Hassuin uskomus, joka sinulla on ollut pienenä?
Mulla oli, että luulin kaikkien tyttöjen kantavan vauvaa masussa ja synnyttää sen automaattisesti sitten, kun on aikuinen. :D
Kommentit (2643)
Vierailija kirjoitti:
Luulin, että lapset vain löydetään jostain. Minutkin olivat siis vanhempani löytäneet jostain kun olin vauva ja päättäneet ottaa lapsekseen. Taisin myös luulla, että päivä jolloin minut löydettiin oli sitten syntymäpäiväni. Ajattelin usein, että mitä jos minut olisivatkin ottaneet lapsekseen jotkut muut kuin omat vanhempsni ja eläisin kokonaan erilaisia elämää vain siksi että eri vanhemmat olisivat löytäneet minut.
Syntymäpäivään liittyen luulin, että jokaisella ihmisellä on oma syntymäpäivä. Kenenkään muun syntymäpäivä ei voi olla täydin sama kuin minulla, koska minä "omistan" sen syntymäpäivän. Hämmästyin aika paljon kun tajusin, että oikeasti silloin kun synnyin niin samana päivänä oli syntynyt tuhansia muitakin lapsia ympäri maailman.
Isovanhempien luulin aina olevan vanhoja, vähinyään 70-vuotiaita ja että isovsnhempien luona saa aina automaattisesti jotain hyvää kuten karkkia, limsaa, jäätelöä tai kakkua.
En voinut ymmärtää, että miten aikuiset olisivat joskus olleet lapsia koska hehän ovat aina olleet aikuisia. Sitä paitsi monet sikuisten nimet olivat selkeästi aikuisten nimiä kun eihän vauvan nimeksi voi antaa vaikka nimeä Yrjö, Erkki, Martta tai Kyllikki. Aikuisen nimi ei vastaavasti voi olla vaikka joku Niko, Tommi, Laura tai Minttu.
Luulin, että eri puolilla maailmaa elävät eläimet puhuvat keskenään eri kieliä. Täällä Suomessa koirat puhuvat "koirien kieltä" eri tavalla kuin vaikka Ruotsissa niin että Suomessa elävä koira ei voi ymmärtää että mitä Ruotsissa asuva koira puhuu eli haukkuu.
Ihanat :-)
Vierailija kirjoitti:
Luulin että naisilla on vain yksi reikä pimpsassa.
No montakos niitä sitten on?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulin joskus automatkoilla, että kaikki, jotka ovat menossa samaan suuntaan, ovat menossa sinne minne mekin ja kaikki vastaantulijat tulossa sieltä, minne me olemme menossa.
Hieno esimerkki siitä miten monet ihmiset suhtautuu toisiin ihan aikuisenakin, kaikki peilataan itsensä kautta ja tuhistaan sitä omaa juttua vaan.
Minä taas luulin, kun näin aina jonkun kääntyvän sivutielle, että kaikki muut ajavat vain lähiajelua ja vain meillä on todella kaukainen päämäärä.
Luulin, että koko maailma sai alkunsa sillä hetkellä, kun minä synnyin.
No en nyt tiedä onko hassu mutta kasvoin ahdasmielisen uskovaisessa perheessä. Pienenä luulin, että jumala tarkkailee juuri MINUA koko ajan, 100% intensiteetillä, ja jos teen tai ajattelenkin jotain väärää tai pahaa, saan rangaistuksen. Pelkäsin jumalan rangaistusta ihan hirveästi ja jos koin tehneeni tai ajatelleeni jotain pahaa, piti rukoilla heti tai sitten saatoin jopa lyödä itseäni rangaistukseksi. En muista, milloin minulla alkoi helpottaa tämä sairaalloinen jumalanpelko, mutta rippikoulun jälkeen päätin, että eroan kirkosta kunhan täytän 18. Nyt nelikymppisenä olen paradoksaalisesti löytänyt uskonnot tai ehkä enemmänkin henkisyyden jollain tavalla uudelleen ja ymmärrän, että lapsuudenkotini uskonnollisuus oli sairaan vääristynyttä.
