Sopeutuuko vajaa 3-vuotias viikko-viikkosysteemiin?

Vierailija kirjoitti:

Minua aina kummastuttaa, kun täällä mietitään, miten pienet lapset suhtautuvat asiaan. Tosiasiassa pienet lapset oppivat ja tottuvat nopeasti. Koska heillä ei paljoa muistikuvia vanhasta, niin pitävät asiaa normaalina.

Erosta kärsii enemmän murkkuikäiset ja he (varsinkin jos eivät ymmärrä eron syitä) lamautuvat pitkäksi aikaa ja voivat taistella muutosta vastaan.

Mutta tuttavapiirissä on pari viikko-viikko perhettä, jossa lapset ovat olleet tuolla tyylillä pienestä asti ja hyvin sujuu. Kummassakin tapauksessa vanhemmat ovat yhteistyökykyisiä ja pystyvät hoitamaan asioita yhdessä, vaikka osalla on uusi kumppani. Lapset siirtyvät kotoa toiseen päiväkodin kautta ja ehkä tuo aamu on lapsesta haikea. Mutta hetken päästä elämä voittaa ja toisessa kodissa on kivaa.

Olen täysin samaa mieltä kanssasi.

Ruotsissa, joka on Suomeakin tasa-arvoisempi maa, viikko-viikko systeemi on suosituin tapa. Mutta se on myös tasa-arvoistanut vanhempainvapaat 6+6+6 Järjestelmällä.

Mites se entinen malli, eli lapset asuvat lähivanhemman luona, ja etällä ovat joka tonen viikonloppu sekä viikottain keskiviikkoisin? Näin lapsilla pysyy paremmin se lähin koti omana kotina, tunteena, juurena.

Meillä tuo aikanaan toimi erittäin hyvin, sittemmin alkoi tämä viikko-viikko, mutta en ole saanut siitä positiivisia paljoakaan.

Vierailija kirjoitti:

Mies mahdollisesti ajattelee, että noin pienen lapsen lähivanhempana pari viikkoa putkeen on varsin rankkaa. Ja onhan se ilman apuja.

Voisitteko miettiä keinoja, joilla miehen arkea voisi helpottaa sotkematta lapsen arjen pysyvyyttä?

No mies on ollut erinäisistä syistä vastuussa lapsista pääsääntöisesti jo pienimmän vauva-aikana, en usko, että tulee yllätyksenä se rankkuus. Lisäksi nyt on jo paljon helpompaa pienimmänkin kanssa mitä tuollon. Mies saa myös ihan varmasti esim. vanhemmiltaan apua, jos kokee tarvitsevansa.

Mikäli päästään yhteisymmärrykseen, että tapaamiset tapahtuu sen perinteisemmän tapaamiskaavan mukaan niin tapaamisia tulee olemaan useammin kun kerran parissa viikossa. Työt osittain määrittelee sen, mutta todennäköisesti joka toinen viikonloppu olis lapset mulla to-su ja myös sillä toisella viikolla tulisin näkemään lapsia.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vuoroviikkojärjetelyssä ei tarvitse maksaa elatusmaksuja. Siksi se mies sen haluaa. Ap on jäämässä kuitenkin vanhaan kotiin?

Miehestä tulee yhä edelleen lähivanhempi ja minä tulen maksamaan elarit.

ap

Vierailija kirjoitti:

Ei kannata tehdä kolmea lasta ja sitten keksiä erota kun nuorimmainen on vajaa kolme.

Ei ole ihan noin yksinkertaista, että on vaan yhtäkkiä keksitty erota. Eron syitä en täällä lähde ruotimaan, mutta jokainen lapsi on ollut molempien puolelta toivottu ja haluttu. Aina ei vaan voi tulevaa ennustaa.

ap

Vierailija kirjoitti:

Mites se entinen malli, eli lapset asuvat lähivanhemman luona, ja etällä ovat joka tonen viikonloppu sekä viikottain keskiviikkoisin? Näin lapsilla pysyy paremmin se lähin koti omana kotina, tunteena, juurena.

Meillä tuo aikanaan toimi erittäin hyvin, sittemmin alkoi tämä viikko-viikko, mutta en ole saanut siitä positiivisia paljoakaan.

