Lue keskustelun säännöt.
Voiko perhe-elämästä/arjesta oppia nauttimaan? Mies haluaisi lapsen...
31.07.2016 |
Olen lähemmäs 30-v nainen, jolla ei vielä koskaan ole ollut varsinaista vauvakuumetta. Ystävilläni on lapsia, jotka ovat ihan suloisia, mutta aina kun pääsen takaisin omaan kotiin, huokaisen vain helpotuksesta - onneksi minulla ei ole omia lapsia.
Mieheni on alkanut puhumaan, kuinka hän haluaisi isäksi. Olemme olleet yhdessä 8 vuotta ja suhde on vakaalla pohjalla. Lapsen tulolle ei ole sinänsä mitään esteitä - kaikki on taloudellisestikin kunnossa.
En ole kuitenkaan varma, haluanko lapsia. Olen alusta saakka sanonut miehelleni, että en tiedä, onko lapsiperhe-elämä minua varten. Olen ihminen, joka rakastaa rauhaa ja hiljaisuutta. Minusta on ihanaa, että voin tehdä asioita aikuisten kesken silloin, kun se omiin aikatauluihin sopii. Jos se pitäisi itsekkäästi ilmaista, niin yksinkertaisesti pidän omasta elämästäni ilman lapsia ja pelkään, että lapsen tulo "pilaisi" elämäni täysin.
Minun on vaikea kuvitella nauttivani lapsiperhearjesta. En kestäisi itkua, yöherätyksiä, jatkuvaa 24/7 valmiustilassa olemista ja kaikkea hässäkkää, mitä vauvoihin ja lapsiin liittyy. Tuntuu, että lapsen jälkeen koko elämä pyörii lapsen ja hänen tarpeidensa ympärillä. Toki lapsiarjessa on niitä ihania hetkiä - ensimmäinen hymy, lapsi nauraa, halaa sinua yms. mutta silti tuntuu, että ne hirveät arjen realiteetit kuitenkin hallitsevat sitä arkea. Pelkään, että katkeroituisin täysin lapsen hankinnan jälkeen. Sittenkin, kun lapsi on jo isompi, niin siinähän sitten kuljettaa lasta harrastuksiin, selvittää koulujuttuja yms. Kierre ei lopu koskaan.
Voisiko siis perhe-elämästä oppia nauttimaan, vaikka etukäteen onkin sellainen ajatus, että se on pääosin aivan kamalaa? Jos tästä jotain positiivista hakee, niin ainakin suhtaudun lapsiperhearkeen vähän turhankin raadollisen realistisesti.
Kommentit (159)
Vierailija kirjoitti:
Minä en kyllä antaisi lastani, etenkään pientä kenenkään lapsenhankkimista pohtiville koekaniiniksi. En antaisi koiraanikaan "lainaan" sellaisille, jotka miettivät pitäisikö hankkia koira vai ei.
Koekaniiniksi? No ihan yhtä hyvin hoitaisimme lasta, vaikka tietäisimme, että haluaisimme lapsia/emme haluaisi lapsia. Eihän se vaikuta siihen, miten lasta hoitaa? Ja tietenkään se ei mene niin, että "huhhu, kyllä tämä teidän Marja-Tettu oli niin kamala, että päätös vain vahvistui, että emme halua koskaan lapsia. Nyt mieskään ei halua, onpa hyvä juttu!".
Jos miehelläni esimerkiksi ei ole kontakteja lapsiin, niin miten hän koskaan tietäisi, mitä se arki on, jos ei lapsia pääse edes hoitamaan?
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli reilu kymmenen vuotta sitten saman lainen tilanne. Oltiin silloin teidän ikäisiä.
Minä olisin kovasti halunnut isäksi ja puoliso ei halunnut äidiksi. Hänen puheesta kuitenkin paistoi läpi pieni ehkä ja minä vain odotin ja odotin.
Sitten noin viisi vuotta sitten hänen pää kääntyi asian suhteen ja hän alkoi puhumaan minulle lapsesta.
Aloimme puuhastelemaan aktiivisesti asian toteuttamiseksi. MUTTA, ei se nyt sitten onnistunutkaan niin kuin elokuvissa. Nyt on lapsettomuushoitopolku kuljettu loppuun ja olemme edelleen lapsettomia.
