Mies ei halua kihloihin... VIELÄ

Vierailija kirjoitti:

HEL-NYC kirjoitti:

Minä en tuhlaisi elämääni miehen kanssa, joka ei olisi 7 yhteisen vuoden jälkeen osannut päättää sitoutuuko minuun loppuiäkseen vai ei. Sanoisin reippaasti, että hei hei.

Kuinkas sitoutunut se oma pettäjämiehesi on? Eipä ole sormus sinullekaan mitään taannut, muuta kuin miehen lompakolla loisimisen.

Melkoisen sitoutunut, koska avioehtoa ei tehty muuta kuin miehen firmojen poisrajaamiseen. 

Sitoutumista avioliittoon tarkoittaa minun kohdallani toki sitoumus monogamiaan, mutta sillä lailla sitoutunut jo avoliitossa. Avioliitto on kuitenkin juridinen sopimus, jossa mm. varmistetaan se, että jos minulle käy jotain ja joudun sairaalaan, saa aviomieheni tehdä päätökset äitini sijaan. Samoin lasten asiat ovat helpompia samalla sukunimellä. Periminen ja leskenoikeudet ovat selkeämmät avioliitossa ja toki jos avioero sattuu, on toisella puolisolla turvatumpi paikka jos on esim. tukenut toisen uraa kotoa. 

Jos mies ei haluaisi turvata molempien oikeuksia 7 yhteisen vuoden jälkeen, lähtisin kävelemään. 

Toki asiassa on vielä sosiaalinen ja kulttuurinen sidos. Avioliitolla näytetään toiselle ja ulkomaailmalle, että nämä ihmiset ovat tosissaan, eivätkä enää deittaile. Mutta tämän sidoksen merkitys on ihan henkilökohtaista. Juridinen puoli sen sijaan yleismaailmallinen.

Tee miehelle täysin selväksi, että mitä haluat elämältä ja mikä on järkevä aikataulu. Et voi odotella miehen kantaa enää kuin esim vuodenvaihteeseen, jos joudut eroamaan ja etsimään uuden miehen, jos haluat lapsen.

Mulla on vain yksi neuvo ja sen on tämä:

Sitten kun annat miehelle miettimisaikaa sen puoli vuotta, niin sinä aikana alat käyttäytyä itsenäisemmin. Ylivoimaisesti parasta olisi muuttaa ystävällusessä hengessä siksi aikaa erilleen, mutta jatkaa seurustelua samanlaisena tapailuna kuin oli ennen yhteenmuuttoa. Eli ei 'erota' vaan lempeästi selität miehelle, että annat hänelle ja itsellesi (molemmille!) Tilaosuuden miettiä, mitä haluatte elämältä Niin mies saa myös tilaa huomata, mitä oikeasti haluaa. Kuten joku muu jo kirjoitti, mies monesti tajuaa mitä haluaa vasta kun on menettämässä sen. Nyt hän saa avoliitossa saman kuin avioliitossa, mutta ilman sitoutumista eli naimisiinmeno olisi hänelle huononnus nykytilaan.

Tuo mitä ehdotan on ainoa, mikä toimii.

Minulla toimi 10 minuutissa. Kun sanoin, että muutetaan erilleen niin mies kosi minuuttien päästä. Mutta se on poikkeus, luultavasti mies suuttuu ja yrittää estää eron, joten sun pitää olla mahdollisimman rakastava, mutta lempeän luja siinä, eikä tehdä sitä riitana.

HEL-NYC kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

HEL-NYC kirjoitti:

Minä en tuhlaisi elämääni miehen kanssa, joka ei olisi 7 yhteisen vuoden jälkeen osannut päättää sitoutuuko minuun loppuiäkseen vai ei. Sanoisin reippaasti, että hei hei.

Kuinkas sitoutunut se oma pettäjämiehesi on? Eipä ole sormus sinullekaan mitään taannut, muuta kuin miehen lompakolla loisimisen.

Melkoisen sitoutunut, koska avioehtoa ei tehty muuta kuin miehen firmojen poisrajaamiseen. 

Sitoutumista avioliittoon tarkoittaa minun kohdallani toki sitoumus monogamiaan, mutta sillä lailla sitoutunut jo avoliitossa. Avioliitto on kuitenkin juridinen sopimus, jossa mm. varmistetaan se, että jos minulle käy jotain ja joudun sairaalaan, saa aviomieheni tehdä päätökset äitini sijaan. Samoin lasten asiat ovat helpompia samalla sukunimellä. Periminen ja leskenoikeudet ovat selkeämmät avioliitossa ja toki jos avioero sattuu, on toisella puolisolla turvatumpi paikka jos on esim. tukenut toisen uraa kotoa. 

