Vituttaa ihmisten vinkit miesten tapaamiseen!!!

Minä kyllä helposti juttelen ihmisten kanssa kaikkialla -kaupassa, bussipysäkillä, jätskikiskan jonossa jne. Ja minusta jo se on itsessään hauskaa. Harva mieskään kehtaa lähestyä kovin suorasukaisesti millään ehdottelulla, täysin ymmärrettävää. Mutta se ei ole mitään ehdottelua, jos sanoo kaupan jugurttihyllyllä että onpas hirveästi vaihtoehtoja, eihän näistä osaa valita. (juuri muistin, että kerran kun ihmettelin kaupan kahvihyllyllä mitä tässä pitäisi ottaa niin yksi nainen tuli ja sanoi että tuo on ainakin todella hyvää kahvia :D) Mun mielestä koko elämän idea on se, että ihminen on toiselle ihminen. On hauskaa tutustua uusiin ihmisiin -ihan kaikenlaisiin. Ilman mitään sen kummempia taka-ajatuksia...joita voi toki syntyä sitten jos on syntyäkseen ;)

Näin naisena voin sanoa, että sellaiset epätoivon vimmalla kiinni tarrautuvat miehet ovat pelottavia ja surullisia. Eli koittakaa kiltit löytää joku keino olla tyytyväisiä omaan elämäänne, teistä saa paljon positiivisemman vaikutelman :)

Luulen että pariutumisongelma on 2000-luvun ja somen aikaansaannos. Ennen pyörittiin porukalla ja sosiaaliset piirit olivat suuret. Nörtimmillekin löytyi seuraa. Tänään olisi kauhistus ryhtyä etsimään seuraa somessa naamakuva tai väkisin väännetty laineri edellä. Miten sellaisesta voi saada yhtäänmitään selkoa toisen persoonallisuudesta tai edes pikavilkaisulla tutustua keneenkään. Jos haluaa seuraa on paras jättää puhelin ja kuulokkeet kotiin ja ryhtyä aidosti sosiaaliseksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen täysin samaa mieltä sillä erotuksella, että asun maalla ja täällähän ei todellakaan siellä salilla/ puistossa/ tapahtumissa/ kirjastossa käy kuin ennestään tuttuja naamoja. Jos haluaa tavata uusia ihmisiä, pitäisi aina lähteä jonnekin kauemmas ja siihen taas ei kovin usein ole mahdollisuutta.

Enkä ymmärrä näitä kauppakohtaamisten hehkuttamisia. Ne ovat kuulkaas elokuvia eikä arkielämää. Itse olen ollut kahdeksan vuotta kaupassa töissä ja nähnyt tasan tarkkaan, miten paljon siinä kassajonossa syntyy oikeita ihmiskohtaamisia. Nolla.

Ai. Kyllä minua on lähestytty kirjastossa, lenkillä, kaupassa, bensa-asemalla, puistossa, kahvilassa. Tosin kyseessä on ollut lähes aina ulkomaalaistaustainen (eurooppalainen!!) mies, mutta ei se silti tee tilanteista mitään elokuvaa ;) Puolisoni suhteen tein itse aloitteen, rupesin ihan rohkeasti juttelemaan ratikkaa odotellessa ja juttu jatkui sujuvasti koko matkan ajan, ja jäädessäni pois sain puhelinnumeron.

Suomalaisten tulisi rohkeammin puhua toisilleen, ihan selvin päin ja arkielämän tilanteissa, ettei meillä kohta jokainen asu yksin ja vauvojen tulo lopu tykkänään. Mutta kun asenne tälläkin foorumilla on se, että selvin päin vieraille puhuminen on henkilökohtaisen tilan ja yksityisyyden loukkaamista + suoranaista ahdistelua ja totaalisen väärää käytöstä, niin varmaan ne kohtaamiset jatkossakin tapahtuu sitten unissa ja elokuvissa.

Hiljaisuuden ei tulisi olla mikään pyhä asia, jota vaalitaan.

Tarkoitatko lähestymisellä oikeasti sellaista tilannetta, mikä johtaa puhelinnumeroiden vaihtoon tms vai sellaista normaalia small talkia? En nyt laske tähän niitä tilanteita, joissa vaihdetaan muutama sana ja hymyillään.

No voi jestas, en kai nyt kirjoittaisi tällaiseen ketjuun jotain perus smalltalk-kohtaamisia :D Kyllä tarkoitan tilanteita, jotka ovat sisältäneet kahvittelukutsun. Osan niistä hyväksyinkin. 

Ihanko oikeasti luulette, että noita tapahtuu vain elokuvissa? 

