Anoppi sotkeutuu liikaa lapsen kasvatukseen

Meillä vanhapiikasisko ja anoppi vielä suuttuivat kun muutimme kauemmas asumaan ja muuta. Sitä ennen hiersi että asuimme samassa pienessä rivariyhtiössä ja anoppi kertoi kaikki meidän perheestä tietämämme asiat kaikille rivarissa asuville tuttavilleen. Siellä asui ainakin 3 mummo/pappataloutta joille meidän asiat menivät anopin kertomina. Sitten niitä kommentoitiin muidenkin taholta. Tuli tosi silmätikkuolo. Miehen sisko on aina ollut hyvin ylimielinen ja dominoiva ihminen. Koki jotain huonommuutta omasta lapsettomuudestaan, kun piti koko ajan korostaa sitä että hän on paljon parempi ihminen ja niin kokenutkin kaikessa minuun verrattuna. Käytös oli suorastaan törkeää. Miessuhteita ei tämä vanhapiika ole koskaan kokenut, ei parisuhteita eikä lapsia. Jotain siitä täydellisestä KOKEMUSMAAILMASTA kuitenkin puuttui. Siitä kai kateus ja ilkeys. Onneksi pääsin siitä eroon. Tuota seuranneena sanoisin että jokaisen naisen pitäis pusata edes yksi kersa vaikka viimeisillä voimillaan. Ettei se lapsihulluus iske noin, että sitten aletaan suunnilleen varastamaan niitä naapurista.

T. 17

Vierailija kirjoitti:

Meillä vanhapiikasisko ja anoppi vielä suuttuivat kun muutimme kauemmas asumaan ja muuta. Sitä ennen hiersi että asuimme samassa pienessä rivariyhtiössä ja anoppi kertoi kaikki meidän perheestä tietämämme asiat kaikille rivarissa asuville tuttavilleen. Siellä asui ainakin 3 mummo/pappataloutta joille meidän asiat menivät anopin kertomina. Sitten niitä kommentoitiin muidenkin taholta. Tuli tosi silmätikkuolo. Miehen sisko on aina ollut hyvin ylimielinen ja dominoiva ihminen. Koki jotain huonommuutta omasta lapsettomuudestaan, kun piti koko ajan korostaa sitä että hän on paljon parempi ihminen ja niin kokenutkin kaikessa minuun verrattuna. Käytös oli suorastaan törkeää. Miessuhteita ei tämä vanhapiika ole koskaan kokenut, ei parisuhteita eikä lapsia. Jotain siitä täydellisestä KOKEMUSMAAILMASTA kuitenkin puuttui. Siitä kai kateus ja ilkeys. Onneksi pääsin siitä eroon. Tuota seuranneena sanoisin että jokaisen naisen pitäis pusata edes yksi kersa vaikka viimeisillä voimillaan. Ettei se lapsihulluus iske noin, että sitten aletaan suunnilleen varastamaan niitä naapurista.

T. 17

En ymmärrä. Saahan niitä sijaislapsia ja voi adoptoidakin. Ei tarvii naapurista väkisin yrittää viedä!!

Ap, nyt on korkea aika laittaa anopille kapulat rattaisiin jos lapsi on jo 2-vuotias. Tuollainen käytös pahenee ajan myötä ja pian teillä ei ole muita vaihtoehtoja kuin laittaa välit poikki.

Meillä on kolme lasta, ja samanlainen anopin määräily ja päsmäröinti alkoi jo sairaalassa esikoisen synnyttyä. Lapsen ollessa kaksipäiväinen anoppi saapui sairaalaan tuttipullon kanssa ja ilmoitti että hän vie vauva sitten sairaalasta omaan kotiinsa, esitteli tuttipullon ja äidinmaidonkorvikkeen. Jotta me vanhemmat saisimme levätä. Ja lupasi palauttaa vauvan "heti seuraavana päivänä". No ei arvatenkaan vienyt vauvaa kotiinsa, mutta tuon tyylisiä ehdotuksia sateli päivittäin jo heti ensimmäisten viikkojen aikana. Jo silloin ymmärsin että tästä tiestä tulee todella kivikkoinen jos en heti puutu päällekäyvään käytökseen. Kesti silti vuosia ennen kuin anoppi todella ymmärsi, että me lasten vanhemmat päätämme lasten asioista ja elämästä, ja anoppi ei valitse lapsille esimerkiksi päiväkotia. Tämänkin asian hän yritti puolestamme järjestää.

