Lue keskustelun säännöt.
Anoppi sotkeutuu liikaa lapsen kasvatukseen
17.07.2016 |
Ongelmani on, että elämänsä täysin lapsilleen uhrannut anoppi yrittää nyt jatkuvasti sekaantua ensimmäisen lapsenlapsensa kasvattamiseen ja hoitoon. Lapsi on nyt kaksivuotias ja ollut melko paljon hoidossa mummolla tämän vaatimuksesta. Lähes viikottain yövymme myös mummon luona ja kärttää päivittäin kuulumisia puhelimitse. Joka asiaan tulee kommenttia hoitopaikasta, -ajoista ja vaatteista lähtien. En saa kylässä ollessa hoitaa tyttöäni ollenkaan, en auttaa syömisessä, saati sitten nukuttamisessa. Hänen mielestään en kai sitten osaa. Miehen ollessa työreissuilla hän tunkee meille toisinaan kutsumatta.
Olen yrittänyt asiasta nätisti keskustella, mutta ei auta. Ihmettelee vain, kuinka ei apu kelpaa. Miten tästä mahtaisi päästä eroon katkaisematta välejä? Onko muilla vastaavia kokemuksia?
Kommentit (82)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanot että: ENKÖHÄN MINÄ TIEDÄ PAREMMIN, olenhan lapseni ÄITI, sinä vain mummo! Mene ohjeistamaan omia lapsiasi ja jätä minut rauhaan.
Tarkoitus on, että ap:lla säilyy jatkossakin välit, eikä se, että ne on mahdollisimman tulehtuneet.
Jossain vaiheessa voi olla, että raja tulee vastaan. Omien vanhempieni osalta muistan, kun päivälle oli jo suunnitelmat ja olimme sisarusten päiväunien jälkeen lähdössä äidin kanssa jonnekin, niin isoäitini saattoi hetken päästä olla ovella ja tulla laittamaan suunnitelmat täysin uusiksi. Tilanne ei korjaantunut isäni ohjeilla äidilleen ennen kuin äitini itse osasi suuttua, eikä ensimmäinenkään suuttuminen riittänyt.
Miten siitä että sanoo olevansa lapsen vanhempi ja se joka päättää, välit eivät säilyisi? Onko anoppi niin hallinnan haluinen että se on hänen säännöt tai ei mitään?
Nyt en ymmärrä mitä yrität kysyä? En ole AP, en osin ole varma selventääkö sekään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikille niille jotka nyt ryntää tänne selittämään miten apu ja tukiverkko on hyvä asia: niin on. Tässä ei vaan ole kyse auttamisesta ja tukemisesta, vaan lyttäämisestä, ylikävelemisestä ja vallankäytöstä. Rajattomuudesta, rajojen puutteesta ja niiden ylitttämisestä.
Kun ei se apu aina ole auttamista. Lapseni tarvitsee tarkkaa lääkitystä joka päivä ja sitä olettaisi mummin ottavan asian kuolemanvakavasti koska siinä on lapsen henki kyseessä mutta ei. Hän liian usein päätti tietävänsä paremmin (kuin lääkärit) ja jätti lääkityksen antamatta, kun suutuin niin väitti juuri ylireagoinniksi ja meitä vanhempia ylisuojeleviksi ja hysteerisiksi. Että eikö apu kelpaa kun vihdoin saa juoda kahvinsa rauhassa ja joku muu vahtii. No, ei! Mikään puhe ei auttanut, emme ole enää väleissä ja lapsella ei ole mummia. Ja sitten sitä joutuu kuuntelemaan ihmisten ihmettelyä että niin hyvä mummi, olisitte onnellisia kun joku suostuu hoitamaan lastanne ja hirveän kontrolloivia nykyajan vanhemmat, ettekö tiedä kuinka toisilla ei ole edes mummia, olisitte kiitollisia jne.
