Miksi tarvitaan äidinkielen (suomen kieli) opettajia? Tarvitseeko sitä opiskella ja opettaa?

Se, että osaa tavata, ei tarkoita sitä, että vielä ymmärtäisi lukemansa.

Äidinkieli kouluaineena on paljon muutakin kuin kielioppisääntöjen opettelua. Äikän tunneilla tutustutaan kirjallisuuteen, tyylisuuntauksiin ja opetellaan myös omaa kirjallista ilmaisua. Varsinkin lukiossa myös opetellaan medialukutaitoa, tulkitaan mainoksia ja niissä käytettyjä viittauksia sekä tutustutaan esim. oman kielen historiaan.

Siinä. Äidinkieli on sekä työkalu että yleissivistävä oppiaine.

Yleisen uskottavuuden lisäksi mielestäni on hienoa, jos osaa kielen avulla ilmasita itseään luovasti ja persoonallisesti. Tykkään itse kirjoittamisesta ja siitä, kuinka kielellä voi leikitellä (vieraalla kielellä hankalampaa, ainakaan samantasoisesti) ja kirjoittaa tekstejä, jotka puhuttelevat oikeasti. Esimerkiksi siskoni on verbaalisesti hyvin persoonallinen ja lahjakas, mutta puuttellisten kirjoitustaitojen vuoksi ei pystyisi kanavoimaan juttujaan koskaan kirjallisesti yhtä hyviksi.

Olet helposti johdateltavissa esimerkiksi kaikenlaisiin nettihuijauksiin, jos et ymmärrä äidinkielesi perussääntöjä. Lähetä vain tunnuslukusi Afrikkaan , olethan voittanut arpajaisissa sata miljoonaa. Kirjoitusvirheet voivat joskus varoittaa vaarasta....

Oon sitä mieltä että pitäisi ehkä enemmän panostaa siihen kirjalliseen ilmaisuun ja nimenomaan oikeinkirjoitukseen, eikä välttämättä niin paljon teoreettisesti siihen mikä on relatiivipronomini tai partikkeli. Ei sillä teorialla sinänsä tee mitään, tai itse ainakaan en koe enkä ole kokenut sitä hyödylliseksi. En edes muista niistä mitään, mutta kirjoitan erittäin sujuvaa ja hyvin luettavaa selkeää tekstiä. Voihan se olla että kun nuo asiat on aikoinaan opetellut, niin ne tulee itsestään eikä tarvitse sinänsä ees muistaa mitä ne on. Enpä tiiä.

Selkeä kirjallinen ilmaisu kuitenkin on erittäin tärkeä ominaisuus esim. työhakemusta kirjoittaessa, itse ainakin rekrytoijana laittaisin (en siis ole rekrytoija) heti ö-mappiin ilman kappalejakoa olevan yhdyssanavirheitä vilisevän hakemuksen. Voi olla että menettäisin potentiaalisesti hyvän työntekijän, mutta huono kirjallinen ulosanti on minulle hirveä turn-off ja saa ihmisen vaikuttamaan juntilta elämäm koululaiselta.

Tekstin jäsentely tai jäsentelemättömyys kertoo kirjoittajasta paljon. Ö-mappi kutsuu sekoilevia tekstejä.

Terveisin eräs rekrytoija

Ei äidinkieli ole pelkkää kielioppia. Kielioppi on murto-osa äidinkielen ja kirjallisuuden oppiainetta. Siinä on myös esimerkiksi tekstinkäsittelyä koneella, kirjallista ilmaisua (tekstin rakenne), erilaisten tekstien ymmärtämistä ja luomista, itsensä ilmaisua suullisesti (esitelmät, väittelyt, puheet, näytteleminen), kirjallisuudenlajit, Suomen kulttuurihistoria ja kirjallisuushistoria, media (mainokset, uutiset, lähdekritiikki), suomalaisten ja suomen kielen asema maailman kansojen ja kielten joukossa, murteet... Tuossa nyt joitakin mainitakseni. Tavallisesti kun tulee jotain uutta, se tungetaan äidinkielen tunneille. Niin kuin nyt vaikka tietokoneasiat ja media, vaikka alun perin idea oli, että mediakasvatus on ihan erillinen oppiaineensa. Voin hyvin kuvitella, että koodaaminenkin jossain vaiheessa survotaan äikkään. Onneksi Virkkusen draamaidea lakosi, en tiedä, mistä siihenkin olisi tunnit otettu.

