Kun nainen tekee aloitteen niin juttu lopahtaa, mistä johtuu?
Täälläkin aina toitetaan, että naisten pitäisi rohkeammin tehdä aloitteita. No aina kun olen itse tehnyt aloitteen, niin juttu lopahtaa heti alkuunsa tai johtaa vain jonkinlaiseen panokaveruuteen. Esimerkiksi tinderissä keskustelut kestävät paljon lyhyemmän aikaa, jos olen itse se joka tekee ensimmäisen keskustelunaloituksen. Silloin taas jos mies tekee aloitteen, niin hän on aktiivinen keskustelija ja juttu jatkuu paljon pidempään ja johtaa usein myös tapaamiseen. Itseni tekemät aloitteet taas eivät ole tainneet johtaa tapaamiseen kertaakaan, mies vaan katoaa linjoilta. Nyt kun mietin niin kaikki parisuhteenikin ovat alkaneet niin, että ensin mies on ollut minusta kiinnostunut, sitten mies on liehitellyt ja jossain vaiheessa olen itsekin huomannut että tuo mies on kiinnostava. Tai sitten kiinnostus on syttynyt molemmilla täsmälleen samaan aikaan. Koskaan ei ole mitään kunnollista juttua tullut jos olen itse kiinnostunut ensin tai itse ollut ensin aloitteellinen.
Onko muilla samoja kokemuksia? Palstan kyökkipsykologit, auttakaa! En halua olla koko loppuelämääni sinkku, mutta ikäluokassani sinkkumiehet ovat hyvin vähissä. Pitäisi siis jotenkin olla löydettävissä jotta mies voisi ensin kiinnostua minusta, mutta en viihdy esimerkiksi yökerhoissa lainkaan.
Kommentit (294)
Jahas, miesten reaktio täällä on vain ja ainoastaan se että ap:n ongelmana on itseään parempien miesten tavoittelu... Eikös olekin hassua miten samanlainen vastaus miesten naisongelmiin aiheuttaa aggressivista huutoitkua? :D
Jospa leikittäisiin, ihan vaan huvin vuoksi tässä ketjussa, että ihmissuhteet ovat pikkupikkuhiukkasen monimutkaisempia asioita?
Vierailija kirjoitti:
Tottakai aloitteen tekijä saa enemmän pakkeja. Kun tekee aloitteen on jo itse jollain tasolla kiinnostunut siinä missä kohteella ei ole minkäänlaista mielipidettä. Ja panosuhteita tulee, koska miehet nussii melkein mitä tahansa, mutta seurustelee vain omasta mielestä hyvän naisen kanssa.
Kun vaan oppisi erottamaan ne miehet, jotka haluavat vain seksiseuraa. En halua olla kenellekään yksi monista. Vaan haluan olla se ainut.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos teet aloitteen niin teet sen ainoastaan itseäsi tasokkaammalle miehelle, ei ole muuta selitystä.
Miehet todellakin tykkää aloitteellisista naisista mutta ei itseään alempitasoisemmista naisista.
Mikä on alempitasoinen nainen? Sama koulutus, rahatilanne, samantasoinen ulkonäkö ja samanlainen harrastuneisuus ei ole miehille riittänyt.
Arvelen että aliarvioit rankasti miehen ulkonäön niin että mies ei ole samantasoinen vaan parempi ulkonäöltään.
Tästähän oli tutkimustulos että naiset rankkaa 80% miehistä tavallista rumemmiksi jolloin kun nainen sanoo että teki aloitteen tavallisen näköiselle miehelle niin todellisuudessa hän oli top 20% mies vähintään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nää naisten lähestymiset on nähty. Tavikset lähestyy jotain miesmallin näköisiä tyyppejä ja pullukat/hiirulaiset sitten niitä tavismiehiä. Arvatkaa ketkä lähestyy niitä pullukoita ja rumia miehiä? Heh....
No miksi kukaan lähestyisi? Heh...
Niitten rumien naisten ainakin kannattaisi. Elleivät sitten mielummin pyöri keskitason miesten pantavana.
Vierailija kirjoitti:
Jos teet aloitteen niin teet sen ainoastaan itseäsi tasokkaammalle miehelle, ei ole muuta selitystä.