Syy löytyi puolisosta miksi lasta ei onnistuttu saamaan ja mitä todennäköisimpänä syynä on ikä. Mutta vaikka ei olisikaan ja lapsettomuus olisi paljastunut aiemmin olisi meillä ollut muita vaihtoehtoja käytettävissä. Esim. adoption mahdollisuus. Mutta nyt senkin jo estää ikämme että voisimme saada pienen lapsen jonotusaikojen jälkeen.
Tilanne on ajanut meidät molemmat syvään masennukseen enkä tiedä onko tästä enää ylöspääsyä loppuelämän aikana.
Halusin kertoa tarinamme jos siitä on edes jotain apua päätöksen teossasi.
Kiitos tarinasi jakamisesta ja tsemppiä!
Olen tätäkin joskus pohtinut. Faktahan on, että jos haluan joskus lapsia, minun kannattaisi ne tehdä mahdollisimman pian - ennuste lapsen saamisille edes hoitojen kanssa huononee, mitä vanhemmaksi tulen (=munasarjojen toimintahäiriön takia ja toki muutenkin). Eli on mielessäni käynyt tuo kuvailemasikin tilanne, joka yhtä hyvin voisi olla realiteetti vaikka 5-10 vuoden päästä.
AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en kyllä antaisi lastani, etenkään pientä kenenkään lapsenhankkimista pohtiville koekaniiniksi. En antaisi koiraanikaan "lainaan" sellaisille, jotka miettivät pitäisikö hankkia koira vai ei.
Koekaniiniksi? No ihan yhtä hyvin hoitaisimme lasta, vaikka tietäisimme, että haluaisimme lapsia/emme haluaisi lapsia. Eihän se vaikuta siihen, miten lasta hoitaa? Ja tietenkään se ei mene niin, että "huhhu, kyllä tämä teidän Marja-Tettu oli niin kamala, että päätös vain vahvistui, että emme halua koskaan lapsia. Nyt mieskään ei halua, onpa hyvä juttu!".
Jos miehelläni esimerkiksi ei ole kontakteja lapsiin, niin miten hän koskaan tietäisi, mitä se arki on, jos ei lapsia pääse edes hoitamaan?
AP
Sen vuoksi, että lapseni ei ole mikään mallikappale lasta, jolla voi kokeilla onko se kivaa vai ei. Uskon kyllä sen, että hoitaisitte hyvin lasta, mutta syy miksi lapseni olisi hoidossa jossain muualla kuin kotona on aina siihen perustuva, että me tarvitsemme lapselle hoitajaa. Jos tilanne olisi se, että kyse olisi sukulaisista, jotka muutenkin haluaisivat hoitaa lastamme, tai kummeista, niin voisin harkita, mutta koska te ette olisi niitä, niin ei kävisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en kyllä antaisi lastani, etenkään pientä kenenkään lapsenhankkimista pohtiville koekaniiniksi. En antaisi koiraanikaan "lainaan" sellaisille, jotka miettivät pitäisikö hankkia koira vai ei.
Koekaniiniksi? No ihan yhtä hyvin hoitaisimme lasta, vaikka tietäisimme, että haluaisimme lapsia/emme haluaisi lapsia. Eihän se vaikuta siihen, miten lasta hoitaa? Ja tietenkään se ei mene niin, että "huhhu, kyllä tämä teidän Marja-Tettu oli niin kamala, että päätös vain vahvistui, että emme halua koskaan lapsia. Nyt mieskään ei halua, onpa hyvä juttu!".
Jos miehelläni esimerkiksi ei ole kontakteja lapsiin, niin miten hän koskaan tietäisi, mitä se arki on, jos ei lapsia pääse edes hoitamaan?
AP
Sen vuoksi, että lapseni ei ole mikään mallikappale lasta, jolla voi kokeilla onko se kivaa vai ei. Uskon kyllä sen, että hoitaisitte hyvin lasta, mutta syy miksi lapseni olisi hoidossa jossain muualla kuin kotona on aina siihen perustuva, että me tarvitsemme lapselle hoitajaa. Jos tilanne olisi se, että kyse olisi sukulaisista, jotka muutenkin haluaisivat hoitaa lastamme, tai kummeista, niin voisin harkita, mutta koska te ette olisi niitä, niin ei kävisi.