Luulin, että makea vesi maistuu sokerilta.
Varoin erittäin tarkasti syömästä omenan siemeniä koska uskoin että siemenet alkavat kasvaa vatsassa ja kohta omenapuun oksat kasvavat korvista ulos. Jos nielaisin omenan siemenen vahingossa, jännitin monta päivää milloin ne oksat kasvavat korvista.
Luulin, että poliisit ovat rehellisiä.
- Motörhead on ruotsalainen bändi.
- Suomenkieliset sanat saa ruotsinkielisiksi poistamalla lopputavun (hotelli, hotell).
- Huikan ottaminen tarkoittaa lepäämistä/nukkumista.
Luulin lapsena että jos videokasetin lataa alkuun ja sitä ei stoppaa, videonauhuri räjähtää. Samoin jos mikroaaltouunia käyttää tyhjänä, se räjähtää.
En tiedä miksi kaikkien olisi pitänyt räjähtää. Aikamoinen turvallisuusriski.
Joskus nielusta tulee ns. proppu, sellainen keltainen möhkäle bakteerimassaa..no olin lapsena kuullut että mies laittaa siemenen naiseen ja tulee lapsi. Niin kun tällainen proppu tuli suuhun koulun ruokalassa, ajattelin että voisin saada jonkun tytön raskaaksi kun laitan sen hänen maitopikariinsa ja tyttö ei huomaa kun juo sen.. :D
Mummuni tavaili jotain vaikeaa sanaa ja takelteli sanoissaan (olisiko ollut joku tekstiteeveekanavanumero) Olin joku 3-vuotias mutta muistan tilanteen elävästi. Mummu sanoi "no nyt meni Eila-mummulla kieli ihan solmuun" Minä käsitin, että se meni kirjaimellisesti solmuun. Tätä en itse muista mutta äiti kertoi että olin iltapalapöydässä ollut huolesta soikeana että mitenköhän mummu saa nyt syötyä kun sillä meni se kieli niinkun rusetille :D
Vierailija kirjoitti:
Joskus nielusta tulee ns. proppu, sellainen keltainen möhkäle bakteerimassaa..no olin lapsena kuullut että mies laittaa siemenen naiseen ja tulee lapsi. Niin kun tällainen proppu tuli suuhun koulun ruokalassa, ajattelin että voisin saada jonkun tytön raskaaksi kun laitan sen hänen maitopikariinsa ja tyttö ei huomaa kun juo sen.. :D
ja huom. en sitä tehnyt ettei kukaan säikähdä. Mietin vaan asiaa..se kun näytti siemeneltä niin oletin että näistä sitä siis puhutaan ja siemen tuli mun sisältä :D

Toivottavasti et kuitenkaan laittanut, yök!

Oho, ehdit ensin, sorry :D t. 2116
Ite uskoin, että kaikki sukulaiset kuolee ellen rukoile joka ilta pitkiä litanioita. No näin aikuisena sitten diagnosoitiinkin pakko-oireinen häiriö :)
Vierailija kirjoitti:
Luulin, että makuuhuonetta kutsuttiin makuhuoneeksi. Muunmuassa oli mummoassa. Sitten luulin jossain vaiheessa, että kuukautiset ovat sama asia kuin rinnat
Luulin että kuukautiset ovat vauvoja: yksikuukautinen, kaksikuukautinen...
"Ei mopoille" -kyltissä lukee Ei pomoille.
Minulla ei ole ollut mitään lukivaikeutta muuten, mutta luin tuon aina noin alakouluikäisenä.
Afrikan lapsia katsoessani ihmettelin heidän köyhyyttään, mutta jaksavat pestä hampaita kun on niin valkoiset, mistä saa noin valkastuttavaa tahnaa?