Kertokaa suurin elämänkriisinne josta selvisitte

Late Karhuvaara palkattiin Mtv:lle. Kriisi ratkesi maanantaina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tapoin ihmisen en jäänyt kiinni pelkäsin  sitä, tästä kun selvisin selviän kaikesta.

Enää en voi saada tuomiota, joten olen turvassa.

Anteeksi ja kiitos

M.M

Sinä luulet olevasi turvassa, mutta todellakin voit saada ja tulet saamaankin siitä tuomion, eli sen mitä ansaitsetkin. Eli siihen asti kun jäät kiinni, elät pelossa. Et ole selvinnyt yhtään mistään, joten turhaan sellaista itsellesi uskottelet.

Niinhän sitä sanotaan, että jos esim samasta rikoksesta on pidätettynä useampia henkilöitä kuin yksi, vain syyllinen nukkuu yönsä.

Lapsena käytettiin seksuaalisesti hyväksi. hoidin hyvin pienestä psyykkisesti sairastunutta äitiäni, minua koulukiusattiin erittäin rankasti, läheinen ihminen teki itsemurhan, sairastuin vakavasti, muutin hyvin nuorena pois kotoa, yksin ja tyhjän päälle, minut raiskattiin teininä, sain lapsen väkivaltaisen miehen kanssa, menetin lapsen huoltajuuden koska sairastuin psykoosiin, yritin tappaa itseni useita kertoja, kasasin itseni ja olin taas äiti lapselle, yksin ja ilman tukiverkostoa, jouduin psykiatriselle osastolle, jossa olen viettänyt aikuisiällä lähes vuoden bipolaarihäiriön vuoksi, joitain asioita mainitakseni. Tästä kaikesta huolimatta olen opiskellut, saanut vakituisen työpaikan jo teininä, tehnyt työtä lähes 20 vuotta kunnes jäin sairaseläkkeelle. Pidin aina sairaslomaa vain sen ajan kun olin osastolla, sen jälkeen palasin töihin ja hoidin aina työni kunnolla. Sain uuden mahdollisuuden perheeseen ja niin terveeseen elämään, kuin se minulle on mahdollista. Olen ollut huono äiti sairastaessani, mutta myös tosi hyvä äiti ollessani terve. Olen oppinut pyytämään ja saamaan apua. Olen nauranut enemmän kuin itkenyt. Terveyttä on ollut paljon enemmän kuin sairautta. Lapseni ovat kasvaneet tasapainoisiksi ja vahvoiksi aikuisiksi. Kriisit ovat hioneet avioliittoni vahvaksi kallioksi, rakastamme yhä vuosien jälkeenkin toisiamme hyvin syvästi.

Tämä tie minun piti kulkea, koska muuten tämä ei olisi minun elämäni.

Nyt. Olen yksinäinen syrjäytynyt.

Asutko missä päin? Itselläni periaatteessa miltein samanlainen tilanne. Olisi mukava vaihtaa ajatuksia kanssasi 

Asun satakunnassa

Lapsuudenkotini oli täynnä henkistä välivaltaa uskonnon nimissä. Jätin uskonnon tultuani täysikäiseksi ja menetin suurimman osan siihen astisista ystävistäni, sukulaisista ja jopa perheenjäsenistä.

Rakastuin noihin aikoihin mieheen ja menin naimisiin hänen kanssaan. Saimme pari lasta. Mies muuttui vuosien varrella ja sairastui masennukseen, jota hoiti alkoholilla ja huumeilla. Lopuksi hän rupesi hakkaamaan minua ja suhde erosimme.

Omaisuutemme jaettiin käräjillä. Lasten huoltajuus tuli minulle pitkän käräjöinnin jälkeen. Mies ei ole puhunut minulle sanaakaan eron jälkeen eli viiteen vuoteen. On tosi raskasta olla yhteishuoltaja moisen kanssa.

Miehen uusi puoliso yritti pahoinpidellä minut käräjöinnin aikana, mutta en voi todistaa tätä mitenkään. Sana vastaan sana. Hän mustamaalaa minua lapsillemme. Olemme tavanneet yhteensä kaksi kertaa. Hän on tehnyt minusta kuusi rikosilmoitusta, mutta yksikään ei ole johtanut esi- tai rikostutkintaan.

Olen akateeminen heikosti kaupungissamme työllistävällä alalla (koulutuspaikkakunta). En voi muuttaa pois kotipaikkakunnaltamme töiden perässä lasten huoltajuuskuvioiden takia. En raaski lähteä käräjöimään asiasta taas.

Minulta poistettiin rintasyöpäkasvain keväällä ja tällä hetkellä elän asian kanssa päivä kerrallaan.

Jos jotakin positiivista, niin tilanteesta huolimatta meillä on uuden puolisoni kanssa kiva ja rakkaudentäyteinen uusioperhe, meillä on ihana koti ja tällä hetkellä ei ole taloushuolia.

Kaikkea sitä... Terveiset tunnistaneille.