Ihan oikeasti luulen koska itselle eikä kyllä kenellekään muulle kuin yhdelle todella eksoottisen kauniille kaverille ole käynyt tuollaista..

No ei kyllä johdu ulkonäöstä, olen ihan tavallisen näköinen nainen :) Perusnätti. 

Eikä todellakaan tarvitse olla elokuva, että tällaista tapahtuu! Tuolla muualla maailmassa on ihan arkipäivää jutella muille ja tunnustella mahdollisia tsänssejä siinä ohella. Suomessa vain tehdään asiasta hirveä numero ja pelätään torjutuksi tulemista enemmän kuin kuolemaa, joten olemme sitten tällaisia tuppisuisia kummajaisia. Kuten kerroin, suurin osa minuakin lähestyneistä miehistä on ollut (länsimaalaisia) ulkomaalaisia. Muutama rohkea suomalainenkin on kuitenkin ollut joukossa!

Ai niin, kerran tuli postiluukusta kirje, jossa oli puhelinnumero :D Joku saman rapun mies oli katsellut minua pitkään ja toivoi voivansa tavata. Omaa miestä nauratti, kun aina sanotaan ettei kukaan kotoa tule hakemaan - kyllä näköjään voi tulla! En koskaan saanut tietää, kenestä oli kyse, laitoin kyllä kohteliaan kiittävän ja kieltävän tekstiviestin. 

Neuvoisin sinua ottamaan itse kontaktia vastakkaiseen sukupuoleen. Kuten kerroin, lähestyin itse omaa miestäni, ja olemme nyt asuneet yhdessä jo pari vuotta. Nuo viestit, joissa sanotaan etten mies kiinnostu tosissaan jos nainen tekee aloitteen, ovat minun vinkkelistäni ihan roskaa - ei kukaan loppupeleissä oikeasti rakenna suhdetta ensivaikutelman perusteella, sitä tutustutaan tapailuvaiheen aikana, joten ihan sama kumpi on tehnyt aloitteen. Kunhan siitä aloitteesta seuraa tapailu, kaikki on mahdollista.

Sinä olet ilmeisesti sellainen haluttu naapurintyttö, kun olet saanut noin paljon lähestymisiä. Mitä luulet tapahtuvan, kun joku, jota miehet eivät muutenkaan noteeraa, menee tekemään alotteita? Jos haluttu nainen tekee aloitteen, niin tokihan miehet siitä pitävät. Muussa tapauksessa sitten taas...

Vierailija kirjoitti:

Minä kyllä helposti juttelen ihmisten kanssa kaikkialla -kaupassa, bussipysäkillä, jätskikiskan jonossa jne. Ja minusta jo se on itsessään hauskaa. Harva mieskään kehtaa lähestyä kovin suorasukaisesti millään ehdottelulla, täysin ymmärrettävää. Mutta se ei ole mitään ehdottelua, jos sanoo kaupan jugurttihyllyllä että onpas hirveästi vaihtoehtoja, eihän näistä osaa valita. (juuri muistin, että kerran kun ihmettelin kaupan kahvihyllyllä mitä tässä pitäisi ottaa niin yksi nainen tuli ja sanoi että tuo on ainakin todella hyvää kahvia :D) Mun mielestä koko elämän idea on se, että ihminen on toiselle ihminen. On hauskaa tutustua uusiin ihmisiin -ihan kaikenlaisiin. Ilman mitään sen kummempia taka-ajatuksia...joita voi toki syntyä sitten jos on syntyäkseen ;)

Näin naisena voin sanoa, että sellaiset epätoivon vimmalla kiinni tarrautuvat miehet ovat pelottavia ja surullisia. Eli koittakaa kiltit löytää joku keino olla tyytyväisiä omaan elämäänne, teistä saa paljon positiivisemman vaikutelman :)

..epätoivon vimmalla kiinni tarrautuvat miehet ... tarrautuvat mihin? Siihen sinun jugurttihyllyyn? Lepakkokulttuuri on minulle vierasta. Ilmeisesti kokoonnutte siis markettien jugurtti- ja kahvihyllyjen välissä? Ehkä voisitte keksiä jonkin muun kohtaamispaikan itsellenne.