Juurikin näin. Minun toisella lapsellani ei kuulemma ole astma. Ja toista taas pitää punnita tunnin välein kun on liian laiha ja kuolee nälkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikille niille jotka nyt ryntää tänne selittämään miten apu ja tukiverkko on hyvä asia: niin on. Tässä ei vaan ole kyse auttamisesta ja tukemisesta, vaan lyttäämisestä, ylikävelemisestä ja vallankäytöstä. Rajattomuudesta, rajojen puutteesta ja niiden ylitttämisestä.
Kun ei se apu aina ole auttamista. Lapseni tarvitsee tarkkaa lääkitystä joka päivä ja sitä olettaisi mummin ottavan asian kuolemanvakavasti koska siinä on lapsen henki kyseessä mutta ei. Hän liian usein päätti tietävänsä paremmin (kuin lääkärit) ja jätti lääkityksen antamatta, kun suutuin niin väitti juuri ylireagoinniksi ja meitä vanhempia ylisuojeleviksi ja hysteerisiksi. Että eikö apu kelpaa kun vihdoin saa juoda kahvinsa rauhassa ja joku muu vahtii. No, ei! Mikään puhe ei auttanut, emme ole enää väleissä ja lapsella ei ole mummia. Ja sitten sitä joutuu kuuntelemaan ihmisten ihmettelyä että niin hyvä mummi, olisitte onnellisia kun joku suostuu hoitamaan lastanne ja hirveän kontrolloivia nykyajan vanhemmat, ettekö tiedä kuinka toisilla ei ole edes mummia, olisitte kiitollisia jne.
Aina kun ap alkaa tuntea olevansa häviöllä vedetään esille terveyskortti. Lapsi tarvitsee tarkkaa lääkitystä, jonka anoppi laiminlyö. Just juu ja lehmät lentää.
Mä en usko, että on olemassa ainuttakaan täyspäistä anoppia, joka ei antaisi tärkeää lääkitystä lapsenlapselleen. Jos anoppi ei ole täyspäinen niin eihän sille sitten kannata hoitoon antaa ollenkaan ja koko ongelma on sillä ratkaistu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikille niille jotka nyt ryntää tänne selittämään miten apu ja tukiverkko on hyvä asia: niin on. Tässä ei vaan ole kyse auttamisesta ja tukemisesta, vaan lyttäämisestä, ylikävelemisestä ja vallankäytöstä. Rajattomuudesta, rajojen puutteesta ja niiden ylitttämisestä.
Kun ei se apu aina ole auttamista. Lapseni tarvitsee tarkkaa lääkitystä joka päivä ja sitä olettaisi mummin ottavan asian kuolemanvakavasti koska siinä on lapsen henki kyseessä mutta ei. Hän liian usein päätti tietävänsä paremmin (kuin lääkärit) ja jätti lääkityksen antamatta, kun suutuin niin väitti juuri ylireagoinniksi ja meitä vanhempia ylisuojeleviksi ja hysteerisiksi. Että eikö apu kelpaa kun vihdoin saa juoda kahvinsa rauhassa ja joku muu vahtii. No, ei! Mikään puhe ei auttanut, emme ole enää väleissä ja lapsella ei ole mummia. Ja sitten sitä joutuu kuuntelemaan ihmisten ihmettelyä että niin hyvä mummi, olisitte onnellisia kun joku suostuu hoitamaan lastanne ja hirveän kontrolloivia nykyajan vanhemmat, ettekö tiedä kuinka toisilla ei ole edes mummia, olisitte kiitollisia jne.
Aina kun ap alkaa tuntea olevansa häviöllä vedetään esille terveyskortti. Lapsi tarvitsee tarkkaa lääkitystä, jonka anoppi laiminlyö. Just juu ja lehmät lentää.
Mä en usko, että on olemassa ainuttakaan täyspäistä anoppia, joka ei antaisi tärkeää lääkitystä lapsenlapselleen. Jos anoppi ei ole täyspäinen niin eihän sille sitten kannata hoitoon antaa ollenkaan ja koko ongelma on sillä ratkaistu.
