Lue keskustelun säännöt.
On se kivaa olla ruma ja nöyryytetty päivittäin
rumanainen.
21.07.2016 |
Eipä siinä. Liian usein, kun tulee ulkoa kotiin, joutuu istahtamaan hetkeksi koska on niin lamaantunut. Juuri äsken jotkut 10-12-vuotiaat pikkupojat otti musta kuvan, kun oon niin ruma. Sanoivat siis sen itsekin. Ja aika usein tota kadulla kuulee, näytän rumalta/hirveeltä/transulta. Miten rumuuden kanssa voi oppii elämään? Jos kukaan on nähnyt elokuvaa Elefanttimies, niin se kuvaa hienovarasella tavalla mun elämää. Rumia ihmisiä nöyryytetään, ei pidetä minkään arvoisina, jne.
Kommentit (60)
No ei itseasiassa oo käyttänyt alkoholia. Ei olla läheisissä väleissä.
En oo koulussa tai työelämässä just sen jatkuvan pilkan takia.
Ja oon kokeillu terapiaa, ei auta. Kuten jo sanoin, ei kukaan olis esim. hyvässä fyysises kunnossa jos hakattais joka päivä. Ei vaan vois voida hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
rumanainen. kirjoitti:
No ei itseasiassa oo käyttänyt alkoholia. Ei olla läheisissä väleissä.
En oo koulussa tai työelämässä just sen jatkuvan pilkan takia.
Ja oon kokeillu terapiaa, ei auta. Kuten jo sanoin, ei kukaan olis esim. hyvässä fyysises kunnossa jos hakattais joka päivä. Ei vaan vois voida hyvin.
Eivät ne koulussa jaksaisi kauaa pilkata. Toki se on älyttömän kamalaa, mutta opinnot voivat hyvinkin olla sen arvoisia?
HEL-NYC kirjoitti:
rumanainen. kirjoitti:
No ei itseasiassa oo käyttänyt alkoholia. Ei olla läheisissä väleissä.
En oo koulussa tai työelämässä just sen jatkuvan pilkan takia.
Ja oon kokeillu terapiaa, ei auta. Kuten jo sanoin, ei kukaan olis esim. hyvässä fyysises kunnossa jos hakattais joka päivä. Ei vaan vois voida hyvin.
Eivät ne koulussa jaksaisi kauaa pilkata. Toki se on älyttömän kamalaa, mutta opinnot voivat hyvinkin olla sen arvoisia?
Kyl ne jaksaa. Juokse ite se maratoni jos sua hakataan paljon joka päivä.
rumanainen. kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
rumanainen. kirjoitti:
No ei itseasiassa oo käyttänyt alkoholia. Ei olla läheisissä väleissä.
En oo koulussa tai työelämässä just sen jatkuvan pilkan takia.
Ja oon kokeillu terapiaa, ei auta. Kuten jo sanoin, ei kukaan olis esim. hyvässä fyysises kunnossa jos hakattais joka päivä. Ei vaan vois voida hyvin.
Eivät ne koulussa jaksaisi kauaa pilkata. Toki se on älyttömän kamalaa, mutta opinnot voivat hyvinkin olla sen arvoisia?
Kyl ne jaksaa. Juokse ite se maratoni jos sua hakataan paljon joka päivä.
Olet nähtävästi melko nuori (metaforistasi päätellen)? Näin 30v kokemuksella voin sanoa, että siitä huolimatta menisin. Minäkin kärsin koulukiusaamisesta 3. luokalta lukioon saakka. Ei silloin vielä seksuaalisesta häirinnästä edes puhuttu, mutta sitä se oli. Ihan hirvittävää, mutta sellaista se elämä joskus on. Katuisin kovasti, jos olisin jättänyt menemättä lukioon sen vuoksi.
Se on sinun elämäsi. Älä hukkaa sitä vain koska k-päitä ihmisiä löytyy.
Oletko nyt ihan varma, että ihmiset tirskuvat sinulle tai ottavat sinusta kuvia? Entäs jos ne pelaakin vaikka Pokemon Gota? Tai nauraa jollekin ihan muulle jutulle?
Kuulostaa nimittäin samalta mitä itse tunsin, kun sosiaalisten tilanteiden pelkoni oli pahimmillaan, olin varma että ihmiset nauraa minulle, koska olen jotenkin ruma tai tyhmä ja ottavat valokuvia. Todellisuudessa kukaan ei kiinnitä huomiota, kuten olen huomannut sen jälkeen kun sain terapiassa pääni kuntoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun metafora on ihan oleellinen. Ei sitä jatkuvaa pilkkaa vaan pysty ignooraa.