Tarkennan: en etsinyt mitään vakavaa ja sellaisen suhteen kuitenkin sain. :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä kyllä helposti juttelen ihmisten kanssa kaikkialla -kaupassa, bussipysäkillä, jätskikiskan jonossa jne. Ja minusta jo se on itsessään hauskaa. Harva mieskään kehtaa lähestyä kovin suorasukaisesti millään ehdottelulla, täysin ymmärrettävää. Mutta se ei ole mitään ehdottelua, jos sanoo kaupan jugurttihyllyllä että onpas hirveästi vaihtoehtoja, eihän näistä osaa valita. (juuri muistin, että kerran kun ihmettelin kaupan kahvihyllyllä mitä tässä pitäisi ottaa niin yksi nainen tuli ja sanoi että tuo on ainakin todella hyvää kahvia :D) Mun mielestä koko elämän idea on se, että ihminen on toiselle ihminen. On hauskaa tutustua uusiin ihmisiin -ihan kaikenlaisiin. Ilman mitään sen kummempia taka-ajatuksia...joita voi toki syntyä sitten jos on syntyäkseen ;)

Näin naisena voin sanoa, että sellaiset epätoivon vimmalla kiinni tarrautuvat miehet ovat pelottavia ja surullisia. Eli koittakaa kiltit löytää joku keino olla tyytyväisiä omaan elämäänne, teistä saa paljon positiivisemman vaikutelman :)

..epätoivon vimmalla kiinni tarrautuvat miehet ... tarrautuvat mihin? Siihen sinun jugurttihyllyyn? Lepakkokulttuuri on minulle vierasta. Ilmeisesti kokoonnutte siis markettien jugurtti- ja kahvihyllyjen välissä? Ehkä voisitte keksiä jonkin muun kohtaamispaikan itsellenne.

MOT

Vierailija kirjoitti:

Mitä enemmän tästä aiheesta olen palstalla lukenut, sitä enemmän huomioni on kiinnittynyt muutamaan asiaan. Ensinnäkin sekä miehet että naiset vaikuttavat odottavan, että joku muu kuin he itse tekevät aloitteen. Odottavat, että jostain tupsahtaa Kari Salmelainen sanoen "Ja nyt Neiti X ja Herra C lähtevät yhdessä - jännitys tiivistyy - unelmalomalle Berliiniin!".

Toinen on, että jos nyt joku tekeekin aloitteen, niin joko aloitteen tekijällä tai sen kohteella on "tuon ihmisen kanssa haluan kahden vuoden sisällä omakotitalon, farmariauton, kaksi lasta ja kultaisennoutajan" -asenne.  Jos jompi kumpi ei ole samalla asenteella, niin kumpikaan ei vaivaudu pitämään yhdessä hauskaa edes tuntia paria baarissa vaan palataan lähtöpisteeseen ja aletaan odottaa seuraavaa kohdetta.

Minä en kyllä ole huomannut yhden yhtä kommenttia, josta voisi vetää tuollaisen johtopäätöksen. Itse kerroin tuossa aiemmin, että jokainen suhde joka on alkanut minun aloitteestani on lopulta kaatunut siihen ettei miestä aidosti kiinnostanut, ja että ne on olleet siten ajanhukkaa. Ilmeisesti tästä ja muutamasta vastaavasta olet sitten kehittänyt tuollaisen teorian? Sori, mutta olet väärässä, ja tässä rautalangasta väännettynä miksi ne naisen eli minun aloitteesta syntyneet suhteet on olleet "turhia":

Kuten todettu, miehiä isketään niin harvoin, että moni tarttuu tilaisuuteen kun kerrankin niin tapahtuu, kunhan se iskevä nainen ei ole ihan kamala. Mies siis "suostuu" suhteeseen vonkaavan naisen kanssa, vaikka ei itse olisi kovin kiinnostunut. Toki puhun vain omasta kokemuksestani, mutta joka ikinen kerta tästä on seurannut seuraavanlainen parisuhteen elinkaari:

Alussa mies on imarreltu huomiosta, ja siis suostuu suhteeseen. Tässä vaiheessa mies voi vielä olla "iloisesti mukana", koska naisen huomio ilmeisesti on niin kivaa ja harvinaista. Pikkuhiljaa pelkkä imartelun hohto haihtuu. Koska nainen on ollut suhteessa se aloitteentekijä, se nousee/alkaa nousta miehellä hattuun. Hän kokee olevansa parempi kuin nainen, ja pikkuhiljaa alkaa laiskottelun joka suhteessa. Nainenhan toki tekee mielellään kotityöt, kun on moisen uroon saanut. Nainen tekee seksialoitteet, kun niin kerran miestä himoitsee. Nainen on se joka kehuu, imartelee, järjestää tekemistä, jne jne. Miehen ei tarvitse tehdä mitään, koska hänhän on se jota on vongattu, ja jonka eteen naisen kuuluukin tehdä mitä vaan.