Jos mies ei haluaisi turvata molempien oikeuksia 7 yhteisen vuoden jälkeen, lähtisin kävelemään. 

Toki asiassa on vielä sosiaalinen ja kulttuurinen sidos. Avioliitolla näytetään toiselle ja ulkomaailmalle, että nämä ihmiset ovat tosissaan, eivätkä enää deittaile. Mutta tämän sidoksen merkitys on ihan henkilökohtaista. Juridinen puoli sen sijaan yleismaailmallinen.

Eli pääsit loisimaan miehen lompakolla.

Naiset katsovat oikeudekseen kiristyksen ja uhkailun parisuhteessa, ja oikeuden ladella säännöt kuinka se yhteiselämä oikein meneekään? Todellista rakkautta. En ihmettele eroja, kun miehet pakotetaan naimisiin, ja isäksi, ja alkuhuuman jälkeen mies huomaa tulleensa rankasti kusetetuksi.

Naiset ovat häikäilemättömiä oman edun ja materian itsekkäitä tavoittelijoita, joille mies on vain pakollinen paha. Pääasia että oma status ja elintaso nousee, mies maksaa ja mahdollistaa.

MGTOW.

Vierailija kirjoitti:

HEL-NYC kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

HEL-NYC kirjoitti:

Minä en tuhlaisi elämääni miehen kanssa, joka ei olisi 7 yhteisen vuoden jälkeen osannut päättää sitoutuuko minuun loppuiäkseen vai ei. Sanoisin reippaasti, että hei hei.

Kuinkas sitoutunut se oma pettäjämiehesi on? Eipä ole sormus sinullekaan mitään taannut, muuta kuin miehen lompakolla loisimisen.

Melkoisen sitoutunut, koska avioehtoa ei tehty muuta kuin miehen firmojen poisrajaamiseen. 

Sitoutumista avioliittoon tarkoittaa minun kohdallani toki sitoumus monogamiaan, mutta sillä lailla sitoutunut jo avoliitossa. Avioliitto on kuitenkin juridinen sopimus, jossa mm. varmistetaan se, että jos minulle käy jotain ja joudun sairaalaan, saa aviomieheni tehdä päätökset äitini sijaan. Samoin lasten asiat ovat helpompia samalla sukunimellä. Periminen ja leskenoikeudet ovat selkeämmät avioliitossa ja toki jos avioero sattuu, on toisella puolisolla turvatumpi paikka jos on esim. tukenut toisen uraa kotoa. 

Jos mies ei haluaisi turvata molempien oikeuksia 7 yhteisen vuoden jälkeen, lähtisin kävelemään. 

Toki asiassa on vielä sosiaalinen ja kulttuurinen sidos. Avioliitolla näytetään toiselle ja ulkomaailmalle, että nämä ihmiset ovat tosissaan, eivätkä enää deittaile. Mutta tämän sidoksen merkitys on ihan henkilökohtaista. Juridinen puoli sen sijaan yleismaailmallinen.

Eli pääsit loisimaan miehen lompakolla.

Tiedätkö, ennemmin olisin ottanut oman uran ja maksanut puolet kaikesta. 

Asutteko yhdessä tai onko teillä edes rahaa häihin? Jos ei niin en ymmärrä mikä kiire. Tosin en ymmärrä mikä kiire naisilla on yleensäkään päästä naimisiin. Meillä oli vaimon kanssa 8 vuotta eloa takana (6 vuotta samassa kämpässä) ennen kuin mentiin naimisiin. Oli kuulemma tosi myöhään... Enpä sitten tiedä miten se elämä häistä muuttui... Paitsi, että tili ammotti tyhjyyttään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Loistava neuvo "jatka vaan painostusta" :D Kädestä väännetyt päätökset on niitä ihan parhaita! Kiva sitten esitellä sitä pakolla saatua sormusta kaikille. Ajatelkaa nyt naiset edes vähän. 

Komppaan. Mikä on parempi pohja parisuhteelle kuin kiristys ja pakko? Herättää luottamusta ja kunnioitusta puolisoa kohtaan....juu ei.

