H:gin asemalaituri: miltä raiteelta lähijuna Z lähtee?
Mulla on huomenna mieletön kiire junaan Helsingissä. Tiedän, että lähijuna Z menee Lahteen, mutta missään ei kerrota, missä raide on. Jotkut lähijunat kuulemma lähtevät muualta kuin rautatieasemalta (miksi?? ja miksei siitä kerrota missään, ainoastaan jossain oli raiteiden numeroita, mutta ei sitä, missä ne sijaitsevat!) Muualta tuleva olettaa varmasti, että junat lähtevät rautatieasemalta, niin minäkin tähän päivään asti ja aina kaukojunalla kulkeneena.
Onko ketään konnaria, joka kertoisi, missä Lahden lähijunan Z raide sijaitsee? En ehdi alkaa etsimään sitä toiselta puolen kaupunkia eikä VR ole tässä asiassa ystävä.
Kommentit (35)
Ei ole vakioratoja. Kyl se on mentävä sinne sisälle asemalle. Taulu siellä kertoo
Se vähä riippuu mistä roikkuu yleensä just niiden isojen aikataulujen eestä, tyyliin raiteet 5-8. Oikea raide ilmestyy kans näyttötaululle kun sen aika on.
Z-juna lähtee yleensä laitureilta 1-7, eli kaisaniemen puiston puolelta. Se rata vaihtelee, joten ole edes 5min ennen junanlähtöä asemalla, niin ehdit sinne kauemmas, jos juna lähtee raiteilta 1-3
Sori, mutta näistä ei ollut paljon apua :)
Missä ne muut raiteet ovat? Tarviiko mennä asemarakennukseen tai sen lähelle ollenkaan? Pääsenkö jostain sinne nopeammin?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Z-juna lähtee yleensä laitureilta 1-7, eli kaisaniemen puiston puolelta. Se rata vaihtelee, joten ole edes 5min ennen junanlähtöä asemalla, niin ehdit sinne kauemmas, jos juna lähtee raiteilta 1-3
Ja eikö joskus ole niin, että junia, muutaman vaunun mittaisia on joskus peräkkäin useita, joista tietty se kauimpana oleva lähtee ekana. Olen joskus kiireellä juossut oikealle raiteelle, istunut junassa ja ihmetellut, kun juna ei lähdekään. Se lähti kyllä, mutta sieltä edempää, en älynnyt katsoa vaunun taulusta kiireessä, että on oikea juna.
Vierailija kirjoitti:
Z-juna lähtee yleensä laitureilta 1-7, eli kaisaniemen puiston puolelta. Se rata vaihtelee, joten ole edes 5min ennen junanlähtöä asemalla, niin ehdit sinne kauemmas, jos juna lähtee raiteilta 1-3
Hei kiitos! Mikä on Kaisaniemen puiston puoli, ei aavistustakaan! :D
Ap
Jos kerta ei tunne paikkoja, niin eiköhän kannata mennä sinne tarpeeks ajoissa.
Vierailija kirjoitti:
Sori, mutta näistä ei ollut paljon apua :)
Missä ne muut raiteet ovat? Tarviiko mennä asemarakennukseen tai sen lähelle ollenkaan? Pääsenkö jostain sinne nopeammin?
Ap
Jos varmasti tietäisit, että miltä raiteelta juna lähtee juuri sillä kertaa, voisit mennä tietysti sieltä aseman "takaa" laitureille, Kaisankujaa esimerkiksi, niin pääsisit niille raiteille, jotka ovat ulompia sillä puolella. Mutta jos juna lähtisikin toiselta puolelta keskimmäisia ratoja, sinulle tulisi pitkä juoksumatka, koska raiteiden yli ei tietty pääse. :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Z-juna lähtee yleensä laitureilta 1-7, eli kaisaniemen puiston puolelta. Se rata vaihtelee, joten ole edes 5min ennen junanlähtöä asemalla, niin ehdit sinne kauemmas, jos juna lähtee raiteilta 1-3
Hei kiitos! Mikä on Kaisaniemen puiston puoli, ei aavistustakaan! :D
Ap
Se on se puoli, joka on Kaisaniemen puiston puolella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Z-juna lähtee yleensä laitureilta 1-7, eli kaisaniemen puiston puolelta. Se rata vaihtelee, joten ole edes 5min ennen junanlähtöä asemalla, niin ehdit sinne kauemmas, jos juna lähtee raiteilta 1-3
Hei kiitos! Mikä on Kaisaniemen puiston puoli, ei aavistustakaan! :D
Ap
Hei oikeasti, katso karttaa. Vai mennäänkö me sun puolesta se matkakin? :D (vitsi)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Z-juna lähtee yleensä laitureilta 1-7, eli kaisaniemen puiston puolelta. Se rata vaihtelee, joten ole edes 5min ennen junanlähtöä asemalla, niin ehdit sinne kauemmas, jos juna lähtee raiteilta 1-3
Hei kiitos! Mikä on Kaisaniemen puiston puoli, ei aavistustakaan! :D
Ap
Siis onko ne lähtöpaikat kuitenkin siinä rautatieasemalla vai pitääkö juosta jonkun puiston läpi? Sori, kun en tiedä mitään ja siksi olenkin ihan paniikissa huomisen takia.