Ja oon varma, ne pojat sano että näytän rumalta, sitten yks sano "ota siit kuva" ja sit se otti ja sano "sain sen". Saan laidasta laitaan erilaista pilkkaa päivittäin, esim. juurikin noin, jotkut sanoo suoraan että näytän rumalta, jotkut kattoo ilkeesti jne. En kestä.
Varmaan vaan samaa kokenut pystyy ymmärtämään. Itse olen myös olemukseltani huvittava ja lähes joka päivä joku nauraa. Ovatpa aikuiset ihmisetkin kerran ottaneet kuvan!!
Se pilkka ja halveksunta on jotain sietämätöntä. Olen kuitenkin päättänyt olla erakoitumatta, tosin työelämästä suht hyvästä asemasta tipahdin osin tämän takia. Helvettiähän tää on, muttei auta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja ennen kuin joku kysyy, niin ikä jo lähes keski-ikä. On käyty terapiat, mietitty tyyliä ym., mutta tietyt piirteet ulkonäössä ja olemuksessa huvittavat ihmisiä eikä hienotunteiteisuutta saati empatiaa löydy useimmilta.
Paljon tsemppiä ap:lle!
Voi ei :-( Itse kun mietin, niin ei tule mieleen, että olisin koskaan nähnyt ihmistä, joka olisi mielestäni oikeasti ruma.
Ainoa joka tulee mieleeni on entinen esinaiseni, mutta hän oli niin uskomattoman ikävä ja v-mäinen ja ilkeä ihminen, että häntä yökötti katsoakaan koska inhosin ja vihasin häntä ihmisenä muuten niin paljon.
Aina muuten, vaikka on tavannut jonkun erikoisen näköisen ihmisen, niin jos luonne on ollut iloinen on se tehnyt ihmisestä viehättävän näköisen. Ranskassa on hyvä sanonta "jolie laide" jos oikein muistan, eli rumankaunis. Eli ihminen joka on persoonallisen ja sitä kautta viehättävän näköinen. Vähän kuin Gerard Depardieu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On se surullista, että eletään niin pinnallisessa maailmassa, että tuollaisella asialla on oikeasti väliä. Omassa kaveripiirissäni on monenlaisia ihmisiä, joita arvostetaan riippumatta ulkonäöstään, iästään, sukupuolestaan.
Ap, tarvitset elämääsi enemmän hyväksytyksi tulemisen kokemuksia. Kaikki lähtee siitä, että hyväksyt itsesi sellaisena kuin olet. Toki omaa ulkonäköään voi laittaa - vaikka plastiikkakirurgilla saakka, jos itseäsi varten sen teet. Muuta maailmaa ei kukaan meistä ole kuitenkaan velvoitettu mielistelemään ja sinulla on oikeus olla ylpeä itsestäsi. Kaikki lähtee siitä, että opit itse näkemään itsessäsi hyvää, välittämään itsestäsi ja rakastamaan itseäsi. Joidenkin ventovieraiden mielipiteistä ei tarvitse piitata, mutta luotettavaa ja hyvää lähipiiriä tarvitset ympärillesi - vähemmän pinnallisia ihmisiä, jotka arvostavat sinua hyvien luonteenpiirteidesi jne. perusteella.
Voimia joka tapauksessa. Häntä pystyyn ja kohti uusia tuulia rohkeammin mielin! :)
Varmasti erittäin rankkaa tässä ulkonäkökeskeisessä kulttuurissa sinulla, ap! Kirjoituksesi herätti minut.
Tämä ulkonäkökeskeisyys on armotonta: kenelläkäön ei saisi olla mitään kauneusnormista poikkeavaa kuten esim. vatsaa, ryhtiongelmia, paksuja sääriä saatikka epäsymmetrisiä kasvoja. Luulen, että nuo sinun ulkonäköäsi pilkkaavat ihmiset pelkäävät omia vikojaan ja piilottavat pelkonsa piljan taakse. Kyse on heidän omista ongelmistaan.
Lapsilla se on ajattelemattomuutta ja huonoa käytöstä.
On todella ikävää, että ainoana ratkaisuna on se, että sinun täytyy mukautua normeihin ja käydä kirurgisissa toimenpiteissä. Se on väärin! Ymmärrän sinua, koska olen ollut koulukiusattu enkä päässyt asemastani pois ennen kuin muutin ulkonäköäni. Vasta sitten, kun tiesin ettei minussa oikeasti ole mitään pilkattavaa, uskaksin nostaa pääni pystyyn. Itsetunnon menettäminen on se pahin juttu. Jos on hyvä itsetunto, on oikeastaan ihan sama miltä näyttää. Mutta jos koko ajan saa lyttäävää palautetta, on mahdotonta kulkea pää pystyssä.