No nimenomaan me tarjoutuisimme tutuillemme hoitajiksi jos he tarvitsisivat hoitajaa? Kuten kirjoitin, ei kyse ole siitä, että nyt hankimme väkisin tutuiltamme vain jonkin lapsen mallikappaleeksi - tarjoutuisimme vain avuksi, jos perheellä olisi sille tarvetta.
Johan sinä herneen nenään vetäsit.
AP
Vierailija kirjoitti:
Minä en kyllä antaisi lastani, etenkään pientä kenenkään lapsenhankkimista pohtiville koekaniiniksi. En antaisi koiraanikaan "lainaan" sellaisille, jotka miettivät pitäisikö hankkia koira vai ei.
Mä kyllä antaisin! Ihan kelle vaan suunnilleen täysijärkiselle joka menee tuohon hommaan lupautumaan. Oma aika on niin kortilla, että mulle on ihan sama mikä se ajatus siellä taustalla on, kunhan lapsista pidetään huolta. :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en kyllä antaisi lastani, etenkään pientä kenenkään lapsenhankkimista pohtiville koekaniiniksi. En antaisi koiraanikaan "lainaan" sellaisille, jotka miettivät pitäisikö hankkia koira vai ei.
Koekaniiniksi? No ihan yhtä hyvin hoitaisimme lasta, vaikka tietäisimme, että haluaisimme lapsia/emme haluaisi lapsia. Eihän se vaikuta siihen, miten lasta hoitaa? Ja tietenkään se ei mene niin, että "huhhu, kyllä tämä teidän Marja-Tettu oli niin kamala, että päätös vain vahvistui, että emme halua koskaan lapsia. Nyt mieskään ei halua, onpa hyvä juttu!".
Jos miehelläni esimerkiksi ei ole kontakteja lapsiin, niin miten hän koskaan tietäisi, mitä se arki on, jos ei lapsia pääse edes hoitamaan?
AP
Sen vuoksi, että lapseni ei ole mikään mallikappale lasta, jolla voi kokeilla onko se kivaa vai ei. Uskon kyllä sen, että hoitaisitte hyvin lasta, mutta syy miksi lapseni olisi hoidossa jossain muualla kuin kotona on aina siihen perustuva, että me tarvitsemme lapselle hoitajaa. Jos tilanne olisi se, että kyse olisi sukulaisista, jotka muutenkin haluaisivat hoitaa lastamme, tai kummeista, niin voisin harkita, mutta koska te ette olisi niitä, niin ei kävisi.
No nimenomaan me tarjoutuisimme tutuillemme hoitajiksi jos he tarvitsisivat hoitajaa? Kuten kirjoitin, ei kyse ole siitä, että nyt hankimme väkisin tutuiltamme vain jonkin lapsen mallikappaleeksi - tarjoutuisimme vain avuksi, jos perheellä olisi sille tarvetta.
Johan sinä herneen nenään vetäsit.
AP
En ollenkaan vetäissyt hernettä nenään. Minusta sinusta ei ollenkaan saanut sitä kuvaa, että olisit noin ylipäätään tarjoutunut hoitamaan kavereittesi lapsia, anteeksi sitten jos se on tässä ilmennyt. Siinä tapauksessa olin väärässä. Ihminen joka ei halua lapsia ja epäilee lapsiperheen arjen kestämistään ei vain yleensä ole se kaveripiirissä joka tarjoutuu hoitamaan pieniä lapsia, saati vauvoja. Ja sittenkin, tuollainen "kokeilu" ei kyllä anna asiasta oikeaa kuvaa, ollaanhan sitä ns. vaikka aidan seipäässä vuorokauden, kun tietää, että siitä pääsee sitten eroon. Ja vaikka sitten kuinka ihastuisikin, että onpa tämä ihanaa, niin kukaan ei takaa, että se oma lapsi olisi sitten niin ihana hoidettava. Laitan tähän vielä vertauksen, jota voi sitten yhtälailla paheksua, mutta jos minä miettisin hankinko mersun vai en, niin lainaamalla kaverin volvon en kyllä saa asiasta selkoa, kannattaako minun sitä mersua hankkia.