Vierailija kirjoitti:

Ap, nyt on korkea aika laittaa anopille kapulat rattaisiin jos lapsi on jo 2-vuotias. Tuollainen käytös pahenee ajan myötä ja pian teillä ei ole muita vaihtoehtoja kuin laittaa välit poikki.

Meillä on kolme lasta, ja samanlainen anopin määräily ja päsmäröinti alkoi jo sairaalassa esikoisen synnyttyä. Lapsen ollessa kaksipäiväinen anoppi saapui sairaalaan tuttipullon kanssa ja ilmoitti että hän vie vauva sitten sairaalasta omaan kotiinsa, esitteli tuttipullon ja äidinmaidonkorvikkeen. Jotta me vanhemmat saisimme levätä. Ja lupasi palauttaa vauvan "heti seuraavana päivänä". No ei arvatenkaan vienyt vauvaa kotiinsa, mutta tuon tyylisiä ehdotuksia sateli päivittäin jo heti ensimmäisten viikkojen aikana. Jo silloin ymmärsin että tästä tiestä tulee todella kivikkoinen jos en heti puutu päällekäyvään käytökseen. Kesti silti vuosia ennen kuin anoppi todella ymmärsi, että me lasten vanhemmat päätämme lasten asioista ja elämästä, ja anoppi ei valitse lapsille esimerkiksi päiväkotia. Tämänkin asian hän yritti puolestamme järjestää.

Komppi tälle. Meilläkin anopin ja miehen siskon tempaukset alkoivat maltillisina tyyliin voisko tulla kylään meille ja me voitais vähän hoitaa jne. Alkuun olin sitä mieltä että ok, on hyvä että lapsella on läheisiä sukulaisia, mutta vuosien mittaan homma lähti täysin lapasesta, ottivat vähitellen koko ajan enemmän päätösvaltaa ja oikeuksia. Kävelivät mun mielipiteiden yli kaikessa ja vaikka sanoinkin mitä mieltä olen, ei se enää auttanut. Sitten esikoisen ollessa n. 3-vuotias, aloi se että kumpaa sä tekisit mieluummin, jäisit kotiin perheen kans vai lähtisit meidän kans lelukauppaan ostaan sulle jotain kivoja uusia leluja jne. Suoraa lahjontaa.

Lapsi alkoi kertomaan mulle mm. että tätinsä oli kieltänyt kertomasta kotona että taas oli syöty karkkia ja suklaata. Tästä raivostuin. Monta kertaa viikossa tapaamiset, jatkuva makean mättö nimittäin alkoi näkyä lapsessa. Hän lihoi. Tähän kohtaan tuli välirikko. Ap. lapsikin voi pahoin jos häntä revitään moneen suuntaan. Lapsi haluaisi olla lojaali perheelleen, mutta jos anoppi ei anna siihen mahdollisuutta vaan vaatii lasta "omakseen", ei siitä hyvä seuraa.

T.17

Mikä osaa anopeista oikein vaivaa? Ihan hullua tuollainen käytös. Itsellä ei tulis mieleenkään alkaa sekaantumaan noin törkeästi jonkun asioihin.

