Tunnetko ketään tosi ylipainoista? Mitä hän syö?
Kun musta oikeasti tuntuu että geenit vaikuttaa painoon kaikista eniten. Tuskin ylipainoisetkaan syö ihan valtavia määriä vai syökö? Toisille ne kilot vaan kertyy helpommin. Itse esim voin syödä roskaruokaa lähes päivittäin ilman että se kauheasti näkyy painossa.
Kommentit (126)
"Ylipainoiset, joiden paino pysyy samaa, syövät ihan tavallisesti.
Sen sijaan ihmiset, jotka ovat lihomassa, syövät enemmän kuin kuluttavat. Se voi sitten tapahtua vaikka liialla leivällä ja pihveillä tai täytekakuilla ja sipseillä."
Tää on varmaan sanottu ketjussa jo satakertaa, mutta ylipainoisen ihmisen on syötävä reilummin kuin normaalipainoisen pitääkseen painonsa edes niissä samoissa lukemisssa. Ylipainoisena pysyminen on kovaa hommaa, koska jo perusenergian kulutus on silloin suurempi kuin normaalipainoisen. Olen itse ylipainoinen 165cm/90kg, jos makaan koko päivän sängyssä ruumiini kuluttuu enemmän energiaa kuin sängyssä makaavan 165cm/55kg naisen ruumis. Ylimääräiset rasvasoluni tarvitsevat energiaa pysyäkseen hengissä. Jos syön ylikulutukseni syntyy tästä energiasta ylimääräinen rasvasolu, joka tarvitsee jatkuvasti sen sama ylimääräisen energialatauksen, jottei se katoaisi.
Mutta siis tämähän on hyvä uutinen meille kaikille läskeille, koska meidän on siis mahdollista laihtua helposti ainakin alkuun, esimerkiksi tiputtumalla energian saantimme edes vaikkapa 1800kaloriin päivässä, pidemmällä tähtäimellä näin syömällä laihtuisin itsekin normaalipainoiseksi.
Tunnen itseni, 163/91, pahimmillani viime vuoden kesäkuussa 120kg, vielä 2013 painoin 64kg, sitä ennen 2010 paino 115kg. En kummassakaan ääripisteessäni ole syönyt sellaisia stereotyyppisen sairaalloisen lihavan annoksia tai ruokavaliota, vaan ollut todella liikkumaton ja syönyt hieman liikaa, siis tällä tarkoitan, että välipalana on ollut yhden karjalanpiirkan sijaan kaksi, kaurapuurossa on ollut voisilmä ruoka- eikä teelusikalla, jugurttiannos 1-1.5dl sijaan 2-2.5dl jne. Jotain kiusausta tai keittoa vajaa kauha liikaa, ja keittolounaalla söin myös leivän, ymmärrätte kyllä, tuollaisia kun on useammalla aterialla ja toistuu viikoittain niik paino nousee herkästi ja salakavalasti. Pahinta silti se liikkumattomuus, joku mainitsi suolen toiminnasta niin äärilihavana kävin vessassa joka kolmas päivä ja pissahätäkin oli vain kerran päivässä. Nyt laihduttaessa ihan tietoisesti jätän syömättä loppuun/syön lasten annoksen, vaikka olisi vielä nälkä, en syö mitään herkkuja jos en käy ensin lenkillä, en juo muuta kun vettä ja mustaa kahvia. Samoin sillon kun vietin ~64 kiloisena kaksi vuotta oli nälkä jatkuvaa, mutta paino nousi heti jos annoin itselleni luvan syödä sen verran että se pysyy poissa tai jos en jaksanut liikkua. Paino minulla kyllä kulkee kumpaankin suuntaan, eli kilot eivät myöskään jumita vaan lähtee jos sietää nälkää ja väsyneenä liikkumista, ne myös tulee nopeasti takaisin. Pahimmillaan pillerien aikaan paino nousi yhdessä viikonlopussa 5.5 kiloa, eli lähdin mökille perjantaina 61 kiloisena ja saavuin sunnuntaina 67.5 kiloisena! Tuo nyt ei ole läskiä, mutta kuvaa mielestäni aika hyvin kehoni toimintaa.
