Lue keskustelun säännöt.
Vituttaa ihmisten vinkit miesten tapaamiseen!!!
26.07.2016 |
Mikä helvetti siinä on, että kaikki kertovat kuinka pidät vaan silmät auki jossain kuntosalilla ja kysyt laiteopastusta niin kyllä se siitä. Kukaan ei ole yli kymmeneen vuoteen kun olen käynyt missään kuntosalilla, lenkkipolulla, kaupassa tai kirjastossa, koskaan lähestynyt mitenkään! Tuntuu että nää on jotain 10 vuotta parisuhteessa olleitten ihmisten idioottimaisia aivopieruja.
Joo ikävää etten ole enää opiskelija niin ei voi tavata opiskelujen kautta ketään, töissä nyt tosiaan ei ole yhtään potentiaalista ja harrastukseni on tuota salia lukuunottamatta naisten juttuja.
Ihan oikeasti mitään potentiaalista sekaharrastusta ei myöskään ole, missä kävisi tyylisiäni ihmisiä. Tai ainakaan en ole keksinyt. Joku juoksukoulu voisi olla ainoa. Musiikkiharrastukset ei ole mun juttu ja joku lintubongaus vielä vähemmän. Paritansseissakin taitaa käydä vaan jotain maalaisia, en usko että he voisivat olla minulle sopivia, koska maaseudulla nyt vaan on vähän eri jutut. Koulutuksella siis ei väliä niinkään, mutta kiinnostuksenkohteilla ja avarakatseisuudella.
Niin joo ja kaveripiirissä on sitten muuten kaikki varattuja, ja samat kaverit olleet ties kuinka kauan niin heidän piirit tiedetään.
Että sellasta. Baarissa en jaksa käydä, en viihdy niissä, eikä ole seuraa. Kännääminen ei kiinnosta yhtään. Ei kyllä niissäkään kukaan normaali ole lähestynyt kun joskus vielä kävin.
Että etsi siinä sitten miestä! Nää kirjastoehdottelijat vois itse mennä katsomaan sinne miten sitä etsitään "kun on vaan avoin ja kattelee ympärilleen". Ihan oikeasti ehkä joku 0,5% on tavannut jotenkin tuolla tavalla. Ainakaan tosielämästä en tiedä yhtään tapausta. Kaikki on joko opiskeluajoilta, baarista tai netistä. Hyväähän noi kommentit tarkoittaa mutta tekee mieli läpsäistä kun niitä kuulee.
Ja jotta en olisi täysin negatiivinen niin tuntuu että netti ja tinder on niitä ainoita paikkoja, joissa voit päästä edes juttelemaan kenenkään kanssa.
Kommentit (354)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikähän siinä on, että toiset eivät ikinä tutustu kehenkään missään ja toiset löytävät aina halutessaan seuraa? Uskoisin, että se on enemmän luonne- kuin ulkonäkökysymys. Avoimet, rohkeat, myönteiset ja sosiaaliset ihmiset löytävät kavereita ja kumppanin, ujot, negatiiviset ja epäsosiaaliset ei.
Olen ujo, epäsosiaalinen introvertti ja silti minulla on kumppani ja vientiä olisi.
Ei ole luonnekysymys ollenkaan, tiedän monia avoimia ja puheliaita ihmisiä, jotka eivät ole löytäneet ketään ja sitten taas on paljonkin hiljaisia ihmisiä joilla on joku.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei siellä baarissa tarvitse kännätä. Baareja ja pubeja on monenlaisia, ja erilaisissa paikoissa käy erilaisia ihmisiä. Pubissa voit siemailla 1-2 olutta neljään tuntiin, näin teen itse. Ja mukavia ihmisiä olen tavannut pubeissa, ulkomaisia turistejakin, minä höpöttelen kaikkien kanssa vaikka olen introvertti. Ja olen aina tehnyt aloitteen itse. Vain yhden miesystävistäni olen tavannut pubissa. Kaksi netissä, ja tämä nykyinen joogaryhmästä.
