En kestä omia vanhempiani (olen 38)

Tämä kirjastokorttiko oli se viimeinen pisara, joka katkaisi kamelin selän eli vanhempiesi kärsivällisyys lopahti? (Ohoh, tulipas paljon kuvakieltä)

Vierailija kirjoitti:

Tämä kirjastokorttiko oli se viimeinen pisara, joka katkaisi kamelin selän eli vanhempiesi kärsivällisyys lopahti? (Ohoh, tulipas paljon kuvakieltä)

Ei voi sanoa niin. Itse ottavat paljon yhteyttä ja haluavat nähdä. Itse tarjoavat apua ja usein myös kieltäydyn. Uskon että kyseessä oli väärinymmärrys, johon reagoivat voimakkaasti ilman että olisivat asiasta keskustelleet. Tämänkaltaisia ollut ennenkin. Ap

Vanheneeko korjastomaksut tosiaan vuodessa? Mistä kuulit asiasta?

Olen samanikäinen kuin sinä ja vanhempani ovat kuolleet.

Vierailija kirjoitti:

Vanheneeko korjastomaksut tosiaan vuodessa? Mistä kuulit asiasta?

Ei vaan kolmessa. Ja voi olla kirjasto kohtaisia eroja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö kenelläkään muulla ole tällaisia vanhempia, joilla pienet merkityksettömät asit muuttuvat maailmaa suuremmiksi loukkauksiksi? Ap

Mulla on! Tänne ei kannata kirjoitella, täällä saa vaan sontaa niskaansa. Ihmiset harvemmin ymmärtävät lukemaansa sinun tarkoittamallasi tavalla.

Mulla on samankaltainen äiti - ymmärrän sinua hyvin. Ja vaikken taustoja tiedäkään kuulostaa siltä, että olet varsin itsenäisesti taisteluksi taistellut ja päässyt sieltä suosta itse ylös. Joten sinua on täällä turha mollata!

Juu laskut pitää maksaa mutta jos tuo kirjastosakko vaan vanhenee ilman mitään seuraamuksia niin anna vanheta ja säästä tuo raha. Osta joku kelpo kirja ( kirppareilla kirjoja saa melkein ilmaiseksi) ja ota etäisyyttä vanhempiisi jos he myrkyttävät elämääsi.

Sinä selviät kyllä !

No huh. Edes joku joka vähän ymmärtää. Olen tosiaan ottanut tietoisesti etäisyyttä vanhempiini. He tarkoittavat hyvää mutta usein eivät tiedä asioista ja silti omaavat vahvoja mielipiteitä. He mielellään auttavat lastenhoidossa mutta mistään elämääni liittyvistä päätöksistä esimerkiksi en voi heidän kanssaan keskustella jollen itse ole jo tehnyt päätöstä ja pysty sitä heille kunnolla perustelemaan. Tällaisia hermostumisia heidän osaltaan tuntuu tulevan kun he eivät tajua jotain ja minultahan he eivät voi asioita kysyä. Nytkin he kuulemma olivat koko eilisen illan olleet huolissaan kuinka minulle tulee merkintä papereihin ja joudun velkavankeuteen ja kuinka en ole voinut tehdä töitä kun en saa lainattua mitään kirjoja (olen yo:lla töissä ja siellä eri järjestelmä). Ja mitä vielä, aivan käsittämätöntä minusta. Ja sitten tämä että tullaan ovelle huolestumaan ja soitetaan ja haukutaan. En vain voi ymmärtää. En ikimaailmassa olisi kuvitellut tällaista reaktiota. Eikä se sakkomaksu edes ole mikään kynnyskysymys. Kunhan ajattelin. Nyt en tiedä miten taas toimisin noiden vanhojen ihmisten kanssa että rauha palautuisi. Pahinta on se että ehtivät tosiaan aika inhottavasti haukkua, mutta kai tässä pitäisi olla aikuinen ja vain unohtaa. Niin ja muille, veikkaan että vastaavassa tilanteessa kuin minulla (sakot lähestyvät vanhenemista) olisi puolison kortti otettu käyttöön ilman keskusteluja. Ap

Kuullostat henkilöltä, joka vedättää systeemiä omaksi edukseen. Jos on niin vähän rahaa, että joutuu kikkailemaan kirjaston sakkomaksujen kanssa niin ihan syystä vanhemmat ovat huolissaan.

