Outo parisuhde

Lähinnä mietin sitä, käyttäytyykö mies joka rakastaa tyttöystäväänsä noin? Minun mielestäni, kun rakastaa, on valmis tekemään paljon toisen vuoksi. On halua ja periaatteita tehdä toinen onnelliseksi. Hän on sanonut että arvostaa kyllä kaikkea mitä teen ja kuinka omistautunut olen tähän suhteeseen.. Hän ei itse juurikaan panosta. Miksi?

En koe olevani läheisriippuvainen. Olen aidosti rakastunut mieheen ja rakastan häntä syvästi ja olen häneen sitoutunut. Pärjään kyllä yksinkin. Eikä se yksin oleminen minua pelota. Haluan tehdä oikean ratkaisun, ei ole helppoa päästää elämänsä rakkautta menemään. En tehnyt lasta miehen takia, vaan koska tulin raskaaksi. En todellakaan voinut edes harkita raskauden keskeytystä. Sanoin miehelle että hän voi mennä jos haluaa mutta lapsi jää. Ja lapsi on aivan ihana! En koskaan kadu päätöstäni.

Vierailija kirjoitti:

Lisää facebookissa naisia kavereiksi paljon, ihmettelen missä hän heihin tutustuu. Vaihtaa usein profiilikuvaansa joista sitten nämä naiset tykkäävät. Ja kommentoivat siihen tyyliin että tulee olo että ovat tainneet nähdä muutoinkin. Mies laittaa joskus kuvia itsestään ym. Ei koskaan minusta tai meistä. Me emme ole facebook kavereita. Mies ei ole kyennyt facebookissa laittamaan edes että on parisuhteessa. Mielestäni se nyt vain näyttää siltä että kaikki vaihtoehdot pidetään avoinna ja jos on mahdollisuus muihin naisiin niihin tartutaan? Voin toki ylireagoida.. Lapsemme ovat ikä haarukkaa 4-9

Ihan mielenkiinnosta kysyn, miksi ette ole kavereita? Onko mies sanonut ettei halua sinua kaverikseen siellä?

Minusta tuntuu että haluaa oman elämänsä pitää ja että olen vaik hyvin pieni osa sitä. En koe hän on ottanut minua aidosti elämäänsä. Olen hyvin paljon yksin eikä hän suunnittele kalenteriaan minua silmällä pitäen. Olen siis tosiaankin luovuttamassa miehen suhteen. Mielestäni olen ollut enemmän kuin kärsivällinen. Olemme puhuneet tästä ja hän sanoo haluanko että hän lopettaa työt? On sanonut jos haluan jättää hänet siksi, voin mennä. Olen yrittänyt selittää, ettei työnteko estä rakastamista eikä myös selitä mielestäni uskottomuutta. Tuntuu hän on innostunut käyttämään työntekoa tekosyynä nyt kun minä olen itse lapsen kanssa kotona.

Olimme kavereita. Poistin hänet koska hän jatkuvasti tuntui sitä toivovan että on parempi kun en vain näe mitään .. Että lakkaa katselemasta hänen facebookia. Eräässä kiukun puuskassa sitten poistin hänet. Ennen hänellä oli kaikki julkista.. Nyt tietty laitto niin että vaan kaverit näkevät. Ottaa siis ilon irti :D sinänsä sillä ei ole väliä. Mutta sillä on jos hän minua pettää.

Ehkä ei vaan ole vielä valmis sitoutumaan sillä intensiteetillä jota sinä kaipaisit vaan tahtoo pitää asiat tapailuasteella. Sitä ei kukaan voi tietää tuleeko koskaan olemaankaan. Itse en varmasti enää tuossa vaiheessa jaksaisi roikkua "suhteessa" joka ei tunnu menevän mihinkään... en enää siinä vaiheessa kun molemmat jo aikuisia ihmisiä, rakkautta tunnustetaan ja yhteinen lapsikin on. Mutta vain sinä yksin voit päättää kuinka pitkälle haluat tilanteessa venyä.

Vikaa on miehessäkin, mutta ap:n elämän kannalta vika on nimenomaan hänessä itsessään. Kuka suostuu tuollaiseen elämään vieläpä vedoten siihen, että itse rakastaa?

Ei mies ap:n elämästä tee hankalaa, ap tekee sen itse suostumalla olemaan kynnysmatto. Pois vaaleanpunaiset silmälasit ja katsomaan tilannetta ulkopuolisena: ei tuossa ole mitään järkeä, tuo ei ole parisuhde.

Lopeta koko juttu. ILmoita miehelle, että tämä oli tässä ja jatka vapaana.

