Ahdistaako teitä muita menot lyhyellä varoitusajalla?
Mietiskelen tässä sellaista, että olenko ihan hassu ja ainoa ihminen maailmassa, jota vähän ahdistaa, jos jokin meno tulee hyvin lyhyellä varoitusajalla? Esim. olen jo omassa mielessäni asennoitunut vaikkapa siihen, että vietän päivän tiettyjä asioita tehden ja sitten joku yhtäkkiä pyytääkin samana päivänä jonnekin, niin ensimmäisena tulee mieleen, että "äh, tosi kiva, kun pyytää mutta että äh, miksei voinut kysyä aiemmin...". Pidän suunnitelmallisuudesta ja toki joskus on kivaa vaihtaa suunnitelmia ja tehdäkin jotakin ihan odottamatonta, mutta kun se tuntuu olevan useimmilla ihmisillä enemmän sääntö kuin poikkeus, että kysytään tekemään jotain aina ihan viime tipassa....
Niin, että olisipa mielenkiintoista kuulla onko muillakin tällaisia aatoksia?
Kommentit (31)
Mitä siinä sen ihmeempää on, senku vetää kengät jalkaan ja takin niskaan eiku menoksi, miksi päivä- viikkokausia pitäisi hautoo jonnekin menoa?
On joo. Pitää päivää ennen tietää menoista.
Riippuu siitä, millaisia ne muut menot ovat. Onko tarkoitus vaihtaa paikkapuntaa, yöpyä jossain, käydä kahvilla...
Ei mua ahdista, mutta harmittaa, jos olen asennoitunut tekemään jotain, mistä pitäisi syntyä joskus jotain valmistakin.
Tuo oli kuin minun näppikseltä. Tykkään suunnitella päivän tekemiset tai tekemättä jättämiset etukäteen enkä oikein pidä suunnitelmien muuttumisesta.
Minuakin jo nauratti, kun yksi kesä oli ulkomaan reissu tulossa ja kaikki muu oli varattu valmiiksi, mutta junaliput Helsinkiin oli hankkimatta vaikka lähtöön oli vain kuukausi. Noh, meitä on kirjaimellisesti moneen junaan.
Yllättävät menot ja spontaanit lähdöt on ihan parhaita, nautin niistä suunnattomasti ja olen aina valmis messiin - jos vain käytännön asiat kuten lastenhoito on kondiksessa.
Ei ahdista. Osaan kieltäytyä, jos haluan tehdä jotain muuta.
Sillon ahdistaa, jos ei oo kerenny viettää ainuttakaan vapaapäivää niin että nukkuu pitkään, syö ja keittelee kahvit sillonkun maistuu ja tekee sellasia asioita, mitä just sillä hetkellä huvittaa.
Mutta jos joka päivälle on jotain menoa, kuten yövuorolaisen vapaaviikoille tuppaa tulemaan, niin kyllä se väsyttää ja sitten ei huvita suostua joka kutsuun, vaikka olis kuinka hyvä kaveri kyseessä🙊🙉🙈 Nyt kun olen vauvan kanssa ollu 7kk kotona, niin mekin vietetään vapaapäiviä, ettei aina olla menossa ja tehdä kaikkea kellon mukaan. Ihan normaalia tuo on sanoisin minä🤘😺
Vierailija kirjoitti:
Mitä siinä sen ihmeempää on, senku vetää kengät jalkaan ja takin niskaan eiku menoksi, miksi päivä- viikkokausia pitäisi hautoo jonnekin menoa?
Harvoin on sellaisia päiviä, joille jotain ei olisi jo suunnitteilla. Sämpylätaikina nousemassa ja kaveri pyytää kävelylle. Työpäivän jälkeen ei perheellinen ihmeitä ehdi ja viikonlopuillekin on tekemistä.
Se on rasittavaa kun joku kysyy johonkin vaikka puolen tunnin-tunnin varotusajalla. En yleensä mene vaikka minulla ei olisi mitään ihmeellistä, vaan siksi koska olen henkisesti asennoitunut valmiiksi siihen että tänään ei ole menoa.