Miehet todellakin tykkää aloitteellisista naisista mutta ei itseään alempitasoisemmista naisista.
Tuo ei pidä laisinkaan paikkaansa, lähestyn nimenomaan niitä ei niin-komeita miehiä ja saan aina pakit heiltä, olen heidän kanssaan ulkonäöllisesti tismalleen samalla tasolla.
Roadwalker kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täälläkin aina toitetaan, että naisten pitäisi rohkeammin tehdä aloitteita. No aina kun olen itse tehnyt aloitteen, niin juttu lopahtaa heti alkuunsa tai johtaa vain jonkinlaiseen panokaveruuteen. Esimerkiksi tinderissä keskustelut kestävät paljon lyhyemmän aikaa, jos olen itse se joka tekee ensimmäisen keskustelunaloituksen. Silloin taas jos mies tekee aloitteen, niin hän on aktiivinen keskustelija ja juttu jatkuu paljon pidempään ja johtaa usein myös tapaamiseen. Itseni tekemät aloitteet taas eivät ole tainneet johtaa tapaamiseen kertaakaan, mies vaan katoaa linjoilta. Nyt kun mietin niin kaikki parisuhteenikin ovat alkaneet niin, että ensin mies on ollut minusta kiinnostunut, sitten mies on liehitellyt ja jossain vaiheessa olen itsekin huomannut että tuo mies on kiinnostava. Tai sitten kiinnostus on syttynyt molemmilla täsmälleen samaan aikaan. Koskaan ei ole mitään kunnollista juttua tullut jos olen itse kiinnostunut ensin tai itse ollut ensin aloitteellinen.
Onko muilla samoja kokemuksia? Palstan kyökkipsykologit, auttakaa! En halua olla koko loppuelämääni sinkku, mutta ikäluokassani sinkkumiehet ovat hyvin vähissä. Pitäisi siis jotenkin olla löydettävissä jotta mies voisi ensin kiinnostua minusta, mutta en viihdy esimerkiksi yökerhoissa lainkaan.
No tuossahan se jo tulikin. Sinä teet aloitteen, mutta et ole sen jälkeen se aktiivinen keskustelunvetäjä vaan vetäydyt siihen tyypilliseen naisen rooliin, joka haluaa olla liehiteltävänä ja vastailee vain miehelle.
Ei, vaan mies on aktiivinen keskustelija VAIN jos hän on itse tehnyt ensin aloitteen. En ole missään väittänyt, että en mukamas itse keskustelisi aktiivisesti sellaisten miesten kanssa jotka tekevät aloitteen. Noin niinkuin lähtökohtaisesti en anna sydäntä sellaiselle miehelle, joka ei ole minusta kiinnostava. Toki joku miehen kirjoittama voi tehdä hänestä myöhemmin epäkiinnostavan, mutta sitä ennen pitää olla sitä keskustelua.
Ap
Teet aloitteita vääriin miehiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Löytyykö tästä maasta naisia, joilla ei ole prinsessa-syndroomaa? Eräässä toisessa ketjussa naisen emätin ei enää kostu kun näkee miehen tiskaavan, sitten soma lukunsa kaikessa harhaisuudessaan.
Mikä ihmeen prinsessa-syndrooma? Minulle kelpaisi ja on kelvannut oikein hyvin mies joka tiskaa. En ymmärrä miten liittyy miehen tiskaaminen yhtään mihinkään. Enemmänkin mies joka ei halua koskaan tiskata on turn off. Ja kyllä, olen sinkku helsingissä. Olen ollut sinkku myös muualla ja kyllä muualla oli helpompi pariutua, täällä on ehkä niin hektistä ettei sellaisia aitoja kohtaamisia niin helposti synny.
Ap
Ihan tarkkaa tilastoa en löytänyt, mutta Helsingissä asuu n. 180 000 25-44 -vuotiasta. Se on suurin ikäryhmä mitä siellä on. Sinkkuja 35-40 % eli 60 000+ ja naisten osuus tässä ryhmässä on pari prosenttia suurempi joten sulle ja teille muille tämän ikäryhmän naissinkuille potentiaalisia miehiä on varmasti sen 15 000 - 20 000 riippuen ikäryhmästä. Jos 20 000 ihmisen joukosta ei löydä itselleen kumppania niin mistä sitten? Miettikää, jos naiset olisivat muuallakin yhtä nirsoja niin eihän täällä pariutuisi enää kukaan.