Vierailija kirjoitti:

Ongelmani on, että elämänsä täysin lapsilleen uhrannut anoppi yrittää nyt jatkuvasti sekaantua ensimmäisen lapsenlapsensa kasvattamiseen ja hoitoon. Lapsi on nyt kaksivuotias ja ollut melko paljon hoidossa mummolla tämän vaatimuksesta. Lähes viikottain yövymme myös mummon luona ja kärttää päivittäin kuulumisia puhelimitse. Joka asiaan tulee kommenttia hoitopaikasta, -ajoista ja vaatteista lähtien. En saa kylässä ollessa hoitaa tyttöäni ollenkaan, en auttaa syömisessä, saati sitten nukuttamisessa. Hänen mielestään en kai sitten osaa. Miehen ollessa työreissuilla hän tunkee meille toisinaan kutsumatta.

Olen yrittänyt asiasta nätisti keskustella, mutta ei auta. Ihmettelee vain, kuinka ei apu kelpaa. Miten tästä mahtaisi päästä eroon katkaisematta välejä? Onko muilla vastaavia kokemuksia?

No moka on oikeastaan tullut jo siinä että ettette vetäbeet alunperin rajoja. Nyt vaan vöhennätte noita yöpymisiä, et avaa ovea kun hän yrittää tulla kutsumatta, etkä vastaa puhelimeen ja kerro kuulumisia. Kerran kuussa käytte kylässä ja silloin sinä määräät lapsesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pidä puolesi!! Kadut myöhemmin jos annat jo tässä vaiheessa anopin jyrätä ylitsesi. Itse ainakin pidän kiinni siitä, että minä ja mies ollaan lasten vanhemmat ja päätetään viime kädessä KAIKKI lapsiin liittyvä. Ja ennenkuin joku mussuttaa lasten mielipiteistä, niin ovat vasta 3 ja 1.

Mulla kävi noin anopin ja miehen siskon kanssa. Anoppi höpötti koko ajan että kun hänen lapset oli pieniä tehtiin niin ja näin. Puuttui kaikkeen mutta vielä pahempi oli miehen vanhapiikasisko, jolla iski joku pakottava tarve omaan lapseen meidän esikoisen synnyttyä. Hän tiesi kaikesta kaiken kun oli jokus hoitanut jonkun lapsia:D

Julisti kaikille että hän on paljon kokeneempi lastenhoitaja kuin minä. Hän tiesi miten lapset kuului ruokkia ja vaatettaa, kun HÄN sentään oli niin kokenut. Myöhemmin teki salassa asioita. Syötti suklaata ja karkkia, vaikka tiesi että meillä on karkkipäivät. Puistoista ja pihoilta nyysittiin toisten lasten hiekkaleluja mukaan että saataisiin pojalle enemmän tavaraa kotinurkkiin ja muuta pähkähullua.

Kun poikamme syntyi alkoi höpöttämään että se on hänen lapsensa, jota myöhemmin kävi esittelemässä työpaikalla ihmelapsena jne.

Juttu meni niin mahdottomaksi, että minun mikään sanomiseni ei mennyt perille. Temmelsivät elämässämme täysin omilla säännöillään. Lopulta mieheni suuttui ja sanoi suorat sanat. Sitten meni välit, ja se oli paras lopputulos ikinä. Ei tarvitse enää sietää lapsieni omimista, kaikkeen sekaantumista ja miehen siskon omistavaa ylemmyydentuntoa, kun HÄN on superkasvattaja jne. Saamme elää omalla ajallamme ja tavoillamme. Hetkeäkään en ole sitä kaksikkoa kaivannut! Esikoinenkin muuttui tasapainoisemmaksi kun ei mennä kaksilla säännöillä ja kaikki lapsemme ovat saman arvoisia.

Käsittämätöntä että törmään tällaiseen tapaukseen! Minä luulin että oma vanhapiika isosiskoni olisi ollut ainao. Hän sekosi minun esikoisestani täysin. Siis täysin. Omi siis itselleen.

Välit on nyt korkea aika hieman etäännyttää ja viilentää. Ette vain mene käymään heille ja jos yrittää tunkea teille, niin toteat vain ovella, että nyt ei sovi, minulla on tässä muuta. Kun anoppi kysyy mitä, niin sanot vain ylimalkaisesti, että omia juttuja, joten soitellaan tuonnepana mikä olisi hyvä kyläilyaika.