Et kuullosta 38 v. ikäiseltä 😊 Itse maksoin huimat 30 € sakot ja palautin kirjat. En lainannut mieheni korttia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö kenelläkään muulla ole tällaisia vanhempia, joilla pienet merkityksettömät asit muuttuvat maailmaa suuremmiksi loukkauksiksi? Ap

Mulla on! Tänne ei kannata kirjoitella, täällä saa vaan sontaa niskaansa. Ihmiset harvemmin ymmärtävät lukemaansa sinun tarkoittamallasi tavalla.

Mulla on samankaltainen äiti - ymmärrän sinua hyvin. Ja vaikken taustoja tiedäkään kuulostaa siltä, että olet varsin itsenäisesti taisteluksi taistellut ja päässyt sieltä suosta itse ylös. Joten sinua on täällä turha mollata!

Juu laskut pitää maksaa mutta jos tuo kirjastosakko vaan vanhenee ilman mitään seuraamuksia niin anna vanheta ja säästä tuo raha. Osta joku kelpo kirja ( kirppareilla kirjoja saa melkein ilmaiseksi) ja ota etäisyyttä vanhempiisi jos he myrkyttävät elämääsi.

Sinä selviät kyllä !

No huh. Edes joku joka vähän ymmärtää. Olen tosiaan ottanut tietoisesti etäisyyttä vanhempiini. He tarkoittavat hyvää mutta usein eivät tiedä asioista ja silti omaavat vahvoja mielipiteitä. He mielellään auttavat lastenhoidossa mutta mistään elämääni liittyvistä päätöksistä esimerkiksi en voi heidän kanssaan keskustella jollen itse ole jo tehnyt päätöstä ja pysty sitä heille kunnolla perustelemaan. Tällaisia hermostumisia heidän osaltaan tuntuu tulevan kun he eivät tajua jotain ja minultahan he eivät voi asioita kysyä. Nytkin he kuulemma olivat koko eilisen illan olleet huolissaan kuinka minulle tulee merkintä papereihin ja joudun velkavankeuteen ja kuinka en ole voinut tehdä töitä kun en saa lainattua mitään kirjoja (olen yo:lla töissä ja siellä eri järjestelmä). Ja mitä vielä, aivan käsittämätöntä minusta. Ja sitten tämä että tullaan ovelle huolestumaan ja soitetaan ja haukutaan. En vain voi ymmärtää. En ikimaailmassa olisi kuvitellut tällaista reaktiota. Eikä se sakkomaksu edes ole mikään kynnyskysymys. Kunhan ajattelin. Nyt en tiedä miten taas toimisin noiden vanhojen ihmisten kanssa että rauha palautuisi. Pahinta on se että ehtivät tosiaan aika inhottavasti haukkua, mutta kai tässä pitäisi olla aikuinen ja vain unohtaa. Niin ja muille, veikkaan että vastaavassa tilanteessa kuin minulla (sakot lähestyvät vanhenemista) olisi puolison kortti otettu käyttöön ilman keskusteluja. Ap

Kuullostat henkilöltä, joka vedättää systeemiä omaksi edukseen. Jos on niin vähän rahaa, että joutuu kikkailemaan kirjaston sakkomaksujen kanssa niin ihan syystä vanhemmat ovat huolissaan.

Et kuullosta 38 v. ikäiseltä 😊 Itse maksoin huimat 30 € sakot ja palautin kirjat. En lainannut mieheni korttia.