Heillä jotka tunnen, on sairauksia jotka keräävät massaa. Yksi syö kahden edestä vaikkei odota lastakaan. Että lihomiseen voi olla monia syitä, jotka eivät näy päällepäin. Suomessa esimerkiksi paljon hoitamattomia kilpirauhaspotilaita, koska viitearvot liian laajat. Monia harvinaisempia sairauksia ei tunneta eikä tutkita (esimerkiksi histamiinin runsas eritys, se turvottaa ja väsyttää, mutta Suomessa ei siihen ole edes testiä). Ei sitä koskaan tiedä, millaiset geenit on perinyt, miksi joku syö enemmän tai toinen syö normaalisti ja silti lihoo.
"Mikä on vallassamme tehdä, se on vallassamme jättää tekemättä." — Aristoteles
Mun kaveri turposi noin 25 vuotiaana siideristä.Nykyisin on rankasti ylipainoinen tyyliin Tuksu/Henna Kalinainen.Syö tavallista ruokaa,mutta todella isoja annoksia.Tyyliin 2 lämmintä isoa ateriaa per päivä ja välipaloina leipää tms. ja lattea ja juo kännit joka vkl.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Useimmille ylipaino tulee aivan muusta, kuin liiasta syömisestä esim. stressistä, liian lyhyistä yöunista, liikkumisesta, liiasta istumisesta jne.
Ja siksi ihmetyttää, kun ylipainoon yhdistetään aina liika syönti tai roskaruoka, joka on vain yksi osatekijä lihavuuteen.
Lääketiede ei tunne univajeen tai stressin varastoitumista rasvakudokseksi. Sen sijaan noin 7000kcal energiaa on yksi rasvakilo. Eli jos syöt vaikka joka päivä 1000kcal enemmän kuin kulutat lihot noin kilon viikossa. Seuraavaksi väität varmaan vielä harvemman olevan oikeasti ylipainoinen vaan kyseessä on vain isot luut?
Sillä on vanhentunutta tietoa. Kyllä lääketiede tuntee univajeen ja stressin vaikutuksen painonhallinnassa. Sen sijaan ihan kaikki lääkärit eivät ehkä vielä tunne. Aiheesta on tullut viime aikoina paljon uutta tutkimustietoa.
Keskitysleireillä ei ollut isoluisia, vähäunisia ja stressaantuneita.
Useimmat tuntemani lihavat syövät normaalisti, eivät superterveellisesti mutta eivät välttämättä mitenkään poikkeavasti. Mutta ylipainoisin tietämäni on sellainen, että kun menimme ravintolaan hän söi ison hampurilaisen alle minuutissa. Muut olimme tuskin saaneet omiamme pois kääreestä kun hän oli jo valmis. Siinä teille stereotypiaa.
Tunnen erään varmaan parisataakiloisen naisen. Syö aina rahkaa ja marjoja, hedelmiä ja salaatteja (ihmisten ilmoilla). Kotona syö 1,5 litraa kermajäätelöä päivässä, juo pullon konjakkia tai kaksi pulloa viiniä päivässä eikä liiku lainkaan.
Vierailija kirjoitti:
Useimmat tuntemani lihavat syövät normaalisti, eivät superterveellisesti mutta eivät välttämättä mitenkään poikkeavasti. Mutta ylipainoisin tietämäni on sellainen, että kun menimme ravintolaan hän söi ison hampurilaisen alle minuutissa. Muut olimme tuskin saaneet omiamme pois kääreestä kun hän oli jo valmis. Siinä teille stereotypiaa.
Niin mitä tästä? Mieheni on normaalipainoinen ja syö hampurilaisen alle minuutissa. On armeijassa työssä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Useimmille ylipaino tulee aivan muusta, kuin liiasta syömisestä esim. stressistä, liian lyhyistä yöunista, liikkumisesta, liiasta istumisesta jne.
Ja siksi ihmetyttää, kun ylipainoon yhdistetään aina liika syönti tai roskaruoka, joka on vain yksi osatekijä lihavuuteen.