Mutta mimmoinen on se MIES joka pakolla kihlautuu? Kyllä MIES sano että ehei, tää oli nyt tässä.

Vierailija kirjoitti:

Tee miehelle täysin selväksi, että mitä haluat elämältä ja mikä on järkevä aikataulu. Et voi odotella miehen kantaa enää kuin esim vuodenvaihteeseen, jos joudut eroamaan ja etsimään uuden miehen, jos haluat lapsen.

Mulla on vain yksi neuvo ja sen on tämä:

Sitten kun annat miehelle miettimisaikaa sen puoli vuotta, niin sinä aikana alat käyttäytyä itsenäisemmin. Ylivoimaisesti parasta olisi muuttaa ystävällusessä hengessä siksi aikaa erilleen, mutta jatkaa seurustelua samanlaisena tapailuna kuin oli ennen yhteenmuuttoa. Eli ei 'erota' vaan lempeästi selität miehelle, että annat hänelle ja itsellesi (molemmille!) Tilaosuuden miettiä, mitä haluatte elämältä Niin mies saa myös tilaa huomata, mitä oikeasti haluaa. Kuten joku muu jo kirjoitti, mies monesti tajuaa mitä haluaa vasta kun on menettämässä sen. Nyt hän saa avoliitossa saman kuin avioliitossa, mutta ilman sitoutumista eli naimisiinmeno olisi hänelle huononnus nykytilaan.

Tuo mitä ehdotan on ainoa, mikä toimii.

Minulla toimi 10 minuutissa. Kun sanoin, että muutetaan erilleen niin mies kosi minuuttien päästä. Mutta se on poikkeus, luultavasti mies suuttuu ja yrittää estää eron, joten sun pitää olla mahdollisimman rakastava, mutta lempeän luja siinä, eikä tehdä sitä riitana.

Muista että on yhtä tärkeää, että sä itse mietit elämääsi sen puolen vuoden aikana aidosti. Ettei se ole siis kiristyskeino pakottaa mies tekemään jotain mitä sinä haluat, vaan hengitystilaa molemmille miettiä asioita ja saada etäisyyttä nykysuhteeseen. Ehkä sä huomaatkin, ettet edes halua jatkaa vaan etsiä uuden miehen, joka haluaa samoja jutyuja elämältä kuin sä. Tämä on tosi tärkeää tajuta. Et siis painosta miestä vaan jopa enemmänkin haluat tilaa miettiä, mitä SINÄ haluat. Jos mies on kosiakseen hän kosii silloin, jos alkaa pelätä, että ehkä se oletkin sä, joka on etääntymässä ja muuttumassa. Mies varmuudella ei kosi, jos kokee tuon joksikin manipuloivaksi painostuskeinoksi. Eli pidä fokus ehdottomasti koko ajan itsessäsi ja puhu vain siitä, että haluat selvittää sun omaa elämää ja toiveitasi.

Vierailija kirjoitti:

Asutteko yhdessä tai onko teillä edes rahaa häihin? Jos ei niin en ymmärrä mikä kiire. Tosin en ymmärrä mikä kiire naisilla on yleensäkään päästä naimisiin. Meillä oli vaimon kanssa 8 vuotta eloa takana (6 vuotta samassa kämpässä) ennen kuin mentiin naimisiin. Oli kuulemma tosi myöhään... Enpä sitten tiedä miten se elämä häistä muuttui... Paitsi, että tili ammotti tyhjyyttään.

On naisia, jotka eivät tee nykyäänkään lapsia avioliiton ulkopuolella, ja naisen aika saada lapsia on rajallinen. Haluttomuus avioitua voidaan tulkita myös haluttomuudeksi sitoutua, jolloin myöskään perheen perustaminen ei kannata, lapsenhankinnan riskit kun ovat aina naisen. Jännää, kuinka moni mies on valmis hankkimaan lapsen, muttei menemään naimisiin kumppaninsa kanssa. Kuitenkin puolisosta pääsee halutessaan eroon ja vanhemmuus on loppuelämän.

Mikä pakottava tarve on kihlautua? Jos teillä on tahtona viettää loppuelämä yhdessä niin tarvitseeko se niitä sormuksia? Ja mitkä on takeet, että mahdollisten kihlojen jälkeen vastapuoli haluaa naimisiin.. Minen käsitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Loistava neuvo "jatka vaan painostusta" :D Kädestä väännetyt päätökset on niitä ihan parhaita! Kiva sitten esitellä sitä pakolla saatua sormusta kaikille. Ajatelkaa nyt naiset edes vähän. 