Lippuakaan ei näköjään voi verkkokaupasta ostaa. Vrmobiililla vain pari tuntia ennen lähtöä, en pysty, koska olen paikassa, jossa ei voi netissä olla. Lipunmyyntivaunusta voi ostaa konnarilta, mutta jos olen väärässä vaunussa, niin saanko sakon?
Ap
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Z-juna lähtee yleensä laitureilta 1-7, eli kaisaniemen puiston puolelta. Se rata vaihtelee, joten ole edes 5min ennen junanlähtöä asemalla, niin ehdit sinne kauemmas, jos juna lähtee raiteilta 1-3
Hei kiitos! Mikä on Kaisaniemen puiston puoli, ei aavistustakaan! :D
Ap
Jos menet asemarakennuksesta ulos junaraiteille niin, että katsot oven luota junaraiteille päin, Kaisaniemen puiston puoli on oikealla. Sinun kannattaa joka tapauksessa tulla asemarakennuksen kautta, jotta voit katsoa, miltä raiteelta juna lähtee.
Junat lähtee eri raiteilta eri aikoina. Jos et tiedä lähtöaikaa niin tuskin kukaan voi varmasti sanoa oikeaa raidetta. Jos helsingin asema on u:n muotoinen niin vasemman sakaran kärjestä lähtevät lähijunat länteen eli espooseen, vantaankoskelle, kirkkonummelle etc. Oikean sakaran kärjestä sitten taas päärataa eli kerava, tikkurila, etc. Kaukojunat lähtee keskeltä, välillä osa lähijunistakin. Raiteet on numeroitu oikealta vasemmalle eli ykkönen on äärimmäisenä oikealla ja 19 (tjsp) vasemmalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Z-juna lähtee yleensä laitureilta 1-7, eli kaisaniemen puiston puolelta. Se rata vaihtelee, joten ole edes 5min ennen junanlähtöä asemalla, niin ehdit sinne kauemmas, jos juna lähtee raiteilta 1-3
Hei kiitos! Mikä on Kaisaniemen puiston puoli, ei aavistustakaan! :D
ApSe on se puoli, joka on Kaisaniemen puiston puolella.
No kiitos, mutta en tiedä, missä se puisto on. Anteeksi, jos vaivasin.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Z-juna lähtee yleensä laitureilta 1-7, eli kaisaniemen puiston puolelta. Se rata vaihtelee, joten ole edes 5min ennen junanlähtöä asemalla, niin ehdit sinne kauemmas, jos juna lähtee raiteilta 1-3
Hei kiitos! Mikä on Kaisaniemen puiston puoli, ei aavistustakaan! :D
ApSiis onko ne lähtöpaikat kuitenkin siinä rautatieasemalla vai pitääkö juosta jonkun puiston läpi? Sori, kun en tiedä mitään ja siksi olenkin ihan paniikissa huomisen takia.
Lippuakaan ei näköjään voi verkkokaupasta ostaa. Vrmobiililla vain pari tuntia ennen lähtöä, en pysty, koska olen paikassa, jossa ei voi netissä olla. Lipunmyyntivaunusta voi ostaa konnarilta, mutta jos olen väärässä vaunussa, niin saanko sakon?Ap
Ap
Mistä suunnasta sinä tulet asemalle? Joka junassa on kyllä lipunostovaunu, voit vaihtaa matkan aikana vaunua, jos et satu sellaiseen heti mennessäsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Z-juna lähtee yleensä laitureilta 1-7, eli kaisaniemen puiston puolelta. Se rata vaihtelee, joten ole edes 5min ennen junanlähtöä asemalla, niin ehdit sinne kauemmas, jos juna lähtee raiteilta 1-3
Hei kiitos! Mikä on Kaisaniemen puiston puoli, ei aavistustakaan! :D
ApJos menet asemarakennuksesta ulos junaraiteille niin, että katsot oven luota junaraiteille päin, Kaisaniemen puiston puoli on oikealla. Sinun kannattaa joka tapauksessa tulla asemarakennuksen kautta, jotta voit katsoa, miltä raiteelta juna lähtee.
Voi kiitos, itku tuli, kun on ensimmäinen vastaus, jonka ulkopaikkakuntalainen ymmärtää. Eli osoitteeni on rautatieasema puistoista huolimatta :)
Ap
Taas joutuu ihmettelemään, että mienköhän ap:kin saa aamulla sukat jalkaan.
Google auttaa ja jos ei muuten saa aseman laitureista selvää esim VR:n sivuilta niin kuvahaku voisi auttaa ilmakuvan muodossa.
Minkään puiston läpi ei tarvitse juosta. Suurin osa laitureista lähtee heti asemarakennuksen kohdalta, mutta laitureille 1-3 pitää kävellä noin sata metriä laituria 4 pitkin. Laiturit on kyllä merkitty selvästi. Lipunmyyntivaunut on merkitty junassa. Jos olet väärässä vaunussa ilman lippua, voit saada sakon.
Sillä tarkoitetaan varmaan sitä, etteivät ne lähde niiltä keskimmäisiltä raitelta, vaan ulommilta, jotka ovat ns. rautatieaseman rakennusten ulkopuolella, eivät niiden välissä. Jos tulet sieltä päähallin kautta, näet kyllä ihan muutamassa sekunnissa, mistä raiteelta juna lähtee. Jos niiltä kauemmilta niin niille kestää juosta muutaman minuutin. En tiedä onko noilla paikallisjunilla aina vakioradat. Luulisin, ettei, jos niitä ei kerran ilmoiteta.