Varmasti vetää aluksi porot sieraimiin, mutta näin toimien olet tahdikas ja asiallinen, et loukkaa, etkä tee mitään epäsopivaa. Kannattaa myös esittää asia ystävällisesti, mutta todella jämptisti. Jos Anoppi inttää, niin toteat vain pahoittelevaan sävyyn, että emme pääse kummnikaan nyt valitettavasti tulemaan, koska PERHEELLÄ on nyt muuta. Etkä anopin uteluihin koskaan kerro tarkemmin mitä se muu on. Aluksi voi olla hyvä oikesti käydäkin niihin saumoihin ainakin toisinaan jossain kylässä pyörähtämässä, niin jos anoppi muuta kautta utsii, saattaa saada haraviinsa että totta oli, ettekä valehdelleet.

Yksi erinomainen, mutta kohtelias keino on antaa lapsi esim. kummille hoitoon parisuhdeviikonlopun tai vaikka edes kampaajan tai ravintolaillan ajaksi. Se kannattaa tehdä siten, että jälkikäteen tulee anopin tietoon, eli lapsen elinpiiriin kuuluu muitakin aikuisia kuin hän ja hän ei saa eikä pääse määräämään kenen luona lapsi aikaansa viettää. Nin tulee käytännön asioiden kautta selväksi nämä vanhemmuuteen liittyvät valtasuhteet ja samalla se on lapsen etu, ettei anoppi niitä enempää möyhennä.

Meillä kävi anoppi aikanaan silloin tällöin kylässä hössäämässä lasten kanssa. Olin tuolloin itse paikalla, joten lasten hoitamisesta ei ollut kyse. Anopin kunnon heikennyttyä käynnit meillä jäivät, ja eräs tuttavansa tuli mulle avautumaan, että miten sä nyt pärjäät kun joudut hoitamaan lapset yksin kun "Kaisa" ei enää hoida niitä. Olin ihan monttu auki että What? Että ihan hyvin pärjään lasteni kanssa niinkuin oon pärjännyt tähänkin asti.

Että missä vaiheessa se anoppi muka niitä oli hoitanut. Silloin tällöin käväsi kylässä kun sattui itselleen sopimaan. Selvisi että oli kertonut kaikille hoitavansa meidän lapsia päivät, että mä en muuten pärjäis😄Uskomatonta, mitä valehtelua, no ottipa sitten kunnian siitäkin.

Vierailija kirjoitti:

Meillä kävi anoppi aikanaan silloin tällöin kylässä hössäämässä lasten kanssa. Olin tuolloin itse paikalla, joten lasten hoitamisesta ei ollut kyse. Anopin kunnon heikennyttyä käynnit meillä jäivät, ja eräs tuttavansa tuli mulle avautumaan, että miten sä nyt pärjäät kun joudut hoitamaan lapset yksin kun "Kaisa" ei enää hoida niitä. Olin ihan monttu auki että What? Että ihan hyvin pärjään lasteni kanssa niinkuin oon pärjännyt tähänkin asti.

Että missä vaiheessa se anoppi muka niitä oli hoitanut. Silloin tällöin käväsi kylässä kun sattui itselleen sopimaan. Selvisi että oli kertonut kaikille hoitavansa meidän lapsia päivät, että mä en muuten pärjäis😄Uskomatonta, mitä valehtelua, no ottipa sitten kunnian siitäkin.

Tämäkin on meillä koettu. Siis järjettömät suurennellut tarinat omasta osuudesta. Ja se miten värvää meiltä kysymättä meille hoitajia.

Mulla on kans sekaantuva anoppi. Onneksi asuu about kolmen tunnin ajomatkan päässä (ja on vielä työelämässä) niin sitä ei tarvitse ihan koko ajan olla näkemässä. Miehen äiti on semmoinen hyvin vahvaluontoinen ja semmoinen tyyppi jolla on omasta mielestään juuri ne oikeat mielipiteet joka pirun asiaan, kaikki pitäis tehdä niinkuin hän haluaa ja kaikki muu on väärin.