Vierailija kirjoitti:
Harmittaa kun pitää olla niin ujo. Olin äsken puistossa ottamassa aurinkoa ja ohitse käveli ihan superkivannäköinen mies, joka huomasi minut ja hymyili. Käänsin äkkiä pään pois enkä uskaltanut enää katsoa sinne päinkään. Ihan toivotonta yrittää tällaisena löytää ketään. Mistä löytyisi edes vähän rohkeutta hymyillä miehille takaisin?
Hymyiletkö yleensä muille ihmisille tai vastaatko muiden ihmisten hymyyn? Jos vastaat kyllä, niin opettele asennetoimaan niin, että vastaat hymyyn ihan riippumatta siitä, onko toinen superkivannäköinen mies tai mies yleensäkään, lapsi, keski-ikäinen tai vanhus. Älä siis ajattele, kuka on hymysi kohde vaan hymyile kaikille. Mitä useammin hymyilet muille, sitä luontevammin hymysi tulee myös niille superkivannäköisille miehillekin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen täysin samaa mieltä sillä erotuksella, että asun maalla ja täällähän ei todellakaan siellä salilla/ puistossa/ tapahtumissa/ kirjastossa käy kuin ennestään tuttuja naamoja. Jos haluaa tavata uusia ihmisiä, pitäisi aina lähteä jonnekin kauemmas ja siihen taas ei kovin usein ole mahdollisuutta.
Enkä ymmärrä näitä kauppakohtaamisten hehkuttamisia. Ne ovat kuulkaas elokuvia eikä arkielämää. Itse olen ollut kahdeksan vuotta kaupassa töissä ja nähnyt tasan tarkkaan, miten paljon siinä kassajonossa syntyy oikeita ihmiskohtaamisia. Nolla.
Ai. Kyllä minua on lähestytty kirjastossa, lenkillä, kaupassa, bensa-asemalla, puistossa, kahvilassa. Tosin kyseessä on ollut lähes aina ulkomaalaistaustainen (eurooppalainen!!) mies, mutta ei se silti tee tilanteista mitään elokuvaa ;) Puolisoni suhteen tein itse aloitteen, rupesin ihan rohkeasti juttelemaan ratikkaa odotellessa ja juttu jatkui sujuvasti koko matkan ajan, ja jäädessäni pois sain puhelinnumeron.
Suomalaisten tulisi rohkeammin puhua toisilleen, ihan selvin päin ja arkielämän tilanteissa, ettei meillä kohta jokainen asu yksin ja vauvojen tulo lopu tykkänään. Mutta kun asenne tälläkin foorumilla on se, että selvin päin vieraille puhuminen on henkilökohtaisen tilan ja yksityisyyden loukkaamista + suoranaista ahdistelua ja totaalisen väärää käytöstä, niin varmaan ne kohtaamiset jatkossakin tapahtuu sitten unissa ja elokuvissa.
Hiljaisuuden ei tulisi olla mikään pyhä asia, jota vaalitaan.
Tarkoitatko lähestymisellä oikeasti sellaista tilannetta, mikä johtaa puhelinnumeroiden vaihtoon tms vai sellaista normaalia small talkia? En nyt laske tähän niitä tilanteita, joissa vaihdetaan muutama sana ja hymyillään.
Nainen: "Kukaan ei halua minua"
Mies: "mulle kyllä kelpaisit"
Nainen: "En mä sua tarkoittanut"
Mies: " Ai, no, hyvää kesää sitten"
Nainen: "En kelpaa kenellekään"
ja vastaavasti:
Mies: "Kukaan ei halua mua"
Nainen: "Ai, no, hyvää kesää sitten"
Mies: "Et sä haluais mua"
Nainen: "En"
Mies: "En kelpaa kenellekään"
siinä se ero naisen ja miehen "kenellekään" kelpaamattomuudessa. Naisella se johtuu siitä, että mies ei täytä hänen kriteerejään (joka on täysin oikeutettua, siitä ei ole kyse). Miehellä se johtuu siitä, että kukaan ei halua häntä.
