Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kertokaa suurin elämänkriisinne josta selvisitte
Surullinen
18.07.2016 |
Erosin puoli vuotta sitten miehestä joka hakkasi minua ja petti. Nyt puoli vuotta mennyt ja edelleen kauhea ikävä. Vauvamme oli 7kk kun tämä tapahtui ja eron jälkeen en ole kuullut hänestä muuta kuin että aloitti uuden suhteen ja on onnellinen. Vieläkin mietin päivittäin ja ikävöin häntä. Muuten hän oli mahtava ihminen ja kaikkea mitä olen halunnut. Hän jäi hänen äitinsä ja siskoni olivat elämäni tärkeimmät ihmiset ja nyt mennyt välit kaikkiin. Tukiverkkoa ei ole ja kaikki kaveritkin jättäneet. Haluaisin perheen kavereita ja poikaystävän mutta nyt kesä mennyt oikeastaan vauvan kanssa kaupungissa yksin kävellen kellään puhumatta :( En ymmärrä miten löytäisin ketään kaveria tai miestä joka ei pettäisi hakkaisi ja olisi vielä ok näköinenkin. Olen niin yksinäinen.
T. 21v aloittaja.
Kertokaa omia tarinoitanne
Kommentit (120)
Vierailija kirjoitti:
Tapoin ihmisen en jäänyt kiinni pelkäsin sitä, tästä kun selvisin selviän kaikesta.
Enää en voi saada tuomiota, joten olen turvassa.
Anteeksi ja kiitos
M.M
Henkirikos ei vanhene ikinä. Pieni tieto sinulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sain vuodeksi työpaikan Pariisissa. Asuminen oli ilmaista ja maksoin verot Ranskaan, joten käteen jäi paljon. Minun oli tarkoitus olli siellä töissä 3-4 vuotta, mutta se jäi vuoden pestiksi.
Paluu Suomeen on kauheaa. Tulin jouluna rännän ja lumen keskelle. Kaikkialla harmautta, synkkyyttä ja pääministerinä on STUBB! En ollut seurannut Suomen uutisia yhtään koko Ranskanvuotenani. Rakastin siellä asumista. Olen sivistynyt ihminen, joten elämäni oli konsertteja, oopperaa ja historiallisia nähtävyyksiä koko Eteläisessä Euroopassa.
Ja Helsinki, tuo kämäinen, ruma, venäläinen kaupunki, jossa tunsin joka ikisen paikan kuopankin asfaltissa. Inhosin sitä.
Mutta selvisin vaan. En vieläkään pidä Helsingistä, mutta kohtalolleen ei kukaan mitään voi.
Voin ulkosuomalaisena tähän samaistua täysin. En osaisi koskaan kuvitella paluutani Suomeen. Uudessa kotimaassani rahat riittää: siivooja käy kerran viikossa (100e/kk), illallinen syödään ravintolassa 1-3 kertaa viikossa ja lentoliput Eurooppaan ovat alle 100e. Viikonloput menee rannalla ja uidessa sekä sukeltaen. Joogaan omalla terassilla aamuauringossa. Koti on 2 makuuhuonetta, iso terassi, meri lähellä, poreammas ulkona ja kaikki mukavuudet. Voin vaan kuvitella sitä Suomeen paluuta jos joskus on pakko. Räntää, kylmää ja helvetin kallista kaikki - ei kiitos. Ja ne ihmiset... kylmät, jurot, epäkohteliaat, katkerat, vihaiset.
Mutta hei, ole onnellinen siitä, että olet itse erinomaisen täydellinen ihminen, ja elät täydellistä elämää maassa, jossa porskutat paikallista väestöä huomattavasti suuremmilla tuloilla! Kaikkia tähän ketjuun kirjoittaneita, dramaattisia vastoinkäymisiä ja kriisejä kokeneita ihmisiä lohduttaa kovasti se, että sinä ja mukavuudet elämässäsi ovat olemassa.
Vierailija kirjoitti:
Tapoin ihmisen en jäänyt kiinni pelkäsin sitä, tästä kun selvisin selviän kaikesta.
Enää en voi saada tuomiota, joten olen turvassa.
Anteeksi ja kiitos
M.M
Sinä luulet olevasi turvassa, mutta todellakin voit saada ja tulet saamaankin siitä tuomion, eli sen mitä ansaitsetkin. Eli siihen asti kun jäät kiinni, elät pelossa. Et ole selvinnyt yhtään mistään, joten turhaan sellaista itsellesi uskottelet.
Vierailija kirjoitti:
Sain vuodeksi työpaikan Pariisissa. Asuminen oli ilmaista ja maksoin verot Ranskaan, joten käteen jäi paljon. Minun oli tarkoitus olli siellä töissä 3-4 vuotta, mutta se jäi vuoden pestiksi.
