Lue keskustelun säännöt.
Kukaan ei ole täydellinen, mutta missä menee raja?
15.07.2016 |
On tuo sanonta että kukaan ei ole täydellinen, mutta kuinka paljon täytyy kestää ajatellen että jokaisessa on virheitä. Olen elämäni aikana muunmuassa tullut kaksi kertaa petetyksi suhteissani, ja kokenut parisuhdeväkivaltaa mutta otin heti eron. Lisäksi minulla on ollut useampi ystävä ja on vieläkin, mutta ystäväni osaavat usein olla inhottavia: kun tulin petetyksi he syyttivät siitä minua (että olisin muka pihdannut vaikka seksiä oli parin vuoden suhteissa melkein joka päivä), joskus he yrittävät käyttää minua hyväksi (esim. Olen ammatiltani lastenhoitaja, ja ystävät joilla on lapsia olettavat usein että hoitaisin heidänkin lapset tarpeen tullen ilmaiseksi) ja jotkut ystävät harrastavat toisilleen ja minulle piilov*ttuilua ja kilpailevat/kehuvat sillä kuka menestyy eniten.
Olen tosi kyllästynyt tämmöiseen. Onko vika minussa vai muissa? Voin tietenkin itsekin tehdä huomaamattani ärsyttäviä asioita jollekin, vaikka pyrin kuitenkin olemaan kiva henkilö. Olenkin miettinyt olenko vain liian kiltti ja sellaista on helppo kohdella niin kuin huvittaa. Mutta osaan kyllä mielestäni pitää puolenikin.
Tämä käytös ei rajoitu vain tiettyihin ystäviin. Olen laittanut ystävyyden jäihin joidenkin henkilöiden kanssa edellämainituista syistä, löytänyt uusia ystäviä ja miehiä elämääni, mutta sama käytös on jatkunut edelleen eri muodossa muillakin ihmisillä. Kiinnitänkö vain erityisen paljon huomiota ihmisten negatiivisiin puoliin, tai onnistun löytämään epämukavaa seuraa?
Kommentit (11)
En tiedä, mutta olen miettinyt ihan samaa, samoja kokemuksia roppakaupalla. Kuitenkin on joitakin ihmissuhteita, jotka ovat selkeästi parempia ja ne ovat ainakin toistaiseksi säilyneet.
Missä mene raja. Kai se on ihmissuhteen kokonaisuus joka ratkaisee. Jossain vaiheessa voi tulla se korsi joka katkaisee kamelin selän, ettei enää vaan jaksa. Mulla on pari piiitkää ystävyyssuhdetta jotka ovat päättyneet noin.
Eräs sukulaiseni sanoi että odotan muilta ihmisiltä liikaa. Ei pitäisi kuulemma odottaa mitään, yhtään mitään. Olla vain kiitollinen jos siinä ihmissuhteessa on jotain myönteistä tai kivaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suurin osa ovat tuollaisia kuin kuvailit. Ei maailmassa kiltit pärjää odotustensa kanssa.
Kandeekin keskittyä laatuun eikä määrään, vaikka naamakirja-aikaa eletäänkin.
Tuollainen on liiallista herkkyyttä.
Menisikö se raja vaikka väkivallassa (henkinen tai fyysinen) kiusaamisessa, hyväksikäytössä, nälvimisessä ja lyttäämisessä?
Ihmiset nyt vaativat kestämään vaikka mitä ja käskevät laskea toisesta korvasta ulos, ja antaa aina vaan anteeksi.
Ei tarvitse kuunnella sellaisa pellejä. Jos vaativat sietämään mahdottomia niin voit kokeeksi testata miten itse sietävät vastaavaa kohtelua. Hiljenevät varmasti vähäksi aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teksti voisi olla minun kirjoittamani.
Kyllä niitä rajoja on vaikea vetää. Itsellänikin on eräs ystävä jonka ystävyyttä olen alkanut kyseenalaistamaan. Tuo ystävä on joskus hankala, ärsyttävä ja pahanilkinen, mutta suurimmaksi osaksi aivan päinvastainen. Raja siis horjuu.. Ja mikä edes lasketaan esim. Lyttäämiseksi, useat esim. juuri piilokettuilevat..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksi ruma rillipää sirpa haukkuu minua. Olen kauniimpi kuin hän.
Juuri tämä "jokainen täytyy hyväksyä sellaisena, kuin on- problematiikka". Tiettyyn rajaan saakka kyllä. Toisaalta väkivaltaa tai pettämistä ei tarvitse hyväksyä eikä myöskään päihdeongelmia. Vaikka hyväksyisikin sen seikan, että toinen käyttäytyy sinua kohtaan tietyllä tavalla, niin ellei hän pyynnöstäsi huolimatta muuta sinua vahingoittavaa toimintaansa, niin silloin on parempi lähteä suhteesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinun "ystäväsi" ovat juuri niitä täydellisiä ihmisiä. Heitä ne helvettiin.
Raja menee siinä minkä puolella sinun itsesi on vielä kiva olla.