Naisella on täysi oikeus kriteereihinsä ja siitä seuraavaan sinkkuuteen, mutta se ei ole samalla tasolla kuin samasta aiheesta valittavan miehen.
Vähän niinkuin se yksi ketju, jossa joku (nainen) ilahtui, kun pääsi vihdoin kauppaan, kun kaapissa ei ollut enää mitään (paitsi, kinkkua, tomaatteja, leipää, pastaa). Nälkäisiä, joilla ei ole "mitään" on niin erilaisia.
Naisen "ei mitään" ja "ei kukaan" näyttää olevan synonyymi sille mitä nainen juuri silloin haluaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En jaksanut kokonaan ketjua lukea, pahoittelen jos toistoa.
1) Jos ap et luonnostasi ole oikein missään missä on (tyylisiäsi) miehiä, niin mitä te tekisitte yhdessä?
Saanko arvata:
- seksi
- ruokailu ym.
- tv/leffat
- saunominen
2) Laita nettiin ilmoitus, että haluat nussia jos kiva mies löytyy. Saat reilusti vastauksia. Ota sieltä paras ja laita sänky laulamaan. Jos se on kiva niin alatte seukata.
Näin se homma etenee.
Mitä enemmän tästä aiheesta olen palstalla lukenut, sitä enemmän huomioni on kiinnittynyt muutamaan asiaan. Ensinnäkin sekä miehet että naiset vaikuttavat odottavan, että joku muu kuin he itse tekevät aloitteen. Odottavat, että jostain tupsahtaa Kari Salmelainen sanoen "Ja nyt Neiti X ja Herra C lähtevät yhdessä - jännitys tiivistyy - unelmalomalle Berliiniin!".
Toinen on, että jos nyt joku tekeekin aloitteen, niin joko aloitteen tekijällä tai sen kohteella on "tuon ihmisen kanssa haluan kahden vuoden sisällä omakotitalon, farmariauton, kaksi lasta ja kultaisennoutajan" -asenne. Jos jompi kumpi ei ole samalla asenteella, niin kumpikaan ei vaivaudu pitämään yhdessä hauskaa edes tuntia paria baarissa vaan palataan lähtöpisteeseen ja aletaan odottaa seuraavaa kohdetta. Kuitenkin se muutama tunti juttelua yhdessä voi poikia sen, että seuraavalla kerralla sattumalta tavatessa sillä miehellä tai naisella voikin olla kaveri mukana ja sen kaverin kanssa kemiat kohtaakin. On paljon helpompaa mennä juttelemaan ja kysymään kuulumisia sellaiselta, jonka kanssa on jo kerran jutellut. Kunhan se asenne ei ole edelleen, että "tuon minä haluan" vaan ihan vaan sillä pohjalla, että ollaan juteltu ennenkin.
Kolmas asia on, että monilla tuntuu olevan valmiiksi mietittynä, millainen toisen pitäisi olla. Mutta oletteko miettineet, oletteko itse sellaisia, joista nämä mieleisenne ihmiset kiinnostuisivat parisuhdemielessä? Moni myös ajattelee, että ihannepuoliso on esimerkiksi luotettava. Tottakai, mutta tuokin on ominaisuus, joka selviää vasta pidemmän suhteen aikana. Lopullisesti vasta sitten, kun suhde on vaikeimmassa vaiheessa kuten pikkulapsiaikana, toisen jäädessä työttömäksi tai sairastuttua vakavasti. Jos odottaa, että kaikki haluamansa ominaisuudet toisessa tulee varmistettua ennen sitoutumista, niin voipi käydä niin, ettei sitoudu ikinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä enemmän tästä aiheesta olen palstalla lukenut, sitä enemmän huomioni on kiinnittynyt muutamaan asiaan. Ensinnäkin sekä miehet että naiset vaikuttavat odottavan, että joku muu kuin he itse tekevät aloitteen. Odottavat, että jostain tupsahtaa Kari Salmelainen sanoen "Ja nyt Neiti X ja Herra C lähtevät yhdessä - jännitys tiivistyy - unelmalomalle Berliiniin!".