Huono kielitaito tekee kommunikaatiosta oikeasti välillä vaikeaa.

Oman äidinkielen opiskelu ja sen kertaaminen on elinikäinen tehtävä, jos haluaa elää siinä ajassa ja ymmärtää lukemaansa ja toisen puhetta, koska kieli muuttuu koko ajan.

Olen 65 vuotias ja tämä on ollut vuosikymmenien opiskelua ja kirjahyllyssä on useampi äidinkielen kirja ja tietoa haen vielä netistä.

Ja siitä huolimatta, minulle täysin uusia asioita putkahtaa usein ja teinien kieli taas lisää uusia haasteita.

Äidinkielen opiskelu ei tosiaan pääty peruskouluun tai lukioon, vaan itseopiskelu on elinikäinen tehtävä.

Äidinkieli on koulun tärkein oppiaine. Siitä kai ei ole mitään epäselvyytä edes. Se on pohja ihan kaikelle muulle. Jopa muiden aineiden opettajat, jopa ns. tärkeiden kuten matikka, myöntävät, että äidinkieli on kuitenkin se ykkönen.

Huono äidinkielentaito vie huomion itse asiasta ja joskus on vaikea ymmärtää, mitä kirjoitetussa tekstissä oikeasti yritetään sanoa. Blogimaailma on pullollaan kaikenmaailman ruuneperejä, joista ei ota selvää kukaan. Halua ja tahtoa on kirjoittaa, olisi varmaan ollut syytä olla myös hereillä äidinkielen tunneilla, eikä hangata älypuhelimella chatissa...

Kieli muuttuu koko ajan, siksi pitää itse opiskella sitä koko eliniän ajan.

Tietenkään äidinkielen ja kirjallisuuden oppiaine ei ole pelkästään eikä pääosin kielioppia, mutta kieliopin osuutta ei silti pitäisi väheksyä, kuten nykyään mieluusti tehdään. Oikeinkirjoitussäännöt ja muutkin kirjoittamisen säännöt perustuvat kielioppiin (laajassa mielessä), eikä kaikkia sääntöjä ole mahdollista muista erikseen ulkoa. Tämän vuoksi pitää ymmärtää perusteet, joista säännöt on johdettu.

Kirjallisuuden analyysissä ja mediataitojen harjoittamisessa tarvitaan myös kielioppia. Kieli on ajattelun väline, ja kielioppi on ajatusten järjestymisen tapa.

Jos otetaan vaikkapa predikatiivi esille irrallisena, niin eihän sitä tietenkään ymmärrä, mitä hyötyä sen osaamisesta on. Lauseenjäsennys kun perustuu suomessa viime kädessä muotoon, jos se on merkityksen kanssa ristiriidassa. Predikatiivin hahmottamisessa kuitenkin merkitys on olennainen.

Kohta jää aikaa vaikka minkä opiskeluun kun vieraiden kielten opiskelun tarve poistuu tulkkausapuvälinriden takia. Myös koneiden puheohjaaminen postaa käsinkirjoittamisen ja näpyttely.

Nippelitietoaineiden kuten esim. historian, biologian, uskonnon opetus muuttuu ulkoa luvusta ihmettelyksi. Kaikki tieto kun löytyy koneelta parissa sekunnissa vain kysymällä.

Voi myös kysyä mihin tarvitsee suomen kielen opetusta jatkossa. Eiköhän kone osaa korjata pahimmat kirjoitus- ja pilkkuvirheet ihan itsekin.

Ehdottomasti äidinkielenopetusta tarvitaan. Se on kaiken oppimisen kivijalka. Haluan kuitenkin muistuttaa että englantia ja ihan kaikkia kieiä voi oppia myös muilla tavoilla. Ei vain kielioppisääntöjä pyörittelemällä.