Mä olen enemmän tuon ns. perinteisemmän mallin kannalla, että lasten koti on lähivanhemman luona (meidän tapauksessa isä) ja käyvät etävanhemman eli minun luona. Mies vaan ei ole ollut tähän suostuvainen vaan haluais ehdottomasti viikko-viikkosysteemin.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies mahdollisesti ajattelee, että noin pienen lapsen lähivanhempana pari viikkoa putkeen on varsin rankkaa. Ja onhan se ilman apuja.

Voisitteko miettiä keinoja, joilla miehen arkea voisi helpottaa sotkematta lapsen arjen pysyvyyttä?

No mies on ollut erinäisistä syistä vastuussa lapsista pääsääntöisesti jo pienimmän vauva-aikana, en usko, että tulee yllätyksenä se rankkuus. Lisäksi nyt on jo paljon helpompaa pienimmänkin kanssa mitä tuollon. Mies saa myös ihan varmasti esim. vanhemmiltaan apua, jos kokee tarvitsevansa.

Mikäli päästään yhteisymmärrykseen, että tapaamiset tapahtuu sen perinteisemmän tapaamiskaavan mukaan niin tapaamisia tulee olemaan useammin kun kerran parissa viikossa. Työt osittain määrittelee sen, mutta todennäköisesti joka toinen viikonloppu olis lapset mulla to-su ja myös sillä toisella viikolla tulisin näkemään lapsia.

ap

Rankkuus ei tietenkään tule yllätyksenä, mutta kun on vuosia pyörittänyt arkea, voi tulla turnausväsymys. Tai voi tuntua kohtuulliselta,että vastuu jakautuu vaihteeksi tasan. Mikä sitten mielestäsi on miehen syy olla suostumatta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies mahdollisesti ajattelee, että noin pienen lapsen lähivanhempana pari viikkoa putkeen on varsin rankkaa. Ja onhan se ilman apuja.

Voisitteko miettiä keinoja, joilla miehen arkea voisi helpottaa sotkematta lapsen arjen pysyvyyttä?

No mies on ollut erinäisistä syistä vastuussa lapsista pääsääntöisesti jo pienimmän vauva-aikana, en usko, että tulee yllätyksenä se rankkuus. Lisäksi nyt on jo paljon helpompaa pienimmänkin kanssa mitä tuollon. Mies saa myös ihan varmasti esim. vanhemmiltaan apua, jos kokee tarvitsevansa.

Mikäli päästään yhteisymmärrykseen, että tapaamiset tapahtuu sen perinteisemmän tapaamiskaavan mukaan niin tapaamisia tulee olemaan useammin kun kerran parissa viikossa. Työt osittain määrittelee sen, mutta todennäköisesti joka toinen viikonloppu olis lapset mulla to-su ja myös sillä toisella viikolla tulisin näkemään lapsia.

ap

Rankkuus ei tietenkään tule yllätyksenä, mutta kun on vuosia pyörittänyt arkea, voi tulla turnausväsymys. Tai voi tuntua kohtuulliselta,että vastuu jakautuu vaihteeksi tasan. Mikä sitten mielestäsi on miehen syy olla suostumatta?

Korjataanpa vielä. Mies ei ollut vuosia yksin päävastuussa lapsista, noin vuoden verran, jonka jälkeen minä pystyin taas osallistumaan arkeen tasavertaisesti. En tiedä syytä, miksi mies ei tuohon halua suostua.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies mahdollisesti ajattelee, että noin pienen lapsen lähivanhempana pari viikkoa putkeen on varsin rankkaa. Ja onhan se ilman apuja.

Voisitteko miettiä keinoja, joilla miehen arkea voisi helpottaa sotkematta lapsen arjen pysyvyyttä?

No mies on ollut erinäisistä syistä vastuussa lapsista pääsääntöisesti jo pienimmän vauva-aikana, en usko, että tulee yllätyksenä se rankkuus. Lisäksi nyt on jo paljon helpompaa pienimmänkin kanssa mitä tuollon. Mies saa myös ihan varmasti esim. vanhemmiltaan apua, jos kokee tarvitsevansa.

Mikäli päästään yhteisymmärrykseen, että tapaamiset tapahtuu sen perinteisemmän tapaamiskaavan mukaan niin tapaamisia tulee olemaan useammin kun kerran parissa viikossa. Työt osittain määrittelee sen, mutta todennäköisesti joka toinen viikonloppu olis lapset mulla to-su ja myös sillä toisella viikolla tulisin näkemään lapsia.

ap

Rankkuus ei tietenkään tule yllätyksenä, mutta kun on vuosia pyörittänyt arkea, voi tulla turnausväsymys. Tai voi tuntua kohtuulliselta,että vastuu jakautuu vaihteeksi tasan. Mikä sitten mielestäsi on miehen syy olla suostumatta?