(jatkuu)

(jatkuu)

Lopulta mies on sekä täysin aloitekyvytön/-haluton että pihtaava lahnamies, jolta ei saa edes seksiä kuin kerran kuussa ja senkin vastahakoisesti. Katsos kun nainen ei ole tässä suhteessa se saalis, vaan "ihan kiva" tyyppi jonka mukaan mies tuli lähteneeksi, johon hän on ajan myötä jossakin määrin kiintynyt tai ainakin tottunut, ja joka jo totutusti hoitaa suhteessa kaiken. Ja tietysti se nainenkin (ainakin alitajuisesti) tietää tämän - hän oli se joka vonkasi, ja se jonka piti tehdä aloite. Hän siis on se alempitasoinen, joka vastaa myös suhteessa kaikesta ja jonka tulee pitää mies tyytyväisenä. 

Tarvitseeko sanoa, että tällainen suhdehan ei pidemmän päälle millään toimi - mies on suhteessa naisen kanssa johon ei oikeasti ole koskaan ihastunut, ja ennenpitkää joko pettää tai vähintään luisuu tuohon naista kynnysmattona käyttämiseen. Nainen on suhteessa miehen kanssa joka ei oikeasti pidä häntä (tarpeeksi / oman makunsa mukaan) viehättävänä, joka taas pikkuhiljaa syö hänen omanarvontuntonsa olemattomiin.

Esim. omassa tapauksessani JOKA IKINEN itse vonkaamani mies on menettänyt seksuaalisen mielenkiintonsa minuun viimeistään siinä 6kk paikkeilla, eli varmaankin juuri silloin kun uutuudenviehätys ja se "uuuu nainen tuli iskemään" -innostus on loppunut. Voi arvata mitä tekee itsetunnolle kun mies toisensa jälkeen alkaa pihdata, ja lopulta on AINA itse se joka kokee olevansa ruma epäseksuaalinen möykky? En ole toipunut näistä suhteista vielä tänäkään päivänä yli 5 vuotta edellisen päättymisen jälkeen, sillä vuosien vuosien torjunta jättää  jälkensä, ja en enää kykene pitämään itseäni seksuaalisena ihmisenä (huomaa, en edes kykene kirjoittamaan "naisena", koska se kuulostaa omaan korvaan naurettavalta. En ole "nainen", olen epäseksuaali ihminen).

Kyse ei ole siis mustavalkoisesti siitä, että haluaisin heti takuun siitä "kultaisesta noutajasta ja hääkelloista", tai että aika on hukkaan heitettyä vain koska suhde ei johtanutkaan siihen. Ei, kyse on siitä että se SUHTEEN AIKAKIN on ollut enimmäkseenkaikkea muuta kuin onnellista, koska naisen iskemä mies ei koskaan tunne naista minkään vaivan arvoiseksi.

Jälkiviisaana tietysti voi sanoa, että minun olisi pitänyt hoksata erota näistä suhteista heti, kun asia kävi ilmi - mutta kun se alkaa paljastua pikkuhiljaa, eikä ihan äkkiä. Se 6-12kk menee helposti laput silmillä, kun mies on vielä siinä huomiossa paistattelu -vaiheessa ihan ok seuraa ja itse tietysti itse rakastuneena tulkitsee kaiken mahdollisimman positiivisesti. Nuorena ja tyhmänä sitä on tullut monen kanssa jo muutettua yhteenkin tuossa vaiheessa, ja koska suhteissa ei ole ollut mitään hirveästi pielessä, ei niistä ole sitten heti erottu kun merkkejä on alkanut näkymään. Ja niinkuin ihmiset yleensä, ne merkit on yrittänyt piiiitkään selittää parhain päin. Pahimmillaan tällainen suhde kesti viisi vuotta, päättyen siihen että seksiä ei harrastettu kahteen viimeiseen vuoteen, mies puhui minulle vain tiuskimalla ja minä olin täysin itseluottamukseni tuhonnut. Eli kyllä, tällaiseen suhteeseen kulutettu aika on todellakin hukkaan heitettyä aikaa monessakin mielessä - se vie hillittömästi henkistä energiaa, tuhoaa itsetuntoa ja saattaa estää sen että ei tutustu siihen "oikeaan" mieheen kun on varattu tuhoon tuomitussa suhteessa. Naisen tekemä aloite siis lähes aina jotaa huonoon suhteeseen, hyvin harvoin hyvään. Siksi naisen tekemä aloite ei pääsääntöisesti kannata, koska huonot suhteet eivät kannata.