Vierailija kirjoitti:

Lapsuudenkotini oli täynnä henkistä välivaltaa uskonnon nimissä. Jätin uskonnon tultuani täysikäiseksi ja menetin suurimman osan siihen astisista ystävistäni, sukulaisista ja jopa perheenjäsenistä.

Rakastuin noihin aikoihin mieheen ja menin naimisiin hänen kanssaan. Saimme pari lasta. Mies muuttui vuosien varrella ja sairastui masennukseen, jota hoiti alkoholilla ja huumeilla. Lopuksi hän rupesi hakkaamaan minua ja suhde erosimme.

Omaisuutemme jaettiin käräjillä. Lasten huoltajuus tuli minulle pitkän käräjöinnin jälkeen. Mies ei ole puhunut minulle sanaakaan eron jälkeen eli viiteen vuoteen. On tosi raskasta olla yhteishuoltaja moisen kanssa.

Miehen uusi puoliso yritti pahoinpidellä minut käräjöinnin aikana, mutta en voi todistaa tätä mitenkään. Sana vastaan sana. Hän mustamaalaa minua lapsillemme. Olemme tavanneet yhteensä kaksi kertaa. Hän on tehnyt minusta kuusi rikosilmoitusta, mutta yksikään ei ole johtanut esi- tai rikostutkintaan.

Olen akateeminen heikosti kaupungissamme työllistävällä alalla (koulutuspaikkakunta). En voi muuttaa pois kotipaikkakunnaltamme töiden perässä lasten huoltajuuskuvioiden takia. En raaski lähteä käräjöimään asiasta taas.

Minulta poistettiin rintasyöpäkasvain keväällä ja tällä hetkellä elän asian kanssa päivä kerrallaan.

Jos jotakin positiivista, niin tilanteesta huolimatta meillä on uuden puolisoni kanssa kiva ja rakkaudentäyteinen uusioperhe, meillä on ihana koti ja tällä hetkellä ei ole taloushuolia.

Kaikkea sitä... Terveiset tunnistaneille.

Sori, asiavirhe. Siis pääasiallinen huoltajuus tuli minulle, mutta en ole yksinhuoltaja. Lapset käyvät isänsä luona yhden vkonlopun kuussa.

Vierailija kirjoitti:

Menetin suht nuorena kohtuni, enkä voi koskaan saada lapsia.

Tsemppiä aloittajalle. Löydät varmasti vielä hyviä ihmisiä ympärillesi. Iloitse pienokaisestasi. Valoa tulevaisuuteen!

Mulle kävi samoin. Ap:lle sanoisin, että hakeudu muiden äitien seuraan. Olet hyvin nuori ja tarvitset kokeneempaa vertaistukea. Unohda ne miehet nyt toistaiseksi.

Isä sairastui vakavasti ja melkein kuoli. Sairauden seurauksena vammautui ja on täysin hoidettava. Olin 20v. Äiti väsyi ja vanheni hetkessä vuosia. Jouduin ottamaan vastuun perheestä ja hoitamaan laskut, siivouksen yms. Samaan aikaan kärsin vakavasta unettomuudesta. Olin todella surullinen, vihainen ja turhautunut. En uskonut että asiat kääntyisivät parhain päin mutta niin kävi.

-Ammattilaisuuden kynnyksellä jo maajoukkueeseen valittuna rikoin polveni treeneissä.

-Puolison sekoaminen pienimmän lapsemme ollessa vajaa vuoden

-puolison sairaalajakson aikana oli hänen kaupunkiosoitteeseen (vuokra-asunto) tullut vakuutus maksu joka oli jäänyt sitten meiltä maksamatta. Muuntimeen tuli joku häikkä mikä sytytti palon ja talomme paloi. Jäi vain velat.

Ero (mies haki) ja yksinhuoltajaksi jääminen

Koulukiusaaminen, seksuaalinen väkivalta ja erinäiset mielenterveysongelmat ja pelkotilat. Osan näistä kanssa tappelen edelleen vähän, mutta jaksan silti elää päivästä toiseen.

20 vuoden huumeura josta reilut 10 vuotta suonensisäisiä päivittäin. Menetetyt ja pilatut ihmissuhteet, rikokset, rangaistukset, väkivalta, yliannostukset, kavereiden kuolemat, vieroitusoireet, psyykkiset ongelmat, fyysiset ongelmat, sairaudet, romahtanut verenkierto, menetetyt työpaikat jne jne.

vauvani kuolema, oma fyysinen ja psyykkinen sairastuminen ja läheisten sairastumiset. kaikki tapahtuivat yllättäen ja puolen vuoden sisällä.

Lapsen kuolemasta ei selviä koskaan, mutta nyt näen jo elämän valoisempana ja pystyn pitämään hauskaa ja nauttia elämästä, vaikka suru sitä aina tulee varjostamaankin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sain vuodeksi työpaikan Pariisissa. Asuminen oli ilmaista ja maksoin verot Ranskaan, joten käteen jäi paljon. Minun oli tarkoitus olli siellä töissä 3-4 vuotta, mutta se jäi vuoden pestiksi.