Niinpä, yhden kerran aioin, ja nytkin kuitenkin maksan sakot. Ja kyllä, kaksi vuotta sitten mies lähti eikä minulla silloin ollut varaa edes vuokraan. Minun tililtäni oli maksettu kaikki kulut eikä penniäkään säästössä. Yhtäkkiä olin varaton, työtön, yksinhuoltaja, joka haastettiin oikeuteen. Myöhemmin sain töitä, ja siitä ilosta sain maksaa tuhansien eurojen oikeiskulut. Elareita hän ei toki halua maksaa. Silti olen saanut säästettyä rahaa ja hoidettua kaikki asiat hyvin. Avasin tämän ketjun koska vanhempieni yllättävä vihamielisyys ahdistaa suuresti. Ajattelin jos keksisin jonkin tavan tätä kautta käsitellä asiaa. Kyse ei siis nyt ole siitä kirjastokortista vaan oudosta käytöksestä johon en osaa suhtautua. Oma päiväni ja jaksamiseni huononee tällaisesta. Ap

Toisten ihmisten huoli ja huolestuminen voi tuntua yllättävän loukkaavalta, varsinkin silloin jos siihen ei omasta mielestä ole syytä. Silloinkin jos huoleen on aihetta, pakolla tarjottu apu on sitä kaikkein vähiten hyödyllistä ja yleensä johtaa vain välirikkoon. Silloin kun avun tarjoaja on mielestään "oikeassa" jonkun toisen elämää koskevissa asioissa, niin onhan siinä tietenkin sellainen alentuva sävy, joka nostaa heti karvat pystyyn.

Oli pitkään niin, etten voinut koskaan viettää yli vuorokautta vanhempieni seurassa ilman että tuli riitaa, kun ei oltu ihan samoilla linjoilla siitä, minkä verran vanhempien holhouksen on hyvä ulottua aikuisen lapsen elämään. Lopulta vanhemmissa raivostutti ihan kaikki, jopa se miten ne hengittää ja pureskelee. Sitten erään läheisen ystävän vanhemmat kuoli, ja tajusin, että omatkin vanhemmat kuolee joskus. Aika itsestäänselvä oivallus, mutta on eri asia tietää se ja sisäistää se. Sen jälkeen joka kerta, kun jokin asia vanhemmissa on ärsyttänyt, olen vain ajatellut, että tää voi olla viimeinen päivä kun näen ne hengissä, ja heti on helpompaa antaa asioiden mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Sitten kun itse lakkasin reagoimasta kaikkeen sillä tavaksi tulleella teiniraivolla (miten nöyryyttävää se olikaan, että omien vanhempien seurassa vielä lähempänä kolmeakymppiäkin taannuin teinivuosien tasolle käytöksessäni, vaikka normaalisti olen ihan kypsä ja rauhallinen ihminen!), niin koko perhedynamiikka alkoi pikku hiljaa muuttua. Nykyään on enemmän sellainen tunne, että ollaan kaikki aikuisia ja pystytään käyttäytymään keskenämme niin kuin muidenkin aikuisten kanssa. Moni asia ärsyttää vieläkin, mutta jos meinaa keittää yli niin asiasta on helpompi keskustella asiallisesti, ja jos tuntuu ettei asiasta kannata keskustella, niin sitten taas mietin sitä ihmisen kuolevaisuutta ja heti helpottaa.

Kaikki perheet on erilaisia, mutta kannattaa aina miettiä, kuinka tärkeä oma perhe on itselle ja minkä verran on valmis sietämään sen eteen. Mutta tietysti niin, että omat lapset kärsii siitä mahdollisimman vähän.

Vierailija kirjoitti:

Toisten ihmisten huoli ja huolestuminen voi tuntua yllättävän loukkaavalta, varsinkin silloin jos siihen ei omasta mielestä ole syytä. Silloinkin jos huoleen on aihetta, pakolla tarjottu apu on sitä kaikkein vähiten hyödyllistä ja yleensä johtaa vain välirikkoon. Silloin kun avun tarjoaja on mielestään "oikeassa" jonkun toisen elämää koskevissa asioissa, niin onhan siinä tietenkin sellainen alentuva sävy, joka nostaa heti karvat pystyyn.