Mene sinne baariin vaan. Sieltä löytyvät ne ihmiset, jotka hakevat parisuhdetta. Kännissä ei tarvitse olla ja baarin genren voi valita oman makunsa mukaisesti. Jätä örvellys- ja pintaliitopaikat väliin ja käy esim. sellaisissa pubeissa, joissa käy fiksuja ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Luulen että pariutumisongelma on 2000-luvun ja somen aikaansaannos. Ennen pyörittiin porukalla ja sosiaaliset piirit olivat suuret. Nörtimmillekin löytyi seuraa. Tänään olisi kauhistus ryhtyä etsimään seuraa somessa naamakuva tai väkisin väännetty laineri edellä. Miten sellaisesta voi saada yhtäänmitään selkoa toisen persoonallisuudesta tai edes pikavilkaisulla tutustua keneenkään. Jos haluaa seuraa on paras jättää puhelin ja kuulokkeet kotiin ja ryhtyä aidosti sosiaaliseksi.

Näin juuri. Mulla on suuri suku ja viimeisen kuuden vuoden aikana on ollut oikea hääbuumi  (vähintään kolmet häät joka kesä ja muutamat talvella) 27-34 -vuotiaiden keskuudessa. Yksikään näistä pareista ei ole löytänyt toisiaan somesta. Yhdessäkään näistä pareista nainen ei ole ollut keskivertoa kauniimpi - itse asiassa aika monikin on ollut tavallinen suomalainen persjalkainen ja pyöreänaamainen - eikä mies keskiverto palkansaajaa menestyneempi tai keskivertomiestä komeampi. Edes jännänaisia tai jännämiehiä näissä pariskunnissa ei ole ollut. Ihan tavallista Liisa Lähihoitajaa ja Simo Sähköasentajaa, Sari Sairaanhoitajaa ja Ilpo Insinööriä, Kirsi Kaupan-Kassaa ja Timo Taksisuharia, Mirva Maatalouslomittajaa ja Risto Rekkakuskia jne jne. 

Parisuhteen löytämisen vaikeus on kuitenkin ihan todellinen asia ja uskoisin, että jossain vaiheessa tätäkin asiaa aletaan tutkimaan eli miksi joku ei yrityksistään huolimatta löydä koskaan ketään ja miksi joku toinen taas löytää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä sä miehen kanssa sitten olit ajatellut tehdä? Jos siis et nytkään tee mitään, mistä voisit kuvitella toivomasi kaltaisen miehen löytyvän? Ja tosiaan aloitteita kannattaa tehdä itse, ei miehet niitä tee, jos et ole jollain tavalla poikkeuksellisen kaunis ja tavalliset mukavat miehet eivät edes - tai oikeastaan ainakaan - silloin. 

Ovatkohan miehet muuttuneet parissa vuosikymmenessä? Minuun yritettiin kontaktia bussipysäkillä, lähijunassa, lähikaupassa jne. Kannustaisin miehiä lähestymään naisia näinä tasa-arvon aikoinakin. Mitään ei oikein voi menettää, mutta voi saada ihanan tulevaisuuden. 

Tuntuu että miehet oikeasti ovat muuttuneet. Ei minua juuri koskaan lähestytä missään kaupassa, lenkillä tms... Netin kautta helpompi löytää seuraa, ehkä siinä myös syy, miksei ns. normiarjessa oteta enää niin paljon kontaktia!

Minua lähestyy miehet esim koulussa, (yliopisto) töissä työkaverit ja asiakkaat, baarissa, jopa ihan kadulla tai bussipysäkillä kanssani tullaan juttelemaan, kaupassa, ihan missä vain! Kyse ei ole siitä että olisin joku super kaunotar, vaan uskoisin, että lähestymiset johtuu siitä että hymyilen paljon enkä pelkää katsoa ihmisiä silmiin. Usein itsekin moikkailen tuntemattomillekin muuallakin kun töissä (asiakaspalvelu) jos katsekontakti+hymy kestää useampia sekunteja. En minä ainakaan lähestyisi mököttävää kenkiään katsovaa ihmistä.

Että kyllä sitä voi ihan missä vaan miehiä tavata jos katselee ympärilleen ja vaikuttaa siltä, ettei vain kiusaannu jos joku vastaa katseeseen, saati tulee juttelemaan.

Vierailija kirjoitti:

Paritansseissakin taitaa käydä vaan jotain maalaisia, en usko että he voisivat olla minulle sopivia, koska maaseudulla nyt vaan on vähän eri jutut. Koulutuksella siis ei väliä niinkään, mutta kiinnostuksenkohteilla ja avarakatseisuudella.