Komppaan. Mikä on parempi pohja parisuhteelle kuin kiristys ja pakko? Herättää luottamusta ja kunnioitusta puolisoa kohtaan....juu ei.

Mutta mimmoinen on se MIES joka pakolla kihlautuu? Kyllä MIES sano että ehei, tää oli nyt tässä.

Mies saattaa olla umpirakastunut ja laput silmillään, naisilla kyseessä on vain häikäilemätön oman edun tavoittelu ja oman statuksen ja elintason nostaminen.  

Naiset ovat käärmeitä.

Mun mielestä kiristäminen ja uhkailu eivät ole hyviä tapoja, mutta jos todella haluaa naimisiin niin en näe mitään syytä miksi ei voi totuudenmukaisesti sanoa, että mikäli mies ei ole kiinnostunut samanlaisesta tulevaisuudesta, on siinä tapauksessa eron paikka.

En ymmärrä miksi miehet kuvittelevat, että naisen velvollisuus on olla suhteessa ikuisesti vaikka mies ei voisi tarjota naiselle sitä mitä hän kaipaa (esim. avioliitto ja lapset). Hyvässä suhteessa halutaan (tai ei haluta) näitä asioita yhdessä.

HEL-NYC kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

HEL-NYC kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

HEL-NYC kirjoitti:

Minä en tuhlaisi elämääni miehen kanssa, joka ei olisi 7 yhteisen vuoden jälkeen osannut päättää sitoutuuko minuun loppuiäkseen vai ei. Sanoisin reippaasti, että hei hei.

Kuinkas sitoutunut se oma pettäjämiehesi on? Eipä ole sormus sinullekaan mitään taannut, muuta kuin miehen lompakolla loisimisen.

Melkoisen sitoutunut, koska avioehtoa ei tehty muuta kuin miehen firmojen poisrajaamiseen. 

Sitoutumista avioliittoon tarkoittaa minun kohdallani toki sitoumus monogamiaan, mutta sillä lailla sitoutunut jo avoliitossa. Avioliitto on kuitenkin juridinen sopimus, jossa mm. varmistetaan se, että jos minulle käy jotain ja joudun sairaalaan, saa aviomieheni tehdä päätökset äitini sijaan. Samoin lasten asiat ovat helpompia samalla sukunimellä. Periminen ja leskenoikeudet ovat selkeämmät avioliitossa ja toki jos avioero sattuu, on toisella puolisolla turvatumpi paikka jos on esim. tukenut toisen uraa kotoa. 

Jos mies ei haluaisi turvata molempien oikeuksia 7 yhteisen vuoden jälkeen, lähtisin kävelemään. 

Toki asiassa on vielä sosiaalinen ja kulttuurinen sidos. Avioliitolla näytetään toiselle ja ulkomaailmalle, että nämä ihmiset ovat tosissaan, eivätkä enää deittaile. Mutta tämän sidoksen merkitys on ihan henkilökohtaista. Juridinen puoli sen sijaan yleismaailmallinen.

Eli pääsit loisimaan miehen lompakolla.

Tiedätkö, ennemmin olisin ottanut oman uran ja maksanut puolet kaikesta. 

Kuka sinut pakotti naimisiin? Kunhan selittelet loisimistasi.

Vierailija kirjoitti:

Naiset katsovat oikeudekseen kiristyksen ja uhkailun parisuhteessa, ja oikeuden ladella säännöt kuinka se yhteiselämä oikein meneekään? Todellista rakkautta. En ihmettele eroja, kun miehet pakotetaan naimisiin, ja isäksi, ja alkuhuuman jälkeen mies huomaa tulleensa rankasti kusetetuksi.

Naiset ovat häikäilemättömiä oman edun ja materian itsekkäitä tavoittelijoita, joille mies on vain pakollinen paha. Pääasia että oma status ja elintaso nousee, mies maksaa ja mahdollistaa.

MGTOW.

Miten aikuinen mies pakotetaan naimisiin?? Kerro lisää! Luulin, että tätä tapahtuu vain arabimaissa teinityttöjen kohdalla, mutta että ihan Suomessakin jopa aikuisia miehiä pakkonaitetaan, huhhuh.