Minä en ole ottanut esiin terveyskorttia, täällä on muitakin kirjoittajia, joilla vastaavan tyyppisiä ongelmia anopin kanssa. En siis ole kirjoittanut tuota yllä olevaa kommenttia.
Meillä vaan tuntuu, että tämä anopin määräily ja vanhempien ylikävely on johtanut siihen, että äiti on menettänyt auktoriteetin ja jatkuva määräily syö itsetuntoa.
Keskustelin asiasta juuri mieheni kanssa, joka lupasi tänään vielä ottaa puheeksi asian äitinsä kanssa. Totesi vain, että ei ole heillä isäkään koskaan saanut osallistua lasten hoitoon tms, kun tämä nainen on jyrännyt hänetkin alleen.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikille niille jotka nyt ryntää tänne selittämään miten apu ja tukiverkko on hyvä asia: niin on. Tässä ei vaan ole kyse auttamisesta ja tukemisesta, vaan lyttäämisestä, ylikävelemisestä ja vallankäytöstä. Rajattomuudesta, rajojen puutteesta ja niiden ylitttämisestä.
Miksi ap ei hoida asiaa miehensä kanssa? Vai onko mies eri mieltä?
Jaa-a kuule. Kun ei se ole noin yksinkertaista. Meillä ylikävelijä oli minun äitini ja siskoni. Olimme mieheni kanssa täysin samaa mieltä, mutta miten se ongelman hoitaa?
Itse käytän sanaa ei, silloin kun olen eri mieltä.
Niin, vaan kun nämä rajaongelmaiset eivät ymmärrä sitä. Siitähän se ongelma juuri muodostuukin. Miten vaikea on nyt tajuta että tässä ei ole kyse normaaleista ihmisistä joille voi vaan sanoa ei? Me tarvitsimme lopulta kolme laajennettua vuoden lähestymiskieltoa ennen kuin ongelma poistui. Senkin jälkeen on tullut epämiellyttävää postia.
Jonkinlainen mielenterveysongelma?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikille niille jotka nyt ryntää tänne selittämään miten apu ja tukiverkko on hyvä asia: niin on. Tässä ei vaan ole kyse auttamisesta ja tukemisesta, vaan lyttäämisestä, ylikävelemisestä ja vallankäytöstä. Rajattomuudesta, rajojen puutteesta ja niiden ylitttämisestä.
Kun ei se apu aina ole auttamista. Lapseni tarvitsee tarkkaa lääkitystä joka päivä ja sitä olettaisi mummin ottavan asian kuolemanvakavasti koska siinä on lapsen henki kyseessä mutta ei. Hän liian usein päätti tietävänsä paremmin (kuin lääkärit) ja jätti lääkityksen antamatta, kun suutuin niin väitti juuri ylireagoinniksi ja meitä vanhempia ylisuojeleviksi ja hysteerisiksi. Että eikö apu kelpaa kun vihdoin saa juoda kahvinsa rauhassa ja joku muu vahtii. No, ei! Mikään puhe ei auttanut, emme ole enää väleissä ja lapsella ei ole mummia. Ja sitten sitä joutuu kuuntelemaan ihmisten ihmettelyä että niin hyvä mummi, olisitte onnellisia kun joku suostuu hoitamaan lastanne ja hirveän kontrolloivia nykyajan vanhemmat, ettekö tiedä kuinka toisilla ei ole edes mummia, olisitte kiitollisia jne.
Aina kun ap alkaa tuntea olevansa häviöllä vedetään esille terveyskortti. Lapsi tarvitsee tarkkaa lääkitystä, jonka anoppi laiminlyö. Just juu ja lehmät lentää.
Mä en usko, että on olemassa ainuttakaan täyspäistä anoppia, joka ei antaisi tärkeää lääkitystä lapsenlapselleen. Jos anoppi ei ole täyspäinen niin eihän sille sitten kannata hoitoon antaa ollenkaan ja koko ongelma on sillä ratkaistu.