Jospa kokeilisit kuitenkin vielä sitä paritanssia? Katso www.tanssi.net ja etsi sieltä sopiva tanssipaikka, jossa ensimmäisellä kerralla esiintyy Hurma-yhtye. Huomaat ettei tansseissa todellakaan käy vain vanhoja ja maalaisia. Tai jos asut Helsingin seudulla, niin tutustu kurssi-tarjontaan www.comets.fi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulen että pariutumisongelma on 2000-luvun ja somen aikaansaannos. Ennen pyörittiin porukalla ja sosiaaliset piirit olivat suuret. Nörtimmillekin löytyi seuraa. Tänään olisi kauhistus ryhtyä etsimään seuraa somessa naamakuva tai väkisin väännetty laineri edellä. Miten sellaisesta voi saada yhtäänmitään selkoa toisen persoonallisuudesta tai edes pikavilkaisulla tutustua keneenkään. Jos haluaa seuraa on paras jättää puhelin ja kuulokkeet kotiin ja ryhtyä aidosti sosiaaliseksi.

Näin juuri. Mulla on suuri suku ja viimeisen kuuden vuoden aikana on ollut oikea hääbuumi  (vähintään kolmet häät joka kesä ja muutamat talvella) 27-34 -vuotiaiden keskuudessa. Yksikään näistä pareista ei ole löytänyt toisiaan somesta. Yhdessäkään näistä pareista nainen ei ole ollut keskivertoa kauniimpi - itse asiassa aika monikin on ollut tavallinen suomalainen persjalkainen ja pyöreänaamainen - eikä mies keskiverto palkansaajaa menestyneempi tai keskivertomiestä komeampi. Edes jännänaisia tai jännämiehiä näissä pariskunnissa ei ole ollut. Ihan tavallista Liisa Lähihoitajaa ja Simo Sähköasentajaa, Sari Sairaanhoitajaa ja Ilpo Insinööriä, Kirsi Kaupan-Kassaa ja Timo Taksisuharia, Mirva Maatalouslomittajaa ja Risto Rekkakuskia jne jne. 

Parisuhteen löytämisen vaikeus on kuitenkin ihan todellinen asia ja uskoisin, että jossain vaiheessa tätäkin asiaa aletaan tutkimaan eli miksi joku ei yrityksistään huolimatta löydä koskaan ketään ja miksi joku toinen taas löytää. 

Tiina Tissityrkky

Paula Prostituoitu

Hugo Huumediileri

Petri Parittaja

Börje Bloggari

Viivi Vloggari

Esa E-sportpelaaja

Tero Työtön

Armi Alkoholisti

Sirpa Seksityöläinen

Keijo Kelavedättäjä

Mauri Mummonkääntäjä

Teknisen alan nainen kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä enemmän tästä aiheesta olen palstalla lukenut, sitä enemmän huomioni on kiinnittynyt muutamaan asiaan. Ensinnäkin sekä miehet että naiset vaikuttavat odottavan, että joku muu kuin he itse tekevät aloitteen. Odottavat, että jostain tupsahtaa Kari Salmelainen sanoen "Ja nyt Neiti X ja Herra C lähtevät yhdessä - jännitys tiivistyy - unelmalomalle Berliiniin!".

Toinen on, että jos nyt joku tekeekin aloitteen, niin joko aloitteen tekijällä tai sen kohteella on "tuon ihmisen kanssa haluan kahden vuoden sisällä omakotitalon, farmariauton, kaksi lasta ja kultaisennoutajan" -asenne.  Jos jompi kumpi ei ole samalla asenteella, niin kumpikaan ei vaivaudu pitämään yhdessä hauskaa edes tuntia paria baarissa vaan palataan lähtöpisteeseen ja aletaan odottaa seuraavaa kohdetta.

Minä en kyllä ole huomannut yhden yhtä kommenttia, josta voisi vetää tuollaisen johtopäätöksen. Itse kerroin tuossa aiemmin, että jokainen suhde joka on alkanut minun aloitteestani on lopulta kaatunut siihen ettei miestä aidosti kiinnostanut, ja että ne on olleet siten ajanhukkaa. Ilmeisesti tästä ja muutamasta vastaavasta olet sitten kehittänyt tuollaisen teorian? Sori, mutta olet väärässä, ja tässä rautalangasta väännettynä miksi ne naisen eli minun aloitteesta syntyneet suhteet on olleet "turhia":

Kuten todettu, miehiä isketään niin harvoin, että moni tarttuu tilaisuuteen kun kerrankin niin tapahtuu, kunhan se iskevä nainen ei ole ihan kamala. Mies siis "suostuu" suhteeseen vonkaavan naisen kanssa, vaikka ei itse olisi kovin kiinnostunut. Toki puhun vain omasta kokemuksestani, mutta joka ikinen kerta tästä on seurannut seuraavanlainen parisuhteen elinkaari:

Alussa mies on imarreltu huomiosta, ja siis suostuu suhteeseen. Tässä vaiheessa mies voi vielä olla "iloisesti mukana", koska naisen huomio ilmeisesti on niin kivaa ja harvinaista. Pikkuhiljaa pelkkä imartelun hohto haihtuu. Koska nainen on ollut suhteessa se aloitteentekijä, se nousee/alkaa nousta miehellä hattuun. Hän kokee olevansa parempi kuin nainen, ja pikkuhiljaa alkaa laiskottelun joka suhteessa. Nainenhan toki tekee mielellään kotityöt, kun on moisen uroon saanut. Nainen tekee seksialoitteet, kun niin kerran miestä himoitsee. Nainen on se joka kehuu, imartelee, järjestää tekemistä, jne jne. Miehen ei tarvitse tehdä mitään, koska hänhän on se jota on vongattu, ja jonka eteen naisen kuuluukin tehdä mitä vaan.

(jatkuu)

Sama logiikka paljastaa, miksi naiset ovat niin sietämättömän itsekeskeisiä ja vaativat miehiä palvelijoikseen.

Teknisen alan nainen kirjoitti:

(jatkuu)

Lopulta mies on sekä täysin aloitekyvytön/-haluton että pihtaava lahnamies, jolta ei saa edes seksiä kuin kerran kuussa ja senkin vastahakoisesti. Katsos kun nainen ei ole tässä suhteessa se saalis, vaan "ihan kiva" tyyppi jonka mukaan mies tuli lähteneeksi, johon hän on ajan myötä jossakin määrin kiintynyt tai ainakin tottunut, ja joka jo totutusti hoitaa suhteessa kaiken. Ja tietysti se nainenkin (ainakin alitajuisesti) tietää tämän - hän oli se joka vonkasi, ja se jonka piti tehdä aloite. Hän siis on se alempitasoinen, joka vastaa myös suhteessa kaikesta ja jonka tulee pitää mies tyytyväisenä. 

Tarvitseeko sanoa, että tällainen suhdehan ei pidemmän päälle millään toimi - mies on suhteessa naisen kanssa johon ei oikeasti ole koskaan ihastunut, ja ennenpitkää joko pettää tai vähintään luisuu tuohon naista kynnysmattona käyttämiseen. Nainen on suhteessa miehen kanssa joka ei oikeasti pidä häntä (tarpeeksi / oman makunsa mukaan) viehättävänä, joka taas pikkuhiljaa syö hänen omanarvontuntonsa olemattomiin.

Esim. omassa tapauksessani JOKA IKINEN itse vonkaamani mies on menettänyt seksuaalisen mielenkiintonsa minuun viimeistään siinä 6kk paikkeilla, eli varmaankin juuri silloin kun uutuudenviehätys ja se "uuuu nainen tuli iskemään" -innostus on loppunut. Voi arvata mitä tekee itsetunnolle kun mies toisensa jälkeen alkaa pihdata, ja lopulta on AINA itse se joka kokee olevansa ruma epäseksuaalinen möykky? En ole toipunut näistä suhteista vielä tänäkään päivänä yli 5 vuotta edellisen päättymisen jälkeen, sillä vuosien vuosien torjunta jättää  jälkensä, ja en enää kykene pitämään itseäni seksuaalisena ihmisenä (huomaa, en edes kykene kirjoittamaan "naisena", koska se kuulostaa omaan korvaan naurettavalta. En ole "nainen", olen epäseksuaali ihminen).

Kyse ei ole siis mustavalkoisesti siitä, että haluaisin heti takuun siitä "kultaisesta noutajasta ja hääkelloista", tai että aika on hukkaan heitettyä vain koska suhde ei johtanutkaan siihen. Ei, kyse on siitä että se SUHTEEN AIKAKIN on ollut enimmäkseenkaikkea muuta kuin onnellista, koska naisen iskemä mies ei koskaan tunne naista minkään vaivan arvoiseksi.