Lääketiede ei tunne univajeen tai stressin varastoitumista rasvakudokseksi. Sen sijaan noin 7000kcal energiaa on yksi rasvakilo. Eli jos syöt vaikka joka päivä 1000kcal enemmän kuin kulutat lihot noin kilon viikossa. Seuraavaksi väität varmaan vielä harvemman olevan oikeasti ylipainoinen vaan kyseessä on vain isot luut?
Sillä on vanhentunutta tietoa. Kyllä lääketiede tuntee univajeen ja stressin vaikutuksen painonhallinnassa. Sen sijaan ihan kaikki lääkärit eivät ehkä vielä tunne. Aiheesta on tullut viime aikoina paljon uutta tutkimustietoa.
Keskitysleireillä ei ollut isoluisia, vähäunisia ja stressaantuneita.
Mikä ihme siinä on, että tuo keskitysleiriesimerkki pitää aina ottaa esille? Kuitenkaan kukaan ei tajua, että ilman stressin vaikutusta ja aineenvaihdunnan hidastumista ihmiset olis kuolleet siellä vielä nopeammin. Ja kyllä, jos ylipainoiset olisivat keskitysleirillä, massaa lähtisi. Mutta kun ne ei ole, vaan laihduttaminen tapahtuu ympäristössä, jossa pitää käydä töissä, huolehtia perheestä, ruokaa on saatavilla 24/7 ja ihmisen pitää pystyä toimimaan.
Painonpudotus on hyvin pitkälti priorisointi- ja harjoittelukysymys. Ensin pitää priorisoida omaa hyvinvointia ja järjestää aikaa itsestä huolenpitämiseen. Toisekseen löytää sellaisia keinoja terveisiin elämäntapoihin, jotka on kestäviä siinä omassa elämäntilanteessa (jos ei tykkää maitorahkaa, sitä ei tartte syödä) Ite pudotin 32kg painostani siten, että priorisoin unta, jopa liikunnan kustannuksella, jätin työt töihin, opettelin syömään oikeaa ruokaa tarpeeksi ja monipuolisesti (sellaset 2200kcal/päivä, ei eineksiä, ateriankorvikkeita, lisättyä sokeria tai kevyttuotteita) ja nostin arkiaktiivisuutta. Tähän lisäksi 2-3 tunnin treeniä kuntosalilla viikoittain. Nyt olen 170/78 nainen ja elämäntavat on sellaset, että painonhallinta tulee luonnostaan. Mutta vaati harjoittelua. Ja uskallusta luottaa siihen, etten tarvi kalorienlaskentaa tai maitorahkaa painonpudotukseen.
Monet joilla on painon kanssa ongelmia, juovat paljon limua yms eivätkä sitä osaa yhdistää painon nousuun.
Muutamia todella lihavia tapauksia tuttavapiiristä
Henkilö vetää joka päivä lounaaksi buffetista esim pitsaa, tortilloja, kiinalaista... Jos tarjolla mitä tahansa herkkua niin ottaa, usein pari suklaapatukkaa työn ohessa jne. En tiedä mitä syö vapaa-ajallaan.
Toinen syö illat jättimäisiä kebab annoksia ja pitsoja ja napostelee sipsiä, päivittäin lounaalla salaatteja joissa enemmän majoneesia/kastiketta kuin vihreää, juo paljon mehuja ja alkoholia.
Kolmas syö aamupalaksi valmispatonkeja tai esim munkkeja ja keksejä, lounaan saattaa jopa skipata tai taas näitä patonkeja, illallinen usein herkkuravintoloissa, grillailua näin kesäisin tai ""salaatteja"".
Vaimoni 39 135kg 175cm
Kaikkea lihottavaa, ei harrasta tai liiku.
Hal ja iso rakkaus
120kg ja 170cm.
Aamupalan syön yleensä töissä, leivän ja kahvin maidolla.
Lounas myös töissä, yleensä kevytlounas.
Päiväkahvilla yleensä kahvi maidolla. En välitä pullapitkosiivuista.
Päivällinen kotona, usein keittoa tai nopea kastike ja potut/riisiä tai makaronia.
Iltapalalla teetä ja pari leipää tai puuroa.
Työpäivinä menee syömiset hyvin. Vapailla tekis mieli syödä koko ajan, kun en syö säännöllisesti. Yksinolo on ihan pahinta.