Toinen on, että jos nyt joku tekeekin aloitteen, niin joko aloitteen tekijällä tai sen kohteella on "tuon ihmisen kanssa haluan kahden vuoden sisällä omakotitalon, farmariauton, kaksi lasta ja kultaisennoutajan" -asenne. Jos jompi kumpi ei ole samalla asenteella, niin kumpikaan ei vaivaudu pitämään yhdessä hauskaa edes tuntia paria baarissa vaan palataan lähtöpisteeseen ja aletaan odottaa seuraavaa kohdetta. Kuitenkin se muutama tunti juttelua yhdessä voi poikia sen, että seuraavalla kerralla sattumalta tavatessa sillä miehellä tai naisella voikin olla kaveri mukana ja sen kaverin kanssa kemiat kohtaakin. On paljon helpompaa mennä juttelemaan ja kysymään kuulumisia sellaiselta, jonka kanssa on jo kerran jutellut. Kunhan se asenne ei ole edelleen, että "tuon minä haluan" vaan ihan vaan sillä pohjalla, että ollaan juteltu ennenkin.
Kolmas asia on, että monilla tuntuu olevan valmiiksi mietittynä, millainen toisen pitäisi olla. Mutta oletteko miettineet, oletteko itse sellaisia, joista nämä mieleisenne ihmiset kiinnostuisivat parisuhdemielessä? Moni myös ajattelee, että ihannepuoliso on esimerkiksi luotettava. Tottakai, mutta tuokin on ominaisuus, joka selviää vasta pidemmän suhteen aikana. Lopullisesti vasta sitten, kun suhde on vaikeimmassa vaiheessa kuten pikkulapsiaikana, toisen jäädessä työttömäksi tai sairastuttua vakavasti. Jos odottaa, että kaikki haluamansa ominaisuudet toisessa tulee varmistettua ennen sitoutumista, niin voipi käydä niin, ettei sitoudu ikinä.
Niin, toisin kuin parisuhteen päättämiseen, jossa yksipuolinen päätös riittää, sen aloittamiseen tarvitaan yhteinen päätös.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä enemmän tästä aiheesta olen palstalla lukenut, sitä enemmän huomioni on kiinnittynyt muutamaan asiaan. Ensinnäkin sekä miehet että naiset vaikuttavat odottavan, että joku muu kuin he itse tekevät aloitteen. Odottavat, että jostain tupsahtaa Kari Salmelainen sanoen "Ja nyt Neiti X ja Herra C lähtevät yhdessä - jännitys tiivistyy - unelmalomalle Berliiniin!".
Toinen on, että jos nyt joku tekeekin aloitteen, niin joko aloitteen tekijällä tai sen kohteella on "tuon ihmisen kanssa haluan kahden vuoden sisällä omakotitalon, farmariauton, kaksi lasta ja kultaisennoutajan" -asenne. Jos jompi kumpi ei ole samalla asenteella, niin kumpikaan ei vaivaudu pitämään yhdessä hauskaa edes tuntia paria baarissa vaan palataan lähtöpisteeseen ja aletaan odottaa seuraavaa kohdetta. Kuitenkin se muutama tunti juttelua yhdessä voi poikia sen, että seuraavalla kerralla sattumalta tavatessa sillä miehellä tai naisella voikin olla kaveri mukana ja sen kaverin kanssa kemiat kohtaakin. On paljon helpompaa mennä juttelemaan ja kysymään kuulumisia sellaiselta, jonka kanssa on jo kerran jutellut. Kunhan se asenne ei ole edelleen, että "tuon minä haluan" vaan ihan vaan sillä pohjalla, että ollaan juteltu ennenkin.