On se jollain vaikeeta. Suomi kuolisi sukupuuttoon jos kaikki olisi samanlaisia. Sääli vaan että usein sen lasta haluavan elämä tuhoutuu toisen jahkaillessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en kyllä antaisi lastani, etenkään pientä kenenkään lapsenhankkimista pohtiville koekaniiniksi. En antaisi koiraanikaan "lainaan" sellaisille, jotka miettivät pitäisikö hankkia koira vai ei.
Mä kyllä antaisin! Ihan kelle vaan suunnilleen täysijärkiselle joka menee tuohon hommaan lupautumaan. Oma aika on niin kortilla, että mulle on ihan sama mikä se ajatus siellä taustalla on, kunhan lapsista pidetään huolta. :D
Okei, siinä me ollaan sitten erilaisia. :) En tosin oikeasti usko, että ihan kenelle tahansa antaisit ;)
Vierailija kirjoitti:
On se jollain vaikeeta. Suomi kuolisi sukupuuttoon jos kaikki olisi samanlaisia. Sääli vaan että usein sen lasta haluavan elämä tuhoutuu toisen jahkaillessa.
No onneksi ihmisiä on erilaisia, niin Suomikaan ei kuole sukupuuttoon.
Ja jos toinen tietää palavasti haluavansa lapsen niin siitä vaan vaihtamaan puolisoa - on sillä haluajallakin vastuu omasta elämästään ja sen mukaan hänen tulee valintoja tehdä ja niiden kanssa elää. Joko hän valitsee jäädä elämään jahkailijan kanssa tai eroaa ja etsii puolison, joka haluaa yhtä palavasti lasta kuin hän itse.
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en kyllä antaisi lastani, etenkään pientä kenenkään lapsenhankkimista pohtiville koekaniiniksi. En antaisi koiraanikaan "lainaan" sellaisille, jotka miettivät pitäisikö hankkia koira vai ei.
Koekaniiniksi? No ihan yhtä hyvin hoitaisimme lasta, vaikka tietäisimme, että haluaisimme lapsia/emme haluaisi lapsia. Eihän se vaikuta siihen, miten lasta hoitaa? Ja tietenkään se ei mene niin, että "huhhu, kyllä tämä teidän Marja-Tettu oli niin kamala, että päätös vain vahvistui, että emme halua koskaan lapsia. Nyt mieskään ei halua, onpa hyvä juttu!".
Jos miehelläni esimerkiksi ei ole kontakteja lapsiin, niin miten hän koskaan tietäisi, mitä se arki on, jos ei lapsia pääse edes hoitamaan?
AP
Sen vuoksi, että lapseni ei ole mikään mallikappale lasta, jolla voi kokeilla onko se kivaa vai ei. Uskon kyllä sen, että hoitaisitte hyvin lasta, mutta syy miksi lapseni olisi hoidossa jossain muualla kuin kotona on aina siihen perustuva, että me tarvitsemme lapselle hoitajaa. Jos tilanne olisi se, että kyse olisi sukulaisista, jotka muutenkin haluaisivat hoitaa lastamme, tai kummeista, niin voisin harkita, mutta koska te ette olisi niitä, niin ei kävisi.
No nimenomaan me tarjoutuisimme tutuillemme hoitajiksi jos he tarvitsisivat hoitajaa? Kuten kirjoitin, ei kyse ole siitä, että nyt hankimme väkisin tutuiltamme vain jonkin lapsen mallikappaleeksi - tarjoutuisimme vain avuksi, jos perheellä olisi sille tarvetta.
Johan sinä herneen nenään vetäsit.