Vierailija kirjoitti:

En koe olevani läheisriippuvainen. Olen aidosti rakastunut mieheen ja rakastan häntä syvästi ja olen häneen sitoutunut. Pärjään kyllä yksinkin. Eikä se yksin oleminen minua pelota. Haluan tehdä oikean ratkaisun, ei ole helppoa päästää elämänsä rakkautta menemään. En tehnyt lasta miehen takia, vaan koska tulin raskaaksi. En todellakaan voinut edes harkita raskauden keskeytystä. Sanoin miehelle että hän voi mennä jos haluaa mutta lapsi jää. Ja lapsi on aivan ihana! En koskaan kadu päätöstäni.

Jotain problematiikkaa tuossa "aidossa" rakkaudessasi on. Tässä kohdassa olisi varmaan hyvä pysähtyä katsomaan tuota asetelmaa, jossa olet: roikut miehessä joka ei ilmiselvästi rakasta sinua (puheet ja teot räikeässä ristiriidassa) ja silti haluat uhrata itsesi sellaiseen "suhteeseen". Muistuttaako asetelma jotain ehkä lapsuudenkodistasi? Opitko sieltä että rakkaus on jotain sellaista, että vain saavuttamatonta on turvallista rakastaa, siitä huolimatta että kärsimyksen määrä on melkoinen? Tai että et ole vastarakkauden arvoinen?

Mielestäni sinulta ap puuttuu nyt kyky rakastaa itseäsi ensisijaisesti. Jos rakastaisit itseäsi enemmän, et suostuisi tuollaiseen kohteluun, etkä alentaisi itseäsi kynnysmatoksi - kuten nyt teet. Unohda ne "elämäni rakkaus" - ajatukset kerta kaikkiaan! Elämän rakkauksia tulee ja menee, tuo käsitys on piintynyttä ajattelua ja selittelyä sille ettet voi laskea mokomaa sinua täysin kunnioittamatonta miestä menemään. 

Olen itsekin ollut tulisesti rakastunut ja "elämäni rakkaus" -käsite on hyvinkin tuttu. Ja kokemuksellisesti oppinut että niitä tosiaan tulee ja menee :D 

Näin sivusta luettuna tilanteesi vaikuttaa todella huonolta. Toivotan voimia sinulle ap irrottautua tuosta alennustilasta jossa nyt olet. Uskon, että jälkeenpäin itsekin ihmettelet, miten suostuit moiseen. On nimittäin äärimmäisen todennäköistä, että ellet sinä suhteesta poistu, poistuu mies kun löytää paremman. Tulevaisuutta yhdessä teillä ei kyllä näyttäisi noilla lähtökohdilla olevan kuitenkaan.

Nyt hyvä ap ala rakastamaan ja arvostamaan itseäsi ja keskity repäisemään itsesi irti tuosta luuseriäijästä jota kuvittelet rakastavasi. Hän ei kertakaikkiaan ole arvoisesi mies. Kunhan keräät itsesi kasaan, olet vielä nuori ja löydät varmasti paremman oikean kumppanin jos sellaisen haluat.

En häntä sen kummemmin tästä syytä enkä itseänikään. Nimenomaan tuntuu sitoutuminen suhteeseen on molemmilla eri tasolla. Olen pohtinut eroamista paljon ja ottanut sen puheeksi. Ja jätinkin hänet. Mutta hän pamahti tänne työmatkalta kaupunkiin saavuttuaan suoraan lennolta.. Näyttääkseen että tuli luokseni ja rakastaa.. Arvostan sitä mutta ei se tuo minulle sitä mitä toivoisin. Hän lähti tänne työmatkalle aika pitkälti minun kanssani asiasta mitään keskustelematta.. Mielestäni toisen kanssa jutellaan tämmöisistä asioista tai edes ilmoitetaan toiselle. Minä sain kuulla tästä muuta kautta.. Mikään ei mielestäni ole loukkaavampaa kuin kuulla rakkaan ihmisen suunnitelmista ulkopuoliselta. Tiedän. Olen itse vastuussa omasta elämästäni ja omista valinnoistani. Tämän keskustelun avasin, koska halusin olla varma, etten ole vain vainoharhainen ja liian äkkipikainen. Miehen mielestä tämä on siis parisuhde, hän on sitoutunut, ja ei ymmärrä mikä minua vaivaa. Kyselee mitä on tehnyt väärin.. Ei mitään. Haluan itse vain suhteelta enemmän. Olenko kohtuuton?