Minä en ole ottanut esiin terveyskorttia, täällä on muitakin kirjoittajia, joilla vastaavan tyyppisiä ongelmia anopin kanssa. En siis ole kirjoittanut tuota yllä olevaa kommenttia.
Meillä vaan tuntuu, että tämä anopin määräily ja vanhempien ylikävely on johtanut siihen, että äiti on menettänyt auktoriteetin ja jatkuva määräily syö itsetuntoa.
Keskustelin asiasta juuri mieheni kanssa, joka lupasi tänään vielä ottaa puheeksi asian äitinsä kanssa. Totesi vain, että ei ole heillä isäkään koskaan saanut osallistua lasten hoitoon tms, kun tämä nainen on jyrännyt hänetkin alleen.
Ap
Osallistuuko teillä mies lapsen hoitoon?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikille niille jotka nyt ryntää tänne selittämään miten apu ja tukiverkko on hyvä asia: niin on. Tässä ei vaan ole kyse auttamisesta ja tukemisesta, vaan lyttäämisestä, ylikävelemisestä ja vallankäytöstä. Rajattomuudesta, rajojen puutteesta ja niiden ylitttämisestä.
Kun ei se apu aina ole auttamista. Lapseni tarvitsee tarkkaa lääkitystä joka päivä ja sitä olettaisi mummin ottavan asian kuolemanvakavasti koska siinä on lapsen henki kyseessä mutta ei. Hän liian usein päätti tietävänsä paremmin (kuin lääkärit) ja jätti lääkityksen antamatta, kun suutuin niin väitti juuri ylireagoinniksi ja meitä vanhempia ylisuojeleviksi ja hysteerisiksi. Että eikö apu kelpaa kun vihdoin saa juoda kahvinsa rauhassa ja joku muu vahtii. No, ei! Mikään puhe ei auttanut, emme ole enää väleissä ja lapsella ei ole mummia. Ja sitten sitä joutuu kuuntelemaan ihmisten ihmettelyä että niin hyvä mummi, olisitte onnellisia kun joku suostuu hoitamaan lastanne ja hirveän kontrolloivia nykyajan vanhemmat, ettekö tiedä kuinka toisilla ei ole edes mummia, olisitte kiitollisia jne.
Aina kun ap alkaa tuntea olevansa häviöllä vedetään esille terveyskortti. Lapsi tarvitsee tarkkaa lääkitystä, jonka anoppi laiminlyö. Just juu ja lehmät lentää.
Mä en usko, että on olemassa ainuttakaan täyspäistä anoppia, joka ei antaisi tärkeää lääkitystä lapsenlapselleen. Jos anoppi ei ole täyspäinen niin eihän sille sitten kannata hoitoon antaa ollenkaan ja koko ongelma on sillä ratkaistu.
Minä en ole ottanut esiin terveyskorttia, täällä on muitakin kirjoittajia, joilla vastaavan tyyppisiä ongelmia anopin kanssa. En siis ole kirjoittanut tuota yllä olevaa kommenttia.
Meillä vaan tuntuu, että tämä anopin määräily ja vanhempien ylikävely on johtanut siihen, että äiti on menettänyt auktoriteetin ja jatkuva määräily syö itsetuntoa.
Keskustelin asiasta juuri mieheni kanssa, joka lupasi tänään vielä ottaa puheeksi asian äitinsä kanssa. Totesi vain, että ei ole heillä isäkään koskaan saanut osallistua lasten hoitoon tms, kun tämä nainen on jyrännyt hänetkin alleen.
Ap
Osallistuuko teillä mies lapsen hoitoon?