Ongelma on vähän samansuuntainen kuin pakkoruotsissa: koska siellä luokassa on yli puolet niitä, joilla ei ole mitään motivaatiota, eivät nämä YHDEKSÄSSÄ vuodessa opi kumminkaan kunnolla kirjoittamaan. Eivätkä monet opi kahdessatoistakaan, olen huomannut.

Toinen juttu on sitten se, että ihmiset ilmeisesti näkevät kirjaimet ja sanat eri tavalla kuin minä, sillä mutuna ainakin kolmasosa tuntemistani ei edes huomaa räikeitäkään oikeinkirjoitusvirheitä. Tarkoitan tällä esimerkiksi sanoja, joiden alkukirjain on väärä.

Aivan liikaa vaadittu on myös se, että sen vaativan kirjoitustyön jälkeen luettaisiin se kirjoitettu sana ja huomattaisiin, että se on kirjoitettu päin p**settä.

Vierailija kirjoitti:

Kohta jää aikaa vaikka minkä opiskeluun kun vieraiden kielten opiskelun tarve poistuu tulkkausapuvälinriden takia. Myös koneiden puheohjaaminen postaa käsinkirjoittamisen ja näpyttely.

Nippelitietoaineiden kuten esim. historian, biologian, uskonnon opetus muuttuu ulkoa luvusta ihmettelyksi. Kaikki tieto kun löytyy koneelta parissa sekunnissa vain kysymällä.

Voi myös kysyä mihin tarvitsee suomen kielen opetusta jatkossa. Eiköhän kone osaa korjata pahimmat kirjoitus- ja pilkkuvirheet ihan itsekin.

Hyvä vain jos koulussa ehdittäisiin keskustella, varsinkin uskonnon ja historian opetuksessa. Jos opettajan johdolla oppilaat saisivat ihmetellä ja pyöritellä syitä ja seurauksia oltaisiin juurikin asian ytimessä.

Silti tarvitaan sitä kieltä, ilman kielitaitoa ei kyllä suju yhtään mikään.

Vierailija kirjoitti:

Tietenkään äidinkielen ja kirjallisuuden oppiaine ei ole pelkästään eikä pääosin kielioppia, mutta kieliopin osuutta ei silti pitäisi väheksyä, kuten nykyään mieluusti tehdään. Oikeinkirjoitussäännöt ja muutkin kirjoittamisen säännöt perustuvat kielioppiin (laajassa mielessä), eikä kaikkia sääntöjä ole mahdollista muista erikseen ulkoa.

Kyllä ne nyt vaan on mahdollista muistaa erikseen ulkoa. Jos virheprosentti tekstissä on vaikka 0,005, ketä se haittaa?

Mielestäni äidinkieli ja kirjallisuus on erittäin tärkeä oppiaine, jonka lopettaminen heikentäisi oppilaiden viestintätaitoja ja vähentäisi sivistyneisyyttä. Perustelen.

1. Oikeastaan lähes kukaan ei osaa kirjoittaa omaa äidinkieltään täysin sujuvasti ja yleiskielisesti yläkoulussa, ei edes lukiossa. Suomen kielen puhutut muodot poikkeavat aivan merkittävästi kirjoitetusta yleiskielessä, ja tämän yleiskielen normit oppilas omaksuu lukemalla ja säännöt opettelemalla. Tähän tarvitaan opetusta. Harva nuori omaehtoisesti on niin kiinnostunut kielen rakenteista, että itsenäisesti perehtyisi pilkutuksen perusteisiin ja aktiivisesti havainnoisi puhutun ja kirjoitetun kielen eroja sekä soveltaisi havaintojaan käytäntöön.