Korjataanpa vielä. Mies ei ollut vuosia yksin päävastuussa lapsista, noin vuoden verran, jonka jälkeen minä pystyin taas osallistumaan arkeen tasavertaisesti. En tiedä syytä, miksi mies ei tuohon halua suostua.

ap

Mä luulen myös että arjen rankkuus voi hyvinkin pelottaa miestä. Hän tietää mitä se on, kun on pääasiallisesti vastuussa lapsista 24/7. Tiedätkö sinä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies mahdollisesti ajattelee, että noin pienen lapsen lähivanhempana pari viikkoa putkeen on varsin rankkaa. Ja onhan se ilman apuja.

Voisitteko miettiä keinoja, joilla miehen arkea voisi helpottaa sotkematta lapsen arjen pysyvyyttä?

No mies on ollut erinäisistä syistä vastuussa lapsista pääsääntöisesti jo pienimmän vauva-aikana, en usko, että tulee yllätyksenä se rankkuus. Lisäksi nyt on jo paljon helpompaa pienimmänkin kanssa mitä tuollon. Mies saa myös ihan varmasti esim. vanhemmiltaan apua, jos kokee tarvitsevansa.

Mikäli päästään yhteisymmärrykseen, että tapaamiset tapahtuu sen perinteisemmän tapaamiskaavan mukaan niin tapaamisia tulee olemaan useammin kun kerran parissa viikossa. Työt osittain määrittelee sen, mutta todennäköisesti joka toinen viikonloppu olis lapset mulla to-su ja myös sillä toisella viikolla tulisin näkemään lapsia.

ap

Rankkuus ei tietenkään tule yllätyksenä, mutta kun on vuosia pyörittänyt arkea, voi tulla turnausväsymys. Tai voi tuntua kohtuulliselta,että vastuu jakautuu vaihteeksi tasan. Mikä sitten mielestäsi on miehen syy olla suostumatta?

Korjataanpa vielä. Mies ei ollut vuosia yksin päävastuussa lapsista, noin vuoden verran, jonka jälkeen minä pystyin taas osallistumaan arkeen tasavertaisesti. En tiedä syytä, miksi mies ei tuohon halua suostua.

ap

Mä luulen myös että arjen rankkuus voi hyvinkin pelottaa miestä. Hän tietää mitä se on, kun on pääasiallisesti vastuussa lapsista 24/7. Tiedätkö sinä?

Tietysti tuo on mahdollista, mutta ei se viikko-viikkosysteemikään todennäköisesti sen helpompi olisi, koska nuorin sopeutuu huonosti muutoksiin ja tuossa olisi jatkuvia muutoksia. Kyllä tiedän mitä on olla vastuussa yksin lapsista. Olen ollut käytännössä 1,5v yksinhuoltaja, kun mies oli entisen työnsä takia tuon ajan poissa kotoa. Tuolloin keskimmäinen oli vajaan vuoden ikäinen.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies mahdollisesti ajattelee, että noin pienen lapsen lähivanhempana pari viikkoa putkeen on varsin rankkaa. Ja onhan se ilman apuja.

Voisitteko miettiä keinoja, joilla miehen arkea voisi helpottaa sotkematta lapsen arjen pysyvyyttä?

No mies on ollut erinäisistä syistä vastuussa lapsista pääsääntöisesti jo pienimmän vauva-aikana, en usko, että tulee yllätyksenä se rankkuus. Lisäksi nyt on jo paljon helpompaa pienimmänkin kanssa mitä tuollon. Mies saa myös ihan varmasti esim. vanhemmiltaan apua, jos kokee tarvitsevansa.

Mikäli päästään yhteisymmärrykseen, että tapaamiset tapahtuu sen perinteisemmän tapaamiskaavan mukaan niin tapaamisia tulee olemaan useammin kun kerran parissa viikossa. Työt osittain määrittelee sen, mutta todennäköisesti joka toinen viikonloppu olis lapset mulla to-su ja myös sillä toisella viikolla tulisin näkemään lapsia.

ap

Rankkuus ei tietenkään tule yllätyksenä, mutta kun on vuosia pyörittänyt arkea, voi tulla turnausväsymys. Tai voi tuntua kohtuulliselta,että vastuu jakautuu vaihteeksi tasan. Mikä sitten mielestäsi on miehen syy olla suostumatta?

