Luettele tänään tekemäsi kotityöt!
Montako perheenjäsentä on taloudessasi asuu? Onko lemmikkejä?
Kommentit (55)
Lomalla, perheessä kaksi aikuista, kaksi lasta ja kaksi lemmikkiä. Pesin mattoja pihalla jo toista päivää, nyt kaikki pesty, maalasin puutarhakalusteita, leikkasin nurmikon, täytin pesukoneita (pyykin, astian-), imuroin koirankarvoja, laitoin lihapullia ja laiskottelin kahvia juoden ja kirjaa lukien puutarhassa. Kiva aurinkoinen päivä.
Tiskikone pyöritetty tänään kolmesti kun leivontapäivä. Leiponut: 2 juustokakkua, kanapiirakan ja pikkuleipiä (viikonloppuna juhlat). Pesin ikkunat, silitin juhlavaatteet, ja liinat,tein lounaan ja päivällisen, varaston siivous tuli puolivahingossa kun etsin kahvikuppeja. Ai niin imuroin ja pesin vessat. Kohta pihahommia, nyt oli kahvitauko :D
Käytin koiran lenkillä ja petasin sängyn.
Eilen noiden lisäksi vein roskat (kolme pussia) ja siivosin koirankakat pihalta.
Tyhjensin tiskikoneen, tein ruoan ja jälkkäriksi mansikkakakkua, pesin koneellisen pyykkiä.
Nyt oikaisen hetkeksi ja sitten siivoan keittiön sotkut ja lapset raivaa olkkarin jos siellä on jotain, sitten vielä käyn kastelee kukat ja kasvimaan.
Ei näinä työpäivinä muuta ehdi, ollaan lasten kanssa kotona vasta puoli kuudelta.
Kaadoin puita lämmitystä varten. Kävin nostamassa verkot ja katiskat. Perkasin kalat ja suorin verkot. Kävin kunnostamassa yhteistä tietä taloomme. Kävin mustikassa ja poimin samalla sieniä huomista kadtiketta varten.
Mutta HUPS. Mikään noista ei olekaan kotityötä Tilastokeskuksen ja EU:n kotityömääritelmään mukaan. Joten kotitöitä tein vain talon sisällä.
M47
Taloudessa minä, puoliso ja alivuokralainen. Olen kesälomalla ja viimeisellä kolmanneksella raskaana. Alivuokralainen muuttaa elokuussa pois, onneksi.
Pesin koneellisen pyyhepyykkiä, kävin kävellen kaupassa hakemassa jauhoja, leivoin sämpylöitä ja pakastin niistä osan, keräsin kaksi kulhoa viinimarjoja ja pakastin ne, siivosin keittiöstä leipomisen jäljet, ja laitoin pyykit kuivamaan.
Tänään oli enää vähän hommia, kun siivosin koko viikonlopun ja alkuviikon alivuokralaisen yhteisiin tiloihin jättämiä sotkuja. Ollaan oltu miehen kanssa pois kotoa koko kesä, lomalla ja töissä muilla paikkakunnilla. Hermo menee, kun aikuinen ihminen ei osaa edes omia sotkujaan siivota.
Vierailija kirjoitti:
Kävin ruokakaupassa ja ostamassa muksulle fillarin. Säädin satulan kohdalleen. Nostin kuivat matot sisälle.
Tiskikone täytyy vielä tyhjentää ja täyttää uudelleen. Mies on huolehtinut ruuanlaitosta ja kerännyt vadelmat, sillä aikaa kun mä olen järjestänyt yhdet hautajaiset.
Lomalla ollaan, eilen oltiin päiväreissulla, sillä nuo tiskit on päässeet kerääntymään pöydälle.
Minä, mies ja koululainen.
Ai niin... Kävin samalla ostosreissulla myös paikkauttamassa auton renkaan ja vaihdoin iltapäivällä vararenkaan pois auton alta. Tuon kai olisi kuulunut olla miehen hommaa?
Kaksi peittoa pesty. Poimittu punaviinimarjoja ja leikattu orapihlaja-aitaa sekä laitettu ruokaa. Muuten laiskoteltu ja luettu kirjoja.
