Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Hoivakodin henkilökunta

Vierailija
30.07.2016 |

Millaisia kokemuksia teillä on yhteistyöstä henkilökunnan kanssa kun äitinne tai joku muu läheinen asuu palveluasunnossa?

Oma omaiseni asuu tehostetun palveluasumisen yksikössä ja haluan osallistua hänen hoivaamiseensa ja olla selvillä asioista. Olen luullut, että perheen osallistuminen ja kiinnostus on tervetullutta, mutta välillä tuntuu olevan päinvastoin. Riippuu kyllä hoitajastakin ja suurimman osan kanssa voin jutella rennosti ja vaikka otan puheeksi hoitoon liittyviä asioita niin se ei aiheuta mitään ilmapiirin kiristymistä, mutta juuri sen oman hoitajan kanssa on vaikeaa, hän vastaa minulle aina todella kärkevästi kysyn tai ehdotan mitä vaan. Samoin sairaanhoitaja.

En enää tiedä miten asettelisin sanani, asioista on kuitenkin puhuttava. Yritän aina olla ystävällinen, mitä siis olen luonnostani, enkä milloinkaan ole räyhännyt vaan olen yhteistyöhaluinen. Tuntuu todella pahalta heidän kivahtelunsa ja jatkuva automaattinen puolustautumisen asenne, ikään kuin minä arvostelisin, kun tavoitteeni on perheenjäseneni hyvinvointi. Tilanne hänellä on sellainen, että se ei pysy samanlaisena vaan vaatii jatkuvaa arviointia ja päätöksiä.
Olen myös sanonut että minulla ei ole tarkoitus kyseenalaistaa heidän työtään...vaan taisi mennä kuuroille korville.

Pari kertaa minulta on itku päässyt sen jälkeen kun olen puhunut heidän kanssaan puhelimessa.
Tilanne lannistaa, niin että minun on välillä oikein ponnisteltava että jaksan lähteä omaistani katsomaan ja toivon aina, että nämä työntekijät eivät olisi vuorossa. Olo on kuin olisin taas koulukiusattu!

Onko joku kokenut jotain samantapaista? Olen miettinyt heidän esimiehensä kanssa puhumista mutta pelkään että se voi pahimmillaan aiheuttaa sitten vielä lisää kaunaa minua kohtaan. Pelkään myös että alan itkeä siinä tilanteessa.

Kommentit (81)

Vierailija
81/81 |
01.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

1. Miksi emme anna kipulääkettä? Lääkäri ei ole määrännyt, joten lääkettä ei vielä ole.

2. Miksi äidin huone on likainen? Äidillä on omassa huoneessaan syödä karkkia ja sylkeä.lattialle. sotke kakalla ja pissillä paikkoja. Luututaan monta kertaa päivässä.

3. Miksi emme vie ulos? Ei ole saatu resursseja.

Noista numeroiduista kohdasta oma havainto:

1. Miksi lääkäri ei ole määrännyt kipulääkettä - oletteko ilmoittaneet lääkärille, että kipuja on? Omaistenko se pitää ilmoittaa?

2. Jos lattia luututaan monta kertaa päivässä, miksi siellä on edelleen se saman mehutahra, joka oli siellä jo viime viikolla?

3. En allekirjoita väitettä " ei ole saatu resursseja", kun 12 potilaan osastolla on samaan aikaan 7 henkilökuntaan kuuluvaa. 5 heistä kansliassa raportilla, yksi siivoamassa ruokailutilaa ja yksi istumassa potilaan vieressä. Tämä yksi se saanut viedä potilasta ulos edes aidatulle sisäpihalle, koska "vastuukysymysten vuoksi harjoittelija ei saa ulkoiluttaa"

Sisäpihan aitauksestakin keskusteltiin aikaisemmin, kun  aitaa ei voitu rakentaa,  koska "hälytysajoneuvojen pitää päästä sinne". Ei oikein mennyt läpi tämä väite, kun veräjät aitoihin on keksitty ennen ajoneuvoja.

1. Lääkäri hoivakodissa on paikalla todella harvoin ja vaikka asiasta ilmoittaisi lääkärille puhelimessa hän ei välttämättä määrää lääkettä näkemättä asiakasta.

Omainen voi aivan hyvin ottaa yhteyttä lääkäriin, tilata omaiselleen ajan ja/tai käyttää häntä lääkärissä.

2. Koska kukaan ei ole sitä siivonnut. Siivojaa huoneessa ei ehkä ole käynytkään. Omainenkin voi tarvittaessa ottaa sen luutun käteensä.

3. Miksi omainen ei voisi viedä asukasta ulos silloin kun hän vierailee tämän luona?

Ettäs kehtaat! Itse vain laiskottelette päivästä toiseen! Minulla on itselläni oma työni - en tee sinun työtäsi.

Juu en odotakaan että olisit lääkäri tai siivojaa tai ulkoiluttaisi minun omaistani.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi kahdeksan kahdeksan