion hillitty virkamies).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mikset käynyt kaatamassa mehukannua anoppisi päähän? Jotain radikaalia täytyy tapahtua että tuollainen mulqwistianoppi oppii tavoille. Ja miehesi on nynny, menee kiltisti juomaan mamman mehua vaimonsa unohtaen. Marttyyrina ei kannata olla, ole radikaali.
Minä kaadoin ex-anoppini päähän kilon Dronningholm-hillopurkin, ihan harkiten ja selvinpäin. Nyt anoppi selvästi varoo minua ja hillitsee omat oikkunsa koska olen arvaamaton (valtion hillitty virkamies).
Hillopurkki ex-anopin päähän?! :D
Näen sieluni silmin tilanteen. :D
Itse olen yrittänyt olla hillitty ja ns. kaiken yläpuolella enkä ole halunnut vajota anopin tasolle tai edes näyttää hänen aiheuttamaansa mielipahaa. Välillä tuntuu että hän yrittää loukata ja satuttaa minua ihan vain mieltäni pahoittaakseen, enkä jotenkin halua antaa hänelle sitä tyydytystä. Ehkä pitäisi? Sanoa jotakin suoraan ja raivota?
Mies on kyllä ihan täysi lapanen, äitinsä jo lapsena syyllistämä nössö, joka ei uskalla kyseenalaistaa mammansa ajatuksia ja tekoja edes nyt aikuisena. Se muodonmuutos itsenäisestä miehestä lapsuudenkodin nynnyyn on todella suuri ja näkyy aina anoppilaan mennessämme. Juuri tämän ominaisuuden vuoksi suhteemme on kärsinytkin tosi paljon, vaikea naisena tuntea esim. seksuaalista halua tuollaista selkärangatonta nynneröä kohtaan. :(
Sinun täytyy vapautua hillityn miellyttämisen taakasta ;) sanot vain suoraan ja ilman huutamista. Esimerkiksi mehutilanteessa anopille ja miehelle "hei luuletteko te tosiaan, että minä täällä maalaan kiltisti anopin aitaa kun se ei edes mehua ymmärrä tarjota? Miehelle kyllä tarjotaan, naurettavaa käytöstä. Oli vahinko tai tahallista niin nyt riitti, minä lähden kotiin, heipat vaan teille."
Tee ilkeily näkyväksi, puutu asiaan, älä ole hillitty kynnysmatto tai oikea aikuinen, tuo vaan mahdollistaa kiusaamisen. Sinä et ole epäkohtelias vaan puutut epäreiluun tilanteeseen. Et myöskään hyväksy anopin kohtauksia koska seuraava vaihe on en minä mitään ja minustahan ei tarvitse välittää ja vanhempia ihmisiä pitää kunnioittaa. Pää vaan kylmänä niin saat homman pakettiin jollain aikataululla. Terveisin ja tsemppiä rouva Dronningholm, tosin jo ex ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikset käynyt kaatamassa mehukannua anoppisi päähän? Jotain radikaalia täytyy tapahtua että tuollainen mulqwistianoppi oppii tavoille. Ja miehesi on nynny, menee kiltisti juomaan mamman mehua vaimonsa unohtaen. Marttyyrina ei kannata olla, ole radikaali.
Minä kaadoin ex-anoppini päähän kilon Dronningholm-hillopurkin, ihan harkiten ja selvinpäin. Nyt anoppi selvästi varoo minua ja hillitsee omat oikkunsa koska olen arvaamaton (valtion hillitty virkamies).
Hillopurkki ex-anopin päähän?! :D
Näen sieluni silmin tilanteen. :DItse olen yrittänyt olla hillitty ja ns. kaiken yläpuolella enkä ole halunnut vajota anopin tasolle tai edes näyttää hänen aiheuttamaansa mielipahaa. Välillä tuntuu että hän yrittää loukata ja satuttaa minua ihan vain mieltäni pahoittaakseen, enkä jotenkin halua antaa hänelle sitä tyydytystä. Ehkä pitäisi? Sanoa jotakin suoraan ja raivota?
Mies on kyllä ihan täysi lapanen, äitinsä jo lapsena syyllistämä nössö, joka ei uskalla kyseenalaistaa mammansa ajatuksia ja tekoja edes nyt aikuisena. Se muodonmuutos itsenäisestä miehestä lapsuudenkodin nynnyyn on todella suuri ja näkyy aina anoppilaan mennessämme. Juuri tämän ominaisuuden vuoksi suhteemme on kärsinytkin tosi paljon, vaikea naisena tuntea esim. seksuaalista halua tuollaista selkärangatonta nynneröä kohtaan. :(
Mäkin haluan kaataa hilloa anopi päähän!
Mutta asiaan. Mullakin on ihan vässykkä mies mitä äitiinsä tulee. Ei oikein osaa laittaa rajoja, se jää minun tehtäväksi. Vittuilut ja mitätöinnit on kuitannut "no se nyt on tommonen, älä välitä". Mutta sekin oli väärin kun tein anopille selväksi hyvin äänekkäästi ja monisanaisesti etten suostu enää yhtään ottamaan vastaan henkistä väkivaltaa. Anoppi asuu alle kilometrin päässä, ja mieluusti soittelee miehelle, kun tarvii apua milloin missäkin asiassa. Mihin kellonaikaan tahansa. Ymmärrän että arkena voi soittaa klo 23.30 jos vesiputki on haljennut, mutta jos tietokoneessa on joku kuvake kadoksissa (oli raahattu roskakoriin), niin ongelma voi odottaa aamuun. Onneksi edes noihin on mies saanut vähän rajaa, mutta kokee kai pääsevänsä helpommalla olemalla juoksupoikana. Anoppi kun soittaa vartin välein jos homma ei hoidu. Kesällä pyysi lomareissun aikaan käymään kun autossa on outo ääni. Oltiin 300 km päässä kotoa. Suuttui, kun mies käski ajaa auto huoltoon, kun ei nyt just ehdi paikalle. Paljon pitää vielä miestä kouluttaa, jotta löytyy selkäranka. Äitinsä on kovin voimakastahtoinen ja narsistisia piirteitä omaava, isänsä juoppo. Ei hän ymmärrä vieläkään, että hänen mielipiteellään on väliä. Meillä varmaan 75% riidoista liittyy jotenkin anoppiin.