Osallistuu ja paljonkin. On vaan toisinaan pari -kolme viikkoa kerrallaan työreissuilla, jolloin tämä anopin käytös vielä eskaloituu.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä ap välitä näistä jankkaajista. Eiköhän tuosta sinun kirjoituksesta käy selväksi, että anoppi nyt vain osallistuu ja puuttuu liikaa teidän elämäänne, ja jotenkin teidän dynamiikka on nyt kääntynyt niin että anoppisi kohtelee teitä kuin lapsia. Kertoo paljon, jos anoppi ei anna sinun hoitaa omaa lastasi kun hän on läsnä. Ei sellainen ole normaalia mummojen hössötystä.
Keskustelkaa tosiaan miehen kanssa asiasta kunnolla, ja päättäkää yhdessä linjat. Hyvä että mies aikoo jutella anopillesi, mutta sitäkin tärkeämpää olisi että pystyisitte tilannekohtaisesti aina puuttumaan asioihin. Jos haluat syöttää itse lapsesi, niin sitten syötät. Mietihän että miten se anoppi voisi sinua estää? Ei mitenkään. Ja jos fyysisesti koittaa estää, niin silloin pakkaatte kamat ja lähdette. Ei aikuista ihmistä tarvitse varjella mielipahalta, silloin kun on kyseessä oma lapsenne. Täällä monet selittävät kuinka ihanaa olisi, jos anoppi olisi noin kiinnostunut. Pyh ja pah. Suurin osa äideistä ei sietäisi noin pahasti omalle tontille hyppimistä. Ja totta kai isovanhempie apu on tervetullutta, mutta silloin kuin äiti ja isi sanovat nukuttavansa itse ne lapsensa, niin mummoilla ei ole mitään asiaa tupata siihen väliin väkisin.
Tässä vaiheessa pakko kommentoida että onneksi emme ole mieheni äidin kanssa missään tekemisissä.
Välit menivät jo esikoisen ollessa muutaman viikon ikäinen.
Appiukko ja hänen uusi kihlattunsa ovat täyttä kultaa ja niin ovat omatkin vanhempani.🙂
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Poikien äideillä on usein joku ihme tarve puuttua pojan perheen asioihin...
Ja tyttärien ei vai? Höpö, höpö. Kyllä ne omat tyttäret on paljon enemmän sörkkimisen kohteena kuin pojat. Toisaalta tyttäret pärjäävät paremmin äitinsä kanssa ja osaavat suuttua + riidat ei riko välejä sillä tavoin.
Mitä ap:n tilanteeseen tulee, niin itse olen tosi onnellinen, jos joku jaksaa hoitaa lasta. Lähinnä mummulla on mukavinta, että mummu hössöttää ja saa itse sluibia rauhassa. Sitten taas hiukan tulee mieleen, että punkataan siellä mummulla jatkuvasti ja sitten ollaan kiukkuisia, kun mummu puuttuu kaikkeen. Sanotaanko näin, että kenen leipää syöt, sen lauluja laulat. Ei parane tunkea sinne täyshoitoon yökylään jatkuvasti, jos ei halua, että sieltä puututaan tekemisiin. Ei ole olemassa ilmaista lounasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Poikien äideillä on usein joku ihme tarve puuttua pojan perheen asioihin...
Ja tyttärien ei vai? Höpö, höpö. Kyllä ne omat tyttäret on paljon enemmän sörkkimisen kohteena kuin pojat. Toisaalta tyttäret pärjäävät paremmin äitinsä kanssa ja osaavat suuttua + riidat ei riko välejä sillä tavoin.
Mitä ap:n tilanteeseen tulee, niin itse olen tosi onnellinen, jos joku jaksaa hoitaa lasta. Lähinnä mummulla on mukavinta, että mummu hössöttää ja saa itse sluibia rauhassa. Sitten taas hiukan tulee mieleen, että punkataan siellä mummulla jatkuvasti ja sitten ollaan kiukkuisia, kun mummu puuttuu kaikkeen. Sanotaanko näin, että kenen leipää syöt, sen lauluja laulat. Ei parane tunkea sinne täyshoitoon yökylään jatkuvasti, jos ei halua, että sieltä puututaan tekemisiin. Ei ole olemassa ilmaista lounasta.