Sympatiani ovat puolellasi, ap. Minä osaltani teen sen, että kasvatan lapseni hyvin ja myös muiden lapsia (olen opetusalalla).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä kohtalotoveri. Tai no ei mulle tuntemattomat sentään ole muistaakseni huudelleet, mutta ihmiset PELKÄÄ mua koska olen niin vastenmielisen näköinen, ja muutamat kaverini kokevat myöskin asiakseen tehdä selväksi mielipiteensä ulkonäöstäni aina tasaisin väliajoin.
Tuntuu pahalta kun tietää, ettei tule koskaan saamaan parisuhdetta, ainakaan sellaista missä minua rakastettaisiin oikeasti. Olisinpa edes sisäisesti kaunis, mutta katkeroitumisen myötä sisimpänikin on tätä nykyä läpimätä ja inhottava.
Joo, eipä tää kivaa oo. Ku on liikaa pyydetty, et sais ees ulkona kulkee rauhassa. Ja vielä se, et oon niin silmäänpistävän ruma et jopa lapset ilkkuu. En voi edes kuvailla, millaseks tunnen itteni kaikkien muiden keskellä. Se on niin järkyttävää. Joka päivä on niin kamalaa.
Mä en aio edes yrittää tutustuu kehenkää, turhaa tän näkösenä ku mua joko pelätään tai sit oksetan/huvitan muita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
rumanainen. kirjoitti:
No en mä julkiselle puolelle pääse, kun ei oo fyysisiä terveydellisiä syitä miks leikkauksia tarvis. Mutta saan jonkun verran (en tosin merkittävästi) korvausta niistä plastiikkakirurgisista toimenpiteistä, oon siis jo käynyt tapaamassa yhtä.
Ja Vierailija 26, hyvä, että pystyt hyväksyy ittes sellasena kun oot. Ei munkaan tavote oo olla kaunis vaan ihan tavallinen, ei huomiota herättävä, sellanen et saan rauhas kulkee ulkona.
Tämä, haluaisin olla ihan tavallisen näköinen, sellainen jonka ulkonäön perusteella eivät ihmiset tekisi mitään omia päätelmiään minusta, jotka ovat kohdallani hyvin yllättäen, hyvin negatiivisia. Olen siis keskivertoa rumempi, leikkauksillakaan minusta ei saisi klassista kaunotarta eikä minua sellainen kiinnosta, kauniita ihmisiä on kyllä kiva katsella, ei siinä mitään mutta leikkauksilla minusta saisi edes normaalimman näköisen mutta minulla ei valitettavasti ole sellaisiin ole varaa, olenkin harkinnut itsemurhaa tämän ulkonäköni takia, se masentaa minua todella paljon. Ihan jo asiakaspalvelutilanteissakin sen huomaa, että miten eriarvoista kohtelua saan keskivertoihmiseen verrattua. Palvelu on nuivaa, ihan sama minne menee. Olinpa vuosia sitten käymässä apteekissa toisella paikkakunnalla, siellä oli kaksi naispuolista farmaseuttia, johta räjähtivät heti räkänauruun minut nähtyään. Tuo tilanne tuntui niin helvetin pahalta että ihan henkeä ahdisti, olo oli ihan hirveä, olisi tehnyt mieli kuolla, hävetti niin paljon. Siksipä yleisillä paikoilla liikkumista olenkin rajoittanut huomattavasti, en liiku nykyään juuir missään. Sosiaalisen elämän voin tällä naamalla unohtaa ihan kokonaan, seurustelusuhteista puhumattakaan. Olen ajatunut hirveään umpikujaan josta ei tunnut olevan minkäänlaista ulospääsyä.
Aika huono kasvatus jos haukkuu noin vaan rumaksi.. Kuinka edes kehtaavat?
Ymmärrän sinua ap. Olen kuullut rumaksi haukkumista lapsesta alkaen. Piinallisinta oli murrosiässä ja parikymppisenä. Toivottavasti sinua edes vähän lohduttaa se ajatus että oikeasti näin yli 40v.olen jo pitkään ollut irti tietoisuudesta oman rumuuden suhteen. On täytynyt rakentaa itsen ja toisten arvostus aivan muulle kuin pinnalliselle perustalle mikä tekee todella hyvää ihmiselle loppujen lopuksi. Sitä paitsi rumakin nainen muuttuu näkymättömäksi ikääntyessään, kukaan ei ole pitkään aikaan nimitellyt. Nykyään osaisin kyllä pitää puoliani ihan eri tavalla. Voimia kohtalonsisaret!