Siivosin (tai lähinnä järjestin) oman huoneeni, laitoin kissoille ruokaa ja siivosin niiden ruokapaikan. Olen 17-vuotias eli asun vielä kotona, perheessä 6 jäsentä, 2 kissaa.
Siivonnut kissojen kaksi hiekkalaatikkoa, laittanut pyykit kuivumaan ja kastellut kasvit.
Äsken keräsin myös astiat tiskikoneeseen, kohta vielä se päälle.
Tarkoitus olisi tänään vielä siivota vessa, jos nyt jaksan.
On tässä kaupassakin käyty töitten jälkee ja eläimet ruokittu ja koirat ulkoilutettu mutta ei ne ole musta kotitöitä - mutta kerta muutkin ne luettele niin miksikäs en minäkin. :)
Yksin asun. On kaksi koiraa ja kissaa.
- viikkasin pyykit pois kuivaustelineeltä (heitin ne sohvalle)
- pesin koneellisen pyykkiä ja ripustin ne kuivumaan
- hain kuivat pyykit kuivaushuoneesta (ja nakkasin nekin sohvalle kasaan)
- tiskasin astiat (kunnes tuli iltapäivä ja uudet tiskit jäi tiskipöydälle)
- lakaisin lattian harjalla (enimmät hiekat)
- pyyhin sata kertaa ruokapöydän ja tasot (kunnes iltapäivän jälkeen sekin jäi tekemättä)
Keittiössä pieni sotku, vaatevuori odottaa sohvalla, eteisessä on takit ja kengät levällään, paskalta haiseva roskapussi viemättä, lattiat täynnä hiekkaa puistoreissun jälkeen ja vessatkin pitäs siivota, mut emmä jaksa.
Tein ruokaa, viikkasin pyykit kaappii, pesin koneellisen pyykkiä ja ripustin kuivumaan. Siivosin tavaroita paikalleen. Petasin sängyn. Siinä mitä aamulla ennen koko päivän menoja ehti tekemään.
Minä, mies, kaks lasta ja pari kania
Pesin koneellisen valkoista pyykkiä ja toisen sinistä pyykkiä. Tein ruokaa, tiskasin. Ajoin nurmikon, hoidin kukkia, nypin rikkaruohoja, pesin koko postilaatikko rivin ( 6 postilaatikkoa) olin annas -likkana, kun mies teki autotallin kattoa ( annas vasara, annas vatupassi jne.). Perheessä kesätöissä käyvä opiskelija, mies ja minä.
Perheessä vanhemmat, kolme lasta ja koira. Mies ei ole tänään kotona, me muut lähdettiin kotoa seitsemältä ja tultiin kotiin puoli kuudelta. Laitoin ruuan ja siivosin jäljet, laitoin tiskikoneen pyörimään. Liotin valkoiset shortsit tahranpoistoaineessa (ruohotahran vuoksi) sekä pesin ja laitoin kuivumaan valkopyykit. Kitkin porkkanapenkin. Kastelin kukat. Hoidin lasten iltahommat (iltapala+pesut+iltasatu) ja laitoin nukkumaan. Käytin koiran parilla pikkulenkillä. Paljon hommia, mutta mihinkään ei mennyt kovin pitkää aikaa. Nyt ehdin itsekin jo istahtaa.
Hoitovapaalla. 2 lasta ja vanhemmat. Ei lemmikkejä. Mökkireissulla kertyneiden pyykkien lajittelu, pyykkitelineen tyhjennys (vaatteiden viikkaus), yhden koneellisen pesu ja ripustus kuivumaan. Yläkerran imurointi, tavaroiden järjestely. Tiskikoneen tyhjennys ja täyttö. Laskujen maksu (kotityö?). Ruoat ja välipalat x 5, ruokapöydän tyhjennys, käsitiski. Ja tietysti ei-kotityönä lasten kanssa leikkiminen ja ulkoilu. Tunnin kuluttua lapset nukkumassa, töllö auki tai kirja käteen 😊