Oli pitkään niin, etten voinut koskaan viettää yli vuorokautta vanhempieni seurassa ilman että tuli riitaa, kun ei oltu ihan samoilla linjoilla siitä, minkä verran vanhempien holhouksen on hyvä ulottua aikuisen lapsen elämään. Lopulta vanhemmissa raivostutti ihan kaikki, jopa se miten ne hengittää ja pureskelee. Sitten erään läheisen ystävän vanhemmat kuoli, ja tajusin, että omatkin vanhemmat kuolee joskus. Aika itsestäänselvä oivallus, mutta on eri asia tietää se ja sisäistää se. Sen jälkeen joka kerta, kun jokin asia vanhemmissa on ärsyttänyt, olen vain ajatellut, että tää voi olla viimeinen päivä kun näen ne hengissä, ja heti on helpompaa antaa asioiden mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Sitten kun itse lakkasin reagoimasta kaikkeen sillä tavaksi tulleella teiniraivolla (miten nöyryyttävää se olikaan, että omien vanhempien seurassa vielä lähempänä kolmeakymppiäkin taannuin teinivuosien tasolle käytöksessäni, vaikka normaalisti olen ihan kypsä ja rauhallinen ihminen!), niin koko perhedynamiikka alkoi pikku hiljaa muuttua. Nykyään on enemmän sellainen tunne, että ollaan kaikki aikuisia ja pystytään käyttäytymään keskenämme niin kuin muidenkin aikuisten kanssa. Moni asia ärsyttää vieläkin, mutta jos meinaa keittää yli niin asiasta on helpompi keskustella asiallisesti, ja jos tuntuu ettei asiasta kannata keskustella, niin sitten taas mietin sitä ihmisen kuolevaisuutta ja heti helpottaa.

Kaikki perheet on erilaisia, mutta kannattaa aina miettiä, kuinka tärkeä oma perhe on itselle ja minkä verran on valmis sietämään sen eteen. Mutta tietysti niin, että omat lapset kärsii siitä mahdollisimman vähän.

Hei. Kiitos tästä. Kuulostaa tutulta ja meilläkin on suhde muuttunut tuohon suuntaan jo useampi vuosi sitten. Ja se vaati tosiaan oman käytökseni tarkastelua ja myös sitä, etten enää keskustellut asioista vielä siinä vaiheessa kun ne olivat ns. auki. Ehkä tämän kirjastojutun kanssa vajosin takaisin sinne teiniangstireagointiin koska vanhempieni reaktio ja päällekäynti tuli niin puskista. Hmm. Kun mietin niin tämänkaltaisia konflikteja ei aikoihin ole ollut koska olen osannut antaa heidän sanansa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Siis asioista jotka eivät heille kuulu. Hmm. Ehkä minun pitää pyytää heiltä anteeksi, jotta saamme taas rauhan. Ärsyttää kun pitää olla aikaisempi kuin omat vanhemmat mutta ovat he tärkeät ja rakkaat. Ap

Tänne on kommentoinut moni, jolla ei ole pienintäkään omakohtaista tai edes läheltä seurattua kokemusta, millaisia iäkkäät vanhemmat voivat olla aikuisille lapsilleen, jopa tukevasti keski-ikäisille perheellisille jälkeläisilleen. Ymmärrän hyvin, miten loukattu olet voinut haukkujen jälkeen olla, vaikka samasta aiheesta (kirjastosakot) ei olekaan kokemusta.

Olen parille ystävälleni vähän valottanut omien vanhempieni toimintaa minua ja perhettäni kohtaan, ja he ovat olleet niin tyrmistyneitä, etteivät ole osanneet sanoa oikein mitään. Joka kerta, kun puhelimen näytöstä näen, että jompi kumpi vanhempi soittaa, minulle tulee paha olo. Pakko vastata kuitenkin, koska joskus on ollut hätätilanne. Omista vanhemmistanikaan kukaan ulkopuolinen ei voi uskoa, mistä kaikesta he keksivät syyttää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö kenelläkään muulla ole tällaisia vanhempia, joilla pienet merkityksettömät asit muuttuvat maailmaa suuremmiksi loukkauksiksi? Ap

Mulla on! Tänne ei kannata kirjoitella, täällä saa vaan sontaa niskaansa. Ihmiset harvemmin ymmärtävät lukemaansa sinun tarkoittamallasi tavalla.