Vierailija kirjoitti:

HEL-NYC kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

HEL-NYC kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

HEL-NYC kirjoitti:

Minä en tuhlaisi elämääni miehen kanssa, joka ei olisi 7 yhteisen vuoden jälkeen osannut päättää sitoutuuko minuun loppuiäkseen vai ei. Sanoisin reippaasti, että hei hei.

Kuinkas sitoutunut se oma pettäjämiehesi on? Eipä ole sormus sinullekaan mitään taannut, muuta kuin miehen lompakolla loisimisen.

Melkoisen sitoutunut, koska avioehtoa ei tehty muuta kuin miehen firmojen poisrajaamiseen. 

Sitoutumista avioliittoon tarkoittaa minun kohdallani toki sitoumus monogamiaan, mutta sillä lailla sitoutunut jo avoliitossa. Avioliitto on kuitenkin juridinen sopimus, jossa mm. varmistetaan se, että jos minulle käy jotain ja joudun sairaalaan, saa aviomieheni tehdä päätökset äitini sijaan. Samoin lasten asiat ovat helpompia samalla sukunimellä. Periminen ja leskenoikeudet ovat selkeämmät avioliitossa ja toki jos avioero sattuu, on toisella puolisolla turvatumpi paikka jos on esim. tukenut toisen uraa kotoa. 

Jos mies ei haluaisi turvata molempien oikeuksia 7 yhteisen vuoden jälkeen, lähtisin kävelemään. 

Toki asiassa on vielä sosiaalinen ja kulttuurinen sidos. Avioliitolla näytetään toiselle ja ulkomaailmalle, että nämä ihmiset ovat tosissaan, eivätkä enää deittaile. Mutta tämän sidoksen merkitys on ihan henkilökohtaista. Juridinen puoli sen sijaan yleismaailmallinen.

Eli pääsit loisimaan miehen lompakolla.

Tiedätkö, ennemmin olisin ottanut oman uran ja maksanut puolet kaikesta. 

Kuka sinut pakotti naimisiin? Kunhan selittelet loisimistasi.

Minä halusin naimisiin, koska rakastin miestäni. Ja minusta oli tärkeää, että jos minulle tapahtuisi jotain, saisi mies tehdä sairaalassa päätökset eikä äitini. Meillä lisäksi painoi kansalaisuusasiat. 

Ja minä myös rakastan miestäni niin paljon, että pystyin ajattelemaan myös hänen tarpeitaan. 

Oletko sinä niin epärakastettava, että sinun on vaikea ymmärtää, että nainen haluaisi tosissaan olla jonkun miehen kanssa - rahasta viis? Koska minun mieheni ei ollut mikään pakko mennä naimisiin. Hänen ei ollut mikään pakko antaa minulle luottokorttia. Hänen ei ollut mikään pakko alkaa edes seurustelusuhteeseen kanssani. 

En käsitä näitä miehiä, jotka selkeästi pelkäävät sitä sitoutumista. Itse tapasin oman mieheni jo todella nuorena, olin 18 ja mies 20 ja muistan, että kun olimme seurustelleet vasta puoli vuotta, mies sanoi tietävänsä, että musta tulee hänen vaimonsa joskus. Muutettiin yhteen vuoden seurustelun jälkeen ja ei mennyt kuin reilu vuosi eteenpäin, kun uuden vuoden aattona juotiin skumppaa ja katseltiin ilotulituksia ja mies kuiskas mun korvaan "tuutko mun vaimoksi?". Pari vuotta tästä oltiin jo naimisissa. Ja vielä ollaan yhdessä, 8 vuotta naimisissa.

Mä luulen, että on kahdenlaisia miehiä, niitä jotka uskaltavat hypätä suhteeseen 100% sitoutumisella ja niitä, joita se jostain syystä pelottaa. En usko, että 7 vuoden seurustelun jälkeen olisi kyse rakkauden puutteesta. Onko miehen vanhemmat eronneet? Olen huomannut, että miehet, joiden vanhemmat on eronneet, kinnaavat enemmän avioliittoa vastaan. Ja toisekseen, jotkut miehet oikeasti kuvittelevat, että avioliitossa oma määräysvalta loppuu. Siis tarkoitan, että luulevat oikeasti, että sitten pitää aina kysyä vaimolta lupa kaikkeen, eikä enää päästä hiihtoreissuille tai, että strippibaarissa kaverin polttareita viettäessä, pitää potea huonoa omaatuntoa kun on naimisissa. Ehkä kannattais keskustella siitä, miksi sinä haluat kihloihin ja naimisiin, ja mitä se sulle merkitsee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiset katsovat oikeudekseen kiristyksen ja uhkailun parisuhteessa, ja oikeuden ladella säännöt kuinka se yhteiselämä oikein meneekään? Todellista rakkautta. En ihmettele eroja, kun miehet pakotetaan naimisiin, ja isäksi, ja alkuhuuman jälkeen mies huomaa tulleensa rankasti kusetetuksi.