Myös kuukautiskierto vaikuttaa. Ennen menkkoja vois syödä vaikka tapetitkin seinistä.
Mä en väännä roskaruokaa, en käytä alkoholia. Tykkään salaateista, kasviksista ja ylipäätään terveellisestä ruoasta ja sitä syönkin maltilla, välillä jopa liian vähän.
Karkit, suklaa ja keksit on se mikä mut on lihottanu. Syöpä pötkö Dominoita päivässä niin kyllähän se vyötäröllä näkyy.
Tiedän jopa että yhden keksin kuluttamiseen pitää polkea kuntopyörällä 20min hiki otsalla, jotta se 1 pieni keksi on kulutettu. Eli se 12 keksiä on n.1200kaloria eli eipä tuu pyöräiltyä 4 tuntia 12 keksin eteen.
12 keksiä menee n.12 minuutissa jos sitäkään.
Hohhoijaa. Taidampa hörpätä lasin vettä ja mennä maate. Jospa huomenna taas aloittais laihiksen 😆
Salakavalasti närppien ylimääräistä se paino nousee. Laihduttaminen on helppoa, mutta ylläpito mahdotonta :/.
Ylipainoiset jotka tunnen syövät yksinkertaisesti enemmän mitä sillä pituudella varustettu ihminen tarvitsee. Itsekin olen hieman pyöreä, ja tiedän missä syömiseni menee vikaan. Syön eineksiä, jäätelöä melkein joka päivä, kahvileipää menee ja sokerisia muroja, saan siis ihan hirveästi turhia kaloreita syömällä sellaisia asioita mitä en oikeasti tarvitse. En ole sairaalloisen lihava kuten sisareni. Hänen ongelma on se että vaikka hän on vain 10 cm pidempi kuin minä, hän syö aina vähintään tuplat minun annokseen nähden silloin kun syömme saman pöydän ääressä. Aina pitää olla joku limppari tai soodavesi käden ulottuvilla, vaaleaa leipää uppoaa hirveästi ja ruokavaliosta lähes kaikki vihreä on korvattu majoneesipohjaisilla salaateilla, kermalla höystetyillä kastikkeilla. Lähes aina on syy juhlia niin että ruokaa hamstrataan kuin hullu. Ja liikkuminen, minä itse liikun niin että kulutan suurin piirtein sen ylimääräisen mitä syön, ja painoni onkin pysynyt viimeiset neljä vuotta muuttumattomana vaikka makeaa uppoaakin, ja siskoni taas ei liiku juuri ollenkaan.
Minun ystäväni on 160/85. Hän syö paljon isompia annoksia kuin minä, ottaa aina lisää ruokaa, ottaa aina kaksi kakkupalaa, aina kahvilassa ottaa jotain herkkua. Yksinkertaisesti syö enemmän. Enkä minäkään mikään pieni ja vähäruokainen ole.
pari muuta samankokoista ystävääni harrastavat yösyömistä. Aloittavat sen klo 21. Kukaan heistä ei myöskään oikein liiku.
Isäni on tosi iso, ja hän syö myös paaaljon. Aina jos näkee ruokaa, niin syö.
Eli minusta ylipainoiset vain syövät isompia määriä.
Vierailija kirjoitti:
Olen entinen sairaalloisen ylipainoinen. Entisessä elämässä söin jatkuvasti, lähinnä eineksiä, voileipiä, hedelmiä ja suklaata. Saatoin syödä esimerkiksi rasiallisen italiansalaattia seisaaltaan jääkaapin edessä, ja sen jälkeen oli vielä nälkä, koska kylläisyyden tunne tulee vasta 20 minuutin kuluttua.
Nyt olen laihduttanut lievään ylipainoon, mutta siinäkin pysyminen on jokapäiväistä taistelua, koska minulla on koko ajan nälkä ja tuntuu, että syömäni ruokamäärä ei ole riittävä. Mutta jos söisin niin, että tuntisin itseni kylläiseksi, lihoisin erittäin nopeaa vauhtia.