Jälkiviisaana tietysti voi sanoa, että minun olisi pitänyt hoksata erota näistä suhteista heti, kun asia kävi ilmi - mutta kun se alkaa paljastua pikkuhiljaa, eikä ihan äkkiä. Se 6-12kk menee helposti laput silmillä, kun mies on vielä siinä huomiossa paistattelu -vaiheessa ihan ok seuraa ja itse tietysti itse rakastuneena tulkitsee kaiken mahdollisimman positiivisesti. Nuorena ja tyhmänä sitä on tullut monen kanssa jo muutettua yhteenkin tuossa vaiheessa, ja koska suhteissa ei ole ollut mitään hirveästi pielessä, ei niistä ole sitten heti erottu kun merkkejä on alkanut näkymään. Ja niinkuin ihmiset yleensä, ne merkit on yrittänyt piiiitkään selittää parhain päin. Pahimmillaan tällainen suhde kesti viisi vuotta, päättyen siihen että seksiä ei harrastettu kahteen viimeiseen vuoteen, mies puhui minulle vain tiuskimalla ja minä olin täysin itseluottamukseni tuhonnut. Eli kyllä, tällaiseen suhteeseen kulutettu aika on todellakin hukkaan heitettyä aikaa monessakin mielessä - se vie hillittömästi henkistä energiaa, tuhoaa itsetuntoa ja saattaa estää sen että ei tutustu siihen "oikeaan" mieheen kun on varattu tuhoon tuomitussa suhteessa. Naisen tekemä aloite siis lähes aina jotaa huonoon suhteeseen, hyvin harvoin hyvään. Siksi naisen tekemä aloite ei pääsääntöisesti kannata, koska huonot suhteet eivät kannata.

Olen samaa mieltä. Yle teki myös kerran artikkelin jossa joku toinen oli huomannut saman ilmiön.

Olen naisena tehnyt aloitteita. Seurasi suhteita joissa särjin vain sydämeni. En taida enää tehdä..

Mietin kyllä että eikö miehillä ole samaa ongelmaa jos he aina tekevät aloitteen. Mutta sitten muistin että naiset on yleensä nirsompia eikä edes ala suhteeseen ilman tunteita. Siis keskimäärin. Joten tämä selittänee asian.

Enpä usko että miehet ovat muuttunuut. Sinä olet vain vanhentunut.... Eikä se päivänvalossa, arjessa, täysin selvinpäin lähestyminen ole muutenkaan koskaan ollut mikään suomalaisten juttu. En ymmärrä miksi tästä pitää jankata, kun jokainen joka liikkuu ulkona näkee tilanteen sellaisena kuin se on. Ihmiset ja parit omissa oloissaan kaupassa, bussipysäkeillä, puistoissa jne. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä sä miehen kanssa sitten olit ajatellut tehdä? Jos siis et nytkään tee mitään, mistä voisit kuvitella toivomasi kaltaisen miehen löytyvän? Ja tosiaan aloitteita kannattaa tehdä itse, ei miehet niitä tee, jos et ole jollain tavalla poikkeuksellisen kaunis ja tavalliset mukavat miehet eivät edes - tai oikeastaan ainakaan - silloin. 

Ovatkohan miehet muuttuneet parissa vuosikymmenessä? Minuun yritettiin kontaktia bussipysäkillä, lähijunassa, lähikaupassa jne. Kannustaisin miehiä lähestymään naisia näinä tasa-arvon aikoinakin. Mitään ei oikein voi menettää, mutta voi saada ihanan tulevaisuuden. 

Tuntuu että miehet oikeasti ovat muuttuneet. Ei minua juuri koskaan lähestytä missään kaupassa, lenkillä tms... Netin kautta helpompi löytää seuraa, ehkä siinä myös syy, miksei ns. normiarjessa oteta enää niin paljon kontaktia!

Nainen1: "Kun olin 20, miehet otti jatkuvasti kontaktia ja yritti iskeä"

Nainen2: "Joo, sama mulla"

Nainen1: "Nyt 38 vuotiaana kolmen lapsen äitinä, ne ei enää tee sitä"

Nainen2: "Joo, miehet on muuttunut"

Nainen1: "niin on"

Mä olen näiden vuosien (10 vuotta sinkkuna) etsinyt miestä joka keinolla ja joka paikasta ja välillä ollut pitkiä aikoja etsimättä yhtään mitään. Silti sitä miestä ei ole löytynyt. Lopulta tunsin oloni niin surkeaksi ja onnettomaksi, että hakeuduin psykoterapiaan, jossa puidaan nyt jo toista vuotta niitä traumoja, joita on tullut siitä, ettei kukaan ole huolinut enkä ole ollut kenenkään rakkauden arvoinen.

Nykyään en enää etsi mitään, vaan yritän tehdä tästä ainoasta elämästäni hyvän. Sinkkuutta voi yrittää selittää vaikka miten ja parisuhteessa olevat voivat antaa vaikka kuinka hyväntahtoisia neuvoja, mutta ikävä totuus on se, että kaikille ei rakkautta koskaan löydy.

Itse yrittelin harrastuspaikoista ja jopa kaupoista, todella laihoin tuloksin. Sitten siirryin nettiin ja tuloksia tuli mukavasti. Kaikennäköistä hiihtäjää sielläkin mutta jos parisuhdetta ei saa aikaiseksi niin vika on tekijässä. Laatusuhde on sitten eri asia...