Minä kyllä luin niin että ap:n anoppi vaatii yökylään. Itse koin myös ihan kiristyksenä sen, että jos ei alistu tuohon ylikävelyyn, ei auteta sitten ollenkaan. Eli saadakseen esim sairaan lapsen janssa apua pitää ottaa vadtaan se ylikävely. Se ei ole tukiverkko vaan hirttosilmukka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikille niille jotka nyt ryntää tänne selittämään miten apu ja tukiverkko on hyvä asia: niin on. Tässä ei vaan ole kyse auttamisesta ja tukemisesta, vaan lyttäämisestä, ylikävelemisestä ja vallankäytöstä. Rajattomuudesta, rajojen puutteesta ja niiden ylitttämisestä.
Miksi ap ei hoida asiaa miehensä kanssa? Vai onko mies eri mieltä?
Jaa-a kuule. Kun ei se ole noin yksinkertaista. Meillä ylikävelijä oli minun äitini ja siskoni. Olimme mieheni kanssa täysin samaa mieltä, mutta miten se ongelman hoitaa?
Itse käytän sanaa ei, silloin kun olen eri mieltä.
Niin, vaan kun nämä rajaongelmaiset eivät ymmärrä sitä. Siitähän se ongelma juuri muodostuukin. Miten vaikea on nyt tajuta että tässä ei ole kyse normaaleista ihmisistä joille voi vaan sanoa ei? Me tarvitsimme lopulta kolme laajennettua vuoden lähestymiskieltoa ennen kuin ongelma poistui. Senkin jälkeen on tullut epämiellyttävää postia.
Jonkinlainen mielenterveysongelma?
Ikänäsä kotirouvana liehunut kaikkitietävä itsekeskeinen isoäiti, jolle rajojen kunnioittaminen on aina ollut vaikeaa.
Meilläkään mies ei osaa osaa sanoa äidilleen tarpeeksi napakasti asioista. Heidän perheessään ei tunnuta koskaan riitelevän, asiat lakaistaan maton alle ja jätetään puhumatta. Jos oma äitini käyttäytyisi samoin, sanon hänelle asiasta heti. Saatetaan riidelläkin ja sitten taas jatketaan elämää. Miehen vanhemmille samasta asista hyssytellään. Olen välillä sanonut itse aika napakasti mutta ästävällisin sanakääntein anopille, koska mies suutaan auki saa. Varmaan selvää on, että itse haluan selvittää riidat kunnolla ja sen jälkeen sovitaan ja jatketaan eteenpäin. Mies loukkaantuu jo siitä, että jostain aletaan riitelemään ja unohtaa koko aiheen. Sitten riidellään siitä riitelystä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä tämä ongelma on oikeastaan ollut viimeisen vuoden ajankohtainen, sillä asuimme lapsen ensimmäisen vuoden ulkomailla. Työn vuoksi muutimme sitten takaisin Suomeen ja melko lähelle tätä anoppia. Nyt hän jotenkin kokee, että koska ei voinut olla nii paljon alussa mukana niin osallistuu sitten kaikkeen.
On mielestäni myös todella omituista, että hänellä on lähes pakonomainen tarve esim. ostaa lapsellemme vaatteita ja kenkiä sekä leluja. Näitä saamme viikottain.Loukkaantuu, jos muksu on puettu johonkin muuhun tai saanut toisilta kivan lelun.
Nyt taapero on jo huomannut, että mummo tekee kaiken, mitä hän haluaa, joten huutaa suuttuessaan mummoa, kun olemme siellä. Siitä saakin sitten kuulla, että hän on tärkeämpi kuin äiti.
Ap
Meillä kävi ihan samoin anopin kanssa. T. 17
Nämä vaikeat minä tiedän kaiken, päsmärianopit on ihan oma ihmisrotunsa. Kyseessä on vallankäyttö ja tarve tehdä toisten elämässä oman mielen mukaan. Jos on ilmoitettu että tullaan kylään, ei tullakaan. Eikä ilmoiteta ettei tulla. Tullaankin viiden päivän päästä ilmoittamatta.