Paluu Suomeen on kauheaa. Tulin jouluna rännän ja lumen keskelle. Kaikkialla harmautta, synkkyyttä ja pääministerinä on STUBB! En ollut seurannut Suomen uutisia yhtään koko Ranskanvuotenani. Rakastin siellä asumista. Olen sivistynyt ihminen, joten elämäni oli konsertteja, oopperaa ja historiallisia nähtävyyksiä koko Eteläisessä Euroopassa.
Ja Helsinki, tuo kämäinen, ruma, venäläinen kaupunki, jossa tunsin joka ikisen paikan kuopankin asfaltissa. Inhosin sitä.
Mutta selvisin vaan. En vieläkään pidä Helsingistä, mutta kohtalolleen ei kukaan mitään voi.
Tää oli paras! Ihan vuoden päivät asuit ulkomailla. Vau!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sain vuodeksi työpaikan Pariisissa. Asuminen oli ilmaista ja maksoin verot Ranskaan, joten käteen jäi paljon. Minun oli tarkoitus olli siellä töissä 3-4 vuotta, mutta se jäi vuoden pestiksi.
Paluu Suomeen on kauheaa. Tulin jouluna rännän ja lumen keskelle. Kaikkialla harmautta, synkkyyttä ja pääministerinä on STUBB! En ollut seurannut Suomen uutisia yhtään koko Ranskanvuotenani. Rakastin siellä asumista. Olen sivistynyt ihminen, joten elämäni oli konsertteja, oopperaa ja historiallisia nähtävyyksiä koko Eteläisessä Euroopassa.
Ja Helsinki, tuo kämäinen, ruma, venäläinen kaupunki, jossa tunsin joka ikisen paikan kuopankin asfaltissa. Inhosin sitä.
Mutta selvisin vaan. En vieläkään pidä Helsingistä, mutta kohtalolleen ei kukaan mitään voi.
Tää oli paras! Ihan vuoden päivät asuit ulkomailla. Vau!
Koko vuosi ihan Pariisissa! Ei hemmetti miten ihmisen elämä voikin olla noin onnekasta! EIKÄ seurannut yhtään kotimaan uutisia siellä! Minä olen kade sinulle kyllä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jännä juttu, sillä Ranska ei ole mikään matalan verotuksen maa.
Vierailija kirjoitti:
Olin aina koulukiusattu. Sairastuin itse nuoren psyykkisesti ja erakoiduin. Äitini kuoli äkillisesti vain muutamia minutteja viimeisen puhelumme jälkeen, poliisit tulivat seuraavana päivänä kertomaan asian. Omat mielenterveyden ongelmani ovat pahentuneet ja kävin vuoden alussa isossa somaattisen sairauden leikkauksessa sydänleikkaus sen jälkeen suhteeni meni poikki olin ollut 8 vuotta yhdessä hänen kanssaan. Isäni on sairastanut haimasyöpää ja tämä on hänen viimeinen kesänsä.
Ei minulla ole enään mitään toiveita ainut toive on kuolla pois kun ei ihmisen elämä takuueläkkeellä yksinäisenä ole mitään elämää.
Älä nyt viitsi vielä haluta kuolla.
Vanhempien kuolema on raskasta, mutta siitä aika moni taitaa selvitä.
Koulukiusaajat saavat elää koulukiusaajaluuserin kanssa 24/7 lopun ikäänsä, sinä olet päässyt heistä jo eroon.
Suhde jos meni poikki, niin sitä ei kannata murehtia. Yleensä suhteet ovat täyttä paskaa muutenkin.
Onko sinulla lemmikkiä tai mitään harrastuksia?
Mielenterveys reistaa itselläkin, mutta joskus on hyväkin jaksoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sain vuodeksi työpaikan Pariisissa. Asuminen oli ilmaista ja maksoin verot Ranskaan, joten käteen jäi paljon. Minun oli tarkoitus olli siellä töissä 3-4 vuotta, mutta se jäi vuoden pestiksi.
Paluu Suomeen on kauheaa. Tulin jouluna rännän ja lumen keskelle. Kaikkialla harmautta, synkkyyttä ja pääministerinä on STUBB! En ollut seurannut Suomen uutisia yhtään koko Ranskanvuotenani. Rakastin siellä asumista. Olen sivistynyt ihminen, joten elämäni oli konsertteja, oopperaa ja historiallisia nähtävyyksiä koko Eteläisessä Euroopassa.
Ja Helsinki, tuo kämäinen, ruma, venäläinen kaupunki, jossa tunsin joka ikisen paikan kuopankin asfaltissa. Inhosin sitä.
Mutta selvisin vaan. En vieläkään pidä Helsingistä, mutta kohtalolleen ei kukaan mitään voi.