Mulla on samankaltainen äiti - ymmärrän sinua hyvin. Ja vaikken taustoja tiedäkään kuulostaa siltä, että olet varsin itsenäisesti taisteluksi taistellut ja päässyt sieltä suosta itse ylös. Joten sinua on täällä turha mollata!

Juu laskut pitää maksaa mutta jos tuo kirjastosakko vaan vanhenee ilman mitään seuraamuksia niin anna vanheta ja säästä tuo raha. Osta joku kelpo kirja ( kirppareilla kirjoja saa melkein ilmaiseksi) ja ota etäisyyttä vanhempiisi jos he myrkyttävät elämääsi.

Sinä selviät kyllä !

No huh. Edes joku joka vähän ymmärtää. Olen tosiaan ottanut tietoisesti etäisyyttä vanhempiini. He tarkoittavat hyvää mutta usein eivät tiedä asioista ja silti omaavat vahvoja mielipiteitä. He mielellään auttavat lastenhoidossa mutta mistään elämääni liittyvistä päätöksistä esimerkiksi en voi heidän kanssaan keskustella jollen itse ole jo tehnyt päätöstä ja pysty sitä heille kunnolla perustelemaan. Tällaisia hermostumisia heidän osaltaan tuntuu tulevan kun he eivät tajua jotain ja minultahan he eivät voi asioita kysyä. Nytkin he kuulemma olivat koko eilisen illan olleet huolissaan kuinka minulle tulee merkintä papereihin ja joudun velkavankeuteen ja kuinka en ole voinut tehdä töitä kun en saa lainattua mitään kirjoja (olen yo:lla töissä ja siellä eri järjestelmä). Ja mitä vielä, aivan käsittämätöntä minusta. Ja sitten tämä että tullaan ovelle huolestumaan ja soitetaan ja haukutaan. En vain voi ymmärtää. En ikimaailmassa olisi kuvitellut tällaista reaktiota. Eikä se sakkomaksu edes ole mikään kynnyskysymys. Kunhan ajattelin. Nyt en tiedä miten taas toimisin noiden vanhojen ihmisten kanssa että rauha palautuisi. Pahinta on se että ehtivät tosiaan aika inhottavasti haukkua, mutta kai tässä pitäisi olla aikuinen ja vain unohtaa. Niin ja muille, veikkaan että vastaavassa tilanteessa kuin minulla (sakot lähestyvät vanhenemista) olisi puolison kortti otettu käyttöön ilman keskusteluja. Ap

Kuullostat henkilöltä, joka vedättää systeemiä omaksi edukseen. Jos on niin vähän rahaa, että joutuu kikkailemaan kirjaston sakkomaksujen kanssa niin ihan syystä vanhemmat ovat huolissaan.

Et kuullosta 38 v. ikäiseltä 😊 Itse maksoin huimat 30 € sakot ja palautin kirjat. En lainannut mieheni korttia.

Niinpä, yhden kerran aioin, ja nytkin kuitenkin maksan sakot. Ja kyllä, kaksi vuotta sitten mies lähti eikä minulla silloin ollut varaa edes vuokraan. Minun tililtäni oli maksettu kaikki kulut eikä penniäkään säästössä. Yhtäkkiä olin varaton, työtön, yksinhuoltaja, joka haastettiin oikeuteen. Myöhemmin sain töitä, ja siitä ilosta sain maksaa tuhansien eurojen oikeiskulut. Elareita hän ei toki halua maksaa. Silti olen saanut säästettyä rahaa ja hoidettua kaikki asiat hyvin. Avasin tämän ketjun koska vanhempieni yllättävä vihamielisyys ahdistaa suuresti. Ajattelin jos keksisin jonkin tavan tätä kautta käsitellä asiaa. Kyse ei siis nyt ole siitä kirjastokortista vaan oudosta käytöksestä johon en osaa suhtautua. Oma päiväni ja jaksamiseni huononee tällaisesta. Ap

Tiedäthän että että elarit on pakko maksaa, jos mies ei maksa niin sossu maksaa ja perii saatavat mieheltä.