Anopin mielihommaa on arvostella meidän kotia. Meillä on vanhahko okt, ollaan tehty tänne paljon remppaa rakenteisiin, mutta pinnat osittain on vielä vähän repsallaan. Joka ikinen kerta anoppi huomauttelee, kuinka kamalaa on jos jostain puuttuu listan pätkä tai tapetti ei oo enää ihan parhaimmassa kuosissaan. Mitään väliä ei oo sillä, että meille se on ihan se ja sama, tärkeintä että talo on terve.

Saan myös siivousohjeita aina ihan pyytämättä (samoja uudestaan ja uudestaan ja uudestaan).

Sillä naisella on myös aina joku luutu kädessä kun se täällä pyörii ja hinkuttelee paikkoja.

Sitten se lastenkasvatus... Tää mun anoppi on sairaanhoitaja ja psykoterapeutti (!!!). Meidän lapsi on pieniruokainen ja vähän nirso, kasvaa kuitenkin hyvin ja keskikäyrällä. Anoppi saa sen jotenkin hermostumaan hössötyksellään eikä suostu syömään juuri mitään. Lopulta anoppi suorastaan suuttuu, tekee asiasta ihan järkyttävän taistelun ja on useamman kerran napannut lapsen syliinsä ja yrittänyt väkisin pakkosyöttää. Lapsi on ollut ihan hysteerinen ja paniikissa. Oon tietysti mennyt väliin.

Sillä ei oo ongelmaa myöskään vähintäänkin piilovittuilla muillekin vanhemmille jotka tekee hänen mielestään väärin.

Noh. Oon päättänyt ettei anoppi saa lasta hoitoon ilman meitä vanhempia, mies on samaa mieltä. Paitsi, että se nyt koko ajan kärttää lasta mukaan mökilleen ym (tyyliin kyllä voisit jo lähteä mummun mukaan ilman äitiä ja isää). Kohta anopilla alkaa loma ja sillon se varmaan taas alkaa... Me ei luoteta anoppiin yhtään lapsenhoitajana, pelottaa sekin ettei se kuitenkaan vahdi tarpeeksi tarkkaan tuota vilkasta joka paikkaan ehtivää uhmaikäistä, siinä on virtaava joki ihan vieressä yms vaarallisia paikkoja.

Mä oon liian hissukka sanomaan sille kunnolla vastaan. Mies sanoo kovastikin, muttei se tähän mennessä oo auttanut, paitsi ehkä että anoppi kohdistaa arvostelut ja utelut vielä enemmän vain minulle kuin aiemmin. Mä mietin, etten haluais loukata ja sotkea välejä enempää vaikka oikeasti mua ei haittais yhtään vaikkei tarviskaan olla enää missään tekemisissä :D

Anoppi kyselee yleensä multa viesteillä näitä lapseen liittyviä juttuja. Seuraan kerran aion pistää miehen sanomaan sille ihan suoraan, että ainakaan ennen kouluikää meidän lapsi ei sen kans lähde vielä mihinkään.

Meillä lapsen synnyttyä ulkomaalaisen mieheni vanhemmat vain rynnistivät meille "apuun". Emme heitä kutsuneet, he vain ilmoittivat lapsen synnyttyä tulevansa. Tulivat siis toisesta maasta. Hoitivat 2vko:n aikana lasta tasan yhden tunnin. Muuten kiertelivät nähtävyyksiä ja vaativat meitä pienen vauvan kanssa mukaan tai muuten vain hengailivat meillä ja olivat lähinnä riesaksi. Odotimme innolla, että häipyisivät. Myöhemmin miehen puolen suku on puhunut, kuinka hienoa oli, että appivanhemmat tulivat avuksi, kun oli vastasyntynyt vauva. Ihmettelivät, kun toisen lapsen synnyttyä emme halunneet "apua".