Naiset ovat häikäilemättömiä oman edun ja materian itsekkäitä tavoittelijoita, joille mies on vain pakollinen paha. Pääasia että oma status ja elintaso nousee, mies maksaa ja mahdollistaa.

MGTOW.

Miten aikuinen mies pakotetaan naimisiin?? Kerro lisää! Luulin, että tätä tapahtuu vain arabimaissa teinityttöjen kohdalla, mutta että ihan Suomessakin jopa aikuisia miehiä pakkonaitetaan, huhhuh.

Luitko ketjun naisten kirjoittamia ohjeita ollenkaan?

HEL-NYC kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

HEL-NYC kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

HEL-NYC kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

HEL-NYC kirjoitti:

Minä en tuhlaisi elämääni miehen kanssa, joka ei olisi 7 yhteisen vuoden jälkeen osannut päättää sitoutuuko minuun loppuiäkseen vai ei. Sanoisin reippaasti, että hei hei.

Kuinkas sitoutunut se oma pettäjämiehesi on? Eipä ole sormus sinullekaan mitään taannut, muuta kuin miehen lompakolla loisimisen.

Melkoisen sitoutunut, koska avioehtoa ei tehty muuta kuin miehen firmojen poisrajaamiseen. 

Sitoutumista avioliittoon tarkoittaa minun kohdallani toki sitoumus monogamiaan, mutta sillä lailla sitoutunut jo avoliitossa. Avioliitto on kuitenkin juridinen sopimus, jossa mm. varmistetaan se, että jos minulle käy jotain ja joudun sairaalaan, saa aviomieheni tehdä päätökset äitini sijaan. Samoin lasten asiat ovat helpompia samalla sukunimellä. Periminen ja leskenoikeudet ovat selkeämmät avioliitossa ja toki jos avioero sattuu, on toisella puolisolla turvatumpi paikka jos on esim. tukenut toisen uraa kotoa. 

Jos mies ei haluaisi turvata molempien oikeuksia 7 yhteisen vuoden jälkeen, lähtisin kävelemään. 

Toki asiassa on vielä sosiaalinen ja kulttuurinen sidos. Avioliitolla näytetään toiselle ja ulkomaailmalle, että nämä ihmiset ovat tosissaan, eivätkä enää deittaile. Mutta tämän sidoksen merkitys on ihan henkilökohtaista. Juridinen puoli sen sijaan yleismaailmallinen.

Eli pääsit loisimaan miehen lompakolla.

Tiedätkö, ennemmin olisin ottanut oman uran ja maksanut puolet kaikesta. 

Kuka sinut pakotti naimisiin? Kunhan selittelet loisimistasi.

Minä halusin naimisiin, koska rakastin miestäni. Ja minusta oli tärkeää, että jos minulle tapahtuisi jotain, saisi mies tehdä sairaalassa päätökset eikä äitini. Meillä lisäksi painoi kansalaisuusasiat. 

Ja minä myös rakastan miestäni niin paljon, että pystyin ajattelemaan myös hänen tarpeitaan. 

Oletko sinä niin epärakastettava, että sinun on vaikea ymmärtää, että nainen haluaisi tosissaan olla jonkun miehen kanssa - rahasta viis? Koska minun mieheni ei ollut mikään pakko mennä naimisiin. Hänen ei ollut mikään pakko antaa minulle luottokorttia. Hänen ei ollut mikään pakko alkaa edes seurustelusuhteeseen kanssani. 

Mieskö siis vaatimalla vaati, että luovut urastasi ja tunki luottokortin haaroväliisi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asutteko yhdessä tai onko teillä edes rahaa häihin? Jos ei niin en ymmärrä mikä kiire. Tosin en ymmärrä mikä kiire naisilla on yleensäkään päästä naimisiin. Meillä oli vaimon kanssa 8 vuotta eloa takana (6 vuotta samassa kämpässä) ennen kuin mentiin naimisiin. Oli kuulemma tosi myöhään... Enpä sitten tiedä miten se elämä häistä muuttui... Paitsi, että tili ammotti tyhjyyttään.