Tiskaamisjuttu löytyy keskustelusta "Mieheni on liian kiltti ja huom..." suosituimpien joukossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nää naisten lähestymiset on nähty. Tavikset lähestyy jotain miesmallin näköisiä tyyppejä ja pullukat/hiirulaiset sitten niitä tavismiehiä. Arvatkaa ketkä lähestyy niitä pullukoita ja rumia miehiä? Heh....
No miksi kukaan lähestyisi? Heh...
Miksei ne pullukat ja rumat miehet lähesty niitä pullukoita ja rumia naisia? Kun te miehet kerta olette niin tasotietoisia. Äläpä silloin itsekään tavoittele omaa "tasoasi" parempaa naista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottakai aloitteen tekijä saa enemmän pakkeja. Kun tekee aloitteen on jo itse jollain tasolla kiinnostunut siinä missä kohteella ei ole minkäänlaista mielipidettä. Ja panosuhteita tulee, koska miehet nussii melkein mitä tahansa, mutta seurustelee vain omasta mielestä hyvän naisen kanssa.
Kun vaan oppisi erottamaan ne miehet, jotka haluavat vain seksiseuraa. En halua olla kenellekään yksi monista. Vaan haluan olla se ainut.
Ap
Ei miehilläkään ole oikeutta olla se ainut. Sitä huutokonsertin määrää, jos mies haluaa naisen, joka ei ole jakanut ympäri kyliä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nää naisten lähestymiset on nähty. Tavikset lähestyy jotain miesmallin näköisiä tyyppejä ja pullukat/hiirulaiset sitten niitä tavismiehiä. Arvatkaa ketkä lähestyy niitä pullukoita ja rumia miehiä? Heh....
No miksi kukaan lähestyisi? Heh...
Niitten rumien naisten ainakin kannattaisi. Elleivät sitten mielummin pyöri keskitason miesten pantavana.
Ei ole niin rumaa naista, joka ansaitsisi miehen jonka mielestä seurustelu on sitä että "pyöritään pantavana". Oksennus. Rumat miehet ovat juuri tuollaisia: järkyttävän rumia sisältä. Ulkonäkö on varoitus siitä, että vielä pahempaa on tulossa jos menee tuollaiseen tutustumaan. Hyi saasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Löytyykö tästä maasta naisia, joilla ei ole prinsessa-syndroomaa? Eräässä toisessa ketjussa naisen emätin ei enää kostu kun näkee miehen tiskaavan, sitten oma lukunsa ovat nämä nais-aloite -keskustelut ja kolmantena tietysti helsinkiläissinkut, jotka nyt ovat oma lukunsa kaikessa harhaisuudessaan.
Mikä ihmeen prinsessa-syndrooma? Minulle kelpaisi ja on kelvannut oikein hyvin mies joka tiskaa. En ymmärrä miten liittyy miehen tiskaaminen yhtään mihinkään. Enemmänkin mies joka ei halua koskaan tiskata on turn off. Ja kyllä, olen sinkku helsingissä. Olen ollut sinkku myös muualla ja kyllä muualla oli helpompi pariutua, täällä on ehkä niin hektistä ettei sellaisia aitoja kohtaamisia niin helposti synny.
Ap
Miksi vastaat asiallisesti tuolle rääväsuulle? Oletko niin yksinäinen että jopa tuollaisen seura kelpaa? Säälittävää.