Meillä anoppi on koulukuntaa "totuuden saa sanoa", ja käyttää tuota hyväkseen loukkaustarkoituksissa. Ei vaan huomaa, että hänen totuutensa eivät oikein perustu reaalimaailman totuuksiin.
Tsemppiä meille kaikille anopin väheksymille miniöille!
Lohduttavaa lukea, etten ole ainoa samojen ongelmien kanssa painiva. Huh.
Voin kuvitella anopin reaktion, jos olisin sanonut kipakasti mehusta:
"No mikäs sille nyt tuli? Minua vanhaa ihmistä kehtaa passuuttaa! Olisi hakenut omat mehunsa! Kylläpä poika-parkani on kovilla tuollaisen draamailijan kanssa. Kehtaa tulla minuun kotiini huutamaan ja vaatimaan! Se nyt on aina ollut niin outo ja itsekäs! Minä saan omassa kodissani tehdä ihan mitä minä vain haluan, ei tarvitse miniän tulla minua opettamaan!"
Ja tuossa on vaan osa potentiaalisista skenaarioista miten avautumiseeni olisi suhtauduttu. Asia olisi kääntynyt lopulta minun syykseni, anoppihan ei koskaan näe itsessään, sanoissaan ja teoissaan mitään väärää.
Vierailija kirjoitti:
Tsemppiä meille kaikille anopin väheksymille miniöille!
Lohduttavaa lukea, etten ole ainoa samojen ongelmien kanssa painiva. Huh.Voin kuvitella anopin reaktion, jos olisin sanonut kipakasti mehusta:
"No mikäs sille nyt tuli? Minua vanhaa ihmistä kehtaa passuuttaa! Olisi hakenut omat mehunsa! Kylläpä poika-parkani on kovilla tuollaisen draamailijan kanssa. Kehtaa tulla minuun kotiini huutamaan ja vaatimaan! Se nyt on aina ollut niin outo ja itsekäs! Minä saan omassa kodissani tehdä ihan mitä minä vain haluan, ei tarvitse miniän tulla minua opettamaan!"
Ja tuossa on vaan osa potentiaalisista skenaarioista miten avautumiseeni olisi suhtauduttu. Asia olisi kääntynyt lopulta minun syykseni, anoppihan ei koskaan näe itsessään, sanoissaan ja teoissaan mitään väärää.
Parasta tuossa olisi ollut, että mies olisi antanut lasin sinulle ja mennyt itse sisälle ihmettelemään, miksei hälle ollut kuppia.
Anopin reaktio.. sanoohan se sen kumminkin, teet mitä tahansa, avoimesti tai selkäsi takana. Sinä joko jäät ikuiseen valtataisteluun ja yrität saada anopin tunnustamaan vehkeilynsä.. tai näet läpi ja teet asiat läpinäkyväksi. "Älä sinä esitä tyhmää, sinä haluat olla ainut nainen poikasi elämässä ja se ei enää onnistu. Minua sinä et pysty mitätöimään. Lopeta tuo lapsellinen vouhotus, iso ihminen."
Et sinä saa anoppiasi myöntämään mitään, et käsittelemään eri tilanteita kuka sanoi ja teki tai tarkoitti mitäkin. Käyt vaan empimättä kiinni juurisyyhyn ja annat palaa. Jos olet tekemisissä niin pidät puolesi selkeästi ja kuuluvasti. Tai et ole tekemisissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tsemppiä meille kaikille anopin väheksymille miniöille!
Lohduttavaa lukea, etten ole ainoa samojen ongelmien kanssa painiva. Huh.Voin kuvitella anopin reaktion, jos olisin sanonut kipakasti mehusta:
"No mikäs sille nyt tuli? Minua vanhaa ihmistä kehtaa passuuttaa! Olisi hakenut omat mehunsa! Kylläpä poika-parkani on kovilla tuollaisen draamailijan kanssa. Kehtaa tulla minuun kotiini huutamaan ja vaatimaan! Se nyt on aina ollut niin outo ja itsekäs! Minä saan omassa kodissani tehdä ihan mitä minä vain haluan, ei tarvitse miniän tulla minua opettamaan!"
Ja tuossa on vaan osa potentiaalisista skenaarioista miten avautumiseeni olisi suhtauduttu. Asia olisi kääntynyt lopulta minun syykseni, anoppihan ei koskaan näe itsessään, sanoissaan ja teoissaan mitään väärää.Parasta tuossa olisi ollut, että mies olisi antanut lasin sinulle ja mennyt itse sisälle ihmettelemään, miksei hälle ollut kuppia.
Kunpa siippa (tai itse) hoksais tämmöset kun tilanne on päällä! Meillä mies vaan tuppaa hoitamaan tilanteet niin, että pääsee itse mahdollisimman vähällä.
Uppista....löytyykö omakohtaisia kokemuksia muiltakin anopin suhtautumiseroista vävyyn ja miniään?
Alue: Aihe vapaa
Ja tämä oli osoitettu siis 37:lle.