AP
En ollenkaan vetäissyt hernettä nenään. Minusta sinusta ei ollenkaan saanut sitä kuvaa, että olisit noin ylipäätään tarjoutunut hoitamaan kavereittesi lapsia, anteeksi sitten jos se on tässä ilmennyt. Siinä tapauksessa olin väärässä. Ihminen joka ei halua lapsia ja epäilee lapsiperheen arjen kestämistään ei vain yleensä ole se kaveripiirissä joka tarjoutuu hoitamaan pieniä lapsia, saati vauvoja. Ja sittenkin, tuollainen "kokeilu" ei kyllä anna asiasta oikeaa kuvaa, ollaanhan sitä ns. vaikka aidan seipäässä vuorokauden, kun tietää, että siitä pääsee sitten eroon. Ja vaikka sitten kuinka ihastuisikin, että onpa tämä ihanaa, niin kukaan ei takaa, että se oma lapsi olisi sitten niin ihana hoidettava. Laitan tähän vielä vertauksen, jota voi sitten yhtälailla paheksua, mutta jos minä miettisin hankinko mersun vai en, niin lainaamalla kaverin volvon en kyllä saa asiasta selkoa, kannattaako minun sitä mersua hankkia.
Hoidan kyllä tuttujeni lapsia, jos tarve vaatii. Koskaan ei ole ollut tarvetta esim. koko päivälle tai viikonlopulle. Jos sellainen tulisi, pääsisi miehenikin osallistumaan hoitoon eri tavalla.
Ja tiedän kyllä, että eihän päivä, viikonloppu tai edes kuukausi kerro koko totuutta - mutta se laajentaa jokaisen sellaisen ihmisen näkökulmaa lapsiperhearjesta, joka ei ole koskaan lapsia esimerkiksi hoitanut (kuten mieheni). Miehelläni ei ole koskaan ollut mitään kontakteja lapsiin, joten pelkkä päiväkin varmasti toisi hänelle uusia katsontakantoja - niin hyviä kuin ehkä huonoja.
AP
Täällä melkein sama tilanne, mutta ollaan nuorempia eikä edes asiasta keskusteltu. Mies on sanonut kyllä minun kuulleni että joskus lapsia haluaa. Minulla ehdoton ei. Ja tähän sanoisin ettei kannata lähteä niitä lapsia tekemään jos yhtään epäröit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se jollain vaikeeta. Suomi kuolisi sukupuuttoon jos kaikki olisi samanlaisia. Sääli vaan että usein sen lasta haluavan elämä tuhoutuu toisen jahkaillessa.
No onneksi ihmisiä on erilaisia, niin Suomikaan ei kuole sukupuuttoon.
Ja jos toinen tietää palavasti haluavansa lapsen niin siitä vaan vaihtamaan puolisoa - on sillä haluajallakin vastuu omasta elämästään ja sen mukaan hänen tulee valintoja tehdä ja niiden kanssa elää. Joko hän valitsee jäädä elämään jahkailijan kanssa tai eroaa ja etsii puolison, joka haluaa yhtä palavasti lasta kuin hän itse.
AP
Tästä ole kanssasi ihan samaa mieltä. Ja sitten sekin, että joskus käy niinkin, että kun lähdetään eri teille, mieli voi muuttua kummallakin, lasta halunnut ei koskaan teekään lasta kenenkään kanssa, vaikka siis voisikin, tai sen joka ei edellisessä suhteessa halunnut lasta, muuttaakin mielensä jonkun toisen kanssa. Se voi tuntua pahalta kummastakin näistä ex-puolisoista, mutta se on sitten eri ihmissuhteiden sekoitus, jossa asiat voivat olla tässäkin asiassa aivan toisin.
se joka ei antaisi lastaan kokeiltavaksi (eikä siis suuttunut mistään)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en kyllä antaisi lastani, etenkään pientä kenenkään lapsenhankkimista pohtiville koekaniiniksi. En antaisi koiraanikaan "lainaan" sellaisille, jotka miettivät pitäisikö hankkia koira vai ei.
Koekaniiniksi? No ihan yhtä hyvin hoitaisimme lasta, vaikka tietäisimme, että haluaisimme lapsia/emme haluaisi lapsia. Eihän se vaikuta siihen, miten lasta hoitaa? Ja tietenkään se ei mene niin, että "huhhu, kyllä tämä teidän Marja-Tettu oli niin kamala, että päätös vain vahvistui, että emme halua koskaan lapsia. Nyt mieskään ei halua, onpa hyvä juttu!".