Paluu Suomeen on kauheaa. Tulin jouluna rännän ja lumen keskelle. Kaikkialla harmautta, synkkyyttä ja pääministerinä on STUBB! En ollut seurannut Suomen uutisia yhtään koko Ranskanvuotenani. Rakastin siellä asumista. Olen sivistynyt ihminen, joten elämäni oli konsertteja, oopperaa ja historiallisia nähtävyyksiä koko Eteläisessä Euroopassa. 

Ja Helsinki, tuo kämäinen, ruma, venäläinen kaupunki, jossa tunsin joka ikisen paikan kuopankin asfaltissa. Inhosin sitä.

Mutta selvisin vaan. En vieläkään pidä Helsingistä, mutta kohtalolleen ei kukaan mitään voi.

Voin ulkosuomalaisena tähän samaistua täysin. En osaisi koskaan kuvitella paluutani Suomeen. Uudessa kotimaassani rahat riittää: siivooja käy kerran viikossa (100e/kk), illallinen syödään ravintolassa 1-3 kertaa viikossa ja lentoliput Eurooppaan ovat alle 100e. Viikonloput menee rannalla ja uidessa sekä sukeltaen. Joogaan omalla terassilla aamuauringossa. Koti on 2 makuuhuonetta, iso terassi, meri lähellä, poreammas ulkona ja kaikki mukavuudet. Voin vaan kuvitella sitä Suomeen paluuta jos joskus on pakko. Räntää, kylmää ja helvetin kallista kaikki - ei kiitos. Ja ne ihmiset... kylmät, jurot, epäkohteliaat, katkerat, vihaiset.

Heh, hassua, minä sanoisin helvetin kalliista eteenpäin kaikki samat asiat Pariisista. Minäkään en erityisemmin pidä Helsingistä, mutta Tampere ja Lappi ovat sydäntäni lähellä. Hieman ovat tietysti erilaisia kuin Pariisi, mutta viihdyn molemmissa silti paljon, paljon paremmin.

Vierailija kirjoitti:

Sain vuodeksi työpaikan Pariisissa. Asuminen oli ilmaista ja maksoin verot Ranskaan, joten käteen jäi paljon. Minun oli tarkoitus olli siellä töissä 3-4 vuotta, mutta se jäi vuoden pestiksi.

Paluu Suomeen on kauheaa. Tulin jouluna rännän ja lumen keskelle. Kaikkialla harmautta, synkkyyttä ja pääministerinä on STUBB! En ollut seurannut Suomen uutisia yhtään koko Ranskanvuotenani. Rakastin siellä asumista. Olen sivistynyt ihminen, joten elämäni oli konsertteja, oopperaa ja historiallisia nähtävyyksiä koko Eteläisessä Euroopassa. 

Ja Helsinki, tuo kämäinen, ruma, venäläinen kaupunki, jossa tunsin joka ikisen paikan kuopankin asfaltissa. Inhosin sitä.

Mutta selvisin vaan. En vieläkään pidä Helsingistä, mutta kohtalolleen ei kukaan mitään voi.

Hmm, jäiköhän sulla osa veroista maksamatta? Olen nimittäin maksanut veroja vuosia vuorotellen niin Suomeen kuin Ranskaankin, eikä ranskalainen verotus ole todellakaan kevyempää. Suoraan palkastahan vähennetään ennakonpidätyksenä vain ns. sosiaalimaksut, mutta verot maksetaan sitten jälkikäteen. Tämän vuoksi joka palkasta kannattaa säästää vähän. 

Lapsuus meni ongelmaperheessä enkä vieläkään ole päässyt irti vanhempieni vallasta. Seurauksena oli heikko itsetunto, mikä on sitten rajoittanut toimintakykyäni vähän kaikessa. Ammatillinen epäonnistuminen on kai silti ihan omaa syytä. Ei siis ole ollut mitään selvästi nimettävissä olevaa kriisiä vaan tällaista elämänmittaista hivutusta.

pienenä koululaisena äidin sairastuminen psykoosiin, koulun vaihto ja muutto sukulaisille ja mummon kuolema samaan aikaan. Nyt kun ne tuohon kirjoitin niin en ihmettele miksi edelleen kärsin tietyistä ongelmista, siihen aikaan kun lapsille ei taidettu mitään apua edes tarjota.

Myöhemmin koulukiusaaminen. Äidin sairastuminen uudelleen. Sekosin itsekin ja melkein syrjäydyin.

Muutama hyvä vuosi välissä. Sitten kamala anoppi. Sitten äidin sairastuminen syöpään, lapsen sairastuminen.

Ei oikein jaksa uskoa, että elämä kantaa loppuun asti ilman katastrofeja, vaikka nyt elämässä on paljon hyvääkin.

Masennus

Nykyään alkaa ahdistaa nii maan perkuleesti jos jossain tuoksuu se sama comfortin huuhteluaine jota käytin masennuksen aikaan, sen tuoksu tuo niin elävästi muistot mieleen.

Hometalo miehen kanssa, kaupan purku onnistui. Neljä sukulaista haudattu samana vuonna. Ollaan lujituttu yhdessä mutta aviokriisi on yhä kova.