Voin ulkosuomalaisena tähän samaistua täysin. En osaisi koskaan kuvitella paluutani Suomeen. Uudessa kotimaassani rahat riittää: siivooja käy kerran viikossa (100e/kk), illallinen syödään ravintolassa 1-3 kertaa viikossa ja lentoliput Eurooppaan ovat alle 100e. Viikonloput menee rannalla ja uidessa sekä sukeltaen. Joogaan omalla terassilla aamuauringossa. Koti on 2 makuuhuonetta, iso terassi, meri lähellä, poreammas ulkona ja kaikki mukavuudet. Voin vaan kuvitella sitä Suomeen paluuta jos joskus on pakko. Räntää, kylmää ja helvetin kallista kaikki - ei kiitos. Ja ne ihmiset... kylmät, jurot, epäkohteliaat, katkerat, vihaiset.
Ootte te kyllä empaattisia. Millainen ihminen kirjoittaa tällaisen kommentin tällaiseen ketjuun?
Ja aika hyvin sulta on asiat jo unohtuneet. Räntää ei sada koko vuotta ja missä päin Euroopaa tarkenee uida rannalla ympäri vuoden?
Terv "expat Aasiasta, jo 15 vuoden ajan".....
Ja rehellinen hatunnosto kaikille kriiseistä selvinneille, olette todistaneet olevanne henkisesti vahvoja ihmisiä, muistakaa se, kun katsotte aamulla peiliin :)
Tuntuu kuin elämä vain olisi yhtä kriisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eräs vuosi elämästäni oli kaikkein kamalin, se alkoi abortilla; tulin raskaaksi seksisuhteelleni ja hetki ei vaan ollut oikea. Tein abortin ihan aikaisilla viikoilla.
Sain kuulla että äitini syöpä oli levinnyt ja myöhemmin sinä vuonna hän kuoli.
Exäni, jonka kanssa minulla on lapsi, jonka kanssa olin edellisenä vuonna eronnut, alkoi seurustelemaan uuden naisen kanssa. Oli yllättävän kova paikka.
Minulla oli maailman kivoin työ, mutta työpaikkani meni konkurssiin ja jäin työttömäksi. (Tästä itseasiassa alle 2 viikkoa eteenpäin ja äitini kuoli).
Isäni masentui äitini kuolemasta ja alkoi uhkailla itsemurhalla.
Koko vuosi oli siis todella painostava tunnelma, koska äitini syöpä eteni kamalalla vauhdilla koko ajan uusiin paikkoihin ja äiti oli masentunut ja häntä yritin lohduttaa, vaikka ei ollut enää mitään toivoa. Hirveä vuosi.
Miten sitten selvisit siitä?
Eräs viikko olis tosi raskas. En nukkunut kolmena yönä yhtään. Maanantaina, tiistaina ja perjantaina valvoin.
Olen sellainen että tykkään panostaa ulkonäkööni ja kotiini paljon. Minulle on tärkeää että näyttää kauniille.
Toki olen fiksu ja älykäs hauka ihminen muutenkin, enkä mikään bimbo, mutta nuo asiat ovat minulle tärkeitä.
Eikö se ole ihan hyväksyttävää? Miksei olisi?
Okeij, kumminkin samalla viikolla jouduin luopumaan SEKÄ hius- että ripsituuhennoksistani, valkea sohvani meni pilalle ystäväni lapsen sotkujen takia, kaiken kukkuraksi sain jotain rumia näppylöitä ja hilsettä ihooni, uudesta sohvasta.
Oli jotenkin uuvuttavaa. En tiedä mikä siinä stressasikin niin paljon. Ehkä se kun ne kaikki vaan kasaantui yhteen nippuun.
Kohtalo on joskus ovela.
Nyt pidän vähän kevyempää tukkaa ja ripset ovat kasvaneet jo takaisin. Luojan kiitos!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Opintojen keskeytys ja alan vaihto.
Nuoruuden rakkaus petti parhaan ystäväni kanssa ja asia paljastui minulle vasta kun hän oli 2v minulle valehdellut ja kohdellut kaltoin.
Isä hävisi taistelun syöpää vastaan.
Vakava työuupumus joka oli johtaa 25-vuotiaana sydänkohtaukseen. Elimistö oli siis ajettu niin loppuun.
Kaikki tapahtumat kummittelevat edelleen, tunnen itseni riittämättömäksi ja huonoksi, odottelen milloin jotain kamalaa tapahtuu. Isä oli minun hengenheimolainen, jotenkin nyt olen jäänyt niin yksin. Ei ole ollut kukaan saattamassa alttarille eikä näkemässä kun lapset kasvaa. Ja kaikki tämä tapahtui siis ennen kuin täytin 26v, eli nuorehkona... Nyt sitä vain täytyy yrittää eheytyä niin henkisesti kuin fyysisestikin.