Jos miehelläni esimerkiksi ei ole kontakteja lapsiin, niin miten hän koskaan tietäisi, mitä se arki on, jos ei lapsia pääse edes hoitamaan?
AP
Sen vuoksi, että lapseni ei ole mikään mallikappale lasta, jolla voi kokeilla onko se kivaa vai ei. Uskon kyllä sen, että hoitaisitte hyvin lasta, mutta syy miksi lapseni olisi hoidossa jossain muualla kuin kotona on aina siihen perustuva, että me tarvitsemme lapselle hoitajaa. Jos tilanne olisi se, että kyse olisi sukulaisista, jotka muutenkin haluaisivat hoitaa lastamme, tai kummeista, niin voisin harkita, mutta koska te ette olisi niitä, niin ei kävisi.
No nimenomaan me tarjoutuisimme tutuillemme hoitajiksi jos he tarvitsisivat hoitajaa? Kuten kirjoitin, ei kyse ole siitä, että nyt hankimme väkisin tutuiltamme vain jonkin lapsen mallikappaleeksi - tarjoutuisimme vain avuksi, jos perheellä olisi sille tarvetta.
Johan sinä herneen nenään vetäsit.
AP
En ollenkaan vetäissyt hernettä nenään. Minusta sinusta ei ollenkaan saanut sitä kuvaa, että olisit noin ylipäätään tarjoutunut hoitamaan kavereittesi lapsia, anteeksi sitten jos se on tässä ilmennyt. Siinä tapauksessa olin väärässä. Ihminen joka ei halua lapsia ja epäilee lapsiperheen arjen kestämistään ei vain yleensä ole se kaveripiirissä joka tarjoutuu hoitamaan pieniä lapsia, saati vauvoja. Ja sittenkin, tuollainen "kokeilu" ei kyllä anna asiasta oikeaa kuvaa, ollaanhan sitä ns. vaikka aidan seipäässä vuorokauden, kun tietää, että siitä pääsee sitten eroon. Ja vaikka sitten kuinka ihastuisikin, että onpa tämä ihanaa, niin kukaan ei takaa, että se oma lapsi olisi sitten niin ihana hoidettava. Laitan tähän vielä vertauksen, jota voi sitten yhtälailla paheksua, mutta jos minä miettisin hankinko mersun vai en, niin lainaamalla kaverin volvon en kyllä saa asiasta selkoa, kannattaako minun sitä mersua hankkia.
Hoidan kyllä tuttujeni lapsia, jos tarve vaatii. Koskaan ei ole ollut tarvetta esim. koko päivälle tai viikonlopulle. Jos sellainen tulisi, pääsisi miehenikin osallistumaan hoitoon eri tavalla.
Ja tiedän kyllä, että eihän päivä, viikonloppu tai edes kuukausi kerro koko totuutta - mutta se laajentaa jokaisen sellaisen ihmisen näkökulmaa lapsiperhearjesta, joka ei ole koskaan lapsia esimerkiksi hoitanut (kuten mieheni). Miehelläni ei ole koskaan ollut mitään kontakteja lapsiin, joten pelkkä päiväkin varmasti toisi hänelle uusia katsontakantoja - niin hyviä kuin ehkä huonoja.
AP
Hyvä pointti tuokin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se jollain vaikeeta. Suomi kuolisi sukupuuttoon jos kaikki olisi samanlaisia. Sääli vaan että usein sen lasta haluavan elämä tuhoutuu toisen jahkaillessa.
No onneksi ihmisiä on erilaisia, niin Suomikaan ei kuole sukupuuttoon.
Ja jos toinen tietää palavasti haluavansa lapsen niin siitä vaan vaihtamaan puolisoa - on sillä haluajallakin vastuu omasta elämästään ja sen mukaan hänen tulee valintoja tehdä ja niiden kanssa elää. Joko hän valitsee jäädä elämään jahkailijan kanssa tai eroaa ja etsii puolison, joka haluaa yhtä palavasti lasta kuin hän itse.