Tämä on keskustelupalsta ja täällä olisi tarkoitus keskustella. Jos keskustelen jonkun randomin kanssa jollain av-palstalla ei se silti tarkoita että olisin siitä toisesta osapuolesta kiinnostunut. Tämä on kuitenkin av-palsta, ei mikään deittipalsta. Eikä aloitukseni ole deitti-ilmoitus. Säälittävyydestä voi olla montaa mieltä. Mutta yritän nyt kuitenkin jopa kaltaisellesi rääväsuiselle säälittelijälle olla asiallinen. Jos kaikki vaan huutelee ei keskustelu etene.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Minä kaunis, puhelias ja koulutettu nainen tein aloitteen kun ihastuin ujoon, lyhyeen ja ei perinteiseen komeaan miehen jolla oli masennusta. Suhde päättyi siihen että mies odotti koko ajan minun kyllästyvän häneen eikä uskaltanut luottaa. Hoki miten kaikki tuntuu jotenkin epätodelliselta. Ja niin minulle sopiva ja ihana olisi mielestäni ollut.
Voi harmi mikä kokemus sinulla! :(
Ap
Ihmiset ovat erilaisia ja sen vuoksi ei ole mitään yleispätevää kikkakuutosta, jolla kuka tahansa saisi koko loppelämän kestävän parisuhteen. Sinun kohdallasi jostain syystä - ja se syykään ei ole millään tavalla tärkeä - sinun tekemissäsi aloitteissa suhde ei toimi. Joten sun kannattaa siis antaa miehen tehdä aloite. Käy paikoissa, joissa on sinun kaltaisistasi naisista kiinnostuneita aloitteellisia miehiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Löytyykö tästä maasta naisia, joilla ei ole prinsessa-syndroomaa? Eräässä toisessa ketjussa naisen emätin ei enää kostu kun näkee miehen tiskaavan, sitten soma lukunsa kaikessa harhaisuudessaan.
Mikä ihmeen prinsessa-syndrooma? Minulle kelpaisi ja on kelvannut oikein hyvin mies joka tiskaa. En ymmärrä miten liittyy miehen tiskaaminen yhtään mihinkään. Enemmänkin mies joka ei halua koskaan tiskata on turn off. Ja kyllä, olen sinkku helsingissä. Olen ollut sinkku myös muualla ja kyllä muualla oli helpompi pariutua, täällä on ehkä niin hektistä ettei sellaisia aitoja kohtaamisia niin helposti synny.
Ap
Ihan tarkkaa tilastoa en löytänyt, mutta Helsingissä asuu n. 180 000 25-44 -vuotiasta. Se on suurin ikäryhmä mitä siellä on. Sinkkuja 35-40 % eli 60 000+ ja naisten osuus tässä ryhmässä on pari prosenttia suurempi joten sulle ja teille muille tämän ikäryhmän naissinkuille potentiaalisia miehiä on varmasti sen 15 000 - 20 000 riippuen ikäryhmästä. Jos 20 000 ihmisen joukosta ei löydä itselleen kumppania niin mistä sitten? Miettikää, jos naiset olisivat muuallakin yhtä nirsoja niin eihän täällä pariutuisi enää kukaan.
Tiskaamisjuttu löytyy keskustelusta "Mieheni on liian kiltti ja huom..." suosituimpien joukossa.
Normaali mies ei kelpuuta ketä hyvänsä, joten ei nainen voi tuosta ryhmästä vain osoittaa sermella ja sanoa: "tuo". Nainen ei myöskään ole ainut nainen joka on kiinnostunut löytämään kumppanin tuosta 20 000 miehen joukosta, vaan kilpailijoita löytyy aika liuta.
Tuo keskustelu on suosituimpien joukossa siksi että otsikko on tarkoituksellisen provosoiva. Juuri siksi että yksinkertaiset ihmiset pitäisivät sitä suosittuna ja kommentoisivat näppis höyryten, oikeamielisen raivon vallassa. Ongelmahan siis oli se, että miehellä ei ole mielipiteitä, kavereita eikä omaa elämää. Eli ei ole kiltti vaan hajuton, väritön ja mauton.
Tää kuulostaa ihan kamalalta, mutta oon itse huomannut, että jos saan jonkun kiinnostumaan itsestäni "liian helposti", mun innostus loppuu nopeasti. Vaikka se onkin aika raastavaa, niin silti tavallaan nautin siitä epävarmuudesta ja jään tökkimisestä kepillä, kun ei voi tietää, tykkääkö toinen vai ei.
Ehkä tää johtuu mun sitoutumiskammosta. Jos oikeasti on sellainen mahdollisuus että jutusta voisi tulla jotain, pelästyn ja peräännyn.