Ennen olin ap:n kaltainen, nykyään vastaajan 1. kaltainen. Ahdistun kuitenkin edelleen jos mies lähtee lyhyellä varoitusajalla johonkin.
Mielelläni haluan tietää päivää etukäteen. Olen myös spontaani ja impulsiivinen, mutta vain kun olen sillä tuulella. Jos en ole sillä tuulella, vastaukseni jos kaveri kysyy vaikka syömään/leffaan voi hyvinkin olla: "en mä kun asennoiduin jo koti-iltaan" ja sitten möhnötän sohvalla :D mä asennoidun aina mihin tahansa asioihin. sitten kun tulee muutos, tarvitsen hetken asennoituakseni uudestaan. Joustavuutta olen opetellut asennoitumalla mahdollisiin moniin eri skenaarioihin, varautumalla tavallaan siis kaikkeen :D
Vierailija kirjoitti:
Tuo oli kuin minun näppikseltä. Tykkään suunnitella päivän tekemiset tai tekemättä jättämiset etukäteen enkä oikein pidä suunnitelmien muuttumisesta.
Minuakin jo nauratti, kun yksi kesä oli ulkomaan reissu tulossa ja kaikki muu oli varattu valmiiksi, mutta junaliput Helsinkiin oli hankkimatta vaikka lähtöön oli vain kuukausi. Noh, meitä on kirjaimellisesti moneen junaan.
Mä olen huomenna lähdössä junalla reissuun enkä ole vielä ostanut lippuja. Ei ole sellainen aika vuodesta, jolloin olisi oletettavissa, että juna on jo täyteen myyty.
Olen ihan samanlainen ap:n kanssa ja mieheni on taas sellainen sponttaani menijä/kutsuja. Ollaan kyllä vuosien saatossa tasapainotettu toisiamme.
Itse olen oppinut heittäytymään ja lähtemään jonnekin lyhyelläkin varoitusajalla (vaikka joskus se oman ajan "uhraukselta" tuntuukin). Tai antanut vieraiden tulla, vaikka koti ei olisi ihan tiptop.
Mies taas ei enää kutsu vieraita liian lyhyellä varoitusajalla tai sitoudu menoihin ennen kuin on kysynyt mun mielipidettä.
Yhteiselon alkaessa nuo asiat aiheuttivat kyllä kireyttä.
Vierailija kirjoitti:
Olen ihan samanlainen ap:n kanssa ja mieheni on taas sellainen sponttaani menijä/kutsuja. Ollaan kyllä vuosien saatossa tasapainotettu toisiamme.
Itse olen oppinut heittäytymään ja lähtemään jonnekin lyhyelläkin varoitusajalla (vaikka joskus se oman ajan "uhraukselta" tuntuukin). Tai antanut vieraiden tulla, vaikka koti ei olisi ihan tiptop.
Mies taas ei enää kutsu vieraita liian lyhyellä varoitusajalla tai sitoudu menoihin ennen kuin on kysynyt mun mielipidettä.
Yhteiselon alkaessa nuo asiat aiheuttivat kyllä kireyttä.
Jatkan vielä, että pelkästään minua koskevista menoista edelleen usein kieltäydyn jonkun tekosyyn nojalla, jos ne tulee liian äkkiä.
Yleensä suunnittelen aika paljon etukäteen esimerkiksi tulevaa viikkoa. Muutama-pari päivää tai jopa viikkoa ennen on kivaa tietää esimerkiksi ketä ystävää on näkemässä. Mä en itse asiassa edes ymmärrä, miten te, jotka ette suunnittele mitään ikinä näette ketään? Jos menoja ei sovita aikaisemmin niin miten saatte aikataulut yksiin niin helposti toisten kanssa? Liika suunnittelemattomuus ainakin tekee mun elämästä vain hankalaa säätämistä.
Mä pidän spontaaneista jutuista. Mua taas ahdistaa liian tiukka suunnittelu etukäteen. Töissä on ruukannut saada sitä lajia tarpeekseen. Mä en esimerkiksi kestä veljeni vaimoa, joka laatii tiukat ohjelmat koko perheelle monta viikkoa etukäteen. Kun haluaisin viettää veljeni kanssa hetken aikaa, hänen, perheen pääasiallisen elättäjän ja aikamiehen, pitää keskustella vaimonsa kanssa, että onkohan viikon päästä aikaa... ja sit saattaa kaksi tuntia lohjeta joskus iäisyyksien päästä. Minusta tällainen on silkkaa aikuisen ihmisen alentamista ja halveksuntaa.