AP
Tästä ole kanssasi ihan samaa mieltä. Ja sitten sekin, että joskus käy niinkin, että kun lähdetään eri teille, mieli voi muuttua kummallakin, lasta halunnut ei koskaan teekään lasta kenenkään kanssa, vaikka siis voisikin, tai sen joka ei edellisessä suhteessa halunnut lasta, muuttaakin mielensä jonkun toisen kanssa. Se voi tuntua pahalta kummastakin näistä ex-puolisoista, mutta se on sitten eri ihmissuhteiden sekoitus, jossa asiat voivat olla tässäkin asiassa aivan toisin.
se joka ei antaisi lastaan kokeiltavaksi (eikä siis suuttunut mistään)
Olen samaa mieltä - jos ero tulee, niin mieli voi molemmilla osapuolilla jossain vaiheessa elämää muuttua ja se voi aiheuttaa vaikka mitä tuntemuksia puolin ja toisin.
AP
Kylläpä pohdit ap fiksusti asiaa, siitä kyllä nyt pointsit! Itse olen juurikin tuollainen rauhaa rakastava äiti. Sen lisäksi, että en voi sietää kriisejä, pidän myös erityisen siististä kodista, urastani, itseni huolehtimisesta ja sellaisesta melko tasaisen rauhallisesta elämästä.
Äitinä olen joutunut näistä em. asioista monesti luopumaan. Luulin pitkään, että voin itse vaikuttaa moniin asioihin, mutta niin sitä vain elämä vie, vaikka kuinka yrittäisi asioihin vaikutttaa.
Toisaalta paljon on elämässäni sellaista, mistä olisin ilman lapsia jäänyt paitsi. Toisaalta kuitenkin odotan, että koululaiset kasvavat ja alkavat pärjätä entistä enemmän ilman meitä vanhempiaan. Tällä hetkellä lapset ovat minulle kuitenkin kaikki kaikessa ja teen heidän eteen parhaan mahdolliseni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se jollain vaikeeta. Suomi kuolisi sukupuuttoon jos kaikki olisi samanlaisia. Sääli vaan että usein sen lasta haluavan elämä tuhoutuu toisen jahkaillessa.
No onneksi ihmisiä on erilaisia, niin Suomikaan ei kuole sukupuuttoon.
Ja jos toinen tietää palavasti haluavansa lapsen niin siitä vaan vaihtamaan puolisoa - on sillä haluajallakin vastuu omasta elämästään ja sen mukaan hänen tulee valintoja tehdä ja niiden kanssa elää. Joko hän valitsee jäädä elämään jahkailijan kanssa tai eroaa ja etsii puolison, joka haluaa yhtä palavasti lasta kuin hän itse.
AP
Tästä ole kanssasi ihan samaa mieltä. Ja sitten sekin, että joskus käy niinkin, että kun lähdetään eri teille, mieli voi muuttua kummallakin, lasta halunnut ei koskaan teekään lasta kenenkään kanssa, vaikka siis voisikin, tai sen joka ei edellisessä suhteessa halunnut lasta, muuttaakin mielensä jonkun toisen kanssa. Se voi tuntua pahalta kummastakin näistä ex-puolisoista, mutta se on sitten eri ihmissuhteiden sekoitus, jossa asiat voivat olla tässäkin asiassa aivan toisin.
se joka ei antaisi lastaan kokeiltavaksi (eikä siis suuttunut mistään)
Olen samaa mieltä - jos ero tulee, niin mieli voi molemmilla osapuolilla jossain vaiheessa elämää muuttua ja se voi aiheuttaa vaikka mitä tuntemuksia puolin ja toisin.
AP
Voisin kuvitella, että se joka ei halunnut lasta, tuntisi (etenkin jos ei olisi löytänyt uutta hyvää suhdetta) että ero oli turha, kun toisesta ei sitten tullutkaan vanhempaa, kun mieli muuttui. Ja siitä, joka halusi lapsen, mutta ero tuli, voi tuntua katkeralta, että jaaha, jonkun muun kanssa kyllä lapsen teki... Ymmärrettävää, inhimillistä.
se sama
Vierailija kirjoitti:
Toisaalta olen pohtinut sitä, että onko minulla vain asenne-ongelma? Tuskin kukaan (?) nauttii siitä, että on kiire, ei saa nukuttua, täytyy olla valmiustilassa 24/7, mutta osa vain suhtautuu siihen eri tavalla.