Vatkuutetaan lasta sylistä toiseen, höntsötetään ja möykätään niin ettei vauva - alle 2-vuotias pääse päiväunille. Ostetaan joka kerran, useita kertoja kuussa leluja, karkkia mitä milloinkin. Käydään hämmentämässä toisten kuviot, sanotaan et hoidetaan ja lapset on täysin oman onnen nojassa jos hoitoon uskallat antaa. Tosi luotettavaa. Lisäksi kehutaan kaikille kuinka MINÄ olen hoitanut nekin lapset. Joo.
Ap, sori, muta tuo pätkä "saakin kuulla, että hän on tärkeämpi kuin äiti". NYT, HALOO! Alkaa haisemaan mustasukkaisuus. Oikeasti en ole ikinä käsittänyt, miten joku voi olla mustasukkainen OMASTA lapsestaan. Symppasin pitkää ap:ta, mutta tuo lause herätti miettimään, että mikäs tässä tää ongelma onkaan. Se, että ap haluaa syöttää ja laittaa nukkumaan yökylässä, koska on mustasukkainen omasta lapsestaan. Herranen aika. Kyllä normaali vanhempi sen tietää, ettei äitiä ja isää korvaa kukaan lapsen mielessä. Jopa huostaanotetut, laiminlyödyt lapsetkin rakastaa vanhempiaan.
Ja mun kroppa ei hetkahda yhtään, kun just sain kuulla olevani 5-vuotiaalle vasta seitsemänneksi rakkain. Ihan sylissä kertoi, että tykkää eniten koirasta, sitten toinen mummu, sitten toinen, sitten vaari ja väliin mahtuu vielä pari kaveriakin. Lohtuna mies eli isä ja isoveli jää mun taakse. :) Aivan sama. Kivahan se on, että lapsella on rakkaita ihmisiä elämässä. Kyllä mä sen pohjimmaisen järjestyksen tiedän silti.
Vierailija kirjoitti:
Ap, sori, muta tuo pätkä "saakin kuulla, että hän on tärkeämpi kuin äiti". NYT, HALOO! Alkaa haisemaan mustasukkaisuus. Oikeasti en ole ikinä käsittänyt, miten joku voi olla mustasukkainen OMASTA lapsestaan. Symppasin pitkää ap:ta, mutta tuo lause herätti miettimään, että mikäs tässä tää ongelma onkaan. Se, että ap haluaa syöttää ja laittaa nukkumaan yökylässä, koska on mustasukkainen omasta lapsestaan. Herranen aika. Kyllä normaali vanhempi sen tietää, ettei äitiä ja isää korvaa kukaan lapsen mielessä. Jopa huostaanotetut, laiminlyödyt lapsetkin rakastaa vanhempiaan.
Ja mun kroppa ei hetkahda yhtään, kun just sain kuulla olevani 5-vuotiaalle vasta seitsemänneksi rakkain. Ihan sylissä kertoi, että tykkää eniten koirasta, sitten toinen mummu, sitten toinen, sitten vaari ja väliin mahtuu vielä pari kaveriakin. Lohtuna mies eli isä ja isoveli jää mun taakse. :) Aivan sama. Kivahan se on, että lapsella on rakkaita ihmisiä elämässä. Kyllä mä sen pohjimmaisen järjestyksen tiedän silti.
Minulle puolestaan tuli tuosta samasta kohdasta sellainen käsitys, että anoppi toiminnallaan vetää ap:lta mattoa jalkojen alta, mitä tulee kasvatukseen.
Eli totta kai lapsen mielestä mummo on kiva, jos ei tarvitse noudattaa mitään sääntöjä ja mummolassa voi olla kuin pellossa. Mutta eihän lasta sillä tavalla voi oikeasti kasvattaa, ja niinpä ap:n rooliksi kasvattajana jää olla se kieltäjä-pahis, joka ei anna tehdä mitään kivaa. Ap:n kannalta ei välttämättä kovin kiva rooli.