Kolmas asia on, että monilla tuntuu olevan valmiiksi mietittynä, millainen toisen pitäisi olla. Mutta oletteko miettineet, oletteko itse sellaisia, joista nämä mieleisenne ihmiset kiinnostuisivat parisuhdemielessä? Moni myös ajattelee, että ihannepuoliso on esimerkiksi luotettava. Tottakai, mutta tuokin on ominaisuus, joka selviää vasta pidemmän suhteen aikana. Lopullisesti vasta sitten, kun suhde on vaikeimmassa vaiheessa kuten pikkulapsiaikana, toisen jäädessä työttömäksi tai sairastuttua vakavasti. Jos odottaa, että kaikki haluamansa ominaisuudet toisessa tulee varmistettua ennen sitoutumista, niin voipi käydä niin, ettei sitoudu ikinä.
Niin, toisin kuin parisuhteen päättämiseen, jossa yksipuolinen päätös riittää, sen aloittamiseen tarvitaan yhteinen päätös.
Juuri näin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen näkökulmasta ne ohjeet on huvittavia, kun feministit on vuosikausia kampanjoineet globaalisti (lännessä) miten se on ahdistelua edes sanoa Hyvää huomenta! 10 hours of walking in New York, esimerkiksi. Tai elevatorgate. Viesti on ollut erittäin selvä, älä missään nimessä lähesty yhtään naista missään.
Sitten itketään kuinka miehet ei lähesty :DDD
Jos et ymmärrä mitä eroa on toivotulla lähestymisellä ja catcallingilla sekä hississä lähentelyllä, niin toivon kyllä vilpittömästi että jätät lähestymättä.
Jes, toinenkin. Kyllä ymmärrän mutta selvennetään faktat ensin.
Hotelissa erään tapahtuman jälkeen hissimies kysyi haluaisiko nainen tulla kahville hänen huoneeseen, THAT'S IT! Nainen sanoi ei, mies sanoi ok, ja siihen jäi se "lähentely".
"Catcall" on kun mies sanoo "Hello, how are you?" kun nainen kävelee ohi. Ei siis tee yhtään mitään muuta, se riittää. Sen opimme Walking in NY videosta.
Tuossa ensimmäisessä tilanteessa naisella oli todennäköisesti hyvin epämukava olo, vaikka tilanne ei edennyt pidemmälle. Ja tohon toiseen juttuun: oletko nyt oikeasti edes tosissasi. Katsopa uudestaan se helvetin video ja mieti oikein tarkkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja sitten kun niitä miehiä lähtee itse pokaamaan, korvien välissä alkaa soida jokin tämäntapainen levy. http://www.vauva.fi/keskustelu/2621672/jotenkin_alloa_kulkea_nain_kesai…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen näkökulmasta ne ohjeet on huvittavia, kun feministit on vuosikausia kampanjoineet globaalisti (lännessä) miten se on ahdistelua edes sanoa Hyvää huomenta! 10 hours of walking in New York, esimerkiksi. Tai elevatorgate. Viesti on ollut erittäin selvä, älä missään nimessä lähesty yhtään naista missään.
Sitten itketään kuinka miehet ei lähesty :DDD
Jos et ymmärrä mitä eroa on toivotulla lähestymisellä ja catcallingilla sekä hississä lähentelyllä, niin toivon kyllä vilpittömästi että jätät lähestymättä.
Jes, toinenkin. Kyllä ymmärrän mutta selvennetään faktat ensin.
Hotelissa erään tapahtuman jälkeen hissimies kysyi haluaisiko nainen tulla kahville hänen huoneeseen, THAT'S IT! Nainen sanoi ei, mies sanoi ok, ja siihen jäi se "lähentely".
"Catcall" on kun mies sanoo "Hello, how are you?" kun nainen kävelee ohi. Ei siis tee yhtään mitään muuta, se riittää. Sen opimme Walking in NY videosta.
Tuossa ensimmäisessä tilanteessa naisella oli todennäköisesti hyvin epämukava olo, vaikka tilanne ei edennyt pidemmälle. Ja tohon toiseen juttuun: oletko nyt oikeasti edes tosissasi. Katsopa uudestaan se helvetin video ja mieti oikein tarkkaan.