Korjataanpa vielä. Mies ei ollut vuosia yksin päävastuussa lapsista, noin vuoden verran, jonka jälkeen minä pystyin taas osallistumaan arkeen tasavertaisesti. En tiedä syytä, miksi mies ei tuohon halua suostua.

ap

Mä luulen myös että arjen rankkuus voi hyvinkin pelottaa miestä. Hän tietää mitä se on, kun on pääasiallisesti vastuussa lapsista 24/7. Tiedätkö sinä?

Tietysti tuo on mahdollista, mutta ei se viikko-viikkosysteemikään todennäköisesti sen helpompi olisi, koska nuorin sopeutuu huonosti muutoksiin ja tuossa olisi jatkuvia muutoksia. Kyllä tiedän mitä on olla vastuussa yksin lapsista. Olen ollut käytännössä 1,5v yksinhuoltaja, kun mies oli entisen työnsä takia tuon ajan poissa kotoa. Tuolloin keskimmäinen oli vajaan vuoden ikäinen.

ap

No, anteeksi jos kysyn sellaista mihin olet jo vastannut, en niin tarkkaan lukenut koko ketjua. Oletko siis ehdottanut sitä että nuorempi on pääasiallisesti isänsä kanssa ja vanhemmat lapset vuoroviikoin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies mahdollisesti ajattelee, että noin pienen lapsen lähivanhempana pari viikkoa putkeen on varsin rankkaa. Ja onhan se ilman apuja.

Voisitteko miettiä keinoja, joilla miehen arkea voisi helpottaa sotkematta lapsen arjen pysyvyyttä?

No mies on ollut erinäisistä syistä vastuussa lapsista pääsääntöisesti jo pienimmän vauva-aikana, en usko, että tulee yllätyksenä se rankkuus. Lisäksi nyt on jo paljon helpompaa pienimmänkin kanssa mitä tuollon. Mies saa myös ihan varmasti esim. vanhemmiltaan apua, jos kokee tarvitsevansa.

Mikäli päästään yhteisymmärrykseen, että tapaamiset tapahtuu sen perinteisemmän tapaamiskaavan mukaan niin tapaamisia tulee olemaan useammin kun kerran parissa viikossa. Työt osittain määrittelee sen, mutta todennäköisesti joka toinen viikonloppu olis lapset mulla to-su ja myös sillä toisella viikolla tulisin näkemään lapsia.

ap

Rankkuus ei tietenkään tule yllätyksenä, mutta kun on vuosia pyörittänyt arkea, voi tulla turnausväsymys. Tai voi tuntua kohtuulliselta,että vastuu jakautuu vaihteeksi tasan. Mikä sitten mielestäsi on miehen syy olla suostumatta?

Korjataanpa vielä. Mies ei ollut vuosia yksin päävastuussa lapsista, noin vuoden verran, jonka jälkeen minä pystyin taas osallistumaan arkeen tasavertaisesti. En tiedä syytä, miksi mies ei tuohon halua suostua.

ap

Mä luulen myös että arjen rankkuus voi hyvinkin pelottaa miestä. Hän tietää mitä se on, kun on pääasiallisesti vastuussa lapsista 24/7. Tiedätkö sinä?

Tietysti tuo on mahdollista, mutta ei se viikko-viikkosysteemikään todennäköisesti sen helpompi olisi, koska nuorin sopeutuu huonosti muutoksiin ja tuossa olisi jatkuvia muutoksia. Kyllä tiedän mitä on olla vastuussa yksin lapsista. Olen ollut käytännössä 1,5v yksinhuoltaja, kun mies oli entisen työnsä takia tuon ajan poissa kotoa. Tuolloin keskimmäinen oli vajaan vuoden ikäinen.

ap

No, anteeksi jos kysyn sellaista mihin olet jo vastannut, en niin tarkkaan lukenut koko ketjua. Oletko siis ehdottanut sitä että nuorempi on pääasiallisesti isänsä kanssa ja vanhemmat lapset vuoroviikoin?

Ohiksena, mutta kyllä niiden lasten on järkevämpää olla samassa "tapaamisrytmissä", muutenhan joutuvat tavallaan eroon vielä toisistaankin sen lisäksi, että vanhemmat ovat eronneet.

Voi sopeutua, muttei ymmärrä tilannetta ja saattaa hyvinkin jäädä ikuisia traumoja, jotka voi ilmetä vasta myöhemmällä iällä