Vierailija kirjoitti:
rumanainen. kirjoitti:
No en mä julkiselle puolelle pääse, kun ei oo fyysisiä terveydellisiä syitä miks leikkauksia tarvis. Mutta saan jonkun verran (en tosin merkittävästi) korvausta niistä plastiikkakirurgisista toimenpiteistä, oon siis jo käynyt tapaamassa yhtä.
Ja Vierailija 26, hyvä, että pystyt hyväksyy ittes sellasena kun oot. Ei munkaan tavote oo olla kaunis vaan ihan tavallinen, ei huomiota herättävä, sellanen et saan rauhas kulkee ulkona.
Tämä, haluaisin olla ihan tavallisen näköinen, sellainen jonka ulkonäön perusteella eivät ihmiset tekisi mitään omia päätelmiään minusta, jotka ovat kohdallani hyvin yllättäen, hyvin negatiivisia. Olen siis keskivertoa rumempi, leikkauksillakaan minusta ei saisi klassista kaunotarta eikä minua sellainen kiinnosta, kauniita ihmisiä on kyllä kiva katsella, ei siinä mitään mutta leikkauksilla minusta saisi edes normaalimman näköisen mutta minulla ei valitettavasti ole sellaisiin ole varaa, olenkin harkinnut itsemurhaa tämän ulkonäköni takia, se masentaa minua todella paljon. Ihan jo asiakaspalvelutilanteissakin sen huomaa, että miten eriarvoista kohtelua saan keskivertoihmiseen verrattua. Palvelu on nuivaa, ihan sama minne menee. Olinpa vuosia sitten käymässä apteekissa toisella paikkakunnalla, siellä oli kaksi naispuolista farmaseuttia, johta räjähtivät heti räkänauruun minut nähtyään. Tuo tilanne tuntui niin helvetin pahalta että ihan henkeä ahdisti, olo oli ihan hirveä, olisi tehnyt mieli kuolla, hävetti niin paljon. Siksipä yleisillä paikoilla liikkumista olenkin rajoittanut huomattavasti, en liiku nykyään juuir missään. Sosiaalisen elämän voin tällä naamalla unohtaa ihan kokonaan, seurustelusuhteista puhumattakaan. Olen ajatunut hirveään umpikujaan josta ei tunnut olevan minkäänlaista ulospääsyä.
Miltä näyttää keskivertoa rumempi nainen, jonka nähtyään farmaseutit räjähtävät nauruun? Olisiko netissä jonkun samantyyppisen kuva?
Kun ihan rehellisesti en ole koskaan huomannut (peruskoulua lukuunottamatta), että kukaan nauraisi kenenkään ulkonäölle, saati mainitsisi siitä tai ottaisi kuvaa. Olen kuitenkin nähnyt ja liikkunut todella erikoisen näköisten ihmisten kanssa. Mm. naisen, jolla oli kasvoissaan aviomiehensä jäljiltä vaan suuaukko ja sieraimet. Kukaan ei koskaan nauranut. Pienet lapset joskus pelästyivät. Ja lukiossa paras ystäväni oli, kauniisti sanottuna tavallisesta poikkeava kasvoiltaan. Kukaan ei selvinpäin hänelle koskaan sanonut mitään pahaa. Yksi kerran humalassa ehdotti nenäleikkausta.
En todellakaan sano, ettei sellaista tapahtuisi. Mutta kuinka useasti sellaista tapahtuu ja minkälaisissa paikoissa? Onko se jatkuvaa? Oletteko varmoja, ettei kyse ole jostain muusta? Olen minäkin joskus nauranut ystävieni tai sisarusteni kanssa jollekin inside-jutulle ja sillä ei ole ollut mitään tekemistä esim. ohikulkevien ihmisten kanssa.
Noista leikkauksista vielä: pitkään haaveilin korjausleikkauksista. Ei ollut mahdollisuutta, ja nyttemmin olen tavallaan ylpeä siitä että olen pärjännyt ja voinut lopulta hyvin ihan sellaisena kuin olen. Lähipiirissä on varoittava esimerkki tytöstä joka pakkomielteisesti leikkautti itseään eikä koskaan ollut tyytyväinen. Lopputuloksena taloudellinen, henkinen ja fyysinen vararikko. Ehkä ääriesimerkki mutta tarkoitan sitä ettei leikkauksellakaan aina saa itsetuntoa.
Terapiaan?Sen sijaan että kerjäät täällä sääliä, hoida itsetuntosi kuntoon. Koko maailman mielipide sinusta ei ole satunnaisen vastaantulevan idiootin mielipide.
Oppii rumuuden kanssa elämään, kattelee vaan harvoin peiliin - terkuin toinen rumilus