N23
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos teet aloitteen niin teet sen ainoastaan itseäsi tasokkaammalle miehelle, ei ole muuta selitystä.
Miehet todellakin tykkää aloitteellisista naisista mutta ei itseään alempitasoisemmista naisista.
En jaksa näitä "tasoista" jauhamisia. Ja kun mietin vaikkapa eksiäni tai niitä miehiä, joista olen ollut itse tosissani kiinnostunut, niin en kyllä huomaa mitään "tasoeroja". Koulutustasot yms olleet hyvin samankaltaisia. Useimmiten olen ollut kiinnostunut sellaisesta miehestä joka on samalla alalla, luonnollisesti varmaankin siksi, että samaa alaa opiskelevia tapaa eniten. Tai sitten töiden kautta.
Ap
Etkö ole vielä oppinut että naisen koulutus/työ ei vaikuta naisen tasoon millään tapaa.
Pelkästään ulkonäkö, ikä ja luonne vaikuttaa.
Siltikään en ole yrittänyt mitään miesmalleja pokailla. Olen yleensä ollut suunnilleen samanikäisiin miehiin tai vähän vanhempiin kiinnostunut. Olen toisaalta kuitenkin itseäni 4 vuotta nuorempaakin tapaillut. En ole ylipainoinen, pidän kunnostani huolta, treenaan säännölllisesti. Katson peiliin ennen kun poistun kotoa. Olen ulkonäöltäni sellainen naapuri, en mikään missi. Siinäkö vika? Myös luonteeni voi olla viallinen, olen aika introvertti. Mutta onhan niitä introverttejä miehissäkin... Vai haluaako mies naisen, joka hoitaa puhumisen hänen puolestaan?
Ap
Moni mies seurustelee sen naisen kanssa kenet on saanut.
Naiset taas sen miehen kenet ovat valinneet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Löytyykö tästä maasta naisia, joilla ei ole prinsessa-syndroomaa? Eräässä toisessa ketjussa naisen emätin ei enää kostu kun näkee miehen tiskaavan, sitten oma lukunsa ovat nämä nais-aloite -keskustelut ja kolmantena tietysti helsinkiläissinkut, jotka nyt ovat oma lukunsa kaikessa harhaisuudessaan.
Mikä ihmeen prinsessa-syndrooma? Minulle kelpaisi ja on kelvannut oikein hyvin mies joka tiskaa. En ymmärrä miten liittyy miehen tiskaaminen yhtään mihinkään. Enemmänkin mies joka ei halua koskaan tiskata on turn off. Ja kyllä, olen sinkku helsingissä. Olen ollut sinkku myös muualla ja kyllä muualla oli helpompi pariutua, täällä on ehkä niin hektistä ettei sellaisia aitoja kohtaamisia niin helposti synny.
Ap
Miksi vastaat asiallisesti tuolle rääväsuulle? Oletko niin yksinäinen että jopa tuollaisen seura kelpaa? Säälittävää.
Tämä on keskustelupalsta ja täällä olisi tarkoitus keskustella. Jos keskustelen jonkun randomin kanssa jollain av-palstalla ei se silti tarkoita että olisin siitä toisesta osapuolesta kiinnostunut. Tämä on kuitenkin av-palsta, ei mikään deittipalsta. Eikä aloitukseni ole deitti-ilmoitus. Säälittävyydestä voi olla montaa mieltä. Mutta yritän nyt kuitenkin jopa kaltaisellesi rääväsuiselle säälittelijälle olla asiallinen. Jos kaikki vaan huutelee ei keskustelu etene.
Ap
Minä en ole rääväsuu etkä voita mitään lapsellisella nimittelylläsi. Säälittävyydestäsi voi olla tasan yhtä mieltä: sinulle kelpaa keskustelukumppainiksi mikä hyvänsä. Ei ihme että monet naiset päätyvät yhteen huonojen miesten kanssa, kun eivät piittaa pätkääkään halventavasta kohtelusta. Tuon pitäisi olla varoitusmerkki, mutta olet vain innoissasi että sinulle puhutaan. Olet vielä riittävän typerä käymään sellaisen kimppuun, joka tuon huomaa.