Oma äitinikin on aina tulossa apuun. Mutta kun se hänen läsnäolonsa on enemmän riesaa kuin apua. On tavallaan kolmas lapsi siinä ruokittavana eikä saa olla kuten olisi vain oman perheen kesken. Hän ei myöskään juurikaan hoida lapsia meillä ollessaan, en oikein ymmärrä miten se auttaa, että hän on meillä muuten vaan... Ehkä se on sitten hienoa puhua tuttavilleen kuin oli taas tyttären luona auttamassa!

Voisin tulla vielä purkautumaan tähän ketjuun, kun tuli mieleen niin esikoisen ajat elävästi tästä. Meille tosiaan anopille oli jotenkin kokoajan tosi tärkeää, että meillä oli joku vierailemassa tai olimme itse vauvan kanssa kyläilemässä. Yritti kovasti aina "hyväntahtoisesti" ehdotella, että nyt voisitte mennä käymään Pirkon luona jne. Sitten kun sovittiin että mennään kylään, niin yhtäkkiä ehdottikin että voitaisiin nähdä Kaisan luona tms.  

Ei myös osaa puhua suoraan ikinä mistään mikä painaa mieltä, vaan aina vihjaillen puhui meille vauvan kautta. Sen koin tosi kurjana, ja lopulta sanoinkin asiasta. Kun emme antaneet vauvaa hoitoon (kysyi ennen kuin oli edes vauvaa tavannut!), niin yritti ensi kertaa sylitellessään piikitellä "osaakohan mummo sinua pitää, kun mummo on kerta niin tottumaton". Samaten oli sitäkin, että kun vauva itki, niin saattoi lähtä toiseen huoneeseen ettei se itkisi kun näkee vanhemmat ja haluaa vanhempien syliin. Minä aina vain sinnikkäästi kävin repimässä vauvan takaisin syliini. Aluksi kohteliaasti, loppujen lopuksi en enää niinkään kohteliaasti. Viimeinen niitti taisi olla se, kun lapsi meni ensimmäistä kertaa hoitoon, ja menikin minun siskolleni, eikä miehen sukulaisille tai anopille, niin kuin anoppi oli salaa haaveillut. Anoppi alusta asti meni jotenkin sekaisin, ja tuntui että hän oikeasti kuvitteli että lapsenlapsensa on hänelle tehty lahja. Selitti vierailuilla kuinka hän oli haaveillut että saisi kotonaan köllötellä vauvan kanssa kahdestaan, mielestäni se oli vähän outoa. Siis se että anoppi oikeasti vapaa-aikanaan istui tuolissa miettien, että voi kun se lapsenlapsi olisi sylissäni nyt.

Kyllä se vaan niin on, että on äitejä jotka kuvittelevat että voivat kävellä aikuisten lastensa yli kaikessa. Sitten tuleekin ongelma, jos vastassa on miniä tai vävy, jonka yli ei kävelläkään. Muutaman kuukauden jaksoin minäkin tuota touhua, mutta sitten aloin olemaan jopa vähän töykeä ja otettiin etäisyyttä isommin. Itseasiassa tuntui että miehen koko suku yritti kaikessa kävellä yli. Mies oli ollut lapsesta pitäen niin kiltti, että kai kuvittelivat että mies on heidän suvulleen lahjaksi lapsensa tehnyt :D

15

Meillä tämä ongelma on oikeastaan ollut viimeisen vuoden ajankohtainen, sillä asuimme lapsen ensimmäisen vuoden ulkomailla. Työn vuoksi muutimme sitten takaisin Suomeen ja melko lähelle tätä anoppia. Nyt hän jotenkin kokee, että koska ei voinut olla nii paljon alussa mukana niin osallistuu sitten kaikkeen.

On mielestäni myös todella omituista, että hänellä on lähes pakonomainen tarve esim. ostaa lapsellemme vaatteita ja kenkiä sekä leluja. Näitä saamme viikottain.Loukkaantuu, jos muksu on puettu johonkin muuhun tai saanut toisilta kivan lelun.