Entä sitten että oli epämukava olo? Semmoista se on, vuorovaikutus toisten kanssa, etenkin jos väärä ihminen lähestyy romantiikka mielessään. Kaikilla meillä on välillä epämukava olo, minullakin. Suck it up, buttercup.
Ja tuohon toiseen juttuun, ne jopa tekstitti jokaisen lauseen, joten todellakin tiedän mitä sanoivat. Valtaosa lauseista oli täysin harmittomia kohteliaisuuksia, ja SINÄ olet ne tuominut cat calliksi ja häiriköinniksi, tässäkin ketjussa.
Joku listannut jokaisen lauseen, tässä ekat viisi
– How you doing today?
– Smile
– I guess not good
– Smile!
– What’s up beautiful have a good day
.
Seuraavaksi sitten saa lukea aikomuksista ja sävystä sekä muitakin selittelyjä.
.
Edelleen, mielipiteesi ovat syy, miksi naisia ei lähestytä. Edes vanhempana, kun he sitä kaipaisivat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mene vapaaehtoistöihin. Rakenna festareita, spr, saapas, kierrätyskeskus, walkers. Siellä tapaa sosiaalisia ja avarakatseisia ihmisiä.
Ha ha ha, salli mun nauraa.
Tästä voisi tehdä naisille sellaisen Poka Go pelin. Mitä nopeammin äijä lähtee hymyäni karkuun sitä isommat pisteet. No, oikeesti aika surullista olla niin ylivirittynyt ja kireä, että kauhistuu hymyä.
Itse naisena en voi hymyillä niin usein kuin haluaisin täällä, kun pidetään joko hulluna tai helppona. Enkä tarkoita mitää iskutuijotushymyä, vaan ihan sitä samaa jolla hymyilen pikkulapselle. He kyllä yleensä ilahtuu ja vastaa samalla mitalla.
Onhan tuo kyllä hyvä testi myös. Jos mies lähtee hymyä karkuun, niin se on joko liian kireä luonne tai varattu. En itse haluisi kumpaakaan. Ja sinkku olen.
Awarakatseinen Ap ei sitten niitä maalaisia ja maalaisten juttuja... Sinkkumiehet asuu maalla ja sinkkunaiset kaupungeissa. Jos ei vuori tuu sun luo ni mitähän v***tua kannattais tehdä?!
Minulta kysellään jatkuvasti että miksi olen sinkku, ihmettelen vain että mitä helvettiä se muille kuuluu että seurustelenko vai en? Olen siis 22 vuotias nainen ja lopen kyllästynyt muiden ihmisten uteluihin yksityiselämästäni. Onko seurustelu jokin itseisarvo?
kysymys AP:lle
Missä ja miten haluaisit miehen lähestyvän sinua?
Mä en ole koskaan varsinaisesti etsinyt ketään, avioeron jälkeen päätin että pidän vaan hauskaa enkä halua mitään vakavaa. Tinderissä pyörin aikani kuluksi ja juttelin miesten kanssa, pari tapasinkin mutta kumpikaan ei ollut sellainen että olisin sänkyyn halunnut. Seksiä kuitenkin pääsääntöisesti silloin halusin. Sitten tapasin 160 kilometrin päässä asuvan miehen ja siitä se ajatus sitten lähti. Yhden yön jutusta kehkeytyi seurustelusuhde ja hän muutti kotipaikkakunnalleni. Saamme kohta lapsen enkä nyt voisi edes kuvitella eläväni ilman häntä. Joskus kannattaa lopettaa "etsiminen" ja tosiaan pitää silmät auki. Koskaan ei tiedä mitä elämällä on tarjottavana.
Harmittaa kun pitää olla niin ujo. Olin äsken puistossa ottamassa aurinkoa ja ohitse käveli ihan superkivannäköinen mies, joka huomasi minut ja hymyili. Käänsin äkkiä pään pois enkä uskaltanut enää katsoa sinne päinkään. Ihan toivotonta yrittää tällaisena löytää ketään. Mistä löytyisi edes vähän rohkeutta hymyillä miehille takaisin?