Olen siis itse yrittänyt tuoda oman panokseni suhteeseen mutta tuntuu ettei sitä tarvita. Mies tulee tänne tänään.. Kuuntelen mitä hänellä on sanottavaa. Tuskin mitään mitä en ole kuullut jo aikaisemmin. Mielessäni ajatus että puhun eroamisesta vaikka se minua sattuukin. Jos hänelle se sopii eikä tunnu minua paljon jäävän kaipaamaan, niin menköön. Haluan itsekin vapauttaa itseni tämmöisestä yksipuolisesta rakkaudesta. Tai ehkä meillä on vain varsin erilainen käsitys parisuhteesta.. En tiedä. Mutta oman rakkauteni voimalla en enää tätä suhdetta voi jatkaa. Minulla oli paljon odotuksia mutta olen syvästi pettynyt. Kokemuksesta tiedän, yksin olo on parempaa kuin huono suhde. Olen yrittänyt miestä ymmärtää ja antaa hänelle aikaa. Olen myös syyttänyt itseäni siitä ettei hän ole valmis sitoutumaan.

Olen ollut tismalleen samassa tilanteessa. Näin jälkikäteen voin vain sanoa, että ihanaa, että pääsin irti siitä suhteesta. Kahdeksan vuotta ja kaksi viimeistä vuotta terapiaa, sen se otti, mutta kannatti. Nykyään näen, että olin läheisriippuvainen. Tänä päivänä minun on äärimmäisen vaikeaa luottaa kehenkään, mikä on harmillista, ja johtuu ihan täysin tuosta suhteesta.

Ei sinulle muuta voi sanoa kuin että kerää nyt hyvä nainen jäljellä olevat ylpeyden rippeesi ja anna miehen olla täysin ilman sinun huomiota. Älä soita, viestitä äläkä tapaa. Pikkuhiljaa asiat menevät oikeaan suuntaan ja saat voimia muuhun. Tsemppiä!

Osoitat käytökselläsi olevasi arvoton. Niin mieskin sinut näkee. Ala arvostaa itseäsi. Joko mies alkaa myös tai sitten nostat kytkintä. Itse en kyllä edes kaipaisi arvostusta moiselta vaan lähtisin joka tapauksessa. Onko edes hyvä isä?

Uskon että 40 vuotias mies ottaa naisesta sen minkä haluaa. Jätän miehen. Kiitos kaikille vastauksista! Sain varmuuden ja rohkeuden.

Oikeassa olin. Laitoin miehelle tekstiviestin. Koin, että tämmöisessä suhteessa jossa minua ei edes rakasteta, se on ok..vastaus oli että miksi sitten tein lapsen hänelle vaikka tiesin ettei hän ole valmis sitoutumaan? Eli jep. Miestä ei kiinnosta minä laisinkaan. Oikeassa olin. Vaikka hän on kovin puhunut paskaa. Kannattaa siis aina luottaa siihen, mitä syvällä sisimmässään tuntee. Noh, se on ohi nyt. Ei tarvitse uhrautua olemaan kanssani. Kävin suhteesta hänen kanssaan paljon keskusteluja ennen vauvaa, koska tiesin, haluan muutakin elämältä kuin tapailua. Hän aina suuttui ja otti sen niin itseensä ja kiven kovaan väitti olevansa kanssani tosissaan. Ehkä olisi jo tuolloin kannattanut minulle ilmaista ettei halua mitään sen kummoisempaa kanssani. Olisin ottanut tiedon onkeeni.

Lämmin halaus. Pärjäät kyllä. Äläkä ota miestä takaisin, sillä se on krooninen kipu. Nyt sattuu, mutta aika parantaa.

Itse nykyään luotan tekoihin sanoja enemmän.

On siis varmasti yrittänyt pitää minua joten kuten tyytyväisenä, koska olen tulista sorttia, ja pelkää teen lapsen avulla hänen elämästään hankalaa (tapaamiset, elarit ym. Ei ikinä tee siis vauvan kanssa mitään eikä ole ollut kovin kiinnostunut tai iloinen). No, sitä ei kannata pelätä. En ole ihmisenä koston himoinen ja kunnioitan vauvaani sen verran etten häntä alenna välikappaleeksi meidän riitoihin. Voi että kun olisin lähtenyt aiemmin! Sillon kun miestä vielä kiinnosti!!

Häntä pystyyn vaan! Älä mieti sitä luuseria vaan itseäsi ja sitä mikä tekee sinut ja lapsesi onnelliseksi!! Kyllä se siitä!

Jätät miehen - et vain ota yhteyttä enää ja sillä selvä. Todennäköisesti mies ei edes huomaa sinun kadonneen elämästään. Elatusmaksuja voit selvitellä viranomaisten välityksellä.

Hyvä ap! Myöhemmin tajuat, miten oikein teit irtaantuessasi. Tuo 'mies' on vienyt sinulta hirveästi energiaa ja kuluttanut sinua henkisesti. Kun teet selvän pesäeron alat tuntea, kuinka elämä alkaa näyttää valoisalta ja päivä paistaa!