Nyt taapero on jo huomannut, että mummo tekee kaiken, mitä hän haluaa, joten huutaa suuttuessaan mummoa, kun olemme siellä. Siitä saakin sitten kuulla, että hän on tärkeämpi kuin äiti.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Poikien äideillä on usein joku ihme tarve puuttua pojan perheen asioihin...

Tai sitten tytärten äideillä. Tyttäret eivät vain huomaa sitä, koska tyttären ja äidin välille ei tule niin helposti reviiririitoja kuin miniän ja anopin.

Ei oikein avautunut tämä en saa syöttää tytärtäni kylässä ollessa, eikö ole kiva kerrankin kiva itse syödä rauhassa lämmin ruoka tai juoda kahvia.

Vierailija kirjoitti:

Meillä tämä ongelma on oikeastaan ollut viimeisen vuoden ajankohtainen, sillä asuimme lapsen ensimmäisen vuoden ulkomailla. Työn vuoksi muutimme sitten takaisin Suomeen ja melko lähelle tätä anoppia. Nyt hän jotenkin kokee, että koska ei voinut olla nii paljon alussa mukana niin osallistuu sitten kaikkeen.

On mielestäni myös todella omituista, että hänellä on lähes pakonomainen tarve esim. ostaa lapsellemme vaatteita ja kenkiä sekä leluja. Näitä saamme viikottain.Loukkaantuu, jos muksu on puettu johonkin muuhun tai saanut toisilta kivan lelun.

Nyt taapero on jo huomannut, että mummo tekee kaiken, mitä hän haluaa, joten huutaa suuttuessaan mummoa, kun olemme siellä. Siitä saakin sitten kuulla, että hän on tärkeämpi kuin äiti.

Ap

Anoppiko sanoo sinulle, että on tärkeämpi lapselle kuin sinä? Ihan noilla sanoilla?

Omat vanhdmpani olivat lähinnä ilahtuneita, kun ujolle lapsenlapselle kelpasivat muutkin kuin omat vanhemmat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Poikien äideillä on usein joku ihme tarve puuttua pojan perheen asioihin...

Tai sitten tytärten äideillä. Tyttäret eivät vain huomaa sitä, koska tyttären ja äidin välille ei tule niin helposti reviiririitoja kuin miniän ja anopin.

Ei oikein avautunut tämä en saa syöttää tytärtäni kylässä ollessa, eikö ole kiva kerrankin kiva itse syödä rauhassa lämmin ruoka tai juoda kahvia.

Siitä olen samaa mieltä, että aivan varmasti sekä miehillä että naisilla on näitä äitejä.

Mutta kyllähän tuo oli täysin ap:n tarinassa ymmärrettävä harmi. Anoppilassa käydään kerran viikossa yökylässä, ja silloin anoppi ei antaisi sekä nukuttaa että syöttää lasta. Kyllähän omaa lasta pitää voida syöttää ja nukuttaa näin halutessaan. Ongelamahan tuossa on se, että lapsi on vanhempiensa ei isovanhempien. Vanhemmat sanelevat kuka lapsen ja nukuttaa ja syöttää, ei mummo. Mummot voivat välillä toki auttaa näissä touhuissa, mutta se menee vanhempien ehdoilla. Jos äiti haluaa itse syöttää lapsensa, niin sitten hän syöttää sen itse. Ei siinä ole mitään ihmeellistä, vaan se on aivan normaalia ja tervettä vanhemmuutta. 

Ihan niin kuin lapsiperhettä ei voisi auttaa kuin omilla ehdoilla ja lytäten vanhemmat täysin. Ja ihan niin kuin lapsiperheen pitäisi hyväksyä kaikki päsmäröinti, koska heitähän vain "autetaan". Höpöhöpö. Auttamisen varjolla kontrollointi on maailman vanhimpia vallankäytön keinoja.