Aina ei voi olla spontaani ja tehdä äkkinäisiä päätöksiä. Isot menot nyt on monesta syystä pakko suunnitella etukäteen. Mutta sellaiset ihmiset, jotka hämmentyvät seuraavalle päivälle olevasta kahvikutsusta, ovat rasittavia. Joko aikaa on tai sitten ei ole. Jos sitä ei ole koskaan, ihmissuhde nyykähtää. Se siitä.
Mäkin haluan tietää menot etukäteen, mielellään viimeistään aamulla. Varsinkin jos joku soittaa ja pyytää jonnekin lyhyellä varoitusajalla, eka reaktioni on yleensä aina ei, mutta puhelun jälkeen jonkin ajan kuluttua alkaa usein kaduttaa ja tulee olo, että olisin sittenkin halunnut lähteä. Minua ärsyttää tämä ominaisuuteni ja haluaisin olla spontaanimpi ihminen! Tuntuu että olen kovin jäykkä ja tylsä. Vanhempani olivat aivan samanlaisia ja muistan miten teininä otti päähän, kun päivät olivat tarkasti suunniteltuja rutiineineen ja aikataulusta ei saanut yhtään poiketa, kavereita ei voinut tulla lyhyellä varoitusajalla kylään vaan aina piti sopia ja hautoa ja varautua. Ja nyt olen itse ihan samanlainen...
Vierailija kirjoitti:
Mä pidän spontaaneista jutuista. Mua taas ahdistaa liian tiukka suunnittelu etukäteen. Töissä on ruukannut saada sitä lajia tarpeekseen. Mä en esimerkiksi kestä veljeni vaimoa, joka laatii tiukat ohjelmat koko perheelle monta viikkoa etukäteen. Kun haluaisin viettää veljeni kanssa hetken aikaa, hänen, perheen pääasiallisen elättäjän ja aikamiehen, pitää keskustella vaimonsa kanssa, että onkohan viikon päästä aikaa... ja sit saattaa kaksi tuntia lohjeta joskus iäisyyksien päästä. Minusta tällainen on silkkaa aikuisen ihmisen alentamista ja halveksuntaa.
Aina ei voi olla spontaani ja tehdä äkkinäisiä päätöksiä. Isot menot nyt on monesta syystä pakko suunnitella etukäteen. Mutta sellaiset ihmiset, jotka hämmentyvät seuraavalle päivälle olevasta kahvikutsusta, ovat rasittavia. Joko aikaa on tai sitten ei ole. Jos sitä ei ole koskaan, ihmissuhde nyykähtää. Se siitä.
Onko heillä pienet lapset? Silloinhan vaimon pitää olla käytettävissä "lapsenvahtina", siksi hänen kanssaan pitää neuvotella. Lapsettomilla tilanne on ihan eri.
Ennen lapsia spontaanit menot oli tosi kivoja, mutta nykyään jo lastenhoidollisista syistä ne sovitaan hyvissä ajoin.Toki puoliso voi jäädä kotiin lasten kanssa, mutta tuntuu kurjalta häippästä yllättäen jos on asennoiduttu yhteiseen iltaan perheen kanssa.
Olen kyllä aina ollut suunnitelmallinen, mutta nuorempana spontaanit menot kavereiden kanssa olikin säännöllisen normaaleja ja siten vähemmän "spontaaneja" kuin nykyään. Useimmiten yllätysmenot jää menemättä jos varoitusaika on liian lyhyt, vaikka teoriassa olisikin järjesteltävissä.
Ei oikeastaan. Minua ahdistaa enemmän se, että tiedän jonkun tapahtuman tai menon olevan tulossa ja melkein poikkeuksetta haluaisin perua menon olipa se kuinka kiva tahansa. Spontaanimpiin juttuihin lähden paremmin, kun en ehdi ahdistua niistä.