Elämässäni harvoin on ollut helppoa, mutta raskainta oli kun lapseni sairastui vakavasti ja samalla viikolla seurustelukumppanini hylkäsi minut. Yritin paeta murheitani ja masennustani työntekoon, sillä seurauksella että poltin itseni loppuun. Onneksi siitäkin suosta on nyt noustu ja elämässä onneksi vähän helpompaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äidin sairastuminen ja kuolema
Avoero
Valmistuminen (yllättävän iso kriisi - mitä tehdä loppuelämällä, töiden etsiminen, pätkätyöt, epätietoisuus)
Tapaturma josta jäi pysyvät vammat
Kaikesta olen selvinnyt ja aidosti iloitsen elämästä. Koettelemukset ja kriisit kuuluvat elämään, sen tajuaminen on yksi osa selviytymistä. Se poistaa "miksi juuri minulle kävi näin?" -tyyppiset katkeruuteen johtavat kysymykset. Jokaiselle voi käydä mitä vaan milloin vaan. Siksi kannattaakin iloita ja nauttia kaikesta mistä voi aina silloin kun voi.
Isä sairastui syöpään ja kuoli 5 kuukauden kuluttua diagnoosista, se oli kova paikka. Yksin käsittelin asian, mies ei sanallakaan lohduttanut, katsoi vain kun itkin. Unelmatyö pelasti ja olin paikoitellen jopa onnellinen isän kuolemasta huolimatta. No, työt loppuivat puolen vuoden kuluttua, siitä lähtien vain lyhyitä pätkiä eri alalla.
Vajaa vuosi isän kuolemasta mies petti ja selvisi, että oli pettänyt aiemminkin. Tuntui kuin kaksi maailmanloppua olisi tullut peräkkäin.
Tuosta nyt vuosi, mutta en voi vielä sanoa selvinneeni. Mutta joskus sekin päivä tulee.
Miehen kanssa vielä yhdessä, haaveilen lemmikistä jota mies ei hyväksy. Ehkä olisi parempi yksin, jos toipuminen sitten lähtisi kunnolla tapahtumaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin aina koulukiusattu. Sairastuin itse nuoren psyykkisesti ja erakoiduin. Äitini kuoli äkillisesti vain muutamia minutteja viimeisen puhelumme jälkeen, poliisit tulivat seuraavana päivänä kertomaan asian. Omat mielenterveyden ongelmani ovat pahentuneet ja kävin vuoden alussa isossa somaattisen sairauden leikkauksessa sydänleikkaus sen jälkeen suhteeni meni poikki olin ollut 8 vuotta yhdessä hänen kanssaan. Isäni on sairastanut haimasyöpää ja tämä on hänen viimeinen kesänsä.
Ei minulla ole enään mitään toiveita ainut toive on kuolla pois kun ei ihmisen elämä takuueläkkeellä yksinäisenä ole mitään elämää.
Älä nyt viitsi vielä haluta kuolla.
Vanhempien kuolema on raskasta, mutta siitä aika moni taitaa selvitä.
Koulukiusaajat saavat elää koulukiusaajaluuserin kanssa 24/7 lopun ikäänsä, sinä olet päässyt heistä jo eroon.
Suhde jos meni poikki, niin sitä ei kannata murehtia. Yleensä suhteet ovat täyttä paskaa muutenkin.
Onko sinulla lemmikkiä tai mitään harrastuksia?
Mielenterveys reistaa itselläkin, mutta joskus on hyväkin jaksoja.
Olen 38 vuotias ja haluan kuolla. Siitä ei ole mitään epäselvyyttä. Minulla ei ole mitään elämässäni.
Lemmikit olivat tärkeitä minulle äitini kaksi koiraa ja kummankin jouduin viemään piikille äitini kuoleman jälkeen. Koska asun kerrostalossa ja koirat olivat tottuneet elämään maaseudulla. Koitin saada kotia niille en saanut. Minulla ei ole enään mitään.
Selvisin viimein vuosien painostuksesta erinäisillä työmailla. Mutta nyt on kyllä fiilis, että kiinnostaako ketään edes tehdä vauvaa vai ei...
Meinaatko sä vierailija, että mies, joka oikeasti kaipaa naista, lapsia ja läheisyyttä, on aina luuseri, joka ei ansaitse ketään?
Isän itsemurha, aviokriisi pettämisen vuoksi.
Alue: Aihe vapaa
Tapoin ihmisen en jäänyt kiinni pelkäsin sitä, tästä kun selvisin selviän kaikesta.
Enää en voi saada tuomiota, joten olen turvassa.
Anteeksi ja kiitos
M.M