En kyllä ymmärrä yhtään teidän valituksia. Itsestä olisi vain ihanaa jos isovanhemmat haluaisivat vapaaehtoisesti viettää aikaa lasten kanssa. Ja se kuuluu asiaan että isovanhempien luono

A on erilainen tyyli, ruoka ja säännöt. Ei se lapsi siitä mene rikki jos mummolla hypitään sohvalla ja syödään suklaata ennen ruokaa. Oppii olemaan joustava ja dynaaminen eikä mikään nillittäjä sitten aikuisenakin.

Meillä vaan sattuu olemaan sellainen "oma aika"-tyylinen mummo jolle ystävät ja harrastukset menee edelle. Mitään ei myöskään lapsille ostella -ikinä- koska sekin on vanhempien homma. Ihan fine. Hätätilanteessa -esim kun jouduin ambulanssilla sairaalaan - niin suurinpiirtein piti veitsellä uhata että anoppi otti lapsen hoitoon kun mies oli ulkomailla työmatkalla (ja olisi päässyt ensimmäisellä lennolla vasta 2. päivän päästä kotiin vaikka heti olisi lähtenyt matkaan). Ambulanssi tyypitkin ihmetteli että mikä ongelma että eikö tajua että lapsi menee kiireelliseen huostaanottoon jos ei nyt ota ja peru lattaritunteja. Onneksi pääsin samana iltana kotiin.

Joo että vähän oon kateellinen teidän höösäävistä mummoista. Mulla on vaan itsekäs narsku jota ei kiinnosta mikään muu kuin oma napa. Niin ja tietysti ystäville ja sukulaisille valehdellaan kuinka niiiiiiiiin paljon hoitaa lasta ja auttaa meitä plaplapla.

Eipä totisesi tarvinnut kärsiä tuollaisista ongelmista. Asuttiin kaukana anopista ja vanhemmistani kun lapset olivat vauvoja. Näkivät lapsia ristiäisissä ja satunnaisesti kesäreissuilla. Ei ongelmaa, mutta ei myöskään minkäänlaisia tukiverkkoja, ainoastaan toista lasta synnyttämään lähtiessä saatiin esikoinen miehen siskon perheeseen yöksi, muuten ihan omillaan. Meni se niinkin.

Vierailija kirjoitti:

En kyllä ymmärrä yhtään teidän valituksia. Itsestä olisi vain ihanaa jos isovanhemmat haluaisivat vapaaehtoisesti viettää aikaa lasten kanssa. Ja se kuuluu asiaan että isovanhempien luono

A on erilainen tyyli, ruoka ja säännöt. Ei se lapsi siitä mene rikki jos mummolla hypitään sohvalla ja syödään suklaata ennen ruokaa. Oppii olemaan joustava ja dynaaminen eikä mikään nillittäjä sitten aikuisenakin.

Meillä vaan sattuu olemaan sellainen "oma aika"-tyylinen mummo jolle ystävät ja harrastukset menee edelle. Mitään ei myöskään lapsille ostella -ikinä- koska sekin on vanhempien homma. Ihan fine. Hätätilanteessa -esim kun jouduin ambulanssilla sairaalaan - niin suurinpiirtein piti veitsellä uhata että anoppi otti lapsen hoitoon kun mies oli ulkomailla työmatkalla (ja olisi päässyt ensimmäisellä lennolla vasta 2. päivän päästä kotiin vaikka heti olisi lähtenyt matkaan). Ambulanssi tyypitkin ihmetteli että mikä ongelma että eikö tajua että lapsi menee kiireelliseen huostaanottoon jos ei nyt ota ja peru lattaritunteja. Onneksi pääsin samana iltana kotiin.

Joo että vähän oon kateellinen teidän höösäävistä mummoista. Mulla on vaan itsekäs narsku jota ei kiinnosta mikään muu kuin oma napa. Niin ja tietysti ystäville ja sukulaisille valehdellaan kuinka niiiiiiiiin paljon hoitaa lasta ja auttaa meitä plaplapla.

Mihin voi toimittaa? Täältä saat sekä alistavan mummon että lähestymiskiellossa olevan vanhapiikasiskon.