Lihominen tapahtuu ihan yksinkertaisesti niin, että syö enemmän kuin kuluttaa. Jos syö joka päivä yhden ylimääräisen suklaapatukan, lihoo vuodessa 10 kiloa ja viidessä vuodessa 50 kiloa. Samalla liikkuminen muuttuu vaikeammaksi joten liikunnan määrä vähenee entisestään.
Puhu nyt vaan itsestäsi. Kirjoituksesi viimeinen kappale antaa ymmärtää, että tiedät kaiken.
Itse olen pullea. Syön aika vähän. En jaksa edes ravintola-annosta kokonaan. Olen sydänvikainen ja lääkkeeni kerryttävät nestettä. Se tekee täyteläisyyden tunteen, mutta olen myös aika väsynyt, kun en saa energiaa tarpeeksi. Syöminen ällöttää. Ei ole mitään herkkua, mitä haluaisin.
Niin vielä, teen töitä ja itse myös kotihommani ja kävelen työmatkat.
Yksi kaverini, 24 vuotta, 165 cm ja 125 kg, on kasvissyöjä, enkä ole koskaan hänen nähnyt syövän mitään epäterveellistä, hän ei syö suklaata, ei karkkia, ei sipsiä, ei pullaa, ei mitään. Hänen kaapeissaan ei ole herkkuja, jääkaappi täynnä vihreää. Alkoholi hänelle kyllä maistuu, mutta ei niin paljon että se selittäisi tuollaisen ylipainon. En tajua.
pulutossu kirjoitti:
Yksi kaverini, 24 vuotta, 165 cm ja 125 kg, on kasvissyöjä, enkä ole koskaan hänen nähnyt syövän mitään epäterveellistä, hän ei syö suklaata, ei karkkia, ei sipsiä, ei pullaa, ei mitään. Hänen kaapeissaan ei ole herkkuja, jääkaappi täynnä vihreää. Alkoholi hänelle kyllä maistuu, mutta ei niin paljon että se selittäisi tuollaisen ylipainon. En tajua.
Sinulta pimitetään jotain. Ehkä hänellä on kätkönsä.
Monella tuntemallani ylipainoisella on rasva-aineenvaihdunnan tmv häiriö ja olen ajatellut huonomman aineenvaihdunnan johtuvan tästä. Monella ylipainoisella on takanaan monia "oikotie onneen" -dieettejä, joiden myötä aineenvaihdunta vain hidastuu jne.
Jatkuva jojoilu painon kanssa on huono asia kun elimistö "toivoo" että paino vain nousisi. Sen takia lihasten lisääminen / kehittäminen on kannattavaa, en kuitenkaan suosisi mitään fitness-kehonrakennusjuttuja vaan jokaisen pitäisi olla kärsivällinen siten ettei paino nousisi hirveää tahtia, koska sitten todennäköisesti keräät liikaa rasvaa, jota joudut polttamaan pois. Elimistölle on sitä parempi mitä hitaammin tulosta syntyy ja oma pääkin pääsee vähemmällä.
Meni hieman offtopic, mutta itse olen ainakin monen ylipainoisen syövän ihan liian vähän suurimman osan esim. Viikostaan, josta seuraa se että päädytään yhtenä tai kahtena päivänä syömään moninkertaisia määriä ja vieläpä ravintoköyhää ruokaa. Toiset huomaamattaan taas saavat paljon energiaa, koska eivät keskity syömiseen esim. Napostelemalla tai jos suurin osa "aterioista" on energiapitoisia välipaloja, niin saattaa unohtua koneella istuessa että vedin just litran maitoa ja söin muutaman lihapiirakan. Moni mieltää myös light/sokeriton/rasvaton-tuotteet energiattomiksi ja syö niitä enempi. Sairaalloinen lihavuus taas kertoo yksinkertaisesti siitä että ylipaino johtuu jostakin sairaudesta esim. Masennus tai ylipainon myötä on tullut jokin sairaus esim. Diabetes, liikuntarajoitteisuus, kilpirauhasen vajaatoiminta tmv. Lääkkeetkään eivät poista ylipainoa tai sairauksia vaan pääasiassa ravinto. Lääkkeet usein tuon hetkellisen helpotuksen oireisiin.