2. Kirjoittamisen lisäksi äidinkielen tunneilla opiskellaan (vaikuttavan) puhumisen taitoja. Harva on luonnostaan erinomainen puhuja, joten siihen tarvitsee ohjausta. Puhumisen taidoista on hyötyä monenlaisissa arjen tilanteissa, kuten työpaikkahaastattelussa, lainaneuvotteluissa, kaupanteossa, riitatilanteissa ja muissa sellaisissa tilanteissa, joissa pitää puolustaa itseään, vakuuttaa kuulija ja perustella näkemyksensä selvästi ja tehokkaasti.

3. Edelleen äikän sisältöihin kuuluu monilukutaito, joka käsittää mm. monipuoliset mediataidot ja kriittisen lukemisen. Tähdätään siihen, että opittaisiin ymmärtämään lukemansa ja näkemänsä eri vivahteet ja käsiteltäisiin myös se, millä tavoin jokin teksti, kuva, audiovisuaalinen aineisto tai monimediainen teksti pyrkii vaikuttamaan lukijansa tunteisiin, mielipiteisiin ja ajatuksiin jopa harhaanjohtamistarkoituksessa. Opitaan arvioimaan arjen tekstimassoja ja tunnistamaan luotettava ja epäluotettava lähde. Opitaan myös tehokkaan tiedonhaun taitoja. Näitä kaikkia tarvitaan jokapäiväisessä elämässä, ja opena voin teille paljastaa, etteivät teinit näitä todellakaan automaattisesti hallitse.

4. Äikässä opitaan tuottamaan (teksti)sisältöjä eri välineillä. Työhakemusten, tarinoiden, arvioiden, uutisten, esseiden, mielipidetekstien ja analyysien kirjoittamiseen käytetään paitsi kynää ja konseptia myös enenevissä määrin erilaisia tekstinkäsittelyohjelma ja -sovelluksia. Sisältöä tuotetaan myös nettiin esim. blogeihin, wikeihin, Twitteriin ja Facebookiin, ja silloin kiinnitetään huomiota myös siihen, miten foorumi vaikuttaa tekstin sisältöön ja tyyliin ja siihen millaista netikettiä on milloinkin syytä noudattaa. Opitaan toki myös ihan laitteiden käyttötaitoja. Nämä mukamas diginatiivit osaavat kyllä digeillä huvin ja viihteen näkökulmasta, mutta työelämässä tarvittavat tieto- ja viestintötekniset taidot puuttuvat monelta. Ihan siis näppäilytaidoista ja oman tuotoksen järkevästä tallentamisesta alkaen.

5. Opitaan paljon suomalaisesta kulttuurista ja historiasta kaunokirjallisuutta lukemalla ja kirjallusuushistoriaan perehtymällä. Tutustutaan myös oman äidinkielen historiaan ja erityisominaisuuksiin. Tämä on yleissivistystä mutta myös apu oman suomalaisen identiteetin ymmärtämiseen. Jos hyvin käy, saatetaan jopa tykätä jostakin luetusta ja virittää lukuharrastus. Lukeminen on hyödyllistä aivoille yleensä. Se myös rentouttaa, kehittää muita kielellisiä taitoja ja on hyväksi empatialle ja samastumiskyvylle.

6. Opetellaan analyysitaitoja ja ajattelutaitoja. Opitaan erittelemään ja tulkitsemaan eri tekstejä, päättelemään ja muodostamaan oma, perusteltu mielipide. Opitaan, miten omat havainnot ja päättelyketju puetaan ymmärrettävästi ja loogisesti sanoiksi. Näitä taitoja on kaikkein vaikein opettaa! Käsitteellinen ajattelu on yläkoululaisille ja joskus vielä lukiolaisillekin todella vaikeaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitä paitsi vieraiden kielten opettelu on mahdotonta, jos ei tiedä edes oman äidinkielensä sääntöjä. 

Jep. On huippua yrittää opettaa jengille esim ruotsin tai englannin aikamuotoja, kun joillekin tuntuu olevan epäselvää, mitä eroa on vaikkapa imperfektillä tai perfektillä. Puhumattakaan jostain passiivista, konditionaalista jne..

Sanomasi perusteella oppilaalle pitää ensin opettaa yleistä kielitiedettä, ei suomen kieltä.