Noinhan se tietenkin enemmän tai vähemmän yleensä menee, mutta isovanhempienkin on ymmärrettävä tämä ongelma, ja ainakin vähän yritettävä välttää sitä.
Mun siskoni teki sitä että kun komensin lasta tekemään jotain, hän kaappasi lapsen syliinsä ja sanoi että "mehän ei äitiä totella, ei sinun tarvitse tuollaista tehdä, tyhmä äiti, istu siinä nyt vaan" ja koko ajan jotain vastaavaa auktoriteetin syömistä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, sori, muta tuo pätkä "saakin kuulla, että hän on tärkeämpi kuin äiti". NYT, HALOO! Alkaa haisemaan mustasukkaisuus. Oikeasti en ole ikinä käsittänyt, miten joku voi olla mustasukkainen OMASTA lapsestaan. Symppasin pitkää ap:ta, mutta tuo lause herätti miettimään, että mikäs tässä tää ongelma onkaan. Se, että ap haluaa syöttää ja laittaa nukkumaan yökylässä, koska on mustasukkainen omasta lapsestaan. Herranen aika. Kyllä normaali vanhempi sen tietää, ettei äitiä ja isää korvaa kukaan lapsen mielessä. Jopa huostaanotetut, laiminlyödyt lapsetkin rakastaa vanhempiaan.
Ja mun kroppa ei hetkahda yhtään, kun just sain kuulla olevani 5-vuotiaalle vasta seitsemänneksi rakkain. Ihan sylissä kertoi, että tykkää eniten koirasta, sitten toinen mummu, sitten toinen, sitten vaari ja väliin mahtuu vielä pari kaveriakin. Lohtuna mies eli isä ja isoveli jää mun taakse. :) Aivan sama. Kivahan se on, että lapsella on rakkaita ihmisiä elämässä. Kyllä mä sen pohjimmaisen järjestyksen tiedän silti.
Minulle puolestaan tuli tuosta samasta kohdasta sellainen käsitys, että anoppi toiminnallaan vetää ap:lta mattoa jalkojen alta, mitä tulee kasvatukseen.
Eli totta kai lapsen mielestä mummo on kiva, jos ei tarvitse noudattaa mitään sääntöjä ja mummolassa voi olla kuin pellossa. Mutta eihän lasta sillä tavalla voi oikeasti kasvattaa, ja niinpä ap:n rooliksi kasvattajana jää olla se kieltäjä-pahis, joka ei anna tehdä mitään kivaa. Ap:n kannalta ei välttämättä kovin kiva rooli.
Noinhan se tietenkin enemmän tai vähemmän yleensä menee, mutta isovanhempienkin on ymmärrettävä tämä ongelma, ja ainakin vähän yritettävä välttää sitä.
Tämä viimeinen kommentoija on tosiaan ymmärtänyt, mitä tarkoitan. En siis sitä pelkää, että lapsi olisi tuota mieltä. Se on se anopin tyyli olla hauska ja helppo tyyppi ja minä saan olla se pahis. Tietysti niin sen pitäisi ollakin, että äiti ei ole mikään kaveri vaan asettaa myös rajat. Ongelma ei myöskään olisi niin iso, ellei tuota anoppia nähtäisi jatkuvasti.
Muutenkin meillä noudatetut säännöt ja rutiinit jää tuolla mummolassa taka-alalle, mikä on alkanut näkyä lapsen kanssa arjessa. Vetää hillittömiä raivareita, kun mummon luona saa tehdä jotakin ja kotona ei. Lapsi menee tällaisesta sekaisin.
Miehen kanssa on nyt sovittu, että yökylään ei lähiaikoina mennä ja päivittäiset viestit/puhelut jätetään nyt huomiotta. Hän menee tänään myös juttelemaan äidilleen.
Ehkäpä tää tästä.
Ap
On.