Koen siis välillä huonoa omatuntoa siitä, että olenko jotenkin lapsellinen, itsekäs, huonoasenteinen, kun ajattelen lapsiperhearjesta noin, kuin ajattelen.
AP
Samoja ajatuksia ollut Mullakin, mutta olen tullutta siihen tulokseen että paskat, Olen sitten mielummin itsekäs joidenkin silmissä kuin huono äiti. Minusta tuo sinun ajattelusi on realismia, ei mitään asenneongelmaa. Fiksulta ihmiseltä vaikutat. Mies tuskin tajuaa miltä se pienen lapsen kanssa on aamusta iltaan. Useat Isät saavat mennä ja tullut niinkuin ennenkin ja äiti jää hoitovastuuseen lähes 24/7. Hänelle tekis oikeasti hyvää kokeilla miltä tuntuu viikon verran hoitaa lasta lähes yksin jos sinä menisit omia menojasi kuin ennenkin. Niin tajuaisi että monet äidit elävät juuri Sitä arkea päivästä toiseen. Sinuna pitäisin pääni.
Kertomasi perusteella olet nimenomaan sellainen ihminen, jolle lapsettomuus sopii kaikkein parhaiten. Kuvauksesi osuu jotakuinkin kaikkiin tunteminivapaaehtoisesti lapsettomiin. Meille kaikille oma rauha, oma aika ja omat jutut muodostavat sen kulmakiven, jonka varaan arki rakentuu, ja sitä ollaan valmiita puolustamaan. Tervetuloa kerhoon vain. Lapsettomana on tosi mukavaa!
Onko se muuten jonkinlainen sukupuoliero, kun vapaaehtoisesti lapsettomat miehet eivät ollenkaan koe huolta siitä, että olisivat itsekkäitä ja huonolla asenteella liikkeessä?
Tämä aloitus voisi olla mun kirjoittama! Tosin sillä erotuksella, että mieheni ei ole aktiivisesti puhunut että "kuuluuhan se lapsi olla" ja kun muillakin on jne. On vaan sanonut, että jos kävisi niin että raskaaksi tulisin, niin lapsi olisi aivan tervetullut.
Mulla "ongelmana" on miehen vanhempien suunnalta tuleva epäselvä ja selvempi painostus. Siellä on justiin tätä "kyllä se teidän elämä vaan teidän pitäisi järjestykseen laittaa" joka siis tarkoittaa lapsen hankkimista. Tähän asti olen pystynyt vaan suhtautumaan että "jaa, vai niin, aha" mutta ärsyttäähän se. Eikä tule vähenemään tässä 30+ iässä nuo puheet.
Meillä oli reilu kymmenen vuotta sitten saman lainen tilanne. Oltiin silloin teidän ikäisiä.
Minä olisin kovasti halunnut isäksi ja puoliso ei halunnut äidiksi. Hänen puheesta kuitenkin paistoi läpi pieni ehkä ja minä vain odotin ja odotin.
Sitten noin viisi vuotta sitten hänen pää kääntyi asian suhteen ja hän alkoi puhumaan minulle lapsesta.
Aloimme puuhastelemaan aktiivisesti asian toteuttamiseksi. MUTTA, ei se nyt sitten onnistunutkaan niin kuin elokuvissa. Nyt on lapsettomuushoitopolku kuljettu loppuun ja olemme edelleen lapsettomia.
Syy löytyi puolisosta miksi lasta ei onnistuttu saamaan ja mitä todennäköisimpänä syynä on ikä. Mutta vaikka ei olisikaan ja lapsettomuus olisi paljastunut aiemmin olisi meillä ollut muita vaihtoehtoja käytettävissä. Esim. adoption mahdollisuus. Mutta nyt senkin jo estää ikämme että voisimme saada pienen lapsen jonotusaikojen jälkeen.
Tilanne on ajanut meidät molemmat syvään masennukseen enkä tiedä onko tästä enää ylöspääsyä loppuelämän aikana.
Halusin kertoa tarinamme jos siitä on edes jotain apua päätöksen teossasi.