On naisia, jotka eivät tee nykyäänkään lapsia avioliiton ulkopuolella, ja naisen aika saada lapsia on rajallinen. Haluttomuus avioitua voidaan tulkita myös haluttomuudeksi sitoutua, jolloin myöskään perheen perustaminen ei kannata, lapsenhankinnan riskit kun ovat aina naisen. Jännää, kuinka moni mies on valmis hankkimaan lapsen, muttei menemään naimisiin kumppaninsa kanssa. Kuitenkin puolisosta pääsee halutessaan eroon ja vanhemmuus on loppuelämän.

Tätä olen itsekin aina ihmetellyt, että halutaan lapsi, mutta ei olla valmiita sitoutumaan lapsen äitiin. Mielestäni siinä vaiheessa pitäisi naisella hälytyskellot soida.

Ja kyllä, kaikki eivät halua au-lapsia, vaikka kuinka "nykyaikaa" se onkin.

Vierailija kirjoitti:

HEL-NYC kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

HEL-NYC kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

HEL-NYC kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

HEL-NYC kirjoitti:

Minä en tuhlaisi elämääni miehen kanssa, joka ei olisi 7 yhteisen vuoden jälkeen osannut päättää sitoutuuko minuun loppuiäkseen vai ei. Sanoisin reippaasti, että hei hei.

Kuinkas sitoutunut se oma pettäjämiehesi on? Eipä ole sormus sinullekaan mitään taannut, muuta kuin miehen lompakolla loisimisen.

Melkoisen sitoutunut, koska avioehtoa ei tehty muuta kuin miehen firmojen poisrajaamiseen. 

Sitoutumista avioliittoon tarkoittaa minun kohdallani toki sitoumus monogamiaan, mutta sillä lailla sitoutunut jo avoliitossa. Avioliitto on kuitenkin juridinen sopimus, jossa mm. varmistetaan se, että jos minulle käy jotain ja joudun sairaalaan, saa aviomieheni tehdä päätökset äitini sijaan. Samoin lasten asiat ovat helpompia samalla sukunimellä. Periminen ja leskenoikeudet ovat selkeämmät avioliitossa ja toki jos avioero sattuu, on toisella puolisolla turvatumpi paikka jos on esim. tukenut toisen uraa kotoa. 

Jos mies ei haluaisi turvata molempien oikeuksia 7 yhteisen vuoden jälkeen, lähtisin kävelemään. 

Toki asiassa on vielä sosiaalinen ja kulttuurinen sidos. Avioliitolla näytetään toiselle ja ulkomaailmalle, että nämä ihmiset ovat tosissaan, eivätkä enää deittaile. Mutta tämän sidoksen merkitys on ihan henkilökohtaista. Juridinen puoli sen sijaan yleismaailmallinen.

Eli pääsit loisimaan miehen lompakolla.

Tiedätkö, ennemmin olisin ottanut oman uran ja maksanut puolet kaikesta. 

Kuka sinut pakotti naimisiin? Kunhan selittelet loisimistasi.

Minä halusin naimisiin, koska rakastin miestäni. Ja minusta oli tärkeää, että jos minulle tapahtuisi jotain, saisi mies tehdä sairaalassa päätökset eikä äitini. Meillä lisäksi painoi kansalaisuusasiat. 

Ja minä myös rakastan miestäni niin paljon, että pystyin ajattelemaan myös hänen tarpeitaan. 

Oletko sinä niin epärakastettava, että sinun on vaikea ymmärtää, että nainen haluaisi tosissaan olla jonkun miehen kanssa - rahasta viis? Koska minun mieheni ei ollut mikään pakko mennä naimisiin. Hänen ei ollut mikään pakko antaa minulle luottokorttia. Hänen ei ollut mikään pakko alkaa edes seurustelusuhteeseen kanssani. 

Mieskö siis vaatimalla vaati, että luovut urastasi ja tunki luottokortin haaroväliisi?

Keskustelimme siitä, mitä ura ja raha kummallekin tarkoittaa. Miestä ei kiinnosta raha, mutta ura on hänelle elintärkeä. Minuakaan ei raha kiinnosta, mutta ura olisi ollut mielenkiintoinen. Siinä vaiheessa oli aika helppo tehdä päätös, kumman ura asetetaan etusijalle. Sellaista rakastavassa suhteessa eläminen on. Kompromisseja.